torstai 10. marraskuuta 2016

Amerikan oma jytky

Kansa halusi muutosta, ja muutosta kansa sai. Nähtäväksi jää, hyvää vai huonoa. Tammikuun 20. päivä saamme presidentin, joka on enemmän kiinnostunut tittelistä kuin sen mukana tulevasta työstä.

Iso-Britannia: "Brexit oli typerin, itsetuhoisin teko, jonka maa voi tehdä."
USA: "Hetkinen, pitelepäs juomaani."

Vaikka äänienemmistö näyttäisi menevän Hillary Clintonille, niin Donald Trumpista tulee Yhdysvaltain 45. presidentti. Viimeksi samanlainen tilanne nähtiin vuonna 2000, kun Al Gore sai enemmän ääniä, mutta George Bush voitti valisijamiesäänin. Suurimmassa osassa osavaltioista koko osavaltion valitsijamiesäänet menevät kansanäänetyksen voittajalle, eikä prosentuaalisesti jaettuna. Esimerkiksi Kansas, jolla on kaksi senaattoria ja neljä kansanedustajaa, ja täten kuusi valitsijamiestä, antoi kaikki kuusi ääntään Donald Trumpille (Trump 57%, Clinton 36%, Johnson 5%, Stein 2%). Ei ollenkaan yllättäen.

Muissa osavaltioissa yllätyksiä, jytkyjä, kuitenkin tuli, ja kun tiistai vaihtui jo keskiviikoksi, istuin äänioikeutetun amerikkalaiseni (itsehän en voi vielä äänestää, koska en ole kansalainen) vieressä hämmentyneenä, pettyneenä, pelokkaana.

Minua ei niinkään hirvitä presidentti Donald Trump ja hänen aikaansaannokset (tai muiden aikaansaannosten kumoaminen). Korjaan - en pelkää meidän perheen puolesta, mutta olemmekin mukavasti keskiluokkainen valkoinen perhe mukavan keskiluokkaisella alueella. Pelkään vähemmistöjen jo saavutettujen etujen/tasa-arvon katoamista, tasa-arvon edistymisen täydellistä pysähdystä ja takapakkia. Eniten minua kuitenkin hirvittää, mitä hän edustaa. Jos koko maan keulakuva voi huoletta pilkata vähemmistöjä, väheksyä seksuaalista häirintää, nimitellä kokonaisia kansanryhmiä, tuomita muslimit terroristeiksi, lietsoa vihaa ja pelkoa, mikseivät muutkin.

Minusta on surullista, että poliittisesta korrektiudesta on tullut kirosana. Trumpin suorasanaisuutta, ajatusten suodattamatonta päin naamaa räkäisyä, ihaillaan. En ihan oikeasti ymmärrä, miksi toisten tunteiden huomioonottaminen on paha asia. Ei pitäisi suvaita, hyssytellä. Pitäisi puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Asioilla on kuitenkin usein monta nimeä, eikä niistä välttämättä tarvitse valita sitä kaikista ruminta.

Olisi mahtavaa, jos Trumpista tulisi niin erityisen erinomainen presidentti, kuin hän uhoaa. En usko, että kukaan pettyisi, jos talous lähtisi hurjaan nousuun. Osakemarkkinoilla näkyi kuitenkin jo hienoinen paniikki, ja kurssit lähtivät syöksylaskuun jo ennen lopullista tulosta, kun Trumpin voitto näytti todennäköiseltä. Kanadan maahanmuuttoviraston sivut kaatuivat (minä en sentään siellä vieraillut, vaikka joskus vähän uhosin).

Ne talouden ulkopuoliset uhoilut minua kuitenkin pelottavat. Korkeimman oikeuden tuomarin nimittäminen. Affordable Care Actin, eli tuttavallisemmin Obamacaren, kumoaminen. Aborttioikeuden riisuminen. Ympäristöongelmille selänkääntäminen. Ulkopoliittisista vaikutuksista puhumattakaan. Vaikka USA:n poliittinen koneisto on yleensä hyvin hidas, Trumpilla on erittäin herkullinen asema, sillä republikaaneilla on enemmistö senaatissa ja edustajainhuoneessa. Se tekee huolista realistisempia.

Amerikalla oli eilen paha krapula. Osa halusi kaivautua peiton alle ja pysyä siellä seuraavat neljä vuotta. Osa halusi näyttää pahan olonsa julkisesti ja lähti kaduille oksentamaan osoittamaan mieltään. Tai sosiaaliseen mediaan.  Eilen herätessäni en uskaltanut katsoa puhelinta, koska se tekisi pahasta unesta jotenkin todellista. Facebookissa odottikin juuri sellainen paskamyrsky, jota pelkäsin. Ihmisten aitoja reaktioita vähäteltiin, huolille naureskeltiin, epävarmuudelle viitattiin kintaalla. Minullekin selitettiin, vaikkakin ehkä hyvää tarkoittaen, miten demokratia toimii ja miten maailma pyörii tämänkin jälkeen.

Maailma ei ehkä lopu, mutta en usko, että presidentti Trump tekee siitä paremman paikan elää.

Minulla ei ollut eilen kovin hyvä päivä. Minulla oli nimittäin vaalikrapulan lisäksi myös orastava oikea sellainen. Ihan kaikki ärsytti. Se, etten voinut itse äänestää. Se, ettei minun äänelläni olisi ollut Kansasissa mitään merkitystä (paitsi paikallisvaalien osalta - vaalilipukkeessahan äänestettiin myös paljon muuta kuin presidenttiä). Se, miten pahaa mieltään osoittavia kutsuttiin itkupilleiksi. Se, miten olisi heti pitänyt niellä pettymyksensä, unohtaa periaatteensa ja yhdistyä yhdeksi kansaksi Donald J. Trumpin taakse.

Donald J. Trumpin, joka ennen vaalipäivää räkytti, että systeemiä on manipuloitu häntä vastaan. Että Clintonista oli leivottu voittaja jo ennen äänestystä. Hän ei hyväksyisi vaalitulosta, ellei hän voita. Pitäisi kampanjaa rahan- ja ajanhukkana, ellei hän voita. Kiukutteli kuin uhmaikäinen taapero. Onko ihmekään, että puolet kansasta on vihaisia? Pettyneitä? Etteivät he koe, että Trump on heidän presidenttinsä?

Ironistahan tässä on se, että nämä samat ihmiset, jotka nyt niin kovaan ääneen arvostelevat Trumpin arvostelijoita, ovat olleet suu vaahdossa syyttämässä Obamaa (jota minulle tulee todella kova ikävä!) virkarikoksesta tai haluamassa erottaa osavaltiotaan Yhdysvaltain liittovaltiosta.

Pystyykö presidentti Donald Trump yhdistämään Yhdysvallat? Pahoin pelkään, että ei. Siihen tuskin olisi pystynyt Clintonkaan.

On tässä sentään jotain positiivista: Voimme nyt polttaa myrkkykaasuja sisältävät remppajätteet (siitä enemmän piakkoin!) etupihalla niiden kierrättämisen sijaan, koska ilmastonmuutos on pelkkä kiinalaisten keksimä salaliitto.

"Ilmastonlämpeneminen on kiinalaisten kehittämä konsepti kiinalaisia varten,
jotta USA:n teollisuuden kilpailukyky heikentyisi."

8 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Itsellenikin on tullut jo useita suomalaisia mansplainauksia siitä, miten Amerikka ja amerikkalainen yhteiskunta toimii, ja miksi tämä tapahtui. Suomi on täynnä Amerikka-asiantuntijoita, jotka täällä koskaan edes vierailematta ymmärtävät paremmin kuin minä täällä asuvana miten asiat ovat nyt ja tulevaisuudessa. Minä ylireagoin ja mitä se sitäpaitsi minua haittaa, koska voin "tulla kotiin sieltä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aivan. Ymmärryksenpuutteestahan pettymyksen tietysti täytyy johtua. Onhan se kiva päästä toteamaan, taas kerran, miten jenkit ovat tyhmiä, ja hei, maitojuna kulkee.

      Huoh.

      Poista
  2. Minä sain äänestää, ja äänestin. Eikä minunkaan ääneni merkinnyt mitään, kun Illinois olisi mennyt Clintonille vaikka mikä olisi. Ihan yhtä turhautuneelta tuntuu vaikka äänestin... Tosin Illinois'n sinisellä saarekkeella minulla on enemmän liittolaisia ympärillä. Eilen kävin marssimassa, tekipä hyvää. Huomenna pistän hakaneulan työtakkiin, sillä hävettää olla valkoinen nainen - ja haluan että näkyy päälle päin, etten äänestänyt vallankahvaan tyyppiä, joka on luvannut olla katastrofi potilailleni ja työkavereilleni. Iltapalaksi Colbertia tai Samantha Beetä, jotta saa unta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä äänioikeutettujenkin turhautumisen. Tämä kulunut viikko ei ole ainakaan helpottanut pelkoa ja inhoa, sillä taustajoukkoihin nimitetyt henkilöt eivät oikeastaan enää voisi olla minun näkövinkkelistä katsottuna huonompia. "Drain the swamp." Joopa joo. Koko kansan presidentti. Joopa joo.

      Hyviä iltapalavaihtoehtoja! Suosittelen yömyssyksi vielä John Oliveria!

      Poista
    2. Ahh, ehdottomasti! Tosin John Oliver on sunnuntain juhlapäivällinen, josta ei ole muruakaan jäljellä arkeen. ;) Takuuvarmasti olet nähnyt tämän jo https://www.youtube.com/watch?v=PQ6WPo-oW5Q ja takuuvarmasti se näkyy tänä vuonna muidenkin kuin meidän kahden uudenvuodenjuhlinnassa. :'D

      Niin ja drain the swamp, muuten olisi ollut vaikeuksia nähdä pohjalle, sillä sieltähän ne löytyivät, Giuliani, Bolton, Gingrich... Nyt kansalaisuushakemusta sisään, ja ääni kuuluviin 2018 välivaaleissa! Suomalaisella sisulla Kansas tolkun puolelle!

      Poista
    3. Hahahaa, kyllä vain!

      Mulla on tarkoitus pistää kansalaisuuspaperit sisään tässä suht pian, äänettömänä ei tällainen hölösuu tämän pidempään viihdy! :)

      Poista