En oikein tiedä, missä vaiheessa nettipäiväkirjoittelusta tuli bloggaamista omalla kohdallani. Kun melkein kymmenen vuotta (apua...) sitten pistin ensimmäisen blogin, joka on tainnut hävitä jo bittiuniversumiin, pystyyn, kirjoitin kirjaimellisesti ihan vain itselleni. Vaihtoaikana naputtelin juoppohullun päiväkirjaa Suomessa olleille kavereille ja valitettavasti myös äidille ja iskälle (anteeksi). Vaihtoaikana tapahtuneen hullaantumisen seurauksena siirryin mutkien kautta kaukosuhdenyyhkyttelyyn ja vertaistukikirjoitteluun. Koko hommasta alkoi tulla yhteisöllisempää, mutta annoin edelleen yöllisten ajatusten virrata ilman mitään filtteriä.
Kauas on tultu noista ajoista. Huomaan monesti pohtivani, mikä on julkaisemisen arvoista. Arkikuulumisista en osaa enää oikein kirjoittaa, ellei niitä ole koottu johonkin isompaan, nasevampaan kokonaisuuteen. Kaipaan niitä päiviä, kun avasin tekstieditorin ja annoin vain tulla, ilman etukäteispohdintoja. Tai paineita.
Kaikesta tästä "kehityksestä" huolimatta en siltikään koe olevani oikea, vakavasti otettava bloggaaja. Tämä on harrastus, jossa haluan tulla paremmaksi, mutta ei sen enempää, eikä toisaalta sen vähempääkään. En oikein tiedä, mikä tavoitteeni on. Olen oikeastaan aika tyytyväinen nykytilanteeseen; vuorovaikutusta ruudun toisen puolen kanssa on mukavasti, mutta isoihin blogeihin pysyvästi majoittuneet anonyymit ankeilijat ovat pysyneet poissa.
Jokin kilpailuvietti minussa kuitenkin majailee. Ilahdun ihan kamalasti, kun huomaan, että joku on tykännyt Facebookissa
blogin sivuista, tai Bloggerissa/Blogilistalla/Bloglovinissa on yksi lukija enemmän. Tämä taas sotii edellisen kappaleen ajatusmaailmaa vastaan. Nolostun, jos pidän itseäni hetkenkään verran vakavasti otettavana
bloggaajana.
Ota nyt meistä naisista selvää.
Sen kuitenkin tiedän, että haluan palata rennompaan kirjoitteluun ja toisaalta tähdätä parempaan "asiakas"palveluun, joten pistän nyt pystyyn ihkaensimmäisen juttusarjan, jossa nostelen perjantaisin kirjoituksia vanhan, nykyään salasanallisen blogin puolelta. Ehkä inspiroidun rentoutumaan nykyhetkessäkin. Luvassa vaihto-"opiskelua", kaukosuhdetta, kitinää, myötähäpeää.
Perinneperjantai. Teitä on varoitettu.
Tänään palataan ajassa kahdeksan vuotta taakse päin, jolloin vaihtoonlähtöön oli reilu viikko aikaa.
*****
Maanantai 31.7.2006 klo 20:00
Lapinlahti-Vaasa-Lapinlahti-Kuopio-Siilinjärvi-Lapinlahti-Nilsiä-Lapinlahti
Valvottiin eilentänään Pirtan kanssa puoli neljään. Sikäli fiksua, että aamulla piti herätä kuudelta. Meni sitten viimeinen työpäivä aika väsyneissä merkeissä, mutta onneksi siivoiltiin pahanhajuisia koneita, eikä esimerkiksi sormenmenettämisvaaraa ollut, mitä nyt taju meinasi lähteä, kun velipoika avasi porakoneen levyn, jonka alla leikkuuöljy oli päässyt muhimaan varmaan 20 vuotta. Uusia eliölajeja oli muodostunut. Hyh.
Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin Pekan kanssa ajelemaan Vaasaan. Arvottiin kuski. Toinen oli nukkunut yövuoron jälkeen puolitoista tuntia, ja toinen oli haistellut liuottimia viimeiset kuusi tuntia. Päädyttiin siihen, että on turvallisempaa, että Pekka ajaa ja minä hihittelen. Kyyjärvellä, noin puolessa välissä matkaa, syötiin herkkuateriat ja vaihdettiin kuskia. Ja käytiin Alkossa. Noh, siinä sitten ajellessani vanhaa saksalaista rouvaa pitkin suoria pohojalaasia teitä huomasin, etten enää kyennyt tarkentamaan katsetta väsymyksen vuoksi. Ajoin auton levikkeelle, pysäköin sen varjoon, ja nukuttiin 20 minuutin päikkärit. Sen jälkeen laitoin mp3-soittimesta kuulumaan Lauri Tähkää (Pohjanmaalla kun oltiin), annoin Pekan jatkaa unia ja ajoin virkeänä Vaasaan asti.
Vaasassa siirrettiin yksi muuttokuorma uuteen säilytyspaikkaan, ja velvollisuudet hoidettuamme aloimme perjantai-illan viettoon. Pekka lähti omille teilleen, ja Sannan kanssa suunnattiin kaikkien yllätykseksi Pulloon. Työntekijät eivät olleet unohtaneet meitä, ja siinähän on tietysti suunnattomasti aihetta ylpeilyyn, kun ei hävetäkään osata. Pullosta jatkoimme jatkoille (oikeasti kaikkien yllätykseksi), ja ilmainen mehu sattui aamulla päähän. Olipa siinä sitten kiva kantaa tavaroita.
Lauantaina olisin ollut niin valmis ottamaan lävistyksen. Kävin jo nostamassa rahat ja kävelin lävistysliikkeen ovelle. Vaan sepä oli kiinni. Sou not, menen huomenna Kuopioon.
Kuopioon menin lauantainakin. Vaasasta päästiin liikenteeseen neljän maissa, juteltiin vielä Pekan kanssa kivoja kotimatkan ajan (paitsi silloin, kun nukuin), ja Lapinlahdella oltiin kahdeksan jälkeen. Oli hiukan kiirus, kun piti ehtiä Kuopion bussiin (21:50). Käytiin kaupassa, leikkasin Pekan hiukset, otin pikaisen suihkun, hutaisin maalia naamaan ja hyppäsin Opelin kyytiin. Pekka vei minut asemalle. Siellä "hyvästeltiin", eihän me nähdä kuin vasta tammikuussa seuraavan kerran. Olisi kai pitänyt olla hieman outo olo, kun entinen poikaystävä vei minut bussiin, jotta pääsen Kuopioon hummailemaan, mutta ihan luonnolliseltahan tuo tuntui. Pekka on kiva.
Kuopijossa oli taasen ehkä aika mukavaa. No ei mitään 'ehkä', oli tosi mukavaa. Olimma Puijonsarvessa viettämässä iltaa, ja sen jälkeen tämä nälkäinen tyttö pääsi syömään "pienet" makkaraperunat, joista oikeasti jaksoin syödä noin neljäsosan. Että olipa pienet, niin. Matkustin sitten aamujunalla päätepysäkille eli Siilinjärvelle (mitä, eikö se olekaan päätepysäkki?), ja sunnuntaina selviydyin jo neljän junalla Lapinlahdelle. Pieni askel ihmiskunnalle, suuri minulle.
Sunnuntai-iltapäivä ja ilta (ja yö) menivätkin vauhdikkaasti, kun ensin näin Maaritia piiiitkästä aikaa, sitten Merjaa (olihan edellisestä kerrasta jo kummiskin kaksi päivää!) ja sitten lähdin suunnistamaan ja etsimään Pirta-piikaa. Lähdin luottavaisin mielin GPS-laitteen kanssa ajelemaan, mutta jo kolmannessa risteyksessä muka miellyttävä naisääni yritti käännyttää minua väärään suuntaan. Käännyin jääräpäisesti toiseen (oikeaan) suuntaan, ja laite kehotti minua tekemään u-käännöstä koko ajan. No, ei siinä mitään, 28 kilometrin matkalla laite opasti ihan oikein viimeiset 2,5 kilometriä. Taidan siis jatkossa luottaa kynään ja paperiin.
Olihan kiva nähdä Pirtaa! Saattelin cow girlin tänään aamulla junaan. Oli vähän haikea olo, kun ei päästä näkemään valovuosiin. Mutta onneksi on Messenger.
Joo-o, tulihan taas tekstiä. Toivottavasti kukaan ei nukahtanut kesken. Itseä ainakin alkoi väsyttää. Syytän tätä postausta, en viime yön valvomista.
Huomenna Kuopioonkuopioon! Ku mullon llloma. Mukavata.