maanantai 23. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 23. luukku

Useinhan käy niin, että kun lapset aloittavat koulun/päiväkodin/kerhon/tms., niin heillä alkaa sairastelukierre. No, meillähän tämä meni sillä tavalla, että lapset ovat olleet oikeastaan täysin terveitä viime aikoina semisti tukkoista nenää lukuunottamatta, kun minä taas huomasin tänään kesken päivän kurkun ja korvien taas kutittelevan vähän niin kuin siihen malliin. Vedän tässä parhaillaan justiinsa C-vitamiinia kaksin käsin. Toivoa se on epätoivokin.

(Joidenkin) Presidentti Trump määräsi huomisen kansalliseksi ja samalla palkalliseksi juhlapäiväksi valtion työntekijöille, mutta meille alempikastilaisille, eli sopimustyöntekijöillehän se tarkoittaa ommoo lommoo tai palkatonta, jos lomatunteja ei satu olemaan. Minä olin ottamassa kyllä aaton muutenkin vapaaksi, mutta muutama työkaveri oli aika näreissään, kun joutui pakkolomalle, sillä toimisto on kiinni. On jotenkin outoa käsittää, että aatto on monelle vielä ihan normaali arkipäivä, kun taas minulle se on se päivä. Onneksi saimme vähän kotiläksyjä, joita voimme halutessamme tehdä ja laskuttaa, joten lomia ei tarvitse lopulta montaa tuntia käyttää, kunhan tekee muuten pitkää päivää.

Meidän lapset ovat tällä hetkellä anopin ja appiukon luona serkkuineen, ja me tulimme isännän kanssa juuri katsomasta uusinta Star Warsia. Kello on 23:11 aatonaattona, enkä ole paketoinut vielä yhtäkään lahjaa (paitsi toki ne Suomeen jo aikoja sitten menneet). Mies laittoi juuri perinteisen jouluelokuvan Die Hardin pyörimään, joten täytynee ruveta pakettirumban kimppuun. 


Eiliset rieskasotkutkin pitäisi varmaan viimeinkin imuroida lattialta.

Meille tulee miehen sisko perheineen aamupäivällä kylään, joten jospa siihen mennessä olisi kaikki lahjat kääritty ja jauhot imuroitu. Ehkä tässä ehtii nukkuakin pari tuntia!

Ai niin. Nuorempi koira oli syönyt melkoisen kasan viime vuonna tekemiäni kuusenkoristeita. Tarvitseeko joku vielä rukkasia näin viime hetkellä pukinkonttiin?

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 22. luukku

Koska uuni oli varattu eilen kinkulle, tälle päivälle jäi kaikenlaista muuta paistelua. Kaiken valmiiksi suunnitellun lisäksi päätin tehdä aamulla vielä arabialaisen maustekakun. Huomasin jääkaappia tonkiessani, ettei minulla ollut tarpeeksi kermaa laatikoita varten, ja halusin vielä toisen lantunkin, koska kaapissa ollut oli niin pieni, joten lähetin miehen kauppaan. Halusin kuitenkin hyödyntää aamupäivän tunnit edes jotenkin tehokkaasti, joten sekoittelin kakkutaikinan ja tökkäsin sen paistumaan uuniin.

Ennen kuin pääsin laatikoiden kimppuun, aloittelin ohrarieskataikinan. Keittelin lantut ja porkkanat ja raastoin punajuuret (teemme tänäkin vuonna rosollin sijasta punajuurilaatikkoa), graavasin lohen ja pidin rieskataikinaa hengissä uunin vapautumista odotellessa. Aika uskomatonta, kuinka monta kattilaa ja kulhoa sain siinä ajassa likaiseksi.

Oli ihan kamalan hankalaa olla nakertelematta laatikoiden nurkkia.

Kun keittiö oli sotkettu ja siivottu perusteellisesti monta kertaa, istahdin sohvalle katsomaan Star Warsien kahdeksatta episodia muistin virkistämiseksi, sillä huomenna mennään katsomaan yhdeksäs. Muisti virkistyi siinä sitten sen verran, että äkkäsin, että minunhan piti viimeistellä lahjasukkatilauskin. Onneksi siinä ei kauaa ns. nokka tuhissut.

Nyt katsellaan Chiefsien toivottavasti voitokasta peliä. Huomenna on vielä töitä, mutta sitten käymmekin joulun viettohon.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 21. luukku

Tänään oli vähän hulinapäivä, eli päivitetään pikaisesti kuvien muodossa.


Toimittiin kinkkukätyreinä kavereille, ja Manhattanin, eli Pikku-Omenan delegaatio kävi noutamassa omansa tänään. Naiset saunoivat ja lauloivat sillä aikaa, kun miehet olivat frisbeegolfaamassa.


Oma kinkkumötikkä paistui yön ja päivän aikana valmiiksi, ja ai että se maistui hyvältä. Jo päivän toinen ystäväperhe kävi kylässä/saunassa/maistelemassa kinkkua, eli huonomminkin olisi kai Tuomaan päivä voinut mennä.

Huomiselle jäikin sitten "enää" laatikot ja rieska. Ja lohen graavaus.

perjantai 20. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 20. luukku

Aiempina vuosina naapuruston heppakärriajelu on ollut joulukuun alussa, mutta nyt köpöteltiin katselemassa jouluisia taloja vasta ihan näin lähellä itse juhlapäivää. Saimme seuraksi meidän neidin kakkosluokkalaiset kaksoskaverit vanhempineen. Puolen tunnin kierros meni todella nopeasti, ja lasten lemppari oli tietysti tänäkin vuonna tämä talo:

Meidän kadun Clark Griswold. Kuva parin vuoden takaa.

Isoja heppoja!


Vähän asiaa sivuten; saimme meidän pikkujantterin ensimmäiset "koulukuvat". Joulupukki kävi eskarissa kylässä, ja emmehän me voineet jättää tilaamatta ylihintaisia kuvia. Onneksi emme jättäneet:

Oli kuulemma pyytänyt Pukilta lahjaksi barbia ja robottipupua.

Nyt valvotaan uunissa olevaa kinkkua. Join melkein pikku-Airamin termoksellisen kahvia tuossa heppa-ajelun aikana, joten valvottua todellakin varmasti tulee.

torstai 19. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 19. luukku

Meillä oli tänään työpaikan joululounas. Porukka olisi toki halunnut tehdä jotain töiden jälkeen ns. pimeän tultua, mutta koska työnantaja on intiaaniheimo, niin he eivät halua maksaa alkoholijuomista (ymmärrettävistä syistä), joten kävimme syömässä pihviravintolassa. Firman piikkiin ja työajalla.

Huomenna olisi vielä/enää neljä tuntia töitä, ja sitten alkaa hulinaviikonloppu. Ei menemisten muodossa, vaan nyt pitää tiristellä viimeiset jouluvalmistelut sitten kunnialla loppuun. Kinkku taitaa mennä uuniin huomenillalla, joten täytynee keitellä sinapit tänään.

Samaan konkurssiin. Olen sotkenut jo muutenkin keittiötä, sillä ryöppäsin juuri vähän sieniä suolausta varten. Ihan taas ajoissa liikkeellä.

Meidän tokaluokkalaisella on huomenna viimeinen koulupäivä ennen joululomaa, joten askartelimme tänään yhdessä opelle kortin lahjasellaisen kaveriksi (esikoulun/päikyn opet saavat lahjansa sitten maanantaina). Vähän joulumieltä siis!

Tosin ei niin paljon kuin tällä taloudella työmatkani varrella:

Nightmare before Christmas. And during.

Neiti piirsi kortin. Ylösalaisin roikkuvat tontut saivat lakit virkatuista korviksista.

Olohuoneesta kuuluu kamala älämölö, sillä pesue tankkaa Star Warseja ennen uusimman katsomista. Töissä ollaan yritetty arvata, mitä viimeisessä osassa tapahtuu. Oma veikkaukseni on, että Jar Jar Binksistä tulee galaksin ylihallitsija ja pakottaa kaikki puhumaan samalla tavalla kuin hän (se?).

Pitää odottaa maanantaihin saakka, että tämä teoria vahvistuu omalta kohdalta.

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 18. luukku

Eilen menin tosiaan tukka putkella melkein suoraan töistä... komediaklubille. Timppa saunoo -hitistä (ainakin meidän piireissä) tunnettu Leikolan Ismo lisäsi yllättäen keikan tuohon meidän lähikaupunkiin Lawrenceen, joten Kansas Citystä lähti pikadelegaatio mestoille nauramaan vatsalihakset kipeiksi.



Vaikka eilen oli ns. kouluilta, eli aamulla oli taas herätys klo 5:45 (tai itse asiassa tänään 5:30, koska en jaksanut käydä illalla enää suihkussa), niin kylläpä kannatti lähteä. Paikalliset koomikot lämmittelivät yleisön oikein hyvin (erityisesti omien sanojensa mukaan "shitty" nukketeatteri nauratti), ennen kuin Ismo kipsahti lavalle. Setissä oli ainakin minulle entuudestaan tuttuja juttuja, mutta onneksi myös paljon uutta materiaalia. Yleisöstä pyydettiin puhumaan enemmän p*skasta, ja Ismohan teki lopulta työtä käskettyä, ja sai katsojat ulvomaan naurusta.

Lyhkäinen versio eilen nähdystä kakkavitsimaratonista.

Keikan jälkeen otettiin vielä Kansas Cityn suomalaisedustuksen, Ismon ja Suomen lipun kanssa kaverikuva. Ismo oli hauska ja mukava!

tiistai 17. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 17. luukku

Pikapäivitys, ennen kuin lähden taas liikenteeseen. Illalla on luvassa suomalaista viihdettä, mutta siitä lisää sitten huomenna.

Tänään oli vielä todella kaunis talvipäivä, ennen kuin tämä kaikki valkeus muuttuu taas loskaksi. Katsokaa vaikka:

Naapurin siivoama ajotie.


No niin, ei kun takaisin autoon. Huomiseen, tontut!

maanantai 16. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 16. luukku

Oli ehkä hieman naiivia ajatella, että ehtisin laittaa joulua samalla tavalla kuin männävuosina -- vaikka siis olen nyt 40 tuntia viikosta töissä (plus toki työmatkat shiihen shelekään), eikä se tullut mitenkään yllätyksenä, että sitä ns. luppoaikaa on nykyisin aika paljon vähemmän. Senpä takia tänään on sitten viimeisen täyden viikon kunniaksi väännetty hampaat irvessä pipareita, ruiskusuolattu kinkkua ja leivottu marjapiirakkaa työpaikan nyyttikesteille. Koska täytyy näköjään suorittaa.

Lapsukaisten pipareita.

Toivoin aamulla vähän salaa, että toimisto olisi lumen takia suljettu, mutta aamukuudelta kilahti tekstari, jossa ilmoitettiin, että työpaikka on tänään auki normaalisti. Olisin toki voinut ottaa siltikin palkatonta vapaata, jos olisin kokenut, että tuo reilun 20 minuutin matka olisi ollut turhan riskialtis, mutta nelivetomme meni jo eilen ongelmitta puolihuolimattomasti auratuilla teillä, joten vähän ennen seitsemää istahdin Kian ratin taakse ja lähdin rauhallisesti liikkeelle. 

Pääsin perille ilman mitään oikkuja. Jopa luolaan johtava jyrkähkö alamäki oli varsin ajokelpoinen, joten iltapäivällä oli toivoa päästä maan alta poiskin. Sisällä toimistossa oli kuitenkin vastassa aavekaupunki. Suurin osa oli päättänyt jäädä kotiin viettämään lumipäivää. Pitkämatkalaisemmat varmasti ihan pakon edessä. Ei todellakaan olisi huvittanut lähteä urheilemaan (moneksi) tunniksi jonnekin valtatielle.

Sain luolaan päivitystä lumitilanteesta. Meidän neidillä oli mukava päivä daddyn kanssa kotona. Pikkuveli meni hoitoon, jotta isukki sai vähän tehtyä töitäkin, eikä koko päivä mennyt erotuomarin hommissa.

Vedimme sitten tämän työpäivän vähän vajaalla miehityksellä ja naisituksella. Olen tainnut aiemminkin mainita, että kenenkään läsnä- tai poissaolo ei varsinaisesti vaikuta muiden työtaakkaan, joten aika leppoisaa oli tänäänkin.

Tällä viikolla on siis enää 31 tuntia töitä. Ja tulihan tuota to do -listaa hieman purettua muutenkin.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 15. luukku

Oltiin tänään koko päivä ulkona lumisateessa, ja sormet ovat vielä vähän kohmeessa, joten päivitän nopeasti tärkeimmät:

Chiefs, eli kotijoukkue voitti, mikä tarkoitti sitä, että arkkivihollinen Denver Broncos hävisi.

Mentiin stadionille heti parkkipaikkojen avautumisen jälkeen, eli vähän yli seitsemän aamulla. Lumisade alkoi noin puoli tuntia sen jälkeen, ja sitten sitä valkoista ainetta riittikin koko pelin ajan. Ja sen jälkeenkin.

Jaardiviivat vedettiin esiin lehtipuhaltimilla.

Vähän tuprutteli.

Parkkipaikka voittoisan pelin jälkeen.

Kotimatka kesti  hetken, sillä kaikki eivät ehkä ihan osaa ajaa talvikelillä, joten nähtiin parikin bemaria ojassa. Nyt on sellainen olo, kuin olisi ollut koko päivän ulkojäillä huutamassa kurkkua käheäksi parin jääkiekko-ottelun verran. Onneksi sauna on lämpiämässä, ja siellä sitä viimeistään saa tunnon takaisin sormenpäihin. Meidän koulupiiri, kuten suurin osa Kansas Cityn ympäristöstä, on huomenna lumen takia kiinni. Minun työpaikka on tämänhetkisen tiedon mukaan huomenna auki, joten täytynee painua petiin tässä suht' pian, kunnes käyn ensin sulamassa saunassa.

En usko, että unta tarvitsee kamalasti houkutella 10 tunnin ulkoilun jälkeen.

lauantai 14. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 14. luukku

Näpyttelen tätä jälleen kerran autossa. Meidän joulukuiset viikonloput ovat olleet vähän hulinaa täynnä, eikä tämäkään viikonloppu ole poikkeus. Olemme matkalla ystävysten luo Missourin puolelle viettämään tänään ensin vähän synttäreitä, ja huomenaamuna suuntana onkin sitten Arrowhead Stadium. Toivottavasti ääni ei jää tällä kertaa sille reissulle. Go Chiefs!

Lapset menivät anopin ja appiukon luo yöksi. Siellä on serkkuseuraakin, joten tulee varmasti kiva ilta. Toivottavasti osaavat olla nätisti.

Naperot onnistuivat olemaan tänään yhtä aikaa kilttejä ja huonosti käyttäytyviä. Halusivat auttaa kotitöissä, mutta siinä kävi tietysti niin, että halusivat auttaa tasan samassa hommassa, eli imuroinnissa. 


Eipä tämä avuliaisuus kuitenkaan kummunnut mistään luonnollisesta hyväsydämisyydestä, ehei, vaan halusivat, että meidän tonttu kertoisi Joulupukille, kuinka hienoja ihmistaimia he ovat. Ennen mummolaan lähtöä meidän neiti kävi vielä viemässä tontulle piirustuksen, jonka halusi Korvatunturille kuljetettavan.

No, tulipahan lattiat imuroitua, vaikkakin sitten (nyrkki)tappelun kera.

Ai niin. Tein viimeinkin piparitaikinan.

perjantai 13. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 13. luukku

Tänään oli ehkä jo vähän joulu(ku)isempi olo kuin muuten tähän mennessä. Lähdin töistä klo 11:30 ja tapasin Scottyn luolan ulkopuolella. Käytin miestä pikaisella kiertoajelulla labyrintissa, minkä jälkeen suuntasimme lounaalle ihan kahdestaan lasten ollessa hoidossa ja koulussa. Söimme paahdettua ruusu- ja kukkakaalia alkupalaksi (!!! siis tuo minun entinen nirso mies veteli koko lautasen tyhjäksi!!!) ja tulisen hampurilaisen puoliksi lounaaksi. Tulihan siinä maha täyteen.

Meillä oli taannoisen tuhlailun seurauksena Targetiin, eli Amerikan Anttilaan (RIP) melkoisen messevä kuponki, jonka seurauksena kannatti tuhlata vähän lisää. Kävimme ostamassa mm. vitamiineja ja muita elintarvikkeita kärryllisen, ja tarttuipa mukaan vielä jokunen joululahjakin lapsukaisille. Ostimme myös kuopukselle oman minijoulukuusen (siskolla on jo samanlainen) ja koristeita, ja voi että joku oli vähän toimessaan.


Illalla meidän sosiaalisella nuorella neidillä oli kavereiden synttärit uimahallissa, joten me veimme pikkujantterin läheiselle panimolle "konserttiin", jottei hän olisi liian kateellinen tai me liian tylsistyneitä. Siellähän olikin tosiaan livebändi, joka soitti 1980-2000-lukujen hittejä, ja ulkona oli food truck, eli ruokarekka (mikä se on suomeksi, kysyy Maijamissa kaksi viikkoa asunut Tuksu), josta nappasimme muutaman tacon. Nam.




Nyt yritetään saada ylienergisiä lapsia nukkumaan, minkä jälkeen voisi painua taas vaihteeksi saunaan. Tänään oli vielä lämmin päivä (+12 astetta), mutta huomenna tiputaan pakkasen puolelle, ja sunnuntaille ja maanantaille luvataan jo lunta.

#Kansas

torstai 12. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 12. luukku

Pee-äm-äs on tainnut hellittää otteensa, sillä tänään oli ihan mielettömän hyvä päivä. Tunsin taas olevani ihminen. Oli myös sellainen olo, että olen oikeastaan oppinut aika paljon sitten ensimmäisen työpäivän. Pystyn tekemään jo hyvinkin itsenäisesti töitä, vaikka toki välillä täytyy vielä tarkentaa ja tarkistaa, etten vain tee alusta asti päin persettä.

Tuo ennen niin nirso mieheni yllätti minut tällä viikolla tuomalla Aldista (vähän samanlainen saksalainen kauppa kuin Lidl) kukkakaalin kotiin. Tänään siitä tehtiin sitten uunissa paahdettuja "siipiä" buffalokastikkeessa (ja olihan siinä vähän seassa valkosipulia ja chili-rouhettakin) ja kukkakaaligratiinia. Ja kaikki meni, viimeistä murua myöten. Scotty pyysi, että nämä lisättäisiin meidän vakkari-illalliskiertoon.

Kukkakaalia, oliviiöljyä, valkosipulia, suolaa, chiliä ja 235C 15-20 minuuttia.
Päälle buffalokastiketta!

Perinteinen gratiini emmentalilla.

Meillä ollaan oltu tällä viikolla vähän köhäisiä ja nuhaisia, joten kohta kutsuu sauna. Niskat eivät myöskään varmasti suutu lämmöstä -- ovat hiukan äreissään pöydän ääressä kököttämisestä ja painavien laatikoiden siirtelystä. Onneksi tuo mies on tykästynyt kukkakaalin lisäksi saunomiseenkin.

Huomenna on vaivaiset neljä tuntia töitä, ja sitten alkaakin viikonloppu!

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 11. luukku

Kun menin hakemaan lapsia tänään hoidosta, meidän pitkälettinen neiti ilmoitti, että hän haluaa leikata hiukset lyhyeksi. Olemme käyneet tätä keskustelua ennenkin, ja sanoin jo silloin, että kannattaa miettiä pari päivää ennen lopullista päätöstä, sillä vaikka hiukset kasvavat kyllä takaisin, siihen menee aikaa. Silloin jänisti.

Ehdotin samaa harkinta-aikaa nytkin, mutta ei. Tyttö oli päättänyt, että letti lähtee.

Hän halusi kuitenkin odottaa siihen asti, että daddy tulee kotiin. Daddykin kuulemma ilahtuisi lyhentyvästä kuontalosta, sillä hiusten aamuinen harjaaminen helpottuisi. Laitan lapsille eväät ja vaatteet kyllä valmiiksi, mutta lähden töihin yleensä jo ennen, kuin kumpikaan lapsista on hereillä, joten kaikenlainen puunaaminen jää isukin harteille. Pitkien ja vähän hamputtuneiden hiusten harjaaminen on ollut, no, melko takkuista puuhaa.

Aloitin ensin varovasti leikkaamalla reilut 10 senttiä pois, mutta lopputulos ei kuulemma ollut tarpeeksi lyhyt. Napsuttelin sentti sentiltä pituutta pois, kunnes hiukset yltivät juuri ja juuri harteille, ja se oli sitten hyvä. Lapsukainen hengitteli hyvin dramaattisesti syvään ja hoki, että hänestä tulee kyllä tosi söpö.

No tulihan siitä!

Otettiin isovanhemmille vähän kuvia, ja neiti halusi pukeutua sillä tavalla semihienosti. Löysi kaapistaan minun vanhan, äidin aikoinaan ompeleman mekon. Toinen veljistänikin muistanee tämän pussihihaisen unelman melko elävästi... Isosisko tykkäsi pukea pikkuveljeä.




Nyt tuo ei malttaisi odottaa, että pääsee huomenna kouluun kehuttavaksi. Oli kuulemma kertonut jo vaikka kenelle, että aikoo leikata tänään hiukset. Ettei se sitten aivan hetken mielijohteen päätös ollutkaan.

tiistai 10. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 10. luukku

Taitaa pukata PMS:ää päälle (tai sitten oon vaan normistikin tosi kuspå), kun kaikki ottaa ohimoon, vaikka pitäisi jaksaa rallatella joululauluja ja telmiä lasten kanssa, joita en oikeastaan näe hereillä kuin 3-4 tuntia vuorokaudessa näin arkena. Huoh. Eikä siis ole varsinaisesti ollut tapana vaklata niitä nukkuvina myöskään...

En ole tällä hetkellä edes hauska.

En meinaa millään meinaa tajuta, että jouluaatto on jo kahden viikon päästä. Sen verran olin kuitenkin tänään hereillä, että pyysin aaton vapaaksi, sillä täällähän pelkästään itse joulupäivä on juhlapyhä, ja minulle onneksi myöskin palkallinen sellainen. Laskeskelin aamulla, että ehdin kerryttää jouluaattoon mennessä sen verran lomia, että voin sen ottaa hyvin vapaaksi, eikä siitä tarvitse edes tuntea huonoa omaatuntoa, sillä työ on luonteeltaan sellaista, ettei yhden, tai edes useamman henkilön poissaolo kaadu muiden niskaan.

Pääsemme siis Suomi-perheen kanssa viettämään aattona perinteisiä Skype-istujaisia. Aika mukavaa!

Ostin äsken aatonaatolle Scottylle ja minulle elokuvaliput uuteen Star Warsiin. Lapset menevät anopin ja appiukon luo serkkujensa kanssa yökylään viettämään jo perinteeksi muodostunutta Grandkids' Eveä, ja me voimme käydä ihan kahden kesken vähän syömässä ja leffassa, minkä jälkeen paketoidaan todennäköisesti taas paniikissa lahjoja aamuyön tunneille. Normi.

Nyt täytynee mennä siirtämään pyykit koneesta kuivuriin, minkä jälkeen voisin ehkä siirtää itseni jollekin autiosaarelle hetkeksi jurottamaan. Lähettäkää lämpimiä ajatuksia perheelleni.

maanantai 9. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 9. luukku

Huhhuh, oli pakko poistua ruokapöydän äärestä, ennen kuin kuristan nirsoilevan lapsen joulusukkaan. Miten voikaan olla noin hemmetin hankalaa syödä? Raivostuttavinta tilanteesta tekee se, että lautasella ei ollut mitään, mitä neiti ei yksitellen syö (porkkanaa, parsakaalia, riisiä jne.), mutta näköjään noin wokkipannulla yhdistettynä ei enää kelpaakaan. Savu nousi korvista, eikä pelkästään omalle lautaselle lisätyn tulisen kastikkeen takia, joten oli parempi jättää lehmänhermoisempi mies taistelemaan.

Ehdin ennen pöydästä takavasemmalle siirtymistä kuitenkin sanoa, että toivottavasti meidän tonttu kertoo Joulupukille, miten huonosti käyttäytyvä lapsi meillä asuu.

#vuodenäiti

No mutta. Se meidän joulupaketti oli nyt (viimein? jo?) päässyt perille mummolaan, joten onpahan jotain iloittavaakin! Täällä päässä pitäisi vielä hommata muutama lahja, lähinnä lapsille. Ja koko miehen suvulle. Sovittiin Scottyn kanssa, että tänä vuonna kohdistetaan voimat/varat yhteisiin lahjoihin sen sijaan, että ostettaisiin toisillemme taas kamala läjä paketteja, ja pari kivaa sijoitusta on jo tullut tehtyä.

Koska yhdessä hommatut lahjat eivät tule kummallekaan yllätyksenä, olemme päässeet nauttimaan niistä jo heti niiden saavuttua. Tilasin meille kellariin kompaktin soutulaitteen, ja käytinkin sitä aika ahkerasti ennen kuin työt alkoivat, mutta nyt olen ollut töiden ja kaiken aivorasituksen jälkeen iltaisin niin naatti, ettei kellarissa huhkiminen ole innostanut yhtään. No, eiköhän tähän uuteen rytmiin totu (toivottavasti) pian, joten silloin voi taas vähän soutaa ja huovata.

Aivojumiin onneksi saatiin vähän apua viime perjantaina, kun uusi kahvinkeitin saapui. Edellinen masiina oli miehen siskon häälahja, jonka sai tuplana vuonna 2008. Vaikka se meillä ensimmäiset vuodet olikin käytännössä aivan käyttämättömänä, niin muutama vuosi sitten ihan opettelemalla opeteltiin juomaan kahvia, ja sen jälkeen pata onkin porissut. Ja vaatimustaso noussut.


Ninja ja Ninni.

Tämä uusi kapine keittää kahvin niin kuumaksi, toisin kuin mökille eläkepäiviä viettämään pääsevä edeltäjänsä, että poltin tänään vielä kielen kolme tuntia kahvinkeiton jälkeen, kun otin hörpyn töissä termospullosta. Tällä voi nyt lirutella yksittäisiä kuppeja, kokonaisia pannuja, ja kaikkea niiden väliltä. Myös jääkahvi onnistuu. Ja maidon vaahdotus. Papuja se ei sentään itse jauha.

Kahvista puheen ollen... Leukaperät meinaavat revetä tässä parhaillaan haukottelusta, enkä viitsi enää iltakahdeksalta kiskoa kofeiinia, koska herätys on 5:45, joten taidan pikkuhiljaa alkaa siirtyä yläkertaan ja vällyjen väliin. Toivottavasti lapset ovat yhteistyöhaluisia ja -kykyisiä, niin ehkä jopa ehdimme katsoa hetken The Handmaid's Talea, ennen kuin yritän katsoa sitä silmäluomien läpi.

Nirsoilijakin sai viimein tunnin vääntämisen jälkeen syötyä tyydyttävän määrän ruokaa ja sai poistua pöydästä.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 8. luukku

Tänään on ollut vähän hidas päivä, kun eilen tuli juhlittua itsenäistä Suomea melkein aamuviiteen asti saunassa istuessa ja naamaa teippaillessa. Juhlat olivat kovin onnistuneet jälleen kerran. On kiva nähdä meidän Kansas Cityn ja ympärysalueiden Suomi-sakkia samassa paikassa edes näin kerran vuodessa.

En muistanut ottaa ruoista yhtään kuvaa, ja muutenkin kuvasaldo on hieman kyseenalaista, joten julkaistaan nyt sitten vaikka tämä:


Hitaasta olosta huolimatta kestittiin tänään naapureita, jotka tulivat katsomaan meille Chiefsien voitokasta peliä Patriotseja vastaan (AFC West champs!). Toivat mukanaan itse tehtyä peuramakkaraa ja -kuivalihaa. Oi nam. Vieraat lähtivät tuossa vajaa tunti sitten, ja tässä alkaa olla aika valmista kauraa petiin.

Hei, tänä vuonna en kuitenkaan ole keksinyt ruveta itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa maalailemaan keittiönkaappeja tai mitään muutakaan. Enpä olisi varmaan jaksanutkaan.

lauantai 7. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Se tunteellinen saunahetki meinasi mennä eilen nauramiseksi.



Koirat livahtivat ovesta sisään, kun menin itse viemään vettä saunaan. Saunakoira-Sisun ylälauteilu ei yllättänyt ollenkaan, mutta että Viimakin. Se oikein kuorsasi löylyissä. Pakotin ne lopulta pois kuumuudesta, ja Sisu itki oven takana ja halusi saunaan silloinkin, kun minä olin viilentelemässä, eikä lauteilla ollut ketään seuralaista.

Vähän hupsuja.

Mutta älkää huolestuko. Kyllä minä kerkesin tunteillakin.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 6. luukku

Yleensä olen tässä vaiheessa itsenäisyyspäivää (kello on vartin yli seitsemän) vollottanut räkä poskella jo monta kertaa glögiä ja pipareita kitusiin imuroiden, mutta tänään on ollut vähän eri meininki.

Olin kotona tänään jo puolen päivän aikaan, ja oli tarkoitus katsella vähän Linnan juhlia, mutta kun kuuntelin vastaajaan jätetyn viestin, niin piti ruveta soittelemaan takaisin minun taustatutkimuksen haastatteluosuuden toimittavalle miehelle ja sopia tenttausaika. Ihan rutiinihomma, ja onneksi selviän puhelinhaastattelulla, eikä tarvitse olla kuulusteltavana kasvotusten, mutta siinä säätämisessähän meni sitten kuitenkin aikaa. (Minulla on siis alustava lupa olla valtion tiloissa töissä, mutta lopullinen clearance tulee vasta, kun/jos puolustusministeriö niin päättää, toivottavasti pian.)

Mies on ollut koko päivän muka vapaalla, koska on tehnyt ihan hulluja työtunteja tällä viikolla (tekee nytkin töitä), mutta täällä se körötti koneen ääressä, kun tulin kotiin. Oli pakko kiskoa se talosta ulos, että saa edes hetken rauhaa, joten kävimme ihan kahdestaan lounaalla lasten ollessa koulussa ja hoidossa. Ja sitten vähän ostamassa työvaatteita meille molemmille.

No, sittenpä tultiinkin kotiin imuroimaan, pesemään pyykkiä ja vessat, ennen kuin piti (sai?) hakea lapset hoidosta. Viriteltiin me sentään uusi, yhteiseksi joululahjaksi hommattu kahvinkeitin tulille.

Aiempina vuosina olen tehnyt jonkun pitkän kaavan mukaan valmistettavan juhlaillallisen meille, jota nauttiessa ollaan kuunneltu Sibeliusta ja suomalaisia joululauluja, jotka eivät enää siinä vaiheessa iltaa kamalasti itketä, koska kyynelkanavat ovat tyhjät, mutta tänään syötiin niin iso lounas, että virittelin meille aikuisille köykäisen juustotarjottimen ja keitin lapsille nopeasti tortellineja. Todella juhlavaa.

Sinivalkoista juustoa! Ja pikkuvähän kuohujuomaa. Huomatkaa toki myös koristeltu kuusi.

Mutta kyllä se Suomi-arvostus ja -ikävä on ihan yhtä läsnä ilman "hienoja" puitteitakin. Laitoin äsken saunan päälle ja painun sinne hiljentymään hetkeksi. Ehkä viimein uskallan kuunnella sen Finlandia-hymnin, jota olen onnistuneesti vältellyt tänään. Luin tosin pätkän Evakon laulun sanoja, ja huhhuh. Uskaltaisikohan kuunnella senkin?

On tämä suomalaisuus melkoisen hieno asia. Ihan hurjaa ajatella, mistä on tultu, mihin on päästy, ja kuinka itsenäisyys oli aivan hiuskarvan ja monen urhean miehen ja naisen varassa. Juuri eilen selitin uteliaille työkavereille, kuinka pelkästään suomen kieli on aivan oma lajinsa. Siinä sitä ollaan törötetty itsepäisenä ja nykyisin myös itsenäisenä kansana slaavilaisuuden ja germaanisuuden välissä ja jotenkin säilytettiin oma, ainutlaatuinen kieli.


Minun Suomeni
On tähtitaivaan alla
Minun Suomeni
On auki kokonaan
Ja sen löysin kun mä kuljeskelin
Tuolla maailmalla
Minun Suomeni on
Kaunein päällä maan

torstai 5. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 5. luukku

Vanhempi lapsukaiseni tuli tässä eräänä päivänä koulusta ja lauleskeli jotain todella patrioottista amerikkalaista paatoslaulua. Haiskahti vähän aivopesulta.

Sanoin, että minun pitäisi opettaa joku suomalainen isämmaallinen laulu. Meni ehkä kaksi sekuntia, kun lapsi alkoi laulaa "Keke-Keke-Keke-Keke-Keke-Keke-Keke-Keke Ruuspäri Ruuspäri Ruuspäri Ruuspäri."

Niin, siitä aivopesusta...

Kuva täältä.

Hyvää itsenäisyyspäivää sinne Suomeeni kaukaisehen! Meinasin äsken jo pillahtaa itkuun, kun näin linkin Finlandia-hymniin. Että näillä eväillä lähdetään huomiseen.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 4. luukku

Olen päässyt uuden työn kanssa siihen vaiheeseen, etten enää heräile pitkin yötä hätäilemään milloin mitäkin asiaa, vaan nukun kuin tukki herätyskellon pirinään (5:45!) saakka. Siinähän on puolensa ja puolensa. Katkonaisen yön jälkeen herääminen on ollut jotenkin helpompaa, kun on valmiiksi jo puoliksi hereillä, ja sikiunesta itsensä elävien kirjoihin kiskominen on jotenkin kamalan vaikeaa aamumörököllille.

Tänään ajelin jo luola(sto)ssa kuin vanha tekijä oikeaan paikkaan, enkä edes joutunut höpöttämään itselleni kovin paljoa. "Noniin, tästä oikealle, seuraavasta STOP-merkistä vasemmalle... Auto parkkiin tuonne ja sitten kävellään tuota "polkua" pitkin toimistolle, jota ei näe pilariviidakossa, ennen kuin on jo ihan kohdalla. Hyvin sää Anni vedät!"

On ollut todella mukava aloittaa työt näin joulun alla, kun ihmiset lomailevat (hei, meillä on amerikkalaisittain oikeasti hyvät lomaedut!) ja ovat muutenkin juhlamielellä. Kouluttajani, joka on erään murhatun presidentin murhatun veljen kaima, on iloinnut kivasta vaihtelusta normiarkeen. Ihan hetkeen hän ei ole päässyt uusia työntekijöitä opettamaan luolan koukeroihin -- viimeisin uusi tyyppi ennen minua palkattiin puoli vuotta sitten. Ja sitä edellinen useampi vuosi sitten. Ihmiset viihtyvät tuossa työpaikassa, ja se on hyvä se.

Kaima kysyi tänään, joko päivät tuntuvat kamalan pitkiltä. Vastasin, ettei ainakaan vielä, sillä aika oikeasti menee todella nopeasti kaiken uuden asian keskellä, mutta sanoin myös, etten malta odottaa sitä, kun kaikesta tulee rutiinia ja voin alkaa rutista töistä, niin kuin kunnon duunarin kuuluukin (hehehahahöhö). Nyt on selkeästi joku kuherruskuukausi menossa, ja tänään koin ihan oikeita oivalluksen ja onnistumisen hetkiä laatikoita tonkiessani. Olen oppinut tässä paitsi heräämään (liian) aikaisin, mutta myös todella paljon intiaanien historiasta (erityisesti lähisellaisesta) ja hierarkiasta, sekä pikkuisen myös kirjanpitojuttuja ja sen semmoista. Kyllä nämä keski-ikää lähentelevät aivot näköjään vielä osaavat imeä sisuksiinsa muutakin kuin...

En edes keksi mitään. Olen niin huonomuistinen pahkapää.

Illat ovat kyllä kieltämättä lyhyet, koska teen yhdeksäntuntista päivää (omasta valinnasta) ma-to, ja työmatkoihinkin menee yhteensä melkein tunti, mutta perjantaina pääsenkin lähtemään jo neljän tunnin jälkeen, eli 11:30. Ehkä ehdin silloin hieman valmistella joulua, joka on siis ihan kohta. Jos ette tienneet. Saan sanella tiettyyn pisteeseen asti oman aikataulun, mikä on aika mahtava etu sekin. Suurin osa viikosta menee kuitenkin niin, että lähden auringon ja lasten vasta heräillessä ajamaan töihin, ja kotiin tullessa onkin jo oikeastaan pimeää.

Suomalaiset eivät varmasti osaa samaistua tähän ollenkaan?

Suomalaiset eivät myöskään osaa samaistua siihen, miten ihana ja rentouttava tunne on istahtaa hetkeksi jos toiseksikin saunanlauteille vain hengittelemään syvään ja nauttimaan hiljaisuudesta. Tosin meillä hiljaisuuden rikkoo aina saunakoira-Sisu, joka ulisee lasioven takana, jos sitä ei päästetä saunaan.

Meinaakohan se tunkeutua joulusaunaankin?

P.S. Eihän se paketti tietenkään tänään vielä perille mennyt. "Lähetys on viivästynyt."

tiistai 3. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 3. luukku

Minulla oli Suomeen lähdössä olevat lahjat hommattuna jo pari viikkoa sitten, mikä oli tällaiselle annimyöhäselle melkoinen saavutus. Ihan sinällään. Suomesta kuitenkin kantautui lakkouutisia, joten päätettiin vastaanottajien kanssa odotella rauhassa kiistan ratkaisua, joka näytti saapuvan (ehkä) vasta joulun kynnyksellä. Tilanteet kuitenkin muuttuivat, ja minä vein rohkeana tyttönä paketin USPS:n hellään (...) huomaan ja matkalle Atlantin yli.

Joku saattaa muistaa, että meillä on joskus ollut vähän huonoa tuuria joulupakettien kanssa. Tänä vuonna odotukset eivät olleet erityisen korkealla, mutta tiedättekö mitä?




Perjantaina lähetetty loota on nyt tiistaina jo Suomessa. Lajiteltuna ja matkalla (hei, toivottavasti...) Lapinlahdelle, jossa sen pitäisi olla näillä näppäimillä. Tämän täytyy olla jonkin sortin ennätys, ainakin meikäläisten kirjoissa. Kaiken lisäksi olin perjantaina vieläpä postitoimiston ainoa asiakas, vaikka yleensä siellä saa odotella viikkotolkulla. Nyt aikaa meni ehkä kaksi minuuttia.

Pitäisiköhän laittaa lotto vetämään, vai meniköhän koko vuoden, ehkä seuraavankin, arpaonni tässä?

maanantai 2. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 2. luukku

Ensimmäinen kokonainen työviikko alkoi. Viime viikollahan tosiaan juhlittiin kiitospäivää, ja perjantaille tarjottiin ommaa lommaa, joten otin tarjouksen vastaan. Pehmeästä laskusta oli varmasti hyötyä!

Meidän nuorempi jantteri aloitti kokopäiväisen esikoulun/päivähoidon jo kaksi viikkoa sitten, ja sisko (ja samalla me vanhemmat) oli niin onnekas, että pääsi samaan paikkaan koulunjälkeiseen hoitoon. Pikkuinen bussi hakee lapsen koulusta ja vie hoitopaikkaan syömään välipalaa/tekemään läksyt/leikkimään, ja minä käyn sitten hakemassa lapsukaiset viiden maissa, riippuen siitä, kuinka nopeasti löydän itseni luolan syövereistä ulos.

Onneksi saan töistä ihan palkkaakin, sillä aivan ilmaista tuo päivähoito ei täällä päin ole. Maksoin juuri äsken viime viikon laskun, $328,70. Siihen sisältyy siis ukkelin kokopäiväinen ylläpito viideltä päivältä (vaikka itse paikka oli kiinni torstaina ja perjantaina pyhien takia), isosiskon iltapäivähoito, ja 13 dollarin lisämaksu keskiviikolta, jonka hän vietti hoitopaikassa koulun kiinniolon takia.

Hyvää joulua!

Tämän takia meillä on mietitty pitkään ja hartaasti minun töihinpaluuta, mutta eiköhän tässä plussalle onneksi jäädä. Erityisesti henkisesti, sillä on ollut aivan ihanaa tuntea itsensä aikuiseksi. Ryömin välillä jossain aivan ihmeellisissä pohjamudissa, kun täysin miehen varassa oleminen pelotti, vaikka ei tuo uskaltaisi minua jättää (paitsi sillä tavalla lopullisesti, mutta eipä edes mietitä semmoisia). Epävarmuus omasta tulevaisuudesta ja työmarkkinoilla pärjäämisestä oli aivan kamala mörkö, ja luulen, että moni kotiäitinä "uraa" tehnyt tunnistaa tunteen.

Lapset ovat onneksi ihan aikuisten ja lasten oikeasti rakastaneet hoidossa olemista! Pikkuäijä on oikein nukkunut siellä päikkäreitä, syönyt salaattia (!!), saanut kavereita ja oppinut, mitä parilliset ja parittomat numerot ovat. Erinomaisesti alkaneen uuden arjen kunniaksi kävimme lasten kanssa ensimmäisen viikon päätteeksi katsomassa Frozenin jatko-osan.


Voitte arvata, mitä lauluja meillä on sen jälkeen laulettu. Korkealta ja kovaa.

Loppukevennykseksi vielä eilisen Chiefs-Raiders-ottelun kooste:

Tilanne ensimmäisen puolikkaan jälkeen: 21-0 Chiefseille.

Lopputulos: 40-9. Chiefseille.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 1. luukku

Suomessa vietetään jo joulukuun 2. päivää, mutta täällä on vielä ensimmäinen adventti. Meillä sitä ei ole sen erityisemmin noteerattu, mitä nyt lapset saivat avata ekan luukun suklaakalenterista aamulla. Kiitospäiväviikonlopun jälkeen rauhallinen sunnuntai penkkiurheilun (formulat, amerikkalainen jalkapallo) merkeissä on tullut enemmän kuin tarpeeseen.

Kauden vikat formulat.

Haimme joulukuusen tänä vuonna perinteistä poiketen jo ennen kiitospäivää, tarkemmin ottaen keskiviikkona. Löysimme ison, tuuhean Fraser fir (virginianpihta) -kuusen rautakaupan pihalta, ja sen huumaavasta tuoksusta saatu nyt nauttia jo muutama päivä. Kissat ja koiratkin ovat antaneet sen olla ihan rauhassa.


Koristeita en ole vielä kuuseen valoja ja latvatähteä lukuunottamatta raaskinut laittaa. Tuossa ne ovat laatikossa, kuusen edessä, mutta kun se on niin kaunis ilmankin. Ehkä en halua myöntää itselleni, että nyt on jo joulukuu.

Syksy meni ihan kamalan nopeasti kaikkien työhässäköiden kanssa. Täytin sivutolkulla lomakkeita ja lähetin todisteita valtiolle soveltuvuudestani. Viikot kuluivat kulumistaan, mutta niin siinä kuitenkin kävi, omasta pessimismistä huolimatta, että viikko sitten maanantaina aloitin työt Yhdysvaltain sisäministeriön alaisuudessa (contractor). Olen töissä kirjaimellisesti luolassa (iso vanha louhos, josta on tehty maanalainen toimistokompleksi), jossa etsin arkistoista intiaaniheimojen ja liittovaltion välisiin lakijuttuihin liittyviä asiakirjoja. Noin yksinkertaistettuna.

Tähän mennessä vaikeinta on ollut olla eksymättä maan alle.

Uuteen arkeen totuttelun ja joulukiireiden keskellä voi olla hieman haastavaa löytää blogille ja  nyt jo perinteiselle joulukalenterille aikaa, mutta hei, kokeillaan! En myöskään tiedä, kuinka jännittävää sisältöä pystyn tuottamaan, kun olen luolamörkönä 40 tuntia ja sitten äitimörkönä loput 128, mutta lupaan ja vannon yrittää käydä päivittäin vähintään lähettämässä jonkun suttuisen kuvapäivityksen.

Eilisen friendsgivingin tunnelmia.


Tervetuloa siis mukaan leikkimään aikuista ihmistä!

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Keke soikoon

Meillä on isohko Yhdysvalloissa asuvien Suomi-naisten porukka, joka kokoontuu liian harvoin noin kerran vuodessa jonnekin päin maata nauramaan mahat kipeiksi. Tänä syksynä kohteeksi valikoitui Austin, Teksas ja ajankohdaksi formulaviikonloppu.

No tästähän ei voinut tulla mitään muuta kuin eeppistä.


Läksimme Kansasista neljän naisen voimin ajelemaan Austiniin viime torstaina halloweeniltana. Huristelimme Oklahoma Cityyn asti, jossa nukuimme muutaman tunnin erittäin heikkolaatuista unta, sillä olimme jotenkin osanneet säätää huoneen termostaatin saunalukemiin. Sänkyyn kallistuminen oli kuitenkin hyvä vaihtoehto yön läpi ajamiselle, sillä seuraavana päivänä tarvittiin energiaa.

Matka jatkui perjantaiaamuna kohti etelää, ja kun pari tuntia kohteesta ollessamme saimme lauluesityksen paikalla jo olevilta, niin tanssijalkaa alkoi jo vipattaa melkoisesti. Onneksi olimme juuri käyneet pitstopilla huoltoasemalla -- muuten olisi lirahtanut housuun. "Kalle-Kustaa Korkki..."

Oklahoman eteläosissa.

1150 kilometriä myöhemmin olimme viimein perillä. Eipähän siinä kauaa taas mennyt, kun kahdeksasta naisesta lähti enemmän ääntä kuin pienestä pitäjästä. Majoituimme Airbnb:ssä, ja naapureita kävi melkein sääliksi, sillä talossa oli iso terassi, joka oli oiva esiintymislava...


Treffasimme illalla Kansas Citystä tulleita hollantilaisia, ja luonnollisesti aika pian alkoi juupas-eipäs Bottas-Verstappen -vastakkainasettelu. Tuli lyötyä vetoakin, ja näin voittajana olisi ehkä kannattanut valita raha pantiksi, eikä mitään toisen nolaamista, mutta seuraavan kerran sitten olen viisaampi (niinpä vissiin).

Illat menivät Rainey Streetillä, eli kadulla, jossa tavallisista taloista (ja konteistakin) on remontoitu baareja. Väkeä oli kuin pipoa, ja oli ihan parasta päästä olemaan formulanörtti. Oli muuten näin lähellä, ettei päästy VIP-väen sekaan Paddock Clubiin, mutta ensin en uskonut lippuja tarjoavaa miestä, ja sitten kun uskoin, niin ei oltu ihan tarpeeksi ajoissa liikenteessä sunnuntaiaamuna. No, siellä olisi ehkä pitänyt osata käyttäytyä.

Lauantaiyönä iloitsin ylimääräisestä tunnista kellojen siirron vuoksi, mutta kaverit sitten kertoivat, että sehän meni jo.

Sunnuntaiaamuna piti tosiaan lähteä ihan ihmisten ajoissa liikkelle, sillä kisat alkoivat 13:10 paikallista aikaa, ja me mentiin mestoille kisabussilla, joka lähti keskustasta ja vei Circuit of the Americasille. Vaikka normiliikenteessä matkaa on vain puolisen tuntia, niin pahimmissa ruuhkissa aikaa kuulemma saattoi mennä kaksikin tuntia. En nyt ole ihan varma, kuinka kauan me bussissa töröteltiin, mutta ei meille kamalasti luppoaikaa jäänyt ennen lähtöä.

Teksas!

No se kisa sitten. Sehän meni just niin kuin pitikin. Oli aivan uskomatonta päästä laulamaan (rääkymään) Maamme-laulua jo toista vuotta peräkkäin, ja nythän minun on pakko mennä paikalle ensi vuonnakin, sillä putkea ei passaa rikkoa. Saatiin Bottaksen voiton kylkiäisinä omat 15 minuuttia mainetta, sillä en edes tiedä, kuinka moni halusi ottaa meistä kuvan tai olla meidän kanssa kuvassa. Lehteenkin meitä haastateltiin. Kun toimittaja kysyi, kuka on vähiten mieluisa kuski, vastausta ei tarvinnut kauaa miettiä (Verstappen).

Sormipepputrendi lähti liikkeelle Paul Ruddin haastattelusta.

Paluumatkalla keskustaan opetettiin kaikille halukkaille Keke (Keke Keke Keke) Rosberg (Rosberg Rosberg Rosberg), ja kaikki haluttomatkin joutuivat sitä koko (keke) keikkabussimatkan kuuntelemaan.

Bändimme nimi on muuten Yllätyshullut, jos joku haluaa buukata meidät esimerkiksi lasten synttäreille. Laulurepertuaariin kuuluu myös mm. Kimi (Kimi Kimi Kimi) Räikkönen (Räikkönen Räikkönen Räikkönen) ja Bottas (Bottas Bottas Bottas) Valtteri (Valtteri Valtteri Valtteri).

Illalla piti vielä käydä vähän tekemässä kunniakierroksia Rainey Streetillä ja kettuilemassa häviäjille. Seuraavana aamuna piti lähteä ajamaan takaisin Kansas Cityyn, ja onneksi meitä oli neljä kuskia, sillä meistä ihan kaikista ei olisi ollut aamulla ratin taakse istujaksi.


Aamulla oli kuitenkin onneksi hyvä olo, joten automatkasta ei tullut kamalaa kidutusta, vaan paluukin meni kivuttomasti; mitä nyt selkä oli vähän jumissa siltojen tekemisestä ja polvet muussina telemarkeista. Olimme kotipihassa klo 21:40, eli noin 12 tuntia lähdöstä. Ei paha! No, meillä olikin Rosbergeitä ratissa.

Kiittelin silti eilen onneani, ettei uusi työni (!) ala kuin vasta parin viikon päästä (jos kaikki menee tällä kertaa hyvin ja valtion luotettavuusselvitys tulee ajoissa/puhtaana takaisin). Kyllä sitä jaksaa näköjään vielä juhlia kuin parikymppinen, mutta se palautuminen sitten...

Voi että ihminen voikaan olla onnekas, kun on tuollaisia yllätyshulluja, rakkaita ystäviä!

Kuvia tuli toki otettua noin 1000 kertaa enemmän kuin tässä näkyy, mutta niitä ei voi julkaista ilman sensurointia.