Un-Luckyan päivä.
Siitä on melko pitkä aika (pari viikkoa!), kun olen viimeksi sulkenut telkkarin vihaisena ennen vastajoukkueen juhlinnan alkamista. Tänään kävi niin.
Kotijoukkue Kansas City Chiefs sai taas koko kaupungin (joulun)punaiseen hurmokseen ennen pelipäivää. Mekin mentiin katsomaan ensimmäinen puoliaika läheiselle panimolle, jossa oli food truck (ruokarekka?) tarjoilemassa erittäin herkullisia tacoja.
Peli alkoi niin loistavissa merkeissä, että meidän 6-vuotias neitokainen kysyi, että miksi tuo meidän lempijoukkue onkaan niin hyvä (nuori pelinrakentaja Mahomes!). Keksipä hän uuden toiveammatinkin: hänestä tulee ensimmäinen tyttö, joka pelaa punakeltaisissa väreissä.
En nyt sitten osaa sanoa, ovatko tulevaisuudensuunnitelmat menneet enemmän vai vähemmän mahtipontisempaan suuntaan siitä, kun hän ilmoitti 3,5-vuotiaana haluavansa isona Marsiin juomaan olutta.
 |
| Travis Kelcen kovin fani. Kuulemma. |
Tultiin kotiin katsomaan toinen puoliaika, ja huonostihan siinä lopulta kävi. Niukasti. Ihan viime sekunneilla. Ei voi puhua edes rakkaasta vihollisesta, kun kyseessä oli San Diegosta hiljattain Los Angelesiin muuttanut divisioonapainajainen Chargers.
Suomen kielessä ei ole sellaista kirosanaa, joka kuvaisi osuvasti tämänhetkistä tunnelmaa.
En tehnyt tänäänkään pipareita, mutta pipariksi meni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti