Valehtelisin, jos väittäisin, etten pillittänyt eilen illalla poreammeessa Finlandia-hymnin tahdissa.
Ulkosuomalaiselle itsenäisyyspäivä saattaa edustaa romanttista kiiltokuvaa, jota on ikävä erityisesti silloin, kun uudessa kotimaassa on asiat pyllyllään. Kuinka helposti tuleekaan huokailtua Sauli Niinistön maanläheisen johtamistyylin perään. Ikävöityä sitä, ettei sairastuminen tarkoita taloudellista konkurssia. Muisteltua "ilmaista" korkeamman asteen koulutusta.
Kyllä niitä arvostaa, ihan oikeasti. Vuoden jokaisena päivänä.
Arvostaa toki myös ihmisiä, jotka taistelivat itsenäisen Suomen puolesta. Ja kaiken sen puolesta, mitä se edustaa. Erityisesti tänään, joulukuun kuudentena. Ei se koskaan unohdu, se kiitollisuus aiemmille sukupolville, mikä on antanut itse kullekin eväät elämään ja sinivalkoisten siipien levittämiseen ja maailmalle lentämiseen. Kuinka paljon sitä lopulta onkaan velkaa Suomelle ja suomalaisuudelle.
Meidän arjessa suomalaisuus näkyy omituisina (?) perinneruokina, salakielenä lasten kanssa, todella rauhallisena suhtautumisena urheilutapahtumiin. Suoraselkäisyytenä, päättäväisyytenä, sarkasmina. Sisuna.
Tänä vuonna juhlimme pienellä porukalla Suomen itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä. En oikeasti edes osaa pukea sanoiksi, kuinka tärkeitä täällä mantereella löytyneet suomalaiset ystävät ovat. On melkoisen ihanaa, kun ei tarvitse selittää tosi hyviä kulttuurisidonnaisia vitsejä tai itkeä yksin, kun Sylvian joululaulu soi.
En ole vielä uskaltanut kuunnella sitä tälle vuodelle.
No, epäperinteinen itsenäisyyspäivä aloitettiin siniristilipun nostolla salkoon ja formuloiden katsomisella (kuvittele tähän emoji, jonka pää räjähtää). Sen jälkeen saunottiin, reippailtiin heppojen kanssa, ja vietettiin "best time of my life", kuten allaoleva kaveri totesi ratsaille päästyään.
 |
| Jäpikkä oli aika polleaa poikaa pollen selässä. |
 |
| Stock photo koronavuoden itsenäisyyspäivän kunniaksi. |
 |
| Sniisk. |
Hyvää itsenäisyyspäivää. Kiitos, rakas Suomi, ihan melkeinpä kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti