Ulkosavolaisen joulukalenteri: 24. luukku

Ja niin joulu joutui jo taas Kansasiin. Syötiin aamupalaksi perinteisesti riisipuuro. Kuusikin sai viimein koristeet. Oli jotenkin semmoinen tunne, että olin myöhässä asian kanssa, mutta Suomessa kuusi koristeltiin nimenomaan vasta aattoaamuna.

Toisaalta. Se tuotiin sisälle vasta edellisenä päivänä, eli se ei seisonut paikoillaan alastomana kuukausikaupalla.

Pari vuotta sitten tehdyt koristeet ovat vielä käyttökelpoisia.

Kävimme aamu(päivä)saunassa, minkä jälkeen soiteltiin Suomeen. Nämä Skype-joulut ovat meille tuttuja juttuja, eivätkä mikään vuoden 2020 erikoisuus.

Oli oikein kiva etäaatto vanhempieni ja veljieni (puolisoineen) kanssa. Naurattikin niin, että poskiin sattui. Kylläpä oli taas paljon lämpimia ajatuksia lahjojen mukana.

Kohta otetaan laatikot uunista ja pistetään lisää ruokaa tilalle. On aivan järkyttävä nälkä näiden tuoksujen keskellä. Sinänsä hullua, että ruokaa on vaikka kuinka paljon, mutta sitä ei voi syödä ihan vielä. Parin tunnin päästä sitten.

Tämän vuoden "kinkku", eli paahtopaisti.

Oikein ihanaa joulua sinne, missä ikinä luetkaan tätä, ja parempaa uutta vuotta!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 21. luukku

Tänään odotettiin innolla Saturnuksen ja Jupiterin linjautumista ns. joulutähdeksi. Kaivelimme kaukoputken esille, virittelimme sen tuohon etupihalle ja suuntasimme sen auringonlaskun jälkeen lounaaseen hieman naapuruston talojen yli Sky Mapia hyödyntäen. Jäimme odottamaan hämärtymistä.

Planeetat löytyivätkin kaukoputkella hyvin, mutta ehkä joko välineistössä tai kuvaajassa olisi toivomisen varaa, sillä tuloksena oli näin hienoja otoksia ikimuistoisesta, kerran elämässä tapahtuvasta ilmiöstä:

Ottakaa vain reippaasti yhteyttä, jos haluatte jonkun
ikuistamaan seuraavan jättiplaneetoiden konjunktion!

Tänään on koettu vähän muunkinlaisia jouluihmeitä, sillä sekä meidän lähettämä paketti kuin myös ympäri Kansas Cityä päivätolkulla seikkaillut vanhempieni lahjalähetys ovat nyt turvallisesti ja ehjinä perillä! En voi kuin ihailla meidän postityöläisten ahkeruutta ja tarmoa, sillä meidän postinkuljettaja on ajanut tätä katua edestakaisin pelkästään tänään monta kertaa, hakien välillä hyllystä autolle täytettä.

On melkein lottovoittajaolo, kun saimme laatikollisen joulumieltä Suomesta. Asettelen pian lahjat kuusen alle. Kuusen, jonka voisi ehkä pikkuhiljaa vaikka koristellakin.

Taitaakin olla käytännössä melkein lottovoiton näköiset mahdollisuudet, että paketit pääsivät perille.
Postilla on nyt tämmöiset ruuhkat ja siihen päälle sitten vielä henkilöstövajausta pandemian takia.
Kuva Twitteristä.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 5. luukku

Terkkuja maalta.

Tänä vuonna ei luonnollisesti voi pitää suuria itsenäisyyspäiväkarkeloita, mutta onneksi meillä on ystäväperhe, joiden tiluksilla on lääniä rellestää pienellä porukalla turvallisesti. Senpä takia istun täällä koirien ja heppojen seassa nyt sitten Suomen lippu luonnollisesti viittana (Bottas ajoi paalulle!). Normipäivä.

Viima nauttii.

Moro.

Täällä valmistellaan juuri perinteistä itsenäisyyspäiväruokaa, peurakebabia, joten täytyy läpsäyttää läppäri kiinni ja mennä keittelemään kastikkeita. Ensin kyllä täytynee käydä saunassa. Huomiseen!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 8. luukku

Tänään on ollut vähän hidas päivä, kun eilen tuli juhlittua itsenäistä Suomea melkein aamuviiteen asti saunassa istuessa ja naamaa teippaillessa. Juhlat olivat kovin onnistuneet jälleen kerran. On kiva nähdä meidän Kansas Cityn ja ympärysalueiden Suomi-sakkia samassa paikassa edes näin kerran vuodessa.

En muistanut ottaa ruoista yhtään kuvaa, ja muutenkin kuvasaldo on hieman kyseenalaista, joten julkaistaan nyt sitten vaikka tämä:

Hitaasta olosta huolimatta kestittiin tänään naapureita, jotka tulivat katsomaan meille Chiefsien voitokasta peliä Patriotseja vastaan (AFC West champs!). Toivat mukanaan itse tehtyä peuramakkaraa ja -kuivalihaa. Oi nam. Vieraat lähtivät tuossa vajaa tunti sitten, ja tässä alkaa olla aika valmista kauraa petiin.

Hei, tänä vuonna en kuitenkaan ole keksinyt ruveta itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa maalailemaan keittiönkaappeja tai mitään muutakaan. Enpä olisi varmaan jaksanutkaan.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 7. luukku

Se tunteellinen saunahetki meinasi mennä eilen nauramiseksi.

Koirat livahtivat ovesta sisään, kun menin itse viemään vettä saunaan. Saunakoira-Sisun ylälauteilu ei yllättänyt ollenkaan, mutta että Viimakin. Se oikein kuorsasi löylyissä. Pakotin ne lopulta pois kuumuudesta, ja Sisu itki oven takana ja halusi saunaan silloinkin, kun minä olin viilentelemässä, eikä lauteilla ollut ketään seuralaista.

Vähän hupsuja.

Mutta älkää huolestuko. Kyllä minä kerkesin tunteillakin.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 6. luukku

Yleensä olen tässä vaiheessa itsenäisyyspäivää (kello on vartin yli seitsemän) vollottanut räkä poskella jo monta kertaa glögiä ja pipareita kitusiin imuroiden, mutta tänään on ollut vähän eri meininki.

Olin kotona tänään jo puolen päivän aikaan, ja oli tarkoitus katsella vähän Linnan juhlia, mutta kun kuuntelin vastaajaan jätetyn viestin, niin piti ruveta soittelemaan takaisin minun taustatutkimuksen haastatteluosuuden toimittavalle miehelle ja sopia tenttausaika. Ihan rutiinihomma, ja onneksi selviän puhelinhaastattelulla, eikä tarvitse olla kuulusteltavana kasvotusten, mutta siinä säätämisessähän meni sitten kuitenkin aikaa. (Minulla on siis alustava lupa olla valtion tiloissa töissä, mutta lopullinen clearance tulee vasta, kun/jos puolustusministeriö niin päättää, toivottavasti pian.)

Mies on ollut koko päivän muka vapaalla, koska on tehnyt ihan hulluja työtunteja tällä viikolla (tekee nytkin töitä), mutta täällä se körötti koneen ääressä, kun tulin kotiin. Oli pakko kiskoa se talosta ulos, että saa edes hetken rauhaa, joten kävimme ihan kahdestaan lounaalla lasten ollessa koulussa ja hoidossa. Ja sitten vähän ostamassa työvaatteita meille molemmille.

No, sittenpä tultiinkin kotiin imuroimaan, pesemään pyykkiä ja vessat, ennen kuin piti (sai?) hakea lapset hoidosta. Viriteltiin me sentään uusi, yhteiseksi joululahjaksi hommattu kahvinkeitin tulille.

Aiempina vuosina olen tehnyt jonkun pitkän kaavan mukaan valmistettavan juhlaillallisen meille, jota nauttiessa ollaan kuunneltu Sibeliusta ja suomalaisia joululauluja, jotka eivät enää siinä vaiheessa iltaa kamalasti itketä, koska kyynelkanavat ovat tyhjät, mutta tänään syötiin niin iso lounas, että virittelin meille aikuisille köykäisen juustotarjottimen ja keitin lapsille nopeasti tortellineja. Todella juhlavaa.

Sinivalkoista juustoa! Ja pikkuvähän kuohujuomaa. Huomatkaa toki myös koristeltu kuusi.

Mutta kyllä se Suomi-arvostus ja -ikävä on ihan yhtä läsnä ilman "hienoja" puitteitakin. Laitoin äsken saunan päälle ja painun sinne hiljentymään hetkeksi. Ehkä viimein uskallan kuunnella sen Finlandia-hymnin, jota olen onnistuneesti vältellyt tänään. Luin tosin pätkän Evakon laulun sanoja, ja huhhuh. Uskaltaisikohan kuunnella senkin?

On tämä suomalaisuus melkoisen hieno asia. Ihan hurjaa ajatella, mistä on tultu, mihin on päästy, ja kuinka itsenäisyys oli aivan hiuskarvan ja monen urhean miehen ja naisen varassa. Juuri eilen selitin uteliaille työkavereille, kuinka pelkästään suomen kieli on aivan oma lajinsa. Siinä sitä ollaan törötetty itsepäisenä ja nykyisin myös itsenäisenä kansana slaavilaisuuden ja germaanisuuden välissä ja jotenkin säilytettiin oma, ainutlaatuinen kieli.

Minun Suomeni

On tähtitaivaan alla

Minun Suomeni

On auki kokonaan

Ja sen löysin kun mä kuljeskelin

Tuolla maailmalla

Minun Suomeni on

Kaunein päällä maan

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 4. luukku

Olen päässyt uuden työn kanssa siihen vaiheeseen, etten enää heräile pitkin yötä hätäilemään milloin mitäkin asiaa, vaan nukun kuin tukki herätyskellon pirinään (5:45!) saakka. Siinähän on puolensa ja puolensa. Katkonaisen yön jälkeen herääminen on ollut jotenkin helpompaa, kun on valmiiksi jo puoliksi hereillä, ja sikiunesta itsensä elävien kirjoihin kiskominen on jotenkin kamalan vaikeaa aamumörököllille.

Tänään ajelin jo luola(sto)ssa kuin vanha tekijä oikeaan paikkaan, enkä edes joutunut höpöttämään itselleni kovin paljoa. "Noniin, tästä oikealle, seuraavasta STOP-merkistä vasemmalle... Auto parkkiin tuonne ja sitten kävellään tuota "polkua" pitkin toimistolle, jota ei näe pilariviidakossa, ennen kuin on jo ihan kohdalla. Hyvin sää Anni vedät!"

On ollut todella mukava aloittaa työt näin joulun alla, kun ihmiset lomailevat (hei, meillä on amerikkalaisittain oikeasti hyvät lomaedut!) ja ovat muutenkin juhlamielellä. Kouluttajani, joka on erään murhatun presidentin murhatun veljen kaima, on iloinnut kivasta vaihtelusta normiarkeen. Ihan hetkeen hän ei ole päässyt uusia työntekijöitä opettamaan luolan koukeroihin -- viimeisin uusi tyyppi ennen minua palkattiin puoli vuotta sitten. Ja sitä edellinen useampi vuosi sitten. Ihmiset viihtyvät tuossa työpaikassa, ja se on hyvä se.

Kaima kysyi tänään, joko päivät tuntuvat kamalan pitkiltä. Vastasin, ettei ainakaan vielä, sillä aika oikeasti menee todella nopeasti kaiken uuden asian keskellä, mutta sanoin myös, etten malta odottaa sitä, kun kaikesta tulee rutiinia ja voin alkaa rutista töistä, niin kuin kunnon duunarin kuuluukin (hehehahahöhö). Nyt on selkeästi joku kuherruskuukausi menossa, ja tänään koin ihan oikeita oivalluksen ja onnistumisen hetkiä laatikoita tonkiessani. Olen oppinut tässä paitsi heräämään (liian) aikaisin, mutta myös todella paljon intiaanien historiasta (erityisesti lähisellaisesta) ja hierarkiasta, sekä pikkuisen myös kirjanpitojuttuja ja sen semmoista. Kyllä nämä keski-ikää lähentelevät aivot näköjään vielä osaavat imeä sisuksiinsa muutakin kuin...

En edes keksi mitään. Olen niin huonomuistinen pahkapää.

Illat ovat kyllä kieltämättä lyhyet, koska teen yhdeksäntuntista päivää (omasta valinnasta) ma-to, ja työmatkoihinkin menee yhteensä melkein tunti, mutta perjantaina pääsenkin lähtemään jo neljän tunnin jälkeen, eli 11:30. Ehkä ehdin silloin hieman valmistella joulua, joka on siis ihan kohta. Jos ette tienneet. Saan sanella tiettyyn pisteeseen asti oman aikataulun, mikä on aika mahtava etu sekin. Suurin osa viikosta menee kuitenkin niin, että lähden auringon ja lasten vasta heräillessä ajamaan töihin, ja kotiin tullessa onkin jo oikeastaan pimeää.

Suomalaiset eivät varmasti osaa samaistua tähän ollenkaan?

Suomalaiset eivät myöskään osaa samaistua siihen, miten ihana ja rentouttava tunne on istahtaa hetkeksi jos toiseksikin saunanlauteille vain hengittelemään syvään ja nauttimaan hiljaisuudesta. Tosin meillä hiljaisuuden rikkoo aina saunakoira-Sisu, joka ulisee lasioven takana, jos sitä ei päästetä saunaan.

Meinaakohan se tunkeutua joulusaunaankin?

P.S. Eihän se paketti tietenkään tänään vielä perille mennyt. "Lähetys on viivästynyt."

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 1. luukku

Suomessa vietetään jo joulukuun 2. päivää, mutta täällä on vielä ensimmäinen adventti. Meillä sitä ei ole sen erityisemmin noteerattu, mitä nyt lapset saivat avata ekan luukun suklaakalenterista aamulla. Kiitospäiväviikonlopun jälkeen rauhallinen sunnuntai penkkiurheilun (formulat, amerikkalainen jalkapallo) merkeissä on tullut enemmän kuin tarpeeseen.

Kauden vikat formulat.

Haimme joulukuusen tänä vuonna perinteistä poiketen jo ennen kiitospäivää, tarkemmin ottaen keskiviikkona. Löysimme ison, tuuhean Fraser fir (virginianpihta) -kuusen rautakaupan pihalta, ja sen huumaavasta tuoksusta saatu nyt nauttia jo muutama päivä. Kissat ja koiratkin ovat antaneet sen olla ihan rauhassa.

Koristeita en ole vielä kuuseen valoja ja latvatähteä lukuunottamatta raaskinut laittaa. Tuossa ne ovat laatikossa, kuusen edessä, mutta kun se on niin kaunis ilmankin. Ehkä en halua myöntää itselleni, että nyt on jo joulukuu.

Syksy meni ihan kamalan nopeasti kaikkien työhässäköiden kanssa. Täytin sivutolkulla lomakkeita ja lähetin todisteita valtiolle soveltuvuudestani. Viikot kuluivat kulumistaan, mutta niin siinä kuitenkin kävi, omasta pessimismistä huolimatta, että viikko sitten maanantaina aloitin työt Yhdysvaltain sisäministeriön alaisuudessa (contractor). Olen töissä kirjaimellisesti luolassa (iso vanha louhos, josta on tehty maanalainen toimistokompleksi), jossa etsin arkistoista intiaaniheimojen ja liittovaltion välisiin lakijuttuihin liittyviä asiakirjoja. Noin yksinkertaistettuna.

Tähän mennessä vaikeinta on ollut olla eksymättä maan alle.

Uuteen arkeen totuttelun ja joulukiireiden keskellä voi olla hieman haastavaa löytää blogille ja  nyt jo perinteiselle joulukalenterille aikaa, mutta hei, kokeillaan! En myöskään tiedä, kuinka jännittävää sisältöä pystyn tuottamaan, kun olen luolamörkönä 40 tuntia ja sitten äitimörkönä loput 128, mutta lupaan ja vannon yrittää käydä päivittäin vähintään lähettämässä jonkun suttuisen kuvapäivityksen.

Eilisen friendsgivingin tunnelmia.

Tervetuloa siis mukaan leikkimään aikuista ihmistä!

Keke soikoon

Meillä on isohko Yhdysvalloissa asuvien Suomi-naisten porukka, joka kokoontuu liian harvoin noin kerran vuodessa jonnekin päin maata nauramaan mahat kipeiksi. Tänä syksynä kohteeksi valikoitui Austin, Teksas ja ajankohdaksi formulaviikonloppu.

No tästähän ei voinut tulla mitään muuta kuin eeppistä.

Läksimme Kansasista neljän naisen voimin ajelemaan Austiniin viime torstaina halloweeniltana. Huristelimme Oklahoma Cityyn asti, jossa nukuimme muutaman tunnin erittäin heikkolaatuista unta, sillä olimme jotenkin osanneet säätää huoneen termostaatin saunalukemiin. Sänkyyn kallistuminen oli kuitenkin hyvä vaihtoehto yön läpi ajamiselle, sillä seuraavana päivänä tarvittiin energiaa.

Matka jatkui perjantaiaamuna kohti etelää, ja kun pari tuntia kohteesta ollessamme saimme lauluesityksen paikalla jo olevilta, niin tanssijalkaa alkoi jo vipattaa melkoisesti. Onneksi olimme juuri käyneet pitstopilla huoltoasemalla -- muuten olisi lirahtanut housuun. "Kalle-Kustaa Korkki..."

Oklahoman eteläosissa.

1150 kilometriä myöhemmin olimme viimein perillä. Eipähän siinä kauaa taas mennyt, kun kahdeksasta naisesta lähti enemmän ääntä kuin pienestä pitäjästä. Majoituimme Airbnb:ssä, ja naapureita kävi melkein sääliksi, sillä talossa oli iso terassi, joka oli oiva esiintymislava...

Treffasimme illalla Kansas Citystä tulleita hollantilaisia, ja luonnollisesti aika pian alkoi juupas-eipäs Bottas-Verstappen -vastakkainasettelu. Tuli lyötyä vetoakin, ja näin voittajana olisi ehkä kannattanut valita raha pantiksi, eikä mitään toisen nolaamista, mutta seuraavan kerran sitten olen viisaampi (niinpä vissiin).

Illat menivät Rainey Streetillä, eli kadulla, jossa tavallisista taloista (ja konteistakin) on remontoitu baareja. Väkeä oli kuin pipoa, ja oli ihan parasta päästä olemaan formulanörtti. Oli muuten näin lähellä, ettei päästy VIP-väen sekaan Paddock Clubiin, mutta ensin en uskonut lippuja tarjoavaa miestä, ja sitten kun uskoin, niin ei oltu ihan tarpeeksi ajoissa liikenteessä sunnuntaiaamuna. No, siellä olisi ehkä pitänyt osata käyttäytyä.

Lauantaiyönä iloitsin ylimääräisestä tunnista kellojen siirron vuoksi, mutta kaverit sitten kertoivat, että sehän meni jo.

Sunnuntaiaamuna piti tosiaan lähteä ihan ihmisten ajoissa liikkelle, sillä kisat alkoivat 13:10 paikallista aikaa, ja me mentiin mestoille kisabussilla, joka lähti keskustasta ja vei Circuit of the Americasille. Vaikka normiliikenteessä matkaa on vain puolisen tuntia, niin pahimmissa ruuhkissa aikaa kuulemma saattoi mennä kaksikin tuntia. En nyt ole ihan varma, kuinka kauan me bussissa töröteltiin, mutta ei meille kamalasti luppoaikaa jäänyt ennen lähtöä.

Teksas!

No se kisa sitten. Sehän meni just niin kuin pitikin. Oli aivan uskomatonta päästä laulamaan (rääkymään) Maamme-laulua jo toista vuotta peräkkäin, ja nythän minun on pakko mennä paikalle ensi vuonnakin, sillä putkea ei passaa rikkoa. Saatiin Bottaksen voiton kylkiäisinä omat 15 minuuttia mainetta, sillä en edes tiedä, kuinka moni halusi ottaa meistä kuvan tai olla meidän kanssa kuvassa. Lehteenkin meitä haastateltiin. Kun toimittaja kysyi, kuka on vähiten mieluisa kuski, vastausta ei tarvinnut kauaa miettiä (Verstappen).

Sormipepputrendi lähti liikkeelle Paul Ruddin haastattelusta.

Paluumatkalla keskustaan opetettiin kaikille halukkaille Keke (Keke Keke Keke) Rosberg (Rosberg Rosberg Rosberg), ja kaikki haluttomatkin joutuivat sitä koko (keke) keikkabussimatkan kuuntelemaan.

Bändimme nimi on muuten Yllätyshullut, jos joku haluaa buukata meidät esimerkiksi lasten synttäreille. Laulurepertuaariin kuuluu myös mm. Kimi (Kimi Kimi Kimi) Räikkönen (Räikkönen Räikkönen Räikkönen) ja Bottas (Bottas Bottas Bottas) Valtteri (Valtteri Valtteri Valtteri).

Illalla piti vielä käydä vähän tekemässä kunniakierroksia Rainey Streetillä ja kettuilemassa häviäjille. Seuraavana aamuna piti lähteä ajamaan takaisin Kansas Cityyn, ja onneksi meitä oli neljä kuskia, sillä meistä ihan kaikista ei olisi ollut aamulla ratin taakse istujaksi.

Aamulla oli kuitenkin onneksi hyvä olo, joten automatkasta ei tullut kamalaa kidutusta, vaan paluukin meni kivuttomasti; mitä nyt selkä oli vähän jumissa siltojen tekemisestä ja polvet muussina telemarkeista. Olimme kotipihassa klo 21:40, eli noin 12 tuntia lähdöstä. Ei paha! No, meillä olikin Rosbergeitä ratissa.

Kiittelin silti eilen onneani, ettei uusi työni (!) ala kuin vasta parin viikon päästä (jos kaikki menee tällä kertaa hyvin ja valtion luotettavuusselvitys tulee ajoissa/puhtaana takaisin). Kyllä sitä jaksaa näköjään vielä juhlia kuin parikymppinen, mutta se palautuminen sitten...

Voi että ihminen voikaan olla onnekas, kun on tuollaisia yllätyshulluja, rakkaita ystäviä!

Kuvia tuli toki otettua noin 1000 kertaa enemmän kuin tässä näkyy, mutta niitä ei voi julkaista ilman sensurointia.

Torille! Suihkulähteeseen! Järveen!

Ootteko kuulleet semmoista yhtä Mörkö-biisiä?

En minä ehkä ole vieläkään oikein sisäistänyt, mitä Leijonat täräytti Bratislavassa. Enkä ehkä ole vieläkään ihan täysin toipunut kultajuhlista.

Pudotuspelivaiheessa oli jännäkakka housussa, niin kuin varmasti monella muullakin suomalaisella. Rakas (?!) vihollinen Ruotsi tuli sopivasti vastaan juuri sen jälkeen, kun olin hakenut ekaluokkalaisen kesälomalle, joten minulla oli täällä kaksi pientä leijonaa kaverina kannustamassa. He tosin keskittyivät enemmän tappeluun kuin pelin seuraamiseen.

Kun kävin kesken toisen erän kellarissa hakemassa hermokaljan urheilujuomaa, yläkertaan jääneen peliä toistaneen läppärin edestä kuului selvällä suomen kielellä "Voi kamala!"

Ei helkatti, meidän pikkujantterihan se siellä manaili. Ainekset olisi ehkä ollut olemassa vähän rankempaankin perisuomalaiseen ilmaisuun, mutta ihan siistiä, että se yhdistää pienessä mielessään jääkiekon ja kauhistelun.

My work here is done.

Voittohan sieltä tuli, ja uusi soittoääni puhelimeen. "Löikö Mörkö sisään?"

Finaalia varten puin päälle vuonna 1995 Lapinlahden torilta ostetun hieman reikäisen, mutta edelleen kasassa pysyvän vintagepaidan. Samana päivänä läpsäytin kättä Antti Törmäsen kanssa ja kuljin sitten muovipussi sen käden suojana ties kuinka kauan (liian kauan). "En pese tätä kättä ikinä!"
No, oon pessyt.

Venäjää vastaan pelattiinkin sitten kuulemma semmoista primitiivistä epäjääkiekkoa, vaikka kyllä tämmöisen amatöörin silmään peli näytti ihan hyvältä. Lapset olisivat halutessaan voineet oppia lisää kauneinta suomen antia, kuten "Tukehtukaa borssikeittoon!" ja "Ottakaa tuomarit se pää pois perseestä!"

Kurkku oli käheähkö lauantaiaamuisen urheilusuorituksen jälkeen. Syke ehti juuri ja juuri tasaantua ennen sunnuntain finaalia, vaikka sitä kyllä nostateltiin Scottyn kanssa vielä ennen peliä suorittamalla Murph-haaste (1 maili juoksua, 100 leuanvetoa [minä tein vatsalihaksia], 200 punnerrusta, 300 kyykkyä, 1 maili juoksua). 

Pungertamisen jälkeen siirsimme vaivaiset luumme downtowniin Blue Line -lätkäbaariin, jossa on ennenkin katsottu finaalia Kansas Cityn suomalaisten kesken, ja silloin tuli Kanadalta turpaan. Vaikka en usko mihinkään henkimaailman juttuihin, niin taikausko meinaa tunkea väkisin mukaan urheiluun. Minulla ei ollut sama paita päällä kuin aiemmissa peleissä. En katsonut sitä samassa paikassa (enkä kuunnellut Mertarantaa byhyyyyy). Olisiko se sitten ollut minun vika, jos Suomi olisi hävinnyt?

Meidät (5 suomalaista plus entourage) laitettiin jostain syystä baarin perälle katsomaan peliä. Ihan hyvä veto, sillä ääntä meistä lähti melko kiitettävästi. Harva amerikkalainen tietää koko MM-jääkiekon olemassaolosta mitään, ja senpä takia kaksi suihkulähteessä pelin jälkeen kekkuloinutta suomalaista saattoikin olla vähän kumma näky. Toisella (minulla...) luki otsassa isolla MÖRKÖ.

Mölyapinat siirtyivät keskustasta mökille juhlimaan, ja mehän paineltiin tietysti suoraan vaatteet päällä lipun kanssa järveen. Koska miksi ei.

Kaksi maailmanmestaria siellä vetelee kunniakierrosta ympäri järveä.

Että semmosta. Maanantai oli täällä onneksi vapaapäivä (Memorial Day, kaatuneiden muistopäivä), joten itse kukin sai toipua juhlista. Mitään ilmaveivejä ei onneksi vedelty, eikä kukaan joutunut putkaan, joten aika vähällä selvittiin.

Tiistaiaamuna join kahvit mörkömukista, ja pelin kohokohtia katsellessani rupesin pillittämään. Ihan räkä poskella. Normisettiä.

Olisi pitänyt siivota ja pestä pyykkiä, mutta torijuhlia "nauhalta" fiilistellessäni keksinkin vähän muuta puuhaa:

Hyvä Suomi! Hyvä Leijonat! Hyvä Jalonen! Hyvä joukkue!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 24. luukku

Jouluaaton tunnelmia:

Täällä on tainnut olla kilttejä lapsia...

...ja aikuisia.

Joulumuoria väsytti.

Meillä vietettiin tänään miehen perheen kanssa suomalaista joulua, joka koostui laatikoista (punajuuri-, lanttu-, porkkana-), kinkusta, graavilohesta, sienisalaatista, ruisleivästä, pipareista, tortuista, Raskaasta joulusta ja saunasta. Hulinaa riitti muutaman tunnin ajan, ja kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä supisuomalaisten elämysten jälkeen.

Melkein repeatillä soinut Sylvian joululaulu on itkettänyt tänään minua vain neljästi. Tähän mennessä.

Vietettiin toki joulua Suomen-perheenkin kanssa. Lahjat olivat erittäin mieluisia puolin ja toisin, ainakin enimmäkseen. Joulupukkeiluhetkien kohokohtia oli mm. se, kun meidän 3-vuotias jätkä avasi ensimmäisen paketin, jonka sisällä oli mummon tekemä heijastinlankapipo. Suu meni mutruun ja pipo lensi kaaressa lattialle. "I don't like it!"

Pehmeät paketit...

Aika hersyvän huvittava hetki oli myös se, kun kaveri maistoi velipojan paketista paljastunutta wasabisuolaa. Se ilme -- priceless.

Lapset avasivat juuri meidän omat paketit, ja asenne onneksi parani pienellä miehelläkin, sillä mitään ei viskelty lattialle. Hän halusi leikkiä jokaisella lelulla piiiiiitkään ennen seuraavan avaamista, ja spontaaneja "I love it!", "Oh my gosh!" ja "I've been dying for this!" kuului vähän väliä. Kuinka amerikkalaista.

Me aikuiset syödään vielä karjalanpaisti ja toki sama setti kuin lounaallakin ennen omia lahjoja ja saunaa.

Joulupukki tulee vasta ensi yönä edellisvuosista poiketen. Äiti ei malta odottaa.

Hei, kiitos joulukalenteriseurasta! Oikein hyviä joulunpyhiä, ja pitäkää peukkuja, ettei miehen pakkoloma jatku kovin pitkälle ensi vuoden puolelle, jotta palkallisia lomapäiviä jäisi vielä ensi kesällekin. Muuten Kuopiorockiin osallistujista jää puuttumaan yksi Sylvian joululaulun takia vuosi toisensa jälkeen kyynelehtivä lapinlahtelainen ja yksi kansasilainen, jonka lapsuuden lempibändi oli pääesiintyjä The Offspring. (Kiitos eräälle lukijalle/FB-ystävälle vinkistä, you know who you are. Toivottavasti nähdään Vänärillä!)

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 23. luukku

Luulin, ettei mulla oikein ollut tänään mitään suurempia urakoita jäljellä, mutta olin vähän väärässä. Ei se tietysti auttanut asiaa, että valvottiin viime yönä melkein neljään. Käytiin "naapurissa" viettämässä iltaa, ja se vähän venähti Cards Against Humanityn parissa.

Ja kotona piti tietysti vielä katsoa uusin Outlander. Järki hoi.

Tänään piti vielä tehdä tortut, valmistella punajuurilaatikko huomista lounasta varten, pestä vähän pyykkiä, ja joku sai kuningataridean tehdä kaiken lisäksi juustokakunkin. Siis elämän ensimmäisen sellaisen. Mikäs siinä.

Scotty kävi pelaamassa lasten kanssa frisbeegolfia, koska keli oli mitä mainioin, ja minä urakoin keittiössä (eli sotkin sitä). Leipomusten jälkeen oli aika paketoida vähän (!?) lahjoja ja katsoa jouluelokuvia, kuten Gremlins ja Die Hard.

Lapset menivät tänäkin vuonna isovanhempien luo viettämään Grandkids' Eveä, eli ovat siellä yötä serkkujensa kanssa. Me kävimme Scottyn kanssa syömässä tulisen kanasämpylän kuten viimekin vuonna, mutta tällä kertaa emme menneet sen jälkeen elokuviin, vaan tuohon meidän paikalliseen katsomaan Seahawks-Chiefs-pelin (NFL). Ilta tihkui romantiikkaa.

Huonostihan siinä pelissä kävi, mutta piisaapahan kauden viimeiselle runkosarjan ottelulle ainakin jännitystä. Olemme menossa paikan päälle huutamaan, jos joku ehti huolestua.

Nyt täytyy rientää paketoimaan tuon miekkosen lahjat (meillähän oli tänä vuonna sopimus, ettei käytetä X-summaa enemmän rahaa toistemme lahjoihin HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA) ja sen jälkeen käydä pikasaunassa. Aamulla pitää nimittäin nousta ajoissa keittämään riisipuuro mummolasta kotiutujille.

Tämä joulu on aiheuttanut ihmeellisiä väreitä selkäpiissä, enkä malta odottaa pyhistä nauttimista perheen kanssa. Ehkä nuo lapset ovat sellaisessa iässä, että oman lapsuuden joulutunnelma pursuu muistin lokeroista läpi. Tuo hersyvä onni ja jännitys on erittäin tarttuvaa sorttia.

Näitä jouluja toivottavasti muistellaan vielä vuosikymmenten päästäkin.

Joulun taikaa, itse kullekin säädylle.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 9. luukku

Viikonloppu oli täynnä hulinaa. On juhlittu 101-vuotiasta Suomea ja huudettu ääni käheäksi NFL-ottelussa. Onneksi tuli voitto, vaikkakin niukka sellainen. Ei huvittaisi ihan turhaan olla taas köyhän naisen Paula Koivuniemi.

Tänään oli oikein mukava talvipäivä. Aamulla oli vielä ihan napakasti pakkasta, mutta aurinko lämmitti jo siinä vaiheessa, kun mentiin kahdeksalta parkkipaikalle grillaamaan. Meillä oli tosi hyvä tailgating-sakki kasassa, ja ehdittiin nauraa vatsalihakset kipeiksi ennen kello 12 alkanutta peliä.

Moi.

Vaikka varjossa oli verrattain vilpoista, niin stadionin tunnelma oli varsinkin pelin loppua kohden varsin lämmin. Kotijoukkueella oli voiton avaimet omissa käsissä, mutta muutama sekunti ennen varsinaisen peliajan loppua potkaistu potkumaaliyritys epäonnistui, ja peli meni jatkoajalle. Onneksi tosiaan voitto lopulta tuli, vaikkakin vähän kyntämällä. Go Chiefs!

Taidanpa nyt ottaa miehestä ja kuorsaavasta koirasta mallia ja lähteä kimppatreffeille Nukku-Masan kanssa. Huomenna pitää palata taas joulumoodiin ja ihan oikeasti ruveta panikoimaan, että miten sitä ehtii tehdä kaiken suunnittelemansa kahdessa viikossa. Kääk!

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 6. luukku

"Oi Maamme, Suomi, synnyinmaa."

Kun ostin viime keväänä formulalippuja Teksasin Grand Prix'hin, en todellakaan uskaltanut edes haaveilla siitä, että kisan päätyttyä kajahtaisi Maamme-laulu.

Monivuotinen toive toteutui viimeinkin tänä vuonna, kun huristelimme lokakuussa reilut 1000 kilometriä auto täynnä porukkaa ja tavaraa Austiniin. Mummo ja ukki tulivat Suomesta kylään, joten urheilumatkalle lähdettiin kolmen sukupolven voimin.

Austin hurmasi meidät ihan täysin. Meillä oli kolmen päivän rannekkeet formuloihin, mutta halusimme säästää pikkuihmisten intoa itse kisaan ja myöskin tutustua meille uuteen paikkaan, joten aika-ajojen sijaan nautimme jokivarressa terassikahvit ja kiertelimme kaupunkia. Voisin hössöttää Austinista (ja fanityttöilystä Jensen Acklesin omistamalla Family Business Beer Companylla) loputtomasti, mutta näin itsenäisyyspäivänä on ehkä sopivampaa kertoa siitä suomalaisuuden huumasta, mikä meidät radan varrella valtasi.

Turn 11.

Vaikka kisasunnuntaina oli vähintäänkin t-paitakeli, niin minun Suomi-pipo pysyi visusti päässä. Hurrasimme Kimille (ja Valtterillekin), kun auto vilahti mutkasta ohi. Käännytimme vieressä istuneen brittifaninkin kannustamaan Kimiä. "I expect this level of enthusiasm from you next year", hän sanoi tyttöystävälleen, jonka oli ottanut väkipakolla mukaan.

Pieniä faneja ei jaksanut kisa kiinnostaa ihan loppuun asti.

Viimeiset kierrokset olivat ihan kamalia seurattavia, mutta onneksi lopputulos oli parempi kuin toinen sija. Ympärillä istuneet vaikka mistä maailmankolkista paikalle saapuneet fanit olivat päätelleet jostain, että olemme suomalaisia ja onnittelivat meitä vuolaasti Kimin voitosta.

Kun Maamme-laulu kajahti soimaan, meinasin pökertyä. Eihän tämä nyt voinut olla totta! Räikkönen oli tapansa mukaan hyvin hillitty, stereotyyppinen suomalainen, mutta meiltä se vähän unohtui. Vaikka ehkä juuri siinä hetkessä ei tullut mietittyä sotiemme veteraaneja tai sitä, mitä itsenäinen Suomi merkitsee, niin kyllä se oli hieno tunne kuulua tähän eksklusiiviseen kaartiin, pieneen suomalaiseen kerhoon, joka saa ja osaa laulaa Maamme-laulun. Torilla tavataan!

Ensi vuoden kisoissa tuskin kuullaan tuttua kansallishymniä, mutta siniristilippua voi silti heilutella ylpeänä. Suomi on hieno maa täynnä hienoja ihmisiä. Kyllä sitä saa vähän juhlia, Linnassa itsenäisyyspäivänä tai Teksasissa syksyisenä sunnuntaina. Tai torilla.

Hyvää itsenäisyyspäivää! Olen itkenyt tänään vasta kahdesti!

Yllätysreissu Suomeen!

"Yllätys!" sanoin isälle, joka oli hetkeä aiemmin avannut ulko-oven ja yrittänyt rekisteröidä aivoihinsa, mitä oli juuri tapahtunut. "No niin on!"

Jo viime tammikuussa ennen meidän talvista Suomen-reissua minulla oli lentoliput plakkarissa elokuun 13. päivälle, ja voi että oli vaikeaa pitää sen kokoluokan salaisuus, varsinkin tämän meidän hölösuisen järjestäjäporukan kesken! Salaisuutena matka kuitenkin pysyi, ja niinpä viime viikon tiistai-iltana seisoin meidän pikkujantterin kanssa lapsuudenkodin oven takana ja toivoin, ettei pyöreitä (huomenna!) täyttävä ukki saisi slaagia.

Meillä oli mitä parhainta matkaseuraa, kun bestis Kansas Citystä lensi myös Suomeen samoilla lennoilla.

Isosisko ei päässyt tällä kertaa valitettavasti mukaan, sillä hänellä alkoi ekaluokka juuri samoina päivinä, kuin me ylitimme Atlantin. Hänellekään emme voineet matkasta kertoa, sillä hän olisi toki sen lörpötellyt ukille Skypessä. Suruhan hänelle vähän tuli, kun ei päässyt mukaan, mutta ymmärsi onneksi syyn ja pyysi kertomaan mummolle ja ukille terveisiä. Onneksi daddy on pitänyt huolen, ettei neitokainen ole päässyt tylsistymään, vaan on järjestänyt jos minkälaista ohjelmaa.

Meidän kuusivuotias oli sitten vastaavasti suuressa viisaudessaan keksinyt, että hänen pitää nukkua daddyn vieressä, koska daddy ei ole tottunut nukkumaan yksin. Makuuhuoneesta löytyvällä telkkarilla ei varmaan ollut tämän ehdotuksen kanssa mitään tekemistä...

Viime maanantaina halailtiin lentokentällä, ja on se aina vain vaikeaa, kun joku jääkin liukuovien toiselle puolelle eikä lähde mukaan, vaikka nyt puhutaankin ihan mitättömästä kahden viikon erosta. Kysyn vaan, että miten me ikinä pärjättiin kaukosuhteessa?

Onneksi koneesta sai proseccoa.

Icelandair aloitti tänä vuonna Kansas Citystä suorat lennot Reykjavikiin, joten meidän matkustuaika väheni huomattavasti muihin/aiempiin reitteihin verrattuna. Siitä, kun lentokoneen renkaat irtosivat Kansas Cityn kamaralta ja tömähtivät Helsinki-Vantaalle meni alle 13 tuntia, kun normaalisti matkustusaikaan voi lisätä helposti viisikin tuntia.

Välilaskun aikana ehdittiin nauttia aamupalakin.

Lennot menivät yllättävän mukavasti, vaikka minulla oli päällä melkoinen flunssa, ja pieni mies ei olisi millään halunnut nukkua ekalla lennolla. Helsingin-lennolla taju tosin sitten lähti jo ennen kuin oltiin ilmassa, joten sain itsekin ummistettua silmät hetkeksi.

Velipojat tulivat hakemaan meidät lentokentältä, ja pikkukaveri simahti autoon melkein heti. Pelotti, että unirytmin kanssa tulisi samanlainen taistelu kuin talvellakin, mutta toisaalta hiljaisuudessa matkustaminen houkutteli enemmän kuin väsyneen matkustajan väkisin hereillä pitäminen. Lapinlahdelle on vielä pidempi matka, jos joku ärjyy ja karjuu vieressä.

Lopulta tyyppi nukkui noin puolet vajaan viiden tunnin matkasta ja pyysi päästä pois turvaistuimesta vasta Pöljän kohdalla, eli parikymmentä minuuttia ennen perille pääsyä. Ei huono!

Saatiin ukki yllätettyä varsin perinpohjaisesti, ja slaagiltakin vältyttiin. Pieni matkustaja tepasteli heti reippaasti sisälle ja otti kengät ja sukat pois. Ei ujostellut ollekaan, vaan napotti istua ukin sylissä vain hetki saapumisen jälkeen. Onneksi on Skype!

Ukki kävi vähän kirpputorilla...

Miehet ajelee mönkijällä.

No se pääsyy tälle meidän yllätysvisiitille oli iskän kuusikymppiset, joita juhlittiin männälauantaina. Takapihalle kohosi kaksi juhlatelttaa, joihin änkesimme 7 pöytää ja 50 tuolia, tarjoilupöydän ja baarin (ja karaokelaitteet...). Urakointi kannatti, sillä juhlaväki viihtyi, ja mikä tärkeintä, juhlakalulla taisi olla oikein mukava ilta.

Pihatöissä.

Ilman lapsityövoimaa ei olisi tullut valmista.

Vain vieraat puuttuvat.

Taidan ruveta floristiksi.

Baarihan se siinä.

Semmoinen (melkein) viikko! 

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 6. luukku

Koska aivot ovat melkoista sohjoa tässä vaiheessa itsenäisyyspäivää, ja originaalit ajatukset ovat suomalaisen graniitin alla, kopioin tähän alle Facebookiin klo 13:03 (21:03 Suomen aikaa) kirjoittamani synttäritoivotukset Suomelle:

Joka vuosi 6.12. on ikävä Suomeen, mutta tänä vuonna kaipuu on satakertainen. 

On tullut pohdittua kaikkea sitä, mikä meidät nykysuomalaiset on tähän onnekkaaseen tilanteeseen tuonut. Mitä esi-isät ja -äidit ovat käyneet läpi, jottei meidän tarvitse. Kuinka omat isovanhemmat ovat sodan jaloissa tarponeet. Kuinka Karjalasta on lähdetty pienenä poikana evakkoon. Mietin tänään ukkia, kun syön itse leivottuja karjalanpiirakoita. 

Kiitos siitä, että saan olla suomalainen ja kirjoittaa tämän suomeksi (ja puhua suomea lapsilleni, joista toinen aikoi opettaa tänään koulussa luokkakavereille suomalaisia sanoja, kuten "pissi" ja "kakka" -- onneksi lopulta päädyttiin "kissaan" ja "koiraan"...) Kiitos myös siitä, että saan olla ulkosuomalainen ja osaan arvostaa Suomea ihan uudella tavalla. Puhdasta luontoa, valkoista hankea, sinisiä järviä, puhumattakaan yhteiskunnan tukiverkostoista. 

Eräs karski poikatyttö Lapinlahdelta on vetistellyt tänään VASTA neljästi, joista VAIN kerran räkä poskella. Se Finlandia-hymni...

Finlandia-roskia oli silmissä vielä pari kertaa tuon kirjoituksen jälkeenkin (yhden kerran voin laittaa osittain sipulin pilkkomisen piikkiin!). Facebookissa kierrellyttä Evakon laulua en uskaltanut edes kuunnella, sillä edellisellä kerralla reilu kuukausi sitten Toni Wirtasen vaimonsa kanssa esittämä versio aiheutti sellaisen ugly cry -näytöksen, että ajattelin jättää tänään ihan suosiolla väliin.

Pelkäksi volinaksi tämä päivä ei kuitenkaan ole mennyt, vaan on meillä syötykin hyvin - karjalanpiirakoita, liha-lantturuukkua ja tuossa kohta vielä leipäjuustoa lakkahillolla, kunhan edelliset ruoat vähän laskeutuvat. Saunassa olen jo kerran käynyt, ja toisenkin lapsen simahdettua mennään uudestaan. Ja uudestaan. Ja ehkä vielä kerran uudestaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää, rakas Suomi. Olet hieno maa.

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 3. luukku

Meillä, kuten monessa muussakin amerikkalaisessa kodissa, on ollut tapana pystyttää joulukuusi olohuoneen nurkkaan kiitospäivän iltana, eli jo marraskuun loppupuolella. Tänä vuonna kuitenkin odotimme vähän pidempään, sillä hommasimme ensimmäistä kertaa tällä mantereella asuessa ihan oikean kuusen. Vielä viime joulunahan olohuoneen lattiaa peitti kulahtanut kokolattiamatto, eikä neulasten noukkiminen sen syövereistä innostanut juuri laisinkaan.

Luulen, että kuusi tuoksuu aika hyvältä, mutta varma en voi olla, sillä poskiontelot ovat täynnä mönjää. Onneksi muut aistit ovat sentään tallella. Onhan se kaunis, noin ilman koristeitakin. Ne ehtii ripustella myöhemminkin.

Virginianpihta (Fraser fir) ja minä teemme nyt tilaa olohuoneessa vielä yhdelle Fraserille, Jamie Fraserille nimittäin (ja kai vähän Clairellekin...), ja rupeamme katsomaan uusinta Outlanderia. Je suis prest.