Joulu on (ohi) taas

Vaikka tuossa pari viikkoa sitten synkistelinkin joulumielen kadottamisesta, niin kyllähän se lopulta löytyi. Valmisteltiin koti joulukuntoon viime viikolla, ja vaikkei joulukoristeita laitettukaan yhtään enempää, niin esimerkiksi makuuhuoneen pyhiksi valmistunut maalausurakka piristi mieltä. Seinään oli muuten tarkoitus tällätä jonkinmoinen lämmin harmaansävy, mutta huone näyttää tällä hetkellä melkoiselta Laventelilullalta, sillä maali taittaa kivasti violettiin. On se siltikin parempi kuin se entinen siniharmaapimeys, niin!

Ennen.

Jälkeen. Huomatkaa toki myös keskeneräinen sänkyprojekti ja väliaikainen yöpöytä (tuoli).

Olin ollut taas vissiin ihan mielettömän kiltti, sillä lahjapaketeista paljastui ajatuksella ja lämmöllä käärittyjä aarteita. Kohokohtia olivat mm. perintökaulin, kotiseuduilla valmistettu kaunis kaulakoru, englanninkielinen versio Pikku Prinssistä ja tilaustyönä teetetty taulu. Ja tietysti salmiakkipaketti. Ja Marimekon lakanasetti. Ja niin edelleen.

Pukki unohti käydä meillä, mutta Joulumuori onneksi pelasti joulun.

S:n kanssahan lahjottiin toisiamme jo aikapäiviä sitten, kun minä menin möhlimään joulun jättiyllätyksen. S antoi minulle myös lahjansa silloin, ihan vain tasatakseen tilit. Sain Kindle Touchin, johon olenkin lataillut jo melkoisen läjän erinäisiä opuksia (ja pelejä...). Halusin kuitenkin ostaa S:lle vielä vähän kuusenalustäytettä, ja mies oli tehnyt samoin. Pahoittelin moneen kertaan sitä, että olin antanut "ison lahjan" jo aiemmin, jotta S osaisi varautua vähän vaatimattomampiin lahjuksiin (ei näillä turvapalvelupalkoilla monia pelikonsoleita ostella!). S oli onneksi ollut samoilla linjoilla hankkiessaan minulle korvikelahjaa.

Tai niin luulin. S sai lautapelin ja työkaluvyön (joka päällä herra ilmestyi jouluaamuna vanhempiensa luo huudahtaen "Who ordered the entertainment?"). Minä sain uuden kameran ja muistikortin. Ei mennyt ihan tasan, mutta en valita. Onneksi S:n synttärit ovat reilun kuukauden päästä, pääsen lahjomaan vähän lisää.

Vaikka lahjoja tuli ja meni, niin kyllä ihan parasta taisi silti olla Skype-hetki Suomi-perheen kanssa, rauhallinen aattoilta omassa olohuoneessa takkatulen ääressä, joulusaunan korvannut lämmin kylpy kuohuviinin kera sekä S:n pienten siskontyttöjen aito jouluilo jouluaamuna. Kornia, mutta totta.

Maailma, olet menettänyt minussa lahjakkaan kuvankäsittelijän!

Tai virkkaajan.

Joulumörkö

Tänä vuonna on joulufiilis ollut hakusessa, vaikka (teko)kuusi on koristanut olohuoneen nurkkaa jo kiitospäivästä lähtien. Lahjojen hankkiminen on ollut mukavaa, mutta antamisen ilonkin onnistuin osittain möhlimään lipsauttamalla S:lle, mitä kuusen alta tulisi löytymään. Annoin siis uuden Xbox 360:n (entinen osoitti jo aika pahoja punaisen renkulan oireita) miehelle heti sen saavuttua, mitä tuota nyt enää paketoimaan. Onneksi konsoli oli mieluinen lahja, vaikka se otettiinkin käyttöön jo reippaasti ennen aikojaan.

Olen ollut viime aikoina niin väsynyt, että olen painunut töiden jälkeen melkein säännönmukaisesti päikkäreille. Olisi voinut kuvitella, että oman kodin joulukoristeluun riittäisi energiaa ihan eri tavalla, mutta ei. Meidän ulkoa jouluvaloton talo näyttää aika alastomalta naapureiden pumpattavien barbaroiden lumiukkojen ja välkkyvien porojen rinnalla. Sisälläkin on tosiaan oikeastaan vain se kuusi, sekin koristelematon. Ehkäpä pistän tänään joulusinapit ja piparkakkutaikinat tulille ja painun jouluhulluuden luvattuun maahan Walmartiin ostamaan joulupuolen tyhjäksi kaikesta korkeintaan semikornista krääsästä. Pahimmat ällötykset taidan jättää ihan suosiolla muille. Mitään puhallettavia ja vilkkuvia rantaleluja meidän taloon ei tule, piste.

Sääkään ei ainakaan auta. Tällä hetkellä on ällöttävän hämärää ja märkää, mutta lämpöasteita on silti varmaan 15, ellei enemmän. Viime viikolla satoi lunta noin sentin verran, ja kuten odottaa saattoi, liikenne sekosi, vaikka lumi oli tipotiessään iltapäivään mennessä. Valkoisesta joulusta en uskalla edes unelmoida, vaikka semmoinen viime vuonna saatiinkin.

Paketointi on ollut perinteisesti lempipuuhaani, ja yhden paketin värkkäämiseen saattoikin ennen kulua helposti vähintään vartti, kun siihen piti näpertää kiinni Tiimarista ostettuja nappuloita ja hileitä. Ei tänä vuonna. Nopeasti ja kivuttomasti vain kääreisiin. Ihan oikeasti vähän masentaa tämä oma innottomuus. Mihin se hupsu jouluihminen on kadonnut?

Ehkä eniten jouluapeuteen vaikuttaa se, että tänäkin vuonna piti lähettää lahjat omalle perheelle pahvilaatikossa matkalaukun sijaan. Epätietoisuus siitä, milloin seuraavan kerran vietetään joulua yhdessä muutenkin kuin Skypen välityksellä taitaa ahdistaa pikkuisen.

Tylsääkö?

Muistatteko tämän? No, nykytilanne on seuraavanlainen:

P.S. Kyllä, olen töissä.

Sheriffin hellyttävä uniformu

Tällaiselle englantia arkikielenä käyttävälle ulkosuomalaiselle suomen kieli on noussut arvoon arvaamattomaan. Sitä haluaa vaalia, sillä varsinkin puhuttu kieli tankeroituu yllättävän äkkiä. Välillä kangistuvat myös näppäimistöllä vilistävät sormet, jos aivot ovat jo valmiiksi solmussa, kuten kirjoitusvirheistä ja kankeasti muotoilluista lauseista saattaa nähdäkin.

Pidän englannista, sen puhumisesta, kuuntelemisesta ja lukemisesta, mutta kyllä suomi on silti ehta ykkönen, vaikka puhunkin sitä keskimäärin kerran viikossa (Skype-treffit äidin kanssa!). Vaikka ulkomaalaisten korviin suomi kuulostaakin töksähtelevältä (näin minulle on ainakin kerrottu) ja sanat näyttävät pisteitä viliseviltä hirviöiltä, niin minusta suomi on kaunis ja monipuolinen kieli. Äidinkieltä on ikävä varsinkin riitatilanteissa, joissa oikeasti särähtelevät ärräpäät olisivat paljon tehokkaampia kuin tasaisesti kasvavan aggression vuoksi takelteleva sulosointuinen englanti.

Olen huomannut, että omaa kieltä huoltaessa tulee siinä sivussa takerruttua ihan mitättömiin asioihinkin. Otetaanpa esimerkki. Minua ärsyttää aika reippaasti mm. kirjoitusasut hellyyttävä (hellyttävä), kuullostaa (kuulostaa) ja niimpä (niinpä). Isoja ongelmia, juu. Ärsyttää silti.

Vaikka olen tietoinen, että kielenhuoltajatädit ja -sedät ovat päättäneet, että vihollisvaikutteiset sanat pitäisi nykyisin raapustaa enemmän suomalaiseen muotoon (esimerkiksi shampoo pitäisi kirjoittaa sampoo, sheriffi olisi muka seriffi ja uniformu univormu), niin jääräpäänä en kuitenkaan suostu niin tekemään. Tämähän saattaa ärsyttää joitakin kielipoliiseja vähintään yhtä paljon, ellei jopa enemmän, kuin hellyyttävät asiat korpeavat meikäläistä. Ei kiinnosta: näitä sanoja en silti kirjoita, enkä edes lausu, oikein.

Tiedostan täysin tilanteessa vallitsevan kaksinaismoralismin.