perjantai 8. maaliskuuta 2019

Viimainen talvi

Mies palasi shitdownin liittovaltion sulun jälkeen töihin. Ja siellä on pysynyt. En minä siitä kuitenkaan tullut kirjoittamaan, vaan yhdestä jutusta, joka tapahtui yllättäen ja pyytämättä heti välittömästi töihinpaluun jälkeen.

Meille tuli kolmas (kyllä, luit oikein) koira.

Se oli periaatteessa ihan tavallinen keskiviikkopäivä, mitä nyt koulut olivat kiinni arktisen pläjäyksen (Arctic Blast!), napaseudun pyörteen (Polar Vortex!), eli suomeksi sanottuna purevan pakkasen takia. Scotty lähti käymään kaupassa, ja minä... No, minä vähän katselin eläinsuojan nettisivuja.

Ja siellä se oli. Ihan kamalan hupsun näköinen otus. Nelisen kuukautta vanha australianpaimenkoiran ja bordercollien synnyttämä sekametelisoppavauva. Lähettelin Scottylle hyvin vitsikkäästi kuvia pennusta ja pyysin sitä käymään vähän koirakaupoilla ruokaostosten lomassa. Hehheh.

Miehen kotiuduttua alkoi jankutus. "Jos ihan vain käytäisiin katsomassa pentua." Koska ukkeli ei ottanut minulta luuloja pois sanomalla napakasti "EI!!!", niin siinähän kävi lopulta niin, että aika pian istuttiin autossa matkalla tundran läpi eläinsuojaan. Vain katsomaan.

*winkwink*

Saman pentueen karvapalloja siellä oli kolme, ja niistä yksi oli jo lähdössä uuteen kotiinsa siinä vaiheessa, kun me saavuimme paikalle. Toista, juuri sitä pentua, johon silmäni olin iskenyt, oli joku justiinsa menossa katsomaan. Me laitoimme nimen jonoon ja oletimme, että me käymme tutustumassa sitten siihen kolmanteen. Jäimme odottamaan.

Meidän edellä jonossa ollut mies teki elämänsä virheen, kun sanoi tulevansa seuraavana päivänä takaisin katsomaan, olisiko pentu vielä siellä. Me kävimme leikkimässä vielä vähän aamuisesta leikkauksesta tokkuraisen palluran kanssa, eikä siinä kovin kauaa mennyt, kun koko perhe oli rakastunut.

Pentu ei ollut enää seuraavana päivänä siellä, vaan meillä kotona, vähemmän tokkuraisena. Ehti olla Wayside Waifsilla, samassa paikassa, josta Sisukin meille tuli, reilun vuorokauden. Sitä ennen oli ollut kuukauden jossain toisessa suojassa Utahissa. Elämän ihan ensimmäisistä kuukausista meillä ei ole tietoa, mutta joku oli selkeästi pitänyt hyvää huolta.

Kotimatkalla 9-kiloinen pentu sylissä istuskellessa kävi kieltämättä mielessä, että mitähän ihmettä tässä tuli tehtyä. Ei meille oikeasti lisää karvapeppuja tarvittu, mutta voin ihan rehellisesti, käsi sydämellä näin reilu kuukaisi myöhemmin sanoa, ettei ole kaduttanut hetkeäkään. Päin vastoin!

Nimeksi valikoitui Viima vallinneiden sääolosuhteiden inspiroimana. Näin jälkiviisaasti ajateltuna meidän olisi ehkä pitänyt antaa nimeksi Kesä, Helle tai Terassikeli, sillä tämä talvi on ollut ihan perseestä! Viimaa, jäätä ja lunta on riittänyt niin paljon, että tällä viikolla oli ensimmäinen kokonainen viikko koulua vuodenvaihteen jälkeen - ja maanantaina oli ihan hilkulla, ettei koulu ollut taas kiinni pakkasen takia (kaikilla lapsilla ei ole arktisiin olosuhteisiin sopivia vaatteita, ja kaikki vanhemmat eivät itsekään ymmärrä kerrospukeutumista, vaan kulkevat shortseissa ja huppareissa vuoden ympäri)!

Minä en kestä! Se on niin ihana!

En valehtele, kun sanon, että Viima on maailman helpoin pentu. Sisälle on sattunut "vahinkoja" ihan kourallisen verran, eli aivan uskomattoman vähän. Hoksasi heti, missä käydään tarpeilla ja missä ei. Olin varautunut siihen, että yöllä pitää ravata ulkona ja/tai kuunnella pennun sydäntäsärkevää itkua. Arvatkaapa, monestiko olen joutunut pennun takia heräämään?

Nolla.


Se osaa jo vaikka mitä käskyjä, kävelee hihnassa kuin vanha tekijä, ja mikä parasta, tulee toimeen Sisun ja Usvan kanssa. Meidän kärttyinen vanha rouvakin kuulkaa juoksee pylly pyörien pennun kanssa pihalla ja houkuttelee Viimaa milloin mihinkin leikkiin. Siis meidän Usva, jonka mielestä kaikki hauskanpito on ihan turhaa hötkyilyä.

Ystävänpäiväposeerauksia.

Siinä, missä Usvan kanssa telmiminen on vielä aika kesyä,  niin Sisun kanssa se sitten riehuu niin, että tanner tömisee ja hampaat kolisee. Sisulla on ollut pienestä asti naapurin koiran sen kimppuun hyökättyä hieman epäluuloinen asenne kaikkiin uusiin koiriin, mutta Viiman se hyväksyi heti alkuunsa. Niistä on muodostunut aivan erottamaton kaksikko, ja vietän päivittäin aivan liikaa paljon aikaa ihan vain niiden touhujen seuraamiseen.





Lapset rakastavat uutta perheenjäsentä, ja Viima rakastaa lapsia. Käydään joka päivä kävellen hakemassa meidän ekaluokkalainen koulusta, ja Viima saa paljon rapsutuksia koulukavereilta. Siis paljon! Ja ai että se nauttii.

Meidän nuorempi napero puhuu päivittäin siitä, kuinka söpö Viima on. Tai, Viimavavimpska, kuten hän itse sanoo. Muihin lempinimiin lukeutuu Vimppa, Vimpula, Vimppapimppa, Vimpelin Veto, mitä näitä nyt on. Ai niin ja Timppa, vaikka tyttö onkin.

Selkä- ja käsinojaotukset.
Moro!
Ollaan kuljetettu Viimaa mukana kaikissa mahdollisissa paikoissa sosiaalistamassa. Jos haluatte tietää, mille panimoille voi Kansas Cityssä viedä koiran, niin kysykää vain.

Panimosesse.
No nyt se tuli näppäimistön päälle makaamaan, joten kirjoittelu on hieman haastavaa. Kai tässä on ihan hyvä aika lopetella tämä koneella roikkuminen ja ruveta rapsuttelemaan karvalasta.

Bännäsin itseni muuten sieltä eläinsuojan sivuilta. Nyt riittää.

perjantai 25. tammikuuta 2019

Shutdown Shit Show

On tehnyt mieli avata blogieditori monta kertaa, mutta olen pelännyt sormista tulevan savun rikkovan näppäimistön. Täällä sitä ollaan edelleen, kotona panttivankina, vaikka miehellä olisi töissä tekemistä ja valtion jo aiemmin budjetoimaa rahaa käytettäväksi.

Presidentti Trump keksi ennen joulua, että hän haluaa nyt rajamuurinsa, jonka Meksikon piti maksaa. Nyt, kun demokraatit olivat ottamassa vuodenvaihteen jälkeen edustajainhuoneiston enemmistön haltuunsa. Nyt, vaikka hänellä oli kaksi vuotta republikaanienemmistö kongressissa ja senaatissa. Nyt, vaikka budjettiesitys oli jo menossa koko prosessin läpi, mutta Trumpin lempikanavalla, Fox Newsillä, arvosteltiin presidenttiä muurittomuudesta.

Huoh. Hain palosammuttimen varuilta tuohon viereen.

Scotty on valtion contractor (urakoitsija?). Contracting companies, eli tämäntyyppiset työnantajat, kilpailevat valtion ulkoistamista projekteista, esimerkiksi ohjelmistojen kehittämisestä tai ylläpidosta, tai valmiista tuotteista. Scottyn tapauksessa valtio maksaa tälle yksityiselle firmalle ajasta ja materiaalista, eli kyseinen konttori ei myy tuotetta, vaan työntekijöidensä aikaa ja laskuttaa siitä valtiota.

Valtion omille 800 000 työntekijälle on luvattu sulun ajalta takautuvasti palkka; riippumatta siitä, ovatko he istuneet kotona (non-essential employees, eli mm. useat veroviraston tai maatalousministeriön työntekijät) tai raataneet töissä (essential employees, kuten rannikkovartiosto, lentokentän turvallisuudesta vastaavat TSA-agentit, lennonjohtajat, FBI-agentit ja vanginvartijat). Monet eivät pysty maksamaan laskujaan, vuokriaan tai lainojaan, sillä valtio panttaa sulun ajan palkkaa, koska uusi budjettiesitys ei ole mennyt läpi, eikä virastoilla ole rahaa maksaa työntekijöilleen. Monet ovat turvautuneet leipäjonoihin ruokkiakseen perheensä.

Trump ja jotkut hallintonsa edustajat ovat tarjonneet ratkaisuksi lainan ottamista täksi ajaksi. (Tähän voi ihan vapaasti kuvitella eeppisen silmien pyörittelyn, valkuaisten muljuttelun.)

Tämä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa. Koska useat valtion virastot ovat kokonaan kiinni, niiden alaisuudessa olevat urakoitsijat eivät saa tehdä töitä. Arviot sulun kyykyttämien government contractorien määrästä vaihtelevat sadoista tuhansista miljooniin, eivätkä he saa takautuvasti palkkaa, vaan joutuvat ensin käyttämään ansaitut lomat (jos firma edes tarjoaa sellaisia), jonka jälkeen se on henkilökohtainen voi voi. Scottyn työnantaja on luvannut maksaa työntekijöille 80 tunnista palkkaa etukäteen, jos lomat on kulutettu loppuun, mutta ne 80 tuntia pitää toki korvata myöhemmin. Kaikki firmat eivät tee edes sitä.

Onneksi Scottylla oli sulun alkaessa melkein 300 tuntia lomaa (johon sisältyy myös sairasloma) pankissa, eli meillä ei ole vielä ollut hätää -- muuta kuin tietysti pelko siitä, että ohimolla pelottavasti pullisteleva verisuoni purskahtaa kohta tietokoneen näytölle, sillä olisihan nämä lomat ollut kiva käyttää silloin, kun haluaa, eikä nyt keskellä talvea Trumpin egon takia. Nyt olisi ollut hyvin aikaa matkustella tai rempata taloa, mutta kukkaronnyörit täytyy pitää melko visusti kiinni, sillä emme tiedä, kuinka kauan tämä historiallisen pitkä sulku jatkuu. Ja jatkuu.

Kuten sanoin, me olemme olleet verrattain onnekkaita. Monella muulla tilanne on se, että vähäiset palkalliset vapaat on jo taputeltu ja nyt ollaan tyhjän päällä. Aika moni on varmasti hakenut muualta töitä, ja on todennäköistä, että sulun joskus (ehkä!) loppuessa nämä urakoitsijafirmat ovat vielä pahemmin kusessa, sillä brain drain, aivovuoto on armotonta.

Jos Trump saa nyt tahtonsa tällä tyylillä läpi, niin mikä estää häntä tekemästä tätä uudelleen seuraavan kerran, kun budjetti pitää hyväksyä?

Niinpä.

No, ei tämä meille onneksi ole pelkkää kurjuutta ollut. Siinä vaiheessa, kun kuvittelimme sulun loppuvan heti vuodenvaihteen jälkeen, kävimme autoilemassa Nebraskassa ja ystäväperheen luona Kansasin Manhattanilla. Muuten ollaankin möllötelty kotona ja pelattu Super Mario Bros. 3:sta (Joulupukki toi mini-NES-konsolin!).

Flint Hills, Kansas.


Omaha Children's Museum.

"Töitä" tien päällä.

Soaring Wings Brewing, Springfield, Nebraska.

Nintendoa saunatauolla.
Suomi-Ruotsi-mittelöitä. Scotty kysyi jo surkeana, onko hänen aina pakko olla Ruotsi.
On.

Lumileikkejä.

Trump pitää aivan näillä näppäimillä tiedotustilaisuuden sulkuun liittyen. Ehkä tämä loppuu nyt, 35 päivän jälkeen? Todennäköisesti liittovaltio avataan kolmeksi viikoksi ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen.

Ehkä en kuitenkaan pidätä hengitystä.

*****


Lisätty myöhemmin: Niinhän siinä kävi. Liittovaltio aukeaa kolmeksi viikoksi, ja jos demokraatit ja presidentti eivät pääse yhteisymmärrykseen (eivät pääse), niin Trump on joko valmis uuteen sulkuun, tai sitten julistaa hätätilan, mitä ei tänään vielä tehnyt, vaikka kuulemma voisi.

Mikä pyhimys.

Trump ei saanut tässä diilissä penniäkään muuriaan varten, eli viimeisen kuukauden vääntö oli, miten sen nyt sanoisi... Täysin turhaa.