Aika rientää näköjään paljon nopeammin näin ahkerana (haha!) työmuurahaisena. Taas on perjantai. En valita.
Kuluneen reilun viikon kohokohta taisi olla tiistainen NHL-harjoitusottelu, jota käytiin todistamassa. Toisistaan mittaa ottivat Pittsburgh Penguins ja Los Angeles Kings. Minä sain olla kerrankin asiantuntijana, sillä mukaan houkuttelemani muuten urheiluhullut kaverit eivät olleet varsinaisia jääkiekkoveteraaneja. Huomasin myös olevani jääkiekkosnobi, sillä minua ärsytti aivan suunnattomasti se, että tappeluille hurrattiin enemmän kuin maaleille tai pelaajien taidonnäytteille. Ärr.
Sprint Center, Kansas City, Missouri.
Ennen peliä yritin miettiä, kumpaa joukkuetta kannattaisin. Kummassakaan joukkueessa ei ollut suomalaisia, joten kotiin päin en voinut vetää. En voinut myöskään vihata toista joukkuetta ruotsalaispelaajien vuoksi, sillä sinikeltaisia hannuhanhia ei kokoonpanoista löytynyt. Lopulta päädyin huutamaan ääneni käheäksi LA Kingsin puolesta, sillä suurin osa yleisöstä oli Pingujen puolella.
Häviö tuli, mutta minkä pelin jälkeen! Jos kerron, että ottelun ratkaisu venyi aina rankkareiden voittolaukauskilpailun kahdeksanteen laukojaan, niin ehkäpä saatte jonkinlaisen kuvan pelin tasaisuudesta ja jännittävyydestä. NHL-harjoitusottelun jälkeen olisimme vielä voineet jäädä katsomaan college-lätkää, mutta seuraavan päivän aamuherätys (klo 05:15...) kummitteli mielessä. Muuten jälkiruoka lisäjääkiekon merkeissä olisi kyllä kelvannut.
Meidän urheiluviikko huipentuu sunnuntaina Kansas City Chiefs - Minnesota Vikings -jenkkifutisotteluun. Kotijoukkue on kyntänyt ihan urakalla alkukaudesta, eivätkä parhaiden pelaajien loukkaantumiset ole ainakaan auttaneet asiaa. Toivottavasti tuleva sunnuntai tuo kauden ensimmäisen voiton.
Mitäs muuta? Usvasta tuli kyborgikoira viikko sitten, kun eläinlääkäri asensi mikrosirun Usvan niskaan. Sirutus tuli ajankohtaiseksi, kun eräs nimeltämainitsematon perheenjäsen unohti koiran aitaamattomalle takapihalle puoleksi tunniksi. Usva ei ollut onneksi lähtenyt seikkailemaan minnekään, vaan makoili tyytyväisenä takakuistilla. Säikähdin silti, joten päätettiin laitattaa mikrosiru vuositarkastuksen yhteydessä. Eräs perheenjäsen taisi myös saada sellaisen ripityksen, ettei koira, sirullinen tai ei, enää unohdu yksin ulos.
Ai niin. Päätin sijoittaa (aika ison...) osan ensimmäisestä oikeasta palkastani uuteen läppäriin, jolla kirjoittelen tätäkin merkintää. Ehkä säästän seuraavan palkan. Ehkä en.