perjantai 16. kesäkuuta 2017

Amerikkalainen unelma vai painajainen?

En oikein muista, mistä se sai alkunsa. Lienen ollut kuusivuotias, tai niillä kieppeillä, kun minusta tuli kova Elvis-fani. Kuuntelin yhtä (tai kahta) ja samaa CD:tä ja vinyyliä jatkuvalla syötöllä. Valehtelin pikkuveljelle, että Surrender kertoo traktoreista, ja huijasin täten hänetkin kuuntelemaan Elvistä, vaikka veikka olisi mieluummin kuunnellut Rölliä. 

Telkkarista VHS:lle nauhoitettu Elviksen vuoden 1968 comeback-konsertti tuli katsottua monta, monta kertaa. Muistan ajatelleeni, että olisin halunnut syntyä aiemmin, jotta minulla olisi ollut mahdollisuus olla paikan päällä nappaamassa Elviksen yleisöön ojentama hikirätti kiinni. If I Can Dream oli lempikohtani. On edelleen.

Aikojen saatossa Elvis vaihtui Abban ja Take Thatin kautta vähän uudempaan ja heavympään rockiin ja metalliin, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Elvis jätti kuitenkin pysyvän jälkensä, ja pukeuduinpa penkkareissa varhaislapsuuteni idoliksi.

Elvis has left the building.

Elviksen ääni aiheuttaa edelleenkin kylmiä väreitä. Hänen valitettavan lyhyt, mutta niin kovin erikoinen elämänsä kiehtoo ja kiinnostaa. Siispä kun kaksi ja puoli vuotta sitten saimme Scottyn vanhemmilta Memphis-viikonlopun lastenhoidolla höystettynä joululahjaksi, meinasin revetä liitoksistani. Pääsisin vihdoinkin Gracelandiin, Elviksen kotiin!

Seuraavana päivänä sain tietää odottavani pikkukakkosta. Reissu saisi odottaa.

Viime viikonloppuna se hetki sitten viimein koitti, kun pienempikin nassikka oli tarpeeksi iso jätettäväksi kahdeksi yöksi hyvään hoitoon. Vaikka olemmekin perheen kesken matkustelleet jonkin verran, kahdestaan reissuaminen on ollut meille melkoinen harvinaisuus. Emme ole käyneet (vielä?) häämatkallakaan. Takapenkki oli erikoisen hiljainen.


Ajelimme kumpuilevan Missourin maaseudun läpi Springfieldiin, jossa pysähdyimme lounaalle. Meille vinkattiin uudesta panimosta, eikä meitä tarvinnut kahdesti käskeä.


Kylmä olut maistui lämpimällä terassilla oikein mainiolta. Tilasimme sen kaveriksi herkulliset tacot ja poutinen jalapenojuustolla. Olisin voinut jäädä panimolle koko päiväksi, mutta matkaa oli toki jatkettava. Sitä oli vielä viitisen tuntia edessä.


Vähän ennen Arkansasin rajan ylitystä poikkesimme isolta tieltä ja huristelimme ihmettelemään Grand Gulf State Parkia. Soratietä pitkin.

Kyllä kannatti pestä auto edellisenä päivänä!

Grand Gulf -puisto koostuu romahtaneesta luolastosta. Puisto on verrattain pieni ja nopeasti nähty, mutta ehdottomasti pienen kiertoajelun arvoinen. Vesi oli meidän siellä ollessa sen verran korkealla, ettemme päässeet katsomaan vesiputousta näköalatasanteen ollessa veden alla, mutta se ei haitannut.


Pienen reippailun jälkeen kävimme pesemässä auton itsepalvelupesulassa, ennen kuin hiekkapöly muuttui puuroksi. Matka jatkui ja Elvis soi. Saavuimme Tennesseehen ja samalla Memphisiin puoli seitsemän maissa. Kävimme nopeasti hotellilla (Econo Lodge Downtown) suihkussa ja vaihtamassa vaatteet

Vasemmalla näkyy Memphisin korkein rakennus, joka on täysin autio, kuten rikkinäisistä ikkunoista voi päätellä.

Kävelimme jokirantaan, jossa oli perjantaiseen tapaan livemusiikkia. Ostimme kojusta paikallista (hyvää!) olutta ja ihastelimme Mississippijoen taakse laskevaa aurinkoa.

#restingbitchface


Illan pimettyä kävimme nopealla iltapalalla meille suositellussa Kooky Canuck -ravintolassa, joka on, nimestäkin päätellen, kanadalainen. Menu koostui perinteisistä baariruoista ja heille ominaisista jättihampurilaisista. Me söimme tuliset wingsit puoliksi, ennen kuin jatkoimme tepastelua kohti illan pääkohdetta, Beale Streetiä.


Beale Street on Memphisin oma Bourbon Street. Poliisit olivat sulkeneet kadun ja sinne pääsi vain turvatarkastuksen jälkeen, mikä oli nykymaailmanmenon ja omatkin kokemukset huomioon ottaen hyvältä tuntuva juttu. Baareilla oli luukut, joista he myivät olutta ja värikkäitä drinkkejä, ja iloiset ihmiset kävelivät kauniina kesäiltana keskellä katua juomat käsissään.

Vaikka people watching oli oikein kivaa, me emme jaksaneet kovin kauaa siellä rymytä, sillä reilun viiden tunnin yöunet alkoivat painaa. Meno oli aika lihatiskimäistä jo ennen puolta yötä, emmekä olettaneet sen siitä miksikään muuksi muuttuvan. Olimme hotellilla tasan kello 23:59 ja tapasimme hississä ensimmäistä kertaa bbq-ribsejä syövän (kyllä, siellä hississä sisällä) argentiinalaisen ja amerikkalaisen, joka osasi sanoa Suomi.

Seuraavana aamuna Scotty toi minulle sänkyyn aamiaisen, joka koostui tiivisteestä tehdystä appelsiinimehusta, paahtoleivästä, banaanimuffinsista ja kahvista. Menihän se, kun kerran "ilmaiseksi" sai.

Eipä vatsaan kovin paljon ruokaa olisi mahtunutkaan, sillä siellä lepatteli melkosesti perhosia. Pakkasimme nopeasti tavarat kasaan, sillä olisimme seuraavan yön toisessa hotellissa, kirjauduimme ulos ja läksimme ajelemaan kohti Gracelandia.

Olimme lippujonossa yhdentoista maissa, ja kun pääsimme tiskille, ensimmäinen vapaa kartanokierros oli kello 12:45. Meillä olisi siis melkein kaksi tuntia aikaa kierrellä ja ihmetellä. Valitsimme odottelun(kin) vuoksi liput, jotka sisälsivät pääsyn museoihin ja gallerioihin.



Oli jotenkin epätodellinen olo, kun kuljin vitriiniltä toiselle. Vaatimattomista puvuista paljetteihin ja viittoihin. Todellisuudesta irtautuminen ja muiden omaisuudeksi muuttuminen näkyi aika selvästi esiintymisasujen evoluutiossa. Viva Las Vegas.

Se vaaleanpunainen Cadillac.

Ehdimme nähdä Elviksen vaatteita, kultalevyjä, autoja, moottoripyöriä, armeija-aikaisia kuvia, vaikka mitä, ennen kuin nälkä kuljetti meidät Gladys' Dineriin hodarille. Ehdimme käydä vielä lahjatavarakaupassa (yhdessä niistä monista...) ennen kuin kello tuli 12:45 ja meidät ohjattiin pieneen teatteriin katsomaan lyhyttä esittelyä Elviksestä ja hänen rakkaasta kodistaan sekä odottamaan kuljetusta kartanolle.

Graceland.

Kartanolla sai periaatteessa liikkua omaan tahtiin iPadin opastamana, mutta käytännössä se ei oikeastaan ollut mahdollista tai järkevää. Ihmisiä oli paljon, ja kulkutilat verrattain ahtaat. Valuimme hitaasti massan mukana huoneesta toiseen, John Stamosin opastusta kuunnellen.

Olohuone, heti sisäänkäynnin oikealla puolella.

Yläkertaan kierroksella ei ollut asiaa, sillä se oli ollut Elviksen yksityisaluetta, ja sitä se on edelleen.

Elviksen tytär Lisa Marie aterioi edelleen Gracelandissa käydessään tässä ruokasalissa.

Keittiö, jossa oli kuulemma ollut aina joku kokkaamassa, kaikkina vuorokauden aikoina.

Kellarin televisiohuone.

Biljardihuone, jonka katto ja seinät olivat rypytettyä kangasta.

Viidakkohuone, joka meidän talosta puuttuu ihan kokonaan.

Elviksen makua ei voi vitsinäkään sanoa hillityksi. Peilipintaa ja kokolattiamattoa löytyi yllättävistä paikoista (katosta ja seinistä), kultaa ja kimallusta sieltä täältä. Ehkä Graceland ei olisi näyttänyt 70-luvun "tyyliin" tottuneen silmään yhtä kornilta. Sekin on mahdollista, että Elvis meni vähän päästään sekaisin, mikä näkyi valkoisina apinoina pöydillä ja vihreänä pörrömattona seinässä, ja oli rakkaan kotinsa vanki. Kodin, jonka muurien ympärillä oli aina joku päivystämässä, jotta näkisi vilauksen kuninkaasta. Elämä oli normaalista aika kaukana, oikeat ystävät vähissä.

Kartanon jälkeen kierros jatkui toimistoilla ja muissa ulkorakennuksissa. Seiniltä löytyi paljon historillisia dokumentteja ja vanhoja valokuvia, sukupuita ja pienoismalleja. Elvis oli ponnistanut amerikkalaiseen unelmaan ja maailmanmaineeseen niin kovin vaatimattomista oloista.

Tästä lähdettiin. Köyhän perheen ainoa poika Tupelosta, Mississippistä.

Kun astelimme kohti muistomerkkejä ja hautoja, oli pakko tiputtaa aurinkolasit omituisesti kirvelevien silmien suojaksi. Vaikka Elvis sai elämässään kaiken ja enemmän, hänen tarinansa oli lopulta aika traaginen. Kynttilä paloi molemmista päistä, ja liekki sammui elokuun 16. päivä vuonna 1977, Elviksen ollessa vain 42-vuotias.

Tähän päädyttiin.

Se, mitä Gracelandista puuttui, kertoo ehkä enemmän, kuin yksikään infotaulu. Siinä, missä Elviksen muut läheiset ja hänen uraansa vaikuttaneet ihmiset saivat paljon näkyvyyttä, en huomannut missään mainintaa Elviksen managerista Tom Parkerista, joka ohjasi täysin Elviksen elämää elokuvaurasta avioliittoon ja sai puolet Elviksen tuloista.

Ravisuttavan Gracelandin jälkeen ajoimme Mississippin osavaltion puolelle ostamaan lapsille tuliaisia ja Scottylle Yuengling-olutta, jota ei meiltä päin saa. Kävimme myös kahdella pienpanimolla, ennen kuin suuntasimme hotellille.

Wiseacre.

Meiltä puuttuu enää samanlaiset tuulipuvut.

Osana joululahjaa oli yö maineikkaassa ja historiallisessa, suihkulähteessä uiskentelevista ankoistaan tunnetussa Peabody-hotellissa. Istuskelimme hetken huoneessa, siemailimme kuohuviiniä ja napostelimme juustoja. Laitoimme hieman parempaa vaatetta päälle ja menimme hienoon aulabaariin drinkeille. Satuimme tapamaan kaksi työmatkalaista, joiden kanssa juttelimme lopulta pari tuntia. Michiganista kotoisin olevalla miehellä oli kuulemma keskellä metsää mökki, jossa oli sauna (äänsi sen jopa "oikein"), ja Atlantassa asuva nainen kutsui meitä kovasti kylään.


Kävelimme jälleen ihastelemaan jokirantaa, minkä jälkeen kävimme syömässä herkullista kylmäsavulohta katuterassilla. Olisi tehnyt vielä mieli maistaa paikallista barbecueta, mutta maha ei millään vetänyt. Eipä se nyt tietenkään olisi voinut olla yhtä hyvää kuin Kansas Cityssä...

Palasimme hotellille yhden maissa ja tilasimme baarimikolta vielä yhden drinkin. Ihan vain sen takia, että saisimme lapsille vielä yhden tuliaisen.

Ankkahan se siinä.

Viivyttelimme seuraavana aamuna lähtöä yhteentoista asti, sillä olihan meidän nyt nähtävä ankkojen tepastelu suihkulähteelle. Sen jälkeen huitelimmekin melkein yhtä soittoa Kansas Cityyn lapsia ja koiria hakemaan.

Aika ikimuistoinen viikonloppu. Sisäinen kuusivuotias Elvis-fanini sai viimein tehtyä pyhiinvaellusmatkansa.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Torstai 8.6.2017 (Seiskahaaste osa 7)

Viimeinen päivä ennen pientä viikonloppuirtiottoa. Piti saada tehtyä palkkatyöt, normaalit kotityöt, leikattua nurmikko, pestyä auto, viikattua kolme (isoa!) koneellista pyykkiä, pakata ja olla kuristamatta ketään perheenjäsentä.

Viimeisin tuotti eniten haastetta, sillä pienin kullannuppu ehti tehdä kaikkea kovin tarpeetonta lyhyessä ajassa ja aivan silmänräpäyksessä. Kun sisko heräsi, hän halusi mennä yläkerran vessaan pesemään hampaat. Oli niin kovin suloinen näky, kun lapsukaiset harjasivat purukalustoaan vieri vieressä. Palasin hymyillen alakertaan, vain kiirehtiäkseni takaisin yläkertaan, kun sisko huusi apua. Pikkuveli oli täyttänyt lavuaarin vedellä ja mennyt istumaan sinne. Vaatteet päällä. Voihan sanonko mikä.

Lukitsin kaikki ovet yläkerrassa, myös sen kylppärin. Tyyppi tuskastui murtautumisyrityksiin, tepasteli alakertaan ja meni seisomaan kukkaruukkuun sillä seurauksella, että karisteli multaa ja lehtiä ympäriinsä. Voihan sanonko mikä.

Tihulainen nukahti jälleen kerran keittiönlattialle. Siirsin hänet sohvalle, kirjoitin nopeasti blogimerkinnän ja laitoin siskolle Pienen merenneidon pyörimään. Jos halusin tehdä ulkotöitä, nyt olisi paras ja ainoa sauma. Kävin vaihtamassa vaatteet, sanoin tytölle meneväni ulos riehumaan ruohonleikkurin kanssa. Hän lupasi tulla pyytämämään apua, jos sellaista tarvitsisi. 

Avasin autotallin oven, ja naps, pikkukaveri oli tikkana pystyssä. Eikä hyvällä tuulella. En ollut minäkään.

Tein lapsille popcornia ja istutin heidät lastenvahdin telkkarin eteen. Päätin kokeilla ajella edes etupihan. Kävin vähän väliä kurkkimassa ikkunasta sisään, ja siellähän ne naperot napottivat, sohvalla vierekkäin. Kuin ihmeen kaupalla sain parturoitua koko pihan JA pestyä auton, ennen kuin sisko tuli rollimaan. Pikkuveli oli pursotellut saippuaa lattialle.


Isohkon auton käsinpesu on vähän haasteellista tämmöiselle taaperolle.

Scotty tuli kotiin ja pakkasi koirien viikonloppukassin. Ajattelimme käydä hoitoonvientimatkalla eräällä koiraystävällisellä terassilla syömässä, mutta patio olikin varattu isolle porukalle. Sisun ensimmäinen ravintolakeikka jäi siis tekemättä. Ehkä ihan hyvä, sillä se meinasi saada jo hepulin ravintolan ulkopuolella.

Veimme koirat yökylään ja menimme syömään Kansas Cityn toisiksi parasta pizzaa Johnny C'siin. Paikkaa ei ole päivitetty muutamaan vuosikymmeneen, mutta se onkin osa sen viehätystä. Omistajat pitävät kovasti lapsista, eikä heitä haittaa ollenkaan, vaikka jälkikasvu vähän metelöisikin. Kieltävät usein meitä kieltämästä heitä. Herkullinen pizza, arcade-pelit ja vanha jukeboksi. Aika ihanaa.

Olimme kotona yhdeksän maissa. Muistin, että minun piti pestä vielä yksi koneellinen pyykkiä. Laitoin saunan päälle ja painuin kellariin taittelemaan isoja ja pieniä vaatteita. Pari tuntia myöhemmin lattia oli täynnä kasoja. Oli aika mennä suihkun kautta petiin. Se pakkaaminen jäi tekemättä, mutta aamullakin ehtisi. Niin aina.

*****

Näpyttelen tätä autossa keskellä Missourin maaseutua. Veimme äsken lapset hoitoon ja olemme reissussa ihan kahdestaan. Kerron matkasta ja kohteesta lisää myöhemmin, mutta sanotaan nyt kuitenkin sen verran, että perillä on ehkä pakko syödä BBQ:ta ja kuunnella Elvistä. TCB.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Keskiviikko 7.6.2017 (Seiskahaaste osa 6)

Ostin aamulla ennen töiden aloittamista elokuvaliput. Kauan odotettu tyttöjenilta äidin ja tyttären kesken oli viimeinkin käsillä. Pitäisi vain selvitä viidestä tunnista töitä ja loputtomalta tuntuvasta tuntimäärästä kahden riitelevän lapsen kanssa.

Meillä oli myös tornado, joka jätti melkoista tuhoa jälkeensä. Hyvin yleinen näky.

Puolen päivän aikaan pienempi Tasmanian tuholainen nukahti keskelle keittiön lattiaa kaiken apinoinnin väsyttämänä. Sain siirrettyä hänet sohvalle torkkumaan. Pinnasänkyä oli turha edes kokeilla. Rauha laskeutui taloon, ja sain tehtyä työt loppuun. Ehdin korjata lelut pois lattialta ja siivottua keittiönkin, ennen kuin Scotty tuli kotiin. Menin vaihtamaan nopeasti omat ja tytön vaatteet.

Ajelimme viiden jälkeen yhteen lemppariravintolaamme, Coach'siin ja saimme pöydän aurinkoiselta kattoterassilta. Neiti tilasi ihan ite oman illallisensa (quesadilla ranskalaisilla) ja otimme hassuja kuvia toisistamme. Sitten hän vakavoitui ja kertoi, ettei hän ole vielä ihan varma, kenen kanssa hän menee naimisiin. Esikoulussa oli ollut yksi poika, jonka kanssa heillä oli ollut hääsuunnitelmia, mutta poika oli halunnut odottaa naimisiinmenoa siihen asti, kunnes hän täyttäisi kuusi. Ennen luokkakaveriin ihastumistahan neiti halusi mennä veljensä kanssa naimisiin, mutta meidän mielestä se ei ollut kovin hyvä idea, joten hän laajensi aviomiesetsintäänsä.


Nyt häntä huolestutti sekin, kenen kanssa veli menisi naimisiin, jos hän astelisi luokkakaverin (tai mahdollisesti jonkun muun) kanssa avioliiton auvoiseen satamaan. Yritin lohduttaa, ettei tässä olisi vielä mikään kiire päättää. Että äiti ja daddykin tapasivat vasta paljon myöhemmällä iällä.

"I think I'm going to marry Luokkakaveri. We are going build a house and paint the outside pink and the inside whatever his (luokkakaveri) favorite color is. Äiti, I know what 'pink' is in Finnish. It's 'pinkki'! And 'blue' is 'sininen', mummo and ukki taught me."

Pikkuveli oli ollut meidän illallisen aikaan uimassa daddyn kanssa, kasvoillaan aika huolestunut ilme. Ei kai vain avioliittohuolien vuoksi?

Juoruilimme pojista ja söimme mahat täyteen, ennen kuin jatkoimme matkaa elokuvateatteriin. Treffiseuralaiseni ehti nukahtaa kolmen minuutin ajomatkalla takapenkille, mutta heräsi onneksi erittäin hyvällä tuulella. Olin antanut hänen valita elokuvan, eikä hän meinannut pysyä nahoissaan. Minulla oli vähän sellainen kutina, että The Boss Baby olisi enemmän seuralaiseni mieleen, mutta olin lopulta itsekin positiivisesti yllättynyt.

Leffakarkkia!

Elokuvan jälkeen oli aika palata miesten luo kotiin, mutta emme voineet kävellä teatterin ulkopuolella sijainneen suihkulähteen ohi ilman pientä kuvaussessiota.


Pojilla oli ollut kotona keskenään oikein kivaa puistoiluineen ja uimisineen, joten sovimme, että yritämme tehdä näistä kahdenkeskisistä hetkistä lasten kanssa enemmän tavan kuin poikkeuksen.

Saunan kautta petiin. Keskiviikko oli taputeltu.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Tiistai 6.6.2017 (Seiskahaaste osa 5)

Heräsin horroksesta kahdeksan jälkeen. Puoli kuuden ja kuuden herätyksiin viime aikoina valitettavasti turtuneena tuntui, että olin nukkunut pommiin. Scottyn piti herättää minut, kun lähtee töihin. Mitä ihmettä hän teki vielä kotona?

"Good morning, sunshine. I thought I'd let you sleep in. I think I'm going to work from home today."

Etäpäivä. Tarkoittaisi sitä, että minulla olisi kyllä parhaassa tapauksessa kaksi apukättä paimentamassa lapsia, mutta pahimmassa tapauksessa yksi lisäsuu tuottamassa älämölöä, mikä tekisi työskentelystä hankalampaa. Sain kuitenkin tehtyä viisituntiseni verrattain kivuttomasti. Kaduin vain sitä, että olin jättänyt aamukahvit juomatta.

Pienin ipana oli jälleen kerran nukahtanut sohvalle, joten päätin painaa pään hetkeksi itsekin tyynyyn. Ihan vain silmiä lepuuttaakseni. Tuntia myöhemmin heräsin aivan sikiunesta siihen, kun se aiemmin nukkunut kaveri veti tyynyn pääni alta pois. Joutikin siitä nousta. Lapset pitäisi saada ruokittua ja puettua ennen kevään ensimmäisiä jalkapalloharjoituksia.

Lämmittelin makaronilaatikkoa ja hoputin jalkapalloijitartamme syömään. Keli oli niin mukava, että voisimme kävellä kentälle, mutta se tarkoittaisi sitä, että sitä pastaa olisi tungettava ääntä kohti hieman nopeammalla tahdilla. Matkaa oli kuitenkin melkein kolme kilometriä, ja rattaissa istuvan taaperon ja kikkailevan neljävuotiaan kanssa siihen menisi vähintään puoli tuntia aikaa.

Pikku-Litti lähti harjoituksiin nälkäisenä, sillä reilussa puolessa tunnissa hän oli lopulta saanut syötyä ehkä kolme haarukallista makaronilaatikkoa. Niistä hoputteluista (ja uhkailuista...) huolimatta.

Valmentaja oli sama, kuin viime syksynäkin, enkä ollut ihan varma, oliko se hyvä vai huono asia, että hän muisti meidän kullannuppumme.

Intoa piisasi.

Jätin Scottyn ja lapset odottelemaan harjoitusten alkua ja läksin hölkkäämään puistoa ympäri. En yhtään tiennyt, mimmoinen lenkki siitä tulisi, mutta kun vajaa vartti myöhemmin palasin lähtöpisteeseeni, kelloni ilmoitti minun liikkuneen 2,5 kilometriä. Vaihdettiin Scottyn kanssa läpsystä soccer momin pestiä, ja minä jäin kentän reunalle huolehtimaan nesteytyksestä ja kannustamisesta. Miehet läksivät kiertämään puistoa rattaiden kanssa.


Kävelimme harkkojen jälkeen kotiin kaupan kautta, ja lapset (ja me isommatkin) halusivat kovasti ostaa tiistain synttärisankarille, Usva-koiralle, lahjan. Napattiin mukaan purulelu, jonka olisi tarkoitus puhdistaa hampaita. Tasapuolisuuden ja aivan äärettömän mustasukkaisen vaikkakin valkosukkaisen toisen koiran takia ostimme niitä kaksi kappaletta.

Sisun käsittelyssä se kepakko kesti ehkä kaksi minuuttia, ennen kuin meidän piti viheltää peli poikki. Isoleukainen koira pureskeli "luusta" niin isoja paloja irti, ettei viitsitty ottaa tukehtumis- tai tukkeutumisriskiä.

Synttäritypy.

Maailman vanhin seitsemänvuotias koiruutemme sen sijaan jyrskytteli menemään vaikka kuinka kauan. Oli niin innoissaan, että otti oikein juoksuaskelia! Kun se lopulta kyllästyi pureskeluun, tarkistimme "vahingot". Muutama hassu naskalinjälki. Ovat nuo vain niin erilaisia, luonteeltaan, vireystasoltaan ja purukalustoltaan.

Koska pienin kaksijalkainen oli vetäissyt myöhäiset päikkärit rattaissa, hän jaksoi kukkua aivan liian pitkään. Puoli kymmenen maissa hän kuitenkin viimeinkin simahti, ja me pääsimme, yllätys, yllätys, saunaan.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Maanantai 5.6.2017 (Seiskahaaste osa 4)

"Happy birthday", Scotty toivotti hieman lakonisesti, kun pikkuinen isäntä herätti meidät (taas!) ennen kellonsoittoa. "You can keep sleeping for a bit, I'll take him downstairs."

Makoilin hetken sängyssä, mutta uni ei tullut enää. Menin alakertaan keittämään kahvia ja vapauttamaan miehen töihin. Aloittelin itsekin työt jo seitsemältä, joten iltapäivällä ehtisin toivottavasti tehdä muutakin.

Hörppäsin aamusumpit Pikku Myy -mukista. Mörkö olisi ehkä sopinut paremmin, sillä...

Istuin naperon kanssa sohvalle ja näpyttelin töitä. Nenään kävi hieman pistävä haju, joten tarkistin kissan vakiopaikan ruikkimiselle, eli olohuoneen pitkänukkaisen maton. Ei mitään jälkiä, kuten ei enää pitkään aikaan. Päätin kuitenkin katsastaa myös toisen maton, jolle jompi kumpi koirista oli joskus vahinkopissat päästänyt ja siten ehkä houkuttelisi tarkkanenäistä kisuakin, ja sieltähän löytyi kiva synttäriyllätys.

Hapokas kissankusi oli ehtinyt yön yli muhiessaan painua lakkakerroksen läpi lattiaan, eli päästään hiomishommiin.

Kannoin pissamaton pihalle ja aloitin sen kuuraamisen. Kun palasin miljoonannen huuhtelukerran jälkeen takaisin sisälle, pieni mies oli saanut sellaisen virtapiikin, että teki mieli pistää kaveri putkaan. Tai vähintäänkin liekaan. Kiipeili, tiputteli tavaroita, murtautui siskonsa huoneeseen ja tunki suunsa täyteen pieniä tavaroita. Kirkui ja juoksi kuin riivattu. Yritä siinä tehdä töitä.

Ja sitten hymyili kuin enkeli!

Riekkuminen onneksi uuvutti naperon aika nopeasti, ja hän simahti viereen sohvalle. En edes viitsinyt yrittää siirtää häntä sänkyyn, vaan annoin tyypin tuhista ihan rauhassa. On se vaan ihana, kun se on aloillaan.

Vaikka aamu alkoi hieman kusisesti ja kiukkuisesti, niin sain kuitenkin tehtyä lopulta kuusi tuntia töitä. Scotty tuli kolmen maissa kotiin ja aloitti kamalan sipittelyn lasten kanssa. Mystiikkaa leijui ilmassa, kun kolmikko kävi postilaatikolla yhdessä ja piilottelivat selän takana kortteja ja lahjaa. Lapsilta sain kortin, jossa oli aivan tuhottomasti ihan ite piirrettyjä sydämiä, ja Scottyn pahvilaatikkopaketista paljastui todella mukava yllätys:

NDT!

Päätettiin lähteä Ikeaan ostamaan vähän koukkuja ja kylpytakkeja saunaa varten sekä paljon karkkia minua lapsia varten. Pikaisen ostospyrähdyksen jälkeen suuntasimme Scottyn vanhoille kotikulmille Kansas Cityn parhaalle pizzalle.

Synttärimargarita.

Waldo Pizza ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.

Koska ulkona oli yli 30 astetta lämmintä, laitoimme kotona lapsille uikkarit päälle ja takapihalle sadettajan tuomaan viilennystä ja puuhaa. Minä kaivelin maahan kuoppia ja istuttelin kukkasia ja yrttejä vähän sinne tänne. Jos niistä on ensi viikolla yli puolet elossa, pidän sitä menestyksenä. Viherpeukaloni on valitettavasti keskellä kämmentä.

Sisällä minulle laulettiin Happy Birthday ja sanottiin selvällä suomella "hyvä syntypäivä, äiti". Scotty "leipoi" minulle oikein "kakunkin"...

Ikean lakupötkö.

Kun pienempi hulivili viimeinkin antautui Nukku-Matille kylvyn jälkeen, me pääsimme asentelemaan uudet koukut ja kuivaustelineen saunan ulkoseinään samalla, kun Pekka Rinne esitti ihmetorjuntoja telkkarissa.


Scotty antoi minulle illalla vielä lahjaksi uudet viinilasitkin. Monen tunnin saunomisen (ja Arrow'n töllöttämisen...) jälkeen nautimme lahjalaseista yömyssyt hyvän pinot grigion muodossa.

Syntypäivä oli oikein hyvä.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Sunnutai 4.6.2017 (Seiskahaaste osa 3)

"I'm going to go for a run with the dude", Scotty sanoi hiippailtuaan aamulla takaisin huoneeseemme katseltuaan olohuoneessa hetken piirrettyjä pienen miehen kanssa. 

Avasin silmät varovasti. Puristava vanne pään ympäriltä oli kadonnut.

"Ok. You're crazy."
"I know."

Tepastelin alakertaan tankkaamaan hieman kofeiinia ja suunnittelemaan aamupalaa. Rapsakka jalapenopekoni ja vohvelit kuulostivat kivalta, joten napsautin uunin päälle ja hämmensin vohvelitaikinan. Olo ei ollut vieläkään aivan sataprosenttinen, mutta rinnan alle ahdetun murun jos toisenkin jälkeen aivan tarpeeksi hyvä mimosaa varten.

Aamusauna oli toki myös lämmitettävä, olihan toinen yövieraistamme suomalainen saunahullu. Sauna olikin päällä monta tuntia, ja siellä ramppasivat niin suomalaiset kuin heidän amerikkalaiset puolisonsakin. Lapset juoksivat pihalla sadettajan alla, ja possu muhi grillissä. Olisi aamupäivän voinut huonomminkin viettää.


Iltapäivällä pääsimme vihdoin vetämään mahan aivan liian täyteen grillissä 14 tuntia muhinutta siankannikkaa. Se oikeasti suli suuhun, ja taputtelimme Scotty-kokkia oikein onnistuneesta nyhtöpossusta.

Ruokailun jälkeen vieraat läksivät kotiin, ja me asetuimme sohvalle pienelle ruokalevolle, joka muuntautui lopulta kokonaisvaltaiseksi ja monituntiseksi laiskotteluksi ja telkkarin töllöttämiseksi. Minä löntystelin kylläkin sohvan takana päivän askeltavoitetta täyteen uuden kellon tsemppaamana, mutta muuten oli aika verkkainen meno. Jopa lapsetkin leikkivät verrattain nätisti yhdessä.

Meidän Arrow-koukku on aika paha.

Kun pienempi napero meni nukkumaan, ja isompi omaan huoneeseen rauhoittumaan tapahtumarikkaan viikonlopun jäljiltä, me lämmittelimme jälleen saunan ja nautimme hetken hiljaisuudesta. Miksi me odoteltiinkaan kotisaunan hankkimista näin pitkään? Ai niin, raha.

Ennen nukkumaanmenoa laskin vielä vuosirenkaat silmien alta. Aamulla niitä olisi yksi lisää. Taas.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Lauantai 3.6.2017 (Seiskahaaste osa 2)

Pienin ihmislapsemme nukkui jopa seitsemään asti. Olihan se parannusta männäpäiviin, mutta tuntui silti kidutukselta mukaviin aamu-uniin tottuneelle ja niistä niin kovasti nauttineelle äidille. Varsinkin lauantaina. Scotty yritti pompata lapsen kanssa ylös, mutta käskin painaa pään takaisin tyynyyn. Olisi hyvä, jos festarikuskimme olisi semilevännyt.

Katseltiin lasten (kyllä, sen normaalisti aamu-unisenkin) kanssa telkkaria sillä aikaa, kun daddy yritti kuitata pahimmat univelat. Molemmilla naperoilla oli kova ja erittäin akuutti halipula. Tappeluhan siitä tuli, kun molemmat nyt eivät vaan millään mahtuneet makaamaan yhtä aikaa minun päälle. Purin hammasta.

Menin hetkeksi makoilemaan, kun normaaliakin pörrötukkaisempi Scotty ilmestyi alakertaan. Vaikka en ajokunnossa tarvinnutkaan/aikonutkaan olla, huonosti nukuttu yö ei olisi paras mahdollinen festarikaveri. Torkuin hetkisen, ennen kuin pistin saunapyyhkeet peseytymään. Oli jotenkin semmoinen olo, että illalla niitä tarvittaisiin.

Lapset hoitoon, ja grillimakkaraa rinnan alle. Jos olisin tiennyt, kuinka hankalaa festarialueelta olisi löytää inhimillisen pituinen ruokajono, olisin syönyt reippaasti enemmän. Rockfest järjestettiin tänä vuonna Kansas Speedwaylla (NASCAR-rata) keskustassa sijaitsevan Liberty Memorialin sijaan, ja vaikka siirrolla oli hyvät puolensa (sisävessat), iso osa Rockfestin persoonallisuutta hävisi. Olisi ollut paljon kivempi katsella downtownin pilvenpiirtäjiä kuin parkkipaikkoja ja parkkipaikkoja.

Festarialueelle menossa.

Keli oli kuuma ja kostea, eikä se, että suuri osa alueesta oli asfaltin peittämää, auttanut juurikaan asiaa. Hiki virtasi. Hauskaa kuitenkin oli, vaikka ruokajonot tosiaan olivatkin aivan älyttömiä (sai helposti seisoa tunnin odottamassa apetta).

Pusipusi.

Buckcherry.

Ironista kyllä, auringon laskeutuessa aloin tuntea sen mukaan nimetyn pistoksen oireita. Päätä särki aivan älyttömästi, eivätkä lääkkeet auttaneet siihen ollenkaan. Harmitti ihan vietävästi, etten voinut nauttia täysin siemauksin Volbeatin loistavasta setistä, ja illan pääesiintyjä, Godsmack jäi näkemättä kokonaan, sillä oli pakko lähteä kotiin. Silmät olivat niin valoarat, että pidin pimeässä autossa aurinkolaseja.

Minulla oli kyllä hattu mukana. Repussa.

Kotona istuin pitkään kylmässä suihkussa, enkä lopulta sitten mennyt sinne saunaan ollenkaan - mitä nyt kävin laittamassa sen lämpiämään yövieraita ja Scottya varten. Menin pimeään huoneeseen makaamaan "hetkeksi" sängylle, mutta sinnehän minä sitten lopulta jäin. Havahduin kahdelta siihen, kun Scotty kömpi viereen ja sanoi laittaneensa lihakimpaleen grilliin hautumaan sunnuntaita varten.