Kaiken tämän matkailon ja jouluinnostuksen ylle hiipi viikko sitten melkoinen varjo. Itsenäisyyspäivän iltana huomasin, että ennen niin eläväinen Io-rotta oli nuhjuisen ja väsähtäneen oloinen. Lähemmän tarkastelun myötä kyljestä löytyi kasvain.
Tämä ei ole rottaperheelle mikään yllättävä juttu, mutta se ei tee asiasta yhtään helpompaa. Vaikkei kipuja ainakaan silminnähden ole, niin kunto on huonontunut viikossa niin paljon, että S soitti tänään vaikean puhelun.
Eläinlääkärimme ei kuulemma yleensä "hoida" jyrsijöitä, mutta tekee nyt poikkeuksen. Meistä kummastakaan ei oikein ole ikiuneen nukuttajaksi, vaikka pienestä eläimestä onkin kyse. S suri jo viime keväänä, kun naapurin täti kiikutti meidän ovelle löytämänsä vastasyntyneen jäniksenpoikasen. Otus oli niin pieni, ettei se osannut syödä (joo, kokeilin...), eikä meillä ollut aavistustakaan, mistä naapurin koira oli poikasen käynyt suuhunsa nappaamassa, joten emon ja poikasen yhteensaattaminen ei onnistunut. Ainoa oikea ratkaisu oli siis melko selvä, ja S otti ohjat käsiinsä hyvin miehekkäästi. Jälkikäteen se kuitenkin tarvitsi rommipaukun ja halauksen. Ei olisi meistä metsästäjiksi!
 |
| Etualalla yksin jäävä Callisto. |
Tämä sattui siinäkin mielessä ikävään aikaan, että olin juuri ehtinyt harmitella, etten ole ehtinyt viettää rottien kanssa paljoakaan aikaa, sattuneesta syystä. Onneksi niillä on ollut toisensa, ja Savukin on kyllä muistanut käydä moikkaamassa rottia monta kertaa päivässä. Nyt pitääkin huolehtia, että virkeällä Callisto-siskolla on paljon virikkeitä.
Äh, kenen loistoidea lemmikkien hankkiminen olikaan...
