sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Pikkuinen ihminen

Tuossa vieressä istuu aika uunituore eno. Tämä viikonloppu on ollut täynnä vauvantuoksuisia tunnelmia. Siskontyttö syntyi aikaisin lauantaiaamuna Suomen aikaa. S onkin naureskellut, että hän voi nyt hyvällä omalla tunnolla unohtaa uuden tulokkaan syntymäpäivän, sillä täällähän elettiin jo 28. päivää, Kansas Cityssä oltiin vielä päivä jäljessä.

Tämä iloinen tapahtuma on tainnut sekoittaa meidänkin päät aika tehokkaasti. Ollaan puoliksi leikillämme haaveiltu omasta nyytistä, mutta eiköhän me edetä vielä ihan tällä kokoonpanolla jonkin aikaa, ihan järkisyistä. No, tuo uusi eno on ainakin ihan myyty. Vauvakuvia pitää katsoa joka välissä. Ihan joka välissä.

Kyllä sitä taitaa vähän harmittaa, ettei voi olla perheensä kanssa iloitsemassa paikan päällä. S hokee itselleen, ettei vauva oikein vielä kuitenkaan osaa kommunikoida kenenkään kanssa, ja että sitten kesäkuussa vuorovaikutusta on jo enemmän. Eno ei haluaisi jäädä mistään paitsi. Onhan se ymmärrettävää.

On se tosin sanonut itsekin, että uhrauksia (pieniä ja joskus suurempiakin) täytyy tehdä, jos meinaa saada haluamansa. Ihan kaikkea ei voi saada, ja se on vain pitänyt tässä tilanteessa hyväksyä. Yhdessä on onneksi hyvä olla. Jos ei olisi, saattaisi luopumiset harmittaa aika paljon.

En malta odottaa, että päästään kesäkuussa ihmettelemään pikkuista ihmistä! Mahtavaa!


Edit:

Pikkuiset räpylät.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Sanat hakusessa


Google Analytics tarjoaa joskus hupia, kokeilkaa vaikka. Seuraa sikermä hakusanoja, joilla blogiini on eksytty.

myydään kissoja - Ei myydä, vaikka välillä tekisi mieli.




parta - On kasvanut takaisin

alaston tarjoilija - Hahaa, kuka semmoisen haluaa?

kylpylä alasti - Aikamoista nakuilua on näköjään tämä blogi.

kulttuurierot usa - Niitähän riittää. Ihan siellä USA:n sisälläkin. Eiköhän näistä piisaa juttua jatkossakin.

voiko kahden erilaisen ihmisen parisuhde toimia - Ollaanko me nyt sitten niin erilaisia? Meidän suhde ainakin toimii.




lontoo tipin antaminen - Tätä en ole ihan pätevin kommentoimaan, en nimittäin ole koskaan käynyt siellä, jos lentokenttää ei lasketa. Kommenttilootasta tosin saattaa vastaus tähänkin löytyä, jos osaa etsiä.

myydään musta kissanpentu - Näitä kissa-aiheisia hakusanoja oli sen seitsemänsataa! Pitäisi pistää kissabisnes pystyyn.

prisma hot wings - Ei löydy hyviä, sorry.

suomalainen italiassa - Paremminkin italialainen Suomessa.

happiness is niila - Niin on!




what up - mitä se tarkoittaa - Minua mietitytti aikoinaan, mitä siihen vastataan. Nykyisin nada tai what up tulee jo aika luonnostaan.


Näillä hakusanoilla on päästy tutkimaan menneisyyttäni:

raskausblogi - Tai ehkä sittenkin tulevaisuuttani?!

bridezilla - Ehkä jo ensi vuonna... :)

oleskelulupa verhojen väri - Niin mitenkä oli?

ikävä on tunne - Harvinaisen totta.


Vuosi sitten.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

A Financial Minute


Ei siitä opiskelijana tarvinnut välittää; maailman taloustilanteesta nimittäin. Rahaa tuli joka kuukausi yhtä vähän, mutta sitä tiesi saavansa, kunhan vain jaksoi käydä välillä hankkimassa opintosuorituksia.

Kun aloitin työt, oli vielä kiire. Maailma pyöri täysillä, ehkä jopa ylikierroksilla. Nyt on joka paikassa hiljaista, ainakin teollisuuden puolella. Jarrut on lyöty pohjaan, eikä kukaan osaa sanoa, milloin painetaan taas kaasua. Vielä ei tarvitse onneksi pelätä oman työpaikan puolesta, mutta kukapa tässä lopulta on oikeasti turvassa. Ei kukaan.

Jos Suomessa saa pelätä talousahdinkoa, niin tuolla rapakon takana niitä huolenaiheita tuntuu vasta riittävänkin. Pelkästään siitä koulupiiristä, johon S:n äiti opettajana kuuluu, vähennetään 151 työpaikkaa. Jos työpaikka menee alta, ei voi ollenkaan luottaa siihen, että työttömyysturva koskee juuri itseä. Sitä jää helposti täysin vaille tuloja. Meillä on sentään täällä aika hyvät turvaverkot, joiden varaan voi pudota.

Eihän tuo USA:n tilanne minua näin paljon hirvittäisi, ellen olisi muuttamassa sinne ensi vuonna. Minä en voi unelmoidakaan saavani heti töitä, ihan jo byrokratian takia, mutta tuon miehen on töihin päästävä, jos meinataan syödäkin joskus. Tietotekniikan alalla tuntuu kuitenkin vielä olevan pula pätevistä kavereista, ja S on onneksi ihan fiksu poika. Toivottavasti tilanne on sama (tai parempi), kun koululainen palaa työelämään reilun vuoden päästä.

Sitä on jo sen verran aikuinen, että pitää alkaa pikkuhiljaa miettä talokauppoja, perheenlisäystä ja sen sellaista. Sitä on kuitenkin myös vielä sen verran lapsi, että noin isot asiat tuntuvat todella kaukaisilta. Ollaan S:n kanssa puhuttu, että ensin asutaan vuokralla niin pitkään, kunnes tiedetään, mihin asetutaan. Sitten ostetaan tai rakennetaan talo. Kyllä me sitten siihen pystytään ja ollaan valmiita! Hyvänen aika, meistä paljon nuoremmatkin ostelevat taloja, sillä ainakin Keskilännessä vuokralla asumista pidetään jotenkin ala-arvoisena ratkaisuna kaikille muille paitsi opiskelijoille.

Olen ehtinyt tähän mennessä pelätä myös mm. sairastamista ja synnyttämistä Yhdysvalloissa. Tekemisen puutteesta tuskin pääsee ennen synnyttämistä valittamaan, sillä ainakin S:n sisko on töissä viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti. Sikäläinen äitiysloma ei pärjää vertailussa suomalaiselle sisarelleen alkuunkaan. Tosin, jos uranaisen sijaan olenkin rikas ja puhtoinen kotirouva (joo-o...), niin eipä tuollaisista puutteellisista lomista tarvitse huolehtia alkuunkaan.



Niin, ja entäs sitten, kun meidän oma kultakimpale onkin lähdössä collegeen? Mistäs me rahat siihen revitään? Pitääkö muka alkaa säästää? Täytynee pitää huoli mahdollisten lasten suomenkielentaidoista, jotta kaksoiskansalaisemme voi sitten lähettää tänne Suomeen sivistystä keräämään ilman mitään lukukausimaksuja. Lentoliput tulevat paljon halvemmaksi kuin kolme, neljä vuotta amerikkalaisessa yliopistossa.

Kyllähän sitä saisi pelätä vaikka mitä, mutta en minä oikeasti epäile, ettenkö siellä pärjäisi. Olen pärjännyt ennenkin! En tosin sairastanut enkä synnyttänyt, mutta hoidin muuten arkisia asioita ja elin paikallista elämää. Tykästyin myös todella moneen juttuun, eniten varmaan tuohon mieheen, jonka takia manteretta olenkin vaihtamassa.

Eikä sekään haittaa yhtään, että Kansasissa on nyt jo aikas lämmintä...

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

No Green Beer This Year

Käytiinpä eilen pelaamassa vähän biljardia Pyhän Patrikin kunniaksi. Kun vielä pari vuotta sitten pelattiin melkein joka ilta, niin nykyisin on treenaaminen jäänyt vähän vähemmälle. Voitin silti. Tuurilla.

Oltiin molemmat selvästi kaivattu pientä tuulettumista, vaikkakin vain sen yhden oluen ja muutaman biljardimittelön verran. Viime viikko meni aivan käsille, kun tauti vetäisi kaikki mehut pois, joten oli todella mukava päästä ihmisten ilmoille. Hyvää, siis erinomaista seuraa, kohtalaista mallasjuomaa, mielekästä tekemistä ja lätkää telkkarissa. Kyllä siinä saisi kulumaan hetken jos toisenkin.

Kotona jumituttiin pitkästä aikaa tv:n eteen. Katsottiin, kun
Danny Forster käväisi Turussa seuraamassa maailman suurimman risteilijän valmistumista. Osa suomalaisista telakkamiehistä ei puhunut sanaakaan englantia, joten suomeakin (tai no turkua) kuultiin. S oli innoissaan, kun pääsi korjaamaan juontajan lausumista. "It's not tarve, it's terve!" On se ainakin tervehtimään oppinut, jos ei muuta.

Jatkuvassa käytössä tervehtimisen lisäksi ovat myös esimerkiksi:

  • Eniro nolla sata sata
  • Raaaadio Rooock!
  • Hei hei mitä kuuluu?
  • prrrkelei
  • tosi mjies
  • moi moi
  • kiitos
  • Kalpaaa!
Melkoinen papupata. Ja -kaija.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Kuumeilua


Matkakuumeen lisäksi havaittavissa on ollut viime aikoina myös muunlaista kuumeilua. Ihan sitä perinteistä nimittäin. S oli jo kovasti toipumaan päin, kun tauti tarrautui oikein kynsin ja hampain minuun. Maanantai-iltana lämpötila hilautui lähelle 40 astetta, eilinen meni peiton alla piileskellessä, ja vasta tänään olen kyennyt istumaan pidempiä aikoja, vaikka päänsärky onkin aika kova. Taudin rajuudesta kertoo varmaan jotain sekin, että paino on tippunut sitten maanantain melkein kaksi kiloa. Veikkaisin, että suurin osa kadonneesta massasta on tullut nenän kautta ulos. Pardon my French.

Olin onnistunut viihdyttämään tuota miehenpuolikasta maanantain ja tiistain välisenä yönä puhumalla sille kuumehoureissani suomea. Itse en episodista muista mitään, mutta jotain tärkeää olin sille vissiin yrittänyt selittää. Menen nykyään enää aika harvoin sekaisin siitä, mitä kieltä missäkin tilanteessa pitää puhua, mutta ainakin korkea kuume on näköjään minulle vielä selkeästi suomea vaativa tilanne. Ainakin keskellä yötä.

Varoitus: Seuraava kappale sisältää köykäisen aasinsillan!

Kipeistä asioista puheen ollen, kuulimme aika kipeän jutun tuossa viime viikolla. S oli saanut vanhempiensa osoitteeseen kirjeen eläinten suojakodista, josta mies otti hoiviinsa pienen Lumi-kissan yli kaksi vuotta sitten. Kirjeessä sanottiin, ettei heidän rekisteristään löydy mitään tietoa siitä, onko Lumi leikattu; luovutushetkellä allekirjoitetut paperit kun sitovat omistajan steriloimaan lemmikin. Jos lemmikkiä ei ole leikattu, heidän asianajajansa ottavat kuulemma yhteyttä.

Huhhuh. S käytti kissan leikattavana samaisessa suojakodissa vain pari kuukautta "adoptoinnin" jälkeen, ja onneksi mieheltä löytyy dokumenttia dokumentin perään kyseisestä operaatiosta ja sen ajankohdasta. (Muistan vielä ihmetelleeni leikkauksen aikaista ajankohtaa, sillä näin suomalaisesta näkökulmasta neljän kuukauden ikäinen tyttökissa on vielä aika nuori operoitavaksi.) Todistusaineistoa siis on joka tapauksessa olemassa, ja asianajajilla uhkailu on turhaa.

Ja naurettavaa. Varmasti ärhentelyn takana on jalot aatteet, mutta aikamoiseksi pelleilyksi tuo homma välillä menee. Pelleilyksi alkaa mennä tämä oma kirjoittelukin, kun en meinaa saada yhtään järkevää lausetta aikaiseksi, en ainakaan ilman vaikeuksia. Painun siis takaisin petiin.

Terveempiä aikoja odotellessa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Parta

Meillä kävi kerran töissä eräs Kuopion yliopiston professoreista. Tyyppi innostui kuullessaan, että tämä meidän Amerikan vahvistus käy siellä koulua, vieläpä fysiikan laitoksella. Sanoi, että voi olla niin, että hänkin tulee joskus opettamaan vahvistusta ja pyysi minua kuvailemaan miestä. Sanoin: "Se on karvainen." Onhan se; on hiusta ja partaa!

Tai oli. Näin S:n posket ensimmäistä kertaa muutama päivä sitten. Se otti höylän käteen ja ajoi posket sileäksi. Pukinparran tosin vielä jätti, onneksi. Muuten järkytys olisi saattanut olla liian suuri.

Juttuhan on niin, että minusta se on nyt ihan omituisen näköinen. Muut eivät huomaa mitään eroa. Olen minäkin parran vähenemiseen pikkuhiljaa tottunut, mutta on se silti outoa. Olen tuntenut tuon miehen partaveikkona ensi tapaamisesta lähtien.

Jos hypätään vähemmän karvaisiin asioihin, niin kysyinpä eilen kaiken innostukseni keskellä mieheltä, harmittaakohan sen kavereita, että roikun ensi kesäkuussa lähes kaikessa mukana. Pojat (ja pari tyttöä) tuntien tämä ei olisi mikään mahdottomuus; olenhan minä vähän vesittämässä hurrrrrjia poikieniltoja olemalla niissä osallisena. S sanoi, ettei kavereita varmasti haittaa; hehän tiedostavat, että me ollaan unit, asutaanhan me sentään yhdessä. S käytti sanoja "you are my live-in girlfriend" ja alkoi sitten hymyillä. "I don't think I've ever used those words before!"

Toivotaan, että kaverit eivät vedä herneitä nenään minun läsnäolosta. Tiedän, että pari ystävää on jo ottanut töistäkin vapaata S:n reissun ajaksi. Noh, tätä(kin) on kai turha murehtia etukäteen.

Nyt menen silittelemään flunssaisen S:n sileähköjä poskia vielä kun voin. Voi olla, etteivät posket näe päivänvaloa taas umpeenkasvettuaan pitkään aikaan. Laiska on tuo mies.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Going to Kansas City, Part 7

Mulla on liput. Siis mulla on liput! Päätin tässä aamulla vilkaista, missä hinnoissa tänään liikutaan (siis kun se autokin toimii taas 5 euron "remontin" jälkeen...). Olin vähän haaveillut, että saisin sompailtua itseni samoille lennoille S:n kanssa, vaikka hintaa vähän enemmän tulisikin. Olikin melkoinen sattuma, että edullisin löytämäni lentokombinaatio täsmää miehen reitin kanssa viimeistä lentoa lukuunottamatta! Kansas City, here I come!

Tämähän tarkoittaa sitä, että pääsen kesäkuussa nuuskuttelemaan kolmen kuukauden ikäistä vauvaa. Pääsen myös nauttimaan lämmöstä ja rajuilmoista, sekä tietysti joella kellumisesta! Tää olis vähän innoissaan nyt, koettakaa kestää.


Myrsky parkkipaikalla. Tukinuittoa Elk Riverillä.
Kansas City Power & Light District. Big Buck Safari.


Bonez! Boulevard Wheat! Emporia!

Olen ollut sen verran pitkään poissa lentokuvioista, että uudistuksiakin oli jo ehtinyt tulla. Nykyisin pitää anoa matkustuslupaa jo netissä ennen matkaa, taannoin sitä täyteltiin lippuja lappuja vasta koneessa tai lentokentällä. Jos tuon jättää tekemättä, on turha haaveilla edes nousevansa Yhdysvaltoihin vievään koneeseen. Tai niin ne ainakin pelottelee.

Kyllä sitä näköjään voi vieläkin innostua lippujen hankinnasta, vaikka mies tappaakin barbaareja tietokoneella tuossa ihan vieressä. Vissiin sitä on tykästynyt muihinkin sikäläisiin juttuihin, jos näin täpinöissään on. Ehkä se sieltä lähteminenkin on tällä kertaa helpompaa. Se jää nähtäväksi.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Wake Up, Wake Up You Sleepy Head


Kolme vuotta sitten olin saannut kuulla, että pääsen opiskelemaan yhdeksi lukukaudeksi Yhdysvaltojen keskilänteen. Minulla ei ollut aavistustakaan, millainen paikka oli kyseessä. Jännitin lähtöä, vaikka siihen oli vielä melkein puoli vuotta aikaa. Eniten taisin odottaa New Yorkin näkemistä.

Kaksi vuotta sitten olin vieläkin vaihto-opiskelija, vaikka alunperin oli tarkoitus palata Suomeen pysyvästi jo joulukuussa. Elin myös ehkä elämäni omituisinta aikaa. Olin tavannut harvinaisen mielenkiintoisen miehen, johon olin juuri ehtinyt alkaa tutustua, mutta emme olisi saaneet olla miehen työnkuvan takia missään tekemisissä. Se hajotti. Tästä kuukauden päästä meidän oli määrä jättää toisillemme hyvästit ja lähteä eri teille.

Vuosi sitten olin laiskaakin laiskempi neljännen vuoden yliopisto-opiskelija, joka väänsi kandintyötään niinä hetkinä, kun sattui olemaan hereillä. Vuorokausirytmi kulki käsikkäin ex-kielletyn hedelmäni ja silloisen (sekä nykyisen) poikaystäväni (tai mies kai se jo on) rytmin kanssa. Menin nukkumaan aamulla hyvin valvotun yön jälkeen, kävin joskus luennoilla, jos huvitti, ja laskin koko ajan päiviä lähestyvään matkaan. Se olikin kai ainoa keino selviytyä raastavasta ikävästä.

Nyt olen säännöllistä elämää elävä "aikuinen". Herään joka arkiaamu puoli kuuden maissa ja lähden kuuliaisesti töihin. Herään sen miehen vierestä, jonka kanssa meillä ei olisi saanut olla tulevaisuutta. Nautin siitä, ettei minun tarvitse valvoa öitäni ja nukkua päiviäni, ja siitä, että saan pitkästä aikaa kokea koko ajan valoisammat aamut ja pitenevät illat. Kaksi vuotta sitten olin poissa. Vuosi sitten nukuin talviunta. Nyt olen hereillä.


*****


Vuodenajat ovat hieno asia. Näin "vanhemmiten" sitä huomaa, miten valo vaikuttaa mielialoihin. En ollut kärsinyt kaamosmasennuksesta ennen kuin kävin viettämässä melkein vuoden ulkomailla. Heti seuraavana syksynä se iski, mutta enpä pistäisi alakuloisuutta kokonaan pimeyden piikkiin. Tänä talvena en ole mitään masentuneisuutta huomannut, mutta pimeys on silti ahdistanut. Kolikon toisella puolella on onneksi ihanat aamut, kun töihin ajaessa on jo niin valoisaa, että katulamput sammuvat loppumatkasta. Ei valosta osaisi nauttia niin paljoa, jos välillä ei olisi pimeää.

Että minä jaksankin ihmetellä valoa, niin aamulla kuin illalla! Ihmettelen paljon enemmän kuin Amerikan vahvistukseni. Ei sitä tunnu kiinnostavan pidemmät päivät. Ei sitä harmittanut pimeys. Tuskin sitä hetkauttaa valoisat kesäyötkään. Jatkuva lumikerros sitä tosin ahdistaa, ja kylmyys. Se on tottunut vaihtelevaan säähän. Lunta sataa, mutta se sulaa yhtä nopeasti kuin on maan peittänytkin. Yhtenä päivänä kuljetaan toppatakeissa, sitä seuraavana shortseissa ja varvastossuissa.

Odotan oikeastaan toisella mantereella asumista. Maaliskuussa on jo lämmin, ja kevät alkaa paljon aikaisemmin kuin täällä Pohjolassa. Kesä on kuuma ja kostea, mutta pimeä, näin meidän näkövinkkelistä katsottuna. Viime kesänä telttailin ensimmäistä kertaa pimeässä. Se oli outoa, mutta uudella tavalla hauskaa. (Kunnes piti juosta karkuun tornadon pelossa...)

Minä olen meistä kahdesta se, joka jaksaa päivitellä pieniä eroavaisuuksia ja erikoisuuksia. S hymähtelee minulle, kun pidän sen ajan tasalla siitä, miten pitkä päivä on juuri tänään. Olen saanut uskomattoman paljon riemua siitä, miten uudella tavalla S on saanut minut näkemään oman ympäristöni. Minusta tuntuu, että tämä Suomessa asuminen on minulle ihmeellisempää kuin S:lle.

Vaan ehkäpä siinä käy niin, että S ihmettelee Amerikan menoa uusin silmin, kun suuntaamme sinne.

Ja minä olen kuin kotonani.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Meet Piggy

Tässä on Piggy. Piggy on S:n vanhin ystävä, joka on pyörinyt miehen mukana parikymmentä vuotta niin yleisten vessojen lattioilla kuin kansainvälisillä lennoillakin. Kärsä on aikojen saatossa kadonnut, eikä tuon takin alla olevista vaatteistakaan ole kuin keltaiset napit jäljellä. Itse nuttu on menossa tässä kuussa syntyvälle syntyvälle S:n siskontytölle (toivottavasti tytölle), joten Piggyn päällä oleva possunpunainen nuttu on vain väliaikainen ilo vanhukselle.

Jos Piggyn täällä olo hellyttävää (tai jotain), niin hellyttävää on sekin, miten paljon S odottaa uutta perheenjäsentä. Toki innostuksen mukana on hitunen ikävää ja pettymystäkin; S ei ole mukana vaavin elämässä ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Eno pääsee näkemään uuden tulokkaan vasta kesäkuussa, vaikkakin S:n sisko on jo suunnitellut ottavansa kannettavan tietokoneen sairaalaan mukaan, jotta voidaan skypetellä. Se on sitä nykyaikaa.

Olin hiljaa mielessäni antanut itselleni jo luvan ostaa lentoliput kesäkuulle nyt heti maaliskuun alussa, koska lippujen varsinainen maksaminen jäisi huhtikuun lopulle, jolloin meidän (minun) ei enää tarvitse huolehtia vuokranmaksusta. Vuokranantajamme joutuu nykyisen taloustilanteen vuoksi myymään tämän asunnon, josta on ehtinyt tulla meille koti. Muutamme siis huhtikuun lopussa vanhempien siipien suojiin ja vietämme siellä kesän.

Vaikka tämän kivan kodin jättäminen harmittaakin, ollaan yritetty nähdä muuton positiiviset puolet, lähinnä rahansäästön kannalta. Minullahan on tietysti pyörinyt päällimmäisenä lentoliput ja kesäkuinen Kansasin-reissu mielessä. Ja juuri kun olin valmis ostamaan liput... autoni alkaa temppuilla. Se on temppuillut jo jonkin aikaa, ja eilen se sitten teki lopullisen tenän, kun se ei suostunut pysymään käynnissä edes väkisin. Tiedossa on reissu korjaamolle. Tiedossa on myös jonkinmoinen lasku korjaamokäynnistä. Täytynee vielä malttaa odotella lippuostosten tekoa, ainakin siihen asti, kunnes saan tietää, miten paljon rahaa kulkuvälineeseen uppoaa. Ugh.

Eipä se elämä tähän kuitenkaan lopu! Auto-ongelmat taitavat olla suurin murheistamme, eivätkä nekään niin kovin suuria ole, kunhan alkujärkytyksestä pääsee yli. Mikäs tässä on ollessa.

Mitäs muuta? Ollaan viime aikoina mm. käyty
kuutamoluistelulla Kallaveden jäällä ja vietetty amerikkalaista wings-iltaa perheen kesken. Buffalo Wild Wingsin tulisin kastike oli tarpeeksi tulista jo velipojillekin. Elämä hymyilee. Toivottavasti kurkisteleva kevätaurinko tuo iloa kaikille teillekin!