maanantai 20. huhtikuuta 2009

Pieni iso maailma

Muutama päivä sitten saapunut luottokorttilasku muistutti taas mukavasti paitsi rahanmenosta myös koko ajan lähestyvästä matkasta. Kirjoitettiin pari viikkoa sitten aurinkoisella parvekkeella istuessamme pitkä to-do-lista kirjekuoren taakse. Suurimmaksi osaksi lista koostui ruokapaikoista ja kavereiden kanssa hölmöilystä, mutta myös sukulaisten luona vierailusta. Osa on minulta vielä tapaamatta.

Nyt viikonloppuna saatiin sitten kuulla, että yksi vierailu jää valitettavasti toteuttamatta. S:n isoeno oli saanut sairaskohtauksen, ja nyt vain odotetaan sitä väistämätöntä. Taas kerran huomattiin, miten tämä toisen kotimaassa asuminen tekee välillä tiukkaa; miehestä tuntuu kaikista pahimmalta se, ettei voi olla tukemassa äitiään tällaisena hetkenä. Minusta tuntuu pahalta, ettei voi oikein tehdä mitään muuta kuin taputtaa toista olkapäälle ja olla läsnä.

Vaikka me nyt yhdessä asutaankin, niin kaukosuhteilu ei ole loppunut, eikä se mihinkään ole loppumassakaan. S on tällä hetkellä kaukosuhteessa perheensä ja ystäviensä kanssa; minun vuoro on tulossa reippaan vuoden päästä. Vaikka sanotaan, että maailma on pieni, niin näissä tilanteissa se on ihan liian suuri.

Jos katsotaan elämää positiiviselta kantilta, niin kaikesta huolimatta asiat ovat hyvin. Kevätaurinko tuo eloa ja iloa arkeen, vaikka tuota lunta jatkuvalla syötöllä sataakin. S tuli viime viikolla koulusta hyvin iloisena ja reippaana kotiin ja sanoi vihdoin ymmärtäneensä, miksi suomalaiset ovat niin innoissaan luonnosta. Oppiihan sitä arvostamaan aurinkoa, kun sitä ei näe eikä tunne muutamaan kuukauteen.

Mutta alkaa tässä olla, ah, niin valmis painumaan lämpimään Kansasiin pariksi viikoksi.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Suomi-Englanti-Suomi

Viime viikolla yritin kovasti keskustella S:n kanssa suomeksi. Ensin selitin sille jotain puoli(päivä)unessa, ja hermostuin, kun se ei ymmärtänyt. Ainoa asia, jonka keskustelusta muistan, että tiuskaisin "Ei sillä oo mitään väliä!", ennen kuin vaivuin takaisin uneen. Niin, eihän sillä ole mitään väliä, jos toinen sanoo "I can't understand a thing you're saying."

Lauantaina otin päikkärit siltä varalta, jos vaikka lähdettäisiin kerrankin ihmisten ilmoille (ei lähdetty, kotona oli kivempaa). S tuli herättämään minut kesken unien. Kuten aina, meni hetki, ennen kuin tajusin, missä olin, kuka olin ja niin edelleen. "You were speaking Finnish again", nauroi S. Niin kai sitten. Eikä se raukka ollut vieläkään ymmärtänyt, mitä sanoin. (Enkä minä muista, mitä sanoin...)

Vaikka S oppii suomea koko ajan enemmän ja enemmän ja varsinkin ääntää koko ajan paremmin, niin tuskin se koskaan puhuu tätä pohjoista kieltä täysin sujuvasti. Me puhutaan keskenämme aina englantia. Se ei ole oppimiselle mikään kaikista hedelmällisin alusta.
Jos minä sitten puhun sille unipöhnässä suomea, se vastaa "uga buga dirrrka dirr".

Minusta tuntuu, että S vähän kärsii siitä, ettei se voi kommunikoida kunnolla minun perheen ja suvun kanssa. Se ei kykene osallistumaan yleiseen huulenheittoon, ellen minä käännä kaikkea puolin ja toisin. Kaikkea ei vain pysty saati sitten ehdi kääntämään, joten mies on auttamatta pihalla keskusteluista. Silloin vähän säälittää.


Tämähän ei tietenkään ole suomalaisten sukulaisten vika. Meille on paljon luonnolisempaa jutella suomeksi, kuin väenvängällä vääntää englantia. Itse olen aina pystynyt kommunikoimaan S:n kavereiden, perheen ja suvun kanssa ongelmitta, sillä mehän puhumme samaa kieltä. Vasta S:n täällä ollessa tajusin, ettei S ehkä koskaan voi tutustua perheeseeni niin hyvin kuin se samaa kieltä puhuvilta onnistuisi. Välikäsi (kääntäjä) on aina välikäsi, ei siitä pääse mihinkään.


Jos me joskus saadaan lapsia, niin se on varmaa, että kultamussukat ovat kaksikielisiä. En halua olla se "Amerikan-täti", joka puhuu tosi huonoa suomea, ja jonka lapset eivät puhu sitä ollenkaan. Nykymaailmassa on mahdollista puhua suomea, vaikka muita suomenkielisiä ei lähistöllä fyysisesti olisikaan (gotta love Skype!), lukea uutisia suomeksi jne. Toki kieli rappeutuu tai ainakin muuttuu, kun sitä vähemmän käyttää (on tullut todistettua...), mutta kaikkeni teen, etten suomea kadota. Aion myös tosiaan varmistaa, että mahdolliset lapsukaiset voivat jutella isovanhempien, enojen ja muiden sukulaisten kanssa sujuvasti. Tässähän ollaan perustamassa suomalais-amerikkalaista perhettä. Kansalaisuudet menee näin ollen aika fifty-sixty, niin on mentävä kulttuurin ja kielenkin.

Kohta lähdetään viettämään suomalaista pääsiäistä mökille. Tiedossa saunomista ja mämmiä (a.k.a. diarrhea dessert).

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Nälkä kasvaa syödessä


Ollaan juteltu paljon tulevaisuudesta. Ollaan piirrelty unelmatalojen pohjapiirustuksia ja keksitty lapsille nimiä. Meidän tulevaisuutemme on jopa pelkissä haaveissa ja suunnitelmissa rapakon toisella puolella, vaikka varsinkin S muistaa sanoa joka välissä, että ainahan me päästään Suomeen, jos siltä tuntuu.

Totta kai Suomessa asuminen olisi minulle helpompaa, ja perhe ja ystävät olisivat lähellä. Silti minusta on jotenkin lohdullisempaa ajatella, että asetutaan nyt pysyvästi johonkin, eikä enää poukkoilla paikasta toiseen, vaikka se pysyvä paikka olisikin kaukana kaikesta tutusta. Jo pelkästään tämän kevään vuokraruljanssin (ja ties kuinka monennen kerran edessä häämöttävän muuton) takia haluan kodin.

Olen elänyt jo monta vuotta tavallaan matkalaukkuelämää. Opiskelukaupungissa viihdyin aina lukuvuoden ajan, kesäksi piti/sai paluumuuttaa kotikonnuille työn perässä. Vaihdossa ollessa sitä varsinkin tiesi asuvansa vain väliaikaisessa asunnossa (kahdessa eri asunnossa vieläpä), ja nyt on taas muutto edessä, vaikka tämän piti olla meidän koti S:n valmistumiseen asti.

Todellisuudessahan sitä pysyvää kotiratkaisua saa odotella vielä hyvän tovin, ja niin sen kuuluu mennäkin. Tuntuu vähän tyhmältä valittaa jostain muuttoahdistuksesta, kun saadaan kuitenkin muuttaa yhdessä. Nyt olisikin äärimmäisen vaikeaa asua erillään, kun on niin kiinnihitsautunut toiseen. Pelottavaa, mutta totta.

Tähän nykytilanteeseen on tottunut, eikä tässä enää aamulla hieraise silmiään epäuskoisena, kun toinen onkin vieressä. Ollaan toki edelleen hyvin tyytyväisiä ja onnellisia siitä, että voidaan elää yhdessä, mutta sehän on niin, että nälkä kasvaa syödessä, ja nyt uskaltaa pikkuhiljaa toivoa tähän jo jotain lisääkin. Jälkiruokaa maittavan ja täyttävän illallisen päälle.

Ja se jälkiruoka se vasta täyttävää tulee olemaankin. Siihen kuuluu oma talo, lapsia, uima-allas, koiria, kissoja, lentäviä lehmiä...

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Tuttu Juttu Show

Leikitään, että tekin saatte tästä jotain hupia. Kiusasin miestä sen verran, että sain tasapuolisuuden nimissä siltäkin vastaukset. Parisuhdekysely, olkaa hyvä:

Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?

Jaa-a, aika vaikea kysymys heti alkuun. Saatiin "virallistaa" suhteemme vasta reilu puolitoista vuotta sitten, jolloin oltiin tunnettu melkein vuosi. 

If you define dating as me trying to get in her pants... about 2 seconds. 

Kuka pyysi ketä ulos? 

S pyysi minua, mutta vähän vihjaillen. Taisi laittaa Facebookissa viestiä, että mitenkäs me onnistutaan vaihtamaan matkakertomuksia Floridasta, jos käydään aina eri baareissa. Sinä iltana mentiin samaan. 

I think I pushed meeting again, but she found me on Facebook, one reason being I couldn't spell her name, not even say it the first time we met. 

Kuinka vanhoja olette?

S on 25, minäkin kohta. 

Don't remember.

Kumman sisaruksia näette enemmän? 

Tällä hetkellä sattuneesta syystä minun. 

I don't see mine in the current situation. 

Onko teillä yhteisiä lapsia? 

Eip. 

Not that I have been told, but we have spent several months apart where something might have happened... 

Entä lemmikkejä?

Kyllä vain, Lumi-terroristi. 

Anni adopted one of mine.

Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana? 

Ennen olisin vastannut hetkeäkään miettimättä välimatka, mutta nyt... Väsymys varmaan. Oon äksypöksy silloin. 

Governments. 

Kävittekö samaa koulua?

Vähän aikaa. 

Yes, for a semester. 

Oletteko kotoisin samasta kylästä? 

No ei ihan... 

We grew up in different worlds. 

Kumpi on älykkäämpi?

S, ainakin tekniikan, matematiikan ja muistin puolesta. 

Analytical me, liberal arts Anni.

Kumpi on herkempi?

Minä yleensä. 

I'M A MAN, I don't do sensitive things... like write blog entries... 

Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?

Öh, aika harvoin käydään. S:n kotikonnuilla käydään enemmän, ja siellä suositaan Chipotlea. Ja Jalapeñosia ja La Haciendaa ja italialaisia ravintoloita... Miten niin amerikkalaiset syö paljon ulkona? 

La Hacienda. 

Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet? 

Lennettiin Suomeen yhdessä, kun S tuli käymään täällä ensimmäistä kertaa. 

Finland (from Kansas)

Kummalla on hullummat eksät?

Tuolla miehellä. (Helppo sanoa, kun eivät tätä ymmärrä, vaikka tänne eksyisivätkin...) 

WOOT! I WIN!

Kummalla on pahempi temperamentti?

Minulla. (Ensimmäinen askel: ongelman myöntäminen!) 

Frequency Anni, ferocity me.

Kumpi laittaa ruoan?

Menee aika lailla tasan. S on innostunut täällä Suomessa kokkailusta oikein kunnolla, joten olen saanut laiskotella. Se on oikein oppinut suurustamaan kastikkeetkin! 

We usually cook together. 

Kumpi on sosiaalisempi?

Minä kuulemma, mutta tämä riippuu oikeasti todella paljon tilanteesta. Vähän tutummassa seurassa S on supersosiaalinen. 

We both play World of Warcraft. 

Kumpi on siisteysintoilija?

Ei oikein kumpikaan. Ei meillä silti ole mitenkään hirveän likaista tai sotkuista, joten kai me molemmat tarpeeksi sitten intoillaan. 

Anni likes things to be spotless, but I think I pick up more. 

Kumpi on itsepäisempi?

Voi, ollaan molemmat! 

Probably me, but we are both stubborn. 

Kumpi vie suuremman osan sängystä?

Molemmat viedään aika iso osa, koska sänky on verrattain pieni (120 cm FTW). Sanoisin silti S, koska se on isompi kuin minä. 

I do. I've got a longer wing span. 

Kumpi herää aikaisemmin?

Arkena valitettavasti minä, viikonloppuna S. Minä nukun silloin nimittäin pitkään! 

By choice me, for work Anni.

Missä ensimmäiset treffinne olivat?

Noh, enpä kyllä luokittelisi muka sattumanvaraista tapaamista yökerhossa treffeiksi, joten sanotaan vaikka Wings-ravintolassa. 

Keg party. 

Kummalla on suurempi perhe?

Molemmilla on kaksi sisarusta ja vanhemmat, mutta S:n perheeseen on liittynyt jo avioliiton ja syntymän kautta lisää porukkaa, joten siis sillä. 

I'm terrible with lineage, so ask Anni. 

Saatko usein kukkia? 

Kerran olen lentokentällä tainnut ruusun saada, joten en todellakaan. En tosin ole osannut kaivatakaan kukkasia.

Every symbol of love that I have been given doesn't die.

Kumpi on mustasukkaisempi?

Minä ainakin myönnän sen helpommin. Molemmat osataan olla, vaikka tarvetta ei olekaan.

She is jealous of my mad looks.

Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?

Eipä kauaa ollenkaan, vaikka yritettiin vähän pyristellä vastaan. Olosuhteiden pakosta naimisiinmeno taisi livahtaa keskusteluihin mukaan (teoreettisella tasolla) jo parin viikon hengailun jälkeen.

Umm, well that's complicated. We were both trying not to make it serious at first.

Kumpi syö enemmän?

S enemmän, minä useammin. Napostelu on parasta!

I eat a lot more in one sitting, but Anni snacks a lot more.

Kumpi pesee pyykit?

Molemmat.

Well Anni wouldn't "respect my authoritIAH" so we do it together.

Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa?

No S!

She's got me on blogging.

Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?

Minä yleensä täällä, S siellä.

Depends on whose car we are in.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Matkanoloutta


Kummasti tuo kevätaurinko vie ajatukset jo tulevaan kesään, vaikka tienvarret ovat täynnä loskaa ja p*skaa, ja kävellessä lahkeet ovat polviin asti märät. Pitenevät päivät tarkoittavat sitä, että myös lämpö on hiipimässä maisemiin, ja reissukesä lähestyy.

Olen ehkä pariin kertaan saattanut mainita, että ollaan lähdössä kesäkuussa Kansasin ja Missourin maisemiin kahdeksi viikoksi. Ollaan jo haaveiltu Chipotlen eväistä, Buffalo Wild Wingsistä, Bud Lightista (ja Boulevard Wheatista!), jokiretkeilystä kavereiden kanssa, lämpimistä ilmoista, kuistilla istumisesta myrskyisenä iltana, rennosta yhdessäolosta ja tietysti uuden tulokkaan hoivaamisesta.

Vaikka hehkutankin matkaa aika avoimesti, välillä minua vähän nolottaa puhua siitä. Tosiasia on, että siihen maailmankolkkaan reissaaminen on jo melkein rutiinia, sen verran monta kertaa siellä on tullut käytyä. Ihan kaikki eivät kuitenkaan ole sinne asti päässeet tai eivät vain ole tulleet lähteneeksi. Onhan se aika kaukana.

Mutta ei se niin kaukana ole! Ei tässä mitään pohattoja olla, ja kyllä ne lentolippurahat saa säästettyä, jos vain tahtoa löytyy. Opintotuesta on tietysti hankala nipistää, mutta perustuloilla matka rapakon taa ei ole mitenkään ylivoimainen juttu. Siitäkin huolimatta minusta tuntuu, että jotkut pitävät tällaista reissaamista pahemman luokan snobbailuna. Varsinkin siitä puhumista. Tämä olisi kuitenkin sen verran puhelias ja innokas naisihminen, ettei tämä osaisi olla intoilematta tällaisesta asiasta, vaikka se muita ärsyttäisikin. Olen kyllä yrittänyt hillitä kieltäni, mutta vähän meinaa lipsua... :)

Ihan omalla luvalla jatkan höyryämistä, jos ja kun siltä tuntuu. En minä puhua pälpätä Amerikasta sen takia, että haluaisin sillä jotenkin päteä. Eihän siinä ole edes mitään pätemistä! Amerikka ja erityisesti eräs amerikkalainen kuuluvat arkeeni ja elämääni, eivätkä ne taida lähteä kulumallakaan, joten helposti se Amerikka sieltä keskusteluihinkin mukaan pukkaa.

Vielä pari kuukautta ja sitte läks!