Ulkosavolaisen joulukalenteri: 20. luukku

Sunnuntait ovat yleensä meillä amerikkalaisen jalkapallon täyttämiä, eikä neljäs adventtikaan ollut poikkeus. Puuhastelimme aamulla joulutortut porukalla valmiiksi, ennen kuin parkkeerasimme itsemme telkkarin eteen katsomaan Kansas Cityn ja New Orleansin välistä mittelöä.

Pienellä leipurilla on musta silmä liikuntatunnilla
tapahtuneen kolarin seurauksena.

Luumuhillo porisee.

Paistoin lettuja aamupalaksi hillohommien lomassa.

Peli alkoi meidän aikaa puoli neljän maissa. Lämmitimme saunan ja hilasimme telkkarin sen eteen, jottei hetkeäkään pelistä menisi ohi. Lapsetkin kävivät saunomassa. Ja Sisu, joka ulisi oven takana, jos sitä ei päästänyt sisään. Voitto tuli, vaikkakin niukasti!

Oven voisi näköjään pesaista ennen joulua.

Meille ei tänä vuonna valitettavasti tule kinkkua, sillä a) on vuosi 2020 ja b) teurastamolta, josta olisimme kinkun saaneet, oli tapahtunut todella ikävä ja vakava työtapaturma, joten pientä on joulukinkuttomuus. Viime vuoden kinkusta oli kuitenkin vielä luu jäljellä pakastimessa, joten mies keitteli siitä ja muusta pakastetusta roinasta, kuten vihannesten tähteistä päivän mittaan maistuvan liemen, josta teimme sitten iltaruoaksi ramenia.

Näyttäisi siltä, että päästään miekkosen kanssa tekemään huomenna töitä. Päättäjät vääntävät vielä liittovaltion rahoituksesta ja mm. pandemia-avustuspaketista, mutta he siirsivät tuomiopäivää huomiselle, joten liittovaltion toiminnot, meidän työpaikat mukaan lukien, eivät mene nyt keskiyöllä itärannikon aikaa kiinni.

Katsotaan sitten huomenna tilannetta uudestaan.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 18. luukku

Hupsista. Kävimme eilen perinteisellä heppa-ajelulla naapuruston ympäri, ja sitten se ilta vähän venähti, kun tyttösen luokkakaveri vanhempineen jäivät meille pelaamaan biljardia, vähän niin kuin ohikulkumatkalla. 18. luukku avautuu siis tyylikkäästi myöhässä.

Meidän kulkupelit.

Koko naapuruston koulukoristelupalkinto menee taas meidän kadunkulmaan, jossa jo pelkästään pumpattavat barbarat lisääntyvät vuosi vuodelta. Tässä heidän takapiha:

Etupihalla on sitten valokaarta jalkakäytävän yli ja muuta mukavaa härpäkettä. He "koristelevat" monta päivää putkeen, lapsityövoimallakin. Ei ehkä ihan istu minun näkemykseeni joulusta, mutta jokainen tyylillään.

Vaikka en ole kyllä ihan satavarma, onko tässä varsinaisesti tyylistä kyse.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 3. luukku

 Throwback Thursday. Tämmöisissä tunnelmissa oltiin tasan kuukausi sitten:

Oli aika kamalaa.

Pidimme vaalivalvojaisia mailin päässä asuvan puolisuomalaisen perheen kanssa heidän autotallissaan fonduella ja korealaisella BBQ:lla herkutellen. Illan mittaan muistikuvat neljän vuoden takaa painajaismaisesta vaali-illasta hiipivät hyvin elävästi mieleen, vaikka kuinka yritin selittää itselleni, että useissa osavaltiossa vasta myöhemmin laskettavat postiäänet menevät suurimmaksi osaksi Bidenille. Trumphan oli järjestelmällisesti rummuttanut jo ennen vaaleja, että postiäänestys on huijausta, ja täten petasi itselleen ja kannattajilleen alustan, josta lähteä häviön tullen vaalitulosta kiistämään. Demariäänestäjät myös hyödynsivät postiäänestystä republikaaneja enemmän, sillä toisen puolen mielestä korona on pelkkä flunssa ja/tai poliittinen salajuoni satuttaa istuvaa presidenttiä ja toinen puoli ottaa sen tosissaan.

Seuraavat päivät olivat pitkiä, vaikka Trump julistautui voittajaksi jo vaali-iltana, tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. CNN oli päällä 24/7. Vasta lauantaina aamupäivällä pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Ehkä vähän itkemäänkin. Joe Bidenista tulisi USA:n seuraava presidentti. Kamala Harrisista ensimmäinen naisvarapresidentti.

Ja mikä tärkeintä, Trump poistuisi Valkoisesta talosta tammikuun 20. päivä.

No. Istuva presidenttihän ei ole edelleenkään hyväksynyt vaalitulosta, vaan heittelee lonkalta syytöksiä vaalivilpistä vaa'ankieliosavaltioissa, jotka hävisi. Oikeuteen asti todisteita ei ole riittänyt, mutta voi kuulkaa, ei sillä ole niin väliä. Jos ja kun Trump epäonnistuu hankkeessaan jatkaa Valkoisessa talossa asumista tammikuun 20. päivän jälkeen, niin hän on kuitenkin onnistunut jo kaivamaan maata jakavaa kuilua syvemmäksi ja leveämmäksi. Hän on kuin kulttijohtaja, jonka sanaa kannattajansa pitävät absoluuttisena totuutena, kun taas suuri(n) osa kansasta ei voi käsittää, kuinka toiset eivät näe kaiken sen verbaalisen ripulin ja oranssin meikin läpi haurasta miestä, joka tarvitsee valtaa ja ihannointia oman itsensä takia.

Myös Trump 2024 -vaalikampanjaa ollaan herättelemässä henkiin. Hänhän voi hakea toiselle kaudelle vaikka koko loppuelämänsä.

Me odottelemme tässä Scottyn kanssa mielenkiinnolla (?) ensi viikon perjantaita. Teemme molemmat liittovaltiolle, vaikkakin eri virastoille, välikädellisesti töitä, ja jos uutta budjettiratkaisua ei saada aikaiseksi joulukuun 11. päivään mennessä, niin liittovaltion toiminnot pysähtyvät, ja me jäämme pakkolomalle. Edustajainhuoneisto ja senaatti ovat näillä näkymin pääsemässä sopimukseen, mutta mutta... Presidentin allekirjoitus sinetöi asiakirjan, enkä ole ihan varma, mitä nykyinen presidentti kiukuspäissään keksii.

Taas.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 2. luukku

On taas se aika vuodesta, kun päästään jännittämään, minne Atlantin ylittävät joulupaketit katoavat ja kuinka pitkäksi aikaa. Meidän paketti aloittaa tänään taipaleensa, kun taas vanhempani olivat ajoissa liikkeellä ja antoivat joululahjat Postin hellään huomaan jo viikko sitten.

Viimeinen havainto on Kuopiosta. Viikko sitten.

En tiedä, kuinka hyvin siellä ruudun takana tunnetaan Pohjois-Savon maantiedettä, mutta kerrataan nyt kuitenkin vähän. Lapinlahdelta on Kuopioon matkaa 60 kilometriä. Sinne pääsee näppärästi valtatie 5:ttä eli tuttavallisemmin viitostietä pitkin (matkalla voi litkiä kahvit niin Matin ja Liisan Asemalla kuin Viitostuvallakin Pöljällä) kuin myös junalla etelään puksuttelemalla alle kolmessa vartissa. Laitetaanpa hieman asioita perspektiiviin:

Tänne pitäisi päästä.

Näin kauas on edetty.

Kävellenkin olisit jo perillä.

Kuten totesin eilen, tänä vuonna ei oikein enää mikään hetkauta, joten huumorilla tähänkin pitää suhtautua. Aika pientä on joulupakettiseikkailut, kun monella paikallisella ei ole tänä jouluna työpaikkaa saati varaa ostaa lahjoja. Valtio on avustanut tänä vuonna stimuluspaketilla ja korotetulla työttömyyskorvauksella ihmisiä, jotka ovat menettäneet elantonsa koronan takia, mutta nyt nekin avustukset tyrehtyvät ja moni on oman onnensa nojassa. Kun soppaan lisätään se, että usein sairausvakuutus on työpaikasta riippuvainen, niin ei käy työttömän yksinhuoltajan elämä kateeksi. Nytkään.

Yhdysvallat on erinomainen kasvualusta pandemian syntymiselle ja viruksen holtittomalle leviämiselle. Monet työpaikat eivät tarjoa ollenkaan sairauslomaa (minulle sitä kertyy ruhtinaalliset 56 tuntia vuodessa), minkä takia ihmiset menevät usein sairaana töihin, koska ei ole varaa tai mahdollisuutta olla sieltä poiskaan. Vakuutuksissa on usein järjettömät omavastuut (puhutaan tuhansista dollareista, ennen kuin vakuutus alkaa korvata mitään, ja tämä siis satojen dollareiden kuukausimaksujen päälle), joten lääkäriin mennään vasta, kun pää on kainalossa. Syyllistyn itsekin tähän. Poliittisen rotkon ja kahtiajakautuneen kansan takia ennakoivista turvatoimista on tullut kuuma peruna, joten mieltään ja poliittista kantaansa on voinut osoittaa maskittomuudella ja turvaväleille naureskelulla. Tai vaikkapa kokoontumalla kiitospäiväksi monen kymmenen hengen voimin hönkimään kalkkunan päälle.

Ja niin edelleen.

Toivon toki, että meidän joululahjat ehtivät perille, ihan jo lasten vuoksi. Tämä vuosi on ollut heillekin niin kovin omituinen, kun kevätlomalta ei palattukaan kouluun kuin vasta muutama kuukausi sitten. Kouluissa pidetään turvavälejä ja maskeja, eikä isovanhempia voi nähdä, vaikka toiset asuvat 10 minuutin ajomatkan päässä ja toiset vähän kauempana (kts. kartta ylempää). Tänä aamuna ennen kouluun lähtöä lapset vielä lisäsivät pari pikkujuttua Suomeen lähtevään laatikkoon, koska ovat joulusta ja muiden ilahduttamisesta (ja myöskin tietysti lahjojen saamisesta...) innoissaan ja tohkeissaan.

Eli pidetäänpä peukkuja, muttei yllätytä siitä, jos peukalot yllättäen tipahtavat paikoiltaan tai muuttuvat varpaiksi. Tai paketit menevät raketilla Kuuhun. Koska #2020.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 19. luukku

Meillä oli tänään työpaikan joululounas. Porukka olisi toki halunnut tehdä jotain töiden jälkeen ns. pimeän tultua, mutta koska työnantaja on intiaaniheimo, niin he eivät halua maksaa alkoholijuomista (ymmärrettävistä syistä), joten kävimme syömässä pihviravintolassa. Firman piikkiin ja työajalla.

Huomenna olisi vielä/enää neljä tuntia töitä, ja sitten alkaa hulinaviikonloppu. Ei menemisten muodossa, vaan nyt pitää tiristellä viimeiset jouluvalmistelut sitten kunnialla loppuun. Kinkku taitaa mennä uuniin huomenillalla, joten täytynee keitellä sinapit tänään.

Samaan konkurssiin. Olen sotkenut jo muutenkin keittiötä, sillä ryöppäsin juuri vähän sieniä suolausta varten. Ihan taas ajoissa liikkeellä.

Meidän tokaluokkalaisella on huomenna viimeinen koulupäivä ennen joululomaa, joten askartelimme tänään yhdessä opelle kortin lahjasellaisen kaveriksi (esikoulun/päikyn opet saavat lahjansa sitten maanantaina). Vähän joulumieltä siis!

Tosin ei niin paljon kuin tällä taloudella työmatkani varrella:

Nightmare before Christmas. And during.

Neiti piirsi kortin. Ylösalaisin roikkuvat tontut saivat lakit virkatuista korviksista.

Olohuoneesta kuuluu kamala älämölö, sillä pesue tankkaa Star Warseja ennen uusimman katsomista. Töissä ollaan yritetty arvata, mitä viimeisessä osassa tapahtuu. Oma veikkaukseni on, että Jar Jar Binksistä tulee galaksin ylihallitsija ja pakottaa kaikki puhumaan samalla tavalla kuin hän (se?).

Pitää odottaa maanantaihin saakka, että tämä teoria vahvistuu omalta kohdalta.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 15. luukku

Oltiin tänään koko päivä ulkona lumisateessa, ja sormet ovat vielä vähän kohmeessa, joten päivitän nopeasti tärkeimmät:

Chiefs, eli kotijoukkue voitti, mikä tarkoitti sitä, että arkkivihollinen Denver Broncos hävisi.

Mentiin stadionille heti parkkipaikkojen avautumisen jälkeen, eli vähän yli seitsemän aamulla. Lumisade alkoi noin puoli tuntia sen jälkeen, ja sitten sitä valkoista ainetta riittikin koko pelin ajan. Ja sen jälkeenkin.

Jaardiviivat vedettiin esiin lehtipuhaltimilla.

Vähän tuprutteli.

Parkkipaikka voittoisan pelin jälkeen.

Kotimatka kesti  hetken, sillä kaikki eivät ehkä ihan osaa ajaa talvikelillä, joten nähtiin parikin bemaria ojassa. Nyt on sellainen olo, kuin olisi ollut koko päivän ulkojäillä huutamassa kurkkua käheäksi parin jääkiekko-ottelun verran. Onneksi sauna on lämpiämässä, ja siellä sitä viimeistään saa tunnon takaisin sormenpäihin. Meidän koulupiiri, kuten suurin osa Kansas Cityn ympäristöstä, on huomenna lumen takia kiinni. Minun työpaikka on tämänhetkisen tiedon mukaan huomenna auki, joten täytynee painua petiin tässä suht' pian, kunnes käyn ensin sulamassa saunassa.

En usko, että unta tarvitsee kamalasti houkutella 10 tunnin ulkoilun jälkeen.

Shutdown Shit Show

On tehnyt mieli avata blogieditori monta kertaa, mutta olen pelännyt sormista tulevan savun rikkovan näppäimistön. Täällä sitä ollaan edelleen, kotona panttivankina, vaikka miehellä olisi töissä tekemistä ja valtion jo aiemmin budjetoimaa rahaa käytettäväksi.

Presidentti Trump keksi ennen joulua, että hän haluaa nyt rajamuurinsa, jonka Meksikon piti maksaa. Nyt, kun demokraatit olivat ottamassa vuodenvaihteen jälkeen edustajainhuoneiston enemmistön haltuunsa. Nyt, vaikka hänellä oli kaksi vuotta republikaanienemmistö kongressissa ja senaatissa. Nyt, vaikka budjettiesitys oli jo menossa koko prosessin läpi, mutta Trumpin lempikanavalla, Fox Newsillä, arvosteltiin presidenttiä muurittomuudesta.

Huoh. Hain palosammuttimen varuilta tuohon viereen.

Scotty on valtion contractor (urakoitsija?). Contracting companies, eli tämäntyyppiset työnantajat, kilpailevat valtion ulkoistamista projekteista, esimerkiksi ohjelmistojen kehittämisestä tai ylläpidosta, tai valmiista tuotteista. Scottyn tapauksessa valtio maksaa tälle yksityiselle firmalle ajasta ja materiaalista, eli kyseinen konttori ei myy tuotetta, vaan työntekijöidensä aikaa ja laskuttaa siitä valtiota.

Valtion omille 800 000 työntekijälle on luvattu sulun ajalta takautuvasti palkka; riippumatta siitä, ovatko he istuneet kotona (non-essential employees, eli mm. useat veroviraston tai maatalousministeriön työntekijät) tai raataneet töissä (essential employees, kuten rannikkovartiosto, lentokentän turvallisuudesta vastaavat TSA-agentit, lennonjohtajat, FBI-agentit ja vanginvartijat). Monet eivät pysty maksamaan laskujaan, vuokriaan tai lainojaan, sillä valtio panttaa sulun ajan palkkaa, koska uusi budjettiesitys ei ole mennyt läpi, eikä virastoilla ole rahaa maksaa työntekijöilleen. Monet ovat turvautuneet leipäjonoihin ruokkiakseen perheensä.

Trump ja jotkut hallintonsa edustajat ovat tarjonneet ratkaisuksi lainan ottamista täksi ajaksi. (Tähän voi ihan vapaasti kuvitella eeppisen silmien pyörittelyn, valkuaisten muljuttelun.)

Tämä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa. Koska useat valtion virastot ovat kokonaan kiinni, niiden alaisuudessa olevat urakoitsijat eivät saa tehdä töitä. Arviot sulun kyykyttämien government contractorien määrästä vaihtelevat sadoista tuhansista miljooniin, eivätkä he saa takautuvasti palkkaa, vaan joutuvat ensin käyttämään ansaitut lomat (jos firma edes tarjoaa sellaisia), jonka jälkeen se on henkilökohtainen voi voi. Scottyn työnantaja on luvannut maksaa työntekijöille 80 tunnista palkkaa etukäteen, jos lomat on kulutettu loppuun, mutta ne 80 tuntia pitää toki korvata myöhemmin. Kaikki firmat eivät tee edes sitä.

Onneksi Scottylla oli sulun alkaessa melkein 300 tuntia lomaa (johon sisältyy myös sairasloma) pankissa, eli meillä ei ole vielä ollut hätää -- muuta kuin tietysti pelko siitä, että ohimolla pelottavasti pullisteleva verisuoni purskahtaa kohta tietokoneen näytölle, sillä olisihan nämä lomat ollut kiva käyttää silloin, kun haluaa, eikä nyt keskellä talvea Trumpin egon takia. Nyt olisi ollut hyvin aikaa matkustella tai rempata taloa, mutta kukkaronnyörit täytyy pitää melko visusti kiinni, sillä emme tiedä, kuinka kauan tämä historiallisen pitkä sulku jatkuu. Ja jatkuu.

Kuten sanoin, me olemme olleet verrattain onnekkaita. Monella muulla tilanne on se, että vähäiset palkalliset vapaat on jo taputeltu ja nyt ollaan tyhjän päällä. Aika moni on varmasti hakenut muualta töitä, ja on todennäköistä, että sulun joskus (ehkä!) loppuessa nämä urakoitsijafirmat ovat vielä pahemmin kusessa, sillä brain drain, aivovuoto on armotonta.

Jos Trump saa nyt tahtonsa tällä tyylillä läpi, niin mikä estää häntä tekemästä tätä uudelleen seuraavan kerran, kun budjetti pitää hyväksyä?

Niinpä.

No, ei tämä meille onneksi ole pelkkää kurjuutta ollut. Siinä vaiheessa, kun kuvittelimme sulun loppuvan heti vuodenvaihteen jälkeen, kävimme autoilemassa Nebraskassa ja ystäväperheen luona Kansasin Manhattanilla. Muuten ollaankin möllötelty kotona ja pelattu Super Mario Bros. 3:sta (Joulupukki toi mini-NES-konsolin!).

Flint Hills, Kansas.

Omaha Children's Museum.

"Töitä" tien päällä.

Soaring Wings Brewing, Springfield, Nebraska.

Nintendoa saunatauolla.

Suomi-Ruotsi-mittelöitä. Scotty kysyi jo surkeana, onko hänen aina pakko olla Ruotsi.
On.

Lumileikkejä.

Trump pitää aivan näillä näppäimillä tiedotustilaisuuden sulkuun liittyen. Ehkä tämä loppuu nyt, 35 päivän jälkeen? Todennäköisesti liittovaltio avataan kolmeksi viikoksi ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen.

Ehkä en kuitenkaan pidätä hengitystä.

*****

Lisätty myöhemmin: Niinhän siinä kävi. Liittovaltio aukeaa kolmeksi viikoksi, ja jos demokraatit ja presidentti eivät pääse yhteisymmärrykseen (eivät pääse), niin Trump on joko valmis uuteen sulkuun, tai sitten julistaa hätätilan, mitä ei tänään vielä tehnyt, vaikka kuulemma voisi.

Mikä pyhimys.

Trump ei saanut tässä diilissä penniäkään muuriaan varten, eli viimeisen kuukauden vääntö oli, miten sen nyt sanoisi... Täysin turhaa.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 13. luukku

Un-Luckyan päivä.

Siitä on melko pitkä aika (pari viikkoa!), kun olen viimeksi sulkenut telkkarin vihaisena ennen vastajoukkueen juhlinnan alkamista. Tänään kävi niin.

Kotijoukkue Kansas City Chiefs sai taas koko kaupungin (joulun)punaiseen hurmokseen ennen pelipäivää. Mekin mentiin katsomaan ensimmäinen puoliaika läheiselle panimolle, jossa oli food truck (ruokarekka?) tarjoilemassa erittäin herkullisia tacoja.

Peli alkoi niin loistavissa merkeissä, että meidän 6-vuotias neitokainen kysyi, että miksi tuo meidän lempijoukkue onkaan niin hyvä (nuori pelinrakentaja Mahomes!). Keksipä hän uuden toiveammatinkin: hänestä tulee ensimmäinen tyttö, joka pelaa punakeltaisissa väreissä.

En nyt sitten osaa sanoa, ovatko tulevaisuudensuunnitelmat menneet enemmän vai vähemmän mahtipontisempaan suuntaan siitä, kun hän ilmoitti 3,5-vuotiaana haluavansa isona Marsiin juomaan olutta.

Travis Kelcen kovin fani. Kuulemma.

Tultiin kotiin katsomaan toinen puoliaika, ja huonostihan siinä lopulta kävi. Niukasti. Ihan viime sekunneilla. Ei voi puhua edes rakkaasta vihollisesta, kun kyseessä oli San Diegosta hiljattain Los Angelesiin muuttanut divisioonapainajainen Chargers.

Suomen kielessä ei ole sellaista kirosanaa, joka kuvaisi osuvasti tämänhetkistä tunnelmaa.

En tehnyt tänäänkään pipareita, mutta pipariksi meni.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 12. luukku

Ne ovat tehneet comebackin!

Näkymä meidän kylppärinikkunasta. Välissä kolme taloa.

Joulu voi vihdoinkin tulla, sillä Joulupukki löytää takuulla meidän naapuruston. Ihan sama, vaikka aattona olisi kamala lumimyräkkä tai hernerokkasumu, nuo valaistut mätisäkit kyllä ohjaavat porot perille.

Harmi, etteivät nuo vilkuttelevat, kaksikerroksiset barbarat olleet vielä heppakärriajelun aikana (v)ihastuttamassa meitä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ehkä naapurit halusivat tänä vuonna säästää sähkölaskussa, kun odottivat sähkösyöppöjen pystyttämistä näin kauan.

Enpähän ensi vuonna heitä toivoa (?) romukoppaan, jos heidän piha/joulukylä ei näytä heti kiitospäivän jälkeen ihan noin mauttomalta valoisalta.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 9. luukku

Viikonloppu oli täynnä hulinaa. On juhlittu 101-vuotiasta Suomea ja huudettu ääni käheäksi NFL-ottelussa. Onneksi tuli voitto, vaikkakin niukka sellainen. Ei huvittaisi ihan turhaan olla taas köyhän naisen Paula Koivuniemi.

Tänään oli oikein mukava talvipäivä. Aamulla oli vielä ihan napakasti pakkasta, mutta aurinko lämmitti jo siinä vaiheessa, kun mentiin kahdeksalta parkkipaikalle grillaamaan. Meillä oli tosi hyvä tailgating-sakki kasassa, ja ehdittiin nauraa vatsalihakset kipeiksi ennen kello 12 alkanutta peliä.

Moi.

Vaikka varjossa oli verrattain vilpoista, niin stadionin tunnelma oli varsinkin pelin loppua kohden varsin lämmin. Kotijoukkueella oli voiton avaimet omissa käsissä, mutta muutama sekunti ennen varsinaisen peliajan loppua potkaistu potkumaaliyritys epäonnistui, ja peli meni jatkoajalle. Onneksi tosiaan voitto lopulta tuli, vaikkakin vähän kyntämällä. Go Chiefs!

Taidanpa nyt ottaa miehestä ja kuorsaavasta koirasta mallia ja lähteä kimppatreffeille Nukku-Masan kanssa. Huomenna pitää palata taas joulumoodiin ja ihan oikeasti ruveta panikoimaan, että miten sitä ehtii tehdä kaiken suunnittelemansa kahdessa viikossa. Kääk!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 8. luukku

Olipahan hillitty heppakärriajelu, ainakin naapureiden valopanostuksen osalta. Muuten meillä oli kyllä hauskaa, sillä lasten serkut liittyivät seuraan. Ääntä siis riitti kavioidenkopseen lisäksi.

RIP viimevuotinen valosaaste.

Komeat konit.

Kerronpa vaan, ettei ehkä ollut ihan paras idea pakata kuppitolkulla kahvia mukaan iltakahdeksalta alkavalle retkelle. Valvottiin viime yönä kolmeen, ja tänään piti herätä reippaana tekemään punajuurilaatikkoa Kansas Cityn suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhliin, jonne olemme parhaillaan matkalla. Pitäisi pikkuhiljaa uskoa, ettei sitä enää ole ihan viime kevään kananpoika, joka jaksaa kukkua yöt ja kiekua aamulla.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Sainpas valot paikoilleen! Tavoistani poiketen ostin tänään jonkun hetkellisen mielenhäiriön vallassa värillisiä jouluvaloja. Minä, jouluvalo-Justiina, jonka mielestä mikään ei saa välkkyä, päästää ääntä, tai olla ilmalla täytettävä.

No, taitaa tuo meidän valoinstallaatio on silti vielä aika hillitty noihin meidän naapureiden sekametelisoppiin verrattuna. Jännästi sitä kuitenkin silmä tottuu, sillä vaikka tien toisella puolella on just niin amerikkalaisia riemunkirjavia viritelmiä kuin voi kuvitella, niin ne näyttävät jo ihan siedettäviltä. Tällä meidän kadulla on kuitenkin yksi tyyppi, joka vetää yleensä niin yli kuin olla voi pumpattavine barbaroineen. 

Käydään tänään perinteisellä heppakärriajelulla naapuruston ympäri. Ylilyövän naapurin piha näyttää pelottavan pimeältä, mutta lupaan silti tehdä tilannekatsauksen muiden asukkaiden jouluoksennuksista.

Jouluvalo-Justiina ei malta odottaa.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 3. luukku

Meillä ollaan kirjoiteltu tiuhaan tahtiin Joulupukille. Vanhempien postitusurakkaa on helpottanut kovasti se, että meillä(kin) on oma tonttu (Elf on the Shelf), Eila nimeltään, joka ilmestyy meille aina kiitospäivänä ja viipyy jouluaattoon asti. Eilan pitäisi käydä Korvatunturilla/Pohjoisnavalla joka yö ja välittää Pukille kuulumiset (onko täällä kilttejä lapsia/aikuisia) ja kirjeet, mutta joka on unohtanut tähän mennessä jo kahdesti liikahtaa vakoilupaikastaan mihinkään. Laiska tonttu!

Onneksi on. Laiska nimittäin. Tiedän pari kaveriperheen tonttua, jotka keksivät joka yö jos jonkinlaista kepposta, mutta meidän Eila vain istuu tai roikkuu chillisti milloin missäkin.

Tänä vuonna Pukille raapustetut toivelistat ovat olleet varmaan aika identtisiä muiden 6-vuotiaiden tyttöjen lähettämien kirjeiden kanssa. Toista se oli vielä kaksi vuotta sitten:

1. Jalkapallo (pikkuveljelle)

2. Mekko, joka ei ole naamiaisasu

3. Aurinkolasit pihalle kadonneiden (?) tilalle

4. Luuranko, joka roikkuu pitkän narun päässä

5. Pää

6. Dinosaurusihminen, jolla on ihmisen pää, dinosauruksen vartalo ja ihmisen varpaat

7. Iso helistin (pikkuveljelle)

Tokihan dinosaurusihmiset ja päät olivat aika mainstream vielä vuonna 2016, mutta nyt ovat so last season, eli niitä ei ole toivelistoilta enää löytynyt.

Lapset pääsivät viime lauantaina oikein istumaan Pukin syliin ja esittämään hänelle lahjatoiveet henkilökohtaisesti. Isosisko pyysi LOL-palloa, ja 3-vuotias pikkuveikka lunta.

Meidän perheessä on tehty niin, että Pukki tuo lapsille yhdet vähän isommat lahjat, kun taas muilta lahjantantajilta tulleet paketit ovat valmiina kuusen alla, kunhan ne on paketoitu, eli yleensä myöhään aatonaattona. Eila-tonttu kertoi minulle, että tänä vuonna lapset saavat Pukilta yhden yhteisen lahjan, eikä se ole LOL-pallo tai lumimyräkkä. Se on Stigan pöytäjääkiekkopeli, jossa on... Suomi ja Ruotsi (!!!!!!!!!!!!) vastakkain.

Voi sitä raukkaa, joka joutuu pelaamaan Tre Kronorilla meikän Leijonia vastaan.

Ai niin... Kenellekäs tämä lahja olikaan tarkoitettu?

37 arkipäiväistä kulttuurieroa*

*Merkintä saattaa sisältää älytöntä yleistystä ja jotain huumorintapaista.

1. TV-ohjelmissa ei ilmoiteta erikseen mainoskatkoja hienoilla tunnareilla kuten Suomessa. Ne vain alkavat ja loppuvat, ja niitä on paljon useammin kuin Suomessa. Toisaalta ne ovat hieman lyhyempiä, sillä "tunnin" ohjelma kestää täälläkin tunnin. Vessassa tai jääkaapilla täytyy siis käydä nopeammin. Tai sitten voi vain tallentaa ohjelma ja kelata mainoskatkon ohi, niin kuin normaalit ihmiset. Ohjelmat myös oikeasti alkavat ilmoitettuna aikana.

2. Teksti-TV:n faneille (221, 235 💙) huonoja uutisia: sitä ei ole.

3. Kalenteriviikko alkaa sunnuntaista, vaikka sunnuntai lasketaan vielä viikonloppuun. What?

4. Ostoskärryjen takapyörät on lukittu, eli kärryt ovat jäykempiä ohjattavia, eivätkä ne todellakaan liiku sivusuunnassa. IKEAssa käydessä onkin outoa, kun kärryissä on neljä kääntyvää rengasta. Jämäköihin ostoskärryihin tottuneelle se on melkoista seilaamista mutkaisilla käytävillä.

5. Puheluista maksavat sekä soittaja että vastaanottaja. Nykyisin monella on rajaton määrä puheluminuutteja, mutta meillä oli ennen liittymä, johon sisältyi 700 minuuttia meidän kahden kesken jaettuna. Ne kuluivat, vaikka olisi vastannut puhelinmyyjän soittoon. Liittymät ovat kaiken lisäksi todella kalliita Suomeen verrattuna. Perheliittymät ovat edullisempia kuin yhden hengen liittymä. Esimerkiksi meidän operaattorilla, T-Mobilella, joka taitaa olla yksi halvimpia vaihtoehtoja (ehkäpä sen vuoksi, että kuuluvuus taajama-alueiden ulkopuolella ei ole huippuluokkaa, tai edes olemassa) tarjoaa nykyisin rajatonta pakettia (puhelut, tekstarit, data), jossa yhden hengen liittymä maksaa $70, kahden hengen $120 (eli $60 per nenä), kolmen hengen $140 ($47/hlö) ja neljän hengen $160 ($40/hlö). Hintaan tosiin kuuluu Netflix.

6. Julkisten vessojen ovet aukeavat useimmiten sisään päin ja niissä on niin isot raot, että sisälle näkee helposti. Ahtaissa kopeissa harrastetun vessajoogan ystäville tämä on hyvä uutinen.

7. Vessoista puheen ollen, kokolattiamatot. Niitä on vähän joka paikassa, joissain tapauksissa jopa kylpyhuoneessa ja vessanpöntön ympärillä. Ihan oikeasti.

8. Kokolattiamatoista puheen ollen, kengät jalassa sisällä löntöstely. Olen joskus ollut hotellihuoneissa, joissa ei tee mieli ottaa kenkiä pois jalasta, sillä muutkaan eivät ole niitä ottaneet pois. Se lika on siellä matossa, ja pysyy. Nimimerkillä: Kokolattiamaton pois repinyt ja sen takia melkein oksentanut vm. -84.

9. Autoissa ei ole pakko käyttää ajovaloja päivällä. Meidänkin autossa on sensorit, jotka laittavat valot automaattisesti päälle, kun tulee hämärää, tai tuulilasinpyyhkijät ovat päällä.

10. Useissa osavaltioissa, kuten esimerkiksi Kansasissa, ei ole rekisterikilpiä auton etuosassa. Eteen voikin ostaa vaikka tämmöisen koristekilven:

Kuva täältä.

11. Punaisissa valoissa saa kääntyä oikealle pysähtymisen jälkeen, ellei sitä ole erikseen kielletty.

12. Moottoripyöräilijöiden ei tarvitse käyttää kypärää joissakin osavaltioissa, kuten nyt esimerkiksi Kansasissa. 19 osavaltiota vaatii kypärää käytettäväksi koko ajan.

13. Kotien etuovet aukeavat useimmiten sisään päin. Normaalit ulko-ovet saa nostettua helposti irti saranoiltaan, mikä on erinomainen juttu, jos sisälle pitää saada joku isompi mööpeli, kuten massiivinen sohva tai jääkaappi (meilläkin muuton yhteydessä piti irrottaa ovi), mutta huonompi juttu, jos joku rosmo tekee sen yllättäen, joten on turvallisempaa, että saranat ovat sisäpuolella. Joidenkin alueiden rakennuskooditkin sanelevat, että oven pitää aueta sisälle. Poliisit siis voivat ihan oikeasti potkaista oven sisään, toisin kuin Suomessa.

14. Ovissa on usein nupit, ei kahvat. Olen saattanut avautua tästä aiemminkin. Ja vielä aiemminkin.

15. Ikkunat aukeavat liu'uttamalla niitä ylös tai sivulle, ei useinkaan ulos- tai sisäänpäin.

16. Kaksivipuiset hanat. Meillä ei ole talossa yhtään "suomalaista" hanaa. Vielä.

17. Käsisuihkut ovat melko vieras käsite, erityisesti bidee-sellaiset. Niitä on ollut ikävä lasten kanssa erinäisiä juttuja puuhastellessa (lue: pestessä). Suihkuissakin on usein pelkkä seinässä kiinni oleva suihkupää, joka on monesti vielä todella alhaalla. Tällaisille hobiteille se ei ole ongelma, mutta pidemmille ihmisille kyllä, kun suihku osuu jonnekin kainaloiden kohdalle. Meille vaihdettiin melkein heti ensitöikseen uudessa talossa irroitettavat suihkupäät. Vuokra-asunnossakin sen tein, asensin vain tönkön antiikkisuihkuttelijan takaisin paikoilleen ennen poismuuttoa.

18. Vessanpönttöjen horaisema vesimäärä on hurja verrattuna suomalaiseen. Vanhemmat pöntöt humputtelevat menemään kolmesta ja puolesta gallonasta (13 litraa) jopa seitsemään (26 litraa!), uudet pöntöt taas saavat käyttää korkeintaan 1,6 gallonaa (6 litraa) per vetäisy. Suomessa vanhatkin pöntöt imaisevat 9 litraa, uudet 4 litraa isoon ja 2 litraa pieneen.

19. MITTAYKSIKÖNPERKELEET.

20. Tiedättekö mitä, täällä puhutaan ihan eri kieltä kuin Suomessa! Edes finlandssvenskalla ei pärjää.

21. Jos osaa englantia, voi joutua tilanteisiin, joissa pitää höpötellä aivan tyhjänpäivisiä. Aiheena voi olla esimerkiksi sää, vaikka ihan jokainen on varmasti jo ihan itse huomannut, että tänään paistaa aurinko, ja saattaapa joku kysyä, mitä sinulle kuuluu, vaikkei ole oikeasti kiinnostunut kuulemaan peräpukamistasi.

22. Deodorantit ja pesuaineet ovat monen, myös armaan aviomieheni, mielestä eri makuisia (flavor) eivätkä hajuisia/tuoksuisia (scent). Itse pidättäydyn itsepintaisesti jälkimmäisessä, sillä en harrasta dödön syömistä.

23. Ruokakaupassa on usein töissä ihmisiä, joiden työnkuvaan kuuluu ostosten kassiin laittaminen (sacker). Jos erillistä kassittajaa ei ole, myyjä laittaa ostokset pusseihin puolestasi.

24. Hedelmiä ja vihanneksia ei punnita ja hinnoitella itse, vaan kassa hoitaa sen puolestasi.

25. Kaupoissa tuotteiden hinta ilmoitetaan verottomana ja osavaltiokohtaiset verot lisätään kassalla.

26. Vaikka nettipankit ovat parantuneet huimasti siitä, kun tänne muutin, niin jotkut jutut pitää maksaa edelleen shekeillä.

27. Amerikkalaiset rakastavat jääpaloja. Niitä pystyy ostamaan pussissa kaupoista ja huoltoasemilta, joten kylmälaukussa jäihin hukutetut kaljat limpparit pysyvät todella kylminä. Pakastimissa on usein jääpalakoneet. Jos tilaat ravintolassa Cokiksen, saat lasin, joka on täpötäynnä jäitä, mutta...

28. Lähes poikkeuksetta soft drinks, eli alkoholittomat juomat (maitoa lukuunottamatta) sisältävät free refills, eli saat juoda limsaa sydämesi kyllyydestä rajattomasti yhteen kiinteään hintaan.

29. Light-oluet ja peruslagerit ovat todella suosittuja (ja mauttomia), vaikka nykyisin pienpanimoita ja samalla erikoisempia oluita ilmestyykin kuin sieniä sateella. Pelkästään Kansas Cityssäkin niitä on parikymmentä.

30. Joissakin osavaltioissa, kuten naapurissamme Missourissa, ruokakaupasta saa kaljaa, viiniä ja viinaa. Tällä puolen rajaa ruokakaupat saavat myydä korkeintaan 3,2-prosenttista olutta. Joissakin osavaltioissa taas on erikseen viini- ja viinakauppa, jossa ei myydä olutta. Sitä taas saa sitten perusmarketista tai huoltoasemalta. Onpa olemassa sitten myös piirikuntia, joissa ei myydä alkoholia ollenkaan.

31. Tölkeistä ja pulloista ei (paria osavaltiota lukuunottamatta) saa takaisin panttia, joten ne päätyvät valitettavan usein roskiin, vaikka kierrätysmahdollisuuksiakin useimmiten on.

32. Vakuutusten hinta on järkyttävä. Siis ihan oikeasti.

33. TV-kanavien määrä huimaa päätä. Jos maksaa (mansikoita) kaapelipaketista, niitä on satoja. Antennillakin niitä saa suurkaupunkialueella kymmeniä, ilmaiseksi.

34. Kirosanat ja alastomuus ovat big no-no. Radiossa soitetaan valmiiksi sensuroituja versioita kirosanoja sisältävistä lauluista. Telkkarin puolella täysi alastomuus ja roisimpi kielenkäyttö on sallittua vain (lisä)maksullisilla kanavilla, kuten HBO.

35. Ruokailuvälineiden käyttö, eli veitsi-impotenssi (kiitos vain eräälle lukijalle tästä termistä!). Erotut varmasti joukosta, jos käytät haarukkaa JA veistä kuten suomalaiset yleensä.

36. Ruokailuvälineiden käyttämättömyys. Ravintoloissa on melkein aina annoksia, jotka on tarkoitettu syötäväksi käsin. Hampurilaiset, pizzat, wingsit, nachot. Kaikkia noita olen yrittänyt haarukalla ja veitsellä aikonaan teurastaa (epäuskoisten katseiden kera), mutta nykysisin olen jo niin amerikkalainen, että nappaan erinäisiä kastikkeita tirisevät ja tiputtelevat ruoat reippaasti kouraan ja pistän ääntä kohti.

37. Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, ainakaan tähän aikaan vuodesta: MM-jääkiekon päälle ei ymmärretä yhtään MITÄÄN! Pelit tulevat tänä vuonna pelkästään NHL Network -kanavalta, jota meillä ei tietenkään ole. No, onneksi nykyteknologia auttaa; katselen nytkin USA-Kanada-peliä, hähhäähhäää.

Aiempia kulttuurierolistauksia löytyy mm. täältä. Bonuksena merkinnän kommenteissa on hyviä ja luotettavia, varmasti suomea äidinkielenään puhuvien ja erityisesti kirjoittavien ihmisten tarjoamia lainamahdollisuuksia.

Keksitkö lisää? Päästäänkö neljäänkymmeneen eroavaisuuteen?

Lisätty myöhemmin: Lapsen koulutehtäviä juuri tutkiessani (pois heittäessäni, kröhöm...) tuli mieleen, että numero 7 kirjoitetaan käsin eri tavalla kuin Suomessa, eli ilman poikkiviivaa.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 10. luukku

Tänään tonttuiltiin Kansas City Chiefsien kanssa NFL-pelissä, ja hei, voitokkaasti vihdoinkin! Saimme kaverilta yllättäen ilmaiset liput Chiefs-Raiders-peliin, ja oli vaikea sanoa ei, kun hyvät ystävät vielä lupautuivat vahtimaan karvaisia ja vähemmän karvaisia lapsia. Pääsimme siis jo toiseen perättäiseen kotipeliin huutamaan äänen käheäksi. Keli oli mitä mainioin, vaikka aamulla tailgateillessa oli hieman viileää. Ei voi valittaa, jos joulukuussa tarkenee hupparissa.

Neuloin meille molemmille viikonlopun aikana kotijoukkueen väreihin sopivat kaljakintaat, mutta tulimme kotiin vain yhden kanssa, sillä vieressä istunut/seisonut fani innostui niistä niin paljon, että osti minulta tumpun kädestä. Jäimme siis melkein rahallisesti voitolle pelireissusta, jos ei lasketa niitä kympin oluita, jotka stadionilla ostimme.

Tässä varmaan kannattaisi pian alkaa harkita nukkumaan menemistä. Viime yön unet jäivät neljään tuntiin, sillä oli pakko katsoa uusin ja samalla kolmannen kauden viimeinen Outlander-jakso, minkä jälkeen pienin kaksijalkainen oli sitä mieltä, että lepo on melko turhaa. Aamukuuden herätys oli hieman karu, mutta kyllähän se kannatti.

Go Chiefs!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 8. luukku

Asumme naapurustossa, jossa on monien kammoksuma HOA, eli asunnonomistajayhdistys, joiden säännöt vaihtelevat naapurustosta toiseen. Joissakin tuntuu olevan aika tiukka kyttäämismeininki, ja säännöissä määrätään jopa verhojen värit, mutta meillä on onneksi aika rentoa. Mitään turhaa nipottamista ei tässä kuuden ja puolen vuoden aikana ole tullut vastaan, mutta toisaalta naapurusto on myös pysynyt siistinä ehkäpä juuri säädösten ja niitä noudattavien asukkaiden vuoksi.

Maksamme joka vuosi HOA:n vuosimaksun, joka on tässä naapurustossa 350 dollaria. Hintaan kuuluu uima-altaan käyttöoikeus (ja sen sekä yleisten piha-alueiden huolto ulkopuolisen tahon toimesta) ja näin joulukuussa hevoskärryajelu naapuruston ympäri.

Usein on käynyt niin, että meillä on ollut muita menoja heppailun aikana, mutta viime ja tänä vuonna aikataulut ovat olleet suosiollisia ja olemme päässeet puoleksi tunniksi heinäkasojen päälle kuuntelemaan kavioiden kopsetta ja ihastelemaan ja ihmettelemään naapureiden joulukoristeluja.

Monet ovat hyvällä maulla toteutettuja, toiset... Niin.

Nuo kaksikerroksiset puhallettavat barbarat kavereineen näkyvät meidän takapihalle oikein mainiosti. Kärryajelulla moni tuntui pohtivan, millainen sähkölasku näillä naapureilla mahtaa joulukuussa ollakaan. Etupiha ei ole juurikaan hillitympi.

Lapset olivat silmät ja suut pyöreänä koko ajelun ajan, ja kun sen jälkeen pääsivät vielä silittelemään jättiheppoja, niin olihan riemu katossa. Tästä puhutaan varmasti vielä pitkään.

Minulle kokemuksen kruunasi lämmittely kunnon löylyissä. Sauna, aah.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 1. luukku

Monta kertaa olen meinannut avata tekstieditorin ja naputella menemään. Yhtä monta kertaa kirjoittaminen on jäänyt nimenomaan meinaamiseksi, koska aina on muka ollut jotain muuta tekemistä. Autostressiä, -remonttia ja lopulta -kauppaa, urheiluinnostus, jonka kylkiäisinä on tullut aivan saakelin kipeitä lihaksia, joita en tiennyt/muistanut olevan olemassakaan, sairastelua, kuten mm. pelkästään tällä viikolla ärhäkkä mahatauti ja sitkeä flunssa.

Olin kuulemma kuorsannut viime yönä. #fakenews

Nyt se venkoilu kuitenkin loppuu, ihan tähän paikkaan. Julkaisen joka päivä jouluaattoon asti kuvan tai pari (tekstin kera, toki), jotka on otettu kyseisenä päivänä. Toivottavasti niistä välittyy joulunodotusta täynnä oleva suomalaiskansasilainen arki, eivätkä ole inhorealistinen kurkistus laiskan kotiäidin jouluvalmistelujen lykkäämiseen. Joulukalenterin sisältö on siis yllätys minullekin!

Joulukuun ensimmäinen päivä alkoi ennätysnopealla heräämisellä ja aamupalan syömisellä, sillä tänään oli viimeinkin se päivä, kun suklaakalenterin ensimmäisen luukun saisi avata. Minulle aamu oli poikkeuksellisen rauhallinen, sillä ei tarvinnut tapella talvivaatteita kaksivuotiaan käärmeen päälle, koska daddy saattoi tänään kindergartenilaisen kouluun. Scotty korjasi viime yönä kahteen asti jotain koodia, jonka demo on tänään, mutta joka ei vielä eilen toiminut. No, nyt toimii, ja miehellä on normaalia lyhyempi päivä toimistolla.

Sain tänään siis vapaapäivän käärmeenkesytyksestä ja nautin pari kuppia vihreää teetä (jotta en muka kuorsaisi enää ensi yönä...) olohuoneessa iloisesti leikkivä pikkutyyppi ja sohvanvaltaajakoira seuranani. Kuvassa näkyy uudet sohvat, joista olen haaveillut jo piiiiitkään, joiden alusen pystyy oikeasti imuroimaan ja jotka olisin kuulemma saanut joululahjaksi, jos olisin malttanut odottaa vielä hetken. Hups. Vähän liikaakin elämää nähnyt kulmasohva sai jatkoaikaa kellarin löhöpaikkana.

Joulukuussa on se hyvä puoli, että kynttilöitä voi poltella vaikka heti aamusta, jos siltä tuntuu. Iloisesti tanssahtelevat ja auringonvalossa välkähtelevät muumit tuovat väkisinkin hymyn huulille. Tästä tulee hyvä päivä, kuulkaas!

Karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri (Kansas - Oklahoma - Teksas - Louisiana - Arkansas - Missouri - Kansas)

Kun vanhempani ostivat lentoliput huhtikuulle, rupesimme suunnittelemaan pientä road tripiä. Chicagossa, St. Louisissa ja Coloradossa olimme heidän kanssaan jo autolla käyneetkin, joten oli aika vaihtaa ilmansuuntaa ja painella etelän lämpöön. Pyörittelimme eri vaihtoehtoja, ja lopulta pääkohteeksi valikoitui Houston tai oikeastaan NASA:n avaruuskeskus. Meitä nörttejä ei tarvinnut paljoa houkutella -- varsinkaan kun tiesi, kuinka kateellisia avaruuspöhköt velipojat olisivat. Lälläslälläs.

Lopullinen matkasuunnitelma muotoutui meille oi niin ominaiseen tyyliin vasta aivan kalkkiviivoilla hotelleja varatessa ja eli vielä tien päälläkin. Tervetuloa mukaan huhtikuiselle reissullemme!

Pakkasimme auton sunnuntaiaamuna 23.4. niin täyteen kuin mahdollista. Lainassa ollut suksiboksi oli lähtövalmiudessa myös, mutta koska tavara-Tetriksen peluu oli niin onnistunutta, sitä ei tarvittu. Pääsimme matkaan kymmenen maissa, jopa melkein naapurustosta ulos, ennen kuin piti kääntyä takaisin ja varmistaa, että autotallin ovi oli mennyt kiinni. Oli se.

Ensimmäinen pysähdys oli Targetissa entisessä opiskelijakaupungissamme Emporiassa, jonne meiltä ajelee puolisentoista tuntia. Kävimme moikkaamassa ystäväpariskuntaa, joka kävi Suomessa häämatkalla (josta puolet he viettivät vanhempieni kanssa mökkeillen ja reissaillen). Nuuskuttelimme pientä perheenlisäystä ja söimme herkullisen grillilounaan, ennen kuin matka jatkui kohti Oklahomaa.

Parkkeerasimme auton samaan paikkaan kuin viimeksikin ja kävimme kauhistelemassa ihmisten pahuutta Oklahoma Cityn pommi-iskun muistomerkillä. Kotimainen terroristi, Timothy McVeigh, räjäytti autopommin 19.4.1995 klo 9:02 valtionviraston edessä tappaen 168 ihmistä, joista 19 oli lapsia. 

9:01, eli hetki ennen tragediaa. Heijastavan altaan toisella puolella on toinen portti, jossa lukee 9:03. Aika, jolloin toipuminen alkoi.

Hiljentymisen jälkeen siirryimme Oklahoma Cityn punatiilen peittämälle Bricktown-alueelle, josta Scotty oli bongannut pienpanimoravintolan. Ruokaa ja hyvää olutta. Kelpasi.

Seuraavan aamun aamupala. Ei kun siis matkamuisto kotiinviemisiksi.

Illallisen jälkeen matka jatkui kohti Dallasia, jonka eteläpuolella yövyimme ensimmäisen yön. Dallasista emme tällä kertaa nähneet mitään muuta kuin öisen pilvenpiirtäjäviidakon valtatiellä ohi huristellessa. Hotellilla olimme vasta yhdentoista maissa illalla, ja pehmeä peti houkutteli siinä vaiheessa jo melkoisesti.

Kävimme syömässä hotellilla aamupalan ja pakkauduimme taas autoon. Dallasista Houstoniin ajaa nelisen tuntia, joten suurempia pysähdyksiä ei sille välille tarvinnut suunnitella. Suunnitella olisi saanutkin, sillä matka taittui enimmäkseen teksasilaisen ranchien värittämän maaseudun läpi.

Itse Houstonin, USA:n neljänneksi suurimman kaupungin, näimme samalla tavalla kuin Dallasinkin -- ohikulkutieltä töllistellen. Meillä oli kiire Houstonin eteläpuolella sijaitsevaan ja viideltä kiinni menevään avaruuskeskukseen, sillä halusimme viettää siellä mahdollisimman paljon aikaa. Kahden maissa saimme auton parkkiin ja näimme lentokoneen selässä kököttävän Independence-sukkulan, joka on 1:1 kopio avaruudessa reissailleista aluksista.

Sisäänpääsy maksoi $29.95 ($24.95 4-11-vuotiailta lapsilta), ja lipun hintaan sisältyi avaruuskeskuksen monelta osin interaktiiviset näyttelyt sekä kiertoajelu edelleen toiminnassa olevalla NASA:n kampuksella. Koska meillä oli vain muutama tunti aikaa, emme ehtineet käydä molemmilla kierroksilla. Punainen kiertoajelu olisi vienyt meidät tutustumaan astronauttien koulutuskeskukseen, mutta valitsimme sinisen kierroksen, jolla pääsimme ihmettelemään historiallista, nykyisin museoitua komennuskeskusta, josta Apollo-kuulennot on kontrolloitu. Kyllä, sitä samaa, jonka kopio näkyy esim. Apollo 13 -elokuvassa. "Houston, we have a problem." Komentokeskus oli todella vaikuttava paikka jo itsessään, mutta asiansa osaava opas teki kokemuksesta vielä upeamman.

Katsomo on edelleen alkuperäisessä kuosissa. Mm. kuningatar Elisabeth on istunut eturivissä seuraamassa avaruuslennon komennusta.

Liikuimme avonaisella sukkulabussilla lämpimässä säässä ympäri suurta kampusta. Oli jotenkin absurdia istua kyydissä haavi auki, kun muut tiellä liikkujat olivat NASA:lla töissä ja heille se kaikki oli arkipäivää.

Hempeälle isä-poika-hetkellekin jäi aikaa.

Molempiin kierrosvaihtoehtoihin sisältyy myös pysähdys Saturn V -rakettipuistossa. Ulkona on vanhoja raketteja, jotka ovat jo vaikuttavia itsessään. Mutta se leuat loksauttava juttu... Se on siellä metallisessa hangaarissa, jonka meinasimme skipata kokonaan väsyneiden lasten vuoksi. Kannattaa siis kurkata sisälle.

Saturn V -raketin kokoa on vaikea käsittää. Vaikka se ei enää käytössä olekaan, se on silti edelleen suurin koskaan toiminnalliseen kuntoon saaduista raketeista. 13 Saturn V -rakettia laukaistiin Floridan Kennedy Space Centeristä vuosien 1967-1973 välillä, ja sen kyydissä yhteensä 24 astronauttia matkasi Kuuta kohti.

Pituutta kolmivaiheisella raketilla oli/on 110,6 m. Halkaisija on 10,1 m, ja painoa kokonaisuudella on 2 970 000 kiloa.

Siinä on ihminen välissä mittatikkuna.

Noin puolitoista tuntia kestäneen kierroksen jälkeen palasimme takaisin avaruuskeskukseen ja tutkimme näyttelyitä. Lapset riemastuivat, kun pääsivät itse tekemään tieteellisiä kokeita ja leikkimään varjoilla ja geometrisillä kappaleilla.

Avaruusseikkailun jälkeen ajelimme vielä reilun puoli tuntia kaakkoon Meksikonlahden rannalle Galvestonin saarelle. Majoituimme rantabulevardin varrella sijaitsevaan huoneistohotelliin, jonka parvekkeelta oli merinäköala. Ei huono.

Näkymä ulko-ovelta.

Kävimme syömässä viereisessä meksikolaisessa ravintolassa ja nautimme merituulesta, ennen kuin palasimme hotellille ja poksautimme kuohuviinipullon siinä merinäköalallisella parvekkeella.

Näkymä ravintolan terassilta.

Tiistaina ei tarvinnut ahtautua autoon ollenkaan, vaan vietimme rennon rantapäivän. Vaikka keli ei ollut erityisen kuuma, ja mereltä tuuli kovaa, rannalla tarkeni hyvin, sillä Meksikonlahden vesi oli huhtikuussakin lämmintä. Lapset juoksivat ja uivat, uivat ja juoksivat. Pienempi kaveri oli parin tunnin rypemisen jälkeen valmista kauraa päikkäreille, joten kävelimme sen 100 metriä takaisin hotellille.

Merenneito rantautuu.

Kävelimme illalla anopin suosittelemaan ravintolaan, Gaido'siin. Söimme mahat täyteen mereneläviä ja ihmettelimme yli satavuotiaan ravintolan tunnelmaa. Meidän neitikin tilasi katkarapuja, vaikkei edes tiennyt, miltä ne näyttävät. Yllättyi saadessaan lautasen eteensä, mutta meidän normaalisti niin nirso typypä vetäisi koko annoksen menemään. Vyöryimme auringon jo laskettua takaisin hotellille. Matkaa edestakaiselle reissulle tuli reilut viisi kilometriä, mutta mikäs siinä oli käppäillessä, rantabulevardia pitkin. 

Seuraavana aamuna piti lähteä, mutta "onneksi" sääkin oli huono, joten rantapummeilusta eläkkeelle jääminen ei harmittanut niin kovasti. Ajelimme sateessa Teksasin läpi kohti Louisianaa. Meidän pieni Disney-fani oli saanut päähänpinttymän gumbon maistamisesta New Orleansiin sijoittuvan Prinsessa ja sammakko -elokuvasta, joten halusimme haaveen toteuttaa, "nurkilla" kun kerran oltiin.

Seurasimme säätiedotuksia silmä kovana, sillä lähes koko maata halkoi melkoinen ukkosrintama, joka synnytti paikoitellen tornadoja ja valtavia rakeita. Pidimme tarkoituksella pitkän lounastauon Nacogdochesissa, jotta emme sattuisi pahimman myräkän tielle, mutta juuri ennen Louisianan rajaa tumma pilvi vyöryi päälle ja meidän piti ajaa auto huoltoaseman katoksen alle.

Vajaan viiden tunnin ajomatka venähti, ja olimme kohteessa eli Shreveportissa vasta myöhään iltapäivällä. Meille ei siis jäänyt aikaa kierrellä itse kaupunkia, mutta lopulta se ei tuntunut menetykseltä ollenkaan, sillä Scottyn meille metsästämä gumbo-ravintola, joka ensin näytti sijaitsevan keskellä hylättyä teollisuusaluetta, olikin ollut samalla paikalla jo vuodesta 1936. Silloin alue oli kuulemma ollut Shreveportin keskustaa, mutta vuosien saatossa downtown oli liikkunut lähemmäksi jokea, vieden liikkeet ja pankit mukanaan. Herby-K's oli kuitenkin pysynyt paikoillaan.

Gumbo toi hymyn huulille.

Ravintola oli ns. reikä seinässä, vessoihinkin piti mennä ulkokautta, mutta se tunnelma, se ruoka! Aah! Tilasimme kahta erilaista gumboa (makkara- ja katkarapupataa) sekä etouffeeta. Vaikka kenelläkään meistä ei ollut nälkä ison teksasilaisen lounaan jälkeen, melkein nuolimme kulhot puhtaaksi.

Barbiekin sai oman hatun (äiti askarteli).

Matkaa oli vielä jatkettava muutaman tunnin verran, sillä olin varannut meille hotellin Little Rockista, Arkansasista. Saavuimme hotellille yhdeksän kieppeillä illalla väsyneinä, mutta onnellisina. Gumbo-koukkauksesta Shreveportiin puhuttaisiin varmasti vielä pitkään.

Torstaina oli palattava kotiin ja samalla tavallaan arkeenkin, mutta otimme kuitenkin ilon irti viimeisestä reilun kuuden tunnin ajoetapista. Little Rockiin emme ehtineet tutustua autokierrosta enempää, mutta kaupunki teki vaikutuksen jokirannallaan ja arkkitehtuurillaan, joten palaamme sinne vielä varmasti joskus.

Arkansas, jossa en ollut ennen käynyt, oli henkeäsalpaavan kaunis. Kumpuileva metsä- ja jokimaisema aiheutti ihailevia huokauksia etu- ja takapenkillä. En tietenkään muistanut ottaa yhtään kuvaa, mutta uskonette sanaani.

Pysähdyimme lounaalle yliopistokaupunki Fayettevilleen ja löysimme itsemme todella yllättäen panimoravintolasta. Ennen Kansasiin paluuta tie vei meidät hetkeksi naapurosavaltioon Missouriin, jossa ajelimme Joplinin läpi. Jättitornadon jättämät jäljet näkyivät edelleen, kuusi vuotta myöhemminkin.

Semmoinen retki.

Reissu oli mahtava, mutta kotiin on aina mukava palata. (Jotta voi alkaa suunnitella seuraavaa reissua.) Olisi ollut kiva, jos meillä olisi ollut enemmän aikaa tutkia vaikkapa Shreveportia ja Little Rockia, mutta toisaalta ei myöskään haluttu viettää koko mummon ja ukin kaksiviikkoista lomaa tien päällä tai hotelleissa. Ehdimme kuitenkin nähdä aivan hurjasti uusia juttuja viidessä päivässä, ja aika tuli maksimoitua melko hyvin, vaikka iso osa noista päivistä tulikin istuttua autossa.

On edelleen jotenkin hämmentävää, että voin hypätä omaan autoon ja ajaa Gracelandiin, Torontoon, Kalliovuorille, Meksikolahden rannalle. Ja niin edelleen. Periaatteessa ihan tuosta vain, kunhan vain bensarahaa ja aikaa löytyy. Mistähän sitä itsensä ja Kiansa seuraavaksi löytääkään?