Ulkosavolaisen joulukalenteri: 22. luukku

Piparit tehty, check!

Samoin on tehty 22 tuntia töitä tälle viikolle eilisen ja tämän päivän aikana. Huomenna on vielä kymmenen tunnin päivä edessä, mutta sitten alkaakin pienoinen joululoma, eikä edes tarvitse ottaa lomapankista yhtään tuntia vapaata aattoa vastaan. Jos vaikka pääsisi joskus pankin voimalla vielä Suomeen.

Aivot ovat sen verran jäässä, että taitaa olla pakko mennä täkin alle ja vedellä hieman unta kuulaan ennen huomista rutistusta. Eihän tässä tosiaan ole enää kuin esimerkiksi täysi työpäivä, kaikki laatikot ja rieska tekemättä. Graavasin sentään lohen tänään.

Miten sitä lapsena tuntuikaan, että joulukuu on vuoden pisin kuukausi, mutta näin aikuisena tämä menee valonnopeudella?

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 20. luukku

Sunnuntait ovat yleensä meillä amerikkalaisen jalkapallon täyttämiä, eikä neljäs adventtikaan ollut poikkeus. Puuhastelimme aamulla joulutortut porukalla valmiiksi, ennen kuin parkkeerasimme itsemme telkkarin eteen katsomaan Kansas Cityn ja New Orleansin välistä mittelöä.

Pienellä leipurilla on musta silmä liikuntatunnilla
tapahtuneen kolarin seurauksena.

Luumuhillo porisee.

Paistoin lettuja aamupalaksi hillohommien lomassa.

Peli alkoi meidän aikaa puoli neljän maissa. Lämmitimme saunan ja hilasimme telkkarin sen eteen, jottei hetkeäkään pelistä menisi ohi. Lapsetkin kävivät saunomassa. Ja Sisu, joka ulisi oven takana, jos sitä ei päästänyt sisään. Voitto tuli, vaikkakin niukasti!

Oven voisi näköjään pesaista ennen joulua.

Meille ei tänä vuonna valitettavasti tule kinkkua, sillä a) on vuosi 2020 ja b) teurastamolta, josta olisimme kinkun saaneet, oli tapahtunut todella ikävä ja vakava työtapaturma, joten pientä on joulukinkuttomuus. Viime vuoden kinkusta oli kuitenkin vielä luu jäljellä pakastimessa, joten mies keitteli siitä ja muusta pakastetusta roinasta, kuten vihannesten tähteistä päivän mittaan maistuvan liemen, josta teimme sitten iltaruoaksi ramenia.

Näyttäisi siltä, että päästään miekkosen kanssa tekemään huomenna töitä. Päättäjät vääntävät vielä liittovaltion rahoituksesta ja mm. pandemia-avustuspaketista, mutta he siirsivät tuomiopäivää huomiselle, joten liittovaltion toiminnot, meidän työpaikat mukaan lukien, eivät mene nyt keskiyöllä itärannikon aikaa kiinni.

Katsotaan sitten huomenna tilannetta uudestaan.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 19. luukku

En tiedä, miksi tänä vuonna on ollut erityisen hankala päästä joulutunnelmaan. En ole tehnyt vielä edes pipareita. Tai sinappia. Sienet sentään suolasin viimeinkin tänään sienisalaattia varten.

Meidän oli tarkoitus mennä tänään ystäväperheen luo glögittelemään, mutta sielläkin on nyt sitten korona talossa, joten jäi välistä. Päädyimme tekemään pastaa oman sakin voimin. Olipahan mukavaa puuhaa, pitkästä aikaa!

Olen edelleen aivan järkyttävässä pastaähkyssä, joten taidan luovuttaa tälle päivälle ja köllähtää lämpimään petiin katsomaan hetkeksi West Wingiä. Bartlet for president! 

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 17. luukku

Hei, vanhempieni lähettämä paketti on jo Kansas Cityn alueella! Meidän lähettämä lahjaloota taas lähti tänään jo toista kertaa Tukholmasta!

In other news, laitoin tänään pitkästä aikaa meikkiä, erityisesti ripsiväriä, ja yllätyin, kuinka paljon ripset ovatkaan kasvaneet. Ihana ystäväni suositteli kesällä ripsiseerumia, ja tämä laiska ja skeptinen naikkonen on saanut aikaan näkyviä tuloksia semisäännöllisellä käytöllä.

Kaikki kuvan karvat ja ihohuokoset ovat ihan omia!

Syynä puunautumiseen oli kahden naisen happy hour, ja voi kuinka olinkaan ikävöinyt ihmisten ilmoilla olemista - vaikkakin ihmisiä oli ilmoilla paaaaaaaljon vähemmän kuin normaalisti - varsinkin näin juhlapyhien aikaan. 

Charcuterie @ Pig & Finch

Viikonloppuni alkoi tänään. En ole vieläkään leiponut esim. pipareita, mutta ehkä pian?

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 21. luukku

Tänään oli vähän hulinapäivä, eli päivitetään pikaisesti kuvien muodossa.

Toimittiin kinkkukätyreinä kavereille, ja Manhattanin, eli Pikku-Omenan delegaatio kävi noutamassa omansa tänään. Naiset saunoivat ja lauloivat sillä aikaa, kun miehet olivat frisbeegolfaamassa.

Oma kinkkumötikkä paistui yön ja päivän aikana valmiiksi, ja ai että se maistui hyvältä. Jo päivän toinen ystäväperhe kävi kylässä/saunassa/maistelemassa kinkkua, eli huonomminkin olisi kai Tuomaan päivä voinut mennä.

Huomiselle jäikin sitten "enää" laatikot ja rieska. Ja lohen graavaus.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 13. luukku

Tänään oli ehkä jo vähän joulu(ku)isempi olo kuin muuten tähän mennessä. Lähdin töistä klo 11:30 ja tapasin Scottyn luolan ulkopuolella. Käytin miestä pikaisella kiertoajelulla labyrintissa, minkä jälkeen suuntasimme lounaalle ihan kahdestaan lasten ollessa hoidossa ja koulussa. Söimme paahdettua ruusu- ja kukkakaalia alkupalaksi (!!! siis tuo minun entinen nirso mies veteli koko lautasen tyhjäksi!!!) ja tulisen hampurilaisen puoliksi lounaaksi. Tulihan siinä maha täyteen.

Meillä oli taannoisen tuhlailun seurauksena Targetiin, eli Amerikan Anttilaan (RIP) melkoisen messevä kuponki, jonka seurauksena kannatti tuhlata vähän lisää. Kävimme ostamassa mm. vitamiineja ja muita elintarvikkeita kärryllisen, ja tarttuipa mukaan vielä jokunen joululahjakin lapsukaisille. Ostimme myös kuopukselle oman minijoulukuusen (siskolla on jo samanlainen) ja koristeita, ja voi että joku oli vähän toimessaan.

Illalla meidän sosiaalisella nuorella neidillä oli kavereiden synttärit uimahallissa, joten me veimme pikkujantterin läheiselle panimolle "konserttiin", jottei hän olisi liian kateellinen tai me liian tylsistyneitä. Siellähän olikin tosiaan livebändi, joka soitti 1980-2000-lukujen hittejä, ja ulkona oli food truck, eli ruokarekka (mikä se on suomeksi, kysyy Maijamissa kaksi viikkoa asunut Tuksu), josta nappasimme muutaman tacon. Nam.

Nyt yritetään saada ylienergisiä lapsia nukkumaan, minkä jälkeen voisi painua taas vaihteeksi saunaan. Tänään oli vielä lämmin päivä (+12 astetta), mutta huomenna tiputaan pakkasen puolelle, ja sunnuntaille ja maanantaille luvataan jo lunta.

#Kansas

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 12. luukku

Pee-äm-äs on tainnut hellittää otteensa, sillä tänään oli ihan mielettömän hyvä päivä. Tunsin taas olevani ihminen. Oli myös sellainen olo, että olen oikeastaan oppinut aika paljon sitten ensimmäisen työpäivän. Pystyn tekemään jo hyvinkin itsenäisesti töitä, vaikka toki välillä täytyy vielä tarkentaa ja tarkistaa, etten vain tee alusta asti päin persettä.

Tuo ennen niin nirso mieheni yllätti minut tällä viikolla tuomalla Aldista (vähän samanlainen saksalainen kauppa kuin Lidl) kukkakaalin kotiin. Tänään siitä tehtiin sitten uunissa paahdettuja "siipiä" buffalokastikkeessa (ja olihan siinä vähän seassa valkosipulia ja chili-rouhettakin) ja kukkakaaligratiinia. Ja kaikki meni, viimeistä murua myöten. Scotty pyysi, että nämä lisättäisiin meidän vakkari-illalliskiertoon.

Kukkakaalia, oliviiöljyä, valkosipulia, suolaa, chiliä ja 235C 15-20 minuuttia.
Päälle buffalokastiketta!

Perinteinen gratiini emmentalilla.

Meillä ollaan oltu tällä viikolla vähän köhäisiä ja nuhaisia, joten kohta kutsuu sauna. Niskat eivät myöskään varmasti suutu lämmöstä -- ovat hiukan äreissään pöydän ääressä kököttämisestä ja painavien laatikoiden siirtelystä. Onneksi tuo mies on tykästynyt kukkakaalin lisäksi saunomiseenkin.

Huomenna on vaivaiset neljä tuntia töitä, ja sitten alkaakin viikonloppu!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 23. luukku

Meillä on tässä niin pahasti tonttuilut (eli lahjojen paketointi) kesken, että vetäistään pikainen tiivistys meidän aatonaatosta.

Päivä värittyi enimmäkseen uunissa muhineen kinkun vesi kielellä odottamisesta ja siivoamisesta -- niin, ja niistämisestä. Ollaan Scottyn kanssa TAAS flunssassa. Tänään ei voinut tehdä (mies)flunssakuolemaa, sillä piti tosiaan saada talo edes semisiistiin kuntoon, mutta toisaalta ei myöskään ehkä olisi tarvinnut ruveta siirtämään huonekaluja kerroksesta toiseen... Olkkarin painava lipasto muutti kellariin, ja me saimme väljemmän olohuoneen. Sekä mustelmia ja kylmän hien pintaan.

Kinkkuilun ja siivouksen jälkeen lapset koristelivat kuusen meidän verrattain vähäisellä avustuksella, ja ainakin meidän naperoiden mielestä more is more.

Koristelun jälkeen koittikin aika lähteä isovanhempien luokse yökylään viettämään Grandkids' Eveä. Me karkasimme muutamaksi tunniksi syömään ja elokuviin katsomaan uusimman Star Warsin. Pienen hengähdystauon jälkeen kävimme hakemassa pienemmän dynamon kotiin. Isosisko jäi peuhaamaan serkkujensa kanssa ja tulee sitten huomenna valmiiseen puuropöytään.

KISSin Paul Stanleyn ja Gene Simmonsin perustaman Rock & Brewsin Demon Chicken -leipä on maailman paras. Kuten ehkä kuvasta huomaa. (Huom. tuo punainen soosi ei ole ketsuppia, vaan aaaaaah niin ihanan tulista kastiketta.)

Nyt jatkan pärskimistä ja paketoimista. Huomiseen!

Maanteiden sankarit osa 4: Pittsburgh, Pennsylvania - Niagara Falls, Ontario, Kanada (päivä 6)

Emme syöneet Pittsburghissa edes kunnollista aamupalaa, sillä halusimme säästää mahalaukkujemme tilavuutta muutaman tunnin päässä häämöttävää herkkuhetkeä varten. Iltapäivällä oli tarkoitus loikata USA:sta Kanadan puolelle, ja koska matka kulkisi Buffalon (New York) läpi, meidän olisi pakko syödä buffalo wingsejä. Pakko.

Kyselin Facebookissa paikallisilta suomalaisilta vinkkejä parhaista siipipaikoista, ja kaksi nousi ylitse muiden: Se aito ja alkuperäinen Anchor Bar ja monen mielestä parempaa soosia tarjoileva Duff's. Päädyimme jälkimmäiseen, sillä heidän nettisivunsa vaikutti lupaavalta: 

"WARNING! MEDIUM IS HOT! MEDIUM HOT IS VERY HOT! HOT IS VERY VERY HOT!"

Matka New Yorkin osavaltion pohjoisosaan oli kaunis. Ajelimme pitkän pätkän Erie-järven rannikkoa pitkin, ja Buffalo tuli vastaan lähes huomaamatta. Jatkoimme matkaa kuitenkin vielä vähän Buffalon ohi ja parkkeerasimme pirssimme Niagara Fallsin Duff's-ravintolan eteen.

240 mailia, 390 kilometriä.

Minä yritin olla viisas ja tilasin medium-vahvuisessa kastikkeessa uitetut siivet - niidenhän uhkailtiin olevan "hot". Scotty halusi pistää makunystyränsä hieman kovemmalle koetukselle ja pyysi hot-annoksen (muistattehan, "very hot"). Ja kun sanon, että siivet uivat kastikkeessa, ne todellakin uivat:

Ai jösses, että olikin hyvää! Scottyn wingseissä oli ehdottomasti enemmän potkua, mutta mielestäni juuri sopivasti. Oman annokseni kastikkeen tulisuutta oli taitettu aika reippaasti voilla, mutta koskapa mikään menisi voista varsinaisesti pilalle. Kastike teki mieli nuolla lautaselta, siipiöverien jälkeenkin, mutta onneksi siihen ei tarvinnut alkaa, sillä ostimme kastiketta kotiin viemisiksi (ja kotona lautaselta nuoltavaksi). Suosittelen, lämmöllä.

Herkuttelun jälkeen oli aika ajella Kanadan puolella olevaan kaimakaupunkiin. Matka oli lyhyt ja nopea, eikä rajamuodollisuuksissa mennyt aikaa kuin ehkä minuutti. Kaupungeille nimensä antaneet vesiputoukset, Niagara Falls, olivat melkein heti vastassa, ja näky oli vähintään mykistävä.

Känädä, täältä tullaan!

Itse putouksia pääsee ihastelemaan aivan maksutta, mutta parkkipaikasta maksoimme 20 (Kanadan) dollaria, johon sisältyi myös kattava esite. Olisin maksanut moninkertaisesti, sillä kuohuava vesimassa oli jotain todella lumoavaa katsottavaa. Katsokaa itse, jos ette usko:

Melkoinen voima. Ja ääni!

Ei tehnyt mieli mennä kahlaamaan.

Niagarajoen toisella puolella näkyi Yhdysvallat.

Putouksilla olisi voinut käydä suihkussakin, mutta päätimme jättää venematkan tällä kertaa väliin.

Valitettavan harvinainen perhepotretti.

Niagaran putoukset koostuvat kolmesta eri putouksesta, joista kuuluisin ja kuvauksellisin on tuo hevosenkengän muotoinen Horseshoe Falls. Vaikka putoukset ovat Kanadan ja USA:n rajalla ja ihailtavissa molemmilta puolilta, kannattaa ehdottomasti hurauttaa Kanadan puolelle, sillä kokonaisuuden näkee ja hahmottaa sieltä paremmin.

Putouksia pääsee katsomaan myös lähempää alempana olevalta näköalatasanteelta (maksusta), mutta me emme lasten kanssa sinne viitsineet tunkeutua. Elokuun lopullakin, vaikka pahin lomaryysis oli varmasti ohi, porukkaa riitti, mutta ei niin paljon, ettei turvakaiteiden vieressä olisi riittänyt tilaa kaikille pällistelijöille.

Vesiputousten jälkeen ajoimme vielä Kanadan suurimpaan kaupunkiin, jonka otimme matkasuunnitelmaan mukaan vasta reilu viikko ennen reissuun lähtöä. Voi, onneksi otimme!

osa 1 | osa 2 | osa 3

Makaronilaatikkoa BBQ-kastikkeella

Kun barbecueta ja hampurilaisia rakastava kansasilainen ja kalakukolla kasvanut savolainen laitetaan saman katon alle, syntyy kulinaristinen sekametelisoppa. Silmät ruokalautasen kokoisina olen katsonut, kun mies läträä tulista barbecuekastiketta makaronilaatikon päälle tai kuorruttaa riisipuuronsa fariinisokerilla, ja mies taas ihmettelee pohjatonta juureshimoani, eikä ymmärrä ollenkaan, että miksi kukaan haluaisi laittaa tonnikalaa pizzan päälle.

Kasvoin kodissa, jossa syötiin todella monipuolista ruokaa. Maut ympäri maailmaa tulivat tutuksi, mutta paljon meillä syötiin sitä ihan suomalaista peruspöperöäkin. Pottuja, puuroa, pullaa. Täällä kaukana noista arkisista aterioista on tullut lohturuokaa. Kun koti-ikävä iskee, reilussa määrässä voita paistetut letut vievät mielen mummon keittiöön ja aikaan huolettomaan.

On melko hankala sanoa, millaista amerikkalainen ruoka on. Vaikka ensimmäisenä mieleen tulee toki helposti hampurilaiset ja roskaruoka, tuoreita aineksia täällä on saatavilla ympäri vuoden, ja amerikkalainen keittiö on saanut vaikutteita maahanmuuttajien lähtömaista. Erilaisia etnisiä ryhmittymiä on paljon, ja se näkyy ravintola- ja raaka-ainetarjonnassa. Kansas Cityssä voisi varmaan syödä kuukauden jokainen päivä eri "maassa" - on italialaista (ja "italialaista"), meksikolaista, kiinalaista, korealaista, japanilaista, skandinaavista, kreikkalaista, intialaista, etiopialaista...

Miehen lapsuudessa syötiin varmasti aika amerikkalaisittain, noin keskimäärin. Arkiruoka oli sekoitus pastaa, riisiä, possua, kanaa, nautaa, maissia, parsakaalia. Hampurilaisia ja ranskalaisiakin, silloin tällöin. Barbecueta. Suomessa ollessa Scotty kaipasi tulisia wings- ja BBQ-kastikkeita sekä chipotle-Tabascoa (joita kaikkia sieltä nykyisin saa), ja meillä kokkailtiin usein meksikolaista ruokaa. Mäkkärillä ei käyty koskaan koti-ikävän vuoksi.

Näistä asetelmista meidän kotikeittiön reseptikirjaa on sitten rakenneltu. Ennen melkoisen nirsosta syömämiehestäni on tullut aikamoinen kulinaristi ja vallan mainio kokki, jonka harteille jätän lähes poikkeuksetta mm. grillaamisen ja savustamisen. Minä hoidan leipomiset, mutta muuten tehdään paljon yhdessä. Sovelletaan, kokeillaan, maistellaan, herkutellaan.

Mozzarella-lihapullasubi.
Sämpylät, lihapullat ja marinarakastike syntyivät meidän keittiössä.

Olen tuputtanut lapsille ruisleipää, riisipuuroa, pinaattilettuja ja perunavelliä - ehkä enemmän sen vuoksi, että itse pidän niistä, kuin että kokisin niin kovin tärkeäksi, että pienet amerikkalaissuomalaiseni kasvaisivat samoilla eväillä kuin minä. Ihan yhtä arvokkaita makumuistoja tulee miehen puolelta, mutta erityisesti näistä meidän omista kansasilaissavolaisista fuusioista. Enpä loukkaannu, jos lapsukaisenikin haluavat makaronilaatikkonsa BBQ-kastikkeella ketsupin sijaan.

Pekoniparsa grillimestaria odottamassa.

Vartaat grillistä jo tulleena.

Ruokamieltymyksemme ovat menneet koko ajan tulisempaan ja tulisempaan suuntaan. Scotty nyt on lurautellut Tabascoa ruokiinsa jo iät ja ajat, mutta meikäläisenkin suu kestää kapsaisiiniä jo melko hyvin. Yksi ehdottomista arkiruokasuosikeista onkin tulinen jalapeno-kanakeitto, kuten myös burritot, quesadillat ja chili con carne. Joiden päälle tiputellaan toki vielä sitä Tabascoa.

Tänään meillä muuten syödään spagettia ja ruskeaa jauhelihakastiketta. Miehen toiveesta. Miehen, joka sirottelee tämänkin arkiruoan päälle kuivattuja chililastuja (crushed red pepper/red pepper flakes), koska no pain, no gain, tai jotain sinne päin.

Amerikansuomalaisen Niksi-Pirkka: Helpot ja nopeat ruisleipäset

Tekipä männäviikolla mieli ruisleipää. Heti. Taikinajuuren herättely ei täten tullut kuuloonkaan, vaan oli löydyttävä nopeampi lääke akuuttiin nälkään. Soveltamaan, mars.

Pehmoiset ruisleipäset

5 dl lämmintä vettä

2 1/4 tl tai 1 pussi kuivahiivaa (active dry yeast)

1 1/2 tl suolaa (tai maun mukaan)

1-2 rkl tai loraus siirappia (dark corn syrup)

2 dl vehnäjauhoja (all-purpose flour)

6-7 dl ruisjauhoja

1. Sekoita hiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen. Halutessasi voit sekoittaa hiivan pieneen määrään jauhoja -- minä viskasin kylmiltään (kirjaimellisesti, suoraan pakastimesta) kylpyyn. Lisää suola ja siirappi.

2. Heitä mukaan jauhot ja sekoittele tasaiseksi, melko löysäksi massaksi. Ei tarvitse vaivautua vaivaamaan.

3. Peitä liinalla ja anna kohota.

4. Ripottele reilulla kädellä ruisjauhoja työtasolle ja kippaa turvonnut taikina pöydälle. Pyörittele sen verran jauhoissa, ettei sementti taikina tartu joka paikkaan kiinni.

5. Kaulitse taikina vähän vajaan sentin paksuiseksi levyksi ja painele esimerkiksi hyvin jauhotetulla pipari-/keksimuotilla siitä leipäsiä. Voit myös pyöritellä taikinasta pieniä palloja ja painella ne lätyiksi. Nosta leipäset leivinpaperin päälle ja töki haarukalla reikiä pintaan. Peitä liinalla ja anna levätä hetki. Laita uuni lämpiämään (225C/435F).

Kannattaa varautua siihen, että ruisjauhopöly leviää joka paikkaan. Varsinkin, jos kotoa löytyy pieniä apulaisia.

6. Paista uunin keskitasolla 18-20 minuuttia ja halkaise leipäset heti, kun pystyt niitä käsittelemään.

Uunituoreina.

7. Sipaise voita päälle ja nauti. Toimii myös esimerkiksi melkoisen mainiona hampurilaissämpyläkorvikkeena.

"I want Muumi-heipä, please, äiti, please!"

Satsi valmiina.

Mitä (tämä) ulkosuomalainen ikävöi?

Meille on tulossa alle viikon päästä erittäin tuttuja vieraita. Vierailu on jo niin lähellä, että vierashuoneen lakanat ovat tällä hetkellä putipuhtaina kuivausrummussa (ja hei, minä en ole pesemässä niitä viime tipassa, whaaaaat?), ja ohimolla tykyttelee tekemättömien töiden lista. On myös aika miettiä, mitä tohtisi pyytää tuliaisiksi.

Olen sen verran kova herkkup*rseilijä, ettei haavelistalta yllättäen löydy mitään muuta kuin kurkusta alas kaadettavaa ahmittavaa. Mitä suomalaisia itsestäänselvyyksiä minä siis kaipaan, vielä lähes viiden vuoden jälkeen?

Salmiakki. Aina ja ikuisesti. Joistakin erikoiskaupoista saa kyllä jotain salmiakintapaisia, ja jos viitsii ajella 40 minuuttia Lawrenceen, niin löytyypä Turkinpippureitakin, ammoniumkloridiseen 9 dollarin hintaan (ostin viimeksi neljä pussia... jotka söin reilussa viikossa...). On aivan armoton ikävä suomalaisia karkkihyllyjä! Himotuslistalla korkeimmalla ovat tällä hetkellä:

1. Turkinpippurit, ei vaatine selitystä.
2. Sirkusaakkoset ja Missä X, maistuu tosi hyvältä yhdessä Turkinpippureiden kanssa.
3. Rainbow'n Power Mix, jossa on jotain ikuisen irtokarkkisuosikin Krokotiilinkyyneleiden tapaisia.
4. Ufot, joita pelkästään ajattelemalla saa kitalaen rikki. Merkki hyvästä karkista.
5. Dracula ja Dracula Blood. Sama perustelu kuin yllä.
6. Apua, Kaatissäkki meinasi unohtua! Rotan rykäisyt, Härskit sillit...

Leipä. Suomalainen leipä on äärettömän hyvää. Täällä nakertelen useimmiten hapankorppuja ja joskus (todella) harvoin itse leivottua ruisleipää. Suomalaiset makuelämykset, kuten riisipiirakat, vaativat viitseliäisyyttä, sillä peruskaupasta saa oikeastaan vain paahtoleipää ja rinkeleitä. Pelkän valkoisen vehnämössön rinnalle on onneksi ilmestynyt vähän terveellisempiäkin vaihtoehtoja (sanoo karkkihirmu).

Sydämenmuotoisia ruispalasia ystävänpäivän kunniaksi. Olen siis viimeksi leiponut tammikuussa.

Sinappi. Täältä saa kyllä ihan hyvää sinappia, mutta ei ole Turun (tai Auran) Sinapin voittanutta. Ei vain ole. Se punainen on minun suosikkini, kun miekkonen taas tykkää mustasta. Olen kuitenkin sen verran kovempi sinapinsyöjä, että meidän paluumatkaaviin matkalaukkuihin päätyy yleensä enemmän sitä punaista sorttia...

Mausteet. On ehkä totta, että täkäläiset maustehyllyt ovat suomalaisia suurempia, mutta valikoimasta ei löydy kovinkaan helposti esimerkiksi kardemummaa, joka on nyt aikamoinen välttämättömyys, kun leivon pullaa (kerran kahdessa vuodessa). Olen myös aromisuolan suurkuluttaja, enkä ole vielä löytänyt sopivaa korviketta (Knorrin aromisuolaa onneksi löytyy silloin tällöin, hyvällä tuurilla). Vaniljasokerikin on hintava harvinaisuus, mutta olen oppinut elämään ilman.

Kermaviili ja dippisekoitukset. Voi elämä, että olin kiukkuinen viime kesänä, kun hyväuskoisesti ja innokkaasti ostin Estrellan valkosipulidippijauhetta. Pussi oli vähän erinäköinen, mutta ajattelin, että ovat vain päivittäneet ulkonäköä. Olin niin väärässä! Se maku... Se oli järkyttävä. Onneksi toisesta kaupasta löytyi sitä oikeaa valkosipulidippiä, jota pääsin sotkemaan kermaviiliin. Muuten olisi ulkosuomalaiselle jäänyt huijattu olo.

Vasemmalta: Taffelin ihan menettelevä valkosipulidippi, Estrellan pyhäinhäväistys, ja maailman paras seuralainen sipseille ja porkkanoille.

Saarioisten jauhelihapizza. Se aito ja alkuperäinen. En oikeasti ymmärrä, mikä siitä tekee niin vastustamatonta.

Pakastepinaattikeitto. Vaikka elin tällä opiskeluaikoina, mitään inhoreaktiota ei ole kehittynyt. Päinvastoin. Olen tehnyt täällä pari kertaa pinaattikeittoa, mutta ei vain maistu yhtä hyvältä kuin eines. Niin kamalalta kuin edellinen lause kuulostaakin.

Ruisnapit. Löysin vähän aikaa sitten meidän täpötäydestä kuiva-ainekaapista, ihan sieltä perältä, salmiakkirasian (söin heti, en antanut muille), yllänäkyvän dippijauheaarteen ja pussillisen valkosipuli-sipulisia Linkosuon Ruisnappeja. Eipä mennyt iltaakaan, kun pussi oli tuhottu yhden suomalaisen, yhden amerikkalaisen ja yhden puolisuomalaisen toimesta. Viime kesältä on myös erittäin lämpimiä muistoja, keleistä huolimatta, makean chilin makuisista ruissipseistä.

Juustot. Valion juustot.

Jonkinlainen kaava on ehkä huomattavissa - ruista, salmiakkia, suolaa, valkosipulia. Niistäpä minun makumuistot on tehty.

*****

P.S. Jos Saarioinen menee muuttamaan pizzareseptiä, niin ei hyvä heilu!

P.P.S. Se ei taida säilyä matkalaukussa syömiskelpoisena Atlantin yli, joten taitaa olla aika turha kohta tuliaishaavelistalla. Samoin kuin ehkä tuo pakastepinaattikeitto...

Tukka kipeänä

Vierashuone on taas tyhjillään. Lakanat odottavat pesua, puolentoista viikon aikana hienosti varttuneet ja hauskuuden vuoksi laiminlyödyt villakoirat imuroimista, jääkaappi herkkutähteiden (pizzaa, pizzaa ja taas pizzaa) hävittämistä jossain muussa muodossa kuin syömällä, ja keskivartalolle jostain (pizzaa, pizzaa ja taas pizzaa...) ilmestynyt ylimääräinen löysyys tiukentamista.

Mutta kun minulla on vieraan jälkeinen krapula.

Kun mennään tukka putkella vähän aikaa, on hankala palata taas tylsään normielämään askareineen ja velvollisuuksineen. Suomi-vieraat tarjoavat irtioton arjesta, vaikka suurimmaksi osaksi ihan kotona oltaisiinkin. On helppo jättää tiskit altaaseen vähän pidemmäksi aikaa, koska on paljon mukavampaa/tärkeämpää mennä takapihalle syömään juustokakkua. Tulee shoppailtua/laiskoteltua/syötyä jatkuvalla syötöllä (pun intended), koska aika vieraan kanssa on niin rajallinen, ja siitä pitää yrittää ottaa kaikki ilo irti, mikä sitten näkyy tiliotteessa ja kiristävinä vaatteina.

Lentokenttähyvästien jälkeen tulee tyhjä olo. Ikävä. Morkkis. Kankkunen. Kalvava tunne, että olisi voinut tarjota kaukaa tulleelle vieraalleen vieläkin hauskemman loman. Mitä kaikkea jäi tekemättä?

Ehkä pitäisi kuitenkin keskittyä siihen, mitä kaikkea ehti tekemään. Meidän puolitoistaviikkoiseen mahtui muun muassa, no, sitä pizzaa, mutta myös synttäriskumppaa downtownissa, pianobaarissa kuultuja toivebiisejä ("Soittakaa Paranoid!"), happy hour suomalaisessa seurassa, float trip, josta lisää, jahka saan kuvat kehitettyä, Royals-Yankees-peli, myöhäisiä iltoja kellarissa Rock Bandia ja biljardia pelaillen ja syvällisiä jutellen, sekä muuten vain yhdessäoloa ja ympäri kaupunkia ajelua.

Positiivinen ajattelu ei valitettavasti riitä siivoamaan heitteillejätettyä taloa, joten täytynee nostaa peppu penkistä ja ruveta särkemään selkä möhkäleimurilla. Onneksi edessä on pitkä Labor Day -viikonloppu, joka saa luvan toimia tasoittavana krapularyyppynä. Sillähän se lähtee, millä se on tullutkin.

Niin, tulin siis vain ilmoittamaan, että (blogi)loma on nyt ohi.