Ulkosavolaisen joulukalenteri: 12. luukku

Joulupukki on lainannut meidän autotallia tänä viikonloppuna puuverstashommia varten. Kun ulkona on pari vaivaista astetta lämmintä (tällä hetkellä 0), vaikka vielä torstaina oli 20 astetta, niin autotallissakin on ollut vähän vilakkaa. Onnea on sauna.

Ja onnea on oma baari kellarissa, erityisesti tänä vuonna, kun ulkoilumahdollisuudet ovat hiemat rajallisia.

Moscow Mule.

Tämä kapakka on myös erittäin koiraystävällinen. Karvapeput ovat odottaneet uskollisena autotallinoven takana meidän tonttuilun loppumista koko päivän, vaikkakin hetkellisesti (huomenna jatkuu...), joten nyt he seuraavat meitä sitten kuin hait laivaa. Sisu tuijottaa tuossa vieressä juuri ja odottaa hyvin epäkärsivällisesti vilvoittelutauon loppumista. Tuo koira on kovempi saunomaan kuin minä.

Sisu (kuvassa vasemmalla ja tollompana) täytti eilen kuusi vuotta. Aika tärkeitähän nuo ovat, nuo meidän viuhkahännät.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 11. luukku

Tänäkin vuonna pääsin tuttuun tapaan lottoamaan, kuinka moni jouluvalosarjoista toimii. Arpaonni oli yllättäen vuonna 2020 erityisen huonoa. Joulukuuseen piti jo ostaa uudet valot, ja kun rupesin tänään viimeinkin virittelemään ulkovaloja, niin huomasin "ilokseni", että vain 1/4 valoista toimi.

Aika kesyä.

Joku tonttu näkyy ikkunasta.

En todella jaksanut lähteä kauppaan hakemaan uusia ulkovaloja, joten heitin ne vähäiset pelittävät tuikut vähän sinne päin roikkumaan ja taputin itseäni selkään. Ihan hyvin meni.

Noista hämäristä ja todella laadukkaista kuvista saattaa joku huomata, ettei meidän talo ole enää homeenvihreä. Maalautimme talon heinäkuussa heti Coloradon-reissun jälkeen. Projektille tuli ihan kiitettävästi hintaa, sillä lahoja lautoja piti vaihtaa melkoinen kasa, mutta pakko se oli tehdä, ennen kuin talo kaatuu niskaan.

Tässä niistä mädistä laudoista osa.

Vaihekuva pohjatöiden jälkeen.

Itse maalauspäivä oli erikoinen, sillä olimme jumissa sisällä koko päivän. Maalausporukka suojasi ikkunat muovilla, joten emme voineet edes vaklata, mitä ulkona tapahtui. Vähän sokkona valitun värin lopputulos jännitti, mutta tulihan siitä melko kiva.

Rakensimme takaovelle myös uudet rappuset,
jotka ovat tässä vielä vähän keskeneräiset.
Eikä tullut edes avioeroa.

Tätä väriä tuijotellaan nyt sitten toivottavasti seuraavat kymmenen vuotta. Ilme virkistyi aika lailla, vaikka maalivärin nimi onkin Lullaby, tuutulaulu.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 20. luukku

Nyt ei ole enää mitään tekosyytä olla siivoamatta/leipomatta/kokkaamatta, sillä viimeinenkin tilauskäsityö on taputeltu. Ensimmäisenä urakkana oli järjestellä kellaria sillä aikaa, kun sauna lämpesi. Lapset koristelivat (teko)kuusen (enkä ole käynyt vieläkään siirtämässä yhtään koristetta), ja me jouluistimme baaria. Enkelikellon verran.

Kuusi piti koristella nuken kanssa. Neiti muuten kertoi meille tässä taannoin, että aikoo hankkia kuusi (6!) lasta, ja meidän vastuulla on sitten hoitaa lapsenlapsia. Kun kysyimme, mitä hänen vastuulle sitten jää, niin vastaus oli, että ajaa lapset meidän luo.

Selevä. Joko saa paeta Timbuktuun?

Kellarin taverna on valmiina joulun glögihetkiin.

I'm Back!

On hieman hassua ajatella, että olen joskus aikoinaan perustanut IRC-Galleriaan ryhmän nimeltä Jahkailu, jotta voisin lisätä sen harrastuslistalle. Oi, kyllä.

Pelkästään tällä viikolla olen hetken mielijohteesta väsännyt sohvan taakse hyllykön IKEA:n puisista laatikoista ja lätkinyt takan laatoituksen päälle portaikkoprojektista ylijääneitä vinyylilautoja, vaikka en ollut edes oikeastaan varma, pysyisivätkö ne siinä. Molempiin kohteisiin meillä (minulla...) oli alunperin aivan erilaiset suunnitelmat - sohvan taakse oikein piirustukset - mutta näin kävi. Ihan ilman mitään jahkailua.

Jälkeen. Kai tuohon voisi vielä listatkin laittaa. Joskus.

Ennen.

Hyllykkö ja tyynyjä rakastava koira.

Vaikka arjen aikataulutus koostuukin nykyisin pelkästään lapsen kouluun viemisestä ja sieltä hakemisesta, keksin kyllä kaikenlaista puuhaa siihen välille. Rehellisyyden nimissä on toki mainittava, että suurin osa ajasta menee aivan tarpeettomaan haahuiluun, mutta jahkailua en enää harrastuksiini lukisi. Päikkärit kyllä pitää paikkansa edelleen. Tai niistä haaveilu.

Jep...

Hätiköidyn supertehokkuuden tasapainoksi meidän makuuhuoneen lattialta löytyy edelleen Suomen-reissun jäljiltä purkamaton matkalaukku, jossa on periaatteessa puhtaita vaatteita, mutta koska ne ovat olleet laukussa jo viikkotolkulla, niin ne pitäisi varmaan pestä ennen hyllyille laittamista. Purkaisin mieluummin vaikka jonkun väliseinän kuin matkalaukun. Mikähän ihme siinä on niin kamalan vaikeaa? Pitäisiköhän perustaa IRC-Galleriaan ryhmä nimeltä Matkalaukkujahkailu?

Siirsin toissapäivänä Suomi-kuvat tietokoneelle. Toivoa siis on, että saan ne jossain vaiheessa käytyä läpi ja julkaistua joitakin otoksia blogin puolella. Olympialaisetkin loppuvat kohtsillään. Meillä oli aivan uskomattoman mukava loma, josta varmaan kannattaisi kirjoitella jotain ylös, ennen kuin unohdan sen koskaan tapahtuneenkaan. Muistan kyllä ikuisesti jonkun teininä tehdyn mokan, mutta kaikki muu meinaa unohtua. Kuten nyt esimerkiksi blogin kirjoittelu.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 16. luukku

Jouduin antamaan Scottylle tänään jo yhden joululahjan (itse asiassa toisen - ensimmäisen lipsautin jo reilu kuukausi sitten), kun mies ähräsi vaikeassa (lue: mahdottomassa) kulmassa akkuporakoneensa kanssa. Olin tilannut pukinkonttiin taivutettavan jatkeen poralle, ja kun se kerran tänään tuli ihan oikeasti tarpeeseen, niin kävin hakemassa sen lahjapiilosta ja ojensin sen remonttireiskalleni. Kovin oli mieluinen. Onneksi siellä lahjapiilossa taitaa olla vielä pari lahjaa aattoakin varten.

Remppailu oli tänään muutenkin päivän sana, sillä minä pintakäsittelin (viimeinkin...) ammenurkkauksen paneloinnin, ja taisinpa minäkin saada joululahjan etukäteen, sillä Scotty vetäisi keittiösaarekkeeseen pitkään haaveilemani sähköt. Saarekkeelle oli asennettu jo ilmeisesti taloa rakentaessa omat johdot, sillä kellarin katossa ja suoraan saarekkeen alla oli valmiiksi kannellinen rasia, jossa luki "island", mutta keittiöön asti sieltä ei virta vielä tullut. Piti siis hieman porailla, vedellä lisää piuhoja ja asennella pistorasiaa. Sen semmoista.

Slow cookerissa porisee. Vielä kun saisin jostain keittiöön uudet tasot. No, joku päivä sitten.

Nyt istuskellaan olohuoneessa kynttilänvalossa, siemaillaan proseccoa ja katsellaan amerikkalaista jalkapalloa. Olisimme saaneet lauantai-iltana poikkeuksellisesti pelattavaan peliin ilmaiset liput, mutta kutsu tuli sen verran lyhyellä varoitusajalla, ettemme olisi varmaan löytäneet enää lastenvahtia. Emme tosin edes yrittäneet, sillä näin viimeisenä viikonloppuna ennen joulua oli tarpeeksi tekemistä muutenkin.

Olisihan tuolla ollut mukava taas olla huutamassa ääni käheäksi. Vähemmän mukavaa olisi ollut toipua koitoksesta koko huominen päivä. Parempi siis näin. Go Chiefs!

Laatta lensi ja putki on päällä

Facebookin puolella paljastinkin jo, mitä täällä on viimeisen reilun viikon aikana puuhattu. Syvennytäänpä siihen tarkemmin jännittävässä tarinassa nimeltä...

Palasin viime viikon maanantaina aivan mahtavalta tyttöjen New York -viikonloppureissulta. Pari päivää siitä palauduttuani ja meidän kylpyhuoneen feikkipilareita (monta vuotta) tuijotettuani hain autotallista vasaran ja sorkkaraudan ja ilmoitin töissä olleelle miehelle, että nyt... nyt ne muuten lähtee.

Reaktio ei ollut yllättäen mitenkään yllättynyt.

Lähtötilanne oli seuraavanlainen:

Tai oikeastaan tällainen. Edellisestä, varsin raivostuttavasta kylppärimaalausurakasta voi lukea täältä: osa 1 | osa 2

Edelliset omistajat olivat remontoineet kylpyhuoneen ja tehneet heidän mielestään varmasti varsin onnistuneita valintoja. Suomalaiseen silmään epämääräiset mosaiikkikuviot yhdistettynä uutenakin kulahtaneen näköisiin laattoihin, feikkipylväisiin ja sinisiin seiniin eivät näyttäneet aivan parhailta, joten ensiapuna annoin huoneelle tekohengitystä nelisen vuotta sitten joogaamalla tikkailla maalaamalla seinät vähän lämpöisemmällä sävyllä. Kylppäri ei siltikään tuntunut omalta.

Alunperin viimeviikkoisen remontin tavoitteena oli tuhota tekopilarit, mutta koska niiden takana ei ollut laattoja, nakuttelin ammeen ympäriltä kaiken keramiikan irti. Niin, ja edestä. Vaikkei oikeastaan pitänyt.

Hupsista s*atana.

Olin jo pidemmän aikaa haaveillut rouhean betonin ja lämpimän puun yhdistelmästä, mutta koska resurssit eivät ihan oikeasti riittäneet lattian ja suihkun laatoituksen uusimiseen, vaikka tekikin mieli jatkaa sorkkaraudan kanssa riehumista, niin piti tyytyä maaliin ja panelointiin. Altaiden yllä olleen jättipeilin halusin yhdistää mäntyisen atmöksen saavaan ammenurkkaukseen tekemällä sille puisen kehyksen, mutta toisinpa kävi.

Se hajosi.

Purkutöiden lomassa peilin vahingossa rikkonutta Scottya harmitti kamalasti, koska kuvitteli äksidentin maksavan satasia. Ehkäpä, jos olisin halunnut samanlaisen kolossikuvastimen tilalle, niin se olisi voinut olla tottakin, mutta selasin pikaisesti IKEA:n sivuja ja saisin kaksi pienempää ja paljon, paljon tyylikkäämpää ja ennen kaikkea käytännöllisempää peiliä muutamalla kympillä. Se tieto helpotti tarkan markan miestä, joka aloitti lopulta tyytyväisenä peilin jättämien kolosten paklaamisen.

Peilin alta paljastui aivan "ihana" tapetti.

Vanha ja tylsä valaisin sai myös kyytiä. Koska betoni jäi tällä erää haaveeksi, halusimme tuoda teollista tunnelmaa kylppäriin jollain muulla keinolla. Itse tehty PVC-putkesta valmistettu valaisin Edison-lampuilla oli siihen täydellinen ratkaisu.

Minusta tulee isona tekninen piirtäjä!

Maalasin seinät keskiviikon ja tostain aikana, ja kävimme ostamassa muut tarvikkeet perjantai-iltana. Voin kertoa, että rautakaupassa lasten kanssa pähkäily ei ole maailman rentouttavinta puuhaa. Lastasimme auton täyteen ponttilautaa ja PCV-putkea ja ajelimme kotiin pistämään kauhukakarat rakkaat kullanmurusemme petiin. Askartelimme illalla/yöllä vielä valaisimen, jossa pystyimme uudelleen käyttämään vanhat polttimokannat.

Päästimme sisäiset vandaalimme irti ja suihkuttelimme putkihökötyksen lauantaiaamuna mattaisella spraymaalilla mustaksi. Ja ei kun seinään!

Pienemmät peilit jättivät enemmän seinätilaa vapaaksi, joten taso jäi melkein tyhjäksi, kun tavaraa sai hyllyihin.

Panelointi valmistui (no, listoja vaille...) sunnuntaina, minkä jälkeen jäljelle jäi enää kattovalon vaihto ja parin hyllyn ripustus. Koska olin ollut melkoinen Justiina melkein kaikessa muussa (vaikkakin on pakko sanoa, että meidän maku ja ajatukset menivät todella hyvin yksiin), Scotty sai vapaat kädet valaisimen suunnittelussa. Niinpä maanantai-iltana amerikkalaista jalkapalloa kellarissa katsellessamme hakkasimme mielivaltaisesti kakkosnelosista rakennettua pölkkyä saadaksemme siitä hieman vanhemman näköisen. Petsiä pintaan ja a vot.

Hieno tuli!

Eipä kerrota Scottylle, mutta sillä oli toinenkin hyvä idea; hyllyjen kiinnittäminen ylösalaisin. Hän saa myös kunnian kaikista sähkötöistä ja siitä, ettei meidän talo ole palanut maan tasalle. Scotty hoiti paitsi valaisimien liitännät, myös asensi katkaisijaan himmentimet. Nyt on tunnelmaa!

Nyt kun kylppäri ei ole enää perseen persikan värinen, se sointuu oikein oivasti meidän makuuhuoneen sisustukseenkin, mikä on hyvä juttu, sillä välissähän ei ole ovea, vaan pelkkä oviaukko.

Harmaata, puuta, turkoosia. See a pattern here? Sängynpääty on kasattu autotallista löytyneistä hukkapaloista.

Vaikka peilin särkymisestä seuraakin perinteisesti seitsemän vuoden epäonni, en osaa olla siitä kovin surullinen. Minulla (noh, meillä...) on viimeinkin kylpyhuone, jossa tekee mieli viettää aikaa, eikä irvistellä feikkipylväille.

Mitähän seuraavaksi hajottaisi, vahingossa tai tarkoituksella?

Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut

Vaikka juhannustakaan ei ole vielä juhlittu, en voi olla hehkuttamatta sitä, että meillä päästään tänä vuonna ikiomaan joulusaunaan.

Tilasimme saunapaketin huhtikuun puolessa välissä, ja toimitusta on odotettu kieli pitkällä siitä asti. Arvioitu toimitusaika (3-4 viikkoa) venyi ja paukkui, ja asiakaspalvelusta sai ristiriitaista tietoa. Pahimissa skenaarioissa saunaa olisi saanut odottaa kesäkuulle asti. 

Eilen kuitenkin koitti se päivä, kun iso rekka pysähtyi meidän talon eteen, ja iso, mutta samalla kuitenkin yllättävän pieni paketti siirrettiin autotalliin odottamaan purkua.

Siinäpä se, melkein saunomiskunnossa.

Semmoinen palapeli!

Eipä paketti ehtinyt autotallissa kovin kauaa homehtua, sillä sormet syyhysivät päästä rakennushommiin. Raahasimme saunan elementti elementiltä ja pala palalta kellariin. Pelot ahtaista oviaukoista ja mutkaisesta porraskäytävästä olivat turhia, sillä siirto onnistui ongelmitta.

Kokoaminen oli suht helppo homma, ja olisimme ehkä siitä selvinneet ihan kahdestaankin, ellei meillä olisi noita pieniä "apulaisia", jotka ovat maailman parhaita löytämään itsensä jos jonkinlaisesta kiipelistä joka viides sekunti. Joskus useamminkin. Onneksi saimme pizza- ja olutpalkalla ihan oikeita apukäsiä paikalle, ja rakennus kohosi sille varattuun nurkkaseen nopeasti.

Kiukaan asennus vei suhteellisesti eniten aikaa, mutta pienen lattialla mönkimisen ja piuhojen yhdistelyn jälkeen Scotty oli valmis napsauttamaan virrat päälle ja toivomaan parasta.

Ja niin meillä oli toimiva sauna! Ja suomalainen kiuas!

Tanssin ehkä pienoista riemupolkkaa saunan edessä ja halusin hypätä heti lauteille, mutta kemikaalihuurut oli ensin pakko saada polteltua pois. Eipä askartelu-urakka edes ollut illalla (tai ole vieläkään) aivan ohi, sillä paketin mukana tuli kaikenlaista tilpehööriä. Osa tarpeellista, kuten kiukaan suojus, osa vähemmän tarpeellista, kuten lehtiteline ja juomahylly...

Hyvin lämpesi. Mittari taitaa näyttää tässä 80 astetta.

Huuruodotteluista ja pienoisesta keskeneräisyydestä huolimatta ehdimme saunoa eilen monta tuntia. Ja haaveilla seuraavasta kellariurakasta/investoinnista, suihkusta. Nythän lähin suihku on kaksi kerrosta ylempänä, mutta ei passaa antaa sen haitata. Jos olisimme edenneet alkuperäisen suunnitelman, eli projektin "Tee-kaikki-ihan-ite" mukaan, saunaa olisi saanut odottaa varmaan vielä muutaman vuoden. Se olisi ollut perberistä.

Tuohon tulee suihku ja vessa. Sitten joskus.

Tällä välillä nurkka saa toimittaa pukuhuoneen/vilvoittelutilan virkaa.

Kävin juuri napsauttamassa saunan päälle, joten menen tuijottamaan lämpömittarin (nopeaa!) kohoamista ja tanssimaan lisää riemupolkkaa.

Meillä päästään joulusaunaan! Tai ihan-mikä-päivä-tai-ilta-tai-aamu-vain-saunaan!

Moninapainen tyttö, Katto-Kassinen ja kissanpissaa katsomossa

"Äiti, I had a bad dream."

Voi ei, ei taas.

"I drew a picture, look!"

"Onpa hieno! Mitä siinä tapahtuu?"

Kuvassa on itse taiteilija (keskellä, ruskea), pikkuveli (kirjaimellisesti pieni veli, turkoosi), kaksi serkkua (vaaleanpunaiset), täti (vasemmalla) ja mean girl (oikealla), jolla on ilkeät kulmakarvat ja monta napaa. Ilkeä tyttö oli yrittänyt kidnapata nämä meidän naperot, mutta serkut ja täti olivat tulleet apuun. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Napoja oli kuulemma useampi sen takia, että tyttö oli ilkeä. Se minulle ei kuitenkaan selvinnyt, oliko moninapaisuus ilkeyden syy vai seuraus.

Toisin sanoen täällä elellään siis hyvin tavallista arkea. Kiireistä, mutta tavallista. Vahditaan pöydällätanssijaa, kuskaillaan isosiskoa kouluun, keksitään erinäisiä taloprojekteja. Viime viikolla isäntä kiipesi katolle korjaamaan lahonnutta vuorilautaa, rakenneltiin olohuoneeseen pari kaappia, ja huomenna olisi tarkoitus laittaa (viimeinkin...) lattialistat paikoilleen. Jos saisi talon taas vähän niin kuin semiviimeisteltyyn kuntoon ennen kuin Suomesta tulee kolmen viikon päästä tärkeitä vieraita.

Minulta olisi jäänyt kiipeämättä.

Rauhallinen työympäristö. Kuvassa myös karvapeppu ja taaperonharhauttaja, eli telkkari.

Viikko sitten lähdettiin pienelle karkumatkalle arjesta ja ajeltiin auto täynnä porukkaa (neljä aikuista ja kolme lasta) ja tavaraa St. Louisiin jääkiekkoa katsomaan. Tai no lopulta vain kaksi meistä (eli tietysti naiset, duh) pääsivät peliin asti, sillä viimeinen lauantainen kotiottelu oli (ei kovinkaan yllättäen) hintava, eikä huvittanut pulittaa satasia siitä ilosta, että pitäisi vahtia väsyneitä ja mahdollisesti kiukkuisia lapsia ahtaassa katsomossa. Näin minä ainakin itselleni asian järkeilin, kun juoksin rallatellen lapsia ja miehiä karkuun kohti Scottrade Centeriä.

Mukissa St. Louisin kuuluisinta vientituotetta, kissanpissaa Bud Lightia.

Ei oltu ihan eturivissä. Ei tosin viimeisimmässäkään - se oli kylläkin heti meidän selän takana.

Blues hävisi pelin 2,5 sekuntia ennen jatkoajan loppua Calgary Flamesille, mutta me olimmekin paikalla kannustamassa Suomea, eli sinänsä ihan sama. Hauskaa oli.

Ennen ja jälkeen itse matkan päätarkoituksen treffasimme sukulaisia ja hyppelimme pienpanimolta toiselle. Ei ehkä ihan sitä lapsiystävällisintä St. Louisin antia, mutta naperoita ei tuntunut haittaavan isolla patiolla tanssiminen tai herkkupretzeleiden napostelu. Ei myöskään hotellin uima-altaalla vesipetoilu tai serkkujen luona riehuminen. Käytiinpä kokeilemassa sitäkin, pääseekö kaaren päälle kiipeämällä. Ei pääse.

Urban Chestnut ja graavilohta!

Tämmöistä meille siis kuuluu näin maaliskuun viimeisenä päivänä. "Vapaapäivänäni." Keitin juuri lapsille kaurapuuroa (tai kuten isompi asian ilmaisee, äitipuuroa), ja vajaan tunnin päästä pitääkin lähteä viemään koululaista, no, kouluun. Sen jälkeen yritän saada pienen äijän nuijanukutettua päikkäreille, jotta voisin viimeistellä baby shower -lahjan. Juhlat on vasta huomenna, ja aloitin virkkausurakan eilen, joten eihän tässä mikään kiire sinänsä ole.

Mitä sinulle kuuluu?