Läheisriippuvuutta

Olen nähnyt viime aikoina paljon unia, joissa S on taas USA:ssa. Unet ovat olleet jotenkin todella ahdistavia, varsinkin, kun en ole unimaailmassa onnistunut saamaan S:ään minkäänlaista yhteyttä netin tai puhelimen välityksellä. Ja se aikaero... Yäh. Pois, painajaiset.

Todellisuudessahan kuitenkin onneksi herään ihan joka aamu S:n vierestä. Tässä samaisessa todellisuudessa S on ollut täällä jo vähän yli kolme kuukautta, ja lähtee vasta kesäkuussa käymään (siis vain käymään) kotimaassaan. Matkan kestosta emme ole vielä ihan varmoja, mutta kahden, kolmen erossaoloon pitää osata asennoitua. Kuulostaa varmasti todella hullulta, että muutamaan viikkoon pitäisi nyt muka jotenkin asennoitua, onhan sitä parhaimmillaan oltu erillään puolikin vuotta, vieläpä täysin erilaisissa olosuhteissa, mutta kyllä sitä näköjään tottuu tuon toisen läsnäoloon sen verran hyvin, että pari, kolme viikkoa erilläänoloa joskus ensi kesänä tuntuu vaikealta ajatukselta. Jo nyt, marraskuussa.

Ollaan aina oltu todella riippuvaisia toisistamme. Varsinkin silloin, kun saatiin lopulta ihan luvan kanssa pitää yhteyttä. Skype-yhteys oli päällä melkeinpä 24/7. Eihän me mistään järkevästä läheskään aina juteltu, kunhan vain nautittiin siitä, että toinen oli läsnä. Tavallaan.

Ja nyt sitä vasta ollaankin läheisriippuvaisia. Tai minä olen. En esimerkiksi osannut mennä viikko sitten yksin nukkumaan, kun S oli kavereidensa kanssa keilaamassa. Olisin lähtenyt mukaan (oli minut siis ihan kutsuttikin...), mutta päänsärky esti keilausretken. Nukkumaan tosiaan pääsin vasta, kun mies kotiutui reissuiltansa. Odottavan aika oli pitkä, vaikka ei sillä oikeasti edes pitkään mennyt. Onneksi tuota läheisriippuvuutta on havaittavissa tuossa toisessakin osapuolessa, niin ei ole itsellä ihan niin säälittävä olo.

Viikonloppuna meillä oli firman pikkujoulut, ja onneksi päästiin molemmat paikalle, läheisriippuvaisia kun ollaan. (Sanoinko sen jo?) Oli oikein hauskaa, ja S:kin sai juttukavereita ja suomen opettajia, kun työtoverit uskalsivat hieman rentoutua sen seurassa. Laulettiin karaokea, minä oikein etunenässä, vaikka sanoin S:lle ennen pirskeitä, että muistaa sitten kanssa estää minua laulamasta yhtään biisiä. Hyvin se tottelee. Not.

Jos S on oppinut suomea, niin olen minäkin uudistanut kielitaitoani. Sekametelisopan suuntaan nimittäin. En enää oikein tahdo muistaa, mitkä fraasit ovat oikeasti suomalaisia ja mitkä anglismeja. Mm. ei tee järkeä tunkeutuu suusta ulos valitettavan usein (vrt. makes no sense), puhumattakaan kaikista muista sekasikiöisistä sanoista ja sanonnoista, kas kun en osaa enää kumpaakaan kieltä, suomea tai englantia, kunnolla. Onneksi en alkanut kääntäjäksi.

Oho, olohuoneesta kävi käsky, että pitäisi vielä käydä treffaamassa yhtä jenkkivaihtaria ennen nukkumaanmenoa. Nyt tuli kiire.

Otetaan nyt kuitenkin loppukevennykseksi sellainen juttu, että meitähän onniteltiin jo tulevasta naimisiinmenosta. S:n serkku oli kuullut jostain, että ollaan menossa naimisiin. Voisikohan sama lähde kertoa minullekin lisätietoa esim. ajankohdasta ja hääpaikasta ja...

Myydään vähän käytetty kissa

Meidän uusioperhettä on koeteltu viime aikoina "tytärpuolen" toimesta. Lumi-kissa on ehtinyt mm. kaataa vettä läppärini päälle, jyrsiä itse tehdyn valoryijyn johdon poikki kahdesta kohtaa, pureksia television johdon pitsiksi, ja jo pelkästään tällä viikolla särkenyt minulle tärkeän matkamuistolasin ja purrut pöytälampun johdon poikki.

Paljonko tarjoatte?

Ei kai tässä muu auta kuin suojata kaikki mahdolliset johdot ja lopettaa oikeista laseista juominen. Asunnosta pitänee tehdä cat proof. Kissakarkoitekaan ei auta, ei ollenkaan. S on ollut vähän sitä mieltä, että tämä on hyvää harjoitusta lapsia varten, jos me joku päivä sellaisia onnistutaan saamaan.

Lumi on oikeasti ehkä maailman puheliain ja viihdyttävin kissa. Kun tulen töistä kotiin, alkaa ihan mieletön konsertti ja kilpajuoksu, eikä se lopu ihan hetkessä. Valitettavan usein kuitenkin paljastuu näitä "mukavia" yllätyksiä. Lumi on vielä vähän lapsi, tai ainakin teini-ikäinen, vuosia kun on mittarissa vasta alle kaksi. Silti en jaksa aina töistä väsyksissä tullessa ottaa näitä poikki olevia johtoja tai kastunutta elektroniikkaa ihan huumorilla.

Valkoinen vauhtihirmu.

Muistelen kaiholla omaa Niila-kissaa, joka on ollut mummolassa ns. hoidossa jo yli kaksi vuotta. Aika ehkä kultaa muistot, mutta en muista Niilan koskaan olleen tuollainen tuholainen. Ehkä Lumi kaipaisi enemmän virikkeitä, kun näköjään tylsyyksissään ja yksin ollessaan ehtii tehdä vaikka mitä tarpeetonta. Tapetit ovat onneksi vielä saaneet olla ihan rauhassa. *kop kop*

Musta mossottaja.

Eiköhän tästäkin "kriisistä" onneksi selvitä aika vähällä. Minulla ja kissalla on paljon enemmän erimielisyyksiä kuin minulla ja isännällä. Pitää vain olla entistä(kin) varovaisempi näiden omien tavaroiden suojaamisessa. Kun saisi vielä pari vuotta kestämään nämä nykyiset roippeet, niin päästään ostamaan ihan uusia tuolla toisella mantereella. Ja sitten on Lumilla vielä enemmän tuhottavaa.

Political Action

Seurattiinko teillä viime viikolla USA:n presidenttikilpaa? Meillä seurattiin. Seurattiin niin innolla, että tämä työläinen ei oikein ehtinyt nukkua ennen puoli kuuden herätystä. Herätyskello soi tasaisesti parin tunnin välein, jotta S pysyisi varmasti kärryillä kulloisestakin äänestystilanteesta. Pelkkä presidenttikisa ei kiinnostanut; se kun ratkesi jo melko aikaisessa vaiheessa. Sen lisäksi nimittäin jännitettiin mm. homoavioliittojen kohtaloa ja aborttilakeja. Jännättävää siis riitti.

S:lle tuntui olevan ihan sama, kummasta leivottiin presidentti, kun mitään suurta mullistusta ei kuitenkaan tule tapahtumaan, vaikka changea paljon iskulauseena käytettiinkin. S sanoi olevansa vain tyytyväinen, että vaalit ovat ohi. Se tuntui elävän vähän siinä toivossa, että poliittinen kysymystulva pienenisi huomattavasti nyt vaalien jälkeen, sillä kysymys "Do you like Bush?" on kuultu jo ihan tarpeeksi monta kertaa.

Vaan nytpä kysymystulva on kahta suurempi. Jos suomalaiset tai muut vaihtarit eivät kysele Obamasta, S:n kotimaiset kaverit ja perhe kyllä kyselevät. Kuuntelin sunnuntaina, kun S:n sisko (joka muuten saa tyttövauvan maaliskuussa!) pauhasi vaaleista. Keskusteltiin vähän siitä, miten amerikkalaisten imago ehkä parani hieman vaalituloksen myötä näin eurooppalaisesta näkövinkkelistä, ja siitä, miten suuret mittasuhteet tämä historiallinen tapahtuma on tuolla rapakon takana saanut. Siellä taitaa olla vielä melkoinen vaalihuuma päällä, vaikka itse äänestyksestä onkin jo reilu viikko.

Se, mikä parituntisesta vaalikeskustelusta jäi päällimmäisenä mieleen, oli kuitenkin pieni kertomus S:n siskon miehen äänestysreissusta. Miehen vieressä äänestämässä ollut nainen oli kysynyt, pitääkö äänestyslipukkeen toisellekin puolelle kirjoittaa jotakin. Lapun alalaidassa kun oli lukenut "Turn over to continue voting." Honest mistake.

No se niistä vaaleista. Mitäs muuta meille kuuluu? Ainakin on katseltu paljon elokuvia. Viime aikoina on nähty mm. sellaisia laatuelokuvia kuin Starship Troopers 3 ja Harold & Kumar. Tosin jälkimmäinen jätettiin kesken, kun myötähäpeän tunne kasvoi liian suureksi. Tuo ensin mainittu sinniteltiin kuitenkin loppuun asti, vaikka tiukkaa tekikin. On onneksi katsottu semmoisia ihan oikeasti hyviäkin elokuvia, kuten Tropic Thunder ja uusin Bond. Toimintaa isolla t:llä.

Olen huomannut sellaisen jutun, että nyt pitää jo vähän varoa, mitä salaisuuksia S:n kuullen suustaan suomeksi päästää. Se tunnistaa sanoja sieltä täältä ja keksii aika helposti, mistä puhutaan. Toki sanavarasto on vielä aika pieni, mutta kyllä niistä varaston sanoista jo ihan kokonaisia lauseitakin pystyy muodostamaan. Minua meinaa aina ihan väkisin hymyilyttää, kun käydään yhdessä kaupassa tai jossakin ravitsemusliikkeessä. "Moi", "terve", "kiitos" ja "kaksi kaljaa" ovat jo jokapäiväisessä käytössä. Ainakin nuo kolme ensimmäistä.

Tiesittekö muuten, että lähtiessä voi sanoa "ei terve"?

We Are All Disturbed!

Huh, kun kirjoituspaussi ehtikin venyä pitkäksi! Toivottavasti ette ole vielä ehtineet hylätä tätä laiskiaista. Mutta onpa minulla ihan päteviä syitäkin tähän päivitystaukoon. Niistä lisää ihan pian.

Yleisenä katsauksena todettakoon, että hyvin tyytyväisiä ollaan edelleen tähän nykytilanteeseen. Ollaan laitettu kotia edelleen enemmän omannäköiseksi, ja ehdinpä minä jo laittaa parvekkeelle vähän valoakin pimeyttä vähentämään ja tunnelmaa luomaan. (Jouluvalopoliisit eivät pääse sanomaan mitään, kun nehän ovat tietysti tunnelmavalot! Jotka sitten kylläkin ylennetään ensi kuussa jouluvaloiksi...) Tämä asunto on nyt oikeasti semmoinen pesä, kun iltaisin voi poltella kynttilöitä ja katsella kaupunginvaloja.

*****

Viime viikolla huomattiin kulttuureissamme ja kasvuympäristöissämme melkoisia eroja. Pienehkön kotikuntani koululle ilmestyi eräs aamu pommiuhkasta kertova lappunen. Minä tietysti vähän kauhistelin tätä nykymaailmanmenoa, kun en minä ainakaan pelännyt pommeja pienenä koululaisena. Namusetiä korkeintaan. (Ja on sitä muka jo vanha, kun voi puhua nykynuorisosta...) S vain hymähti ja sanoi, että heillä pommiuhkat olivat lähinnä suhteellisen helppo tapa saada vapaapäivä koulusta. Onneksi täällä Savon sydämessä ei ainakaan vielä olla menty siihen, että uhkaukset ohitettaisiin olankohautuksella. Kun "sattuuhan näitä".

*****

No mutta sitten ne kiireet, jotka ovat muka estäneet päivittelyn: reissut! Lähinnä ollaan kylläkin matkusteltu ja ajeltu entisen ja nykyisen kotikunnan väliä, mutta nyt viikonloppuna päästiin jo vähän pidemmällekin. Ensin piti toki juhlia Halloween pois alta...

Oltiin rokkistaroja. Tai ainakin Rock Band -staroja. Ei jaksettu innostua pukuleikeistä niin paljoa, että oltaisiin vietetty viikkotolkulla aikaa kostyymien kehittämiseen, joten käytiin sitten perjantaina töiden jälkeen Tiimarissa ostoksilla. Ja siitä se ajatus sitten lähti, kun ei ennen sitäkään mitään oltu keksitty. Ostettiin minulle peruukki, S:lle vahvaa hiusgeeliä ja tussi "tatuointeja" varten.

Katu-uskottavuus ennen kaikkea.

Artisti ei jaksanut näköjään värittää kunnolla.

Sen verran rauhallisesti piti Halloweenia juhlia, että seuraavana aamuna oli oltava valmis lähtemään pienimuotoiselle autoretkelle. Päätettiin kuitenkin käydä keskustassa katsomassa meininkiä. Kuin ihmeenkaupalla S löysi jostain ventovieraita paikallisia, jotka innostuivat puhumaan englantia oikein kunnolla. Yksi seurueen tytöistä kysyi minulta, seurustellaanko me. Kun vastasin myöntävästi, tyttö sanoi: "No älä päästä karkuun! Sehän näyttää ihan Jack Sparrow'lta!"

Jack Sparrow ja minä käytiin aamulla hakemassa pikkuveikkonen rautatieasemalta, kun tarkoitus oli tosiaankin lähteä sinne reissuun. Pakkauduttiin autoon ja ajettiin kivassa lumi-/räntäsateessa Espooseen. Oli aika mahtavaa nähdä pitkäaikaista käNppistä! We had a great time, sis!

Vaikka etelään suuntaamiseen olisi riittänyt syyksi helpostikin tuo yökyläily, niin varsinainen syy ekspeditioon oli Disturbedin sunnuntainen (eli eilinen) keikka. Eikä Disturbed jättänyt kylmäksi! Shinedown kävi ensin lämmittelemässä yleisön kunnialla, vaikkakin homma meni ehkä vähän liikaa yleisön käskyttämiseksi. Kuultiin kuitenkin kaikki tärkeimmät kipaleet, joten reippaasti plussalle jäätiin.

Mutta entäs se Disturbed! Voi morjens! Vaikka istuttiinkin nosebleed sectionilla, niin tunnelma taisi nousta siellä ylhäälläkin katosta läpi, saati sitten permannolla. Bändi tuntui viihtyvän lavalla, keikka kun oli Euroopan-kiertueen viimeinen. "We knew there was a reason we saved the best for last!" Niin, aika sanaton tässä vielä on. Eilinen oli mahtava päivä.

Siellä oltiin. Oli siellä pari muutakin.

Onneksi en ole sanaton ihan kirjaimellisesti, vaikka yöllä pelkäsinkin jo vähän äänen puolesta. Flunssasta jäi jonkinmoinen jälkitauti päälle jylläämään, kun ääni on koko ajan vähän käheä ja korvat aranpuoleiset, eikä tuo eilinen rääkyminen varmasti auttanut asiaa kovin paljoa. Onneksi kuumekierre kuitenkin loppui. Nyt voi taas nauttia normaalista, suht' terveestä arjesta.

P.S. Vielä tänäänkin on jaksettu nauraa eräälle tyypille, joka mölähti jo parin ensimmäisen Disturbed-kappaleen jälkeen "We want more." Ja sen jälkeen tasaisin väliajoin ihan sinne keikan loppuun asti. Lausuntahan oli tietysti juuri sitä, mitä humalaiselta keski-ikäiseltä mieheltä voi odottaa.