Jouluterveiset

Ollaan juuri menossa nukkumaan, jotta huomenna jaksetaan sitten yhdessä ihmetellä suomalaisia jouluperinteitä. Olo on onnellinen ja innokas. Toivottavasti kaikilla tämän lukijoillakin on yhtä hyvä olla.

Oikein hyvää joulua!

Saying Goodbye

Lähteminen. Se on rankkaa. Käytiin sanomassa perjantaina heipat amerikkalaiselle kaverillemme, joka muuttaa parin päivän päästä takaisin Kaliforniaan. Eikä oltu ihan ainoita, jotka olivat paikalla. Nähtiin monet halaukset ja kuultiin lukemattomia toivomuksia jälleennäkemisestä.

Siinä tuli tietysti mieleen omat läksiäiset puolitoista vuotta sitten. Muistin luonnollisesti myös ne kerrat, kun piti sanoa S:lle hyvästit, lopullisesti. Ja ne kerrat, kun piti muuten vain lähteä kotiin, vaikkakin vain väliaikaisesti. En tiedä, onko helpompi lähteä vai jäädä, kävellä pois vai jäädä ikävöimään.

Ilta meni muutenkin vähän muistellessa ja pohdiskellessa, kun S:n täällä olo tietysti kiinnosti ihmisiä paljon. Kerrattiin "meidän tarinaa" läpi vaikka kuinka monta kertaa. Tulevaisuudensuunnitelmatkaan eivät jääneet pimentoon, kun tutustuttiin uusiin ihmisiin. Tuolta mieheltä kysyttiin, olisiko se valmis asumaan Suomessa pysyvästi, ja minulta tiedusteltiin, olenko oikeasti valmis muuttamaan Amerikkaan. Sivuttiin siis samoja aiheita kuin edellisessä merkinnässä ja sen kommenttiboksissa.

Juteltiin S:n kanssa myös hetki kahdestaan lähitulevaisuudesta muiden kyselyiden innoittamana. Minulta kysyttiin, mitä minä tulen kaipaamaan Suomessa eniten. Perhettä ja ystäviä. Siinä vaiheessahan tuo kaipuu olisi varmasti suurimmillaan, jos saadaan joskus lapsia. Myös S on tiedostanut sen, ja se onkin jo suunnitellut vaikka minkälaisia nettikameraviritelmiä lastenhuoneeseen. Aika hellyttävää.

S:ään taisi kolahtaa eniten se, kun sanoin, miten onnekas olen, kun samat isovanhemmat, jotka ovat olleet elämässäni mukana syntymästä asti, ovat vieläkin täällä. Sanoin vielä, että toivottavasti ovat täällä myös näkemässä sen, kun me mennään joku päivä naimisiin. S:n tilanne on toinen. Isovanhempia ei enää ole. Monesti se on minulle kuitenkin sanonut, että Nana, tärkeääkin tärkeämpi äidin äiti, olisi pitänyt minusta paljon. Ja se taas merkitsee minulle valtavasti.

S nauroi eilen, että kyllä meistä taitaa paistaa läpi sellainen ällöonnellisuus. Ehkäpä, mutta antaa vain paistaa. Itseni tuntien onkin jotenkin uskomatonta, että voinkin olla näin onnellinen. Salaisuus on varmaan siinä, että tiedetään toistemme heikot ja pimeät puolet, ja luonteet sopivat yhteen siinä mielessä, että S ei anna minun näyttää niitä kaikista ärsyttävimpiä puoliani. Ja sama toimii toisinkin päin. Pidetään toisemme kurissa. Vaan osataan sitä ehkä sitten painella juuri oikeista napeistakin, jos haluaa toisen oikein suututtaa...

Onneksi hyvin harvoin tulee hinku vetäistä siitä vihanarusta. Ja onneksi kumpikaan meistä ei ole lähdössä mihinkään.

F**k This S**t

Koko syksyn kestänyt tosi-tv-spektaakkeli, Big Brother, päättyi viime sunnuntaina, jos joltain jäi huomaamatta. Meillä ei töllöä paljoa ehditä tuijottelemaan, mutta muutamaan otteeseen tuli katsottua jopa pari koostelähetystä yhdessä ja erikseen. S ei paljoa suomenkielisistä jutuista luonnollisesti ymmärtänyt, mutta tekipä kuitenkin sellaisen huomion, että nakuilua näytettiin verrattain paljon, ja oikeastaan ne ainoat sanat, jotka se olisi ymmärtänyt (kirosanat nimittäin), oli piipattu pois. Sitä se jaksoi ihmetellä. Viime sunnuntainakin se kävi kysymässä kesken finaalilähetyksen "So how many dicks have they shown tonight?".

Radiossa sitä ihmetyttää kirosanat, ihan englanninkieliset sellaiset. Se on tottunut siihen, että lauluista sensuroidaan pois ne tuhmat jutut, jotka korruptoivat pienen ihmisen herkän mielen. Vaikka se on ollut täällä jo monta kuukautta ja kuunnellut autossa paljon Radio Rockia, niin eipä se ole vieläkään tottunut siihen, että Suomen radiossa asiat sanotaan niin kuin ne ovat. So fucking blow those words out the back of your head, I've heard it all and I'm done with that shit.

Kyllähän Suomikin on kaksinaismoralismia täynnä, muttei ehkä ihan niin pullollaan kuin ystävämme USA. Täällä ei esimerkiksi yleensä kauhistella, jos vanhemmat käyvät yhdessä saunassa tai suihkussa lastensa kanssa, ja vielä ihan alasti. Monesta muusta asiasta kyllä riittää siunailua ja juoruilua, vai mitä?

Ollaan puhuttu S:n kanssa paljon lapsista, perheestä, tulevaisuudesta. Ollaan pohdiskeltu Coloradoon muuttoa, mietitty mukavia suomalais-amerikkalaisia nimiä lapsille (siis sellaisia, jotka taipuvat hyvin amerikkalaisten ja suomalaisten suuhun, ei mitään Leena-Britney-yhdistelmänimiä) ja vähän haaveiltu omasta talosta, karvaisista perheenlisäyksistä ja niin edelleen. Tämän kaiken keskellä on tietysti tullut mieleen, että olen todennäköisesti muuttamassa alle kahden vuoden päästä toiselle mantereelle. Pysyvästi. Minun pitäisi ihan oikeasti sopeutua paikalliseen elämään ja tapoihin, eikä vain pelleillä ja leikkiä assimiloitunutta, kuten tein esimerkiksi yhdeksän vaihtokuukauden aikana. En voi olla loputtomasti se suomalainen. Minusta tulee suomalaislähtöinen. Vaikka kyllähän sitä aina varmasti on sydämeltään suomalainen. Ja passinkin haluan säilyttää!

Paljon on siis mietittävää. Kulttuurierot eivät ole suurensuuria, ja kyllä minä kestän sen, että rokkibiiseistä poistetaan vähän härskimmät jutut. Aion silti pitää omat taustat mielessä ja aion käydä saunassa koko perheen voimin niin pitkään, kuin mahdolliset lapsukaiset haluavat. Ja aion siis myös raken(nut)taa saunan.

Onneksi tuo S:kin on sen verran suomalaistunut, että meidän kaikkia tulevia lattioita ei tule peittämään kokolattiamatto ja meillä otetaan sisällä kengät pois ja jätetään ne tuulikaappiin. Tiskit laitetaan kuivumaan tiskikaappiin ja ikkunoihin tulee useampi kuin yksi lasi. Sanoinko jo, että meille tulee myös sauna?

Coloradossa tai Kansasissa. Tai ties missä.

P.S. Pahoittelut vihaisesta otsikosta. :)