Ulkosavolaisen joulukalenteri: 24. luukku

Jouluaaton tunnelmia:

Täällä on tainnut olla kilttejä lapsia...

...ja aikuisia.

Joulumuoria väsytti.

Meillä vietettiin tänään miehen perheen kanssa suomalaista joulua, joka koostui laatikoista (punajuuri-, lanttu-, porkkana-), kinkusta, graavilohesta, sienisalaatista, ruisleivästä, pipareista, tortuista, Raskaasta joulusta ja saunasta. Hulinaa riitti muutaman tunnin ajan, ja kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä supisuomalaisten elämysten jälkeen.

Melkein repeatillä soinut Sylvian joululaulu on itkettänyt tänään minua vain neljästi. Tähän mennessä.

Vietettiin toki joulua Suomen-perheenkin kanssa. Lahjat olivat erittäin mieluisia puolin ja toisin, ainakin enimmäkseen. Joulupukkeiluhetkien kohokohtia oli mm. se, kun meidän 3-vuotias jätkä avasi ensimmäisen paketin, jonka sisällä oli mummon tekemä heijastinlankapipo. Suu meni mutruun ja pipo lensi kaaressa lattialle. "I don't like it!"

Pehmeät paketit...

Aika hersyvän huvittava hetki oli myös se, kun kaveri maistoi velipojan paketista paljastunutta wasabisuolaa. Se ilme -- priceless.

Lapset avasivat juuri meidän omat paketit, ja asenne onneksi parani pienellä miehelläkin, sillä mitään ei viskelty lattialle. Hän halusi leikkiä jokaisella lelulla piiiiiitkään ennen seuraavan avaamista, ja spontaaneja "I love it!", "Oh my gosh!" ja "I've been dying for this!" kuului vähän väliä. Kuinka amerikkalaista.

Me aikuiset syödään vielä karjalanpaisti ja toki sama setti kuin lounaallakin ennen omia lahjoja ja saunaa.

Joulupukki tulee vasta ensi yönä edellisvuosista poiketen. Äiti ei malta odottaa.

Hei, kiitos joulukalenteriseurasta! Oikein hyviä joulunpyhiä, ja pitäkää peukkuja, ettei miehen pakkoloma jatku kovin pitkälle ensi vuoden puolelle, jotta palkallisia lomapäiviä jäisi vielä ensi kesällekin. Muuten Kuopiorockiin osallistujista jää puuttumaan yksi Sylvian joululaulun takia vuosi toisensa jälkeen kyynelehtivä lapinlahtelainen ja yksi kansasilainen, jonka lapsuuden lempibändi oli pääesiintyjä The Offspring. (Kiitos eräälle lukijalle/FB-ystävälle vinkistä, you know who you are. Toivottavasti nähdään Vänärillä!)

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 23. luukku

Luulin, ettei mulla oikein ollut tänään mitään suurempia urakoita jäljellä, mutta olin vähän väärässä. Ei se tietysti auttanut asiaa, että valvottiin viime yönä melkein neljään. Käytiin "naapurissa" viettämässä iltaa, ja se vähän venähti Cards Against Humanityn parissa.

Ja kotona piti tietysti vielä katsoa uusin Outlander. Järki hoi.

Tänään piti vielä tehdä tortut, valmistella punajuurilaatikko huomista lounasta varten, pestä vähän pyykkiä, ja joku sai kuningataridean tehdä kaiken lisäksi juustokakunkin. Siis elämän ensimmäisen sellaisen. Mikäs siinä.

Scotty kävi pelaamassa lasten kanssa frisbeegolfia, koska keli oli mitä mainioin, ja minä urakoin keittiössä (eli sotkin sitä). Leipomusten jälkeen oli aika paketoida vähän (!?) lahjoja ja katsoa jouluelokuvia, kuten Gremlins ja Die Hard.

Lapset menivät tänäkin vuonna isovanhempien luo viettämään Grandkids' Eveä, eli ovat siellä yötä serkkujensa kanssa. Me kävimme Scottyn kanssa syömässä tulisen kanasämpylän kuten viimekin vuonna, mutta tällä kertaa emme menneet sen jälkeen elokuviin, vaan tuohon meidän paikalliseen katsomaan Seahawks-Chiefs-pelin (NFL). Ilta tihkui romantiikkaa.

Huonostihan siinä pelissä kävi, mutta piisaapahan kauden viimeiselle runkosarjan ottelulle ainakin jännitystä. Olemme menossa paikan päälle huutamaan, jos joku ehti huolestua.

Nyt täytyy rientää paketoimaan tuon miekkosen lahjat (meillähän oli tänä vuonna sopimus, ettei käytetä X-summaa enemmän rahaa toistemme lahjoihin HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA) ja sen jälkeen käydä pikasaunassa. Aamulla pitää nimittäin nousta ajoissa keittämään riisipuuro mummolasta kotiutujille.

Tämä joulu on aiheuttanut ihmeellisiä väreitä selkäpiissä, enkä malta odottaa pyhistä nauttimista perheen kanssa. Ehkä nuo lapset ovat sellaisessa iässä, että oman lapsuuden joulutunnelma pursuu muistin lokeroista läpi. Tuo hersyvä onni ja jännitys on erittäin tarttuvaa sorttia.

Näitä jouluja toivottavasti muistellaan vielä vuosikymmenten päästäkin.

Joulun taikaa, itse kullekin säädylle.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 22. luukku

Onpa tosi hyvä, että muistin tänään kauan aikaa sitten kuopattujen (?) kuhameemien olemassaolon.  RIP. Muuten olisi joutunut tekemään jotain tehokasta koko päivän.

Käytin tämänkin tekemiseen/siivouksen välttelyyn viitisen minuuttia. MOT.

No, siivous tuli kuitenkin hoidettua lopulta saunanpesua myöten, eli joulu saa tulla. Tuleehan ne hommat tehtyä, kuha muistaa välillä nostaa pepun penkistä.

Kinkkukin saatiin kypsäksi, ja ai että, priimaa tuppasi tulemaan. Tätä saakin sitten syödä kyllästymiseen asti. Onneksi maanantaina saadaan apujoukkoja paikalle tuhoamaan tuota mötkälettä.

Lopuksi vielä kaikille amerikansuomalaisille vinkki:

Ottakaa hei tämä meemigeneraattori multa jo pois.
Toim.huom: Medium tai short grain rice (tai sushiriisi tms.) puuroutuu parhaiten. Mutta älä polta sitä.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 21. luukku

Tänään onkin sitten ollut oikein tehokas päivä! Ainakin meikäläisen mittapuun mukaan.

On tehty porkkana- ja lanttulaatikot, sinapit, ruisrieskat (koska ohrajauhoja ei löytynyt tänä vuonna mistään lähikaupasta), ruåtsalainen vuokaruisleipä IKEAsta (piti oikein lisätä vettä ja ravistella minuutti) JA kinkku meni justiinsa uuniin.

Pelailimme lasten kanssa hetken Super Mariota Nintendo Wiillä, ja jopa perheen pienin, 3-vuotias peluri, pääsi yllättävän pitkälle ihan omin avuin. Snif, mitkä geenit.

Äiti pärjäsi kuitenkin kaikista parhaiten. Jostain lihas(ulko)muistista se vain tulee. Samalla tavalla kuin jotkut vuosikausia (-kymmeniä...) sitten opitut pianokappaleet. Todella hyödyllisiä taitoja varmasti esim. työnhakutilanteessa.

Erityistaidot:
* Muistaa edelleen Super Mario Bros:n lisurit ja oikopolut
* Osaa soittaa Für Elisen ja Kuutamosonaatin melkein kokonaan ilman nuotteja
* Pystyy puhaltamaan ilmakuplia oikeasta silmäkulmasta niistämisen yhteydessä, eli osaa oikeastaan hengittää mm. veden alla, eli on melkein kala?

Olemme seuranneet tänään aika tarkasti uutisia, sillä liittovaltion toiminnat lakkautuvat jo kolmatta kertaa tänä vuonna, eikä tälläkään kertaa ole tietoa, kuinka kauan pelleily jatkuu. Toisin sanoen, emme tiedä, milloin Scotty palaa takaisin töihin, mutta sen tiedämme, että vaikka valtion työntekijöille on luvattu palkka takautuvasti menetetyiltä päiviltä, niin yksityiset valtiolle töitä tekevät tyypit, kuten Scotty, joutuvat joko kuluttamaan lomapäiviä sulun ajan, tai pitämään omaa palkatonta "lomaa".

Voi olla, että keskiviikkona miehen pitää käydä "töissä" sen verran, että käy viemässä valtion omaisuutta olevan läppärin heidän huostaansa ja palaa heti kotiin. Presidentti Trump haluaa ujuttaa budjettiin rahoituksen rajamuuria (jonka Meksikon piti maksaa...) varten ja on aiemmin ylpeillyt olevansa valmis pitämään liittovaltiota panttivankina sen saadakseen, mutta nyt väittää kaiken olevan demokraattien vika. Jospa tällä kertaa pattitilanne ei jatkuisi 16 päivää.

Voi huoh. Hyvää joulua.

Noh, olkoon. Me jatkamme kinkunpaistajaisia palapelin parissa. Meidän joulua ei politiikka pilaa; murehditaan tilannetta vasta sitten ensi viikolla, kun se on oikeasti ajankohtainen. Siihen asti voi hengitellä syvään oikean silmäkulman kautta.

Nämä mosaiikkipalapelit ovat tosi helppoja.
Not.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 20. luukku

Nyt ei ole enää mitään tekosyytä olla siivoamatta/leipomatta/kokkaamatta, sillä viimeinenkin tilauskäsityö on taputeltu. Ensimmäisenä urakkana oli järjestellä kellaria sillä aikaa, kun sauna lämpesi. Lapset koristelivat (teko)kuusen (enkä ole käynyt vieläkään siirtämässä yhtään koristetta), ja me jouluistimme baaria. Enkelikellon verran.

Kuusi piti koristella nuken kanssa. Neiti muuten kertoi meille tässä taannoin, että aikoo hankkia kuusi (6!) lasta, ja meidän vastuulla on sitten hoitaa lapsenlapsia. Kun kysyimme, mitä hänen vastuulle sitten jää, niin vastaus oli, että ajaa lapset meidän luo.

Selevä. Joko saa paeta Timbuktuun?

Kellarin taverna on valmiina joulun glögihetkiin.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 19. luukku

Hei nyt kyllä rastia seinään ja isosti! Meidän joulupaketti meni tänään vastaanottajalle perille -- ehjänä! Amerikkalainen posti USPS ilmoitti maanantaina, että paketti olisi pitänyt tullata Suomen päässä (eli maksaa ALV lahjasta), mutta onneksi näin ei kuitenkaan lopulta käynyt, vaan joululahjat ehtivät helposti perille. Sanoinko jo, että myöskin ehjänä?

Tänään piti jo hieman tehdä listaa, mitä kaikkea pitääkään tehdä (ts. leipoa ja kokata) ennen joulua. Yksi kohta oli pakko rastia jo pois, sillä kinkku piti saada suolattua, jos sen meinaa paistaa tulevana viikonloppuna.

Amerikkalaiset kinkut ovat useimmiten hieman makeita (honey baked ham) tai vähintäänkin esipaistettuja, eli raaka potka pitää hommata jostain muualta kuin ruokakaupasta. IKEAsta sai jossain välissä aivan hirveän hintaisia pieniä harmaasuolattuja kinkkurullia ($50+), jotka olivat joinakin vuosina raakoja, joinakin vuosina kypsiä, ja joinakin vuosina näkymättömiä. Nej tack. Vaikka passasi se ihan jättekivasti silloin, kun muutakaan ei ollut tyrkyllä.

Scottyn sisko, eli nato-ohjus meni tässä muutama viikko sitten naimisiin, ja nyt meillä on ollut melko loistavat possukytkökset jo toista joulua peräkkäin. Mies on töissä isossa lihanjalostamoyrityksessä ja saa meille raa'an potkan ihan puoli-ilmaiseksi. Tänä vuonna melkein 10-kiloinen kinkku maksoi kokonaiset 12 dollaria. Mutta: Se on ihan oikeasti niin tuore, ettei sitä kukaan ole meille ehtinyt suolailla, vaan se pitää tehdä ihan ite.

Eipä hätä ole kuitenkaan kummoinen, sillä suolaa ja vettä saa kyllä tältäkin puolelta rapakkoa. Ruiskuttelin tänään siis kinkun täyteen suolavettä, ja nyt se saa muhia 10-prosenttisessa natriumkloridiliuoksessa perjantai-iltaan asti.

Salakuvaaja Scotty taitaisi tarvita uuden puhelimen/kameran...
Huomatkaa hienot hanskat. Olen katsonut liikaa Greyn anatomiaa. T: Wannabe-kirurgi

Nyt lähden saunaan miettimään, mitä tässä vielä pitää ehtiä tekemään ennen aattoa, iik. Tänä vuonna en kuitenkaan ole ollut aikeissa maalata yhtään huonetta. Tai keittiönkalusteita.

Vaikka eihän sitä ikinä tiedä...

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 18. luukku

Meidän ekaluokkalaisella on huomenna viimeinen päivä ennen talvilomaa, mikä tarkoitti tietysti tänään open lahjan valmistelua, koska mitään ei voi tehdä reilusti ennen viimetippaa. Ostimme eilen jo lahjakortin hänen lempikauppaansa, mutta napero halusi tehdä jotain itse, eikä kortti tällä kertaa kuulostanut hänestä tarpeeksi mielenkiintoiselta.

Kun ottaa huomioon kuusivuotiaan taitotason ja keskittymiskyvyn, niin äidin mielikuvitus oli vähän koetuksella. Päädyin lopulta lankatonttuihin, joita en ole itsekään tehnyt varmaan kahteenkymmeneen vuoteen.

Tytön (enimmäkseen) tekemä tyttötonttu oikealla.
Äidin räpeltämä kaksilahkeinen vasemmalla.

Hirveän tarkkaa hommaa! Samalla piti toki tehdä prosessista "Youtube"-video,
joka ei kylläkään koskaan näe päivänvaloa. Eipä se silti estä neitiä sanomasta
joka videon jälkeen "Remember to subscribe to my channel and give me a big thumbs up!"

Meillä oli kiva askarteluilta; siitäkin huolimatta, että daddy oli lapsuudenkaverinsa kanssa University of Kansasin korispelissä, eikä kukaan ollut viihdyttämässä kolmevuotiasta jantteria. Kaveri malttoi kuitenkin onneksi olla sotkematta käsitöitä, ja open lisälahja tuli valmiiksi ilman kriisejä.

Huomenna pitää muistaa pukea tytölle päälle yöpuku (tai muistaa olla vaihtamatta vaatteita?), sillä koulussa on viimeisen päivän kunniaksi pyjama- ja aamutossupäivä. Näitä teemapäiviä on silloin tällöin; joko koko koulun laajuisesti, tai palkintona omalle luokalle. Tänään esimerkiksi oli Grinch-päivä, ja lapsia kannustettiin pukeutumaan vihreään tai Whovillen asukkaaksi.

Cindy Lou Who.

Kymppiuutisten loppukevennys: Näyttääkö tämä lapsen koulusta kotiin tuoma piirustus kenenkään muun mielestä Mr. Hankeyltä?

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 17. luukku

Tämän hetkinen näkymä:

Kirjan sijaan sängyssä on ollut viime aikoina mukana neulepuikot.
Ja kissa.

Osa-aikaisen käsityöläisen elo on ollut joulukuussa mukavan kiireistä. Hanskoja on oikeastaan mennyt sitä mukaa, kun olen niitä ehtinyt tehdä, ja muutama tilaustyö pitäisi vielä saada valmiiksi ennen joulua. Aika kivaa, vaikka hartiat meinaavatkin hieman kiukutella loisteliaiden työasentojen kiitoksena.

Kävimme tänään Scottyn lapsuudenkaverin kanssa syömässä. Hänen vaimonsa menehtyi aiemmin tänä vuonna, ja heidän nuorempi lapsensa on neljä kuukautta vanhempi kuin meidän kuusivuotias neitimme. Vaikka joskus tuntuu, että harteilla jököttää Kilimanjaron kokoinen ongelma, niin kyllä sitä on tässä elämässä päässyt lopulta todella helpolla.

Vaikka kiitospäivä onkin tältä vuodelta jo juhlittu, niin kyllä näin joulun allakin voisi yrittää keskittyä niihin hyviin asioihin, eikä hermoilla esim. Suomeen lähetetyn joulupaketin kohtaloa. Kun ei se taida ehtiä tänäkään vuonna ajoissa perille. Vaan voisipa asian nähdä siltäkin kantilta, että meillä on Suomessa(kin) tärkeitä ihmisiä, joita haluamme jouluna muistaa, ja tuskin nämä lahjafiaskot harmittaisivat, ellei jouluisia Skype-lahjasessioita odottaisi innolla.

Onneksi meillä on ennenkin availtu joululahjoja vasta helmikuussa paketin väliaikaisen katoamisen jälkeen ihan onnistuneesti ilman kuusia tai koristeita. Että onhan tässä onneksi vielä siihen hyvinkin aikaa.

Nyt taidan mennä halimaan karvaisia ja vähemmän karvaisia perheenjäseniä. Se tuntuu tänään jotenkin erityisen tärkeältä puuhalta.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 16. luukku

"Minna, Minna, Minna!" kaikui eilen Kansas Cityssä.

Jos joku olisi sanonut minulle, että minut löytää joku kaunis lauantai vapaamuurarien temppelistä katsomasta vapaaottelua, niin olisin nauranut päin näköä. Oikeassapa olisi ollut, tämä kuvitteellinen ennustaja; kävimme eilen nimittäin kannustamassa yhden Kansas Cityn suomalaisen kivenkovaa siskoa, Minna Grusanderia, joka taisteli Invictan hiukkassarjan MM-tittelistä.

Kehää putsattiin ottelujen välillä.

Ennen ottelua kävimme meille entuudestaan vieraalla alueella Kansas Cityssä pizzalla. Tien toiselta puolelta löytyi kiva arcade-peliluola, jossa olisi vierähtänyt vaikka koko ilta, mutta suuntasimme kuitenkin suht' ajoissa Kansas City Scottish Rite -temppeliin odottelemaan illan päätapahtumaa ja edes pikkuisen hakemaan jotain tuntumaa siitä, että missä kohtaa pitää hurrata.

Suomi, Suomi!

Illan viimeinen ottelu oli tosiaan hiukkassarjan mestaruustaisto, joka oli uusinta kesältä, jolloin Minna kärsi karvaan tappion, ja jos esimerkiksi matsin videolta monta kertaa katsoneelta Scottylta kysytään, niin tuomarit olivat olleet puusilmiä.

Vaikka en lajista oikeasti mitään ymmärräkään, niin kyllä se imaisi mukaansa, ja ääni on käheä. Jääkiekkokaukalon laidoilta opitut "kannustus"huudot sopivat hyvin tähänkin tilanteeseen, ja pienen porukan aikaansaama älämölö olikin melkoinen.

Hurjannäköisen mittelön jälkeen ilta päättyi valitettavasti pettymykseen puusilmätuomariäänin. Ihan pakko nostaa hattua korkealle, ei sinne kehään ihan kuka tahansa pääsekään. Tai uskalla mennä. Oli todella hieno kokemus.

Perinteisen kehätytön lisäksi paikalla oli muuten myös köyhän miehen Aquaman kehäpoikana. Ei paha.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 15. luukku

Hyvähän tässä on ollut lössöttää laakereillaan. Tajusin eilen illalla, että jos meinaan tehdä sienisalaattia joulupöytään, niin sienet olisi varmaan hyvä suolata jossain vaiheessa. Se on jännä, miten lapsena joulukalenterin luukut aukesivat tuskallisen hitaasti, mutta nyt aikuisena päiviä saisi olla tuplasti enemmän. Kohta on taas juhannus.

Tosi.

Noh, tämä aamu oli sentään tehokas. Tehtiin lasten kanssa hirveä määrä pipareita, joista isoin osa on vielä syömättä, ja sienetkin sain äsken suolattua. Nappasin myös viimeiset (?) joululahjat Amazonista ostoskoriin, joten nyt voi ruveta räknäämään, mitä olen unohtanut.

Tuo Ikean leipomisalusta on yksi parhaista $10:n ostoksista ikinä.
Ossaa ne ruåtsalaisetkin jottain.

Nyt täytynee alkaa valmistautua illan koitokseen, päiväsaunan kautta toki. Mennään tekemään jotain sellaista, ettei ikinä ennen. Kerronpa siitä lisää sitten huomenna.

Ja hei, rasti seinään. Suomesta viime perjantaina lähetetty paketti tuli tänään perille. Ehjänä.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 14. luukku

Tein tänään piparitaikinan!

Mutta en pipareita. Ehkäpä sitten huomenna. Tai ylihuomenna. Tämä ilta pyhitettiin rennolle yhdessäololle ja flunssasta parantumiselle (koko pesue on taas sairaana), ja mikäs sen kivempaa, kuin katsella yhdessä elokuvaa popcornin kera.

Illan elokuvaksi valikoitui Netflixin originelli leffa The Christmas Chronicles. Voin suositella. Kurt Russell oli veikeä Pukki, ja meillä ainakin elokuva viihdytti niin lapsia kuin aikuisiakin.

Lattialla oleva lappu on muuten kirje Joulupukille, ja lyhdyssä piilottelevan Eila-tontun on tarkoitus toimittaa se perille ensi yönä. Siinä pyydettiin mm. elävää triceratopsia (keskenkasvuista sellaista, koska täysikasvuinen kolmisarvilisko ei mahtuisi meille sisälle, duh) ja kauko-ohjattavaa quetzalcoatlus-lentoliskorobottia (siipiväli yli 10 metriä).

Huoh.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 13. luukku

Un-Luckyan päivä.

Siitä on melko pitkä aika (pari viikkoa!), kun olen viimeksi sulkenut telkkarin vihaisena ennen vastajoukkueen juhlinnan alkamista. Tänään kävi niin.

Kotijoukkue Kansas City Chiefs sai taas koko kaupungin (joulun)punaiseen hurmokseen ennen pelipäivää. Mekin mentiin katsomaan ensimmäinen puoliaika läheiselle panimolle, jossa oli food truck (ruokarekka?) tarjoilemassa erittäin herkullisia tacoja.

Peli alkoi niin loistavissa merkeissä, että meidän 6-vuotias neitokainen kysyi, että miksi tuo meidän lempijoukkue onkaan niin hyvä (nuori pelinrakentaja Mahomes!). Keksipä hän uuden toiveammatinkin: hänestä tulee ensimmäinen tyttö, joka pelaa punakeltaisissa väreissä.

En nyt sitten osaa sanoa, ovatko tulevaisuudensuunnitelmat menneet enemmän vai vähemmän mahtipontisempaan suuntaan siitä, kun hän ilmoitti 3,5-vuotiaana haluavansa isona Marsiin juomaan olutta.

Travis Kelcen kovin fani. Kuulemma.

Tultiin kotiin katsomaan toinen puoliaika, ja huonostihan siinä lopulta kävi. Niukasti. Ihan viime sekunneilla. Ei voi puhua edes rakkaasta vihollisesta, kun kyseessä oli San Diegosta hiljattain Los Angelesiin muuttanut divisioonapainajainen Chargers.

Suomen kielessä ei ole sellaista kirosanaa, joka kuvaisi osuvasti tämänhetkistä tunnelmaa.

En tehnyt tänäänkään pipareita, mutta pipariksi meni.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 12. luukku

Ne ovat tehneet comebackin!

Näkymä meidän kylppärinikkunasta. Välissä kolme taloa.

Joulu voi vihdoinkin tulla, sillä Joulupukki löytää takuulla meidän naapuruston. Ihan sama, vaikka aattona olisi kamala lumimyräkkä tai hernerokkasumu, nuo valaistut mätisäkit kyllä ohjaavat porot perille.

Harmi, etteivät nuo vilkuttelevat, kaksikerroksiset barbarat olleet vielä heppakärriajelun aikana (v)ihastuttamassa meitä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ehkä naapurit halusivat tänä vuonna säästää sähkölaskussa, kun odottivat sähkösyöppöjen pystyttämistä näin kauan.

Enpähän ensi vuonna heitä toivoa (?) romukoppaan, jos heidän piha/joulukylä ei näytä heti kiitospäivän jälkeen ihan noin mauttomalta valoisalta.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 11. luukku

Muistatteko, kun joskus (eilen...) mainitsin, etten aio siivota mitään kaappeja ennen joulua?

Hehheh.

Kyllä tuo ketutus on kumma piiskuri. Kun tarpeeksi ärsyttää, niin se tarmo, teho ja vauhti, jolla tavarat vaihtavat paikkaa (tai lentävät kaaressa roskiin) on aika uskomaton. 

Joskus sitä vaan kyllästyy siivoilemaan muiden (ja hei, jos rehellisiä ollaan, omiakin) sotkuja aina uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Vaikka piti ihan vaan laittaa puhtaat vaatteet paikoilleen ja korjata makuuhuoneen lattialta terävät rakennuspalikat pois, niin apinanraivosiivous ulottui lopulta meidän vaatehuoneeseenkin, jossa oli mm. pyykkejä pyykkikorin vieressä. Tässä räyhäjärjestelyssä on nyt vain se huono puoli, että tekisi mieli räjäyttää koko komero atomeiksi ja karsia puolet vaatteista jonnekin hevonkuuseen. Niinku nyt, kello kymmenen illalla.

Siinä yksi pääsotkija.

No, ehkä menen suosiolla nukkumaan. Kyllä tämä siivousinto on aamuun mennessä taas laantunut. Toivottavasti ketutuskin.

Ehkä huomenna sitten niitä pipareita?

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 10. luukku

Kannattipa suunnitella eilen joulupanikoinnin aloitus, sillä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja pieni panikointi sytyttää kivat kipinät persauksen alle. Sain tänään viimeinkin meidän Suomeen (toivottavasti!) matkaavat paketit liikkeelle. Odottelimme yhtä lahjaa vähän ärsyttävän pitkään, ja ihan pikkuisen jänskättää, että niinköhän loota ehtii perille ennen joulua.

Toisaalta, olenpa viime vuosina lähettänyt paketit ihan oikeasti ajoissa, ja silti toimitukseen on mennyt kaksikin kuukautta. Että turhapa tässä stressata, ehtiminen ei enää ole omissa käsissä. Olisi silti ollut kiva siirtää vastuu jo vähän aiemmin toisille tahoille.

Paketin maailmalle saattamisen lisäksi olen jo suunnitellut tekeväni pipareita, ehkä jopa jo huomenna! 

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei tässä enää kovin pahaa joulustressiä kannata kehittää, sillä suurin osa lahjajutuista on hoidettu, ja leipomiset ja ruoat menevät jo sen verran rutiinilla, ettei niiden takia kannata kamalasti hössöttää.

En ajatellut ulottaa joulusiivousta kaappien perukoille tänäkään vuonna, ellei joku ihme inspiraatio iske. Onneksi tässä on kuitenkin sen verran monta käsityötilausta toteutettavana ennen joulua, että on melkein pakko istua sohvalla viltin alla ja näperrellä komeroiden tonkimisen sijaan. "Harmi."

Sohvalla ei ole koskaan yksinäistä.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 9. luukku

Viikonloppu oli täynnä hulinaa. On juhlittu 101-vuotiasta Suomea ja huudettu ääni käheäksi NFL-ottelussa. Onneksi tuli voitto, vaikkakin niukka sellainen. Ei huvittaisi ihan turhaan olla taas köyhän naisen Paula Koivuniemi.

Tänään oli oikein mukava talvipäivä. Aamulla oli vielä ihan napakasti pakkasta, mutta aurinko lämmitti jo siinä vaiheessa, kun mentiin kahdeksalta parkkipaikalle grillaamaan. Meillä oli tosi hyvä tailgating-sakki kasassa, ja ehdittiin nauraa vatsalihakset kipeiksi ennen kello 12 alkanutta peliä.

Moi.

Vaikka varjossa oli verrattain vilpoista, niin stadionin tunnelma oli varsinkin pelin loppua kohden varsin lämmin. Kotijoukkueella oli voiton avaimet omissa käsissä, mutta muutama sekunti ennen varsinaisen peliajan loppua potkaistu potkumaaliyritys epäonnistui, ja peli meni jatkoajalle. Onneksi tosiaan voitto lopulta tuli, vaikkakin vähän kyntämällä. Go Chiefs!

Taidanpa nyt ottaa miehestä ja kuorsaavasta koirasta mallia ja lähteä kimppatreffeille Nukku-Masan kanssa. Huomenna pitää palata taas joulumoodiin ja ihan oikeasti ruveta panikoimaan, että miten sitä ehtii tehdä kaiken suunnittelemansa kahdessa viikossa. Kääk!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 8. luukku

Olipahan hillitty heppakärriajelu, ainakin naapureiden valopanostuksen osalta. Muuten meillä oli kyllä hauskaa, sillä lasten serkut liittyivät seuraan. Ääntä siis riitti kavioidenkopseen lisäksi.

RIP viimevuotinen valosaaste.

Komeat konit.

Kerronpa vaan, ettei ehkä ollut ihan paras idea pakata kuppitolkulla kahvia mukaan iltakahdeksalta alkavalle retkelle. Valvottiin viime yönä kolmeen, ja tänään piti herätä reippaana tekemään punajuurilaatikkoa Kansas Cityn suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhliin, jonne olemme parhaillaan matkalla. Pitäisi pikkuhiljaa uskoa, ettei sitä enää ole ihan viime kevään kananpoika, joka jaksaa kukkua yöt ja kiekua aamulla.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Sainpas valot paikoilleen! Tavoistani poiketen ostin tänään jonkun hetkellisen mielenhäiriön vallassa värillisiä jouluvaloja. Minä, jouluvalo-Justiina, jonka mielestä mikään ei saa välkkyä, päästää ääntä, tai olla ilmalla täytettävä.

No, taitaa tuo meidän valoinstallaatio on silti vielä aika hillitty noihin meidän naapureiden sekametelisoppiin verrattuna. Jännästi sitä kuitenkin silmä tottuu, sillä vaikka tien toisella puolella on just niin amerikkalaisia riemunkirjavia viritelmiä kuin voi kuvitella, niin ne näyttävät jo ihan siedettäviltä. Tällä meidän kadulla on kuitenkin yksi tyyppi, joka vetää yleensä niin yli kuin olla voi pumpattavine barbaroineen. 

Käydään tänään perinteisellä heppakärriajelulla naapuruston ympäri. Ylilyövän naapurin piha näyttää pelottavan pimeältä, mutta lupaan silti tehdä tilannekatsauksen muiden asukkaiden jouluoksennuksista.

Jouluvalo-Justiina ei malta odottaa.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 6. luukku

"Oi Maamme, Suomi, synnyinmaa."

Kun ostin viime keväänä formulalippuja Teksasin Grand Prix'hin, en todellakaan uskaltanut edes haaveilla siitä, että kisan päätyttyä kajahtaisi Maamme-laulu.

Monivuotinen toive toteutui viimeinkin tänä vuonna, kun huristelimme lokakuussa reilut 1000 kilometriä auto täynnä porukkaa ja tavaraa Austiniin. Mummo ja ukki tulivat Suomesta kylään, joten urheilumatkalle lähdettiin kolmen sukupolven voimin.

Austin hurmasi meidät ihan täysin. Meillä oli kolmen päivän rannekkeet formuloihin, mutta halusimme säästää pikkuihmisten intoa itse kisaan ja myöskin tutustua meille uuteen paikkaan, joten aika-ajojen sijaan nautimme jokivarressa terassikahvit ja kiertelimme kaupunkia. Voisin hössöttää Austinista (ja fanityttöilystä Jensen Acklesin omistamalla Family Business Beer Companylla) loputtomasti, mutta näin itsenäisyyspäivänä on ehkä sopivampaa kertoa siitä suomalaisuuden huumasta, mikä meidät radan varrella valtasi.

Turn 11.

Vaikka kisasunnuntaina oli vähintäänkin t-paitakeli, niin minun Suomi-pipo pysyi visusti päässä. Hurrasimme Kimille (ja Valtterillekin), kun auto vilahti mutkasta ohi. Käännytimme vieressä istuneen brittifaninkin kannustamaan Kimiä. "I expect this level of enthusiasm from you next year", hän sanoi tyttöystävälleen, jonka oli ottanut väkipakolla mukaan.

Pieniä faneja ei jaksanut kisa kiinnostaa ihan loppuun asti.

Viimeiset kierrokset olivat ihan kamalia seurattavia, mutta onneksi lopputulos oli parempi kuin toinen sija. Ympärillä istuneet vaikka mistä maailmankolkista paikalle saapuneet fanit olivat päätelleet jostain, että olemme suomalaisia ja onnittelivat meitä vuolaasti Kimin voitosta.

Kun Maamme-laulu kajahti soimaan, meinasin pökertyä. Eihän tämä nyt voinut olla totta! Räikkönen oli tapansa mukaan hyvin hillitty, stereotyyppinen suomalainen, mutta meiltä se vähän unohtui. Vaikka ehkä juuri siinä hetkessä ei tullut mietittyä sotiemme veteraaneja tai sitä, mitä itsenäinen Suomi merkitsee, niin kyllä se oli hieno tunne kuulua tähän eksklusiiviseen kaartiin, pieneen suomalaiseen kerhoon, joka saa ja osaa laulaa Maamme-laulun. Torilla tavataan!

Ensi vuoden kisoissa tuskin kuullaan tuttua kansallishymniä, mutta siniristilippua voi silti heilutella ylpeänä. Suomi on hieno maa täynnä hienoja ihmisiä. Kyllä sitä saa vähän juhlia, Linnassa itsenäisyyspäivänä tai Teksasissa syksyisenä sunnuntaina. Tai torilla.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Olen itkenyt tänään vasta kahdesti!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 5. luukku

Tänään meinasi ottaa ohimoon.

Scotty teki töitä kotoa käsin, sillä valtion virastot olivat tänään kiinni George H.W. Bushin hautajaisten takia. Minä ajattelin, että tänään olisi hyvä päivä laittaa viimeinkin jouluvalot ulos (eikä niitä tarvitsisi edes kutsua tunnelmavaloiksi), sillä ei olisi pakko ottaa pikkuapulaista kaveriksi leikkimään apinaa,  ja tämä keskiviikko on koko viikon ainoa päivä, jolloin ollaan plussan puolella, eikä koristeita tarvitsisi siis viritellä paikoilleen kohmeisin sormin.

Tuumasta toimeen. Testasin kaikki vanhat valot, koska niistä ei koskaan tiedä, millä tuulella ne ovat. Jessss, toimii. Nakuttelin nauloja ja veivailin ruuveja seiniin. Heiluin tikkaiden päällä yrittäen unohtaa korkeanpaikankammoni. Epäonnistuin.  Sain puolet valoista paikoilleen, ja siihen meni puolitoista tuntia. Puolitoista tuntia.

Iso osa valoista jäi vielä laittamatta, sillä en ylettänyt niin korkealle. (En siis uskaltanut ottaa vieläkin korkeampia tikkaita esille.)

Ja kun tuli aika sytyttää edes ne hädin tuskin paikoilleen saadut valot... Ne eivät toimineet!

Heiluttelin jokaista pimeänä ollutta polttimoa ja vaihdoin sulakkeet. Parhaimmillaan sain puolet valoketjuista toimimaan, mutta päädyttiin kuitenkin lopulta siihen tilanteeseen, että jouluvalohärpäkkeenperrrrrrkeleet löytyivät jotenkin jännästi roskiksen pohjalta.

Onneksi oli pakko lopettaa puhina ja kiroilu ja lähteä Scottyn kanssa perrrrrrkeleen pitkästä aikaa ihan kahdenkeskisille treffeille. Onnea on ihanat (suomalaiset) naapurit, jotka huolehtivat jälkikasvusta. <3 p="">

Olipahan melkoinen vuoristoratapäivä.

Up-Down KC. Aikuisten peliluola täynnä arcade-pelejä.
Niin meidän paikka. #nerds

Että sitä voikin ottaa hyvät kierrokset jouluvaloprojektin hetkellisestä epäonnistumisesta (kaupasta saanee uusia valovirityksiä...). Ehkä eniten otti ohimoon sen takia, että tiedän, että koko huominen menee taas itkiessä Suomi-ikävää. Perrrrrrrkeleen itsenäisyyspäivä.

Tai siis kiitos veteraanit.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 4. luukku

Kansas Cityn, tai yleensäkään Keskilännen, keleistä ei oikein ikinä tiedä. On ollut talvia, kun lunta on tullut yhteensä kaksi senttiä ja talvia, kun yhden päivän aikana valkoista kamaa pyryttää metritolkulla (no melkein, puolimetritolkulla ainakin).

Talvi yllätti tänäkin vuonna - ei siinä mielessä, että se tuli, vaan pieneksi jääneiden talvikamppeiden suhteen. Pikkujätkälle vielä viime talvena menneet toppahousut näyttivät naurettavan pieniltä, eikä takkitilannekaan ollut paljon mairittelevampi, joten kun kiitospäiväviikonloppuna oltiin lumimyrskyvaroituksen kourissa (blizzard warning), piti turvautua kerrospukeutumiseen ja Suomesta tuotuihin välikelinvaatteisiin. Koska ulos piti päästä.

Nyt tyypillä on uusi rotsi. Kuva tämän päivän siskonhakureissulta.
Pakkasessa nukutti hyvin.

Vaikka koko osavaltioon oli julistettu myräkkäsunnuntaina hätätila ja valtateitä oli pitkät pätkät kiinni, me päätimme uskaltautua autolla liikenteeseen, sillä meillä oli elokuvaliput ostettuna ja vähintäänkin malttamaton tyttö, joka oli odottanut Räyhä-Ralfin jatko-osaa kuukausikaupalla. Onneksi nelivetoisella ja hyvärenkaisella autolla lumiset tiet eivät olleet ongelma. Samaa ei voi sanoa takavetoisista lava-autoista, jotka jäivät sutimaan risteyksiin.

Niin, täällä ei käytetä talvirenkaita.

Teatterissa mesefiltteröitynä.

Varmistimme teatterin aukiolon ennen pyryn läpi porottelua, ja vielä silloin vastaus oli hölmistynyt "totta kai olemme auki", mutta siinä vaiheessa, kun me poistuimme teatterista, ovilla oli kirjaimellisesti laput ja pahoittelut aikaisesta sulkeutumisesta. Lähes kaikki ravintolat olivat kiinni, ja koko suurkaupunkialue hiljainen. Paikalliskanavat seisottivat toimittajia koko päivän ulkona mittailemassa maahan kertyvää lunta. Suomalaisena sitä ei edes hätkähdä kymmenestä sentistä lunta, mutta täällä pitää muistaa se, ettei aurauskalustoa ole läheskään yhtä paljon kuin arktisilla teillä, eikä niitä kannata paljoa hankkiakaan. Monella on myös aika häävisti kokemusta talvisilla keleillä ajelusta. #kahdensentintalvet

Kotiin tullessa maisema oli tällainen.

Koulut olivat koko Kansas Cityn alueella kiinni maanantaina ja Missourin osavaltion puolella vielä tiistainakin. Kansasissa luisteltiin tiistaiaamuna kouluun - minä mukaanlukien, sillä tuputin ison auton Scottylle työmatkalle, joka kulkee enimmäkseen vilkkaiden valtateiden kautta, joten me mentiin alle kilometrin koulumatka jäisillä naapurustoteillä hitaasti ja kieli keskellä suuta manuaalivaihteisella pikkusedanilla.

Koululle kävelemisestä oli turha haaveillakaan, sillä jalkakäytävien huolto ei kuulu kaupungille vaan tontinomistajille, joiden pihan läpi väylä kulkee. On varmaan turha sanoakaan, ettei esteetöntä kulkua koululle ollut, ennen kuin lumet sulivat.

Tästäkin huolimatta meidän pikkuvekara toivoo lunta joululahjaksi. Lapsia ei pyryt pelota. Heidän ei tarvitse huolehtia siitä, töräyttääkö joku ajokykyihinsä liikaa luottava teini työmatkalla kylkeen, vaan he ovat riemuissaan kaikista lumen tuomista mahdollisuuksista. Koskemattomaan puuterilumeen voi tehdä lumienkeleitä, ja seuraavana päivänä ilman yleensä lämmetessä pullautella lumiukkoja sarjatuotantona. Tai tapella isukin tekemän lumikinoksen päällä jostain tosi typerästä asiasta niin, että koko naapurusto raikaa.

Noin niin kuin esimerkiksi.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 3. luukku

Meillä ollaan kirjoiteltu tiuhaan tahtiin Joulupukille. Vanhempien postitusurakkaa on helpottanut kovasti se, että meillä(kin) on oma tonttu (Elf on the Shelf), Eila nimeltään, joka ilmestyy meille aina kiitospäivänä ja viipyy jouluaattoon asti. Eilan pitäisi käydä Korvatunturilla/Pohjoisnavalla joka yö ja välittää Pukille kuulumiset (onko täällä kilttejä lapsia/aikuisia) ja kirjeet, mutta joka on unohtanut tähän mennessä jo kahdesti liikahtaa vakoilupaikastaan mihinkään. Laiska tonttu!

Onneksi on. Laiska nimittäin. Tiedän pari kaveriperheen tonttua, jotka keksivät joka yö jos jonkinlaista kepposta, mutta meidän Eila vain istuu tai roikkuu chillisti milloin missäkin.

Tänä vuonna Pukille raapustetut toivelistat ovat olleet varmaan aika identtisiä muiden 6-vuotiaiden tyttöjen lähettämien kirjeiden kanssa. Toista se oli vielä kaksi vuotta sitten:

1. Jalkapallo (pikkuveljelle)

2. Mekko, joka ei ole naamiaisasu

3. Aurinkolasit pihalle kadonneiden (?) tilalle

4. Luuranko, joka roikkuu pitkän narun päässä

5. Pää

6. Dinosaurusihminen, jolla on ihmisen pää, dinosauruksen vartalo ja ihmisen varpaat

7. Iso helistin (pikkuveljelle)

Tokihan dinosaurusihmiset ja päät olivat aika mainstream vielä vuonna 2016, mutta nyt ovat so last season, eli niitä ei ole toivelistoilta enää löytynyt.

Lapset pääsivät viime lauantaina oikein istumaan Pukin syliin ja esittämään hänelle lahjatoiveet henkilökohtaisesti. Isosisko pyysi LOL-palloa, ja 3-vuotias pikkuveikka lunta.

Meidän perheessä on tehty niin, että Pukki tuo lapsille yhdet vähän isommat lahjat, kun taas muilta lahjantantajilta tulleet paketit ovat valmiina kuusen alla, kunhan ne on paketoitu, eli yleensä myöhään aatonaattona. Eila-tonttu kertoi minulle, että tänä vuonna lapset saavat Pukilta yhden yhteisen lahjan, eikä se ole LOL-pallo tai lumimyräkkä. Se on Stigan pöytäjääkiekkopeli, jossa on... Suomi ja Ruotsi (!!!!!!!!!!!!) vastakkain.

Voi sitä raukkaa, joka joutuu pelaamaan Tre Kronorilla meikän Leijonia vastaan.

Ai niin... Kenellekäs tämä lahja olikaan tarkoitettu?

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 2. luukku

Current view.

"Daddyyyyy, can you help me open the Christmas calendar yeeeeeet?!"

Se siitä pitkään nukkumisesta. Yöunet jäivät vähän heikoiksi, sillä eilen illalla oli pakko katsoa uusin Outlander puolen yön kieppeillä, ja yöllä piti päästää koiria vuorotellen ulos - toista rakkoa pienentäneen kasvaimen takia ja toista kissanp*skan syömisestä todennäköisesti johtuneen ripulin vuoksi.

Miten mulla voi muka olla koiranpentukuume?

Saatiin onneksi köllötellä kalenteritohinoiden jälkeen vielä jonkin aikaa. Laiskat aamut ovat aika ihania. Hepuliripulikoirakin voi sen verran hyvin, että hyppäsi kaveriksi sänkyyn. Eläinlääkärireissu olisi ehkä silti tarpeen, sillä Sisun kuulo katoaa jännästi sillä hetkellä, kun tassut koskevat meidän patjaa.

Järjestelin lämpimästä sängystä vastentahtoisen nousun jälkeen pyykki-/kurahuoneen. Lasten lapasia ja pipoja oli vähän joka puolella, joten eilen IKEAsta ostetut huopakorit tulivat enemmän kuin tarpeeseen kaaoksen kaitsemiseksi.

Onpas meillä värikkäitä takkeja.

Siivousintoilun jälkeen Scotty valitettavasti muisti, että olimme eilen puhuneet jotain jostain urheilusta (siis muustakin kuin penkki-sellaisesta!), joten oli painuttava kellariin ja hikoiltava tunnin verran. Pakko kyllä myöntää, että se tuntui erittäin hyvältä, sillä pari kuukautta vaivannut yskä-nuhakierre alkaa viimeinkin hellittää sen verran, että pystyin hölkkäilemään juoksumatolla ja polkemaan kuntopyörällä.

Olisin silti hoitanut hikoilun mieluummin saunassa.

Kuntopiirin jälkeen laitoimme chorizo-juustodipin tulille, ettei vain vahingossa pääsisi ainakaan laihtumaan. Chiefs-peli alkoi sopivasti juuri niillä näppäimillä, joten sen jälkeen olen ollut tukevasti parkissa sohvalla kissa ja tekeillä oleva neulepipo sylissä.

Pitänee keskittyä jälleen (amerikkalaiseen) jalkapalloon, sillä tämä pelihän on jännempi, kuin sen pitäisi olla. Kansas Cityssä on ollut tavallistakin suurempi futisinnostus tänä syksynä, sillä nuori pelinrakentaja Mahomes on pelannut niin hyvin, että on jopa ylittänyt kovat odotukset. Ensi viikolla päästään todistamaan taas tositoimia Arrowhead Stadiumille. Pitää tehdä pipo ennen sitä valmiiksi, sillä säätiedotus lupailee vähän vilakkaa keliä.

Go Chiefs!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 1. luukku

Apua. Syksy tuli ja syksy meni, ja nyt on joulukuu. Jos ette tienneet.

Jos siellä hämähäkinseittien peittämän ruudun toisella puolella on vielä joku, niin saanen selittää tätä tässä URL-osoitteessa majaillutta hiljaisuutta. Meillä on matkailtu ja vaihdettu vierassänkyyn lakanoita niin tiuhaan tahtiin, etten ole ehtinyt istahtaa läppärin kanssa sohvalle tarinoimaan. Ja sitten kun olisin ehtinyt, olen keksinyt jotain ihan muuta tekemistä. Kuten nyt vaikka viikko sitten sen, että tänä vuonna teen kuuseen uudet koristeet.

Pillihimmeleitä spraymaalausta odottamassa.

Kyllä, meillä on jo amerikkalaiseen tyyliin kuusi.
Tänään on tulossa postin mukana vielä satsi olkipillejä,
joista täytynee värkkäillä jotain lasi- ja muovihärpäkkeiden kaveriksi.

Näiden kuvien myötä avaan joulukalenterin ensimmäisen luukun. Tulevien päivien aikana saattaa tulla sikin sokin matkakertomusta, arkista tajunnanvirtaa tai kuvaoksennusta.

Teitä on varoitettu.