sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 9. luukku

Viikonloppu oli täynnä hulinaa. On juhlittu 101-vuotiasta Suomea ja huudettu ääni käheäksi NFL-ottelussa. Onneksi tuli voitto, vaikkakin niukka sellainen. Ei huvittaisi ihan turhaan olla taas köyhän naisen Paula Koivuniemi.

Tänään oli oikein mukava talvipäivä. Aamulla oli vielä ihan napakasti pakkasta, mutta aurinko lämmitti jo siinä vaiheessa, kun mentiin kahdeksalta parkkipaikalle grillaamaan. Meillä oli tosi hyvä tailgating-sakki kasassa, ja ehdittiin nauraa vatsalihakset kipeiksi ennen kello 12 alkanutta peliä.

Moi.

Vaikka varjossa oli verrattain vilpoista, niin stadionin tunnelma oli varsinkin pelin loppua kohden varsin lämmin. Kotijoukkueella oli voiton avaimet omissa käsissä, mutta muutama sekunti ennen varsinaisen peliajan loppua potkaistu potkumaaliyritys epäonnistui, ja peli meni jatkoajalle. Onneksi tosiaan voitto lopulta tuli, vaikkakin vähän kyntämällä. Go Chiefs!

Taidanpa nyt ottaa miehestä ja kuorsaavasta koirasta mallia ja lähteä kimppatreffeille Nukku-Masan kanssa. Huomenna pitää palata taas joulumoodiin ja ihan oikeasti ruveta panikoimaan, että miten sitä ehtii tehdä kaiken suunnittelemansa kahdessa viikossa. Kääk!

lauantai 8. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 8. luukku

Olipahan hillitty heppakärriajelu, ainakin naapureiden valopanostuksen osalta. Muuten meillä oli kyllä hauskaa, sillä lasten serkut liittyivät seuraan. Ääntä siis riitti kavioidenkopseen lisäksi.

RIP viimevuotinen valosaaste.

Komeat konit.

Kerronpa vaan, ettei ehkä ollut ihan paras idea pakata kuppitolkulla kahvia mukaan iltakahdeksalta alkavalle retkelle. Valvottiin viime yönä kolmeen, ja tänään piti herätä reippaana tekemään punajuurilaatikkoa Kansas Cityn suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhliin, jonne olemme parhaillaan matkalla. Pitäisi pikkuhiljaa uskoa, ettei sitä enää ole ihan viime kevään kananpoika, joka jaksaa kukkua yöt ja kiekua aamulla.

perjantai 7. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Sainpas valot paikoilleen! Tavoistani poiketen ostin tänään jonkun hetkellisen mielenhäiriön vallassa värillisiä jouluvaloja. Minä, jouluvalo-Justiina, jonka mielestä mikään ei saa välkkyä, päästää ääntä, tai olla ilmalla täytettävä.


No, taitaa tuo meidän valoinstallaatio on silti vielä aika hillitty noihin meidän naapureiden sekametelisoppiin verrattuna. Jännästi sitä kuitenkin silmä tottuu, sillä vaikka tien toisella puolella on just niin amerikkalaisia riemunkirjavia viritelmiä kuin voi kuvitella, niin ne näyttävät jo ihan siedettäviltä. Tällä meidän kadulla on kuitenkin yksi tyyppi, joka vetää yleensä niin yli kuin olla voi pumpattavine barbaroineen. 

Käydään tänään perinteisellä heppakärriajelulla naapuruston ympäri. Ylilyövän naapurin piha näyttää pelottavan pimeältä, mutta lupaan silti tehdä tilannekatsauksen muiden asukkaiden jouluoksennuksista.

Jouluvalo-Justiina ei malta odottaa.

torstai 6. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 6. luukku

"Oi Maamme, Suomi, synnyinmaa."

Kun ostin viime keväänä formulalippuja Teksasin Grand Prix'hin, en todellakaan uskaltanut edes haaveilla siitä, että kisan päätyttyä kajahtaisi Maamme-laulu.


Monivuotinen toive toteutui viimeinkin tänä vuonna, kun huristelimme lokakuussa reilut 1000 kilometriä auto täynnä porukkaa ja tavaraa Austiniin. Mummo ja ukki tulivat Suomesta kylään, joten urheilumatkalle lähdettiin kolmen sukupolven voimin.

Austin hurmasi meidät ihan täysin. Meillä oli kolmen päivän rannekkeet formuloihin, mutta halusimme säästää pikkuihmisten intoa itse kisaan ja myöskin tutustua meille uuteen paikkaan, joten aika-ajojen sijaan nautimme jokivarressa terassikahvit ja kiertelimme kaupunkia. Voisin hössöttää Austinista (ja fanityttöilystä Jensen Acklesin omistamalla Family Business Beer Companylla) loputtomasti, mutta näin itsenäisyyspäivänä on ehkä sopivampaa kertoa siitä suomalaisuuden huumasta, mikä meidät radan varrella valtasi.

Turn 11.

Vaikka kisasunnuntaina oli vähintäänkin t-paitakeli, niin minun Suomi-pipo pysyi visusti päässä. Hurrasimme Kimille (ja Valtterillekin), kun auto vilahti mutkasta ohi. Käännytimme vieressä istuneen brittifaninkin kannustamaan Kimiä. "I expect this level of enthusiasm from you next year", hän sanoi tyttöystävälleen, jonka oli ottanut väkipakolla mukaan.

Pieniä faneja ei jaksanut kisa kiinnostaa ihan loppuun asti.

Viimeiset kierrokset olivat ihan kamalia seurattavia, mutta onneksi lopputulos oli parempi kuin toinen sija. Ympärillä istuneet vaikka mistä maailmankolkista paikalle saapuneet fanit olivat päätelleet jostain, että olemme suomalaisia ja onnittelivat meitä vuolaasti Kimin voitosta.

Kun Maamme-laulu kajahti soimaan, meinasin pökertyä. Eihän tämä nyt voinut olla totta! Räikkönen oli tapansa mukaan hyvin hillitty, stereotyyppinen suomalainen, mutta meiltä se vähän unohtui. Vaikka ehkä juuri siinä hetkessä ei tullut mietittyä sotiemme veteraaneja tai sitä, mitä itsenäinen Suomi merkitsee, niin kyllä se oli hieno tunne kuulua tähän eksklusiiviseen kaartiin, pieneen suomalaiseen kerhoon, joka saa ja osaa laulaa Maamme-laulun. Torilla tavataan!

Ensi vuoden kisoissa tuskin kuullaan tuttua kansallishymniä, mutta siniristilippua voi silti heilutella ylpeänä. Suomi on hieno maa täynnä hienoja ihmisiä. Kyllä sitä saa vähän juhlia, Linnassa itsenäisyyspäivänä tai Teksasissa syksyisenä sunnuntaina. Tai torilla.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Olen itkenyt tänään vasta kahdesti!

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 5. luukku

Tänään meinasi ottaa ohimoon.

Scotty teki töitä kotoa käsin, sillä valtion virastot olivat tänään kiinni George H.W. Bushin hautajaisten takia. Minä ajattelin, että tänään olisi hyvä päivä laittaa viimeinkin jouluvalot ulos (eikä niitä tarvitsisi edes kutsua tunnelmavaloiksi), sillä ei olisi pakko ottaa pikkuapulaista kaveriksi leikkimään apinaa,  ja tämä keskiviikko on koko viikon ainoa päivä, jolloin ollaan plussan puolella, eikä koristeita tarvitsisi siis viritellä paikoilleen kohmeisin sormin.

Tuumasta toimeen. Testasin kaikki vanhat valot, koska niistä ei koskaan tiedä, millä tuulella ne ovat. Jessss, toimii. Nakuttelin nauloja ja veivailin ruuveja seiniin. Heiluin tikkaiden päällä yrittäen unohtaa korkeanpaikankammoni. Epäonnistuin.  Sain puolet valoista paikoilleen, ja siihen meni puolitoista tuntia. Puolitoista tuntia.

Iso osa valoista jäi vielä laittamatta, sillä en ylettänyt niin korkealle. (En siis uskaltanut ottaa vieläkin korkeampia tikkaita esille.)

Ja kun tuli aika sytyttää edes ne hädin tuskin paikoilleen saadut valot... Ne eivät toimineet!

Heiluttelin jokaista pimeänä ollutta polttimoa ja vaihdoin sulakkeet. Parhaimmillaan sain puolet valoketjuista toimimaan, mutta päädyttiin kuitenkin lopulta siihen tilanteeseen, että jouluvalohärpäkkeenperrrrrrkeleet löytyivät jotenkin jännästi roskiksen pohjalta.

Onneksi oli pakko lopettaa puhina ja kiroilu ja lähteä Scottyn kanssa perrrrrrkeleen pitkästä aikaa ihan kahdenkeskisille treffeille. Onnea on ihanat (suomalaiset) naapurit, jotka huolehtivat jälkikasvusta. <3 p="">

Olipahan melkoinen vuoristoratapäivä.

Up-Down KC. Aikuisten peliluola täynnä arcade-pelejä.
Niin meidän paikka. #nerds

Että sitä voikin ottaa hyvät kierrokset jouluvaloprojektin hetkellisestä epäonnistumisesta (kaupasta saanee uusia valovirityksiä...). Ehkä eniten otti ohimoon sen takia, että tiedän, että koko huominen menee taas itkiessä Suomi-ikävää. Perrrrrrrkeleen itsenäisyyspäivä.

Tai siis kiitos veteraanit.

tiistai 4. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 4. luukku

Kansas Cityn, tai yleensäkään Keskilännen, keleistä ei oikein ikinä tiedä. On ollut talvia, kun lunta on tullut yhteensä kaksi senttiä ja talvia, kun yhden päivän aikana valkoista kamaa pyryttää metritolkulla (no melkein, puolimetritolkulla ainakin).

Talvi yllätti tänäkin vuonna - ei siinä mielessä, että se tuli, vaan pieneksi jääneiden talvikamppeiden suhteen. Pikkujätkälle vielä viime talvena menneet toppahousut näyttivät naurettavan pieniltä, eikä takkitilannekaan ollut paljon mairittelevampi, joten kun kiitospäiväviikonloppuna oltiin lumimyrskyvaroituksen kourissa (blizzard warning), piti turvautua kerrospukeutumiseen ja Suomesta tuotuihin välikelinvaatteisiin. Koska ulos piti päästä.

Nyt tyypillä on uusi rotsi. Kuva tämän päivän siskonhakureissulta.
Pakkasessa nukutti hyvin.

Vaikka koko osavaltioon oli julistettu myräkkäsunnuntaina hätätila ja valtateitä oli pitkät pätkät kiinni, me päätimme uskaltautua autolla liikenteeseen, sillä meillä oli elokuvaliput ostettuna ja vähintäänkin malttamaton tyttö, joka oli odottanut Räyhä-Ralfin jatko-osaa kuukausikaupalla. Onneksi nelivetoisella ja hyvärenkaisella autolla lumiset tiet eivät olleet ongelma. Samaa ei voi sanoa takavetoisista lava-autoista, jotka jäivät sutimaan risteyksiin.

Niin, täällä ei käytetä talvirenkaita.

Teatterissa mesefiltteröitynä.

Varmistimme teatterin aukiolon ennen pyryn läpi porottelua, ja vielä silloin vastaus oli hölmistynyt "totta kai olemme auki", mutta siinä vaiheessa, kun me poistuimme teatterista, ovilla oli kirjaimellisesti laput ja pahoittelut aikaisesta sulkeutumisesta. Lähes kaikki ravintolat olivat kiinni, ja koko suurkaupunkialue hiljainen. Paikalliskanavat seisottivat toimittajia koko päivän ulkona mittailemassa maahan kertyvää lunta. Suomalaisena sitä ei edes hätkähdä kymmenestä sentistä lunta, mutta täällä pitää muistaa se, ettei aurauskalustoa ole läheskään yhtä paljon kuin arktisilla teillä, eikä niitä kannata paljoa hankkiakaan. Monella on myös aika häävisti kokemusta talvisilla keleillä ajelusta. #kahdensentintalvet

Kotiin tullessa maisema oli tällainen.

Koulut olivat koko Kansas Cityn alueella kiinni maanantaina ja Missourin osavaltion puolella vielä tiistainakin. Kansasissa luisteltiin tiistaiaamuna kouluun - minä mukaanlukien, sillä tuputin ison auton Scottylle työmatkalle, joka kulkee enimmäkseen vilkkaiden valtateiden kautta, joten me mentiin alle kilometrin koulumatka jäisillä naapurustoteillä hitaasti ja kieli keskellä suuta manuaalivaihteisella pikkusedanilla.

Koululle kävelemisestä oli turha haaveillakaan, sillä jalkakäytävien huolto ei kuulu kaupungille vaan tontinomistajille, joiden pihan läpi väylä kulkee. On varmaan turha sanoakaan, ettei esteetöntä kulkua koululle ollut, ennen kuin lumet sulivat.

Tästäkin huolimatta meidän pikkuvekara toivoo lunta joululahjaksi. Lapsia ei pyryt pelota. Heidän ei tarvitse huolehtia siitä, töräyttääkö joku ajokykyihinsä liikaa luottava teini työmatkalla kylkeen, vaan he ovat riemuissaan kaikista lumen tuomista mahdollisuuksista. Koskemattomaan puuterilumeen voi tehdä lumienkeleitä, ja seuraavana päivänä ilman yleensä lämmetessä pullautella lumiukkoja sarjatuotantona. Tai tapella isukin tekemän lumikinoksen päällä jostain tosi typerästä asiasta niin, että koko naapurusto raikaa.

Noin niin kuin esimerkiksi.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 3. luukku

Meillä ollaan kirjoiteltu tiuhaan tahtiin Joulupukille. Vanhempien postitusurakkaa on helpottanut kovasti se, että meillä(kin) on oma tonttu (Elf on the Shelf), Eila nimeltään, joka ilmestyy meille aina kiitospäivänä ja viipyy jouluaattoon asti. Eilan pitäisi käydä Korvatunturilla/Pohjoisnavalla joka yö ja välittää Pukille kuulumiset (onko täällä kilttejä lapsia/aikuisia) ja kirjeet, mutta joka on unohtanut tähän mennessä jo kahdesti liikahtaa vakoilupaikastaan mihinkään. Laiska tonttu!

Onneksi on. Laiska nimittäin. Tiedän pari kaveriperheen tonttua, jotka keksivät joka yö jos jonkinlaista kepposta, mutta meidän Eila vain istuu tai roikkuu chillisti milloin missäkin.

Tänä vuonna Pukille raapustetut toivelistat ovat olleet varmaan aika identtisiä muiden 6-vuotiaiden tyttöjen lähettämien kirjeiden kanssa. Toista se oli vielä kaksi vuotta sitten:


1. Jalkapallo (pikkuveljelle)
2. Mekko, joka ei ole naamiaisasu
3. Aurinkolasit pihalle kadonneiden (?) tilalle
4. Luuranko, joka roikkuu pitkän narun päässä
5. Pää
6. Dinosaurusihminen, jolla on ihmisen pää, dinosauruksen vartalo ja ihmisen varpaat
7. Iso helistin (pikkuveljelle)

Tokihan dinosaurusihmiset ja päät olivat aika mainstream vielä vuonna 2016, mutta nyt ovat so last season, eli niitä ei ole toivelistoilta enää löytynyt.

Lapset pääsivät viime lauantaina oikein istumaan Pukin syliin ja esittämään hänelle lahjatoiveet henkilökohtaisesti. Isosisko pyysi LOL-palloa, ja 3-vuotias pikkuveikka lunta.

Meidän perheessä on tehty niin, että Pukki tuo lapsille yhdet vähän isommat lahjat, kun taas muilta lahjantantajilta tulleet paketit ovat valmiina kuusen alla, kunhan ne on paketoitu, eli yleensä myöhään aatonaattona. Eila-tonttu kertoi minulle, että tänä vuonna lapset saavat Pukilta yhden yhteisen lahjan, eikä se ole LOL-pallo tai lumimyräkkä. Se on Stigan pöytäjääkiekkopeli, jossa on... Suomi ja Ruotsi (!!!!!!!!!!!!) vastakkain.

Voi sitä raukkaa, joka joutuu pelaamaan Tre Kronorilla meikän Leijonia vastaan.

Ai niin... Kenellekäs tämä lahja olikaan tarkoitettu?

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 2. luukku

Current view.

"Daddyyyyy, can you help me open the Christmas calendar yeeeeeet?!"

Se siitä pitkään nukkumisesta. Yöunet jäivät vähän heikoiksi, sillä eilen illalla oli pakko katsoa uusin Outlander puolen yön kieppeillä, ja yöllä piti päästää koiria vuorotellen ulos - toista rakkoa pienentäneen kasvaimen takia ja toista kissanp*skan syömisestä todennäköisesti johtuneen ripulin vuoksi.

Miten mulla voi muka olla koiranpentukuume?

Saatiin onneksi köllötellä kalenteritohinoiden jälkeen vielä jonkin aikaa. Laiskat aamut ovat aika ihania. Hepuliripulikoirakin voi sen verran hyvin, että hyppäsi kaveriksi sänkyyn. Eläinlääkärireissu olisi ehkä silti tarpeen, sillä Sisun kuulo katoaa jännästi sillä hetkellä, kun tassut koskevat meidän patjaa.

Järjestelin lämpimästä sängystä vastentahtoisen nousun jälkeen pyykki-/kurahuoneen. Lasten lapasia ja pipoja oli vähän joka puolella, joten eilen IKEAsta ostetut huopakorit tulivat enemmän kuin tarpeeseen kaaoksen kaitsemiseksi.


Onpas meillä värikkäitä takkeja.

Siivousintoilun jälkeen Scotty valitettavasti muisti, että olimme eilen puhuneet jotain jostain urheilusta (siis muustakin kuin penkki-sellaisesta!), joten oli painuttava kellariin ja hikoiltava tunnin verran. Pakko kyllä myöntää, että se tuntui erittäin hyvältä, sillä pari kuukautta vaivannut yskä-nuhakierre alkaa viimeinkin hellittää sen verran, että pystyin hölkkäilemään juoksumatolla ja polkemaan kuntopyörällä.

Olisin silti hoitanut hikoilun mieluummin saunassa.

Kuntopiirin jälkeen laitoimme chorizo-juustodipin tulille, ettei vain vahingossa pääsisi ainakaan laihtumaan. Chiefs-peli alkoi sopivasti juuri niillä näppäimillä, joten sen jälkeen olen ollut tukevasti parkissa sohvalla kissa ja tekeillä oleva neulepipo sylissä.


Pitänee keskittyä jälleen (amerikkalaiseen) jalkapalloon, sillä tämä pelihän on jännempi, kuin sen pitäisi olla. Kansas Cityssä on ollut tavallistakin suurempi futisinnostus tänä syksynä, sillä nuori pelinrakentaja Mahomes on pelannut niin hyvin, että on jopa ylittänyt kovat odotukset. Ensi viikolla päästään todistamaan taas tositoimia Arrowhead Stadiumille. Pitää tehdä pipo ennen sitä valmiiksi, sillä säätiedotus lupailee vähän vilakkaa keliä.

Go Chiefs!

lauantai 1. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 1. luukku

Apua. Syksy tuli ja syksy meni, ja nyt on joulukuu. Jos ette tienneet.

Jos siellä hämähäkinseittien peittämän ruudun toisella puolella on vielä joku, niin saanen selittää tätä tässä URL-osoitteessa majaillutta hiljaisuutta. Meillä on matkailtu ja vaihdettu vierassänkyyn lakanoita niin tiuhaan tahtiin, etten ole ehtinyt istahtaa läppärin kanssa sohvalle tarinoimaan. Ja sitten kun olisin ehtinyt, olen keksinyt jotain ihan muuta tekemistä. Kuten nyt vaikka viikko sitten sen, että tänä vuonna teen kuuseen uudet koristeet.


Pillihimmeleitä spraymaalausta odottamassa.
Kyllä, meillä on jo amerikkalaiseen tyyliin kuusi.
Tänään on tulossa postin mukana vielä satsi olkipillejä,
joista täytynee värkkäillä jotain lasi- ja muovihärpäkkeiden kaveriksi.

Näiden kuvien myötä avaan joulukalenterin ensimmäisen luukun. Tulevien päivien aikana saattaa tulla sikin sokin matkakertomusta, arkista tajunnanvirtaa tai kuvaoksennusta.

Teitä on varoitettu.