keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Torille! Suihkulähteeseen! Järveen!

Ootteko kuulleet semmoista yhtä Mörkö-biisiä?

En minä ehkä ole vieläkään oikein sisäistänyt, mitä Leijonat täräytti Bratislavassa. Enkä ehkä ole vieläkään ihan täysin toipunut kultajuhlista.

Pudotuspelivaiheessa oli jännäkakka housussa, niin kuin varmasti monella muullakin suomalaisella. Rakas (?!) vihollinen Ruotsi tuli sopivasti vastaan juuri sen jälkeen, kun olin hakenut ekaluokkalaisen kesälomalle, joten minulla oli täällä kaksi pientä leijonaa kaverina kannustamassa. He tosin keskittyivät enemmän tappeluun kuin pelin seuraamiseen.

Kun kävin kesken toisen erän kellarissa hakemassa hermokaljan urheilujuomaa, yläkertaan jääneen peliä toistaneen läppärin edestä kuului selvällä suomen kielellä "Voi kamala!"

Ei helkatti, meidän pikkujantterihan se siellä manaili. Ainekset olisi ehkä ollut olemassa vähän rankempaankin perisuomalaiseen ilmaisuun, mutta ihan siistiä, että se yhdistää pienessä mielessään jääkiekon ja kauhistelun.

My work here is done.

Voittohan sieltä tuli, ja uusi soittoääni puhelimeen. "Löikö Mörkö sisään?"

Finaalia varten puin päälle vuonna 1995 Lapinlahden torilta ostetun hieman reikäisen, mutta edelleen kasassa pysyvän vintagepaidan. Samana päivänä läpsäytin kättä Antti Törmäsen kanssa ja kuljin sitten muovipussi sen käden suojana ties kuinka kauan (liian kauan). "En pese tätä kättä ikinä!"
No, oon pessyt.

Venäjää vastaan pelattiinkin sitten kuulemma semmoista primitiivistä epäjääkiekkoa, vaikka kyllä tämmöisen amatöörin silmään peli näytti ihan hyvältä. Lapset olisivat halutessaan voineet oppia lisää kauneinta suomen antia, kuten "Tukehtukaa borssikeittoon!" ja "Ottakaa tuomarit se pää pois perseestä!"

Kurkku oli käheähkö lauantaiaamuisen urheilusuorituksen jälkeen. Syke ehti juuri ja juuri tasaantua ennen sunnuntain finaalia, vaikka sitä kyllä nostateltiin Scottyn kanssa vielä ennen peliä suorittamalla Murph-haaste (1 maili juoksua, 100 leuanvetoa [minä tein vatsalihaksia], 200 punnerrusta, 300 kyykkyä, 1 maili juoksua). 

Pungertamisen jälkeen siirsimme vaivaiset luumme downtowniin Blue Line -lätkäbaariin, jossa on ennenkin katsottu finaalia Kansas Cityn suomalaisten kesken, ja silloin tuli Kanadalta turpaan. Vaikka en usko mihinkään henkimaailman juttuihin, niin taikausko meinaa tunkea väkisin mukaan urheiluun. Minulla ei ollut sama paita päällä kuin aiemmissa peleissä. En katsonut sitä samassa paikassa (enkä kuunnellut Mertarantaa byhyyyyy). Olisiko se sitten ollut minun vika, jos Suomi olisi hävinnyt?

Meidät (5 suomalaista plus entourage) laitettiin jostain syystä baarin perälle katsomaan peliä. Ihan hyvä veto, sillä ääntä meistä lähti melko kiitettävästi. Harva amerikkalainen tietää koko MM-jääkiekon olemassaolosta mitään, ja senpä takia kaksi suihkulähteessä pelin jälkeen kekkuloinutta suomalaista saattoikin olla vähän kumma näky. Toisella (minulla...) luki otsassa isolla MÖRKÖ.

Mölyapinat siirtyivät keskustasta mökille juhlimaan, ja mehän paineltiin tietysti suoraan vaatteet päällä lipun kanssa järveen. Koska miksi ei.


Kaksi maailmanmestaria siellä vetelee kunniakierrosta ympäri järveä.

Että semmosta. Maanantai oli täällä onneksi vapaapäivä (Memorial Day, kaatuneiden muistopäivä), joten itse kukin sai toipua juhlista. Mitään ilmaveivejä ei onneksi vedelty, eikä kukaan joutunut putkaan, joten aika vähällä selvittiin.

Tiistaiaamuna join kahvit mörkömukista, ja pelin kohokohtia katsellessani rupesin pillittämään. Ihan räkä poskella. Normisettiä.


Olisi pitänyt siivota ja pestä pyykkiä, mutta torijuhlia "nauhalta" fiilistellessäni keksinkin vähän muuta puuhaa:


Hyvä Suomi! Hyvä Leijonat! Hyvä Jalonen! Hyvä joukkue!