Kesäyön salmiakkiunelma

Tuliaisturkkarit tuli tuhottua taas melkein ennätysajassa. Itsehillinnästä ei ole pienintä haisuakaan kulmasta viettelevästi auki olevan salmiakkipussin edessä. Antaudun! Syön sellaisella hartaudella, että kitalaki on halki vähintään neljästä kohtaa. Pureksin, koska en malta odottaa seuraavaa, sopivan suolaista, mutta ah, niin makeaa, pyörylää. Rouskrousk, loppuivat, pirulaiset.

Ostinpa karkinhimoissani liput Suomeen. Kaipa siellä tulee muutakin kivaa tehtyä, kuin tuijoteltua taivaallisia makeishyllyjä.

Päästään nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan yhden vaihtopysähdyksen taktiikkaa (normaalisti kaksi) Suomeen lentäessä. En edes oikein viitsinyt tutkia muita vaihtoehtoja kuin American Airlines; maksan mieluusti vaikka pikkuisen ylimääräistä lyhyemmästä matka-ajasta ja vähemmästä vaihtostressistä. Näin jälkikäteen huomasin, että taisipa olla jopa edullisin vaihtoehto. Win-win. Win.

Jännityksellä jäämme odottamaan, millaista on lentää sylilapsen-ikiliikkujan kanssa tällä kertaa. Ei ole enää vauva, joka torkkuu suurimman osan matkasta - koneessa, kentillä, kantorepussa. Pitänee oikeasti harkita valjaiden ja hihnan ostamista!

Ei onnistu enää. Kentällä nukkuminen, eikä Deltalla lentäminen.

Ihanaa kuitenkin on, että meillä on nyt konkreettinen jälleennäkemispäivä. Mies ja lapsukainen pääsevät viettämään ihan ensimmäisen Suomi-juhannuksensa, ja minä ensimmäisen kuuteen vuoteen. Mökkijuhannuksen, savusaunan ja rosvopaistin lisäksi agendassa taitaa olla matkailuautoilua, Muumeja, Turkua (random fakta #98234: en ole koskaan käynyt Turussa!), linnaa, Vaasaa. Hullua Pulloa. Kavereita, sukulaisia. Salmiakkia, jäätelöä. Itikoita hysteerisenä karkuun juoksemista.

Kesä!

Superia

Super Bowl Sunday meinasi olla tänä vuonna ensimmäistä kertaa masentava juttu.

Matkataanpa ajassa pelottavan monta vuotta taaksepäin. Kello pirahtaa soimaan puolen yön jälkeen helmikuisena maanantainvastaisena yönä. Laahustan sohvalle jatkamaan torkkumista. Talouden kaksilahkeinen naksauttaa oluen auki ja on silminnähden innoissaan amerikkalaisen "jalkapallon" (siis käsipuikulan) spektaakkelimaisesta finaalipelistä. Selostaja puhuu downeista ja jaardeista. Sinnittelen hereille puoliaikashow'hun asti, sen jälkeen luovutan. Typerä laji. Kiekkoa sen olla pitää.

Muutama vuosi ja yksi amerikkalainen vaihtokokemus myöhemmin seisomme kavereiden kanssa grillaamassa hyytävässä pakkasessa keskellä yötä. Kaupasta on hamstrattu Budweiseria ja wingsejä. Tällä kertaa downit ja jaardit alkavat tuntua järkeviltä jo pelin toisella neljänneksellä (kun ne on ensin selitetty minulle vähintään kymmenen kertaa). New England Patriotsien pelinrakentajaakin katsoo ihan mielellään. Jaksan valvoa loppuun asti.

Seuraavasta vuodesta eteenpäin Super Bowlit katsellaan saman katon alla asuvan amerikkalaisen asiantuntijan kanssa. Oma joukkue, Kansas City Chiefs, on esiintynyt loppuottelussa edellisen kerran vuonna 1970, eikä toivoa uusinnasta lähitulevaisuudessakaan juuri ole. Super Bowl katsotaan silti, aina. Ihan aina. Suomessa ja USA:ssa, yöllä ja päivällä.

Kansasiin muuton jälkeen syksyiset sunnuntait ovat menneet tiiviisti jalkapallon parissa. Kyllä, olen tullut siihen pisteeseen, että football tarkoittaa ensisijaisesti amerikkalaista käsipuikulaa, ja soccer taas tätä eurooppalaista jalkapalloa, jossa oikeasti käytetään jalkoja pallon liikuttamiseen. Pitkään siihen meni, mutta vastusteluista huolimatta tässä sitä ollaan -- jokaisen ottelun alkaessa en enää tarvitse kattavaa selitystä säännöistä tai taktiikasta, vaikka kieltämättä opittavaa olisi vielä hurjasti. Tietämys onneksi riittää varsin mainiosti sujuvaan seuraamiseen. Niin, ja intohimokin.

Super Bowl Sunday meinasi kuitenkin olla tänä vuonna ensimmäistä kertaa masentava juttu.

Jalkapallourani alkuaikoina ei oikeasti olisi voinut vähempää kiinnostaa, ketkä tittelistä mittelevät. Lajiin enemmän tutustuttuani olen kuitenkin rakastunut, ihastunut ja vihastunut tiettyihin joukkueisiin ja pelaajiin. Viime kausi meni meidän Chiefseiltä vielä syvemmälle kuin penkin alle, mutta Super Bowl Sunday oli silti täynnä intoa, pettymyksiä, kavereita, hyvää ruokaa, huutoa ja melskettä. Ja tietenkin mainoksia. Kuten asiaan kuuluu.

Tänä vuonna mestaruudesta taistelevat Seattle Seahawks (haukotus...) ja Peyton Manningin Denver Broncos, joita rakastan vihata. Tiedän kyllä, kumpaa (vastaan) kannustan, mutta kun tänä vuonna olisivat meikäläistenkin rahkeet riittäneet jopa tulevaan viikonloppuun asti (jos ihan pikkuisen katson punakultaisten lasien läpi...). Finaalipeli on muistutus jostain, mitä olisi voinut olla.

Get it? Marijuanasta tehtiin laillista molemmissa osavaltioissa. Kuva täältä.

Ei olla oltu ainoita maansa myyneitä chiefsiläisiä. Moni muukin joukkue olisi voinut. Onneksi näin viimemetreillä tuli kuitenkin kasattua kavereiden kanssa ainekset vallan mainioon penkkiurheilutapahtumaan. Eikä olla yksin, sillä monesta grillistä nousee varmasti tänä sunnuntaina käry ja katku. Tästä(kin!) Super Bowl Sundaysta tulee varmasti, jos nyt ei ikimuistoinen, niin jälleen yksi helmikuinen sunnuntai, jonka avulla jaksaa innostua tulevistakin pelispektaakkeleista. Kirpaisevien kausien jälkeenkin, auts.

Nelonen Pro näyttää Super Bowlin suorana ja maksutta (yllättäen ja pyytämättä) 3.2. klo 01:00 alkaen. Suosittelen.

Mie romahan // Supersaver Travel Blog Awards

No oho. Rähmäsilmin tavasin aamuista sähköpostin otsikkokenttää. Mikä Travel Blog Awards? Ei kai tämä ole jotain spämmiä? 

Onnittelut! Blogiasi on ehdotettu Paras USA-blogi -kategoriaan Supersaver Travel Blog Awards -kilpailussa!

Kiitos kaunis ehdottajalle! Piristipä kansasilaisen lähiörouvan pakkaspäivää, melkoiseen seuraan olen päässyt.

Edit klo 12:10: Sitähän minä vain tulin sanomaan, että jokaisen kategorian voittajalle tarjotaan mahdollisuus julkaista bloginsa kirjana. Joten hopihopi äänestämään omaa suosikkia!

 hotellit helsinki - löydä parhaat hotellitarjoukset ja varaa hotellit Helsingistä

Lentokenttäkompleksi

Lentokentät. Niihin on viha-rakkaussuhde. Tuttuihin terminaaleihin liittyy hykerryttäviä odotuksentunteita. Niiden vessoihin liittyy piilossa itkettyjä kyyneleitä.

Eilen tuli puolitoistaviikkoinen kyläily päätökseen. Lapsi oppi vihdoinkin sanomaan mummo (eikä esim. pipi tai pöpö), ja lentokentällä mummon sylistä lapsen riistäminen ottaminen toi eilen tämmöiselle karskille äijällekin kyyneleen silmäkulmaan. Onneksi napero on itse vielä sen verran pieni, ettei ihan ymmärrä, mitä tämä välimatka tarkoittaa. En nimittäin uskalla edes ajatella, miten kestän lapsen surua ja ikävää. Tai siis miten en kestä.

Meille isommille ihmisille tuo lohtua, että kesällä nähdään taas. Ja Skypessä. Nähtiin jo. Pikkuneitikin tunnistaa mommon ja kukin,  livenä ja ruudun takaa. Kyllä tämä taas tästä. Perberistä, silti.

Vaikka otettiin loma loman kannalta, niin ehdittinpä näyttää ensimmäistä kertaa kylässä olleelle (iso)tädille vähän kotiseutuakin!

Emporia!

Aakeeta laakeeta.

Tallgrass Prairie National Preserve. Ja hirrrrrveen tuulinen päivä.

Heppa, joka sanoi erään mielestä "muu!".

Drive-by shooting downtown...

...eli kuvia liikkuvasta autosta ikkunan läpi.

Kenguja eläintarhassa.

Bää.

Kansas City Zoon uusimmat asukkaat.

Daddyn kanssa.

Jellonat olivat ärjyvällä tuulella.

Yksisarvinen. Eikun yksisyöksyhampainen.

Tuitui.

Parasta reissussa taisi kuitenkin olla jokin ihan muu kuin kotiseutumatkailu.

Yhdessäolo.

Amerikansuomalaisen Niksi-Pirkka (ei sisällä sukkahousuja)

Muutat/tulet pitkälle vierailulle Amerikkaan. Huomaat heti, että pussilakanat ovat harvinainen luonnonvara, kaupasta ei saa kunnon karkkeja, leipä on pahaa pullaa. Suomi-ikävä kalvaa, ja haluat jouluksi, tai satunnaiseksi keskiviikoksi, riisipuuroa ja lanttulaatikkoa, mutta reseptivihkoa ja kaupan ruokahyllyjä vertaillessa menee sormi suuhun. Eihän täällä myydä puuroriisiä! Mikä neuvoksi?

Onko nälkä?

• Riisipuuron voi tekaista risottoriisistä (tai medium grain -riisistä). Passeli myös karjalanpiirakan täytteeksi.
• Ruisleipää ja karjalanpiirakoita voi tehdä itse, sillä peruskaupoista löytyy yleensä karkeaa ruisjauhoa. Alahyllyltä, pölyttymässä.
• Karo Dark Corn Syrup käy "tavan" siirapista. Lanttulaatikko ja piparit ovat suksee.
• Salmiakkia (tai jotain sen tapaista) löytyy ainakin Kansas Cityn alueelta mm. Dean & DeLucan irtokarkkiosastolta ja World Marketista. Jälkimmäisestä saa myös hapankorppua (Finn Crisp) ja ruotsalaista glögiä. Aina ei voi voittaa. (Ja pianhan meillä on Ikea, josta saa myös ruotsalaista glögiä.)
• Valion juustoja löytyy näistä kaupoista.
• Joulutortut voi muovailla pakastetusta puff pastrysta, ja luumuhillon keittelee kätevästi kuivatuista luumuista ja sokerista.
• "Kermaviiliä" tulee, kun yhdistää jogurttia, tuorejuustoa ja sitruunaa/viinietikkaa. Kiitos Irina.
• Jos leipuria laiskottaa, Nordic Breads auttaa. Whole Foodsista taas löytyy harvinaisempia herkkuja, kuten Pandan lakua ja rahkaa. Kiitos Ina.
• Sproutsin irtomyynnistä saa Risellan veroista (puuro)riisiä, short grain rice. Rahkahimon voi tyydyttää kreikkalaisella jogurtilla, ja jos maissisiirapin maku ei miellytä, Steen'sin 100% Pure Cane Syrup pelastaa. Kiitos lone star.
• Iskikö metwurstikaipuu, mutta kaupan leikkelehyllyllä näyttäisi olevan vain vetistä kinkuntapaista? Salamista saa ensiapua! Meillä on käytössä thin cut salami, Inalla genoa salami, ja lone starin taloudessa suosikeja ovat Pillersin salamit.
• Mannapuuronnälkäisille (minä!) lienee ilouutinen, että puuron voi keitellä Cream of Wheatista (farina). Tästä vinkistä kiitos Facebookin USAn Suomalaiset -ryhmälle.

Janottaako?

• Stiegl-Radler -greippiolut maistuu Lonkerolta - oikeasti!
• Ennen niin köyhät ja ylimakeat siiderivalikoimat ovat kuivuneet, mutta eivät kokoon, vaan herkulliseen suuntaan. Kokeilemisen arvoisia ovat ainakin Angry Orchard ja Crispin (meikän suosikki).

Väsyttääkö?

• Petivaatteita voi toki tuoda Suomesta, mutta tyynyt ovat täällä leveämpiä ja peitot pidempiä. Toimii silti, kun vähän ryttää. Oikeista paikoista (mm. Crate and Barrel) metsästämällä löytyy pussilakanoitakin, jopa Marimekkoa, amerikkalaisella mitoituksella.

Pitääkö päivittää Facebook-status?

• Amerikkalaisen eli vajaavaisen näppäimistön saa ääkköselliseksi seuraamalla näitä ohjeita (Windows).

Miten SINÄ olet tehnyt amerikkalaisesta arjesta suomalaisempaa? Sana on vapaa!

Lisään niksipirkkailut ja niiden lähteet tähän listaan.

18 kk

"She's so cute!" lääkäri kuiskasi harjoittelijalle sulkiessaan tutkimushuoneen ovea perässään. Oven taakse jäi kaksi leveästi hymyilevää vanhempaa. Terve, hyvin kehittyvä ja kasvava lapsi. Puolitoistavuotias. Uskomaton onni.

Näitä vermeitä ei nähdäkään uudestaan ennen kuin ensi syksynä. Kausi ohi. :'(

Sanavarasto on vähintään tuplaantunut viimeisen kuukauden aikana. Kommunikointi on helpompaa, puolin ja toisin, eikä lapsi tunnukaan saavan kiukkukohtauksia tyhmien, ymmärtämättömien vanhempien takia, vaan silloin, kun saa kieltävän vastauksen. Hempeästi lausuttu "piish?" ei olekaan taikasana, jolla saa kaiken haluamansa.

Beibi (nukke) ja papi (pehmokoira) ovat parhaita kavereita, joiden kanssa syödään, leikitään ja nukutaan. Niille tehdään ruokaa, niitä työnnellään rattaissa. Joskus lentävät vikkelästi huoneen poikki.

Vauhti on hurjaa, eikä paikoillaan ehdi oikein ollakaan, paitsi joskus Sesame Streetistä nauttiessa tai kirjoja lukiessa. Nämä rauhalliset hetket ovat herkkua meille herkkähermoisemmille, sillä lapsi löytää itsensä sekunnin sadasosassa usein vahinkoalttiista paikoista (mm. kiipeää portaita kaiteen väärältä puolelta tai nousee keittiönpöydälle tai sohvan selkänojalle), vaikka talosta on yritetty tehdä mahdollisimman turvallinen paikka meille kaikille. Pieniä muksahduksia lukuunottamatta tapaturmia ei onneksi ole sattunut.

Voisiko tuon naperon rullata kuplamuoviin 30-vuotiaaksi saakka?

Pysykee sisällä, ulukona on kylymä!

Winter Storm Hercules. Polar vortex. Helvettikin jäätyi.

Samalla, kun Suomessa uhkaillaan talven perumisella, tällä mantereella nautitaan (?) lumesta ja pakkasesta. Sunnuntaille tosin luvataan jo reilua 10 lämpöastetta, mutta talvi jatkuu maaliskuun 19. päivään asti. Koska kalenterissa lukee niin.

Hanget korkeat, nietokset.

Täytyy myöntää, että pikkuisen huvitti tämä hössötys. Uutiskanavien toimittajat ovat seisoneet hyytävässä tuulessa kuvailemassa sieraimiensa jäätymistä ja jäädyttämässä t-paitoja demonstroidakseen, miten kylmää 15 pakkasastetta on. Koulut ja kirkot, jopa yritykset, ovat olleet monessa paikassa kiinni. Koska ulkona on lunta ja pakkasta.

Ei vaan meillä Suomessa! Jos lämpömittari (tai kylmyysmittari, kun Suomesta puhutaan) näytti kouluaamuna -25C, sukset otettiin silti mukaan, sillä iltapäivällä saattoi olla kymmenen astetta lauhempaa, ja ladut kutsuivat. Silmäripset ja kaulahuivi jäässä puskettiin hankien läpi kouluun. Ylämäkeen, mennessä ja tullessa!

Pitää kuitenkin muistaa, kaiken hihittelyn keskellä, että näillä lakeuksilla tämä ei ole millään tavalla tavallista. Lapsilla ei ole samanlaisia toppavarusteita kuin sisukkailla pikkusuomalaisilla, joten koulubussin odottaminen kovassa pakkasessa voisi olla oikeasti hieman tyhmää. Autoissa ei ole lohkolämmittimiä tai talvirenkaita vakiovarusteena (eikä kuskeilla kattavaa kokemusta liukkaista olosuhteista), joten jäiset ylämäet ja alhaiset lämpötilat ovat haasteellisia.

Meillä taidettiin käydä kylmimmillään -21 asteessa. Vinhasti nurkissa vinkunut tuuli teki pakkasesta sen verran purevaa, ettei ulos tehnyt mieli. Lyhyet pyrähdykset kuitenkin tuntuivat ihan tavallisilta rapsakoilta pakkaspäiviltä. Suomalaisella mittapuulla, siis.

Pilkka sattui kuitenkin omaan nilkkaan. Meillä nimittäin jäätyivät vesiputket. Joo joo, tiesin kyllä, että hanat pitäisi jättää tippumaan kovilla pakkasilla. Mutta eihän siellä nyt niin kylmä ollut! Eikä meillä Suomessa tarvitse tiputella vettä turhaan!

Onneksi kyse oli vieraskylppäristä, joiden hanoja tai pönttöä ei päivittäin tarvita. Silti vietettiin maanantai-ilta könöttäen lavuaarin alla, hiustenkuivaajalla epätoivoisesti putkia lämmitellen. Ei auttanut.

Eilen oli sen verran lauhaa, että vesi virtaa taas. Meidän onni oli, ettei seinien sisällä ole herkästi halkeavia kupariputkia. Näyttää nimittäin siltä, että selvittiin säikähdyksellä, eikä tarvitse repiä seiniä auki ja palkata putkimiestä. Seuraavan polar vortexin sattuessa kohdalle valutan varmasti vettä.

Maassa maan tavalla.

Lähetys on saapunut kohdemaahan

Meidän lähettämä joulupaketti löytyi taas maanantaina 30.12. maailmankartalta, tarkemmin ottaen Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalista. Vielä saman päivän aikana se oli lajiteltu logistiikkakeskuksessa Vantaalla. Ehkäpä hyvällä tuurilla voitaisiin viettää kakkosjoulua vain viikko myöhässä!

Sormet, varpaat ja silmät ristissä päivittelin Itellan seurantasivua uudenvuodenaattona. Yksi lajittelu ei meidän seikkailijapaketille vissiin riittänyt, sillä 31.12.2013 klo 18:53:57 loota oli lajiteltu uudestaan. Siellä Vantaalla.

Eilen illalla katsastin taas seurantasivun, koska Suomessa kello oli jo sen verran, että kusti polkisi jälleen pyhäpäivän jälkeen. Olihan siellä tapahtunut liikettä.

"Lähetyksen toimituksessa on havaittu poikkeama. Lähetys voi mahdollisesti viivästyä." Paketti Hämeenlinnassa, eli väärässä ilmansuunnassa.

Reaktioni oli jotakuinkin seuraavanlainen:

Onneksi varoittivat mahdollisesta viivästymisestä, muuten olisin yllättynyt/pettynyt. Nyt meidän laatikonmuotoinen travellaaja on taas Vantaalla, lajiteltuna, valmiina seuraavaan seikkailuun. Äiti epäili, että muutaman viikon päästä saattaa löytyä Kuopiosta, josta menee nyt ainakin se pari päivää 60 kilometrin matkalla Lapinlahdelle - onhan paketti sentään Priority.

Tai sitten se on matkalla takaisin Kansasiin.

Edit klo 14:03: Isä totesi, että onhan se Lapinlahti Helsingissäkin.

Edit klo 23:44: Nyt se paketti on taas Hämeenlinnassa. Kävi tosin tässä välissä rekisteröitymässä jossain ulkomaillakin. Voi myös mahdollisesti viivästyä.

Edit 3.1.2014 klo 00:08: Itellan asiakaspalvelija kertoi, että lähetys on "OK-tilassa" ja jakelussa maanantaina klo 14 mennessä. Saapa nähdä, taitaa olla loppiainen. Toisaalta ei sanonut, minä maanantaina.

Edit 3.1.2014 klo 15:00: Nyt se on taas lajiteltu. Vantaalla.

Edit 7.1.2014 klo 12:12: Perillä. Ehjänä.