Ulkosavolaisen joulukalenteri: 14. luukku

Olen vältellyt tänä vuonna jotenkin puolitietoisesti, mutta ehkä enimmäkseen alitajuisesti suomalaisia joululauluja. En ole (räkä)itkenyt vielä kertaakaan Sylvian joululaulun takia, ja se on kyllä jonkin sortin ennätys.

Kulunut vuosi on turruttanut tietyllä tavalla tunteita. Ehkä sen takia, että pandemian alussa ne ylikuormittuivat. Pelottaa, että jos kuuntelisin, kuinka tähdistä kirkkain nyt loisteensa suo sinne Suomeeni kaukaisehen, tuntisin kaiken taas täysillä. Nyt on helppo kohautella olkapäitä ja todeta lakonisesti "2020", kun jotain ikävää tapahtuu. Pato on pakko purkaa tässä pian, sillä muuten ei hyvä heilu. Ei varmaan nytkään.

Miehellä on taas ihasteltavaa, kun niin käy. Miten sillä kävikään näin hyvä tuuri?!

Tänään oli aika normaali maanantaipäivä, vaikka pari kertaa pitikin todeta "hey, it's 2020". Ei mitenkään paha. Olin yllättynyt, kun en joutunut taistelemaan VPN-yhteyden kanssa, kuten yleensä viikonlopun jälkeen. Meidän pikkujantteri on ollut kotona eskarin koronatapauksen ja sen myötä kiinniolon takia, eikä hänkään häirinnyt tänään työntekoa. Ehkä se johtui siitä, kun #vuodenäiti antoi hänen pelata tabletilla aivan liian pitkään.

Eipähän tarvinnut pelailla yksin.

Koko päivän jännittävin juttu oli, kun kävin kurkkaamassa kansalaisuushakemukseni (!) statusta netistä. Hain viimeinkin USA:n kansalaisuutta 10 vuoden täällä pysyvästi asumisen jälkeen melkein päivälleen kolme kuukautta sitten. Olisin toki voinut tehdä sen jo vuosia, vuosia sitten, mutta aina olen keksinyt hyviä verukkeita. Yleensä ulkomaanmatkat, ja vielä sitäkin useammin toimimattomuudelle on ollut rehellinen laiskuus. Nyt syksyllä tuli kuitenkin tieto, että hakemuksen hinta nousisi entisestään viidelläsadalla dollarilla (maksoin nytkin aika suolaiset $725), joten otin viimeinkin itseäni niskasta kiinni.

Pitkään aikaan ei tapahtunut yhtään mitään, kunnes näköjään viime torstaina oli tullut päätös, ettei minun tarvitse käydä antamassa uudelleen sormenjälkiä, vaan oleskelulupaa varten vuonna 2012 annetut jäljet passaavat vielä, ja tänään minulle on varattu haastatteluaika. En vielä tiedä milloin, mutta kai aika pian. Jos huhut pitävät paikkansa, kansalaisuusvala on heti haastattelun/kokeen perään.

Pitänee ruveta viimeinkin vähän opiskelemaan siihen koeosuuteen, tai ainakin miettimään opiskelua.

Iik.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Tänään oli aika mitäänsanomaton päivä. Perusmaanantai, jona työmatka makkarista alakerran "toimistoon" tuntui pidemmältä ja hankalammalta kuin normaali 20 minuutin ajomatka. En ehtinyt (saati pystynyt...) edes leimata virtuaalista kellokorttia ennen työkoneen uudelleenkäynnistelyä, sillä VPN-yhteys kettuili heti aamusta.

Kun aloittelimme keväällä etätyöt, kukaan ei oikein tiennyt, kuinka pitkään kotiarestia kestää. Könötin läppärin kanssa milloin missäkin. Keittiön saarekkeen ääressä, sängyssä, sohvalla. Kun sitten kävi aika ilmeiseksi, että kotitoimistolle olisi totisesti tarvetta, niin muutimme elokuun ensimmäisenä viikonloppuna helteisen autotallin puuverstaaksi ja NHL-kotikatsomoksi.

Istuskelen nyt sitten päivät pitkät meidän "ruokasalissa", joka ei ole koskaan sitä virkaa toimittanut. Lapset ovat sen verran isoja, että heidän lelut ja rojut ovat (enimmäkseen) omissa huoneissaan, joten ikkunan edessä oli juuri sopiva kolo työpöydälle, kun siinä ei enää ollut leikkikeittiötä tai muuta sälää. Scottykin sai oman pysyvän työpisteen meidän makkariin. Vaikuttaa siltä, että tästä järjestelystä on tulossa hänen tapauksessaan pysyvä. Kalliiksihan tämä sillä tavalla kävi, että nyt haluan sitten rakentaa meille uuden sängynrungon, joka käy yksiin puisen työpöydän kanssa. Yöpöydätkin tarvitaan. Ja sängynpääty. Ja lipasto.

Onneksi mies ei enää ylläty näistä hieman paisuvista projekteista.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 4. luukku

Facebookin muistojen mukaan olen yleensä tässä vaiheessa vuotta tehnyt jo sinapit ja laatikot ja piparit ja tortut ja siivonnut kaapit ja mankeloinut alkkarit, vaikken edes omista mankelia. Tänä vuonna olisi luullut, että jos jotakin olisi riittävästi, niin luppoaikaa.

Luulin väärin.

Tässä sitä ollaan, perjantaista vapaapäivää viettämässä (teen yleensä neljä kymmentuntista päivää, koska voin), hiukset harakanpesänä päälaella, imuri keskellä lattiaa, pyykkikone pyörittämässä toista kierrosta, miettimässä, miten joulukalenterissa on muka enää 20 luukkua jäljellä.

Kuusi meillä sentään jo on. Muttei koristeita. Kuva viime sunnuntailta.

Tähän arjen pyörittämiseen menee yllättävän paljon aikaa, vaikkei oikein mitään tapahdukaan. Pyykkiä tulee, vaikka töitä voi tehdä pieruverkkareissa, ja koiristakin irtoaa karvaa ihan entiseen malliin. Onneksi mies antoi tässä taannoin minulle taas siivousaiheisia lahjoja - sain synttärilahjaksi robotti-imurin, jonka ristin heti Tommy Saloksi. (Get it? Imuri.) Se pyörii päättömästi ympäri taloa silloinkin, kun itse homehduttaa takalistoa työtuolissa ja vähentää vähän jokaperjantaista siivousurakkaa.

Ehkäpä tänä vuonna on hankala oikein innostua mistään. Onneksi lapset ovat kuitenkin entiseen malliin jännittyneitä ja riemuissaan - jopa meidän muuten todella skeptinen 8-vuotiaskin uskoo vielä aivan täysillä jouluntaikaan.

Saimme muuten eilen tiedon, että toimisto aukeaa aikaisintaan huhti- ja kesäkuun välillä, ja silloinkin liittovaltion työntekijät menevät sinne ensin ja me sopimustyöntekijät vasta sen jälkeen. Groundhog Day jatkuu siis vielä ainakin puoli vuotta.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 1. luukku

Suomessa vietetään jo joulukuun 2. päivää, mutta täällä on vielä ensimmäinen adventti. Meillä sitä ei ole sen erityisemmin noteerattu, mitä nyt lapset saivat avata ekan luukun suklaakalenterista aamulla. Kiitospäiväviikonlopun jälkeen rauhallinen sunnuntai penkkiurheilun (formulat, amerikkalainen jalkapallo) merkeissä on tullut enemmän kuin tarpeeseen.

Kauden vikat formulat.

Haimme joulukuusen tänä vuonna perinteistä poiketen jo ennen kiitospäivää, tarkemmin ottaen keskiviikkona. Löysimme ison, tuuhean Fraser fir (virginianpihta) -kuusen rautakaupan pihalta, ja sen huumaavasta tuoksusta saatu nyt nauttia jo muutama päivä. Kissat ja koiratkin ovat antaneet sen olla ihan rauhassa.

Koristeita en ole vielä kuuseen valoja ja latvatähteä lukuunottamatta raaskinut laittaa. Tuossa ne ovat laatikossa, kuusen edessä, mutta kun se on niin kaunis ilmankin. Ehkä en halua myöntää itselleni, että nyt on jo joulukuu.

Syksy meni ihan kamalan nopeasti kaikkien työhässäköiden kanssa. Täytin sivutolkulla lomakkeita ja lähetin todisteita valtiolle soveltuvuudestani. Viikot kuluivat kulumistaan, mutta niin siinä kuitenkin kävi, omasta pessimismistä huolimatta, että viikko sitten maanantaina aloitin työt Yhdysvaltain sisäministeriön alaisuudessa (contractor). Olen töissä kirjaimellisesti luolassa (iso vanha louhos, josta on tehty maanalainen toimistokompleksi), jossa etsin arkistoista intiaaniheimojen ja liittovaltion välisiin lakijuttuihin liittyviä asiakirjoja. Noin yksinkertaistettuna.

Tähän mennessä vaikeinta on ollut olla eksymättä maan alle.

Uuteen arkeen totuttelun ja joulukiireiden keskellä voi olla hieman haastavaa löytää blogille ja  nyt jo perinteiselle joulukalenterille aikaa, mutta hei, kokeillaan! En myöskään tiedä, kuinka jännittävää sisältöä pystyn tuottamaan, kun olen luolamörkönä 40 tuntia ja sitten äitimörkönä loput 128, mutta lupaan ja vannon yrittää käydä päivittäin vähintään lähettämässä jonkun suttuisen kuvapäivityksen.

Eilisen friendsgivingin tunnelmia.

Tervetuloa siis mukaan leikkimään aikuista ihmistä!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 10. luukku

Kannattipa suunnitella eilen joulupanikoinnin aloitus, sillä hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja pieni panikointi sytyttää kivat kipinät persauksen alle. Sain tänään viimeinkin meidän Suomeen (toivottavasti!) matkaavat paketit liikkeelle. Odottelimme yhtä lahjaa vähän ärsyttävän pitkään, ja ihan pikkuisen jänskättää, että niinköhän loota ehtii perille ennen joulua.

Toisaalta, olenpa viime vuosina lähettänyt paketit ihan oikeasti ajoissa, ja silti toimitukseen on mennyt kaksikin kuukautta. Että turhapa tässä stressata, ehtiminen ei enää ole omissa käsissä. Olisi silti ollut kiva siirtää vastuu jo vähän aiemmin toisille tahoille.

Paketin maailmalle saattamisen lisäksi olen jo suunnitellut tekeväni pipareita, ehkä jopa jo huomenna! 

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ei tässä enää kovin pahaa joulustressiä kannata kehittää, sillä suurin osa lahjajutuista on hoidettu, ja leipomiset ja ruoat menevät jo sen verran rutiinilla, ettei niiden takia kannata kamalasti hössöttää.

En ajatellut ulottaa joulusiivousta kaappien perukoille tänäkään vuonna, ellei joku ihme inspiraatio iske. Onneksi tässä on kuitenkin sen verran monta käsityötilausta toteutettavana ennen joulua, että on melkein pakko istua sohvalla viltin alla ja näperrellä komeroiden tonkimisen sijaan. "Harmi."

Sohvalla ei ole koskaan yksinäistä.

New Yorkia, maanviljelyä ja kirosanoja

Voi härregyy sentään, miten nopeasti tämä kevät ja alkukesä on mennyt! Tai oikeastaan täällä skipattiin kevät ja mentiin suoraan lumisateesta järkkyhelteisiin. Se on vissiin ollut aika yleinen trendi muuallakin päin maailmaa, jos olen oikein ymmärtänyt.

Vetäistäänpä pikakelauksella, mitä täällä on blogihiljaisuuden aikana tapahtunut.

Mää kävin New Yorkissa!

Vietettiin hullun mahtavalla ja mahtavan hullulla tyttöporukalla äitienpäiväviikonloppu Manhattanilla, ja puhelimesta löytyneistä kymmenistä kuvista tasan kolme oli blogijulkaisukelpoisia:

USA:sta saa nyt lonkeroa (The Finnish Long Drink)!

La Guardialle laskeutuminen.

La Guardialta nousu.

Ruvettiin leikkimään maanviljelijöitä

Rakennettiin pihan nurkkaan kasvimaa, jossa kasvaa vaihtelevalla menestyksellä tällä hetkellä jos jonkinmoista yrttiä, mansikoita, mustikoita, viinirypäleitä, maissia, salaattia, porkkanaa, punajuurta, tomaattia, jalapenoa, hernettä, valkosipulia ja rikkaruohoa. Istutettiin pihaan myös kaksi omppupuuta, ja vaikka tässä on omavaraisuuteen vielä piiiiitkä matka, niin alku se on tämäkin.

Kesäloma alkoi

Kevään koulukuva. Meidän oma Farrah Fawcett...

Viimeinen päivä kindergartenia ennen kesälomaa.

Kun menin hakemaan neitiä koulusta viimeisen koulupäivän jälkeen, ensimmäiset lapset juoksivat ovista ulos kiljuen "Freedom!". Meidän lapsi mateli viimeisten joukossa ulos kyyneleet silmissä. Hänelle tulisi kuulemma ikävä opettajaa ja luokkakavereita. Onneksi tässä on päästy kuitenkin lomailun makuunkin, kun on käyty mökkeilemässä ja uima-altailemassa. Näillä helteillä ei ole oikein muuta jaksanutkaan tehdä.

Normikoulun korvikkeeksi aloitettiin kotona pianotunnit. Send positive thoughts!

Vietettiin pitkä Memorial Day -viikonloppu mökillä serkkujen ja kavereiden kanssa.

Naapuruston uima-allas on ollut kovassa käytössä.

Typy täyttää heinäkuun alussa kuusi vuotta. Ensimmäinen hammas irtosi pari viikkoa sitten, eikä toisenkaan lähtö ole enää kaukana. Harvaa hammasrivistöä onkin esitelty vähän kaikille, viimeksi eilen rautakaupan myyjälle.

Meidän pikkupojasta on kasvanut asenteikas äijä

Kuva eiliseltä. Oli sen verran viileää (20 astetta...), että piti laittaa pitkähihaista päälle.

Siinä, missä isosisko ei ole oikein koskaan harrastanut kiroilua, niin pikkuveikan kuullen on vähän pitänyt varoa sanomisiaan. On oikein ihanaa, että poika on alkanut puhua enemmän ja kokonaisilla lauseilla, mutta en oikein tiedä, kuinka ylpeä voi olla, kun jantterin suusta on kuultu mm. "Oh shit, it's stuck!" ja "What the heck?!"

Onneksi se on välillä vielä ihan viatonkin. Paidermäniä väsytti.

Komensin kaveria tässä tavoilleni uskollisena syntymätodistukseen kirjoitetulla nimellä. Oli naurussa pidättelemistä, kun tyyppi kääntyi kannoillaan, osoitti minua kovin vihaisesti sormella ja ärähti "My name [suomalainen lempinimi]!" ja jatkoi huonosti käyttäytymistään.

Hyvästä musiikista ei ole ollut puutetta

Yksi ihan parhaista keikoista ikinä tuli koettua vähän aikaa sitten, kun Apocalyptica kävi soittamassa Metallicaa Kansas Cityssä. Päästiin keikan toiselle puolikkaalle aivan lavan eteen edustamaan Suomea ja pois häiritsemästä erästä yrmyniskaista naista, joka pyysi meitä olemaan hiljaa, sillä hän oli tullut kuulemma nauttimaan musiikista. Kovin nautinnolliselta hänen meno näyttikin, kun istui siinä penkissään selkä kyyryssä kuin tatti p*skassa.

Keikka oli tosiaan aivan loistava ja meni heittämällä top vitoseen.

Rockfest 2018!

Rockfestissäkin tuli käytyä, kuten rokkimörköjen kesäperinteisiin kuuluu. Nähtiin mm. Stone Temple Pilots, Bad Wolves, Vince Neil, Ghost ja Five Finger Death Punch. Mahtava festaripäivä!

Työllistin itseni

Tai ainakin olen pitänyt itseni kiireisenä. Rupesin myymään kaljakintaita. Olen neulonut selkä vääränä lapasia, ja kauppakin on käynyt ihan kivasti. Yksi tumppu matkusti jopa Uuteen-Seelantiin asti!

Järjestän tänä kesänä näistä arvonnan, joten jos hauska tumppu (Fun Glove) kiinnostaa, niin kannattaa pysyä kuulolla. Jos et millään malta odottaa onnettaren potkua, niin kinnaskauppaan pääsee tästä linkistä. Lapasilla on myös FB-sivut.

*****

Semmoista. Muun muassa. Nyt voisi keskittyä katsomaan MM-jalkapalloa ja heilutella taas vähän puikkoja, ennen kuin lähdetään mökille juhlimaan juhannusta.

Mitä teille kuuluu?

37 arkipäiväistä kulttuurieroa*

*Merkintä saattaa sisältää älytöntä yleistystä ja jotain huumorintapaista.

1. TV-ohjelmissa ei ilmoiteta erikseen mainoskatkoja hienoilla tunnareilla kuten Suomessa. Ne vain alkavat ja loppuvat, ja niitä on paljon useammin kuin Suomessa. Toisaalta ne ovat hieman lyhyempiä, sillä "tunnin" ohjelma kestää täälläkin tunnin. Vessassa tai jääkaapilla täytyy siis käydä nopeammin. Tai sitten voi vain tallentaa ohjelma ja kelata mainoskatkon ohi, niin kuin normaalit ihmiset. Ohjelmat myös oikeasti alkavat ilmoitettuna aikana.

2. Teksti-TV:n faneille (221, 235 💙) huonoja uutisia: sitä ei ole.

3. Kalenteriviikko alkaa sunnuntaista, vaikka sunnuntai lasketaan vielä viikonloppuun. What?

4. Ostoskärryjen takapyörät on lukittu, eli kärryt ovat jäykempiä ohjattavia, eivätkä ne todellakaan liiku sivusuunnassa. IKEAssa käydessä onkin outoa, kun kärryissä on neljä kääntyvää rengasta. Jämäköihin ostoskärryihin tottuneelle se on melkoista seilaamista mutkaisilla käytävillä.

5. Puheluista maksavat sekä soittaja että vastaanottaja. Nykyisin monella on rajaton määrä puheluminuutteja, mutta meillä oli ennen liittymä, johon sisältyi 700 minuuttia meidän kahden kesken jaettuna. Ne kuluivat, vaikka olisi vastannut puhelinmyyjän soittoon. Liittymät ovat kaiken lisäksi todella kalliita Suomeen verrattuna. Perheliittymät ovat edullisempia kuin yhden hengen liittymä. Esimerkiksi meidän operaattorilla, T-Mobilella, joka taitaa olla yksi halvimpia vaihtoehtoja (ehkäpä sen vuoksi, että kuuluvuus taajama-alueiden ulkopuolella ei ole huippuluokkaa, tai edes olemassa) tarjoaa nykyisin rajatonta pakettia (puhelut, tekstarit, data), jossa yhden hengen liittymä maksaa $70, kahden hengen $120 (eli $60 per nenä), kolmen hengen $140 ($47/hlö) ja neljän hengen $160 ($40/hlö). Hintaan tosiin kuuluu Netflix.

6. Julkisten vessojen ovet aukeavat useimmiten sisään päin ja niissä on niin isot raot, että sisälle näkee helposti. Ahtaissa kopeissa harrastetun vessajoogan ystäville tämä on hyvä uutinen.

7. Vessoista puheen ollen, kokolattiamatot. Niitä on vähän joka paikassa, joissain tapauksissa jopa kylpyhuoneessa ja vessanpöntön ympärillä. Ihan oikeasti.

8. Kokolattiamatoista puheen ollen, kengät jalassa sisällä löntöstely. Olen joskus ollut hotellihuoneissa, joissa ei tee mieli ottaa kenkiä pois jalasta, sillä muutkaan eivät ole niitä ottaneet pois. Se lika on siellä matossa, ja pysyy. Nimimerkillä: Kokolattiamaton pois repinyt ja sen takia melkein oksentanut vm. -84.

9. Autoissa ei ole pakko käyttää ajovaloja päivällä. Meidänkin autossa on sensorit, jotka laittavat valot automaattisesti päälle, kun tulee hämärää, tai tuulilasinpyyhkijät ovat päällä.

10. Useissa osavaltioissa, kuten esimerkiksi Kansasissa, ei ole rekisterikilpiä auton etuosassa. Eteen voikin ostaa vaikka tämmöisen koristekilven:

Kuva täältä.

11. Punaisissa valoissa saa kääntyä oikealle pysähtymisen jälkeen, ellei sitä ole erikseen kielletty.

12. Moottoripyöräilijöiden ei tarvitse käyttää kypärää joissakin osavaltioissa, kuten nyt esimerkiksi Kansasissa. 19 osavaltiota vaatii kypärää käytettäväksi koko ajan.

13. Kotien etuovet aukeavat useimmiten sisään päin. Normaalit ulko-ovet saa nostettua helposti irti saranoiltaan, mikä on erinomainen juttu, jos sisälle pitää saada joku isompi mööpeli, kuten massiivinen sohva tai jääkaappi (meilläkin muuton yhteydessä piti irrottaa ovi), mutta huonompi juttu, jos joku rosmo tekee sen yllättäen, joten on turvallisempaa, että saranat ovat sisäpuolella. Joidenkin alueiden rakennuskooditkin sanelevat, että oven pitää aueta sisälle. Poliisit siis voivat ihan oikeasti potkaista oven sisään, toisin kuin Suomessa.

14. Ovissa on usein nupit, ei kahvat. Olen saattanut avautua tästä aiemminkin. Ja vielä aiemminkin.

15. Ikkunat aukeavat liu'uttamalla niitä ylös tai sivulle, ei useinkaan ulos- tai sisäänpäin.

16. Kaksivipuiset hanat. Meillä ei ole talossa yhtään "suomalaista" hanaa. Vielä.

17. Käsisuihkut ovat melko vieras käsite, erityisesti bidee-sellaiset. Niitä on ollut ikävä lasten kanssa erinäisiä juttuja puuhastellessa (lue: pestessä). Suihkuissakin on usein pelkkä seinässä kiinni oleva suihkupää, joka on monesti vielä todella alhaalla. Tällaisille hobiteille se ei ole ongelma, mutta pidemmille ihmisille kyllä, kun suihku osuu jonnekin kainaloiden kohdalle. Meille vaihdettiin melkein heti ensitöikseen uudessa talossa irroitettavat suihkupäät. Vuokra-asunnossakin sen tein, asensin vain tönkön antiikkisuihkuttelijan takaisin paikoilleen ennen poismuuttoa.

18. Vessanpönttöjen horaisema vesimäärä on hurja verrattuna suomalaiseen. Vanhemmat pöntöt humputtelevat menemään kolmesta ja puolesta gallonasta (13 litraa) jopa seitsemään (26 litraa!), uudet pöntöt taas saavat käyttää korkeintaan 1,6 gallonaa (6 litraa) per vetäisy. Suomessa vanhatkin pöntöt imaisevat 9 litraa, uudet 4 litraa isoon ja 2 litraa pieneen.

19. MITTAYKSIKÖNPERKELEET.

20. Tiedättekö mitä, täällä puhutaan ihan eri kieltä kuin Suomessa! Edes finlandssvenskalla ei pärjää.

21. Jos osaa englantia, voi joutua tilanteisiin, joissa pitää höpötellä aivan tyhjänpäivisiä. Aiheena voi olla esimerkiksi sää, vaikka ihan jokainen on varmasti jo ihan itse huomannut, että tänään paistaa aurinko, ja saattaapa joku kysyä, mitä sinulle kuuluu, vaikkei ole oikeasti kiinnostunut kuulemaan peräpukamistasi.

22. Deodorantit ja pesuaineet ovat monen, myös armaan aviomieheni, mielestä eri makuisia (flavor) eivätkä hajuisia/tuoksuisia (scent). Itse pidättäydyn itsepintaisesti jälkimmäisessä, sillä en harrasta dödön syömistä.

23. Ruokakaupassa on usein töissä ihmisiä, joiden työnkuvaan kuuluu ostosten kassiin laittaminen (sacker). Jos erillistä kassittajaa ei ole, myyjä laittaa ostokset pusseihin puolestasi.

24. Hedelmiä ja vihanneksia ei punnita ja hinnoitella itse, vaan kassa hoitaa sen puolestasi.

25. Kaupoissa tuotteiden hinta ilmoitetaan verottomana ja osavaltiokohtaiset verot lisätään kassalla.

26. Vaikka nettipankit ovat parantuneet huimasti siitä, kun tänne muutin, niin jotkut jutut pitää maksaa edelleen shekeillä.

27. Amerikkalaiset rakastavat jääpaloja. Niitä pystyy ostamaan pussissa kaupoista ja huoltoasemilta, joten kylmälaukussa jäihin hukutetut kaljat limpparit pysyvät todella kylminä. Pakastimissa on usein jääpalakoneet. Jos tilaat ravintolassa Cokiksen, saat lasin, joka on täpötäynnä jäitä, mutta...

28. Lähes poikkeuksetta soft drinks, eli alkoholittomat juomat (maitoa lukuunottamatta) sisältävät free refills, eli saat juoda limsaa sydämesi kyllyydestä rajattomasti yhteen kiinteään hintaan.

29. Light-oluet ja peruslagerit ovat todella suosittuja (ja mauttomia), vaikka nykyisin pienpanimoita ja samalla erikoisempia oluita ilmestyykin kuin sieniä sateella. Pelkästään Kansas Cityssäkin niitä on parikymmentä.

30. Joissakin osavaltioissa, kuten naapurissamme Missourissa, ruokakaupasta saa kaljaa, viiniä ja viinaa. Tällä puolen rajaa ruokakaupat saavat myydä korkeintaan 3,2-prosenttista olutta. Joissakin osavaltioissa taas on erikseen viini- ja viinakauppa, jossa ei myydä olutta. Sitä taas saa sitten perusmarketista tai huoltoasemalta. Onpa olemassa sitten myös piirikuntia, joissa ei myydä alkoholia ollenkaan.

31. Tölkeistä ja pulloista ei (paria osavaltiota lukuunottamatta) saa takaisin panttia, joten ne päätyvät valitettavan usein roskiin, vaikka kierrätysmahdollisuuksiakin useimmiten on.

32. Vakuutusten hinta on järkyttävä. Siis ihan oikeasti.

33. TV-kanavien määrä huimaa päätä. Jos maksaa (mansikoita) kaapelipaketista, niitä on satoja. Antennillakin niitä saa suurkaupunkialueella kymmeniä, ilmaiseksi.

34. Kirosanat ja alastomuus ovat big no-no. Radiossa soitetaan valmiiksi sensuroituja versioita kirosanoja sisältävistä lauluista. Telkkarin puolella täysi alastomuus ja roisimpi kielenkäyttö on sallittua vain (lisä)maksullisilla kanavilla, kuten HBO.

35. Ruokailuvälineiden käyttö, eli veitsi-impotenssi (kiitos vain eräälle lukijalle tästä termistä!). Erotut varmasti joukosta, jos käytät haarukkaa JA veistä kuten suomalaiset yleensä.

36. Ruokailuvälineiden käyttämättömyys. Ravintoloissa on melkein aina annoksia, jotka on tarkoitettu syötäväksi käsin. Hampurilaiset, pizzat, wingsit, nachot. Kaikkia noita olen yrittänyt haarukalla ja veitsellä aikonaan teurastaa (epäuskoisten katseiden kera), mutta nykysisin olen jo niin amerikkalainen, että nappaan erinäisiä kastikkeita tirisevät ja tiputtelevat ruoat reippaasti kouraan ja pistän ääntä kohti.

37. Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, ainakaan tähän aikaan vuodesta: MM-jääkiekon päälle ei ymmärretä yhtään MITÄÄN! Pelit tulevat tänä vuonna pelkästään NHL Network -kanavalta, jota meillä ei tietenkään ole. No, onneksi nykyteknologia auttaa; katselen nytkin USA-Kanada-peliä, hähhäähhäää.

Aiempia kulttuurierolistauksia löytyy mm. täältä. Bonuksena merkinnän kommenteissa on hyviä ja luotettavia, varmasti suomea äidinkielenään puhuvien ja erityisesti kirjoittavien ihmisten tarjoamia lainamahdollisuuksia.

Keksitkö lisää? Päästäänkö neljäänkymmeneen eroavaisuuteen?

Lisätty myöhemmin: Lapsen koulutehtäviä juuri tutkiessani (pois heittäessäni, kröhöm...) tuli mieleen, että numero 7 kirjoitetaan käsin eri tavalla kuin Suomessa, eli ilman poikkiviivaa.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Siinä, missä eilinen oli täynnä touhua ja tohinaa, tämä päivä meni ihan rehellisesti laiskotellessa, lapsia kutitellessa ja lahjaideoita pähkäillessä (ja pari jopa hankkiessa!). Mikä ihme siinä aina on, että joillekin keksii liikaakin vaihtoehtoja, mutta joillekin on niiiiiin vaikeaa löytää se lahja? Esimerkiksi Scottylle olen aiempina vuosina keksinyt vaikka mitä kuusen alle laitettavaa, mutta tänä vuonna on aika tahmeaa. Noh, eiköhän se inspiraatio vielä iske.

Kuusesta puheen ollen, sitä ei ole vieläkään koristeltu, mitä nyt askartelin tänään Suomesta saadun tuliaiskoristeen puuhun roikkumaan. Voi olla, että koristelu jää aattoaamuun, kuten aiempinakin vuosina, vaikka lasten sormia syyhyttäisikin ripustaa kuusi täyteen kaikenlaista tilpehööriä.

Hurjaa, että tässä on enää kaksi kokonaista viikonloppua ennen joulua. Tulevana viikonloppuna voisi tehdä vaikka laatikot valmiiksi pakastimeen odottelemaan, jos vaikka malttaisin olla syömättä ne heti, ja pipareitakin pitää leipoa vielä uusi satsi jossain vaiheessa, sillä jotkut pullahiiret ovat nakerrelleet kohta menemään reilut sata keksiä. Onhan tässä vielä aikaa, mutta nopeasti se tuntuu taas menevän.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 4. luukku

Olisipa ihanaa, jos voisin joka päivä julkaista kuvia, joista välittyy vastapaistettujen pipareiden tuoksu,  joissa komeilee kauniisti jouluvalomeressä tuikkiva talon julkisivu tai kauniisiin pinkkoihin järjestellyt pakasterasiat (huom. kaikkine kansineen), ja niin edelleen. Tiedättehän, tunnelmakuvia sellaisista jouluvalmistelujen loppusilauksista.

Todellisuus näyttää kuitenkin tältä joulukuun 4. päivä 2017:

Olen viikkaillut tänään neljä (4) isoa koneellista lakanoita, pyyhkeitä ja eri kokoisten ihmisten vaatteita olohuoneen lattialla huonossa asennossa kököttäen. Ei ole mitään puhettakaan kunnon joulusiivouksen aloittamisesta, kun juoksen koko ajan ihan peruskotitöiden perässä, enkä millään meinaa päästä niiden edelle. Tuosta kaksivuotiaasta kotiapulaisesta ei lopulta ole ihan hirveästi, no, apua.

Luulen, että tänä(kin) vuonna noudatan sitä viisautta, että kaapit pitää siivota joulua varten vain, jos aikoo viettää joulun kaapeissa.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 1. luukku

Monta kertaa olen meinannut avata tekstieditorin ja naputella menemään. Yhtä monta kertaa kirjoittaminen on jäänyt nimenomaan meinaamiseksi, koska aina on muka ollut jotain muuta tekemistä. Autostressiä, -remonttia ja lopulta -kauppaa, urheiluinnostus, jonka kylkiäisinä on tullut aivan saakelin kipeitä lihaksia, joita en tiennyt/muistanut olevan olemassakaan, sairastelua, kuten mm. pelkästään tällä viikolla ärhäkkä mahatauti ja sitkeä flunssa.

Olin kuulemma kuorsannut viime yönä. #fakenews

Nyt se venkoilu kuitenkin loppuu, ihan tähän paikkaan. Julkaisen joka päivä jouluaattoon asti kuvan tai pari (tekstin kera, toki), jotka on otettu kyseisenä päivänä. Toivottavasti niistä välittyy joulunodotusta täynnä oleva suomalaiskansasilainen arki, eivätkä ole inhorealistinen kurkistus laiskan kotiäidin jouluvalmistelujen lykkäämiseen. Joulukalenterin sisältö on siis yllätys minullekin!

Joulukuun ensimmäinen päivä alkoi ennätysnopealla heräämisellä ja aamupalan syömisellä, sillä tänään oli viimeinkin se päivä, kun suklaakalenterin ensimmäisen luukun saisi avata. Minulle aamu oli poikkeuksellisen rauhallinen, sillä ei tarvinnut tapella talvivaatteita kaksivuotiaan käärmeen päälle, koska daddy saattoi tänään kindergartenilaisen kouluun. Scotty korjasi viime yönä kahteen asti jotain koodia, jonka demo on tänään, mutta joka ei vielä eilen toiminut. No, nyt toimii, ja miehellä on normaalia lyhyempi päivä toimistolla.

Sain tänään siis vapaapäivän käärmeenkesytyksestä ja nautin pari kuppia vihreää teetä (jotta en muka kuorsaisi enää ensi yönä...) olohuoneessa iloisesti leikkivä pikkutyyppi ja sohvanvaltaajakoira seuranani. Kuvassa näkyy uudet sohvat, joista olen haaveillut jo piiiiitkään, joiden alusen pystyy oikeasti imuroimaan ja jotka olisin kuulemma saanut joululahjaksi, jos olisin malttanut odottaa vielä hetken. Hups. Vähän liikaakin elämää nähnyt kulmasohva sai jatkoaikaa kellarin löhöpaikkana.

Joulukuussa on se hyvä puoli, että kynttilöitä voi poltella vaikka heti aamusta, jos siltä tuntuu. Iloisesti tanssahtelevat ja auringonvalossa välkähtelevät muumit tuovat väkisinkin hymyn huulille. Tästä tulee hyvä päivä, kuulkaas!

Torstai 8.6.2017 (Seiskahaaste osa 7)

Viimeinen päivä ennen pientä viikonloppuirtiottoa. Piti saada tehtyä palkkatyöt, normaalit kotityöt, leikattua nurmikko, pestyä auto, viikattua kolme (isoa!) koneellista pyykkiä, pakata ja olla kuristamatta ketään perheenjäsentä.

Viimeisin tuotti eniten haastetta, sillä pienin kullannuppu ehti tehdä kaikkea kovin tarpeetonta lyhyessä ajassa ja aivan silmänräpäyksessä. Kun sisko heräsi, hän halusi mennä yläkerran vessaan pesemään hampaat. Oli niin kovin suloinen näky, kun lapsukaiset harjasivat purukalustoaan vieri vieressä. Palasin hymyillen alakertaan, vain kiirehtiäkseni takaisin yläkertaan, kun sisko huusi apua. Pikkuveli oli täyttänyt lavuaarin vedellä ja mennyt istumaan sinne. Vaatteet päällä. Voihan sanonko mikä.

Lukitsin kaikki ovet yläkerrassa, myös sen kylppärin. Tyyppi tuskastui murtautumisyrityksiin, tepasteli alakertaan ja meni seisomaan kukkaruukkuun sillä seurauksella, että karisteli multaa ja lehtiä ympäriinsä. Voihan sanonko mikä.

Tihulainen nukahti jälleen kerran keittiönlattialle. Siirsin hänet sohvalle, kirjoitin nopeasti blogimerkinnän ja laitoin siskolle Pienen merenneidon pyörimään. Jos halusin tehdä ulkotöitä, nyt olisi paras ja ainoa sauma. Kävin vaihtamassa vaatteet, sanoin tytölle meneväni ulos riehumaan ruohonleikkurin kanssa. Hän lupasi tulla pyytämämään apua, jos sellaista tarvitsisi. 

Avasin autotallin oven, ja naps, pikkukaveri oli tikkana pystyssä. Eikä hyvällä tuulella. En ollut minäkään.

Tein lapsille popcornia ja istutin heidät lastenvahdin telkkarin eteen. Päätin kokeilla ajella edes etupihan. Kävin vähän väliä kurkkimassa ikkunasta sisään, ja siellähän ne naperot napottivat, sohvalla vierekkäin. Kuin ihmeen kaupalla sain parturoitua koko pihan JA pestyä auton, ennen kuin sisko tuli rollimaan. Pikkuveli oli pursotellut saippuaa lattialle.

Isohkon auton käsinpesu on vähän haasteellista tämmöiselle taaperolle.

Scotty tuli kotiin ja pakkasi koirien viikonloppukassin. Ajattelimme käydä hoitoonvientimatkalla eräällä koiraystävällisellä terassilla syömässä, mutta patio olikin varattu isolle porukalle. Sisun ensimmäinen ravintolakeikka jäi siis tekemättä. Ehkä ihan hyvä, sillä se meinasi saada jo hepulin ravintolan ulkopuolella.

Veimme koirat yökylään ja menimme syömään Kansas Cityn toisiksi parasta pizzaa Johnny C'siin. Paikkaa ei ole päivitetty muutamaan vuosikymmeneen, mutta se onkin osa sen viehätystä. Omistajat pitävät kovasti lapsista, eikä heitä haittaa ollenkaan, vaikka jälkikasvu vähän metelöisikin. Kieltävät usein meitä kieltämästä heitä. Herkullinen pizza, arcade-pelit ja vanha jukeboksi. Aika ihanaa.

Olimme kotona yhdeksän maissa. Muistin, että minun piti pestä vielä yksi koneellinen pyykkiä. Laitoin saunan päälle ja painuin kellariin taittelemaan isoja ja pieniä vaatteita. Pari tuntia myöhemmin lattia oli täynnä kasoja. Oli aika mennä suihkun kautta petiin. Se pakkaaminen jäi tekemättä, mutta aamullakin ehtisi. Niin aina.

*****

Näpyttelen tätä autossa keskellä Missourin maaseutua. Veimme äsken lapset hoitoon ja olemme reissussa ihan kahdestaan. Kerron matkasta ja kohteesta lisää myöhemmin, mutta sanotaan nyt kuitenkin sen verran, että perillä on ehkä pakko syödä BBQ:ta ja kuunnella Elvistä. TCB.

Keskiviikko 7.6.2017 (Seiskahaaste osa 6)

Ostin aamulla ennen töiden aloittamista elokuvaliput. Kauan odotettu tyttöjenilta äidin ja tyttären kesken oli viimeinkin käsillä. Pitäisi vain selvitä viidestä tunnista töitä ja loputtomalta tuntuvasta tuntimäärästä kahden riitelevän lapsen kanssa.

Meillä oli myös tornado, joka jätti melkoista tuhoa jälkeensä. Hyvin yleinen näky.

Puolen päivän aikaan pienempi Tasmanian tuholainen nukahti keskelle keittiön lattiaa kaiken apinoinnin väsyttämänä. Sain siirrettyä hänet sohvalle torkkumaan. Pinnasänkyä oli turha edes kokeilla. Rauha laskeutui taloon, ja sain tehtyä työt loppuun. Ehdin korjata lelut pois lattialta ja siivottua keittiönkin, ennen kuin Scotty tuli kotiin. Menin vaihtamaan nopeasti omat ja tytön vaatteet.

Ajelimme viiden jälkeen yhteen lemppariravintolaamme, Coach'siin ja saimme pöydän aurinkoiselta kattoterassilta. Neiti tilasi ihan ite oman illallisensa (quesadilla ranskalaisilla) ja otimme hassuja kuvia toisistamme. Sitten hän vakavoitui ja kertoi, ettei hän ole vielä ihan varma, kenen kanssa hän menee naimisiin. Esikoulussa oli ollut yksi poika, jonka kanssa heillä oli ollut hääsuunnitelmia, mutta poika oli halunnut odottaa naimisiinmenoa siihen asti, kunnes hän täyttäisi kuusi. Ennen luokkakaveriin ihastumistahan neiti halusi mennä veljensä kanssa naimisiin, mutta meidän mielestä se ei ollut kovin hyvä idea, joten hän laajensi aviomiesetsintäänsä.

Nyt häntä huolestutti sekin, kenen kanssa veli menisi naimisiin, jos hän astelisi luokkakaverin (tai mahdollisesti jonkun muun) kanssa avioliiton auvoiseen satamaan. Yritin lohduttaa, ettei tässä olisi vielä mikään kiire päättää. Että äiti ja daddykin tapasivat vasta paljon myöhemmällä iällä.

"I think I'm going to marry Luokkakaveri. We are going build a house and paint the outside pink and the inside whatever his (luokkakaveri) favorite color is. Äiti, I know what 'pink' is in Finnish. It's 'pinkki'! And 'blue' is 'sininen', mummo and ukki taught me."

Pikkuveli oli ollut meidän illallisen aikaan uimassa daddyn kanssa, kasvoillaan aika huolestunut ilme. Ei kai vain avioliittohuolien vuoksi?

Juoruilimme pojista ja söimme mahat täyteen, ennen kuin jatkoimme matkaa elokuvateatteriin. Treffiseuralaiseni ehti nukahtaa kolmen minuutin ajomatkalla takapenkille, mutta heräsi onneksi erittäin hyvällä tuulella. Olin antanut hänen valita elokuvan, eikä hän meinannut pysyä nahoissaan. Minulla oli vähän sellainen kutina, että The Boss Baby olisi enemmän seuralaiseni mieleen, mutta olin lopulta itsekin positiivisesti yllättynyt.

Leffakarkkia!

Elokuvan jälkeen oli aika palata miesten luo kotiin, mutta emme voineet kävellä teatterin ulkopuolella sijainneen suihkulähteen ohi ilman pientä kuvaussessiota.

Pojilla oli ollut kotona keskenään oikein kivaa puistoiluineen ja uimisineen, joten sovimme, että yritämme tehdä näistä kahdenkeskisistä hetkistä lasten kanssa enemmän tavan kuin poikkeuksen.

Saunan kautta petiin. Keskiviikko oli taputeltu.

Tiistai 6.6.2017 (Seiskahaaste osa 5)

Heräsin horroksesta kahdeksan jälkeen. Puoli kuuden ja kuuden herätyksiin viime aikoina valitettavasti turtuneena tuntui, että olin nukkunut pommiin. Scottyn piti herättää minut, kun lähtee töihin. Mitä ihmettä hän teki vielä kotona?

"Good morning, sunshine. I thought I'd let you sleep in. I think I'm going to work from home today."

Etäpäivä. Tarkoittaisi sitä, että minulla olisi kyllä parhaassa tapauksessa kaksi apukättä paimentamassa lapsia, mutta pahimmassa tapauksessa yksi lisäsuu tuottamassa älämölöä, mikä tekisi työskentelystä hankalampaa. Sain kuitenkin tehtyä viisituntiseni verrattain kivuttomasti. Kaduin vain sitä, että olin jättänyt aamukahvit juomatta.

Pienin ipana oli jälleen kerran nukahtanut sohvalle, joten päätin painaa pään hetkeksi itsekin tyynyyn. Ihan vain silmiä lepuuttaakseni. Tuntia myöhemmin heräsin aivan sikiunesta siihen, kun se aiemmin nukkunut kaveri veti tyynyn pääni alta pois. Joutikin siitä nousta. Lapset pitäisi saada ruokittua ja puettua ennen kevään ensimmäisiä jalkapalloharjoituksia.

Lämmittelin makaronilaatikkoa ja hoputin jalkapalloijitartamme syömään. Keli oli niin mukava, että voisimme kävellä kentälle, mutta se tarkoittaisi sitä, että sitä pastaa olisi tungettava ääntä kohti hieman nopeammalla tahdilla. Matkaa oli kuitenkin melkein kolme kilometriä, ja rattaissa istuvan taaperon ja kikkailevan neljävuotiaan kanssa siihen menisi vähintään puoli tuntia aikaa.

Pikku-Litti lähti harjoituksiin nälkäisenä, sillä reilussa puolessa tunnissa hän oli lopulta saanut syötyä ehkä kolme haarukallista makaronilaatikkoa. Niistä hoputteluista (ja uhkailuista...) huolimatta.

Valmentaja oli sama, kuin viime syksynäkin, enkä ollut ihan varma, oliko se hyvä vai huono asia, että hän muisti meidän kullannuppumme.

Intoa piisasi.

Jätin Scottyn ja lapset odottelemaan harjoitusten alkua ja läksin hölkkäämään puistoa ympäri. En yhtään tiennyt, mimmoinen lenkki siitä tulisi, mutta kun vajaa vartti myöhemmin palasin lähtöpisteeseeni, kelloni ilmoitti minun liikkuneen 2,5 kilometriä. Vaihdettiin Scottyn kanssa läpsystä soccer momin pestiä, ja minä jäin kentän reunalle huolehtimaan nesteytyksestä ja kannustamisesta. Miehet läksivät kiertämään puistoa rattaiden kanssa.

Kävelimme harkkojen jälkeen kotiin kaupan kautta, ja lapset (ja me isommatkin) halusivat kovasti ostaa tiistain synttärisankarille, Usva-koiralle, lahjan. Napattiin mukaan purulelu, jonka olisi tarkoitus puhdistaa hampaita. Tasapuolisuuden ja aivan äärettömän mustasukkaisen vaikkakin valkosukkaisen toisen koiran takia ostimme niitä kaksi kappaletta.

Sisun käsittelyssä se kepakko kesti ehkä kaksi minuuttia, ennen kuin meidän piti viheltää peli poikki. Isoleukainen koira pureskeli "luusta" niin isoja paloja irti, ettei viitsitty ottaa tukehtumis- tai tukkeutumisriskiä.

Synttäritypy.

Maailman vanhin seitsemänvuotias koiruutemme sen sijaan jyrskytteli menemään vaikka kuinka kauan. Oli niin innoissaan, että otti oikein juoksuaskelia! Kun se lopulta kyllästyi pureskeluun, tarkistimme "vahingot". Muutama hassu naskalinjälki. Ovat nuo vain niin erilaisia, luonteeltaan, vireystasoltaan ja purukalustoltaan.

Koska pienin kaksijalkainen oli vetäissyt myöhäiset päikkärit rattaissa, hän jaksoi kukkua aivan liian pitkään. Puoli kymmenen maissa hän kuitenkin viimeinkin simahti, ja me pääsimme, yllätys, yllätys, saunaan.

Maanantai 5.6.2017 (Seiskahaaste osa 4)

"Happy birthday", Scotty toivotti hieman lakonisesti, kun pikkuinen isäntä herätti meidät (taas!) ennen kellonsoittoa. "You can keep sleeping for a bit, I'll take him downstairs."

Makoilin hetken sängyssä, mutta uni ei tullut enää. Menin alakertaan keittämään kahvia ja vapauttamaan miehen töihin. Aloittelin itsekin työt jo seitsemältä, joten iltapäivällä ehtisin toivottavasti tehdä muutakin.

Hörppäsin aamusumpit Pikku Myy -mukista. Mörkö olisi ehkä sopinut paremmin, sillä...

Istuin naperon kanssa sohvalle ja näpyttelin töitä. Nenään kävi hieman pistävä haju, joten tarkistin kissan vakiopaikan ruikkimiselle, eli olohuoneen pitkänukkaisen maton. Ei mitään jälkiä, kuten ei enää pitkään aikaan. Päätin kuitenkin katsastaa myös toisen maton, jolle jompi kumpi koirista oli joskus vahinkopissat päästänyt ja siten ehkä houkuttelisi tarkkanenäistä kisuakin, ja sieltähän löytyi kiva synttäriyllätys.

Hapokas kissankusi oli ehtinyt yön yli muhiessaan painua lakkakerroksen läpi lattiaan, eli päästään hiomishommiin.

Kannoin pissamaton pihalle ja aloitin sen kuuraamisen. Kun palasin miljoonannen huuhtelukerran jälkeen takaisin sisälle, pieni mies oli saanut sellaisen virtapiikin, että teki mieli pistää kaveri putkaan. Tai vähintäänkin liekaan. Kiipeili, tiputteli tavaroita, murtautui siskonsa huoneeseen ja tunki suunsa täyteen pieniä tavaroita. Kirkui ja juoksi kuin riivattu. Yritä siinä tehdä töitä.

Ja sitten hymyili kuin enkeli!

Riekkuminen onneksi uuvutti naperon aika nopeasti, ja hän simahti viereen sohvalle. En edes viitsinyt yrittää siirtää häntä sänkyyn, vaan annoin tyypin tuhista ihan rauhassa. On se vaan ihana, kun se on aloillaan.

Vaikka aamu alkoi hieman kusisesti ja kiukkuisesti, niin sain kuitenkin tehtyä lopulta kuusi tuntia töitä. Scotty tuli kolmen maissa kotiin ja aloitti kamalan sipittelyn lasten kanssa. Mystiikkaa leijui ilmassa, kun kolmikko kävi postilaatikolla yhdessä ja piilottelivat selän takana kortteja ja lahjaa. Lapsilta sain kortin, jossa oli aivan tuhottomasti ihan ite piirrettyjä sydämiä, ja Scottyn pahvilaatikkopaketista paljastui todella mukava yllätys:

NDT!

Päätettiin lähteä Ikeaan ostamaan vähän koukkuja ja kylpytakkeja saunaa varten sekä paljon karkkia minua lapsia varten. Pikaisen ostospyrähdyksen jälkeen suuntasimme Scottyn vanhoille kotikulmille Kansas Cityn parhaalle pizzalle.

Synttärimargarita.

Waldo Pizza ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.

Koska ulkona oli yli 30 astetta lämmintä, laitoimme kotona lapsille uikkarit päälle ja takapihalle sadettajan tuomaan viilennystä ja puuhaa. Minä kaivelin maahan kuoppia ja istuttelin kukkasia ja yrttejä vähän sinne tänne. Jos niistä on ensi viikolla yli puolet elossa, pidän sitä menestyksenä. Viherpeukaloni on valitettavasti keskellä kämmentä.

Sisällä minulle laulettiin Happy Birthday ja sanottiin selvällä suomella "hyvä syntypäivä, äiti". Scotty "leipoi" minulle oikein "kakunkin"...

Ikean lakupötkö.

Kun pienempi hulivili viimeinkin antautui Nukku-Matille kylvyn jälkeen, me pääsimme asentelemaan uudet koukut ja kuivaustelineen saunan ulkoseinään samalla, kun Pekka Rinne esitti ihmetorjuntoja telkkarissa.

Scotty antoi minulle illalla vielä lahjaksi uudet viinilasitkin. Monen tunnin saunomisen (ja Arrow'n töllöttämisen...) jälkeen nautimme lahjalaseista yömyssyt hyvän pinot grigion muodossa.

Syntypäivä oli oikein hyvä.

Sunnutai 4.6.2017 (Seiskahaaste osa 3)

"I'm going to go for a run with the dude", Scotty sanoi hiippailtuaan aamulla takaisin huoneeseemme katseltuaan olohuoneessa hetken piirrettyjä pienen miehen kanssa. 

Avasin silmät varovasti. Puristava vanne pään ympäriltä oli kadonnut.

"Ok. You're crazy."

"I know."

Tepastelin alakertaan tankkaamaan hieman kofeiinia ja suunnittelemaan aamupalaa. Rapsakka jalapenopekoni ja vohvelit kuulostivat kivalta, joten napsautin uunin päälle ja hämmensin vohvelitaikinan. Olo ei ollut vieläkään aivan sataprosenttinen, mutta rinnan alle ahdetun murun jos toisenkin jälkeen aivan tarpeeksi hyvä mimosaa varten.

Aamusauna oli toki myös lämmitettävä, olihan toinen yövieraistamme suomalainen saunahullu. Sauna olikin päällä monta tuntia, ja siellä ramppasivat niin suomalaiset kuin heidän amerikkalaiset puolisonsakin. Lapset juoksivat pihalla sadettajan alla, ja possu muhi grillissä. Olisi aamupäivän voinut huonomminkin viettää.

Iltapäivällä pääsimme vihdoin vetämään mahan aivan liian täyteen grillissä 14 tuntia muhinutta siankannikkaa. Se oikeasti suli suuhun, ja taputtelimme Scotty-kokkia oikein onnistuneesta nyhtöpossusta.

Ruokailun jälkeen vieraat läksivät kotiin, ja me asetuimme sohvalle pienelle ruokalevolle, joka muuntautui lopulta kokonaisvaltaiseksi ja monituntiseksi laiskotteluksi ja telkkarin töllöttämiseksi. Minä löntystelin kylläkin sohvan takana päivän askeltavoitetta täyteen uuden kellon tsemppaamana, mutta muuten oli aika verkkainen meno. Jopa lapsetkin leikkivät verrattain nätisti yhdessä.

Meidän Arrow-koukku on aika paha.

Kun pienempi napero meni nukkumaan, ja isompi omaan huoneeseen rauhoittumaan tapahtumarikkaan viikonlopun jäljiltä, me lämmittelimme jälleen saunan ja nautimme hetken hiljaisuudesta. Miksi me odoteltiinkaan kotisaunan hankkimista näin pitkään? Ai niin, raha.

Ennen nukkumaanmenoa laskin vielä vuosirenkaat silmien alta. Aamulla niitä olisi yksi lisää. Taas.