Tänään oli aika mitäänsanomaton päivä. Perusmaanantai, jona työmatka makkarista alakerran "toimistoon" tuntui pidemmältä ja hankalammalta kuin normaali 20 minuutin ajomatka. En ehtinyt (saati pystynyt...) edes leimata virtuaalista kellokorttia ennen työkoneen uudelleenkäynnistelyä, sillä VPN-yhteys kettuili heti aamusta.
Kun aloittelimme keväällä etätyöt, kukaan ei oikein tiennyt, kuinka pitkään kotiarestia kestää. Könötin läppärin kanssa milloin missäkin. Keittiön saarekkeen ääressä, sängyssä, sohvalla. Kun sitten kävi aika ilmeiseksi, että kotitoimistolle olisi totisesti tarvetta, niin muutimme elokuun ensimmäisenä viikonloppuna helteisen autotallin puuverstaaksi ja NHL-kotikatsomoksi.
Istuskelen nyt sitten päivät pitkät meidän "ruokasalissa", joka ei ole koskaan sitä virkaa toimittanut. Lapset ovat sen verran isoja, että heidän lelut ja rojut ovat (enimmäkseen) omissa huoneissaan, joten ikkunan edessä oli juuri sopiva kolo työpöydälle, kun siinä ei enää ollut leikkikeittiötä tai muuta sälää. Scottykin sai oman pysyvän työpisteen meidän makkariin. Vaikuttaa siltä, että tästä järjestelystä on tulossa hänen tapauksessaan pysyvä. Kalliiksihan tämä sillä tavalla kävi, että nyt haluan sitten rakentaa meille uuden sängynrungon, joka käy yksiin puisen työpöydän kanssa. Yöpöydätkin tarvitaan. Ja sängynpääty. Ja lipasto.
Onneksi mies ei enää ylläty näistä hieman paisuvista projekteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti