maanantai 7. syyskuuta 2015

Kolkytyheksän

Menin 39 viikon tarkastukseen jo valmiiksi maani myyneenä. Olisin ollut yllättynyt, jos minkään sortin edistystä olisi tapahtunut, ja oikeassa olin tuntoineni. Kaikki oli ennallaan (2 cm), ja lääkäri sanoi, että nähdäänpä ensi viikolla ja ruvetaan juttelemaan käynnistyksestä. Lähtiessäni pahoitteli vähän ronskimpaa tutkimusta ja varoitteli mahdollisesta tiputtelusta.

Kuten edellisenkin lääkärikäynnin jälkeen, ilta meni harjoitussupistusten parissa. Nukkumaan mennessä tunsin pari kipakampaa kovettumista, mutta en uskaltanut innostua, vaan lisäsin ne vain niiden asioiden listaan, jotka tekisivät tulevasta yöstä levottoman.

Neljän aikaan en saanut enää unta, sillä kipu oli lisääntynyt, ja supistuksia tuli aika tasaiseen tahtiin, joten otin kellon esille. Kellottelin pari tuntia, ja kun en saanut harjoitussupistuksia vahvempia kettuilusupistuksia loppumaan vedenjuomisella tai ympäri taloa humppaamalla loppumaan, pyysin vähän pöllämystynyttä, juuri herännyttä Scottya tekemään etäpäivän - varuilta.

Päivä tuntui pitkältä, eikä 10-15 minuutin välein tulevat supistukset oikein ottaneet voimistuakseen tai tihentyäkseen. Pakkailin kuitenkin sairaalakassin loppuun ja kävin suihkussa, vaikka olkapäällä istunut piru naureskeli minulle, koska olin pyytänyt miestä jäämään kotiin turhaan.

Puolen päivän jälkeen kipu alkoi olla ajoittain jo aika voimakasta, mutta otin lääkäriltä saadun ohjeen "jos et pysty puhumaan tai kävelemään supistuksen läpi, soita" enemmän haasteena kuin mitään muuta. Vietiin silti lapsi hoitoon - varuilta.

Supistusten väli alkoi lyhentyä, ja päätin ottaa luurin käteen ja totella lääkärin toista ohjetta "jos supistuksia tulee viiden minuutin välein tunnin ajan, soita". Käskivät mennä sairaalaan näytille.

Reilun 10 minuutin ajomatkalla sain yhden vaivaisen supistuksen. Tottahan toki ne nyt tyrehtyvät, ajattelin. Olin ihan oikeasti aika varma, että siellä naurettaisiin minut takaisin kotiin.

Hoitaja pyysi minua pukeutumaan ihanaan persauksen paljastavaan kaapuun ja asettumaan sänkyyn. Mahan ympärille aseteltiin pari anturia. Supistuksia tuli aika harvakseltaan ja olin vasta 3,5 cm auki, joten hoitaja kehotti minua pistämään toisen kaavun perseen peitoksi ja kävelemään ja kyykkäilemään käytävillä 45 minuuttia. Sen jälkeen katsottaisiin tilannetta uudelleen.

Vaikka jumppailu avitti tilannetta vain puolen sentin verran, lääkärini päätti ottaa minut sisälle. Supistukset alkoivat olla jo aika kipeitä, ja vaikka hoitaja ehdotti epiduraalia (tai sen esivalmisteluja) jo siinä vaiheessa, halusin olla vielä jalkeilla. Päätös, jota kaduin melkein välittömästi.

Pävän asu.
Vähän ennen seitsemää sain epiduraalin, joka vei pahimman terän supistuksista pois. Kuuntelimme Royalsien peliä mahani kiristellessä ja valmistauduimme rauhallisin mielin tulevaan. Yhdentoista aikaan olin kuulemma valmista kauraa, mutta vauva oli vielä aika ylhäällä, joten odottelimme hetken, josko kaveri ymmärtäisi laskeutua ja tuntisin tarvetta ponnistaa.

Sitä tarvetta ei koskaan tullut, joten kokeiltiin ponnistusta. Kun hoitaja kysyi, oliko edellisellä lapsella hiuksia ja totesi, että tällä on, oli aika selvää, että tästä selvittäisiin vähemmällä kuin viimeksi. Ei tarvitsisi ponnistaa tuntia.

Odottelimme hetken lääkäriä, jonka tehtävänä olisi kopata lapsi kiinni. Päivystävä lääkäri oli sama, joka ennusti paria viikkoa aiemmin elokuista vauvaa, Dr. Rips. Pelottavasta nimestä huolimatta kaikki meni nopeasti ja kivuttomasti, ja syyskuun 1. kello 23:53 meidän perheestä tuli nelihenkinen.

Uusi ihminen.
Vauva aseteltiin päälleni heti syntymän jälkeen, ja hetken hiljaisuuden jälkeen kaveri vetäisi ensimmäisen kerran henkeä, äänekkäästi. Maailman kaunein poikalapsi makasi kaapuni alla vaikka kuinka kauan, rauhallisesti tuhisten ja niin hyvin rentoutuen, että pissasi päälleni.

Iso ja pieni mies (3599 g ja 48,2 cm)
Ensimmäiset pari tuntia olin äärimmäisen virkeä, mutta kun alettiin lähennellä 24 tuntia hereilläoloa, väsymys valtasi mielen ja kropan. Olin kuitenkin vielä jumissa sairaalasängyssä, sillä en voinut nousta ylös omin avuin epiduraalin lamauttamine jalkoineni, ja hoitajat olivat kiireisiä hätäsektion vuoksi, eikä vauvalle oltu tuotu vielä omaa petiä, joten en uskaltanut nukahtaa. Scotty sen sijaan oli urakasta niin tööt, että nukahti epämukavalle penkille koomisessa asennossa. Vasta aamuviiden aikoihin pääsin tönkköjaloilleni, ja sairaalasänky kuskattiin huoneesta pois. Seinästä vetäistiin meille parisänky tilalle, ja pääsimme vihdoinkin lepäämään. Hetkeksi.

Oma olo oli niin hyvä, että olisin voinut lähteä kotiin jo heti seuraavana päivänä, mutta vauvan piti olla sairaalassa vähintään 24 tuntia syntymän jälkeen, jotta kaikki osavaltion vaatimat testit saataisiin hoidettua. Päivä meni onneksi nopeasti torkkujen ja vieraiden vauhdittamana, ja aivan erityisin vierailijakin kävi tapaamassa pikkuveljensä, jonka nimen hän sai vihdoinkin tietää - muutenhan sen olisi tiennyt jokainen vastaantulija jo ties kuinka kauan.

"He's MY baby broder!"
Seuraavana aamuna meidän molempien lääkärit kävivät toteamassa meidät kotiinlähtökelpoisiksi, ja olimmekin kotona jo ennen puolta päivää. Lähdin sairaalasta jälleen kerran erittäin iloisin mielin, sillä hoitohenkilökunta ja puitteet olivat erinomaiset. Paitsi se sama imetyskonsultti, jota en voinut sietää edelliselläkään kerralla. 

Meidän uusi pullaposki on ollut niin helppo hoidettava, kuin vastasyntynyt nyt voi vain olla. Nukkuu, syö, pissaa, kakkaa. Hereillä ollessaan ihmettelee ja aistii ympäristöään tuumivainen ilme kasvoillaan.

Ikää neljä päivää.
Oma olo on kuin uudestisyntyneellä - kiitos vastasyntyneen. Neljä tuntia yhtäjaksoista unta on melkoista luksusta lukemattomista vessareissuista ja jättimahan kanssa suoritetuista kyljenkännösoperaatioista koostuneen loppuraskauden jälkeen.

Ei tämä elämä muutenkaan pöllömpää ole. Meitä on nyt neljä, ja olen aika rakastunut noihin kaikkiin tyyppeihin. Mikähän on baby bluesin vastakohta?

55 kommenttia:

  1. Voi eeeei!! Ihanaa! Onnea ainakin miljoonasti koko perheelle! Aivan ihanaa aikaa..ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ainakin tsiljoonasti! :) On kyllä kieltämättä aika mukavaa aikaa tämä!

      Poista
  2. Uu ihanaa!! Onnea ja hyviä vointeja teille!!! <3

    VastaaPoista
  3. Onnea koko perheelle <3! Ihanan suloinen pulloposki ja isosisko teillä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) On ne aika ihania, mutta saatan olla vähän puolueellinen. :)

      Poista
  4. Valtaisan suuret onnittelut! Ihania kuvia jalkikasvusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ne melkoisia mussukoita. :)

      Poista
  5. Paljonpaljon onnea koko perheelle! ♡

    VastaaPoista
  6. Onnea koko perheelle!

    VastaaPoista
  7. Onnea koko perheelle <3 Teidän uuden perheenjäsenen kanssa juhlin sitten synttäreitä samana päivänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myöhästyneet synttärionnittelut sinulle! :)

      Poista
  8. Paljon onnea! Vähällä odottelulla pääsit =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tosiaan! Voisin ihan hyvin olla vieläkin raskaana. ;)

      Poista
  9. Paljon onnea koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  10. Hurjasti paljon onnea vielä kerran täältäkin 😊 Vallan suloinen tuo perheenne uusin tulokas ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ollaan hänestä aika hurmaantuneita. :)

      Poista
  11. Ihana on hän(kin)! Onnea kaikille!

    VastaaPoista
  12. Lämpimät ja isot onnittelut suloisen vauvan ja ihanan perheen joohdosta!!!

    VastaaPoista
  13. Oi että että että! Onnea!!!!!!

    VastaaPoista
  14. Lämpimät onnittelut, suloinen pieni mies ja niin vakavasti rooliinsa sujahtanut isosisko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tosiaan aika totista hommaa tuo isosiskona olo. :)

      Poista
  15. Hurjan paljon onnea! :)
    -Jouluhörhö-Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aina naurattaa tuo "jouluhörhö". :D

      Poista
  16. onnittelut perheenlisäyksestä (: itselläni sama suoritus edessä loppuvuodesta, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hurjasti tsemppiä viimeisille kuukausille! :)

      Poista
  17. Oi, onnea! On myös sanottava, että (juuri synnytyksen läpikäynyt!) äiti näyttää kerrassaan kauniilta!

    Lasu

    ps. mikä tää juttu on, että oman äitiytymisen jälkeen on jotenkin aina tosi liikuttunut kaikista vauvauutisista!? Kyllä mun hormonitason pitäisi olla jo ihan normaali näin puolentoista vuoden jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta! Ennen omaa olin kyllä ihan että ahajaa, onnea, nyt huutomerkkien määrä kertoo olennaisen :-D

      Poista
    2. Voi kiitos, Lasu! :)

      Haha, kuulostaa tutulta tuo entinen välinpitämättömyys ja nykyinen innostuminen! Hormoneja voi ihan hyvin syyttää vaikka loputtomasti. :D

      Poista
  18. Voi hellanlettas etta toinen osaa olla ihana! Ja isosisko kanssa! Onnea hirmuisesti koko perheelle! Nyt sitten opettelette elamaan nelihenkisena. Haleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! Hyvään alkuun ollaan nelikkona päästy. :)

      Poista