perjantai 26. toukokuuta 2017

Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut

Vaikka juhannustakaan ei ole vielä juhlittu, en voi olla hehkuttamatta sitä, että meillä päästään tänä vuonna ikiomaan joulusaunaan.


Tilasimme saunapaketin huhtikuun puolessa välissä, ja toimitusta on odotettu kieli pitkällä siitä asti. Arvioitu toimitusaika (3-4 viikkoa) venyi ja paukkui, ja asiakaspalvelusta sai ristiriitaista tietoa. Pahimissa skenaarioissa saunaa olisi saanut odottaa kesäkuulle asti. 

Eilen kuitenkin koitti se päivä, kun iso rekka pysähtyi meidän talon eteen, ja iso, mutta samalla kuitenkin yllättävän pieni paketti siirrettiin autotalliin odottamaan purkua.

Siinäpä se, melkein saunomiskunnossa.

Semmoinen palapeli!

Eipä paketti ehtinyt autotallissa kovin kauaa homehtua, sillä sormet syyhysivät päästä rakennushommiin. Raahasimme saunan elementti elementiltä ja pala palalta kellariin. Pelot ahtaista oviaukoista ja mutkaisesta porraskäytävästä olivat turhia, sillä siirto onnistui ongelmitta.


Kokoaminen oli suht helppo homma, ja olisimme ehkä siitä selvinneet ihan kahdestaankin, ellei meillä olisi noita pieniä "apulaisia", jotka ovat maailman parhaita löytämään itsensä jos jonkinlaisesta kiipelistä joka viides sekunti. Joskus useamminkin. Onneksi saimme pizza- ja olutpalkalla ihan oikeita apukäsiä paikalle, ja rakennus kohosi sille varattuun nurkkaseen nopeasti.




Kiukaan asennus vei suhteellisesti eniten aikaa, mutta pienen lattialla mönkimisen ja piuhojen yhdistelyn jälkeen Scotty oli valmis napsauttamaan virrat päälle ja toivomaan parasta.

Ja niin meillä oli toimiva sauna! Ja suomalainen kiuas!

Tanssin ehkä pienoista riemupolkkaa saunan edessä ja halusin hypätä heti lauteille, mutta kemikaalihuurut oli ensin pakko saada polteltua pois. Eipä askartelu-urakka edes ollut illalla (tai ole vieläkään) aivan ohi, sillä paketin mukana tuli kaikenlaista tilpehööriä. Osa tarpeellista, kuten kiukaan suojus, osa vähemmän tarpeellista, kuten lehtiteline ja juomahylly...

Hyvin lämpesi. Mittari taitaa näyttää tässä 80 astetta.

Huuruodotteluista ja pienoisesta keskeneräisyydestä huolimatta ehdimme saunoa eilen monta tuntia. Ja haaveilla seuraavasta kellariurakasta/investoinnista, suihkusta. Nythän lähin suihku on kaksi kerrosta ylempänä, mutta ei passaa antaa sen haitata. Jos olisimme edenneet alkuperäisen suunnitelman, eli projektin "Tee-kaikki-ihan-ite" mukaan, saunaa olisi saanut odottaa varmaan vielä muutaman vuoden. Se olisi ollut perberistä.

Tuohon tulee suihku ja vessa. Sitten joskus.

Tällä välillä nurkka saa toimittaa pukuhuoneen/vilvoittelutilan virkaa.

Kävin juuri napsauttamassa saunan päälle, joten menen tuijottamaan lämpömittarin (nopeaa!) kohoamista ja tanssimaan lisää riemupolkkaa.


Meillä päästään joulusaunaan! Tai ihan-mikä-päivä-tai-ilta-tai-aamu-vain-saunaan!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Ulkosavolaisen muinainen päähänpisto

Siivosimme muutama viikko sitten käsiin räjähtänyttä kellaria tulevaa saunaa (!!!!!!!!!!!!!!!) varten. Varastotilasta löytyi jos jonkinmoista "aarretta", jonka olimme kokeneet jostain ihmeen syystä tarpeelliseksi säilöä. Oli isoäidin miniviinilaseja, vanhoja tietokoneita, risaisia matkalaukkuja, kodittomia kaukosäätimiä, leipäkonetta, leluja, leluja, lisää leluja. Kaatopaikalle ja kierrätykseen, mars.

Löysinpä eräästä pölyisestä sopesta, heti siitä rikkinäisen tulostimen vierestä, Suomesta kuljetettuja helmiä. Piirroksia ja maalauksia viime vuosituhannelta ja aivan tämän alusta. Suupielet vääntyivät korvia kohti, kun muistelin lattialla vaikeassa asennossa kynä kädessä könöttämistä. Silloin teini-iässä se tuntui vielä luontevalta -- nythän en enää varmaan kykenisi kävelemään suorassa sellaisen taidesession jälkeen.

Batman ja Ryydman. Eiku Batman. Vuosilukuja en löytänyt, mutta veikkaisin näiden sijoittuvan jonnekin 90-luvun lopulle, eli yläasteelle.

Tämä lienee lukion ekalla (2000-2001) tuhrattu vesiväriteos. Esittää tietysti savusaunasta aukeavaa näkymää.

Psykedeelinen omakuva. Vasemmasta kädestä. Akvarellipuuväri, 2000.

Nostalgiahuuruissa selasin pikkuisen pinkan loppuun, ja meinasin viimeisen paperin kohdalla pissata housuuni. Mitähän ihmettä minä oikein olin ajatellut, kun olin tämän a) askarrellut b) säilyttänyt c) laukkuuni sullonut viemään kallisarvoista tilaa?

Hieno kollaasi. Hyvä Anni.

Vuoden 1999 MM-kisojen tilastot, Savon Sanomista talteen leikattuina.
Finaalin tulokset puuttuvat, syystä että Suomi hävisi sen Tshekille. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Kaikenlaista sitä olen Suomesta vuosien varrella tänne rapakon toiselle puolelle kuljettanut. Hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä. Pieniä palasia entisestä elämästä, asioita, jotka tuntuvat tutuilta ja turvallisilta uudessa ympäristössä ja arjessa. Kuinka kiva onkaan juoda aamukahvi muumimukista. Tai Juha Lind -mukista. Sytyttää tuikku välkehtimään Iittalan Kiveen. Pukea lapsen päälle Marimekkoa. Katsella Muumi-DVD:tä. Tai Kummelia, jumankauta juu nääs päivää. Tarjoilla graavilohta Teema-vadilta. Ottaa sinivalkoiset Fiskarsit varuilta viereen Suomi-USA-jääkiekkopelin ajaksi, jos paikallinen alkuasukas ei osaakaan käyttäytyä. Ja niin edelleen.

Tämä tilastopläjäys kuitenkin ns. vie kakun, ylivoimaisesti. Naurattaa vieläkin, ihan tuhottomasti. Harmi, että tuommoisia pitkulaisia A3+A3-kokoisia kehyksiä on vaikea löytää. Muuten laittaisin tuon kyllä paraatipaikalle esille. Enpä kyllä osaisi edes päättää, kumpaa puolta tuosta lähtisi näyttelemään. Molemmat ovat niin hienoja.

Vanhempien kotoa taitaa löytyä myös kaikki Jokereiden pelitilastot, jälleen kerran Savon Sanomista saksittuna, kaudelta 1998-1999. Notta toisinkohan sen kansion sitten seuraavalla kerralla Atlantin yli?

perjantai 12. toukokuuta 2017

Kunnes tapaamme taas

Hei. Vieläkö muistatte minut? Olen se kohta 33-vuotias kansasilaistunut lapinlahtelainen, jolla, kuten useimmilla melkein 33-vuotiailla, eivät vuorokauden tunnit meinaa riittää mihinkään. Kaukaiselta tuntuvat ne ajat, kun kesken päivän pystyi vetäisemään neljän tunnin päikkärit ja sen jälkeen vielä teki jotain. Tai oli tekemättä. Oli muka kiirettä, mutta se kiire oli ihan itse aiheutettua. Laiskottelun ja jahkailun seurausta. Tai päikkäreiden. You knew nothing, Jon Snow.

Blogille on siis valitettavasti jäänyt todella vähän aikaa sängystä karkailevan marakattilapsen, esiesiesiesiteineilevän kohta viisivuotiaan, töiden ja erityisesti mahtavan isovanhempien kanssa vietetyn kaksiviikkoisen vuoksi. Jos joku on käynyt kurkkimassa päivityksiä turhaan, pahoittelut. Elossa kuitenkin ollaan. Monta kokemusta rikkaampina. Pari hiusta harmaampana.

Mummo ja ukki -lomaan mahtui taas niin paljon, ettei varmaan näin melkein viikko sen päättymisen jälkeenkään ole osannut sisäistää ihan kaikkea. Vetäistiin mm. tämmöinen turnee viidessä päivässä, auto täynnä ihmisiä ja tavaraa, vähän tähän tyyliin:

Kirjoittelen reissusta lisää erikseen.

Lapset saivat melkoisen kielikylvyn. Pieni mies oppi uusia sanoja joka päivä. Määrällisesti eniten suusta taisi kuitenkin kuulua jo entuudestaan tutut "kukkiiiii" (ukki) ja "up". Ukin syli oli kova juttu. Isompi sanoi aika monesti "minä rakastan sin(j)ua", ihan selvällä suomella. Lentokentälläkin. Sen reissun jälkeen hän halusi Mäkkärin Happy Mealin, koska hän oli surullinen, ja se tekisi hänet vähän iloisemmaksi.

Hyödynnettiin myös halpaa ulkomaalaista työvoimaa ja paranneltiin takapihan terassia.

Kaksi viikkoa menee aina aivan liian nopeasti. Seuraavaksi onkin sitten meidän vuoro saapua ja lähteä. Onhan tämä kahden kulttuurin elämä melkoista luopumista, mutta toisaalta myös niin valtava rikkaus. Meille ja lapsille. Toivotaan, että kun tammi-helmikuussa suuntaamme hiihtolomalle Suomeen, siellä on vähintään yhtä paljon lunta kuin nyt.