Väsyttää, mutta ei nukuta

Yöunet ovat näköjään jo nyt mennyttä. Nukahtamiseen menee aikaa, sillä ensin pitää odottaa, että Pottu lopettaa iltajumpat (yöjumpat). Nukahtamisen jälkeen pitää ravata vessassa joka seitsemäs sekunti, ja vessareissujen välissä pitää herätä vielä kääntämään kylkeä. Voi että aamulla on hehkeä olo kaiken tämän jälkeen.

Katkonaiset unet ovat kyllä tuoneet mukanaan melko viihdyttäviä, ja välillä pelottaviakin, unia. Suurin osa liittyy, yllätys yllätys, tähän uuteen elämäntilanteeseen. Viime yönä synnytin omalla sohvalla, ihan tuosta vain. Yritin pistää vauvan takaisin kasvuympäristöönsä, mutta ei mahtunut. Myöhemmin selvisi, että Pottu olikin jo viisikiloinen ja osasi muutamia sanojakin heti synnyttyään.

Yhtenä yönä S lähti kavereidensa kanssa Bulgariaan viikoksi, ja synnytys käynnistyi tietysti juuri kesken matkan. Samana yönä taisin myös narauttaa S:n pettämisestä. Sillä oli Facebookissa joku suomalainen nainen ystävänä, ja sehän tarkoitti automaattisesti sitä, että se petti minua.

Joinakin öinä S:n sisko on ollut lääkärini, joskus olen synnyttänyt tytön sijasta pojan (pitäisiköhän ottaa varuilta vaaleansininen pikkumekko sairaalaan mukaan...), olen paennut tornadoja ja haamuja synnytyssairaalassa jne.

Maksaisin aika paljon hyvin nukutusta yöstä.

No, mitäs muuta? Nykyisellään väsyttää, laiskottaa ja k*settaa koko ajan, mutta viime viikolla riitti vielä sen verran energiaa, että vietin puolikkaan päivän Targetissa, paikallisessa Prismassa, ja täytin ostoskärryn kaikenlaisella vauvakamalla. Nyt on vaipparoskis (sekä vaippoja, voiteita ja pyyhkeitä), vaippakassi, ekat imetysliivit, pumppu, itkuhälytin, kotiintuloasu(t) ja...

...hyllykkö pikkuiseen vaatehuoneeseenkomeroon. Aika paljon pinkkiä, S:n kauhuksi.

Luulen, että meillä on nyt kaikki tarvittava, ja paljon ylimääräistäkin, valmiina. Hyvä niin, sillä yleensä olen ihan viimetipassa liikenteessä, kaiken kanssa. Laskettu aika on noin viiden viikon päässä, ja jos Pottu syntyisi reilun kahden viikon päästä, vauva olisi jo täysiaikainen. Notta jäihän tähän vielä ruhtinaallisesti aikaa pyöriä sängyssä ja nähdä levottomia unia, ihan ilman stressiä valmisteluista.

Yksi melkoisen iso juttukin tapahtui tässä männäviikonloppuna. Pääsin tapaamaan Kansas Cityyn vuodeksi muuttaneen suomalaisen perheen! Käytiin syömässä barbecueta, KC:ssä kun ollaan, ja varsinkin perheen seitsemänvuotias nassikka teki minuun kyllä suuren vaikutuksen. Tilasi ihan itse maitoa, englanniksi tietenkin, kahteen eri otteeseen. Jos tuolla asenteella ei ulkomailla pärjää, niin ei sitten millään! Oltiin vaihdeltu perheen äidin kanssa sähköposteja pari kuukautta ennen tapaamista, mutta tuntui kyllä, että oltaisiin oltu tuttuja jo pidemmänkin aikaa. Joidenkin kanssa on vain helppo tulla juttuun, ja nyt pääsee tulemaan juttuun vielä suomeksi. Aika mahtavaa.

Valinnanpakko

Kävin eilen hoitamassa maahanmuuttojuttuja Kansas Cityn USCIS-toimistossa. Napattiin sormenjäljet ja valitettavasti kuvakin uutta green cardia varten. Nyt odotellaan, päästäänkö S:n kanssa haastateltaviksi vai riittävätkö meidän lähettämät todisteet avioliiton oikeellisuudesta viranomaisille. Keskimääräinen käsittelyaika on puolisen vuotta, joten minulla on toivottavasti kymmenen vuoden kortti lompakossa Suomen-matkan alkaessa. Olisipa hienoa.

Olenpa hoitanut muitakin juttuja. Yksi meille aiemmin annetuista kotiläksyistä oli valita lastenlääkäri. Kun olin hangoitellut tarpeeksi monta viikkoa kyseistä tehtävää vastaan, päätin vihdoin ryhtyä toimeen. Oltaisiin voitu sopia haastatteluaikoja eri lääkäreiden kanssa, jotta voitaisiin olla varmoja, että löydetään mieluinen ja meille sopiva lääkäri. Ei kiinnostanut tuommoinen, ollenkaan. Suurimpina kriteereinä meille olivat lääkärin fyysinen läheisyys (kuulostipa jotenkin tuhmalta) ja se, että meidän vakuutus korvaa lekurin palvelut.

Löydettiin lääkäri, josta ei ainakaan löydetty mitään negatiivista sanottavaa netin syvistä syövereistä. Soitin lääkäriasemalle, ja lääkäri kuulemma ottaa tällä hetkellä uusia potilaita, joten homma on hoidossa. Eipä tuo mikään iso juttu ollutkaan, loppujen lopuksi.

Näin äkkiseltään tämä lisääntyminen vaikuttaa pikkuisen erilaiselta prosessilta kuin kotoisassa Suomessa. Ei minulla toki Suomesta kyseistä kokemusta ole, mutta en ole ainakaan kuullut, että Suomessa pitää ensin valita gynekologi, joka hoitaa ns. neuvolakäynnit ja joka tulee sitten myös synnytykseen mukaan, jos vain sattuu päivystämään juuri silloin. Ennen synnytystä tulisi myös valita lastenlääkäri, joka tulee sitten sairaalaan tarkastamaan uuden ihmisen ja joka hoitaa lapsen terveyttä jatkossakin.

Ehken ole tarpeeksi amerikkalainen arvostaakseni valinnanvapautta (tai -pakkoa...) näissä asioissa, mutta kun ei minua oikeasti kiinnosta. Muistan, kun jotkut kauhistelivat, miten olin voinut valita gynekologikseni miehen. Miehet kun eivät kuulemma ole yhtä empaattisia kuin naiset, ja onhan se nyt kamalaa, että mies tutkii minua tuolta alhaalta. Joo, ei kiinnosta. Lääkäri kuin lääkäri, kunhan osaa asiansa. Minun maailma ei kaadu siihen, jos oma lääkäri ei pääsekään synnytykseen mukaan. Kuten sanoin, lääkäri kuin lääkäri, kunhan osaa asiansa.

Olen ehkä liian suomalainen arvostaakseni sitä, miten suuren osan vakuutus korvaa näistä lisääntymispalveluista. Enemmän järkyttää se, miten paljon meille jää maksettavaksi. Tai oikeastaan se, millaiset rahat sairaalaympäristöissä liikkuvat. Arvion mukaan lääkärin tarjoamat palvelut ennen synnytystä ja sen aikana sekä kolmen yön sairaalassaolo maksaa meidän vakuutusyhtiölle yli 22 000 dollaria. Lääkärille ollaan maksettu jo vajaa tonni, ja jos arvio pitää paikkansa, synnytyksen jälkeen pulitetaan reipas sellainen sairaalalle. Vakuutusyhtiö hoitaa loput. Näin siis, jos kaikki sujuu ilman mitään komplikaatioita.

Eivätkä nämä eroavaisuudet synnytykseen lopu. Meidän pitää ihan oikeasti alkaa jo miettiä Potun koulutusta ja sitä, miten se maksetaan. Meillähän on oikeastaan kolme vaihtoehtoa: 

1. Pistetään pystyyn säästötili, college fund, jo nyt.
2. Hankitaan Potulle Suomen passi, pakotetaan se hakemaan (ja pääsemään) suomalaiseen korkeakouluun ja huolehditaan lentolippujen ostamisesta sitten joskus.
3. Voitetaan lotossa.

*****

Edit 24.5.2012: Unohdin mainita, että synnytyssairaalakin pitää (tai sen saa) valita.

Kuvatodisteita

Jopas oli viikonloppu. Mukaan mahtui lievää masistelua ja takapenkkivalmennusta (jääkiekko...), mutta onneksi myös paljon naurua ja onnea. Aloitetaanpa alusta.

Kirjoittelin viimeksi, että ollaan S:n kanssa askarreltu (tai S on askarrellut, minä olen auttanut parhaani mukaan) meille uutta keittiönpöytää. Saatiin se sopivasti viikonlopuksi valmiiksi, ja kun yksi kaveri antautui vielä kantoavuksi perjantaina, niin pöytä pääsi loppusijoituspaikkaansakin.

Tuolit tilasin Ikeasta. Niitä on yhteensä kymmenen, joten tuohon saadaan vielä neljä lisäistuinta tarvittaessa. Nyt mahtuu mässäilemään. Meillä olisi amerikkalaiseen tyyliin kyllä varsinainen ruokasalikin, tuossa olohuoneen vieressä, mutta meistä kumpikaan ei ole kokenut minkäänlaista hinkua eristää ruokailutilaa keittiöstä. Ruokasali onkin S:n pöytäkoneen ja minun pianon koti, ja sellaisena saa pysyäkin.

Nyt nämä tee-se-itse-projektit saavat riittää joksikin aikaa. Ollaan asuttu tässä talossa nyt melkeinpä tasan vuoden verran, ja vaikka tuntuu, että ollaan oltu laiskamatoja, niin omin kätösin ollaan kuitenkin rakenneltu keittiöön ja takakuistille pöydät, olohuoneeseen hyllykkö elektroniikkaa varten, omaan makkariin sänky ja yöpöydät, kellariin väliseinä ja valaistus (ja biljardipöytä palasista), ja muutama huone on saanut uuden maalipinnan. Pihiys ajaa kokeilemaan kaikenlaista, ja tekemällä näköjään oppii.

Makuuhuoneen uudet vaatteet.

Baby blue vieraskylppäri muuttui väritykseltään vähemmän vauvamaiseksi.

Pölyinen biljardipöytä ja pirtsakka väliseinä.

Laipion maalaaminen oli ihanaa puuhaa. Not.

Joo, Pottu on tyttö. Huoneessa riittäisi vielä puuhastelua ja järjestelyä.

Muumi-taulut ja petivaatteet ovat minun käsialaa, Muumi-peitto oli Amerikan mummon baby shower -lahja (teetetty Kanadassa).

Teen nyt kilometripostauksesta kahden kilometrin pituisen, pahoittelut. Lauantaina meillä oli anopin ja kälyn järkkäämät vauvakutsut. Oli todella leppoisat ja rennot juhlat; mitään väkinäisiä pelejä ei pelailtu, ja pojat olivat tervetulleita myöskin. Tarjolla oli hampurilaisia, hodareita, juustoja, hedelmäsalaattia, dippivihanneksia ja...

Muumi-cupcakeseja!

Nyt, kun baby shower on ohi, on herättävä todellisuuteen ja ruvettava tositoimiin. Meille tulee vauva, ihan kohta. Tämä päivä meneekin varmaan lastenlääkäriä valitessa ja puutelistaa tehdessä. Huomenna pitää hoitaa maahanmuuttomuodollisuuksia (biometrics-aika Kansas Cityn toimistossa), mutta sitten täytyy palata taas tähän esivauva-arkeen. Pitäisi kai tässä pikkuhiljaa alkaa olla valmis. Olen kyllä täysin valmis luopumaan tästä mahasta, mutta hyvä kai tätä olisi vielä muutama viikko kasvatella. Uh.

Tuikkuset

S kokkasi eilen äitienpäiväillallisen äidilleen, siskolleen ja vähän minullekin. Anoppilan porukka tuli siis meille. Jännäsin etukäteen vähän draamaa, mutta siltä vältyttiin, kokonaan. Oli tosi mukava ja leppoisa ilta, kaikki olivat todella hyvällä tuulella. Joulusta ei puhuttu ollenkaan. Parempi niin, varmaankin.

Päivä ei alkanut mitenkään ihanteellisella tavalla. Joo joo, se on vain jääkiekkoa, blaa blaa, mutta meinasi masentaa. S:lla oli onneksi sen verran tilannetajua, ettei a) nauranut typerälle mökötykselleni, b) juhlinut, vaikka varmaan syytä olisi ollutkin. Itsehän olen äärimmäisen huono häviäjä ja ärsyttävä voittaja, ainakin mitä jääkiekkoon tulee. Nyt vähän pelottaa, että kohdataan puolivälierässä.

Muuten viikonloppu oli kyllä vallan mainio. S asensi keittiöön uudet valot. Unohdin tietysti ottaa ennen-kuvan, mutta löysin tämmöisen viime kesältä:

Ehkäpä tuosta saa sen verran selvää, että huomaa, miten valaisin ei ole keskellä huonetta. Ollaan rakenneltu pöytää tuohon tilaan, ja tuleva pöytä on sen verran iso (130x210), että sen on oltava keskellä huonetta. No, tästähän kehkeytyi tietysti valaisinongelma tämmöisille symmetriaa palvoville ihmisille.

Ratkaisu?

Reikä laipioon.

"Jatkojohto" olemassaolevasta rasiasta (on ihan laillista täällä).

Rasiat valaisimia vailla.

Valmiit riipukset.

Tällä viikolla sitten remonttireiskaillaan sen pöydän parissa, jotta saataisiin se valmiiksi ennen lauantain baby showeria. En kyllä tiedä, miten se saadaan autotallista sisälle asti, kun MDF-levystä ja punatammesta rakenneltu pöytä painaa tonnitolkulla. Katsellaan.

Olisi muuten ihanan symmetristä, jos Suomi rökittäisi USA:n 5-0 puolivälierässä.

Reiluudesta

Ostettiin eilen lentoliput Suomeen. Olin siitä niin innoissani, että menin mainostamaan tulevaa Suomen-matkaa Facebookissa. Siitä se ajatus sitten oli kai vissiin lähtenyt. Tai kadonnut lopullisesti.

S:n sisko laittoi miehelle viestiä, että anoppi, jolle S kertoi sunnuntaina meidän joulusuunnitelmista, oli siskon sanojen mukaan saanut tietää meidän matkasta vasta Facebookin kautta. Oli kuulemma pahoittanut mielensä. Tämän lisäksi tuli noottia siitä, että ollaan poissa koko hänen ja hänen tyttönsä joululomansa ajan.

S ei aluksi suostunut kertomaan minulle, miksi hääräsi puhelimen kanssa niin tiiviisti. Halusi kai suojella minua kaikelta hupsuudelta, mutta pitkällisen inttämisen jälkeen se lopulta kertoi, mistä tällä kertaa oli kyse. Se onnistui suututtamaan siskonsa puolustelemalla meidän päätöstä sanomalla, ettei meidän toisella perheellä ole ihan samanlaisia mahdollisuuksia piipahtaa kylään kuin tämän mantereen perheellä.

Sitten tuli anopilta viestiä. Sama litania. "Olette poissa koko joululoman ajan :(". Tällä kertaa S yritti tekstailla silkkihansikkaat kädessä. Minä puhisin ja pudistelin päätäni. Minusta näiden aikuisten ihmisten käytös oli lapsellista, itsekästä ja ajattelematonta. Jopa viestiin, jossa S kiitti ymmärtäväisyydestä, tuli vastaus: "Eihän tämä mukavaa ole, mutta kaikkien meidän on näköjään tehtävä uhrauksia. Se on kai reilua."

Siis anteeksi nyt, mutta tuossa vaiheessa napsahti jo lopullisesti. Reilua? Reilua olisi se, että olisimme puolet vuodesta Suomessa ja puolet täällä. Juhlapyhät jaettaisiin kanssa reilusti. Reilua olisi se, että Pottu saisi viettää yhtä paljon aikaa kaikkien isovanhempien kanssa ja kaikki isovanhemmat Potun kanssa. Sekin olisi reilua, jos voisin kipaista hormonihöyryissäni oman äidin luokse mököttämään. Jatkanko vielä?

Kahden viikon joululoma Suomessa ei ole reilua nähnytkään; se on vain parasta, mihin tällä hetkellä pystytään. Anoppilan käytös on vielä vähemmän reilua.

Onneksi tuo mies on ihan maailman paras ja ymmärtäväisin, ja vaikka S:n perhe on välillä pikkuisen hupsu, niin sekin taitaa johtua siitä, että meistä välitetään. Silti toivoisin jonkinlaista suodatinta noille pahimmille töräytyksille.

Ehkäpä annan S:n tekstailla ensi kerran ihan rauhassa. Ignorance is bliss.

Se aika vuodesta

Ensi yönä se taas alkaa. Kisaurakka käynnistyy neljältä aamulla USA:n ja Ranskan välisellä mittelöllä. NBC Sports -kanava on luvannut näyttää kaikki USA:n pelit suorana, samoin kuin finaalipelit. Viime vuonna oli vähän samanlaisia lupauksia ilmassa, mutta muistanpa eräänkin kerran pettyneeni melko karvaasti, kun jääkiekon sijasta töllöstä tulikin kalastusta.

Olen virittäytynyt tunnelmaan viettämällä illat tuijottaen Stanley Cupin metsästystä (ja ehkä pikkuisen baseballiakin, mutta ei kerrota kenellekään). S on napittanut otteluita kaverina ja on havaintojensa perusteella pikkuisen huolissaan siitä, että tulevat MM-kahinat käynnistävät synnytyksen. Toivottavasti ei sentään. Sitä paitsi mulla on asiat selkeästi tärkeysjärjestyksessä. Tänäänkin piti varata seuraava lääkäriaika kahden viikon päähän (kesken kisojen!), mutta varmistin, ettei se vain satu lätkän kanssa päällekkäin, nii!

En uskalla tänäkään vuonna toivoa liikoja, pessimistihän ei tunnetusti pety, mutta odotan silti kohtalaista menestystä, ihan jo sikakalliiden lippujen lunastaneiden fanien puolesta. En nyt ala tekemään syväanalyysiä joukkueesta, vaikka sellainen kai tämmöiseen lätkäpainotteiseen merkintään kuuluisikin. En voi väittää seuranneeni kaikkien pelaajien edesottamuksia viimeisen vuoden aikana, en ainakaan läheskään yhtä tarkasti kuin Jalonen ja kumppanit tai muut oikeat asiantuntijat. Paperilla poppoo näyttää minusta ihan hyvältä, hyvä sekoitus nuorta intoa ja kokemusta, ja kohtahan se selviää, miten homma toimii jäällä, joukkueena. Analysoikaa te viisaammat. Voin sitten jälkiviisastella, toki.

Nyt jatkan kanavasurffailua (New Jersey Devils vs Kimmo Timonen / kohta alkava Los Angeles Kings vs St. Louis Blues / Kansas City Royals vs New York Yankees). Palataan asiaan, ihan varmasti.

*****

Edit 4.5.2012 klo 11:45 paikallista aikaa, TJ puoli tuntia Suomen peliin: Tarkemmin NBC Sportsin tarjontaan tutustuneena voin nyt kertoa, että huomenna näytetään suoran USA-Kanada -pelin sijaan hevostelua. Neljännesvälierät tai siis paremmaksi suomeksi sanottuna puolivälierät näytetään suorana, kaikki. Semifinaaleista yksi. Finaali näkyy viiveellä. Pöh. On ikävä Yleä, mutta niin taitaa olla ihan Suomessa asuvilla suomalaisillakin.