Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Se tunteellinen saunahetki meinasi mennä eilen nauramiseksi.

Koirat livahtivat ovesta sisään, kun menin itse viemään vettä saunaan. Saunakoira-Sisun ylälauteilu ei yllättänyt ollenkaan, mutta että Viimakin. Se oikein kuorsasi löylyissä. Pakotin ne lopulta pois kuumuudesta, ja Sisu itki oven takana ja halusi saunaan silloinkin, kun minä olin viilentelemässä, eikä lauteilla ollut ketään seuralaista.

Vähän hupsuja.

Mutta älkää huolestuko. Kyllä minä kerkesin tunteillakin.

Kukaan ei oksentanut

Ei pitäisi nuolaista, ennen kuin tipahtaa. Maaliskuun alussa hehkutin saapunutta kevättä, mutta Jaskan marjat - eihän täällä ole edelleenkään puissa lehtiä. Viikonloppuna satoi lunta. Taas kerran.

Eipä se muuten olisi juurikaan haitannut (ainakaan paljoa...), mutta kun mökillä oli tarkoitus järjestää ystävän yllätyssynttärit tyttöjenillan muodossa. Vielä torstaina, kun kävimme tekemässä mökillä huolto- ja tarkastuskeikan, keikuttiin hellelukemissa. Perjantai-illalle ja lauantaille luvattiin sitten jo lunta ja jäätä, ja osaa pirskeisiin osallistujista, itseäni mukaan lukien, huolestutti mahdollisesti jäisillä ja mutkaisilla pikkuteillä ajelu. Kesärenkaat joka kelin renkaat alla.

Torstai-illan tunnelmia.

Mökki ja sauna valmiina viikonlopun viettoon. Joku oli käynyt tiputtamassa rantaan ison kalanraadon, joka ei ollut aivan välttämätön lisä.

Viime viikon lämpöaalto tuntui niin mahtavalta, mutta samalla myös melkoiselta kettuilulta. Kävimme torstaina mökkimatkalla Lawrence Beer Company -panimolla syömässä. Istuimme täpötäydellä patiolla, jossa soi livemusiikki. Tuuli kyllä niin kovasti, että hiukset meinasivat lähteä päästä, mutta muuten oli oikein leppoisaa. Samainen patio oli lauantaina tyhjä. Vain kova tuuli oli läsnä.

Perjantaina sääennuste näytti jo hieman paremmalta. Ei puhuttu enää mittavista lumimääristä, tai hengenvaarallisista olosuhteista, mutta viimaa ja pakkasta oli luvassa. Onneksi se ei saunassa haittaisi.

Scotty, joka on yleensä todella huono menemään yksin yhtään minnekään (paitsi töihin, jee...), läksi perjantaina töiden jälkeen entiseen yliopistokaupunkiimme Emporiaan keikalle synttärisankarin miehen kanssa, joka oli järjestänyt koko mökkireissun yllätyksenä vaimolleen. Vaikka Scottyn miniloma ei ollut alunperin ollenkaan riippuvainen synttäriylläristä, saimme punottua sen ansiosta vielä hämmentävämmän juonen, sillä Scotty toisi lauantaiaamuna pahaa-aavistamattoman sankarin ensin meille Kansas Cityyn, eikä suoraan mökille.

Minä vietin lämpöisän perjantain lasten kanssa puuhastellen. Neitokaisella ei ollut koulua, joten kävimme kaupassa ostamassa ulos virikkeitä ja illaksi vähän leffaherkkuja. Lapset riehuivat pihalla monta tuntia saippuakuplia jahdaten, ja vaikka pelkäsin etukäteen apokalyptisiä tappeluita, pieniä kärhämiä lukuunottamatta molemmat olivat kuin enkeleitä. Jopa tuo meidän uhmaikäinen, joka huutaa parhaillaan vieressä naama punaisena, koska ilmeisesti laitoin letun päälle hilloa väärin (?). Pahin jännitysmomentti oli se, kun kylmää ilmaa edeltänyt ukkosrintama kulki niin sen valtatien poikki, jolla daddy ajeli, kuin myös meidän talon yli, nakellen verrattain isojakin rakeita ikkunoihin ja kattoon. Selvittiin kuitenkin ilman vahinkoja. Ja tornadoja.

Olin tarkastamassa puhelimesta kauppalistaa, kun kaveri päätti tulla poseeraamaan.

Leffaillan jälkeen peittelin lapset meidän sänkyyn, sillä olin luvannut, että voisimme "retkeillä" siellä yhdessä yön yli. Tulin itse vielä alakertaan huokaisemaan ja nauttimaan hiljaisuudesta. Ja leipomaan marjapiirakan, jota en ollut ehtinyt päivällä tehdä. Puolen yön aikaan yläkerrasta kuului yökkäilyä ja yskimistä. Nousin rappuset ennätysvauhtia ja löysin kyyryssä istuvan puoliunisen tytön, jonka hiuksissa oli spaghettia.

Vein tärisevän lapsen kylpyyn ja petivaatteet tyynyjä ja peittoja myöten pesukoneeseen. Siirsin nukkuvan pienen miehen omaan sänkyynsä ja rauhoittelin potilasta. Pumppasin parvisängyssä normaalisti nukkuvalle tytölle ilmapatjan lattialle ja pari tuntia siivoiltuani ja käsiäni hysteerisesti pestyäni menin itse vierashuoneeseen, sillä meidän makuuhuone oli taudin nollapiste. Pelkäsin, että pienempi lapsi alkaisi oksentaa, joten siirsin hänet viereeni, jotta kuulisin varmasti, jos niin kävisi. Lähetin Scottylle viestin meidän sairastuvalta, jotta siellä päässä tiedettäisiin, että oli valitettavasti mahdollista, että minä en voisi osallistua tyttöjeniltaan, ja riennoille olisi löydettävä joku muu paikka kuin meidän mökki. Kuulostelin oloani ja heräilin vähän väliä kuuntelemaan lasten tasaista ja unista tuhinaa.

Kukaan ei oksentanut.

Heräsin ennen kahdeksaa siihen, kun potilas lauleskeli ja pyysi vettä. Ja ruokaa! Minulla oli edelleen hyvä olo, ja koska koko edellisen päivän pöpöjä siskoltaan saanut pieni mieskin oli terve, luotin siihen, että selvisin säikähdyksellä. Synttärisuunnitelmat pysyivät entisellään, ja kymmenen jälkeen meidän keittiössä istui hyvin hämmentynyt naisihminen, jolle mies oli antanut listan pakattavista tavaroista. Sankaritar tiesi sen verran, että tulisi viettämään illan naisseurassa, sillä mies oli kehottanut terottamaan sakset...

Puolen päivän aikaan olimme Lawrence Beer Companylla sankarin miehen tarjoamalla lounaalla, ja sieltä jatkoimme viiden naisen voimin matkaa pohjoiseen mökille harmaassa ja sateisessa, lopulta lumisessa säässä. Hello Kitty -ilmapallo ja sateenkaarikakku toivat kuitenkin väriä päivään, samoin kuin vähintäänkin värikkäät persoonat. Nauroimme ja itkimme, saunoimme ja kuuntelimme ihan kamalaa ja kamalan ihanaa musiikkia. Minä kävin jopa "uimassa" (eli hyppäämässä 8-asteiseen veteen pariksi sekunniksi) kahdesti.

Kukaan ei oksentanut.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 22. luukku

Leikin junnuliigan erotuomaria oikeastaan koko päivän ja uhkailin, huom. vain kolmesti, Joulupukille soittamisella, ennen kuin Scotty tuli töistä ja pelasti minut pälkähästä. Piti siivota ja sen semmoista, mutta enimmäkseen huusin, ja metsä vastasi.

Onneksi takuuvarma tainnuttaja Tangled (Kaksin karkuteillä) toimi jälleen kerran, kun vain maltoin hengailla kaksivuotiaan kusipään rakkaudenhedelmän kanssa kymmenisen minuuttia. Kuten isosisko totesikin, hän on ollut melko kiltisti tänään -- hän ei ole edes purrut siskoa! Sain viikattua kaikki pyykit.

Miehen kotiin tultua otimme kinkun jääkaapista huoneenlämpöön ja läksimme mökille rantasaunaan. Valitettavasti minulla ei ole yhtään kuvaa niistä lempeistä löylyistä, mutta aaaaaah sentään, tekipäs puusaunominen hyvää! En ollut ihan yhtä hullu kuin tuo miehekkeeni, sillä en käynyt uimassa. Vesi oli kuulemma 39 Fahrenheitia (alle neljä Celsiusta).

Palasimme ihan äsken mökiltä kotiin ja työnsimme melkein kymmenkiloisen kinkun heti ensitöiksemme uuniin. Se saa kypsyä koko yön ja vielä pitkälle huomiseen. Kohta on joulu, tiesittekös!

Sunnutai 4.6.2017 (Seiskahaaste osa 3)

"I'm going to go for a run with the dude", Scotty sanoi hiippailtuaan aamulla takaisin huoneeseemme katseltuaan olohuoneessa hetken piirrettyjä pienen miehen kanssa. 

Avasin silmät varovasti. Puristava vanne pään ympäriltä oli kadonnut.

"Ok. You're crazy."

"I know."

Tepastelin alakertaan tankkaamaan hieman kofeiinia ja suunnittelemaan aamupalaa. Rapsakka jalapenopekoni ja vohvelit kuulostivat kivalta, joten napsautin uunin päälle ja hämmensin vohvelitaikinan. Olo ei ollut vieläkään aivan sataprosenttinen, mutta rinnan alle ahdetun murun jos toisenkin jälkeen aivan tarpeeksi hyvä mimosaa varten.

Aamusauna oli toki myös lämmitettävä, olihan toinen yövieraistamme suomalainen saunahullu. Sauna olikin päällä monta tuntia, ja siellä ramppasivat niin suomalaiset kuin heidän amerikkalaiset puolisonsakin. Lapset juoksivat pihalla sadettajan alla, ja possu muhi grillissä. Olisi aamupäivän voinut huonomminkin viettää.

Iltapäivällä pääsimme vihdoin vetämään mahan aivan liian täyteen grillissä 14 tuntia muhinutta siankannikkaa. Se oikeasti suli suuhun, ja taputtelimme Scotty-kokkia oikein onnistuneesta nyhtöpossusta.

Ruokailun jälkeen vieraat läksivät kotiin, ja me asetuimme sohvalle pienelle ruokalevolle, joka muuntautui lopulta kokonaisvaltaiseksi ja monituntiseksi laiskotteluksi ja telkkarin töllöttämiseksi. Minä löntystelin kylläkin sohvan takana päivän askeltavoitetta täyteen uuden kellon tsemppaamana, mutta muuten oli aika verkkainen meno. Jopa lapsetkin leikkivät verrattain nätisti yhdessä.

Meidän Arrow-koukku on aika paha.

Kun pienempi napero meni nukkumaan, ja isompi omaan huoneeseen rauhoittumaan tapahtumarikkaan viikonlopun jäljiltä, me lämmittelimme jälleen saunan ja nautimme hetken hiljaisuudesta. Miksi me odoteltiinkaan kotisaunan hankkimista näin pitkään? Ai niin, raha.

Ennen nukkumaanmenoa laskin vielä vuosirenkaat silmien alta. Aamulla niitä olisi yksi lisää. Taas.

Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut

Vaikka juhannustakaan ei ole vielä juhlittu, en voi olla hehkuttamatta sitä, että meillä päästään tänä vuonna ikiomaan joulusaunaan.

Tilasimme saunapaketin huhtikuun puolessa välissä, ja toimitusta on odotettu kieli pitkällä siitä asti. Arvioitu toimitusaika (3-4 viikkoa) venyi ja paukkui, ja asiakaspalvelusta sai ristiriitaista tietoa. Pahimissa skenaarioissa saunaa olisi saanut odottaa kesäkuulle asti. 

Eilen kuitenkin koitti se päivä, kun iso rekka pysähtyi meidän talon eteen, ja iso, mutta samalla kuitenkin yllättävän pieni paketti siirrettiin autotalliin odottamaan purkua.

Siinäpä se, melkein saunomiskunnossa.

Semmoinen palapeli!

Eipä paketti ehtinyt autotallissa kovin kauaa homehtua, sillä sormet syyhysivät päästä rakennushommiin. Raahasimme saunan elementti elementiltä ja pala palalta kellariin. Pelot ahtaista oviaukoista ja mutkaisesta porraskäytävästä olivat turhia, sillä siirto onnistui ongelmitta.

Kokoaminen oli suht helppo homma, ja olisimme ehkä siitä selvinneet ihan kahdestaankin, ellei meillä olisi noita pieniä "apulaisia", jotka ovat maailman parhaita löytämään itsensä jos jonkinlaisesta kiipelistä joka viides sekunti. Joskus useamminkin. Onneksi saimme pizza- ja olutpalkalla ihan oikeita apukäsiä paikalle, ja rakennus kohosi sille varattuun nurkkaseen nopeasti.

Kiukaan asennus vei suhteellisesti eniten aikaa, mutta pienen lattialla mönkimisen ja piuhojen yhdistelyn jälkeen Scotty oli valmis napsauttamaan virrat päälle ja toivomaan parasta.

Ja niin meillä oli toimiva sauna! Ja suomalainen kiuas!

Tanssin ehkä pienoista riemupolkkaa saunan edessä ja halusin hypätä heti lauteille, mutta kemikaalihuurut oli ensin pakko saada polteltua pois. Eipä askartelu-urakka edes ollut illalla (tai ole vieläkään) aivan ohi, sillä paketin mukana tuli kaikenlaista tilpehööriä. Osa tarpeellista, kuten kiukaan suojus, osa vähemmän tarpeellista, kuten lehtiteline ja juomahylly...

Hyvin lämpesi. Mittari taitaa näyttää tässä 80 astetta.

Huuruodotteluista ja pienoisesta keskeneräisyydestä huolimatta ehdimme saunoa eilen monta tuntia. Ja haaveilla seuraavasta kellariurakasta/investoinnista, suihkusta. Nythän lähin suihku on kaksi kerrosta ylempänä, mutta ei passaa antaa sen haitata. Jos olisimme edenneet alkuperäisen suunnitelman, eli projektin "Tee-kaikki-ihan-ite" mukaan, saunaa olisi saanut odottaa varmaan vielä muutaman vuoden. Se olisi ollut perberistä.

Tuohon tulee suihku ja vessa. Sitten joskus.

Tällä välillä nurkka saa toimittaa pukuhuoneen/vilvoittelutilan virkaa.

Kävin juuri napsauttamassa saunan päälle, joten menen tuijottamaan lämpömittarin (nopeaa!) kohoamista ja tanssimaan lisää riemupolkkaa.

Meillä päästään joulusaunaan! Tai ihan-mikä-päivä-tai-ilta-tai-aamu-vain-saunaan!

Varjojen yö

Huh haipakkaa. Ikuisuudelta tuntunut Suomi-vieraiden (mummo ja ukki!) odotus on nyt siinä pisteessä, että alkaa nousta hiki, kun miettii niitä hommia, jotka pitäisi/haluaisi saada valmiiksi ennen vierailua. Viikon päästä lasketaan jo tunteja ja minuutteja.

Ne lattialistat sentään saatiin paikoilleen. Maalannut niitä en kuitenkaan ole. Tietenkään.

Meidän tehtävälistalla on ollut myös kellarin varastonurkkauksen siivoaminen. Pimeään soppeen on ollut hyvä viskellä vanhoja vauvatarvikkeita, joulukoristeita, maalaustarvikkeita, käsipainoja, nuoruuden särkyneitä unelmia. Poissa silmistä, poissa mielestä -varastointimenetelmä ei kuitenkaan toimi kovin hyvin silloin, kun a) jotain pitäisi löytää ja b) kun roinat eivät enää pysy poissa silmistä, vaan alkavat vyöryä oleskelutilojenkin puolelle.

Vaikka nuo viikon päästä (apuva!) saapuvat matkalaiset tuskin varaston sotkuisuudesta häiriintyisivät, niin itseä kuitenkin ahdistaa. Kansainväliset ja verrattain harvinaiset vieraat asettavat aina kivan tulen hännän alle, joten hommia tulee tehtyä vähän erilaisella pieteetillä ja teholla. Onpa meillä toinenkin syy saada nurkkaus siivottua.

Tilattiin eilen sauna.

Kellarisaunasta on puhuttu kauan. Suunniteltu, jahkailtu, pähkäilty. Haaveissa oli rakentaa sellainen alusta asti itse, mutta tällä viikolla silmiin sattui aivan sattumalta saunapakettitarjous, josta oli vaikea kieltäytyä. Kun samoihin aikoihin tilille kilahti Scottyn yllätysbonus, ei lopulta tarvinnut kamalasti miettiä.

Meillä siis saunotaan muutaman viikon päästä, mutta sitä ennen pitäisi saada saunalle sopivan kokoinen alue raivattua roinasta vapaaksi. You guessed it, justiinsa sieltä kaatopaikalta varastonurkkauksesta. Sitten jääkin enää jännitettäväksi, mahtuvatko seinäelementit portaikosta läpi ja alas kellariin.

Ollaanpa täällä tehty muutakin kuin tehty valmisteluja (tai vältelty niiden tekemistä...) - kävimme keskiviikkona Scottyn kanssa katsomassa ja kuuntelemassa suomalaista metallimusiikkia Swallow the Sunin ja Amorphisin muodossa. Kun Swallow the Sun soitti pätkän Topi Sorsakosken Varjojen yötä lavalta poistuessaan, meinasi eräältä suomalaiselta tirahtaa suomalainen kyynel. Meinasi.

Meillä on myös tehty selväksi, kuka on pomo:

Kovis (ennen tshekkitukanleikkuuta).

Nyt pitää kai mennä loihtimaan lapsille lounasta ja pakata kamppeet mökkiviikonloppua varten. Mökille toimitetaan tänään melkoinen läjä kestopuuta, niistä pitäisi askarrella vissiin jotain.

Huh haipakkaa.

Ensin mennään saunaan, sitten syödään vasta

Viime viikonlopun sääennuste näytti trooppiselta. Päivisin elohopea kipuaisi varjossakin reippaasti yli kolmenkymmenen asteen, eikä yölläkään päästäisi alle kahdenkymmenen. Olisimme voineet jäädä Kansas Cityyn nauttimaan viime kesänä uusitusta ilmastoinnista, mutta jostain syystä mökki ja vesileikit vetivät puoleensa. Saunakin, tietysti.

Näistä tunnelmista lähdettiin viikonlopun viikkoon.

Vesi oli laskeutunut jo normaalille korkeudelleen.

Meidän mökin tunnistaa vähän erilaisesta lipusta.

Olimme varautuneet kärttyiseen pieneen ihmiseen, sillä edellistä mökkireissua piti lyhentää yhdellä yöllä, kas kun kaveri ei suostunut nukkumaan päivällä eikä yöllä. Pelotti, että hikiset ja nihkeät oltavat eivät ainakaan auttaisi asiaa. Niin, eivätkä ne neljä ylähammasta, jotka olivat/ovat tulossa yhtä aikaa ikenestä läpi.

Ilta-appeella daddyn sylissä.

Hikiset miehet.

Puolisuomalainen. Kohta virallisestikin, kunhan saan kansalaisuuspaperit viimeinkin postiin.

Perheen pienin meni kuitenkin helposti unille ja nukkuikin yön läpeensä ilmaan minkäänlaisia valituksia. Keneltäkään. Pääsimme valmistamaan suomalais-amerikkalaisen illallisen (makkaraa ja maissia) rauhassa isosisko-Iitan kanssa, joka auttoi daddya valmistelemaan maissin grillauskuntoon. Kun maissi oli kypsymässä, vaihdoimme uikkarit päälle ja pulahdimme lämpimään järveen. Saunan savupiipusta nousi savu, ja grillistä tulvi herkullinen tuoksu. Tuntui lomalta, vaikka oli ihan tavallinen viikonloppu.

Vähän tärkeänä.

Ruoan jälkeen mökissä oli kaksi tuhisevaa lasta ja saunassa kaksi onnellista aikuista. Kuljimme löylyistä järveen ja järvestä löylyihin ties kuinka monta kertaa. Kelluimme tyynellä järvellä kirkasta tähtitaivasta tuijotellen. Tulimme siihen tulokseen, että elämä voisi olla ankeampaakin.

Aamulla söimme pikaisen aamupalan ja läksimme kävelemään järven toiselle puolelle ostamaan järviläisten viljelemiä kasviksia "torilta". Jo parinsadan metrin päästä oli selvää, että Usva kannattaisi viedä takaisin mökille, muuten a) emme ehtisi ajoissa ostoksille b) joutuisimme ottamaan vauvan rattaista ja lykkäämään koiran sinne työnneltäväksi. Muutenkin niin kovin laiska Usva hyytyi aivan alkutekijöihin paksun turkkinsa ja painostavan kelin takia.

Hepulikoira Sisu jaksoi kuitenkin vipsutella (ei yllättäen) koko matkan ja enemmänkin. Olipa sillä sen verran ylimääräistä energiaakin, että ryömi myyntipöydän ali rapsuteltavaksi. Kun lehtikaali ja purjosipulit oli ostettu, jatkoimme matkaa takaisin mökille. Vaikka kello oli vasta vaille kymmenen, jääkylmä olut alkoi kuulostaa aika hyvältä. 5,4 kilometriä mäkistä soratietä tuntui poltteena reisissä ja hikinorona vähän joka paikassa.

Uiminen viilensi.

Lauantai jatkui aktiivisena, sillä askartelimme laiturille tasapainottavat betonipainot, minkä jälkeen kävimme kiertämässä järven uudelleen - tällä kertaa tosin polkuveneellä. Molemmat lapset nukahtivat veneeseen, ja mukaan änkeytynyt laivakoira Sisu köllötteli kiepillä ja nuuskutteli ilmaa.

Iltapäivällä saimme kaveriperheestä pulikointiseuraa. Lillimme järvessä melkein auringonlaskuun saakka, jolloin oli korkea aika saada murua rinnan alle. Pihvit, quinoa-salaatti ja lehtikaalisalaatti hoitivat tehtävänsä varsin mainiosti. Ruoan jälkeen lämmitimme saunan, jotta amerikkalaiset vieraamme pääsisivät toteamaan, kuinka hupsuja suomalaiset ja suomalaisten puolisot ovat, kun menevät hellettä pakoon vieläkin kuumempaan koppiin. Tykkäsivät kuitenkin kuin hullut puurosta. Tai suomalaiset saunasta.

Sunnuntaiaamuna jatkoimme laiturin parissa puuhastelua. Scotty kirosi edellisenä päivänä polttamiaan reisiä, ja minä kehuskelin, kuinka en oikeastaan koskaan pala. Virhe. Puolen päivän aikoihin tehty polkuvenekierros järven ympäri ja sen jälkeen vietetyt tunnit järvessä kostautuivat epäilyttävästi palanutta ihoa muistuttaneena punoituksena polvissa ja hartioissa. Viimeistään päiväsauna paljasti paikat, joita en ollut rasvannut tarpeeksi huolellisesti.

Norpan ja koiran sekoitus Sisu vaihteeksi laiturilla.

Sunnuntaiauringon hiipiessä horisonttia kohti oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja palata sivistyksen pariin. Viimeinen vilkaisu saunaan, syvä huokaisu. Miten mahtava viikonloppu. Palanen sydäntä jäi odottamaan seuraavaa kertaa...

...Joka on huomenna uuden Marimekko-SUP-laudan kera. En malta odottaa-aa-aa. Luulenpa, etten tällä kertaa kersku palamiselle immuunilla suomalaisella kalkkilaivaihollani, joka kimmottaa auringonsäteet takaisin kohti taivaita, vaan läträän kiltisti UV-suojaa nahkaan. En nimittäin aio jättää sekuntiakaan saunomista väliin oman typeryyden vuoksi.

Taitaa sitä tareta tänäkin viikonloppuna.

Hukkapaloja

Monenmoinen hulina on jäänyt blogin puolella aivan pimentoon. Tässäpä parhaita paloja meidän keväältä:

Mökkisauna on kuin Death Star - operational

Helmikuussa urakoitiin saunan parissa sen verran paljon, että päästiin heittämään ensimmäiset löylyt. Tarkoitus oli ihan vain testata saunaa pikaisesti, mutta lopultahan siinä kävi niin, että helmikuisena ja hyisenä yönä hullut suomalaiset ja niiden hupsut amerikkalaiset puolisot saunoivat tuntitolkulla puolivalmiissa saunassa. Talviturkitkin tuli siinä samalla hävitettyä.

Scotty teki saunaan oven, minä kahvat. Aika reilu työnjako, minusta.

Itse saunan puolelta puuttuu enää lattialistat ja alalauteelta pari seetrilankkua. Pukuhuone onkin sitten vielä aivan alkutekijöissään, ja ulkoa vielä vähän keskeneräiseen ja puoliksi maalattuun rakennukseen könytään porrasjakkaraa apuna käyttäen. Hyvällä mallilla, kuitenkin. Pääasiahan on, että saunomaan pääsee!

Suomirokkia kurkku suorana, Suomirokkia Kansas Cityssä

Maaliskuussa tanner tömisi, kun suomalaiset ja amerikkalaiset rokkimöröt tunkeutuivat Uptown Theateriin katsomaan Sonata Arcticaa ja Nightwishiä. Keikkaa ennen käytiin täyttämässä kuvut kadun vastapäätä sijaitsevassa uudessa skandinaavisessa ravintolassa. Ruokalistalta löytyi paljon tuttuja makuja, kuten graavilohta, lakkaa ja (ah, uppopaistettuja) juureksia, kuten lanttua ja punajuurta.

Sonata Arctica rokkasi meikäläisen mielestä oikeastaan kovempaa kuin pääesiintyjä Nightwish, vaikka eipä heidänkään setti mitenkään huono ollut, vaikka äänentoisto-ongelmista hieman alkuun kärsivätkin. Jos kemiläiset metallimiehet jostain syystä sattuvat lukemaan tätä, niin se oltiin sitten me, jotka niin rytmikkäästi ja suomalaisella aksentilla rallattelivat: "Tallulah, Tallulah, Tallulah!"

Spontaani patiopäivitys

Huhtikuun alussa testasimme, kuinka paljon tavaraa mahtuu pieneen Hiaceen Kia Sorentoon, kun päätimme eräänä hitaana sunnuntaina formulat katsottuamme lähteä vähän ruåtsalaiseen huonekalukauppaan. Takapihan betonilätyskäpatio oli ollut jo jonkin aikaa tyhjillään, sillä veimme maaliskuun alussa vanhat kalusteet mökille. Keli oli niin loistava, että ketutti istua sisällä, mutta takapihallakaan ei oikein voinut, joten eipä auttanut muuta kuin ryhtyä tuumasta toimeen. Mieluilemani kalustesarja oli sopivasti tuntuvassa alennuksessa, joten kuvittelin saaneeni hyvän diilin, vaikka lovi lompakkoon tulikin.

Vastaus on paljon. Paljon tavaraa mahtuu.

Rustiikkinen pöytä löytyi omalta pihalta. Vanha viskitynnyrinpuolikas oli ehtinyt toimia rikkaruohojen kukkaruukkuna ja muurahaispesänä jo monta vuotta. Suunnitelmissa oli rakentaa siihen uusi pöytätaso, sillä olin varma, että pohja oli maatunut tai lahonnut käyttökelvottomaksi aikoja sitten. Yllätykseksemme koko hökötys oli kuitenkin vielä oikein hyvässä kunnossa, ja perusteellisen putsauksen jälkeen se pääsi ansaitsemalleen eläkkeelle.

Poika on tullut kotiin

MLB:n ja samalla koko maailman mestari Kansas City Royals aloitti urakkansa uutta kruunua kohti samana päivänä, kun me tahkosimme IKEAn kalusteiden parissa. Valitettavasti emme päässeet paikan päälle katsomaan kauden avajaisia, mutta jo seuraavana perjantaina istua törötimme Kauffman Stadiumilla.

Keli ei hellinyt samalla tavalla kuin avajaisiltana, ja yritimme pysyä parhaamme mukana lämpiminä. Kylmä tuuli kiersi stadionia, mutta lapsukaisilla ei ollut mitään hätää - Olavi nukkui lämpöisen karhupukunsa sisällä, ja Iita kääriytyi viltin sisään. Seitsemännen vuoroparin jälkeen meikäläisen nenänpää oli sen verran kylmä, että ajoimme nopeasti lähellä asuvien ystävien luokse katsomaan pelin lopun. Sauna oli jo valmiiksi lämmin.

Sauna - kuvakooste tähän asti tapahtuneesta

Siitä se lähti konkreettisesti liikkeelle - mökin saunaprojekti nimittäin. 24. lokakuuta 2015 pojat iskivät lapiota multaan ja kaivoivat kuusi valukuoppaa betonipilareille.

Tässä tämmöinen käsinkosketeltavampi kaivamismetodi.

Samana iltana anturat olivat jo asettumassa, ja saimme nautiskella porukalla grillin antimista. Ruoassa ei ollut valittamista, eikä maisemissakaan.

Seuraavana päivänä sormet syyhysivät päästä hommiin, joten ajeltiin Scottyn kanssa mökille valamaan pilarit.

Valuapulainen parhaimmasta päästä - Sisu. Kyseinen kaivurikoira olisi ehkä tullut enemmän tarpeeseen edellisenä päivänä...

Priimaa tuppaa tulemaan.

Pilarit ovat suorassa, mökki vinossa.

Marraskuussa Suomesta oli tulossa itse kenellekin apujoukkoja, joten motivaatio saada perustukset kuntoon oli aika katossa. Jotain innosta kertonee se, että kävimme laittamassa parrut perustuspilareiden päälle 1.11. - samana päivänä, kun Kansas City Royals voitti baseballin mestaruuden. Ei hätää, olimme kyllä tiiviisti telkkarin edessä pelin alkaessa.

Äijä hommissa. Voitteko uskoa, että saatiin nuo reiät kertaporauksella a) kohdalleen b) oikeaan kulmaan?

Riemua lapsellekin.

Seuraavana viikonloppuna marssitimme viisi Suomi-vierasta mökille ja löimme heille työkaluja kouraan. Lauantaina valmistui lattiakehikko, ja sunnuntaina alkoi rungon rakentaminen.

Appi, vävy, Usva ja anopin jalat.

Olimme päätyneet porukalla yksinkertaiseen viistokattoon, joka kallistuisi mäkeä kohti. Kun kolme seinärunkoa oli paikoillaan, sauna alkoi näyttää pilvenpiirtäjältä pienen mökin vierellä. Eikun kääntämään.

Rakentajalla on jotenkin lannistunut olemus...

Seuraavalla viikolla kelit hellivät, joten posottelimme taas tunnin päähän rakennuspuuhiin. Kuvista voisi päätellä, että oli helle, mutta kyllä meillä suomalaisilla oli ihan kunnon syyskamppeet päällä. Hulluja nuo amerikkalaiset.

Rakennus sai olla ihan omillaan hetken, sillä meinasi olla muutakin elämää, mutta joulun alla tönö sai sentään katon. Lauantaina 20.12. miehet uhmasiva korkeuksia, kylmyyttä ja pimeyttä ja tekivät pohjatyöt, levittivät suojakankaan sekä osan huopapaanuista. Lyhyt päivä kuitenkin teki tenät, ja ukot oli kiskottava katolta alas ruoan voimalla.

Jouluviikolle luvattu sade häiritsi meidän insinörttiä (kiitos vain, Satu, tästä termistä!) sen verran paljon, että mies karkasi kesken päivän töistä, sillä halusi saada vesikaton valmiiksi. Minä läksin kaveriksi - tai no lähinnä vain vahtimaan lapsia ja katolla könyävää miestä, sormi valmiina painikkeilla 9, 1 ja 1. Vuoden toisiksi lyhyin päivä ei ehkä ollut paras mahdollinen kattotöiden kannalta katsottuna, mutta niinpä Scotty vain ahersi loput paanut työvalon kanssa paikoilleen, ja jouluinen sade sai tulla.

Sää ei suostunut yhteistyöhön seuraavaan kuukauteen, mutta viime viikonloppuna saatiinkin sitten muutosta aikaiseksi niiden menetettyjen viikonloppujen edestäkin - meillä on ulko-ovi, kaksi ikkunaa ja melkein valmiit ulkoseinät! Aika hyvin näin ensikertalaisilta amatööreiltä.

Lauantain sää. Jäällä olevat jäljet ovat Sisun.

Siinä taidetaan haaveilla lauteilla istuskelusta ja järvelle tuijottamisesta.

Sunnuntaina oli lämpimämpää, mikä tarkoitti rinteen muuttumista liukumäeksi. Sisukin vaihtoi valkoiset osansa mutaiseksi.

Saatiin mutaa seinillekin.

Päivä melkein pulkassa.

Seuraavaksi vuorossa on seinien viimeistely ja lattialankkujen latominen. Ensimmäiset löylyt alkavat olla jo todella käsinkosketeltavia, vaikka tekemistä toki riittääkin vielä (pukutilan väliseinä, panelointi, kiukaan asennus, lauteet...). Ei jotenkin vain millään malttaisi odottaa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.