Tuntuu jotenkin nurinkuriselta käydä läpi suhteemme sudenkuoppia ja pohjamutia
eilisen merkinnän jälkeen, mutta jatketaanpa nyt kuitenkin risteyksestä eteen päin ja otetaan suunnaksi San Francisco.
Scotty oli enemmän ja enemmän etäinen, joskus jopa kylmäkin minua kohtaan, joten mistään auvoisasta kaukosuhteilusta, jos se koskaan sellaista voi ollakaan, ei voinut puhua. Ennen länsirannikolle kevätlomalle (spring break!) lennähtämistä olin kirjoittanut Scottyn ja minun tilanteesta näin:
Molemmilla on hyvä mieli, ja viimeviikkoiset erokeskustelut tuntuvat kaukaisilta. Jopa tämänpäiväinen ärsytys hävisi täysin. Pitää vaan osata pelata samoilla säännöillä. [...] Tänään tuntui pitkästä aikaa siltä, että hallitsen tilanteen. Eikä sille varmasti tullut sellainen olo, ettei se hallitsisi tilannetta. Ollaan molemmat pomoja.
Ja loman jälkeen näin:
Omituista jutella taas sen kanssa, kun ei tuossa loman aikana liikaa oltu yhteydessä. Omituista on myös se, ettei minusta loppuviikosta ollut enää omituista, ettei oltu yhteydessä. Kaikkeen tottuu. Kaikkeen ei vain välttämättä pitäisi tottua.
Kaivelen perjantaisin vanhaan blogiini tallennettuja kaukosuhdemuistoja. Aiemmat osat löytyvät täältä.
Lauantai 17.3.2007 klo 01:40
Californication
Oon nyt niin kaukana kotoa, etten ole koskaan ollut. San Franciscossa nimittain. Ollaan oltu perilla vasta pari tuntia, mutta kylla nyt jo nakee, etta hienosta paikasta on kyse. Taalla pitaisi sitten yrittaa viihtya kymmenen paivaa.
Hostellissa on onneksi ilmainen netti. Taa tykkais. Yhteydenpito ihmisiin on hieman helpompaa (ja varsinkin halvempaa) talla tavalla. Hostelli vaikuttaa muutenkin oikein kivalta. Siistilta. Turvallistakin tuntuu olevan, kun poliiseja partioi Broadwaylla koko ajan.
Voisi harkita nukkumista. Lahdettiin aamulla liikkeelle Emporiasta parin tunnin unien jalkeen ennen yhdeksaa. Younet jaivat vahiin sen takia, kun jotenkin kaverit saivat meidat houkuteltua eilen jatkoille. Tavattiin kylla taas niin mahtavia tyyppeja, ettei ole tosikaan. Ja onhan sita aina kiva kuulla, etta "You guys are awesome! We love you!".
Niin, nukkumaan. Piiiitka paiva. Matkustettiin yhteensa 16,5 tuntia (johon mahtui mm. nelja nousua ja laskua). Nukuin kylla joka valissa, mutta kyllapa tuo matkavasymys painaa silti paalle. Huomenna pitaa sita paitsi jaksaa juhlia St. Patrick's Dayta. Joten naihin "kuviin" siis.
Sunnuntai 18.3.2007 klo 22:37
San Finland
Lansirannikolla ollaan vielakin. St. Patrick's Daysta selviydyttiin kunnialla, kaytiin katsomassa paraati downtownissa, saatiin helmia, kaveltiin jalat puhki ja ostettiin kengat. Tultiin takaisin hostellille, otettiin paikkarit ja lahdettiin ulos. Joka paikka oli taynna, kuten arvata saattaa. Paadyttiin lopulta eraaseen pubiin. Jossain vaiheessa kiinnitin huomioni seinalla olleeseen tauluun, jossa oli lehtileikkeita. Jokin siina naytti oudolta. Se oli suomeksi.
Lehtileike ei ollut eilisen ensimmainen tormaaminen suomeen. Avasin aamupalaa syodessani eraan kirjan. Kirjaan oli raapustettu teksti: "2.3.2003 SF European dreamers go to America. American dreamers go to California. Kerouacin jalanjaljilla ollaan..." (Niin, siis tuossa oli ihan aakkoset ja ookkoset paikoillaan, toisin kuin tassa etnosentrisessa nappaimistossa.)
Tanaan kaveltiin Fisherman's Wharfiin. Aurinko paistoi, mutta tuuli oli viilee. Silti karaytettiin kaulat, kun istuskeltiin katselemassa nahtavyyksia (mm. Golden Gate Bridge, Alcatraz, Tyynimeri) ja sita, kun joku esiintyja hakkasi naulan nenaansa. Oh joy. Juu, ja tormattiin suomalaisiin ja suomalaiseen lakritsiin! We're taking over!
Ai niin, pitaa muistaa mainita yksi paivan ehdottomista kohokohdista! S soitti. Jutusteltiin viitisen minuuttia tuplataksalla, mutta olipa se nyt sen arvoista. Pienesta sita tulee iloiseksi. Yksi huonetovereistamme herasi puheluun (niin herasin minakin) ja han oli vissiin kuunnellut keskusteluani mantereen toiselle puolelle, kun oli sitten Soilelta kysynyt, olenko amerikkalainen.
Nice. I guess...
Loppukevennykseksi kerrottakoon, etta johdan Facebookissa college-koripallon veikkausturneeta. Tai siis omaa ryhmaani, jossa on 14 amerikkalaista ja mina. Muah!
Tiistai 20.3.2007 klo 01:40
Hello Goodbye
Toivottelin tuossa hyvat yot kahdelle mukavalle brittipojalle. Lahtevat aamulla ajelemaan kohti Las Vegasia. Hostelleissa asustelemisessa on se hyva puoli, etta taalla tapaa paljon uusia ihmisia. Toisaalta, kun itse viipyy pitkaan, joutuu myos hyvastelemaan paljon uusia ihmisia. Elama on laiffii. Ja eurooppalaiset ovat vaihteeksi innoissaan minun sukunimesta. En muistanutkaan, etta semmoinenkin on mahdollista. Amerikkalaiset kun eivat ymmarra oikean jalkapallon paalle mitaan.
Tanaan kaytiin vahan ostoksilla. Tai mina en ollenkaan. Kierreltiin kylla kauppoja, mutta mitaan ei oikein tahtonut loytya. Saastyipahan nekin rahat. Hyva, etta edes jotkin rahat. On sita varmaan taas aika persaukinen taman reissun jalkeen. Mutta onpahan taas monta kokemusta rikkaampi.
Olen (taallakin) vaihteeksi miettinyt S:n ja minun tilannetta. Sehan tiedettiin, etta tasta kaukosuhteilusta tulee hankalaa, mutta S ei tunnu tekevan tasta yhtaan helpompaa. Siita ei kuulunut koko viikonloppuna mitaan, taisi olla liian kiire hauskanpidon kanssa. Tai no soittihan se eilen, parin paivan tauon jalkeen. Se ei oikein taida ymmartaa, etta minusta olisi kiva tietaa, etta se ajattelee minua. Ehkei se itse tarvitse varmistusta minulta koko ajan siita, etta se pyorii mielessa 24/7, mutta olen itse kylla sen verran epavarma (ja tytto), etta olisi kiva kuulla mukavia juttuja. Useammin, kuin mita nyt kuulen. Tanaankaan siita ei ole kuulunut mitaan. Soittelu on kylla jarkyttavan kallista, mutta sahkopostikin kulkee. Ja vielapa ihan ilmaiseksi.
Pelottaa vain jotenkin, etta se huomaa pian, ettei se tarvitse minua oikeastaan mihinkaan. Etta silla on siella kaikki, mita se tarvitsee onnelliseen elamaan. Jarki sanoo minullakin, ettei tassa ole, niin, mitaan jarkea. Ja se on viela meista (muka) se jarkevampi. Jarjellisempi? Kaukosuhteessa sita varsinkin tarvitsisi varmistusta siita, etta toinen tuntee viela samoin kuin aiemminkin. Meidan yhteydenpito on vahentynyt, muuttunut. On jotenkin pelottavat merkit ilmassa. Tai sitten ne on vain minun paassa. Olemassa ne ovat joka tapauksessa.
On kai sita mentava nukkumaan. Huomenna taitaa olla museopaiva, on luvattu sateista ja kylmaa kelia. Taalla on ollut muutenkin aika vilpoisat kelit. Oonpa ruskettunut silti, lallallaa (tuohon saa halutessaan lisata pisteet a-kirjainten paalle).
Keskiviikko 21.3.2007 klo 10:45
Oh Lucky Day
Hohhoijaa, matkavasymys painaa paalle. Mentiin eilen nukkumaan yhdeksan maissa. Tai no nukahdettiin. Paatettiin menna sitten ihan oikeasti nukkumaan, vaikka alakerrassa olisi ollut beer pong -turnaus menossa (aiti, olen parantunut!). En sitten kuitenkaan saanut unta, kas kun ajatukset meinasivat vahan pyoria ympyraa. Tanaan pitanee soittaa selventava puhelu tuonne mantereen toiselle puolelle.
Kaytiin eilen modernin taiteen museossa (SFMOMA). Ihan kaikki "taide" ei taas uponnut, mutta olipa museossa kummiskin esilla Alvar Aaltoa. Juu, ja Picassoakin.
Keskustassa alkoi paivan onnekkaat tapahtumat. Oltiin juuri ostamassa lippua historialliseen raitiovaunuun, joka veisi meidat Fisherman's Wharfiin makisia katuja pitkin. Liput $5/kipale. Oltiin kaivelemassa rahoja lompakosta, kun eras nainen pienen lapsen kanssa kaveli ohi ja antoi meille kaksi City Passia. Ilmaiseksi. Niilla saadaan kulkea julkisilla niin paljon kuin huvittaa. Okei, ne on juniorilippuja, mutta kylla me nyt 17-vuotiaista mennaan. Paastiin sitten ilmaiseksi streetcarin kyytiin. Muah!
Illalla unohdettiin avain huoneeseen. Oltiin menossa juuri hakemaan noloina avainta respasta, kun huonetoverimme kaveli vastaan. Seurattiin mummoa (se on oikeasti ikaloppu) lyhyen valimatkan paassa huoneen ovelle, odotettiin, etta han avaa oven ja mentiin samalla ovenavauksella sisaan. Sneaky sneaky. And so lucky.
Eilisen ehdoton kohokohta oli se, kun kaytiin syomassa italialaisessa ravintolassa Little Italyssa. Ruoka oli oikein hyvaa, mutta se ei tehnyt reissusta niin loistokasta. Oltiin lahdossa ravintolasta pois, kun tarjoilija tuli juttelemaan. Antoi minulle puhelinnumeronsa ja pyysi soittamaan niin pian kuin mahdollista. Ei kuulemma yleensa anna toissa numeroaan kenellekaan, kun on toissa. (Nii vissiin.) Piti yrittaa pitaa pokka niin kauan, kunnes paastiin ulos. Olihan hassua taas. Outo maa taa Amerikka.
Lauantai 24.3.2007 klo 18:24
Hengissa ollaan
Mmmoi. On tainnut olla kiireita, kun en muka ole ehtinyt kirjoittelemaan, mutta otetaanpa tahan nyt pikainen tiivistelma viime paivien tapahtumista.
Keskiviikkona yritin soitella edellisessa kirjoituksessa mainitsemaani puhelua itarannikolle, miehesta kun ei ollut kuulunut sunnuntain jalkeen mitaan, vaikka lahetin sille ihan sahkopostiakin. Noh, se ei vastannut puhelimeen. Torstaiaamuna huolestuin jo ihan kunnolla, kun en vielakaan saanut sita kiinni. Vaha janskatti jo, etta sille olisi sattunut jotain. Kavin jopa Alcatrazissa asti huolehtimassa. (Alcatraz on muuten mahtava paikka.) Illalla se sitten laittoi minulle viestin, etta sen puhelin on sekoillut ja etta se soittaa myohemmin.
No illemmalla lahdettiin baarikierrokselle hostellin vaen kanssa. Odottelin puhelua, turhaan. En antanut sen masentaa, vaan pidin sen sijaan hauskaa uusien tuttujen kanssa. On englantilaista, skotlantilaista, australialaista, uusiseelantilaista, saksalaista, norjalaista, ruotsalaista... Ollaan tultu varsin hyvin juttuun varsinkin skotin kanssa. Se on hassu. Silla on hame.
Baarihyppelyn jalkeen tultiin hostellille ja valvottiin vissiin viiteen tai kuuteen asti. Seuraavana paivana, eli eilen, oli tarkoitus lahtea elaintarhaan, mutta paadyttiin harhailemaan ympari kaupunkia ja kipuamaan kukkulalle katselemaan maisemia. Soitin kukkulalta S:llekin. Oli hyva valinta soittaa sielta, koska 360 asteen nakymat merelle ja San Franciscoon rauhoittivat kummasti vihaista mielta. On kai meilla kaikki ihan hyvin. En tieda, kysykaa silta.
Illalla lahdettiin hostellin porukan kanssa taas valloittamaan paikallisia ravitsemusliikkeita. Tanssin ehka ensimmaista kertaa elamassani miehen kanssa, jolla oli hame paalla ja kasilaukku vyotarolla. Tai no kiltti se kuulemma on. Semantics. Olihan se ainakin hassua. Pelattiin myos biljardia. Peli sujui hyvin ja voitettiin Soilen kanssa pari miespeluria. Hahaa.
Hostellilla soittelin viela pianoa (taalla on piano!) ja juttelin henkevia ja vahemman henkevia. Nukkumaan taisin menna viiden jalkeen. Matkailu avartaa. Tai lahinna ihmisille juttelu avartaa. Tama hostelli on ollut aivan mahtava. Etta jos te lapsukaiset matkaatte koskaan San Franciscoon tai Seattleen, niin majoittukaapa Green Tortoisessa.
Tanaan kaytiin Soilen kanssa elaintarhassa. Tanaan oli aika kylma paiva, varsinkin eiliseen verrattuna. Kylma ja kostea. Onneksi kohta paasee takaisin lampimaan Emporiaan. Tulee vaan ikava naita meidan uusia kavereita.
Maanantai 26.3.2007 klo 02:25
Until We Meet Again
Tassa on nyt vahan niin kuin viimeiset hetket tassa hostellissa jaljella. Alkuviikosta olisin ollut taysin valmis lahtemaan takaisin Kansasiin, mutta nyt en haluaisi lahtea. En viela. Tanne jaa niin mahtavia ihmisia. Tai no nekin on kohta lahdossa. Hyvastit ovat aina vaan hankalia. Taa ei tykkais.
Kaytiin eilen poikien kanssa ulkosalla. Kierrettiin baareja, naurettiin niin paljon, etta vatsaan ja poskiin sattui. Ensimmaista kertaa pitkaan aikaan en murehtinut tilannetta S:n kanssa ollenkaan. Katsontatavasta riippuen se voi olla hyva tai huono juttu. Hyva, koska en murehtinut. Huono, koska en jaksanut valittaa (pisteiden kanssa nuo a:t sitten).
Kuten jo mainitsin, eilinen oli aivan mahdoton paiva. Uusiseelantilainen Moby veti show'ta kertomalla hurjia juttuja. Herra on matkustellut jo yli vuoden. Uskomaton tyyppi. Australialainen Kirin jutteli koirille ja ihmisille ja sai lempinimen Wingnut (kas kun siita ei ikina tieda, mihin se kimpoilee). Hostellilla joukkueeseen liittyi supersankareiksi pukeutuneita australialaisia (Spiderman, Batman ja Teenage Mutant Ninja Turtle). Asuthan olivat tietysti lasten kokoa... Onneksi on kuvia. Paljon. Yolla juttelin taas skotlantilaisen kanssa. Se on kylla tosi, tosi mukava tyyppi. On silla aika mahtava aksenttikin. Tulee ihan ikava. Asken tuossa juuri halailtiin hyvasteiksi. Onneksi se kannusti viimeisiksi sanoikseen, etta kun olen koulussa, voin ajatella sita, etta se on Las Vegasissa.
Aamulla oli mukava herata, kun kaikki illan tapahtumat palautuivat mieleen. Valvoin taas varmaan kuuteen asti, rappusissa seisoskellen. Hiukset olivat aamulla ihan tahmeat, kun Moby kaatoi siideria minun paalle. Monta kertaa. Naurettiin Soilen kanssa aamullakin viela melkein kippurassa eilisille jutuille. On taa porukkaa, ei voi muuta sanoa. Ja sitten ne tykkaa meista. Sekin on aika kiva juttu.
Tanaan kaytiin Soilen kanssa Golden Gate Bridgella. Seikkailtiin sinne bussilla (ilmaisia City Passeja kayttaen) ja kaveltiin sillalla. Oli niin sumuista, ettei silta edes nakynyt kokonaan, mutta olihan se mahtava siltikin. Vahan meinasi pelottaa, kun oltiin aika korkealla. Tuli kylla epauskoinen olo. Oltiin oikeasti maailmankuululla sillalla. Me, kaksi tavallista suomalaista tyttoa.
Nyt on tasan tunti aikaa olla hostellilla. Onneksi suurin osa porukasta meni jo nukkumaan, niin ehtii viela kirjoitella tapahtumia tanne ylos ennen kuin kaikki unohtuu. Asken skotti teki minulle hatun paperista, ja siitahan syntyi oikein trendi. Moby taiteili hattuja, ja taidettiin saikyttaa Soilen, Mobyn ja Wingnutin kanssa uudet hostellin asukkaatkin esiintymalla paperihatut paassa hostellin aulassa. "Welcome to the Green Tortoise!"
Tama reissu on ollut paras kaikista. Kallein, mutta ehdottomasti paras. Taalla koetut parhaat jutut ovat tosin olleet ihan ilmaisia. Tai ainakin melkein. Minusta ei taitaisi olla maailmanmatkaajaksi, kun aina nama hyvastit tuntuvat niin haikeilta. Odotan kauhulla Emporiasta lahtoa. En odota. Pelkaan. Onneksi sahkoposti kulkee jne. Tuntuu vain pahalta, ettei naita tyyppeja hyvin todennakoisesti nae enaa koskaan. Pitanee vain yrittaa muistella naita hyvia aikoja hymy huulilla eika kyynel silmakulmassa.
Kunnes taas tavataan. Emporiassa.