007 ja lupa ajaa

Sain otettua itseäni viimeinkin sen verran niskasta kiinni, että ajoin puolilta päivin DMV:lle ja menin kokeilemaan onneani paikallisen ajokortin hankinnassa. Tämä on sinänsä historiallista, että kansainvälinen ajolupani (joka on muuten täysi pahvinen vitsi) on voimassa toukokuulle asti. Yleensä olen todella lahjakas viivyttelemään kaikki tekemiseni viimeiseen mahdolliseen hetkeen, ja nyt jäi näin paljon pelivaraa!

Tiesin, että ajokortin saamiseksi pitää läpäistä kirjallinen koe, ajokoe, ja näöntarkastus. Tämähän minua tietysti pikkuisen ärsytti, sillä S olisi saanut Suomessa paikallisen kortin viemällä kansasilaisen korttinsa poliisilaitokselle ja maksamalla muutaman kympin. Voisin siis yrittää selittää tätä vitkuttelua yhden naisen protestilla tätä suurta vääryyttä kohtaan, mutta kyse oli kyllä ihan aidosta laiskuudesta.

Uskaltauduin virastoon sisälle vähän ennen yhtä. Ladoin tiskiin tarvittavat dokumentit, eli kaksi henkilöllisyystodistusta (minun tapauksessani passi ja green card), sosiaaliturvatunnukseni ja todisteen siitä, että osoitteeni on Kansasissa (tiliote). Paikalla oli siihen aikaan enemmän virkailijoita kuin asiakkaita, joten homma eteni melko nopeasti. Pääsin näöntarkastukseen ja maksun suoritukseen (29 dollaria koko lystistä!) ihan muutamassa minuutissa, ja kun kumpikin oli hoidettu kunnialla, oli kirjallisen kokeen vuoro.

Koe koostui 25:sta monivalintakysymyksestä, joista vähintään kahteenkymmeneen piti vastata oikein. Itse missasin kolme, ja virheet olivat kyllä typeriä, sillä kysymykset olivat melko helppoja. "Mitä STOP-merkki tarkoittaa?" Virkailija tarjosi mahdollisuutta käydä väärät vastaukset kanssani läpi. Kieltäydyin kohteliaasti.

Seurasi pisin odotusjakso koko reissullani. Odottelin ajokokeeseen pääsyä ehkä jopa kymmenen minuuttia. Lopulta piskuinen ja topakka filippiiniläissyntyinen täti pyysi minua ohjaamaan hänet autolleni. Koe alkoi vilkkujen, jarruvalojen ja riikkarin testauksella. Kun kaikki oli todistettavasti kunnossa, päästiin liikkeelle. Jännitin etukäteen vähän Hyundailla ajamista, sillä nelivaihteisen mikroauton a.k.a. Toyota Tercelin jälkeen isompi ja pehmeämmin käsiteltävissä oleva auto tuntui hieeeman vieraalta. Onneksi oltiin keveän kytkimen kanssa hyviä kavereita, joten moottorin revittelyä ei tarvinnut hävetä. Olisin toki halunnut ajaa kokeen tutulla pikku-Terkulla, mutta palava check engine -valo ja puuttuvat ovenkahvat eivät välttämättä olisi antaneet parasta mahdollista ensivaikutelmaa.

Itse ajokoe oli helppo. Ottaen huomioon, että DMV-virasto sijaitsee parin kilometrin päässä meidän asunnosta, niin pääsin huristelemaan suhteellisen tutuissa maisemissa. Enimmäkseen virkailija ajelutti minua ja itseään hiljaisilla sivuteillä, ehkä noin kymmenen minuutin ajan. En ilmeisesti tehnyt yhtään virhettä, koska niistä ei tullut mitään mainintaa. Muille autoilijoille tuli kritiikkiä sitten siitäkin edestä. "What an idiot!"

Viimeinen ja kaikista pelottavin etappi oli valokuvan ottaminen. Ainakin tuon minulle mukaan tulostetun väliaikaisen kortin perusteella en välttämättä ollut kuvassa ihan niin edustava, kuin olisin halunnut olla. No, kuuden vuoden päästä uudestaan sitten.

Täkäläiseen ajokorttiin tulee aika paljon kortin omistajan tietoja, ainakin verrattuna suomalaiseen vastineeseensa. Syntymäajan ja (kohta vanhentuvan) osoitteen lisäksi näkyville laitetaan silmien väri, pituus ja paino, jotka hakija itse ilmoittaa. Painon heitin aika lonkalta, sillä vastauksen piti luonnollisesti olla paunoina. Taisi mennä vähän yläkanttiin, mutta jäipähän varaa syödä ylimääräisiä hampurilaisia ja wingsejä, nam.

Kaikilta hakijoilta kysytään myös, haluavatko he olla mahdollisia elintenluovuttajia. Oma vastaukseni oli kyllä, joten lopulliseen korttiin tulee siitä merkintä. Aika hieno systeemi, minun mielestä.

Saa onnitella, hei!

Mustaa huumoria

Illalla on tiedossa hupia ja huutonaurua, sillä Lewis Black esiintyy The Midland Theaterissa loppuunmyydylle salille. Yleisön joukossa tulee olemaan myös allekirjoittanut ja allekirjoittaneen mies. S on nähnyt Blackin ennenkin, mutta minulle tämä on ihan ensimmäinen kerta. Olen vähintäänkin yhtä innoissani kuin S, joka muuten eilen unohti, että keikka on tänään.

Talojutuista sen verran, että irtisanottiin meidän asunto toissapäivänä. Näin luottavaisia tulevan muuton suhteen siis ollaan. Asunnon irtisanominen ei tosin oikein tahtonut sujua ongelmitta, sillä täällä on tapana tehdä määräaikaisia sopimuksia, ja kas kun meillä sattuu olemaan 13 kuukauden sopimus, niin sitä ei jostain syystä kuulemma olisikaan voinut katkaista ennen määräajan (heinäkuun loppu) päättymistä. Onneksi kukaan ei muistanut meille sopimusta tehdessä tästä kertoa, joten päästiin livistämään kuin koira veräjästä, ja nyt meillä on vajaa kaksi kuukautta aikaa kerätä kimpsut ja kampsut ja muuttaa omaan kotiin. Toivottavasti kyse on enemmänkin viikkojen kuin kuukausien odottamisesta.

Kun käytiin talolla maanantaina tarkastuksen yhteydessä, huomasin, että piha vaatii pientä ehostusta. Olisin halunnut lähteä haravan ja puutarhahansikkaiden ostoon siltä seisomalta, mutta ajattelin kuitenkin odottaa. En minä nyt kuitenkaan haravoinnista niin paljon pidä, että jonkun toisen pihaa ilmaiseksi rapsuttelisin. Eipä sillä, että siitä oikeastaan muutenkaan pitäisin, mutta jotenkin oman pihan laittaminen kuulostaa vielä nyt kivalta ajatukselta. Katsotaan, miten nopeasti mieli muuttuu. Veikkaisin, että aika nopeasti.

Laitetaanpa tähän nyt perjantain kunniaksi vielä lisää lapsille sopimatonta huumoria. Tämä jaksaa naurattaa aina!

Paria askelta lähempänä taas

Sitähän minä vain tulin pikaisesti sanomaan, että talohommat ovat aika hyvällä mallilla. Hyväksyttiin myyjän vastatarjous viime viikolla, joten laitettiin vähän nimiä erinäisiin papereihin ja saatiin pyörät pyörimään. Käytiin eilen talolla tarkastajan kanssa, eikä topakanoloinen mies löytänyt mitään suurempia vikoja (joitain ikkunanpuitteita pitää maalata uusiksi jne.). "I'm quite impressed", se sanoi vielä lähtiessään.

Seuraavaksi odotetaan pankin arviota talosta (haluavat varmistaa, että ovat lainaamassa sopivan summan talon arvoon nähden) ja myyjän puolelta joidenkin paperihommien viimeistelyä. Jos oikein hyvin käy, päästään muuttamaan ennen kuin lähdetään treffaamaan vanhempia Chicagoon. Olisihan se aika paljon mukavampi majoittaa väsyneet Atlantin ylittäjät omaan (pankin) taloon kuin melkoisen ahtaaseen vuokra-asuntoon, kunhan Kansas Cityyn asti päästään.

Ihan ekaksi taidan ostaa lekan, jos vaikka keksisin sille jotain käyttöä...

Nyt on hypättävä kuntopyörän selkään, jos meinaan ehtiä lounastreffeille. Buffalo Wild Wings kutsuu, yummm.

Mirror, Mirror on the Wall

Me taidettiin löytää se oikea.

Kierrettiin sunnuntaina aika monta taloa läpi. Ensimmäinen talo kolahti ja kovaa. Nykyiset omistajat olivat pistäneet talon uuteen uskoon sisältä ja ulkoa, ja hintakin oli varsin edullinen. Olin jo melkein muuttamassa kamojani sinne, kun tajuttiin tarkistaa, minkä koulun piirissä talo sijaitsee. Pikainen mielipidekysely lähti S:n äidin ja siskon suuntaan (ovat opettajia), ja vastaukseksi tuli "Hell no!".

Kaksipuoleinen puutakka olisi ollut aika kiva.

Käytiin katsomassa siinä sitten muutama talo, vähän karvas maku suussa. Mikään ei tuntunut läheskään yhtä hyvältä kuin se ensimmäinen, kunnes S rakastui.

Kun S rakastuu, on tosi kyseessä. Minä en ollut ihan yhtä vakuuttunut talon erinomaisuudesta, sillä kellarikerros, johon S itse asiassa taisi eniten rakastuakin, oli viimeistelemätön, eikä pihalta löytynyt aitaa kuin kahdelta sivulta. En myöskään rakastunut keittiön seiniin (tummanvihreät), makuuhuoneen ja kylppärin seiniin (baby blue), enkä varsinkaan melkein kaksikerroksiseen peiliin portaikossa.

Kerro kerro kuvastin, miten pesen sinut, tai miten saan sinut pois seinältä?

Mutta sitten ne positiiviset jutut! Talo on melko uusi (2001) ja hyvässä kunnossa. Pohjapiirustus on järkevä ja avara, ja ainoat haitat ovat kosmeettisia, pienellä vaivalla ja suht' vähällä rahalla korjattavissa. Talo sijaitsee todella hyvällä alueella, ja asuinalueella on iso uima-allas, joka on asukkaiden yhteisessä käytössä. Suits me, sir!

Se, mihin taisin ihastua oikeastaan eniten, on energiaa säästävät ikkunat! Tässä asunnossa minua on häirinnyt ihan tuhottomasti se, että ikkuinoista ja ovesta tuulee sisälle, vaikka ne olisivat kiinni. Samalla ollaan lämmitetty harakoita kylmillä ilmoilla ja hytisty itse sisällä villasukat jalassa. Tuommoiset hyvin tiivistetyt tuplaikkunat olisivat aika luksusta!

Ei tuo poreammekaan mikään hirveän iso miinus ole...

Laitettiin eilen tarjous menemään. Tai niin me luultiin vielä tuossa tunti sitten. Myyjän kiinteistönvälittäjä oli soittanut meidän välittäjälle ja ihmetellyt, ollaanko me päätetty olla jättämättä tarjousta. Selvisi, että meidän agentti oli laittanut nivaskan menemään väärään faksinumeroon! No, nyt paperien pitäisi olla perillä, eli taas odotellaan.

En usko, että myyjä hyväksyy ensimmäistä tarjousta, joten todennäköisesti tässä hinataan hintaa ja myyntiehtoja vielä suuntaan jos toiseenkin. Jos (ja toivottavasti kun!) tarjous hyväksytään, meillä on kymmenen päivää aikaa käyttää omaa tarkastajaa paikalla, ja jos jotain puutteita löytyy, voidaan taas hilailla hintaa alas, pyytää myyjää korjaamaan vika, tai jättää koko homma sikseen.

Ideaalitilanteessa meillä olisi avaimet kädessä ensi kuussa. Vielä en kuitenkaan uskalla nuolaista. Voi nimittäin olla, ettei tipahdakaan.

Taloa mä metsästän, tahdon saada suuren (mutten liian suurta)

Olin ajatellut makoilla sängyssä tänään vähän tavallista pidempään, sillä viime yö meni vähän levottomissa merkeissä. Eilinen ilta vissiin vei mehut mennessään; käytiin tutustumassa viiteen potentiaaliseen taloon. Tämä aamu kuitenkin alkoi tsunamiuutisilla, joten unihiekka katosi silmäkulmista melko pian. Hereillä ollaan.

Jos tuijotellaan omaan napaan hetki, niin voitaneen puhua meidän taloprosessista. Käytiin eilen tosiaan katsomassa taloja ensimmäistä kertaa, eikä se oikea vielä osunut kohdalle. Nähtiin toki oikein näppärännäköisiä taloja, mutta jokaisesta puuttui jotain. Tai no, yhdessä oli kaikkea, liikaakin.

Meidän kokoama vaatimuslista näytti ennen kierrosta tältä:

• Avoin keittiö + olohuone
• Suuri kellarikerros (finished or unfinished)
• Autotalli (vähintään kahdelle autolle)
• Vähintään kolme makuuhuonetta
• Vähintään kaksi kylpyhuonetta
• Tarpeeksi hajurakoa naapuriin
• Tilaa takakuistille/terassille, jos sellaista ei valmiiksi ole

Lisävaatimuksia hintahaarukan yläluokan taloille:

• Vähintään neljä makuuhuonetta
• Vähintään kaksi ja puoli kylpyhuonetta (puolikas kylppäri on tuttavallisemmin vessa)

Toivelistalta löytyvät sitten:

• Kokolattiamattovapaat oleskelutilat (makuuhuoneissa matto saa olla)
• Aidattu takapiha
• Uima-allas naapurustossa
• Ylimääräistä askartelutilaa autotallissa
• Suuri huonekorkeus olohuoneessa ja/tai kellarikerroksessa
• Kiva master bath (suuri kylpyamme ja erillinen suihku)

Näistä ei olla turhan tarkkoja:

• Erillinen ruokasali
• Ylimääräinen olohuone

Eilen nähtiin monta split level -taloa (puolitoista kerrosta), joissa oli kyllä avoin keittiö ja olohuone, mutta olohuone oli jokaisessa pieni. Näissä taloissa myös kellarikerros jää pieneksi, joten aika ahtaanoloisia olivat. Kaikki muut vaatimukset ja jopa osa toiveista täyttyivät, mutta me ei taideta vielä tässä vaiheessa antaa periksi avarasta pohjapiirustuksesta.

Yksi katselemistamme taloista (kaksi kerrosta, neljä makuuhuonetta, kaksi kylppäriä) vaikutti netti-ilmoituksen perusteella varsin lupaavalta:

Great opportunity to earn sweat equity. Home needs paint, carpet, and some TLC. Similar home with same floor plan in neighborhood is on the market at $210,000. Walk to elementary school and neighborhood pool. Large dormer bedroom. Some work started in basement.

Talo olisi tarvinnut pikkuisen enemmän kuin maalia, uudet kokolattiamatot ja vähän tender loving carea. Jo ulkopuolelta huomattiin, että ikkunanpuitteet olivat lahot, seinät tarvitsisivat uuden maalikerroksen, ja kattokin pitäisi luultavasti uusia.

Sisällä koettiin lisää yllätyksiä. Alakerrassa oli sattunut vesivahinko, joten keittiön hieno puulattia oli pilalla, ja olohuoneen kokolattiamatto luultavasti homeessa, ainakin hajusta päätellen. Keittiöstä puuttui kaapinovia ja kaapinovista kulmia. Lattia oli lakaistu, mutta roskaläjä oli jätetty nurkkaan lojumaan.

Yläkerrassa oli useammassakin seinässä reikä. Monesta huoneesta puuttui ovi. Kellarikerroksessa oli todellakin tehty jonkin verran töitä; nähtävästi tavoitteena oli ollut rakentaa sinne yksi makuuhuone ja yksi kylpyhuone lisää. Remontoijat olivat jättäneet jälkeensä paljon maalipönttöjä ja jopa pahvisen limsamukin pilleineen.

Kun otetaan huomioon, että talosta pyydettiin melko älytöntä hintaa sen kuntoon nähden, niin eipä tarvinnut miettiä kovinkaan kauaa, haluttaisiinko jättää tarjous. On oikeasti aika harmillista, että talo on mätänemässä sijoilleen, sillä se on rakennettu vuonna 2000, ja pohjapiirustus olisi ollut meille varsin mieluinen.

Viimeinen tsekkaamamme talo olikin sitten oikeastaan enemmänkin kartano. Kaksi kerrosta, viisi makuuhuonetta, neljä ja puoli kylpyhuonetta, kolmen auton autotalli, täysin viimeistelty kellarikerros, jossa on oma pikkukeittiö ja kunnon kotiteatteri. Keittiön, erillisen ruokasalin ja olohuoneen lisäksi talosta löytyy hearth room, family room ja great room. Eli periaatteessa kolme ylimääräistä olohuonetta.

Suuren kokonsa lisäksi (meidän koko kämppä mahtuisi varmaan master bathroomiin ja vaatehuoneeseen) talosta löytyi myös kosteusvaurioita, järkyttäviä tapetteja, päivitystä vaativa keittiö ja kissankusiset valkoiset kokolattiamatot (joka kylpyhuoneissa!). On aika hullua, että meillä olisi nippanappa varaa ostaa tuo pikkutönö, mutta ei missään nimessä varaa asua siellä. Kun neliöitä on 347, niin lämmitys- ja ilmastointikulut ovat varmastikin melko astronomiset. Sitä paitsi pelkkien kosteusvaurioiden korjaaminen maksaisi arviolta 18 000 dollaria, eikä meillä nyt välttämättä ole tuommoisia pikkurahoja lojumassa sukanvarressa, joten poistuttiin takavasemmalle, suut ammollaan, toki.

Eilisen retken jälkeen lisättiin pari juttua meidän toivelistalle:

• Kaksi kerrosta
• Tarpeeksi pieni pinta-ala, jotta talossa voisi liikkua huolettomasti ilman karttaa

Meillä olisi tarkoitus käydä seuraavalla talokierroksella sunnuntaina. Toivottavasti muistetaan ottaa silloin kuviakin, eikä vain möllötetä haavit auki.

*****

Tähän kohtaan kuuluisi sadas fakta, mutta taidanpa jättää sen odottamaan sitä hetkeä, kun keksin jonkun mehukkaan paljastuksen itsestäni. Auttakaa!

Not So Funny Meow, Is It?

Kaikkihan lähti siitä, että lupasin S:lle synttärilahjaksi tatuoinnin, kun en muutakaan siihen hätään osannut antaa. Mies oli puhunut sellaisen hankkimisesta jo pitkään, muttei ollut koskaan keksinyt, mitä haluaisi ihoonsa pysyvästi hakkauttaa.

Chaosin nukuttua pois S hoksasi, että hän haluaisi jonkinlaisen muistotatuoinnin, vaikka epäilikin kavereidensa kutsuvan häntä sen jälkeen gayksi. Nettiä selailemalla miekkonen löysikin pian kuvan, joka muistutti häntä meidän pikkukaverista, ja päätös varata tatuointiaika syntyi sillä kertaa.

Toki tatuointikärpänen puraisi minuakin. Minua oli jo pidemmän aikaa häirinnyt jalkapöydässä olevan kissatatuoinnin epäkeskeisyys, joten halusin tasapainottaa sitä pikkuisen. Itse tatuointikin oli jo pikkuisen elähtänyt, ja Niila-kissa oli antanut sille silmät vetäisemällä mukavan arven kissan pään halki.

Minä halusin jatkaa crazy cat lady -teemaa ja ottaa jalkapöytään pysyvän muiston pikkumiehestä. Päädyin lopulta timburtonmaiseen puuhun, johon artisti piilottaisi nimen Chaos. Selitin tatuoijalle toiveeni, ja päästiinkin todella hyvin yhteisymmärrykseen uniikin tatuoinnin tyylistä.

Itse artiste oli myöhässä meidän maanantaisesta tapaamisesta noin tunnin verran, jonka jälkeen odotettiin vielä, että hän käy "yhdellä" savukkeella kavereidensa kanssa ulkona. Hermojen venyttäminen ja hampaiden yhteenpureminen oli kuitenkin sen kaiken arvoista, sillä miehen työnjälki ja ammattiylpeys olivat huippuluokkaa. Ei ole ihme, että nettiarvosteluissa kyseistä liikettä hehkutettiin aika lailla.

Ammattiylpeys tuli varsin hyvin esiin siinä vaiheessa, kun pyysin miestä korjailemaan olemassa olevaa tatuointiani. Hän sanoi, ettei yleensä koske muiden tekemiin töihin, mutta tässä tapauksessa tekisi poikkeuksen, sillä vanha tatuointi sijaitsee uuden tekeleen vieressä, ja joku saattaisi erehtyä luulemaan, että kissa on hänen tekemänsä. Niinpä tyyppi surautti koko vanhan tatskan uusiksi, eikä edes veloittanut siitä lisähintaa.

Tästä lähdettiin liikkeelle...

...ja tähän päädyttiin. Havaittavissaa pientä punoitusta.

Pahoittelut taas kerran kännykuvien suttuisuudesta. Milloinkahan sitä muistaisi ottaa oikean kameran mukaan?

"You ready?"

S:n ensimmäinen ja tuskin viimeinen tatuointi.

S:n jalka on jo oikeastaan täysin parantunut, mutta ihan samaa ei voi sanoa meikäläisen räpylästä. Puu vaati sen verran paljon piirtämistä, että koko jalkapöytä turposi jo samana iltana aika naurettavaksi möykyksi, eikä ole palautunut vielä täysin ennalleen. Kävellessä tuntee, kuinka jalan iho hölskyy ihanasti edestakaisin. Kengän jalkaanlaittaminen on silkkaa riemua. (Ekan tatuoinnin jälkeen taisin mennä samana iltana baariin, varmaan vielä korollisissa saappaissa...)

Olin pienestä asti luullut, että minulla on korkea kipukynnys, koska eräs lääkäri sanoi kerran niin (lekuri ei uskonut, että olkavarteni on murtunut ja sen vuoksi nosteli kättäni yläilmoihin ja käski kurottelemaan kohti taivasta; en valittanut, vaikkei käsi totellutkaan käskyjä). Jalkapöytä on kuuleman mukaan yksi kivuliaimmista paikoista tatuoida, mutta koska en muustakaan tiedä, niin sanoisin, että ei se paha ole. Tämänsuuruisen taiteellisen operaation jälkeinen aika onkin sitten ihan eri juttu, ja olenkin vinissyt tässä pari päivää, koska en ole voinut kävellä kunnolla. Että se siitä korkeasta kipukynnyksestä!

No, jos ihan totta puhutaan, niin eniten tässä "toipumisessa" tekee kipeää se, etten ole päässyt kuntoilemaan. Olen yrittänyt olla reipas ja polkea crossaria tai kuntopyörää kolmisen varttia neljä-viisi kertaa viikossa, ja nyt tällä jalalla polkeminen on melkoisen puhkimisen takana. Usvan lenkityskin on tällä hetkellä aika minimaalista, koska jalka ei meinaa mahtua kunnolla mihinkään kenkään, joten Lumi on saanut meidän virtakimpulta kunnolla kyytiä. Onneksi olen sopivasti nyt myös pikkuköhässä, joten kuntoilutauko voitaneen antaa anteeksi. Samoin kuin kaikki mässäilyt...

Viimeistelin muuten crazy cat lady -vibat maksamalla tatuoinnit luottokortilla, jossa on tämä hassu nassu:

Niila. Kuva on otettu samana iltana, kun sain tietää pääseväni vaihtoon.

*****

Fakta #99: Olen asunut Lapinlahdella, Vaasassa, Kuopiossa, Emporiassa ja Missionissa. Muuttoja on kertynyt pikaisen laskutoimituksen mukaan 12. Tänä keväänä/kesänä muuttoluku kasvaa yhdellä, ja luultavasti saadaan uusi kaupunkikin listalle!

Jotain uutta, jotain vanhaa

Viikonloppu alkoi aika mainiosti. Pankki oli päättänyt uskaltaa (alustavasti, pre-approved) antaa meille rahaa taloa varten. Olo oli yhtä aikaa epäuskoinen ja onnellinen. Näillä näkymin ollaan siis talonomistajia tässä kevään mittaan!

Lauantaina tehtiin chiliä (con carne) ja kutsuttiin S:n ensi kuussa synnyttävä sisko ja kohta kaksivuotias siskontyttö kyläilemään. Meikäläisen orastavaa vauvakuumettahan ei taas yhtään helpottanut kikkarapäisen taaperon kanssa leikkiminen ja vielä äitinsä masun suojissa kellivän tyypin potkujen tunteminen. Sisko jätti vielä syöttötuolinkin meille, ettei sitä tarvitsisi kuljettaa edestakaisin. Kuinka söpöä on pikkuinen syöttötuoli tuolla keittiön nurkassa? Aww...

Lauantai-iltaan mahtui myös muunlaista actionia. Katsottiin House Huntersia (haha!) yläkerrassa, kun telkkari sanoi yhtäkkiä POKS. S:n ainakin kolme tonnia painava ensimmäisen sukupolven HD-telkkari sanoi sopimuksensa hyvin äänekkäästi irti ja päästipä ilmoille vielä kaiken lisäksi melkoisen mojovat kärynneen elektroniikan hajut. Onneksi savua tai liekkejä ei näkynyt, joten suuremmilta vahingoilta vältyttiin.

Selviteltiin sitten siinä yötä myöten, mihin tuollaisen rotiskon voisi viedä kierrätettäväksi. Jo pelkän elopainon perusteella pystyttiin päättelemään, että käyttökelpoista materiaalia telkkarista saisi vielä pihalle. Iloksemme huomattiin, että paikallinen jätti-Gigantti Best Buy voisi hoitaa kierrätyksen puolestamme 10 dollarin maksua vastaan, ja me saisimme vastaavasti 10 dollarin lahjakortin heidän myymäläänsä.

Sunnuntai pyhitettiin tällä kertaa uuden telkkarin metsästykselle (mieheni on nörtti ja sen takia melkoisen tarkka elektroniikastaan) ja tanssiaisasujen etsimiselle. Meillä on parin viikon päästä edessä niinkin hieno juhlatilaisuus kuin Pony Keg Prom, johon kaikkien tulisi pukeutua juhlan vaatimalla tavalla (eli mahdollisimman mauttomasti). Aktiviteettajakin löytyy, sillä meidän jaetaan joukkueisiin, jotka kilpailevat siitä, kuka tyhjentää ensimmäisenä neljännestynnyrillisen olutta. Eräs oli jo varannut Charlie Sheenin ja John Belushin omaan joukkueeseensa, joten meillä muilla ei taida olla minkäänlaisia mahdollisuuksia voittoon.

Telkkari löytyi vasta kolmannesta kaupasta (Best Buysta), mutta prom-asusteiden kanssa meillä kävi paljon parempi tuuri. Suunnattiin lähellä sijaitsevaan Goodwill-myymälään ja löydettiin S:lle ihana samettinen bleiseri, jossa on kukallinen vuori, ja minulle aivan sanoinkuvailemattoman "ihana" mekko. Näistä kuvia sitten myöhemmin, jos jotain julkaisukelpoista sattuu jonkun kamerasta löytymään.

Yllätyksekseni löysin myös oikeasti kivat ja suht' vähän kuluneet korkkarit. Neljällä dollarilla. Tokihan ne piti kuljettaa kassan kautta kotiin. Ostettiin siis S:lle takki, minulle mekko ja kahdet korkkarit, ja hintaa näille kaikille tuli yhteensä alle 20 dollaria, veroineen. Rahat menivät vielä kaiken lisäksi hyvään tarkoitukseen. Täytynee vierailla kyseisessä putiikissa uudemmankin kerran.

Aina ah niin mahtavaa kännykkäkuvaa uusista ostoksista.

*****

Fakta #98: Olen kahden tunnin päästä tatuoitavana.

Kiitos ja kumarrus!

Täällä päässä punastellaan, sillä minua/blogia on muistettu parinkin eri palkinnon muodossa!

The Gorgeous Blogger -palkinnon minulle luovutti upea Avelina. Kiitos!

“The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat.“

Milloin aloitit blogisi?

Tämän kyseisen räpellyksen aloitin heinäkuussa 2008.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?

Hmm, kirjoitan vähän kaikesta. Omasta elämästä (nykyisestä ja menneestä), lemmikkien (ja miehen) toilailuista, kulttuurien eroavaisuuksista ja yhteneväisyyksistä. Säästä.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Ei mikään?

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Edellisessä blogissa oli jotenkin niin paljon ikävää ja valitusta, että halusin aloittaa puhtaalta pöydältä uuden elämäntilanteen koittaessa. Kaukosuhdekummitukset ovat toki välillä vilahdelleet tälläkin puolella, mutta onneksi vähemmän kuin niiden vanhassa kodissa.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Haluaisin päivittää useammin, mutten näköjään saa aikaiseksi (kts. fakta #97 alla). En kuitenkaan osaa päättää, haluanko lisäfyllinkiä blogiin kirjoittamalla siitä, mitä söin aamupalaksi (tänään puuroa!) tai mitä katsoin telkkarista tai mitä kotirouva siivosi juuri tänään, vai odotella oikean inspiraation iskemistä, ennen kuin napsautan "uusi teksti" -painiketta. Ideoita otetaan muuten mielellään vastaan!

Nyt sitten koittaa tämä mukavin/ikävin osuus, eli palkinnon edelleenjakaminen. Luen monia, monia mahtavia blogeja, ja jokainen kirjoittaja ansaitsisi tämän palkinnon (osa on sen jo saanutkin). Voi että tämä on hankalaa...

Palkinto jatkaa tänään matkaansa seuraaville päivieni piristyksille:

Bemarylle, jonka toinen blogi on tällä hetkellä tauolla, mutta onneksi Karvahelvetti porskuttaa täysillä!

Tytille, joka myöskin pitää kahta erinomaista ja mielenkiintoista blogia.

Aurinkoiselle Sannille, jonka blogeista (joo, silläkin on kaksi!) tulen aina hyvälle tuulelle.

Kohtalontoverille Pilville, jonka kanssa on vaihdettu ajatuksia blogien välityksellä jo hyvä tovi.

Nannalle, jonka kauniista kodista olen äärimmäisen kateellinen.

*****

Toisesta palkinnosta kiitos kuuluu Riikalle.

Palkinnon saaneena minun pitäisi tunnustaa seitsemän asiaa itsestäni, mutta tää jättäis sen tällä kertaa väliin, sillä tuon sadan faktan viimeistelykin tuntuu jo melko mahdottomalta urakalta, vaikka tämän merkinnän jälkeen puuttuisi enää kolme (3) hurjaa paljastusta.

Palkinto tulisi myös tietysti jakaa eteenpäin, mutta nyt ei taida energia riittää (kts. fakta #97 alla).

*****

Fakta #97: Huonoihin puoliini kuuluu ehdottomasti ainakin laiskuus, mukavuudenhaluisuus ja itsepäisyys.