"Äiti, I had a bad dream."
Voi ei, ei taas.
"I drew a picture, look!"
"Onpa hieno! Mitä siinä tapahtuu?"
Kuvassa on itse taiteilija (keskellä, ruskea), pikkuveli (kirjaimellisesti pieni veli, turkoosi), kaksi serkkua (vaaleanpunaiset), täti (vasemmalla) ja mean girl (oikealla), jolla on ilkeät kulmakarvat ja monta napaa. Ilkeä tyttö oli yrittänyt kidnapata nämä meidän naperot, mutta serkut ja täti olivat tulleet apuun. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Napoja oli kuulemma useampi sen takia, että tyttö oli ilkeä. Se minulle ei kuitenkaan selvinnyt, oliko moninapaisuus ilkeyden syy vai seuraus.
Toisin sanoen täällä elellään siis hyvin tavallista arkea. Kiireistä, mutta tavallista. Vahditaan pöydällätanssijaa, kuskaillaan isosiskoa kouluun, keksitään erinäisiä taloprojekteja. Viime viikolla isäntä kiipesi katolle korjaamaan lahonnutta vuorilautaa, rakenneltiin olohuoneeseen pari kaappia, ja huomenna olisi tarkoitus laittaa (viimeinkin...) lattialistat paikoilleen. Jos saisi talon taas vähän niin kuin semiviimeisteltyyn kuntoon ennen kuin Suomesta tulee kolmen viikon päästä tärkeitä vieraita.
Minulta olisi jäänyt kiipeämättä. |
Rauhallinen työympäristö. Kuvassa myös karvapeppu ja taaperonharhauttaja, eli telkkari. |
Viikko sitten lähdettiin pienelle karkumatkalle arjesta ja ajeltiin auto täynnä porukkaa (neljä aikuista ja kolme lasta) ja tavaraa St. Louisiin jääkiekkoa katsomaan. Tai no lopulta vain kaksi meistä (eli tietysti naiset, duh) pääsivät peliin asti, sillä viimeinen lauantainen kotiottelu oli (ei kovinkaan yllättäen) hintava, eikä huvittanut pulittaa satasia siitä ilosta, että pitäisi vahtia väsyneitä ja mahdollisesti kiukkuisia lapsia ahtaassa katsomossa. Näin minä ainakin itselleni asian järkeilin, kun juoksin rallatellen lapsia ja miehiä karkuun kohti Scottrade Centeriä.
Mukissa St. Louisin kuuluisinta vientituotetta, |
Ei oltu ihan eturivissä. Ei tosin viimeisimmässäkään - se oli kylläkin heti meidän selän takana. |
Blues hävisi pelin 2,5 sekuntia ennen jatkoajan loppua Calgary Flamesille, mutta me olimmekin paikalla kannustamassa Suomea, eli sinänsä ihan sama. Hauskaa oli.
Ennen ja jälkeen itse matkan päätarkoituksen treffasimme sukulaisia ja hyppelimme pienpanimolta toiselle. Ei ehkä ihan sitä lapsiystävällisintä St. Louisin antia, mutta naperoita ei tuntunut haittaavan isolla patiolla tanssiminen tai herkkupretzeleiden napostelu. Ei myöskään hotellin uima-altaalla vesipetoilu tai serkkujen luona riehuminen. Käytiinpä kokeilemassa sitäkin, pääseekö kaaren päälle kiipeämällä. Ei pääse.
Urban Chestnut ja graavilohta! |
Tämmöistä meille siis kuuluu näin maaliskuun viimeisenä päivänä. "Vapaapäivänäni." Keitin juuri lapsille kaurapuuroa (tai kuten isompi asian ilmaisee, äitipuuroa), ja vajaan tunnin päästä pitääkin lähteä viemään koululaista, no, kouluun. Sen jälkeen yritän saada pienen äijän nuijanukutettua päikkäreille, jotta voisin viimeistellä baby shower -lahjan. Juhlat on vasta huomenna, ja aloitin virkkausurakan eilen, joten eihän tässä mikään kiire sinänsä ole.
Mitä sinulle kuuluu?