torstai 29. tammikuuta 2009

Lumi vastaa


Olen anteeksiantamattoman huono vastaamaan mihinkään blogihaasteisiin, mutta tänään sen teen. En tosin itse saanut haastetta, vaan sen sai kamalan ihana ja ihanan kamala Lumi-kissamme, joten vastaan Lumin puolesta. Haaste tuli Tyyne Neposelta (on muuten kissalla hieno nimi!). Alunperinhän haaste on vissiin kiertänyt koirablogeja, mutta koska kisulimme harrastaa melkoisia koiruuksia aina aika ajoin, sopinee haaste Lumille kuin hampaanjäljet tv:n johtoon.




"Tämä on koirablogeja kiertänyt haaste, ja teemaltaan paljasta 7 kpl totuutta itsestäsi. Haaste osoitetaan aina koiralle. Eli koirasta 7 totuutta, ja kirjoitettuna, kuten koira itse vastaisi ja kertoisi. "

1. Teipit ja johdot on parhautta! Siis lähinnä niiden pureksiminen ja jäystäminen, ja lopulta totaalinen tuhoaminen. Ohuet johdot on ehkä kaikista hauskimpia, mutta kyllä paksummatkin menee. Ja teipit, tarrat ja kaikenlainen muovi maistuu myös. Yummy!

2. Tykkään leikkiä vedellä. Ihan oikeasti. Vesilasit kaadan nurin vaikka tietokoneen päälle, että pääsisin läträämään juuri synnyttämässäni lätäkössä. Suojelen näitä tyhmiä ihmisiä myös vesimonsterilta, joka ilmestyy ohuena norona mm. vessan hanasta. Huidon sitä tassuilla ja yritän saada sitä hampailla kiinni. Ei muuten käy yhtä helposti kuin johtojen jyrsiminen, kokeilkaa vaikka! Vaikka touhu onkin haastavaa, joka kerta olen silti saanut estettyä vedenpaisumuksen! Vesimonsteri säikkyy aina.

video
Tässä vähän taidonnäytettä.

3. Olen elämäni aikana nähnyt säälittäviä yrityksiä kynsiä eli tarsia mm. peittoja ja saada siitä suunnatonta nautintoa. Säälittäviä siksi, että olen nimittäin kehittänyt maailman nautinnollisimman tavan upottaa kynnet johonkin pehmeään (esimerkiksi peittoon, vilttiin tai jonkun vatsaan): Peppu pitää saada mahdollisimman korkealle! Ihmisjalat (nilkat, sääret, polvet, reidet) on yksi hyvä paikka takajalkojen sijoittamiselle operaatiota suorittaessa. Takajaloilla kuuluu myös polkea maksimaalisen tyydytyksen saamiseksi. Jos ette tajunneet tästä mitään, olette tyhmiä.

4. Olen sivutoiminen käsityöapulainen/laaduntarkkailija. Tarkkailen useimmiten laatua makaamalla esimerkiksi neuloksen päällä tai työntymällä syliin, jotta voin tarkastella työnjälkeä mahdollisimman läheltä. Työtäni ei vain tahdota oikein arvostaa. Avustan sitten tietysti myös lankakerän kanssa tarpeen vaatiessa. Vaatimattomasti sanottuna, ilman minua neulomisesta ei tulisi yhtään mitään.



Myöskään nörttäilystä ei tulisi mitään ilman minua.

5. Olen aika perso "makealle". Joskus saan makupaloja, jos käsken oikein kovasti. Ja joskus tämä "isäntäväki" (mehän tiedämme, kuka täällä oikeasti on pomo) unohtaa laittaa makupalat takaisin kaappiin. Silloin minä isken! Tyhjennän koko rasian herkuista! Haha! Umpinaisempikaan paketti ei ole este; olenhan kokenut muovinjyrsin.

6. Jos en kuitenkaan saa herkkuja kovasta käskemisestä huolimatta, hyökkäilen ruokapöydässä istuvien ihmisten kimppuun. Varsinkin, jos joku erehtyy ojentamaan jalkansa. En oikeastaan voi vastustaa ojennettua jalkaa. Oikea tekniikka on hypätä kaukaa, laittaa etutassut nilkan ympärille ja kierähtää siitä sitten ympäri. Siinäpähän oppivat, pihtarit!

7. Harrastan kilpalaulantaa. Jos minun kanssa yritetään kommunikoida kissojen kielellä, vastaan, jos huvittaa. Yleensä minua huvittaa. Aika huvittavaahan se nimittäin on, kun nuo pystyssä kävelijät yrittävät puhua kissaa. Ja jos minua katsotaan silmiin, pitää myös vähän uhitella.


*****

Lumi tarvitsi hieman käännösapua minulta, neidon suomi kun ei ole vielä ihan sujuvalla tasolla. Lumi ei myöskään tunne Suomesta muita eläimiä kuin "mummolan" blogittomat veijarit, joten haasteapuakin tarvittiin. Haastamme siis kissat suoraan Karvahelvetistä: Sinni ja Pätkis! Jos nyt edes toinen viitsisi vastata. :)

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Matkustaja

On se vain jännä juttu, miten itsensä onnistuu tsemppaamaan haluamaan jotain melko järjetöntä ja vielä keksimään hyviä syitä, miksi tämä järjettömyys olisi, no, järkevää tehdä. Puhun tietysti lentolippujen ostamisesta. Kaiken järjen mukaan minun kannattaisi jäädä kesäkuussa Suomeen, kun S lennähtää pariksi viikoksi kotikonnuilleen. Olisi erittäin järkevää säästää lomaviikkoja (ja rahaa) kesän muita reissuja silmällä pitäen.

Mutta kun ei. Olen tutkinut ja vertaillut lentolippujen hintoja jo tässä parin viikon ajan, ensin vähän niin kuin vitsimielessä (eli itseäni huiputtaen) ja sitten koko ajan enemmän vakavissani. Esimerkiksi Chicagoon tuntuisi pääsevän "halvalla", ja Chicagostahan ei Kansas Cityyn enää sitten olisi matka eikä mikään. Ääk.


Downtown, Kansas City, Missouri.

Miksi tämä valtameren ylitys sitten näin kovasti kiinnostaisi? On minulla parikin syytä. Ensin ajatus lähti siitä, etten halua olla S:stä erossa kahta viikkoa. Siis kahta viikkoa! Säälittävää, tiedän, sillä kaksi viikkoa ei pitäisi olla (entisen) kaukosuhteilijan näkövinkkelistä kovinkaan raastavan pitkä pätkä.

Toinen houkutteleva tekijä on S:n siskon maaliskuussa syntyvä tyttö, jolle olenkin tässä jo näperellyt söpöä villatakkia. Viime viikonloppuna sisko kyseli, milloin hänen au pairinsa, eli Aunt Anni, tulee hoitamaan pientä ihmistä. Aww, vähänkö haluaisin!


Takakappale on jo valmis.

Seuraavana listalle ilmestyi perinteikäs float trip, joka näillä näkymin sattuisi S:n aikataulujen kanssa erinomaisesti yksiin. Viime vuonna jokiretkeily oli varsin viihdyttävää puuhaa, enkä haluaisi jäädä siitä paitsi tänäkään vuonna. Varsinkaan, jos tuo toinen pääsee sen kokemaan. Syy numero kolme: itsekkyys ja katkeruus.


Haluan mm. tuonne!

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä tajusin, että jos en nyt lähde käymään siellä, seuraava Atlantin ylitys saattaa hyvinkin tapahtua vasta silloin, kun sinne olisi lähdössä vähän pysyvämmin. Olisi mukava käydä vielä kerran huolettomasti kylässä ja leikkiä turistia. One for my baby and one more for the road.

Perjantaina sain vielä "hyvän" syyn harkita lippujen ostamista vielä vakavammin. Torstaina koin nimittäin ensimmäistä kertaa ongelmia oman auton kanssa. Kukaan ei osannut oikein näkemättä autoa kertoa minulle, mikä siinä mahtaisi olla vikana, joten varauduin mielessäni jo monien satojen remonttiin. No, perjantaina asiantuntijakaveri kävi moikkaamassa ranskatartani ja totesi moottorin olevan kunnossa. Lopullinen syy löytyi taskulampun avustuksella. Pakoputki poikki -> pikkuremppa -> "ylimääräistä" rahaa vaikka lentolippujen ostoon!

*****

Kuten tuossa jo vähän vihjasinkin, kesästä on tulossa reissuntäyteinen. S:n vanhemmat ovat tulossa juhannuksen jälkeen Suomeen samaa matkaa poikansa kanssa. Aikovat olla täällä kolme viikkoa ja käydä ihan joka paikassa. Lapin-reissuakin varten oli varattu alkuperäisessä matkasuunnitelmassa kokonaiset kaksi päivää. Onnistuu melkein, jos haluaa vain käydä kääntämässä auton pohjoisessa.

Kun S:n vanhemmat palaavat kotiinsa, me lennetään koko perheen voimin etelän lämpöön Kreetalle juhlistamaan matriarkan merkkipäiviä. On kyllä mukava viettää kesä reissaten, mutta nyt jo huomaa, miten se kesä onkin aika lyhyt, kun sen tuolla tavalla täyteen buukkaa. Mutta enpä valita, paljon siinä ehtii tehdä ja nähdäkin!

Ensi viikonloppuna startataan meidän reissuvuosi, kun lähdetään pariksi yöksi laskettelurinteen kupeeseen. Olisi siinä tietysti tarkoitus käydä vähän rinteessäkin. S on odottanut rinteeseen pääsyä pelottavan paljon. Pelottavaa se on siksi, että tyyppi ei ole koskaan käyttänyt edes laskettelusuksia jalassa, ja miehen tuntien alusta asti on mentävä täysillä. Pitää varmaan ostaa sille kypärä.

*****

Nyt taidan mennä jatkamaan neulomisurakkaani, kun olen vielä hetken yksin kotona. Tämä on todella harvinaista, sillä yleensä se olen minä, joka viettää kymmenisen tuntia jossain muualla (töissä) S:n istuessa täällä tietokoneella. S lähti äsken salille kaverinsa kanssa, ja minä jäin ihan luvan kanssa laiskottelemaan. Joskus on mukava käpertyä sohvan nurkkaan viltin alle ja tehdä omia juttuja ihan rauhassa.

Mutta onneksi se tulee kohta taas kotiin. Melkein ikävähän tässä jo tulee.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Perustuu tositapahtumiin


Eräänä kylmänä tammikuisena iltana nuori pariskunta oli tulossa lähikaupasta kotiin. Kauppakassit olivat täynnä hyvää ruokaa ja juomaa, olihan perjantai. He iloitsivat viikonlopun alkamisesta, kuuntelivat jalkojen alla narskuvaa lunta ja ihmettelivät kirkasta tähtitaivasta. Kaikki oli hyvin.

Rauha rikkoutui, kun mies säpsähti kuultuaan kotipihassa pauhaavan äänen. Pian hän alkoi kuitenkin nauraa. "Everytime I hear rugs being beaten I think someone is shooting a 22-millimeter!"

*****


Kulttuurieroja. Niitä riittää. Pieniä ja vähän isompiakin. Tämä matonpiiskauksen luuleminen ammuskeluksi on hyvä esimerkki siitä, miten erilaisissa ympäristöissä ollaan kasvettu. Toinen on kotoisin kokolattiamattojen ja aseiden luvatusta maasta, toiselle taas räsymatot, ja niiden piiskaus, ovat tuttuakin tutumpia, aseet taas eivät ole. Oman kotimaan ja tutut tienoot näkee ihan uudella tavalla, kun niitä katsoo ulkopuolisin silmin. Minulle ei tule heti ensimmäisenä jonkun kovan äänen jälkeen mieleen, että nytpä joku taisi päästä hengestään. Tosin enpä sitten osannut pelätä viime kesänä sitäkään, kun joku ammuskeli S:n siskon talon lähistöllä.


*****


Katsottiin viikonloppuna spektaakkeli nimeltä Talvisota. Itsekin näin sen vasta ensimmäistä kertaa (shame on me), joten se oli meille molemmille odottamisenarvoinen kokemus. S osti isälleen kyseisen elokuvan joululahjaksi, ja appikokelas oli ehtinyt jo valistaa poikaansa elokuvan sävähdyttävimmistä kohdista.

Ja mitä se S siitä sitten osasi minulle kertoa? Elokuvassa miehet käyvät saunassa ihan alasti!

*****


Viikko takaperin saatiin S:n äiti pelkäämään poikansa hengen puolesta. S sairasteli loppiaisen tienoilla aivan tavallisen flunssan, josta se tokeni tolpilleen parissa päivässä. Äiti kuitenkin ehti kuulla S:n tukkoisen äänen Skypen välityksellä, ja siitähän se riemu repesi. Siis miten voi olla, ettei keskellä yötä löydy Wal-Martia tai edes pientä lähikauppaa, joka olisi auki ja josta saisi Tylenolia tai ainakin Advilia!


*****


Välillä kulttuurierot naurattavat, välillä eivät. Erot eivät kuitenkaan ole niin suuria, että niistä mitään kulttuurishokkia seuraisi. Mitä sitten, jos Suomessa ollaan ehkä vähän itsekkäitä ja rynnitään kaupassa ensimmäisenä vapaalle kassalle ottamatta muita huomioon (S:n huomio)? Onko se niin kamalaa, jos hypätään saunan jälkeen alasti hankeen? Tai järkyttääkö se, että USA:ssa ollaan monesti yltiökohteliaita ja muka kiinnostuneita siitä, miten sinulla menee, vaikkei sitä kassatätiä tai -setää oikeasti kiinnosta pätkän vertaa?

Kaikkiin näihin pikkuerikoisuuksiin tottuu hyvin äkkiä. Ensin amerikkalaisen tarjoilijan jatkuva häärääminen pöydän ympärillä vähän häiritsee, ehkä ärsyttääkin, mutta kas, kun sitä palautuu Suomeen ja käy kerrankin ulkona syömässä, niin sitä tarjoilijaapa ei juuri näy. Ei varsinkaan silloin, kun olet valmis tilaamaan. Tai maksamaan laskun. Tai tilaamaan lisää juomaa. Ja se alkaa häiritä.

Toki jokainen kokee kulttuurierot eri tavalla ja eri voimakkuudella. Kulttuurishokinhan voi saada, jos matkaa Helsingistä Utsjoelle, ja vielä ollaan kuitenkin saman maan sisällä. Meillä nämä pienet eroavaisuudet on yritetty ottaa ihan huumorilla, ja mikäs on ollut ottaessa, kun mitään maailmaamullistavaa ei ole eteen sattunut. Ainoastaan silloin meinaa savu nousta korvista, kun keskitytään "puutteisiin" ja nyrpistellään nenää. Meidän Panadol on varmasti ihan yhtä hyvää tavaraa kuin ylimainostettu Tylenol, ja vaikka joka kaupasta ei löydy ricotta-juustoa, niin lasagnea onnistutaan silti tekemään. (S:n äiti on vähän merkkiuskollinen...)

Olisi jännä kuulla/lukea muidenkin maailmanmatkaajien kokemuksia kulttuurieroista/-shokeista, sillä me ollaan hyvinkin voitu ummistaa silmämme joltakin sellaiselta, joka paistaa toisen silmään kuin Times Squaren Coca-Cola-mainos konsanaan. Pistäkääs linkkiä vinkkiä, jos tiedätte hyviä aiheeseen liittyviä sivustoja. Toki kommenttiboksiinkin saa kirjoitella tarinoita parinoita!

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Suomalainen joulu


Joulusta selvittiin kunnialla. Vuodenvaihtumisen juhlinnan jälkeen on vielä kaikki sormet ja silmät tallella. Noin tiivistetysti sanottuna pari viimeistä viikkoa ovat olleet mitä mahtavimpia.

Meidän joulu alkoi siitä, kun ajaa hurautettiin aatonaatonaattona vanhempien luo. Mukana oli lahjat, kissa ja ihan liikaa tavaraa. Tehtiin vanhasta huoneestani mukava pesä itsellemme ja kissakammoiselle kissalle. Olisi voinut luulla, että yläkerrassa asusti viisikiloinen valkoinen naarasleijona; sen verran pahaa ääntä se taas piti, kun talon vakioasukit, Niila ja Nökkä, yrittivät tehdä tuttavuutta.

Aatonaattoaamuna ihmeteltiin uunista poistettua kinkkua. Toki S on joulukinkkuun tottunut, mutta niiden honey baked ham on kuitenkin vähän eri maata kuin meidän kinkku. Olen päässyt vertailemaan. Ja meidän iskän sinappi kruunasi tietysti koko kinkkukokemuksen. S oli aika myytyä miestä.

Aatonaattoiltana tuotiin kuusi sisälle. S on tottunut siihen, että kuusi hilataan sisään heti kiitospäivän jälkeen ja viedään ulos joulupäivänä. Meillä ollaan siis vähän mattimyöhäsiä heihin verrattuna, mutta oikea kuusi olisi varmaan aika pahannäköinen jouluna, jos se olisi sisällä jo kuukauden muhinut. Näin luulisin. Kun kuuseen oltiin saatu tähti ja valot paikalleen, istuttiin hämärässä olohuoneessa syöden kinkkuvoileipiä. Ei paha.

Aattoaamuna herättiin syömään, kuinkas muutenkaan. Riisipuuro ja se kinkku upposi koko porukalle. Kun oli saatu vatsat täyteen ensimmäistä kertaa sille päivälle, oli hyvä koristella kuusi. Me hävittiin kyllä 100-0 S:n perheelle koristeiden määrässä, vaikka meidän kuusi olikin (on se vieläkin) varmaan noin kuusi kertaa isompi. Meidän kuusesta ei myöskään löydy yhtään Batmania tai Aku Ankkaa. Olen aina kauhistellut amerikkalaisten tapaa koristella kuusensa ja talonsa, ja S onkin luvannut, että minä saan olla koristevastaava tulevissa asumuksissamme. Aika kiva, vaikka tuskinpa sitä edes kiinnostaa tämä asia ihan yhtä paljon kuin minua...

Aatto jatkui perinteisissä merkeissä, tietysti. Leivottiin S:n kanssa joulutorttuja ja käytiin mm. haudoilla. S:kin laski kynttilän muualle haudattujen muistomerkille. Valomeren ihastelun jälkeen oltiinkin jo ihan valmiita menemään saunaan, ja koska pihassa oli tuoretta lunta, mehän käytiin pyörähtämässä hangessa. Minä meinasin jänistää, mutta S hyppäsi hankeen sellaisella ensikertalaisen tarmolla, että olihan se minunkin pakko käydä kiljumassa ja rikkomassa joulurauha. Ja tämän jälkeen mentiin vielä hakkaamaan toisiamme vastalla. Olisi kai siinä ollut ainekset kunnon kulttuurishokkiin, mutta eipä tuo miekkonen mitenkään järkyttyneeltä vaikuttanut.




Sitten syötiin. Paljon. S maisteli rohkeasti sille täysin vieraita jouluruokia. Suosikiksi taisi nousta karjalanpaisti. Olikin se hyvää. Mmmmm. Vatsat jälleen kerran täynnä istahdettiin odottamaan sitä hetkeä, kun joku vihdoin ehdottaa lahjojen avaamista. Tällä kertaa maltettiin odottaa aika pitkään. Viimeiset lahjat taidettiin avata puolen yön jälkeen. Jonka jälkeen mentiin uudestaan saunaan (ja S lumihankeen). Jonka jälkeen taas syötiin.

Joulupäivä meni lepäillessä, mutta tapaninpäivänä käytiin jo urheilemassa. Yritin opettaa S:lle murtomaahiihtoa mökin pihassa. Sen ainoat hiihtokokemukset ovat veden päältä. Aika hyvin siltä lähti jo perinteinen ja luistelu sujumaan. Jospa tässä vielä joku päivä uskaltaisi viedä sen laskettelemaan. Ensin pitäisi oppia pysähtymään.


Syötiin me siellä mökillä makkaraakin.


Lähdettiin toki tapsantansseihinkin (sen jälkeen, kun S oli käynyt taas hangessa pyörimässä). S vähän pelkäsi, että pienen kylän paikallisesta ei paljoa juttukavereita löydy, mutta väärässä oli. Jututtajia olisi varmaan riittänyt enemmänkin, kuin mitä meidän pöytään mahtui. Oli todella mukava ilta, ja tuli nähtyä omiakin kavereita.

Maanantaina ja tiistaina piti palata hetkeksi arkeen, kun käytiin töissä. Uudenvuodenaatto oli kuitenkin taas vapaa, joten tiistai-iltana uskaltauduttiin luistelemaan. Kukaan ei loukannut itseään, vaikka S varoittelikin, ettei osaa pysähtyä. Minulle oli oikeastaan yllätys, että se osasi edes luistella, kun ei sitä liiemmin Kansasissa harrasteta. Mennään varmasti uudestaankin.

Uudenvuodenaattona nukuttiin ensin ihan liian pitkään. Sen jälkeen alettiin valmistautua iltaan. Syönnin jälkeen käytiin saunassa pesemässä menneen vuoden pölyt pois. S sanoi, että meidän pitää varmaan pestä myös vuoden 2007 tomut pois, kun oltiin vuosi sitten juhlimassa Kansasissa. Nyt viimeistään on kaikki menneisyyden liat pyyhitty pois. Muisteltiin kulunutta vuotta ja ihmeteltiin, miten nopeasti asiat lopulta ratkesivat. Oltiin yhtä mieltä siitä, että kulunut vuosi oli paras tähän mennessä.

Yöllä valettiin tinoja, joka oli S:lle täysin uusi kokemus. Ammuttiin tietysti myös raketteja ja juteltiin syvällisiä pitkälle yöhön. Kaikkien muiden mentyä petiin, me käytiin S:n kanssa vielä kerran saunassa. Vuosi 2009 alkoi oikein mukavissa merkeissä.

Nyt ollaan taas Kuopiossa. Joulunpyhät olivat mahtavat ja niitä muistellaan varmasti vielä pitkään. Oli mukava viettää aikaa koko porukalla. S pääsi tutustumaan perheeseeni vielä paremmin, ja perhe tietysti tähän amerikkalaiseen. Hyvinhän nuo toimeen näyttivät tulevan.

Niin, ja tuo meidän valkoinen pikkupaholainenkin tottui kyläilyyn ja tuli jo melkein toimeen kissapoikien kanssa. Parhaiten se kuitenkin tuli toimeen lammastyynyn kanssa.