torstai 24. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 24. luukku

Ja niin joulu joutui jo taas Kansasiin. Syötiin aamupalaksi perinteisesti riisipuuro. Kuusikin sai viimein koristeet. Oli jotenkin semmoinen tunne, että olin myöhässä asian kanssa, mutta Suomessa kuusi koristeltiin nimenomaan vasta aattoaamuna.

Toisaalta. Se tuotiin sisälle vasta edellisenä päivänä, eli se ei seisonut paikoillaan alastomana kuukausikaupalla.

Pari vuotta sitten tehdyt koristeet ovat vielä käyttökelpoisia.

Kävimme aamu(päivä)saunassa, minkä jälkeen soiteltiin Suomeen. Nämä Skype-joulut ovat meille tuttuja juttuja, eivätkä mikään vuoden 2020 erikoisuus.

Oli oikein kiva etäaatto vanhempieni ja veljieni (puolisoineen) kanssa. Naurattikin niin, että poskiin sattui. Kylläpä oli taas paljon lämpimia ajatuksia lahjojen mukana.

Kohta otetaan laatikot uunista ja pistetään lisää ruokaa tilalle. On aivan järkyttävä nälkä näiden tuoksujen keskellä. Sinänsä hullua, että ruokaa on vaikka kuinka paljon, mutta sitä ei voi syödä ihan vielä. Parin tunnin päästä sitten.

Tämän vuoden "kinkku", eli paahtopaisti.

Oikein ihanaa joulua sinne, missä ikinä luetkaan tätä, ja parempaa uutta vuotta!

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 23. luukku

Nyt on työviikko taputeltu! Meillä oli tänään työpaikan virtuaalinen (luonnollisesti...) happy hour/afterwork, jonka piti kestää tunnin, mutta kestikin kaksi. Kaikki eivät pystyneet osallistumaan, mutta olipa hauska nähdä, kuinka paljon joidenkin hiukset tai parrat olivat kasvaneet näiden kuukausien aikana, kun normaalisti kokouksissa kuulee vain ääntä. Ja kuinka ihanaa olikaan kuulla Schitt's Creek -lainauksia! Ew, David!

Olimme Scottyn kanssa halloweenina Alexis ja David - sisarukset.
Minun piti trimmata miehen kulmakarvoja tätä roolia varten.


Kuva täältä.

Heitin häppärin jälkeen ohjarieskat uuniin. Kohottelin taikinaa työpäivän aikana tauoilla, ja ihan hyviähän noista näköjään tuli vähän puolihuolimattomalla valmistelulla.

Päätin jättää laatikoiden kokkailun huomiselle. Normaalisti meillä on käynyt aattona miehen perhettä brunssilla, mutta tänä vuonna on yllättäen vähän erilainen härdelli. Tai sen puute. Huomenna mennään ihanan rennolla meiningillä. Soitellaan Suomi-perheen kanssa, kun heille passaa. Kokkaillaan. Saunotaan. Syödään.

Itkin eilen viimeinkin ne perinteiset Sylvian joululaulu -räkäposki-itkut. Tänään onkin sitten patojen aukeamisen jälkeen ollut jotenkin hankalaa olla vollottamatta koko päivää, vaikka yritin kyllä kovasti keskittyä töihin, ja onnistuinkin siinä (melko) hyvin. 

Jouluna on näköjään väkisinkin aina iso ikävä sinne toiseen kotiin. Vaikka kuinka olisi vuosi 2020, ja isompiakin ongelmia kuin Suomi-kaiho.

tiistai 22. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 22. luukku

Piparit tehty, check!

Samoin on tehty 22 tuntia töitä tälle viikolle eilisen ja tämän päivän aikana. Huomenna on vielä kymmenen tunnin päivä edessä, mutta sitten alkaakin pienoinen joululoma, eikä edes tarvitse ottaa lomapankista yhtään tuntia vapaata aattoa vastaan. Jos vaikka pääsisi joskus pankin voimalla vielä Suomeen.

Aivot ovat sen verran jäässä, että taitaa olla pakko mennä täkin alle ja vedellä hieman unta kuulaan ennen huomista rutistusta. Eihän tässä tosiaan ole enää kuin esimerkiksi täysi työpäivä, kaikki laatikot ja rieska tekemättä. Graavasin sentään lohen tänään.

Miten sitä lapsena tuntuikaan, että joulukuu on vuoden pisin kuukausi, mutta näin aikuisena tämä menee valonnopeudella?

maanantai 21. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 21. luukku

Tänään odotettiin innolla Saturnuksen ja Jupiterin linjautumista ns. joulutähdeksi. Kaivelimme kaukoputken esille, virittelimme sen tuohon etupihalle ja suuntasimme sen auringonlaskun jälkeen lounaaseen hieman naapuruston talojen yli Sky Mapia hyödyntäen. Jäimme odottamaan hämärtymistä.

Planeetat löytyivätkin kaukoputkella hyvin, mutta ehkä joko välineistössä tai kuvaajassa olisi toivomisen varaa, sillä tuloksena oli näin hienoja otoksia ikimuistoisesta, kerran elämässä tapahtuvasta ilmiöstä:

Ottakaa vain reippaasti yhteyttä, jos haluatte jonkun
ikuistamaan seuraavan jättiplaneetoiden konjunktion!

Tänään on koettu vähän muunkinlaisia jouluihmeitä, sillä sekä meidän lähettämä paketti kuin myös ympäri Kansas Cityä päivätolkulla seikkaillut vanhempieni lahjalähetys ovat nyt turvallisesti ja ehjinä perillä! En voi kuin ihailla meidän postityöläisten ahkeruutta ja tarmoa, sillä meidän postinkuljettaja on ajanut tätä katua edestakaisin pelkästään tänään monta kertaa, hakien välillä hyllystä autolle täytettä.

On melkein lottovoittajaolo, kun saimme laatikollisen joulumieltä Suomesta. Asettelen pian lahjat kuusen alle. Kuusen, jonka voisi ehkä pikkuhiljaa vaikka koristellakin.

Taitaakin olla käytännössä melkein lottovoiton näköiset mahdollisuudet, että paketit pääsivät perille.
Postilla on nyt tämmöiset ruuhkat ja siihen päälle sitten vielä henkilöstövajausta pandemian takia.
Kuva Twitteristä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 20. luukku

Sunnuntait ovat yleensä meillä amerikkalaisen jalkapallon täyttämiä, eikä neljäs adventtikaan ollut poikkeus. Puuhastelimme aamulla joulutortut porukalla valmiiksi, ennen kuin parkkeerasimme itsemme telkkarin eteen katsomaan Kansas Cityn ja New Orleansin välistä mittelöä.

Pienellä leipurilla on musta silmä liikuntatunnilla
tapahtuneen kolarin seurauksena.

Luumuhillo porisee.

Paistoin lettuja aamupalaksi hillohommien lomassa.

Peli alkoi meidän aikaa puoli neljän maissa. Lämmitimme saunan ja hilasimme telkkarin sen eteen, jottei hetkeäkään pelistä menisi ohi. Lapsetkin kävivät saunomassa. Ja Sisu, joka ulisi oven takana, jos sitä ei päästänyt sisään. Voitto tuli, vaikkakin niukasti!

Oven voisi näköjään pesaista ennen joulua.

Meille ei tänä vuonna valitettavasti tule kinkkua, sillä a) on vuosi 2020 ja b) teurastamolta, josta olisimme kinkun saaneet, oli tapahtunut todella ikävä ja vakava työtapaturma, joten pientä on joulukinkuttomuus. Viime vuoden kinkusta oli kuitenkin vielä luu jäljellä pakastimessa, joten mies keitteli siitä ja muusta pakastetusta roinasta, kuten vihannesten tähteistä päivän mittaan maistuvan liemen, josta teimme sitten iltaruoaksi ramenia.

Näyttäisi siltä, että päästään miekkosen kanssa tekemään huomenna töitä. Päättäjät vääntävät vielä liittovaltion rahoituksesta ja mm. pandemia-avustuspaketista, mutta he siirsivät tuomiopäivää huomiselle, joten liittovaltion toiminnot, meidän työpaikat mukaan lukien, eivät mene nyt keskiyöllä itärannikon aikaa kiinni.

Katsotaan sitten huomenna tilannetta uudestaan.

lauantai 19. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 19. luukku

En tiedä, miksi tänä vuonna on ollut erityisen hankala päästä joulutunnelmaan. En ole tehnyt vielä edes pipareita. Tai sinappia. Sienet sentään suolasin viimeinkin tänään sienisalaattia varten.

Meidän oli tarkoitus mennä tänään ystäväperheen luo glögittelemään, mutta sielläkin on nyt sitten korona talossa, joten jäi välistä. Päädyimme tekemään pastaa oman sakin voimin. Olipahan mukavaa puuhaa, pitkästä aikaa!


Olen edelleen aivan järkyttävässä pastaähkyssä, joten taidan luovuttaa tälle päivälle ja köllähtää lämpimään petiin katsomaan hetkeksi West Wingiä. Bartlet for president! 

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 18. luukku

Hupsista. Kävimme eilen perinteisellä heppa-ajelulla naapuruston ympäri, ja sitten se ilta vähän venähti, kun tyttösen luokkakaveri vanhempineen jäivät meille pelaamaan biljardia, vähän niin kuin ohikulkumatkalla. 18. luukku avautuu siis tyylikkäästi myöhässä.

Meidän kulkupelit.
Koko naapuruston koulukoristelupalkinto menee taas meidän kadunkulmaan, jossa jo pelkästään pumpattavat barbarat lisääntyvät vuosi vuodelta. Tässä heidän takapiha:

Etupihalla on sitten valokaarta jalkakäytävän yli ja muuta mukavaa härpäkettä. He "koristelevat" monta päivää putkeen, lapsityövoimallakin. Ei ehkä ihan istu minun näkemykseeni joulusta, mutta jokainen tyylillään.

Vaikka en ole kyllä ihan satavarma, onko tässä varsinaisesti tyylistä kyse.

torstai 17. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 17. luukku

Hei, vanhempieni lähettämä paketti on jo Kansas Cityn alueella! Meidän lähettämä lahjaloota taas lähti tänään jo toista kertaa Tukholmasta!

In other news, laitoin tänään pitkästä aikaa meikkiä, erityisesti ripsiväriä, ja yllätyin, kuinka paljon ripset ovatkaan kasvaneet. Ihana ystäväni suositteli kesällä ripsiseerumia, ja tämä laiska ja skeptinen naikkonen on saanut aikaan näkyviä tuloksia semisäännöllisellä käytöllä.

Kaikki kuvan karvat ja ihohuokoset ovat ihan omia!

Syynä puunautumiseen oli kahden naisen happy hour, ja voi kuinka olinkaan ikävöinyt ihmisten ilmoilla olemista - vaikkakin ihmisiä oli ilmoilla paaaaaaaljon vähemmän kuin normaalisti - varsinkin näin juhlapyhien aikaan. 

Charcuterie @ Pig & Finch

Viikonloppuni alkoi tänään. En ole vieläkään leiponut esim. pipareita, mutta ehkä pian?

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 16. luukku

Meillä on kuusen alla suomalaisia joululahjoja.

Ei tosin niitä, jotka matkasivat melkoisen hitaasti jo Suomen sisällä, vaan velipoika lähetti UPS:n kyydillä paketin viime viikolla, ja se saapui eilen ihan ehjänä perille. Se vanhempieni lähettämä paketti on kyllä jo tällä mantereella USPS:n huomassa. Jossain New Jerseyn ja Kansas Cityn (?) välillä.

Voin vain kuvitella, mikä kaaos paikallisella postilaitoksella tällä hetkellä on. Koska joulumatkustelua tulisi todellakin välttää, monet ovat päätyneet joululahjojen lähettämiseen, ja kaupoissa ryntäilyn sijasta tilaillaan nettikaupoista. Olen itsekin kokenut melkoisen piikin pikkuruisen nettiputiikkini tilauksissa. En ole mainostanut yhtään missään yli vuoteen, ja silti kaljakintaita on lentänyt ovesta ulos. Kuvat ruuhkautuneista lajittelukeskuksista ovat aika lohduttomia - varsinkin kun ottaa huomioon, että siellä on jumissa myös esimerkiksi reseptilääkkeitä. Ja Georgian senaattiäänestyslappuja.

Minun lähettämä lahjaloota on lähtenyt Tukholmasta viime viikolla, mutta Helsingissä sitä ei ole vielä rekisteröity. Kun tässä on enää vaivainen viikko aikaa päästä perille, niin en ole kovin optimistinen.

Täytyy vain hengitellä syvään ja olla tyytyväinen, ettei korona myöskään ole päässyt perille, meille eikä vanhemmille, ainakaan vielä. Tällä hetkellä tuntuu, että positiivisia testituloksia tulee oikealta ja vasemmalta, ja monen joulu meneekin nyt sitten karanteenipuuhissa. Onneksi kenelläkään tutulla ei ole kovin vakavia oireita, vaikka kyllähän maku- ja hajuaistin menettäminen näin joulun alla on aika ikävä vaiva.

Minulla onkin ollut päivittäisenä tapana käydä haistelemassa joulukuusta. Vielä tuoksuu.


tiistai 15. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 15. luukku

Lopetin kymmenen tunnin työpäivän puoli kuuden maissa, minkä jälkeen menin kysymään kellarissa juoksumatolla urheilleelta mieheltä, olisiko hänellä iltaruokaideoita. Mies sanoi, ettei ole, joten menin takaisin keittiöön katsomaan, mitä kaapeista löytyy. Päädyin jauhelihakeittoon.

Seuraa esimerkki aivojeni toiminnasta.

Jätin keiton porisemaan ja palasin kellariin aloittamaan joululahja-askartelujen aiheuttaman sotkun siivoamista, mutta päädyin aivan hetken mielijohteesta kaivelemaan varastotilasta PVC-putkea, jota muistin jääneen yli jostain projektista. Seuraavaksi läksin etsimään muutama kuukausi sitten ostamiani LED-valoja, jotka löytyivät kolmannella arvauksella keittiön laatikosta. Ilmoitin  miehelle, että tarvitsen 12 pätkää kolmesta löytämästäni putkesta, eikä mies edes kysellyt mitään, vaan meni autotalliin ja kaivoi sahan esille. Sillä välin minä juoksin yläkertaan kaivelemaan käsityövarastoistani nyöriä.

Kellarin siivous ei ole edennyt edelleenkään mihinkään, mutta meillä on nyt syöty ja tehty ulos himmeli.

Semmoista tänään.

Aika pientähän tämä on vielä tietysti siihen verrattuna, kun kerran pienehkössä itsenäisyyspäiväkankkusessa keksin pistää keittiön atomeiksi sopivasti juuri ennen joulua.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 14. luukku

Olen vältellyt tänä vuonna jotenkin puolitietoisesti, mutta ehkä enimmäkseen alitajuisesti suomalaisia joululauluja. En ole (räkä)itkenyt vielä kertaakaan Sylvian joululaulun takia, ja se on kyllä jonkin sortin ennätys.

Kulunut vuosi on turruttanut tietyllä tavalla tunteita. Ehkä sen takia, että pandemian alussa ne ylikuormittuivat. Pelottaa, että jos kuuntelisin, kuinka tähdistä kirkkain nyt loisteensa suo sinne Suomeeni kaukaisehen, tuntisin kaiken taas täysillä. Nyt on helppo kohautella olkapäitä ja todeta lakonisesti "2020", kun jotain ikävää tapahtuu. Pato on pakko purkaa tässä pian, sillä muuten ei hyvä heilu. Ei varmaan nytkään.

Miehellä on taas ihasteltavaa, kun niin käy. Miten sillä kävikään näin hyvä tuuri?!

Tänään oli aika normaali maanantaipäivä, vaikka pari kertaa pitikin todeta "hey, it's 2020". Ei mitenkään paha. Olin yllättynyt, kun en joutunut taistelemaan VPN-yhteyden kanssa, kuten yleensä viikonlopun jälkeen. Meidän pikkujantteri on ollut kotona eskarin koronatapauksen ja sen myötä kiinniolon takia, eikä hänkään häirinnyt tänään työntekoa. Ehkä se johtui siitä, kun #vuodenäiti antoi hänen pelata tabletilla aivan liian pitkään.

Eipähän tarvinnut pelailla yksin.

Koko päivän jännittävin juttu oli, kun kävin kurkkaamassa kansalaisuushakemukseni (!) statusta netistä. Hain viimeinkin USA:n kansalaisuutta 10 vuoden täällä pysyvästi asumisen jälkeen melkein päivälleen kolme kuukautta sitten. Olisin toki voinut tehdä sen jo vuosia, vuosia sitten, mutta aina olen keksinyt hyviä verukkeita. Yleensä ulkomaanmatkat, ja vielä sitäkin useammin toimimattomuudelle on ollut rehellinen laiskuus. Nyt syksyllä tuli kuitenkin tieto, että hakemuksen hinta nousisi entisestään viidelläsadalla dollarilla (maksoin nytkin aika suolaiset $725), joten otin viimeinkin itseäni niskasta kiinni.

Pitkään aikaan ei tapahtunut yhtään mitään, kunnes näköjään viime torstaina oli tullut päätös, ettei minun tarvitse käydä antamassa uudelleen sormenjälkiä, vaan oleskelulupaa varten vuonna 2012 annetut jäljet passaavat vielä, ja tänään minulle on varattu haastatteluaika. En vielä tiedä milloin, mutta kai aika pian. Jos huhut pitävät paikkansa, kansalaisuusvala on heti haastattelun/kokeen perään.

Pitänee ruveta viimeinkin vähän opiskelemaan siihen koeosuuteen, tai ainakin miettimään opiskelua.

Iik.

sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 13. luukku

Laitoin eilen illalla kellon soimaan kauden viimeistä formulakisaa varten. Kun se pärähti klo 7 aamulla, sunnuntaina, viikonloppuna, Viima summasi oikein hyvin tunnelmani lämmittelykierroksen aikana:

Katsoin kuitenkin tylsän kisan kokonaan (buu, Verstappen), minkä jälkeen otettiin miehen kanssa päikkärit (aamu-unet?). Lapset vetelivät myös sikeitä vielä hetken, ennen kuin aloittivat tutun snäkkikitinän.

Meidän oli tarkoitus tehdä aamusta vähän joululahjapuuseppähommia, mutta ruokakauppareissu ja puolilta päivin alkanut Chiefs-peli tekivät niistä suunnitelmista vähän turhia. Onneksi ei tarvittanut jännittää tälläkään kertaa turhaan, vaan vähän liian tiukka voitto tuotiin Miamista kotiin.

Aikuisten mehuhetki.

Senpä jälkeen ei ole sitten ehtinyt tehdä muuta kuin petsata pöydänjalkoja ja erityisesti omia käsiä. Rakentelemme tosiaan lapsille ja vähän itsellemmekin joululahjaa, autotalli ja nyt kellarikin ovat olleet melkoisen kaaoksen vallassa. Onneksi joulu ei ole ihan vielä, sillä ollaan vähän vaiheessa.

Meillä ollaan vähän katsottu Mustaa kuningatarta (The Queen's Gambit).

Eka kerros lakkaa pinnassa. Monta tulossa, sillä...

...pöydän loppusijoituspaikka on kellarin baarissa roiskevyöhykkeellä.

Nyt kun vielä muistaisi, miten shakkia pelataan. Ehkä lapset voivat opettaa minua. Tammi heillä on jo hallussa, ja tiedän, että sitä tällä pöydällä tullaan tahkoamaan aika urakalla.

lauantai 12. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 12. luukku

Joulupukki on lainannut meidän autotallia tänä viikonloppuna puuverstashommia varten. Kun ulkona on pari vaivaista astetta lämmintä (tällä hetkellä 0), vaikka vielä torstaina oli 20 astetta, niin autotallissakin on ollut vähän vilakkaa. Onnea on sauna.

Ja onnea on oma baari kellarissa, erityisesti tänä vuonna, kun ulkoilumahdollisuudet ovat hiemat rajallisia.

Moscow Mule.

Tämä kapakka on myös erittäin koiraystävällinen. Karvapeput ovat odottaneet uskollisena autotallinoven takana meidän tonttuilun loppumista koko päivän, vaikkakin hetkellisesti (huomenna jatkuu...), joten nyt he seuraavat meitä sitten kuin hait laivaa. Sisu tuijottaa tuossa vieressä juuri ja odottaa hyvin epäkärsivällisesti vilvoittelutauon loppumista. Tuo koira on kovempi saunomaan kuin minä.

Sisu (kuvassa vasemmalla ja tollompana) täytti eilen kuusi vuotta. Aika tärkeitähän nuo ovat, nuo meidän viuhkahännät.

perjantai 11. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 11. luukku

Tänäkin vuonna pääsin tuttuun tapaan lottoamaan, kuinka moni jouluvalosarjoista toimii. Arpaonni oli yllättäen vuonna 2020 erityisen huonoa. Joulukuuseen piti jo ostaa uudet valot, ja kun rupesin tänään viimeinkin virittelemään ulkovaloja, niin huomasin "ilokseni", että vain 1/4 valoista toimi.

Aika kesyä.

Joku tonttu näkyy ikkunasta.

En todella jaksanut lähteä kauppaan hakemaan uusia ulkovaloja, joten heitin ne vähäiset pelittävät tuikut vähän sinne päin roikkumaan ja taputin itseäni selkään. Ihan hyvin meni.

Noista hämäristä ja todella laadukkaista kuvista saattaa joku huomata, ettei meidän talo ole enää homeenvihreä. Maalautimme talon heinäkuussa heti Coloradon-reissun jälkeen. Projektille tuli ihan kiitettävästi hintaa, sillä lahoja lautoja piti vaihtaa melkoinen kasa, mutta pakko se oli tehdä, ennen kuin talo kaatuu niskaan.

Tässä niistä mädistä laudoista osa.

Vaihekuva pohjatöiden jälkeen.

Itse maalauspäivä oli erikoinen, sillä olimme jumissa sisällä koko päivän. Maalausporukka suojasi ikkunat muovilla, joten emme voineet edes vaklata, mitä ulkona tapahtui. Vähän sokkona valitun värin lopputulos jännitti, mutta tulihan siitä melko kiva.

Rakensimme takaovelle myös uudet rappuset,
jotka ovat tässä vielä vähän keskeneräiset.
Eikä tullut edes avioeroa.

Tätä väriä tuijotellaan nyt sitten toivottavasti seuraavat kymmenen vuotta. Ilme virkistyi aika lailla, vaikka maalivärin nimi onkin Lullaby, tuutulaulu.

torstai 10. joulukuuta 2020

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 10. luukku

On vaikea muistaa, että vuonna 2020 on ollut muunkinlaista elämää kuin koronakakkaa, mutta totta se on, ja minulla on oikein todisteita.

Työsopimukseeni kuuluu ehkä vähän epäamerikkalaisittainkin kymmenen palkallista juhlapyhää, joista yksi on Presidents' Day, presidenttien päivä, jota juhlitaan vuosittain helmikuun kolmantena maanantaina. Koska muut lomapäivät olivat varsinkin alkuvuodesta kortilla, sillä meidän piti käyttää omaa lomaa joka kerta, kun valtio päätti sulkea toimiston lumen/jään/sateen takia, niin näitä pitkiä viikonloppuja teki mieli hyödyntää mahdollisimman paljon, jos halusi reissuta.

Joku blogia aiemmin lukenut saattaa tietää, että tykkään ihan vähän jääkiekosta, joten olin katsellut sillä silmällä "läheisiä" NHL-pelejä, jotka sopisivat meidän aikataululle. Meidän lähin NHL-joukkue asuu St. Louisissa, neljän tunnin eli 430 kilometrin päässä. Seuraavaksi lähin tiimi on Minnesotan Saint Paulissa, Minneapolisin kaksoiskaupungissa ihan himpun verran vajaan seitsämän tunnin ajomatkan päässä (750 km), ja Dallas pitää kolmatta sijaa (7 h 45 min, 790 km). Kuinkas ollakaan, tälle pitkälle viikonlopulle sattui sopivasti Minnesota Wildin kotipeli San Jose Sharksia vastaan. St. Louisissa ja Dallasissa olimmekin jo käyneet kotipelejä katsomassa.

Pääsimme lähtemään perjantaina monta tuntia aikataulusta jäljessä, sillä valtio oli kuin olikin sulkenut toimiston aimmin edellisenä päivänä lumen uhan takia. Onneksi mies sai kaiken keskeneräisen hoidettua minun töissä ollessani ja nappasi minut mukaan matkalla pohjoiseen. Pysähdyimme Iowan Des Moines'ssa illalliselle ja katsomaan Kansas City Chiefsin pari viikkoa sitten voittaneen Super Bowlin uusintana erään panimon telkkarista.

Olimme hotellilla juuri ja juuri vielä perjantain puolella, joten painuimme suosiolla petiin ja lepäämään seuraavan päivän peliä varten.

Kun jätimme auton hotellin parkkihalliin, mietimme, että voisimme ajella tulevina päivinä vähän ympäriinsä ja katsella paikkoja. Kävimme Minneapolisissa kesällä 2015 katsomassa baseballia, kun minun piti pysähdellä pallomahani kanssa pissalle milloin minnekin, mutta muuten seutu ei ollut meille tuttu; miehellekään, vaikka oli ajanut siitä ohi monta kertaa matkalla tätinsä mökille pohjoisempaan Minnesotaan.

Loppujen lopuksi emme liikuttaneet biiliä ennen kuin vasta lähtöaamuna.

Saint Paul on pienempi kaksoiskaupungeista noin 300 000 asukkaallaan (Minneapolisissa on arvion mukaan noin 100 000 enemmän asukkaita, kun taas näiden kahden kaupunkien yhdessä muodostamalla suurkaupunkialueella asuu noin 3,6 miljoonaa asukasta). Julkinen liikenne on ihan eri luokkaa kuin meillä päin, vaikka yritystä täälläkin on sentään viimeisten vuosien aikana ollut. Pelkästään (suomalaisen) kävelymatkan päässä hotellilta oli niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei tosiaan tullut edes mieleen hypätä autoon.

Myös Mikko Koivun vielä silloin kipparoiman Minnesota Wildin kotihallille Xcel Energy Centerille pääsi myös helposti kävellen hotellilta. Kummallekaan lapselle tämä ei ollut ensimmäinen NHL-peli, mutta se oli meille kaikille ensimmäinen Minnesota Wild -(koti)peli. Vain lapset saivat siitä muistoksi päivätyt kiekot.

Pelin yhteydessä juhlittiin myös Zach Parisea,
joka sai kasaan 1000 peliä Wildin paidassa.

Itse pelihän oli vähän tylsä (San Jose voitti 2-0, mutta lapset olivat niin myytyjä tunnelmasta, että pitävät edelleen Minnesota Wild -fanituotteita päällään aina mahdollisuuden tullen. Aika söpöjä.

Sain muuten alennusta fanikaupassa suomalaisuudesta, kun ostin Mikko Koivun t-paidan.

Kävelymatkan päässä oli myös useita panimoita. Niin monta, ettemme ehtineet käydä kaikissa. Meidän lempparimatkakohteisiin todellakin kuuluu erilaiset pienpanimot, ja keräilemme panimoiden omia lasisia puolen gallonan olutpöniköitä, joita kellarista löytyy varmaan 50-60.

Tin Whiskers, Saint Paul.

Meidän matkasuunnitelmat ovat yleensä todella eläviä. Googlailemme panimoita, urheilutapahtumia, lasten puuhapaikkoja. Rakastamme yleistä harhailua, mutta joskus on kiva, kun on jotain kiintopisteitä. Lätkämatsi oli yksi niistä. Toinen oli aivan hotellin vieressä ollut Minnesota Children's Museum.

Museo.

Museon viereinen panimo.

Lasten mielestä reissun kohokohta kuitenkin oli luistelu. Saimme vinkin jääkiekkomatsissa meidän vieressä istuneilta isältä ja pojalta. Jälleen kerran kävelymatkan päässä oli baseball-stadioni, jonne oli rakennettu talveksi ulkojää ja iso liukumäki. Me vuokrasimme sunnuntaina lastenmuseopäivän jälkeen hokkarit ja huristelimme menemään vaikka kuinka pitkään. Jos olisi käynyt pienessä mielessäkään, että voisimme harrastaa talviurheilua Minnesotassa (...), niin olisin pakannut lapsille vaikka pyöräilykypärät mukaan. Luistinvuokraamosta ei saanut muita varusteita, joten piti olla aika varovaisesti.

Vaikka toki silloin meidän nuoruudessa juotiin puutarhaletkuista ja mentiin kouluun valtatienvartta pitkin. Jne.

Kaikki meni kuitenkin hirveän hyvin. Menimme hyvillä mielin viimeiseksi hotelliyöksi unille, eikä ketään tarvinnut herättää aivotärähdyspelkojen takia yhtään kertaa.

Maanantaina ajoimme sitten viimeinkin Minneapolisin puolelle - syömään suomalaista aamupalaa! Graavilohen ja poromakkaran jälkeen olikin hyvä ajaa mahat täynnä takaisin kotiin.

The Finnish Bistro.

Olipas muuten omituista katsoa kuvia ihmismääristä ja yleisötapahtumista. Noinko sitä oikeasti elettiin, ja vieläpä vuonna #2020?