Jos näin kolmekymppisenä on vaikeaa hyväksyä kuolemaa, vielä hankalampaa se on kolmevuotiaalle. Aikuisen on mietittävä tarkkaan, miten suru-uutisen kertoo ja sanansa asettaa, ettei lasta ala turhaan pelottaa, mutta toisaalta myös niin, että lapsi ymmärtää asian lopullisuuden.
Meidän karvainen perhe pieneni eilen yhdellä, kun toinen rottapojista nukkui pois. Rauhallisesti kenkälaatikkon tekemässä pesässään, kaverinsa viereen. Oli jo sunnuntaina meidän mökiltä kotiutuessa aivan liikkumaton ja viileä, mutta virkosi illaksi. Antoi meidän silitellä ja yritti seurustella. Koska kipuja ei näyttänyt olevan, jäimme odottamaan väistämätöntä, ja se tapahtui eilen aikaisin aamulla.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta Iitan elämässä, kun joku kuolee (mm. Lumi-kissa), mutta ensimmäinen kerta, kun hän on tarpeeksi vanha ymmärtämään, mitä tapahtui. Scotty jäi kotiin tekemään etäpäivän, koska halusi jutella tyttönsä kanssa. Kun Iita heräsi, istuimme yhdessä sohvalle, Scotty tiukasti Iitaa halaten.
"Listen, daddy needs to tell you something."
"What, daddy?"
"One of the rats went away and he is not coming back."
"Why? Where did he go?"
"He was sick. He fell asleep."
"He will wake up in the morning!"
"He won't."
"Why?"
Aikamme kierreltyämme ja kaarreltuamme Iita oli lopulta ensimmäinen, joka otti kuolema-sanan esille. Kun pikkuveljensä heräsi päiväunilta, Iita otti häntä poskista kiinni ja kertoi hänellekin surullisen uutisen.
"Listen, I need to tell you something. Listen!"
"???"
"The black rat died, but he will take a deep breath and wake up. And we still have the white one!"
"Önnönnön."
"He was sick, but then he fell asleep and now he's happy!"
Meillekin tämä oli tosiaan uusi tilanne. Emme halunneet käyttää täällä niin kovin yleistä "eläin muutti maatilalle" -selitystä, eikä lemmikkien taivaasta puhuminen tainnut käydä kummankaan mielessä, sillä olemme vähän tällaisia pakanoita. Nukkumisen käyttäminen kiertoilmaisuna tuntui sekin vähän arveluttavalta, vaikka sitä käytimmekin. Mitä jos lapsi alkaisi pelätä nukahtamista?
Iita on ollut kuitenkin ihanan positiivinen, vaikkei ole poismenon lopullisuutta oikein ymmärtänytkään. Tänä aamuna juttelimme asiasta, ja Iita kertoi rotan olevan maassa hetken ja kuolleena hetken, mutta tulevan onnellisena takaisin.
"He is going to go to the ground for a little (while) and die for a little (while). When he comes back, he will be happy."
"Ei Cain tule takaisin. Sen takia tämä onkin vähän surullista."
"But we still have the white one! He hasn't died! I put my finger in their cage and they bit me, it was funny! They thought my finger was food. Hahaha! Can I have puuro?"
Asenne on ainakin oikea. Tärkeintä on muistaa ne kivat ja hauskat ajat, olikin se sitten vaikka sormien pureskelu. Sillä tavalla pieni eläinkin elää muistoissa.
