Kiva - kivempi - kivoin

Nyt kun pimeys on ottamassa vallan, minulla alkaa taas olla kovempi ja kovempi hinku rapakon toiselle puolelle. Hinku ei välttämättä johdu pimeydestä ollenkaan, vaan se vain korostaa epämieluisia asioita.

Tämä pienehkö kotikunta on kyllä ihan kiva, sillä perhe asustelee täällä ja työpaikkakin on lähellä, mutta tekemistä täällä joutuu kyllä vähän keksimällä keksimään. Siihen kun lisätään vielä se, että ollaan aika huonoja keksimään tekemistä, jos sitä ei ole nenän edessä tyrkyllä, niin tylsistyyhän sitä välillä.

Ai että olisi hauskaa, jos pääsisi oikein kunnon Halloween-bileisiin! Olisi kiva katsoa kavereiden kanssa amerikkalaista jalkapalloa sunnuntaisin; ei välttämättä itse lajiin kohdistuvan valtaisan kiinnostuksen vuoksi, vaan sen rennon yhdessäolon ja mukavan mässäilyn takia. Olisipa kiva myös käydä välillä syömässä ravintolassa. Olisi myös kiva, jos vaihtoehtoja olisi enemmän kuin yksi.

Notta onhan noita; asioita, joita odottaa innolla. Ihan kivointa kuitenkin olisi, jos osaisi ottaa täyden ilon irti tästä pimeästä syksystä, valoisasta keväästä ja lyhyestä kesänalusta, jonka vielä täällä vietän.

Ensi syksynähän mulla on sitten ikävä pimeää, kylmää, lunta ja niin edelleen.

Lapsenkengissä

Meidän elämä on pyörinyt melkein täysin pikkukaverin ympärillä. Se on todellakin tuonut valoa syksyyn, ja mikä parasta, tyyppi on melkoinen sylivauva. Professorin ikää (tarkka syntymäpäivä ei ole tiedossa) laskeskellessani tajusin, että pikkumieshän on suunnilleen yhtä vanha kuin meidän avioliittokin. Hassu sattuna. Aika lapsenkengissä tässä vielä siis ollaan.

Mitäs muuta? Byrokraattiset asiat ovat edistyneet sen verran, että S:n isä lupasi lähettää meille tarvittavia dokumentteja ensi kuun aikana, jotta saadaan ensimmäiset hakemukset sisään jo ennen joulua. Siihenkään ei loppujen lopuksi ole enää pitkä aika. Keväällä on edessä sitten mm. lääkärivisiitti ja haastattelu.

Palaan asiaan, kun asiaa oikeasti on. Nyt menen paijaamaan koko poppoota. Selällään köllöttelevää pikku-ukkoa ei voi vastustaa.

Syötyjä sanoja

Taisin joskus, ei edes kovin kauaa sitten, kirjoittaa, ettei voida ottaa edes kissanpentua, kun elämä on niin epävakaata tällä hetkellä tjsp. Blaa blaa. No, perjantain kyläreissulta kotiuduttuamme istuttiin tietokoneiden ääreen tarkistamaan Facebookit ynnä muut tosi tärkeät asiat. Tai siis niin minä tein. S oli saanut päähänsä jotain muuta.

Se päätti ottaa selvää USA:n vaatimuksista ja säännöksistä kissan maahantuonnin suhteen. Yksi tirrihän meidän pitää sinne vähintään kuljettaa. Kävi selväksi, ettei kisun vieminen maahan olekaan niin kovan työn takana kuin Eurooppaan päin. Kun mies varovasti kysyi, haluaisinko alkaa katsella kissanpentuja sillä silmällä, vastasin hetkeäkään epäröimättä myöntävästi.

Etsittiin sitten yöllä vapaalla jalalla olevia pikkukisuja netistä (en eksynyt sitä kautta kuitenkaan omaan blogiini, vaikka kissahakusanat ovat suosittuja taas olleetkin). Kellonajasta johtuen ei ryhdytty sen kummempiin toimenpiteisiin. Vielä.

S oli lauantaina aamuvirkku, ja ehti katsoa jo elokuvankin, ennen kuin tuli herättelemään minua. Se hoputti minua soittamaan läpi kaikki paikat, jotka olivat yöllä näyttäneet lupaavilta. Soitin ensin paikalliseen löytöeläinkotiin. Siellä oli kotia vailla kaksi kollia. Lähdettiin katsomaan.

Lähtiessä S painotti vielä erikseen, että sovitaan sitten kanssa, että sinä päivänä ei tuoda kotiin yhtään otusta, vaan katsellaan rauhassa. Ei otettu edes kantokoppaa mukaan, ettei tulisi houkutuksia. Tämä oli itsensä huijaamista oikein viimeisen päälle, sillä S oli sulaa vahaa jo ennen minua. Olisitteko itse voineet vastustaa tällaista naamaa?

Lumi ei oikein tykännyt uudesta leikkikaverista. Häntä pörhöllään sitä piti ihmetellä pitkän aikaa ja välillä vähän sähistäkin. Pikkuheppu ei onneksi välittänyt Lumin isottelusta yhtään, ja pian Lumiakin alkoi vähän kiinnostaa, josko tyypistä olisi riehumisseuraksi. Oli. On.

Jos Lumi ei ollut uudesta tulokkaasta aluksi kovin vakuuttunut, niin appiukko se vasta epäileväinen olikin. "So why do you need another cat?!" S sanoi tietokoneen ruudun toisella puolella puhisseelle isälleen, että ainakin hän itse tarvitsee pikkumiestä tuomaan valoa pimeään syksyyn. Minusta se oli hyvä vastaus.

Leikitään nyt vauvablogia sen verran, että kerron, miten yöt on nukuttu ihan itkemättä ja päivälläkin ollaan oltu kiltisti, koko porukka. Sisäsiistejä ollaan kanssa. Virtaa meidän 15-viikkoisessa näyttäisi jo piisaavan, joten jossain vaiheessa saattaa tulla suihkepullollekin tarvetta, jos tekemisen puutetta pitää alkaa purkaa vähän tarpeettomasti. Nyt se on kuitenkin vielä ihan kiltti piltti.

And Then There Was Four...

Professor Chaos

Pieni ja vielä pienempi.

Lottovoittaja Anni?

Tutkittiin tänään vähän oleskelulupa-asioita. Mietittiin lähinnä aikataulua ja tarvittavia dokumentteja prosessin aloittamiseen. Päästään (toivottavasti) yllättävän helpolla, sillä S pystyy hoitamaan homman Helsingin suurlähetystön kautta, koska asuu Suomessa. Toki minunkin pitää tehdä pari juttua, kuten käydä haastattelussa ja lääkärintarkastuksessa...

Luin sitten sattumalta asiaan liittyen Ilta-Sanomien nettisivuilta oleskelulupaongelmista Suomeen päin. Artikkelissahan on kyse suomalais-turkkilaisesta avioparista, jonka turkkilainen osapuoli ei ole saanut oleskelulupaa Suomeen neljän avioliittovuoden ja kahden lupahakemuksen jälkeen. Rouva toteaa, että "oleskelulupa olisi saatu ongelmitta, jos hänen miehensä olisi esimerkiksi USA:sta."

Niin. Mehän emme tiedä tapauksesta kaikkia yksityiskohtia tai kielteisiin päätöksiin vaikuttaneita seikkoja, mutta on varmaan valitettavan totta, että tiettyjä kansalaisuuksia pidetään vähän punaisina vaatteina oleskelulupa-asioissa. Artikkeli mainitsee Venäjän, Turkin ja Thaimaan.

Meillähän koko prosessi sujui melko vaivattomasti, tänne Suomeen päin siis. En menisi sanomaan, että kyse oli mistään läpihuutojutusta tai Yhdysvaltain kansalaisen etulyöntiasemasta; meillä oli kuitenkin lyödä faktoja pöytään ja näyttää yhteisiä vuokrasopimuksia. Kaikki eivät ole yhtä onnellisessa asemassa, sillä esimerkiksi vuokrasopimuksia on vähän vaikeampi näyttää, jos ei ole koskaan saanut mahdollisuutta asua yhdessä.

Puhuttiin S:n kanssa kansalaisuusasioista ja ennakkoluuloista, ja nämä seulat ovat molempien käsityksen mukaan vielä tarkempia USA:ssa kuin täällä koto-Suomessa. Kyllä minä veikkaan, että minua jännittäisi oleskeluluvan saaminen (siis kyllähän minä sen nyt saan) paljon enemmän, jos olisin esimerkiksi itänaapurin kansalainen. Kuinkahan monta mail-order bridea sieltäkin on Amerikkaan mennyt? Tämä on inhottava stereotypia, joka vaikeuttaa varmasti rehellisesti liikkeellä olevien ihmisten maahanmuuttoa.

Kai se on sitten jonkinlainen lottovoitto syntyä Suomeen, jos meinaa saada oleskeluluvan Amerikkaan avioliiton perusteella.

Urakka

Alan ymmärtää pikku hiljaa, että ensi kesään mennessä on saatava paljon, paljon tehdyksi. On haettava minulle oleskelulupa, joka ei olekaan mikään ihan läpihuutojuttu. On käytävä läpi koko omaisuus ja lajiteltava se mukaan otettaviin, säilytettäviin, myytäviin, lajoitettaviin, pois heitettäviin. Jne.

Ensi kesän muutto on yleistä tietoa, muttei ehkä vielä yleistä ymmärrystä. Kyllä siitä puhutaan, huolettomasti sivulauseissa, mutta tikittävä kello ei ole vielä tähän päivään mennessä pelottanut näin paljoa. Vajaa yhdeksän kuukautta menee kuitenkin aika nopeasti.

Joulukin on kotona. Ei se mikään viimeinen suomalainen joulu ole, sillä tulen viettämään täällä monet, monet joulut (suomalainen joulu vain on ylivoimaisesti kivempi kuin amerikkalainen), mutta onhan tämä jollakin tapaa, no, viimeinen. Tänä jouluna on opeteltava tekemään kaikki perinneruoat valmiiseen pöytään istumisen sijaan, että osaan viedä omia perinteitä mukana toiseen kotiin. Mm. lanttulaatikko on vähän harvinaisempaa herkkua siellä.

Huoh. Kun tietäisi, mistä aloittaisi. Kun edes tietäisi, mitä kaikkea pitää oikeasti tehdä.

Echoes of the Past

Meidän häävalmistelut ovat jääneet hyvin minimiin vielä tässä vaiheessa. Amerikan päässä anoppi touhottaa kyllä jo täyttä häkää, mutta nämä Suomen pirskeet ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle. Ehkä sillä on asiaan vähän vaikutusta, että ollaan jo naimisissa...

Bileet on joka tapauksessa tulossa, ja jotain pitäisi kai suunnitellakin. Aloitettiin sitten S:n kanssa niinkin vaikeasta ja epämieluisasta asiasta kuin musiikista.

Itsestäänselvyyksien kuten What Is Loven ja Footloosen (vitsi vitsi... vai onko?) jälkeen alettiin miettiä, mitkä tsipaleet ovat kulkeneet meidän mukana. Tultiin siihen tulokseen, että iso, iso osa niistä on, no, lässyjä.

S:lla oli tapana itkettää minua lähettelemällä minulle YouTube-linkkejä silloin taannoin, kun ei oltaisi saatu olla missään tekemisissä. Kai se oli sen tapa kertoa tunteistaan; antaa jonkun muun sanoa se, mitä S ei saanut/voinut sanoa. Osa kappaleista nostaa vieläkin tunteet pintaan.

A thousand miles seems pretty far
But they've got planes and trains and cars
I'd walk to you if I had no other way
Our friends would all make fun of us
And we'll just laugh along because we knowThat none of them have felt this way
Plain White T's - Hey There Delilah

Itse kappalehan on täynnä toivoa paremmasta ja tulevasta, mutta meillä sitä ei ollut. Ei se ainakaan siltä tuntunut. Jos haluan muistaa oikein elävästi, miltä tuntui olla epätoivoinen ja elää iso pala kurkussa, kuuntelen tämän kappaleen. Toimii varsinkin tiettynä aikana kuusta!

You take the breath right out of me
You left a hole where my heart should be
You got to fight just to make it through'Cause I will be the death of you
Breaking Benjamin - Breath

Breath ei ole varsinaisesti lässymusiikkia, sillä kappale kertoo kivusta, eikä romantiikasta. Tämän kuunteleminen ei tunnu niin pahalta, sillä tämähän on rockia!

And with a sad heart I say bye to you and wave
Kicking shadows on the street for every mistake that I have made
And like a baby boy I never was a man
Until I saw your blue eyes cry and I held your face in my hand
And then I fell down yelling "Make it go away!"
Just make her smile come back and shine just like it used to be
And then she whispered "How can you do this to me?"

Blue October - Hate Me

Hieno, hieno kappale. Mahtavat sanat. Olisin voinut lainata koko lyriikan. Auts.

What hurts the most
Was being so close
And havin' so much to sayAnd watchin' you walk away
And never knowing
What could've been
And not seein' that lovin' you
Is what I was tryin' to do

Rascal Flatts - What Hurts the Most

Lässyjen lässy, countrya kaiken lisäksi, mutta kylläpä tämäkin biisi joskus kostutti silmäkulmat.

Vaikka nämä teokset liittyvät meidän molempien mielessä juuri meihin ja meidän alkutaipaleeseen, en tiedä, moniko näistä kuullaan meidän häissä. Haluan itkeä ilosta, en surusta. Menneisyys on mennyttä, eikä siihen liity (enää) minkäänlaista katkeruutta, mutta tietynlainen surumielisyys tiettyyn aikakauteen kuitenkin on jäänyt kytemään. Antaa sen olla siellä; se on auttanut kasvattamaan meistä meidät.

Nyt voidaan keskittyä nykyhetkeen ja tulevaan! Kick off your Sunday shoes!

Vaihtelua

Yhteenmuuton jälkeiset erillään vietetyt illat voi laskea kahden käden sormilla. Hyvä niin, sillä ei mulla enemmän käsiä laskemiseen olekaan.

Tänään lähdetään osaksi iltaa tekemään omia juttuja. Melkein historiallista. Onkin ollut hurjaa huomata, miten sitä ihan omaa aikaa tarvitsee lopulta hyvin vähän, ainakin vielä tässä vaiheessa. Joskus menneisyydessä kuljettiin kumppanin kanssa täysin omia teitä. Ehkä osaksi sen takia lähdettiin lopulta eri teille.

Tänäänkään kyse ei ole tarpeesta päästä toisesta eroon, vaan minulle tarjotusta mahdollisuudesta lähteä katsomaan KalPan peliä KalPan aitioon. Kotijoukkue saa tällä kertaa minulta täyden tuen, sillä vastassa ei ole Jokerit. (Pitäisiköhän silti laittaa Somervuoren sininen nuttu päälle? Vai jopa Sulanderin violetti-vihreä?)

Pelin jälkeen päästään taas onneksi kulkemaan kylkimyyryä, kun matka jatkuu Kuopion yöelämään. Tarkoituksena on nähdä niin S:n kuin minunkin kavereita. Pääsinkin justiinsa valittamasta, miten ei koskaan tehdä mitään. No, ainakin tänä perjantaina tehdään!

Huomenna voidaan taas istua kotona.