Väsyttää. Tekisi mieli torkkua aina, kun tuo meidän pienimmäinenkin nukkuu, mutta jonkun pitää valitettavasti pestä ja viikkailla pyykkiä (pienimmäinen pitää huolen siitä, että tätä puuhaa riittää), hoitaa eläintarha ja muutkin kotityöt. Potun vuorokausirytmi on keikahtanut sellaiseksi, että vasta ihan oikeasti yöllä ruvetaan levolle, joka sitten jatkuukin puolillepäivin. Mullehan tämä passaisi oikein hyvin, mutta meidän työläiselle aikaisempi aikataulu voisi olla sopivampi.
Olen luiskahtanut tähän äitirooliin oikein viehättävällä tavalla. Hiukset ovat harjaamatta, ja yön jäljiltä niissä taitaa olla vähän pukluakin. Vaikka viime viikolla ehdinkin iloita, että mahdun taas vanhoihin vaatteisiin, niin päälle eksyy kyllä vähän väkisinkin vain lököshortseja ja lörttöjä imetyspaitoja. Käytiin sunnuntaina ihanilla yksivuotissynttäreillä, joiden kunniaksi pistin edes pikkuisen parempaa päälle. Mitä teki Pottu? Puklasi kaula-aukosta paidan sisään. Mitäs läksit, nii.
En uskalla edes kuvitella, miltä haisen ulkopuolisen nenään pukluhiuksineni ja -paitoineni. Itse taidan olla immuuni. Onneksi saan olla kotona piilossa.
No mutta, on tämä vauva-arki silti aika veikeää! Pikkuemäntä on kehittynyt reilussa kahdessa viikossa jo melkolailla, ja odotankin innolla, ja ehkä vähän kauhullakin, mitä tuleva vuosi pitää sisällään. Katsotaan, selvitäänkö järjissämme kaikista kehitysvaiheista ja varsinkin syksyn retkistä kavereiden häihin (toiset länsi-Kansasissa, toiset Indianapoliksessa) ja joulumatkasta Suomeen.
En ole täysin vakuuttunut, että selviän tästä päivästäkään järjissäni. Eilisestä asti jatkunut päänsärky ja känkkäränkkävauva eivät lupaa hyvää.
