Voisiko joku tulla ottamaan minua niskasta kiinni tämän homman suhteen (ja toisi samalla salmiakkia, tuliaiset on syöty, ajat sitten)? Miten nämä kesäpäivät voivat huveta tämmöistä vauhtia?
Coloradon-lomasta on yli puolet käsittelemättä, joten edetäänpäs nyt vauhdilla sitten. Komia
Garden of the Gods ja uljas
Pikes Peak saivat omat merkintänsä, mutta muut kohteet saavat nyt tyytyä yhteiseen sellaiseen.
Kirjaimellisesti henkeäsalpaavan Pikes Peakin jälkeen käytiin tutkimassa raunioita. Anasazi-intiaanit olivat olleet melkoisia muurareita ja asuivat aikoinaan (1200 eaa. - 1300 jaa.) kallionkielekkeiden suojissa.
 |
Kyllä näissä maisemissa kelpaisi asustella, vaikka vähän askeettisemmissakin oloissa! |
 |
Joku oli valinnut vähän haastavamman tontin itselleen. |
Asumuksiin pääsee tutustumaan itseopastetulla kierroksella, jonka jälkeen, tai miksei sitä ennenkin, voi ihmetellä samalla tontilla olevan museon aarteita.
Ihmeteltiin jo museossa, miksei missään oikein kerrottu paikan historiasta, vaan enemmänkin ymmyrkäisesti eri intiaaniheimoista. Hotellilla tehdyn tutkimuksen jälkeen selvisi, etteivät anasazi-intiaanit olleet eläneet lähimaillakaan. Asumusten rauniot oltiin siirretty
Four Cornersin alueelta Manitou Springsiin 1900-luvun taitteessa. Tuli vähän huijattu olo. Ehkä olisi pitänyt lukea ne ihan pienimmätkin printit...
Denver
Lauantaiaamuna suunnattiin pohjoiseen. S kirosi matkalla paikallisen liikenteen moneen kertaan, mutta perillä häämöttävä Coorsin olutpanimo ja ilmaiset maistiaiset hillitsivät kuskin mielialaa. Jatkettiin Denverin ohi siis Goldeniin, mutta panimon parkkipaikalla odotti pitkä jono muitakin janoisia. 45 minuuttia janotusta jonotusta. Not worth it. Meikähän oli toki siellä jo edellisellä Coloradon-turneella käynyt, ja muillakin matkalaisilla oli St. Louisin ja Anheuser-Buschin (Budweiser) panimokierros alla (myös pikkutöntsällä, joka oli silloin kyllä vielä mahanahan uumenissa), joten järkeiltiin, että lumivuohenpissiä (vrt. poronkusi, Lapin Kulta) eli Coorsia saa kyllä pikkurahalla muualtakin. Denveriin takaisin, siis.
Suur-Denverin alueella asuu yli 2,5 miljoonaa ihmistä, mikä ei lauantain katukuvassa kyllä näkynyt. Liikennettä ei ollut nimeksikään, vaikka keskuspuistossa oli joku teknojytkemeininki meneillään. Kierreltiin downtownia vähän kävellen, mutta onnistuttiin sitten missaamaan varmaan koko kaupungin komein kävelykatu kokonaan, vaikka sitä vähän etsiskeltiinkin. Nähtiin se sitten autosta matkalla "kotiin".
Meidän kuski/kartturi ehdotti, että ajettaisiin Colorado Springsiin vähän toista kautta, vuoriston läpi. Summanmutikassa arveli, että valtatiellä vietetyn tunnin sijaan matkaan menisi ehkä pari, ja maisemat olisivat hulppeat. Jälkimmäisessä se oli oikeassa.
Normiolosuhteissa vaihtoehtoinen maisemareitti olisikin veloittanut vain reilun tunnin enemmän ajoaikaa, mutta Esteri avasi antoisan takamuksensa kertarysäyksellä. Oli mielenkiintoista ajella solien läpi, kun matkanvarrella varoiteltiin äkkitulvista ja mutavyöryistä, ja navigaattori ehdotteli jatkuvasti u-käännöstä. Kolme tuntia myöhemmin oltiin onnellisesti takaisin hotellilla.
Mutta oli se sen arvoista! Ihan mielettömän kauniita pikkukyliä, puroja, vuorenrinteitä... Luonnon ankarampaa puoltakin nähtiin, sillä alue on kärsinyt useista metsäpaloista viime vuosien (ja tämän kesänkin) aikana. Pystyyn kärventyneet metsät ovat aika karu näky.
Sunnuntain ohjelmaan kuului vesiputous, luola ja fossiileja. Seven Fallsia pääsee ihastelemaan, kun ajaa "the grandest mile of scenery in Colorado". Eivät tainneet liioitella liikaa.
 |
Tien päässä odotti tämmöisiä veijareita. |
Vesiputouksia voi katsella joko maasta käsin, tai näköalatasanteilta, joille vie hissi tai 224 metallirappusta. Kädet ja jalat täristen nousin rappuset ylös, mutta vannoin jokaisella askeleella, että tulen hissillä alas. Kunnes tajusin ylhäällä, että hissi sijaitsee toisella puolella rinnettä, eikä sinne ollut päässyt muuten kuin lentämällä. Kraah.
 |
Hyihyihyihyi! |
Onneksi tuli kiipeiltyä, sillä metallihirvityksen yläpäässä avautui patikointireittejä ja uskomattomia maisemia.
 |
Se hissi oli tuon näköalatasanteen luona. Minä en. |
Pienen reippailun jälkeen taivas alkoi näyttää uhkaavalta, joten jatkettiin seuraavaan kohteeseen.
Jos korkeanpaikankammoisille oli keksitty aamulla kamalaa tekemistä ja itsensä ylittämistä, niin tasavertaisuuden nimissä kaltoinkohdeltiin myös klaustrofoobikkoja. Pimeä ja ahdas luola kuulostaa kivalta, eikö?
Luolakierros kesti kolmisen varttia, eikä ahtaisiin onkaloihin olisi mitenkään mahtunut kantorepun kanssa, joten S lupautui kantamaan perheen pienintä. Vaan kävipä niin, että itse luolassa väsyneelle neidille ei kelvannutkaan kenenkään muun syli kuin äidin, muuten alkoi korviaviiltävä huuto, joka kaikuu luolastossa varmaan vielä tänäkin päivänä.
 |
Välillä ei kelvannut oikein äidinkään syli. |
 |
Edisonin alkuperäinen lamppu. Toimii kai vieläkin, mutta eivät löydä (muka) katkaisijaa. Heh heh. |
Kierros oli täynnä (huonoa) luolahuumoria, mutta myös mielenkiintoista tietoa. Opas sammutti eräästä onkalosta valot ja sai aikaan täydellisen pimeyden (ja mummoparan paniikin). Jos ihminen viettäisi sellaisessa pimeydessä kolme kuukautta, hän sokeutuisi kokonaan ja pysyvästi. Oli aika karmivaa, kun silmät eivät tottuneetkaan pimeään, eikä omaa silmien edessä heiluvaa kättään nähnyt ollenkaan.
 |
Ulkona, kaikki hyvin taas! |
Cave of the Windsin jälkeen otettiin aikakone miljoonien vuosien taa.
Ehdittiin kuin ehdittiinkin viimeiselle opastetulle dinosauruskierrokselle. Rocky Mountain Dinosaur Research Center on museo, mutta paljon muutakin. He valavat muotteja aidoista fossiileista ja rakentavat niistä museoissa nähtäviä luurankoja. Aidot fossiloituneet luut painavat hurjan paljon (saatiin kokeilla!), joten niiden kasaaminen alkuperäiseen kolmiuloitteiseen muotoon vaatii todella jykevän tukirangan. Kevyempi jäljitelmä on helpompi asettaa esille.
 |
Aito. |
 |
Jäljitelmä. |
 |
Aito. |
 |
Jäljitelmä. |
Mielettömän mielenkiintoinen paikka, jossa olisi voinut viettää monta tuntia. Tällä kertaa tuli sulkemisaika vastaan, valitettavasti. Ehdittiin kuitenkin oppia muun muassa, että iso osa museon suurista merimonstereista oli löytynyt Kansasista. Aika hurjaa.
Huh, se on siinä!