lauantai 8. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 8. luukku

Olipahan hillitty heppakärriajelu, ainakin naapureiden valopanostuksen osalta. Muuten meillä oli kyllä hauskaa, sillä lasten serkut liittyivät seuraan. Ääntä siis riitti kavioidenkopseen lisäksi.

RIP viimevuotinen valosaaste.

Komeat konit.

Kerronpa vaan, ettei ehkä ollut ihan paras idea pakata kuppitolkulla kahvia mukaan iltakahdeksalta alkavalle retkelle. Valvottiin viime yönä kolmeen, ja tänään piti herätä reippaana tekemään punajuurilaatikkoa Kansas Cityn suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhliin, jonne olemme parhaillaan matkalla. Pitäisi pikkuhiljaa uskoa, ettei sitä enää ole ihan viime kevään kananpoika, joka jaksaa kukkua yöt ja kiekua aamulla.

2 kommenttia:

  1. Hyvää nimipäivää.
    En tiedä kuinka ihmeessä en ole aiemmin lukenut blogiasi. Tänään olen nyt sitten lukenutkin. Vuosien 2018,2017 ja 2008 postaukset. ja mikä parasta, mulla on vielä kahdeksan vuotta luettavana :D. Tykkään kovasti tavastasi kirjoittaa, vaikutat kivalta ja hauskalta ihmiseltä. Ja teillä on ihana perhe. Tulen seuraamaan blogiasi varmasti. Hyvää joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiva kuulla! :) Kiitos nimpparionnitteluista, kivaa joulunaikaa sinullekin! Ja tsemppiä luku-urakkaan. :D

      Poista