maanantai 28. kesäkuuta 2010

Perillä!

S läksi juuri töihin, jotta voivat ottaa mieheltä sormenjäljet ja varmistaa, ettei ole tehnyt kahden vuoden opintovapaansa aikana mitään tuhmaa. Minä jäin pitämään mökkiä pystyssä ja ehkä vähän jopa purkamaan näitä lattialla lojuvia laatikoita ja matkalaukkuja. Blogimerkintä meni kuitenkin tärkeysjärjestyksessä edelle, joten tässä sitä istuskellaan.

Atlantin ylitys kävi yhdessä hujauksessa torstaina. Lentäminen on kirjaimellisesti kivuttomampaa kuin junalla Suomen halki matkustaminen. Kun kannettavana on enemmän tavaraa kuin kantaja painaa, matkanteosta voi tulla tuskallista. Lentokentällä tyrkättiin kissat ja matkalaukut muidenhuolehdittavaksi ja mentiin itse nauttimaan vielä yhdestä kuivasta omenasiideristä. Kyllä se muulina toimimisen voittaa.

Lento Tukholmaan oli aika paljon myöhässä, joka nostatti vähän verenpainetta, sillä vaihtoaika oli muutenkin varsin lyhyt (40 minuuttia koneen lähtöön). Juostiin terminaalin läpi oikealle portille ja suoraan koneeseen. Pari minuttia saapumisemme jälkeen koneen ovet suljettiin ja transatlanttinen lentomme oli valmis lähtöön. Kissoista oli kova huoli, mutta onneksi avualiaat stuertit varmistivat niiden olevan ruumassa.

Saavuttiin Chicagoon pikkuisen puolen päivän jälkeen paikallista aikaa. En mennyt enää vierailijoille varattuun passintarkastusjonoon, vaan nopeampaan kansalaisille ja asukkaille tarkoitettuun jonoon. Rajaviranomainen laittoi suurlähetystöstä saamani sinetöidyn kirjekuoren vaaleanpunaiseen kansioon ja pyysi hakemaan matkatavarat (kissat mukaan lukien) ennen paperihommien loppuunviemistä.

Oltiin hommattu kissoille eläinlääkäriltä todistus lentokelpoisuudesta, joka ei kiinnostanutkaan lentoyhtiötä. Hommattiin rokotukset, mikrosirut ja vieläpä EU-passitkin, ihan vain varmuuden vuoksi, sillä USA:n viranomaisilta ei saatu missään vaiheessa mitään selvyyttä siitä, mitä kissojen maahantuontiin oikeasti vaaditaan. Vaatimukset selvisivät CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) edustajan tarkistuksessa. Nainen vilkaisi koppaan ja sanoi: "They look healthy, you are good to go." Papereita ei edes tarvinnut ottaa repusta ulos.

Omat paperit sentään piti ojentaa viranomaisille. Odottelin käsittelyvuoroani vajaan tunnin. Edelläni oli ehkä kolme intialaista perhettä. Oma kansioni oli noin sentin paksuinen. Yhden intialaisperheen kansio oli ainakin viisi kertaa paksumpi. Minun papereiden käsittely kävi kädenkäänteessä ja sormenjälkien ja allekirjoitusten jälkeen päästiin jatkamaan matkaa. Minulta ei kysytty yhtäkään kysymystä maahantuloon liittyen, toisin kuin vierailijana rajaa ylittäessä. Toivotettiin vain tervetulleeksi. Olen nyt siis laillinen US resident.

Lentokentältä huristeltiin autovuokraamoon ja saatiin käyttöömme vuoden 2010 Chevy Traverse. Mittarissa oli 1700 mailia, joten melko uudella autolla päästiin liikenteeseen. Oltiin yllättävän virkeitä vielä loppumatkastakin, vaikka ajoaikaa kertyi melkein yhtä paljon kuin lentoaikaa. Vasta pimeän tullen minun silmäluomet alkoivat painaa. Onneksi S oli ratissa (oli muuten koko matkan vakuutussyistä), joten väsymyksestä ei ollut mitään haittaa.

Päästiin asunnolle puolen yön maissa. Lumi tutki heti kaikki mahdolliset paikat, Chaos oli vähän nuivelo. Aamulla se oli vieläkin veltompi, eikä se suostunut syömään eikä juomaan. Iltapäivällä se alkoi oksentaa, joten soitettiin eläinlääkärille. Varattiin aika seuraavaksi aamuksi, joten meillä oli edessä pitkä ilta pahoinvoivan kissan kanssa.

Illalla sain kuitenkin pikkumiehen juomaan ja aamulla se söi jo jogurttia (ihan ykkösherkku!), joten soitettiin lääkärille ja peruttiin aika. Ei haluttu ahtaa kissaa kuljetuskoppaan ja kuumaan autoon, sillä kuten eläinlääkärikin epäili, pahoinvointi johtui luultavasti stressistä. Ei haluttu ainakaan lisätä ahdistusta, joten hoivattiin pikkuista kotona. Se auttoi, ja nyt Chaos alkaa olla entisellään. Ruokaa se maistelee vieläkin vähän valikoiden ja varovasti, mutta kovasti se jo minua komentaa. Juuri äsken se juoksi Lumin kanssa kilpaa rappusia ylös alas, joten kunto kohenee kovaa vauhtia. Hyvä niin, sillä huoli kissasta ja syyllisyys sen kiusaamisesta painoivat jo aika lailla.

Jotta tästä nyt tulisi oikeasti maratonmerkintä, niin jatketaan vielä pikkuisen. Ollaan päästy asettumaan uuteen kotiin aika hyvin, vaikka tavarat vielä pitkin poikin lattioita ovatkin. Käytiin eilen ostamassa La-Z-Boy-sohva (saadaan se huomenna) ja paikalliset puhelimetkin hommattiin. Nyt minulla on sen verran hieno luuri, että hyvä kun osaan sitä käyttää. Päädyttiin operaattoriin, joka tarjosi Skype Mobile -palvelun. Voin siis soitella Skype-puheluita omalla kännykällä ilman mitään lisämaksuja, joten en ole niin riippuvainen tietokoneesta mitä Suomi-yhteydenpitoon tulee. Kyllä teknologia voi olla hieno asia!

S soitteli juuri, että on jo matkalla kotiin. Olisi siis varmaan parempi pistää edes pari paitaa vaatekaappiin, jottei aamu menisi ihan laiskottelun puolelle. Olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta yllättävän vähän aikaa, vaikka tämmöistä kotirouvan elämää elelenkin. Eiköhän tämä elo tästä vielä tasoitu.

Sitä odotellessa.

*****

Fakta #30: Olen poistunut jalkapallo-ottelusta poliisisaattueessa.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Nolla!

Fakta #29: Muutan tänään Yhdysvaltoihin.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Ihan kohta

Vika kokonainen viikko vakituisena Suomi-asukkaana alkaa vedellä viimeisiään. Tällä viikolla on katkaistu vakuutukset ja hiukset, tehty osoitteenmuutos, todettu kissat matkustuskelpoiseksi eläinlääkärin toimesta, ja S valitettavasti pääsi kokemaan suomalaiset hautajaisetkin. Kiirettä on siis pitänyt, ja tunteet ovat heitelleet aika laidasta laitaan.

Monet heiheit on sanottu. Monta halausta olen saanut. Voisi siis olettaa, että olen vuodattanut ämpärillisen kyyneleitä, mutta ei. Olen padonnut ison osan ikävistä tunteista jonnekin talteen, josta ne varmaan tulevat ryöpsähtämällä ulos jossakin vaiheessa. Nyt en anna itseni velloa itsesäälissä. Jos aloitan, en osaa lopettaa.

En ole ainoa lähtijä. Myös S on jättämässä yhden elämänvaiheen taakseen ja aloittamassa uutta, vaikka tavallaan onkin palaamassa entiseen. Myös S:lle tämä prosessi on merkityksellinen, raskaskin. Toisaalta meitä on kaksi jakamassa samaa kokemusta, toisaalta käydään läpi täysin erilaisia tunteita.

Olen välillä ihan älyttömän innoissani uuden lehden kääntämisestä. Miten mukavaa onkaan asettua oikeasti aloilleen ja ostaa sohva, pesukone (ja amerikkalaiseen tyyliin myös kuivausrumpu), sisustaa. Kansas Cityssä on paljon nähtävää ja tehtävää.

Välillä taas vähän ahdistaa. Valoisia kesäöitä tulee ikävä (hyttysiä ei!), sekä tietysti niitäkin enemmän perhettä ja ystäviä. En tosin halua keskittyä muuton negatiivisiin puoliin, sillä kuten jo tuossa mainitsinkin, siinä kävisi vain huonosti. Mennään siis laput silmillä ja iloitaan mukavista jutuista.

TJ 4.

*****

Fakta #28: Vuoden 1998 jalkapallon MM-kisojen aikaan löin vetoa itseni kanssa Englannin ja Argentiinan välisestä ottelusta. Englanti hävisi, joten niin hävisin (ja samalla voitin?) minäkin. Söin kaksi palasta vessapaperia, eikä kukaan ollut edes todistamassa. Kyytipoikana oli appelsiinimehua.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Maalaisromantiikkaa

Huh, nyt on latotanssit tanssittu! Olihan mahtava viikonloppu! Mikään ei olisi voinut mennä paremmin. Edes se, että huomattiin "sulhasen" juhlahousujen jääneen kotiin vähän ennen juhlan alkua, haitannut. Ei kun velipojalta housut lainaan ja menoks!

Lauantaiaamu alkoi parin tunnin kampaamoreissulla. Persauksen puuduttaminen kyllä kannatti, sillä sain mitä halusin, ellen enemmänkin! Sade yritti latistaa kampauksen heti alkuunsa, mutta kivasti se kesti lopulta aamutunneille asti.

Tyytyväinen asiakas.

Kampaamoreissun jälkeen sutaisin meikit naamaan. Sitten pakattiin booli- ja sangriapöntöt auton peräkonttiin, ja kuten tuossa aiemmin totesinkin, S:n pöksyt eivät päässeet kyytiin. Minulla oli onneksi mukana puvun ylä- ja alaosa.

Me päästiin niin uskomattoman helpolla näiden juhlien järjestelyssä, etten oikein osaa samaistua hurjasti stressaaviin morsmaikkuihin. Toki meidän tärkeästä päivästä puuttui ehkä se suurin jännitys, sillä sanottiin "I will" jo melkein vuosi sitten. Näinkin laiskalle ihmiselle ns. valmis paketti oli ihan paras vaihtoehto!

Joidenkin (mm. S:n) mielestä illan kohokohta oli, kun illan viihdyttäjä (isän setä) pakotti minut lavalle laulamaan! Alla oli vasta pari lasillista viiniä, joten humalatila ei todellakaan ollut siinä vaiheessa (eikä kyllä lopulta koko illan aikanakaan) karaoketasoa. No, vetäistiin siinä sitten hurjien vastalauseiden jälkeen Kotiviini duettona juhlaväen "iloksi". Ai että, kaikkea sitä.

Juhla oli mitä mukavin, vaikka toki haikeita hetkiäkin koettiin, kun piti hyvästellä kavereita (TJ 10!). Onneksi moni on jo uhkaillut tulevansa kyläilemään, ja päätettiinkin, että käytämme lahjaksi saamamme eurot vuodesohvaan, jotta vierailla on paikka, missä nukkua mukavasti.

Eräät uhkailijat ovat omat vanhempani, jotka tulevat todennäköisesti kylään ensi keväänä! On helpompi lähteä, kun tietää, että seuraavan kerran nähdään jo suhteellisen pian.

Summa summarum: Ihan mieletön ilta! Paikka, ruoka ja seura olivat mahtavia. Kiitos kaikille mukana olleille! Te teitte juhlasta juhlan!

Pusipusi. Äiti muuten teki pukuni!

*****

Fakta #26: Luulen nähneeni Melrose Placen Jaken New Yorkissa. Suurin julkkisbongaus ikinä!

Fakta #27: Minua on luultu Mikko Leppilammen matkaseuralaiseksi.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Viimeisiä "viimeisiä"

Otsikko voisi olla myös "Viimeisiä" viimeisiä. Tai "Viimeisiä" "viimeisiä". Ensimmäinen viimeinen on adjektiivi, jälkimmäinen substantiivi. Lainausmerkit kuuluvat mukaan sen takia, etteivät nämä viimeiset ole oikeasti välttämättä viimeisiä. Tuliko selväksi?

Minulla oli lauantaina viimeiset Suomi-synttärit, mutta kuten tuossa aiemmin tuli todettua, nämä synttärit olivat viimeiset tällä erää. Ostin myös viimeisen Oivariini-rasian viime viikolla. Isoja merkkipaaluja, siis.

Oikeasti en ole jaksanut hössöttää näistä viimeisistä jutuista tavalliseen tapaani, sillä tätä lähdön haikeutta on turha lisätä millään eeppisillä voinostoreissuilla. Ihan tarpeeksi dramaattista tämä on muutenkin.

Mukavia viimeisiäkin on koettu. Jo perinteeksi muodostuneet sunnuntaiset Skype-keskustelut S:n ja S:n vanhempien välillä tulivat päätökseen toissapäivänä. Vanhemmat läksivät tänään Suomea kohti, sillä he osallistuvat meidän hääjuhliin...

... jotka ovat lauantaina! Ensi lauantaina! Ostettiin ja suunniteltiin jo tänään pöytäkoristeet, joten turhan aikaisin ei olla oltu tämän asian kanssa liikkeellä. Onneksi pitopaikan emäntä on ottanut hoitaakseen suurimman osan käytännönasioista, joten me ollaan päästy helpolla. Ei tällaisen muuton alla jaksaisikaan hössöttää juhlien kanssa liikaa. :) Ehkä sitä on pikkuisen hupsu, kun ajoittaa kaksi suht' isoa juttua näin lähekkäin.

TJ 16!

*****

Fakta #24: Olen päässyt Nightwishin loppuunmyydylle keikalle ilmaiseksi ihan vain sen takia, että avasin suomalaisen suuni oikeassa paikassa (Lawrence, Kansas) oikeaan aikaan.

Fakta #25: Minulla on yksi tatuointi (jalkapöydässä). Sain senkin ilmaiseksi.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Lisää hyvästejä

Kävin aiemmin tänään moikkaamassa työkavereita, ja aika haikea olohan siitä jäi. Sain läksiäislahjaksi selviytymispaketin, joka sisälsi ruisleipää, salmiakkia, Jallu-pullon ja Frederikin levyn. Reetua ei ehkä selvänä kuuntelisikaan.

Minua on lellitty muutenkin. Viime viikolla sain eräältä entiseltä (entisiä kai nämä kaikki nyt ovat) työtoverilta Kalevala-korun. Tämän lisäksi saan kuulemma vielä jotain "pientä", mutta se ei ollut vielä valmis. Kun tämä tulee mm. tieauroja ja harjalaitteita valmistavan yrityksen henkilökunnan suusta, läksiäislahjan koko jää väkisinkin mietityttämään...

Kuten aiemmin taisin vähän ohimennen mainitakin, minulla on käynyt ihan mieletön tuuri, että olen saanut tehdä töitä tuommoisessa porukassa. Taitaa tulla vähän ikävä, puolin ja toisin.

Jos kaikki menee niin kuin pitää, laskeudutaan Chicagoon tasan kolmen viikon päästä. Hui.

*****

Fakta #21: Halusin pienenä eläinlääkäriksi.

Fakta #22: En vielä tiedä, mikä minusta tulee isona.

Fakta #23: Viimeisin työrupeamani oli miesvaltaisella alalla, ja työnkuvan (ja ennen kaikkea käytännöllisyyden) takia hameiden ja korkokenkien käyttäminen ei tullut kuuloonkaan. Ehkäpä seuraavassa työssä pääsen niitä käyttämään, sillä tykkään tyttöilystä.