Sunnutai 4.6.2017 (Seiskahaaste osa 3)

"I'm going to go for a run with the dude", Scotty sanoi hiippailtuaan aamulla takaisin huoneeseemme katseltuaan olohuoneessa hetken piirrettyjä pienen miehen kanssa. 

Avasin silmät varovasti. Puristava vanne pään ympäriltä oli kadonnut.

"Ok. You're crazy."

"I know."

Tepastelin alakertaan tankkaamaan hieman kofeiinia ja suunnittelemaan aamupalaa. Rapsakka jalapenopekoni ja vohvelit kuulostivat kivalta, joten napsautin uunin päälle ja hämmensin vohvelitaikinan. Olo ei ollut vieläkään aivan sataprosenttinen, mutta rinnan alle ahdetun murun jos toisenkin jälkeen aivan tarpeeksi hyvä mimosaa varten.

Aamusauna oli toki myös lämmitettävä, olihan toinen yövieraistamme suomalainen saunahullu. Sauna olikin päällä monta tuntia, ja siellä ramppasivat niin suomalaiset kuin heidän amerikkalaiset puolisonsakin. Lapset juoksivat pihalla sadettajan alla, ja possu muhi grillissä. Olisi aamupäivän voinut huonomminkin viettää.

Iltapäivällä pääsimme vihdoin vetämään mahan aivan liian täyteen grillissä 14 tuntia muhinutta siankannikkaa. Se oikeasti suli suuhun, ja taputtelimme Scotty-kokkia oikein onnistuneesta nyhtöpossusta.

Ruokailun jälkeen vieraat läksivät kotiin, ja me asetuimme sohvalle pienelle ruokalevolle, joka muuntautui lopulta kokonaisvaltaiseksi ja monituntiseksi laiskotteluksi ja telkkarin töllöttämiseksi. Minä löntystelin kylläkin sohvan takana päivän askeltavoitetta täyteen uuden kellon tsemppaamana, mutta muuten oli aika verkkainen meno. Jopa lapsetkin leikkivät verrattain nätisti yhdessä.

Meidän Arrow-koukku on aika paha.

Kun pienempi napero meni nukkumaan, ja isompi omaan huoneeseen rauhoittumaan tapahtumarikkaan viikonlopun jäljiltä, me lämmittelimme jälleen saunan ja nautimme hetken hiljaisuudesta. Miksi me odoteltiinkaan kotisaunan hankkimista näin pitkään? Ai niin, raha.

Ennen nukkumaanmenoa laskin vielä vuosirenkaat silmien alta. Aamulla niitä olisi yksi lisää. Taas.

Lauantai 3.6.2017 (Seiskahaaste osa 2)

Pienin ihmislapsemme nukkui jopa seitsemään asti. Olihan se parannusta männäpäiviin, mutta tuntui silti kidutukselta mukaviin aamu-uniin tottuneelle ja niistä niin kovasti nauttineelle äidille. Varsinkin lauantaina. Scotty yritti pompata lapsen kanssa ylös, mutta käskin painaa pään takaisin tyynyyn. Olisi hyvä, jos festarikuskimme olisi semilevännyt.

Katseltiin lasten (kyllä, sen normaalisti aamu-unisenkin) kanssa telkkaria sillä aikaa, kun daddy yritti kuitata pahimmat univelat. Molemmilla naperoilla oli kova ja erittäin akuutti halipula. Tappeluhan siitä tuli, kun molemmat nyt eivät vaan millään mahtuneet makaamaan yhtä aikaa minun päälle. Purin hammasta.

Menin hetkeksi makoilemaan, kun normaaliakin pörrötukkaisempi Scotty ilmestyi alakertaan. Vaikka en ajokunnossa tarvinnutkaan/aikonutkaan olla, huonosti nukuttu yö ei olisi paras mahdollinen festarikaveri. Torkuin hetkisen, ennen kuin pistin saunapyyhkeet peseytymään. Oli jotenkin semmoinen olo, että illalla niitä tarvittaisiin.

Lapset hoitoon, ja grillimakkaraa rinnan alle. Jos olisin tiennyt, kuinka hankalaa festarialueelta olisi löytää inhimillisen pituinen ruokajono, olisin syönyt reippaasti enemmän. Rockfest järjestettiin tänä vuonna Kansas Speedwaylla (NASCAR-rata) keskustassa sijaitsevan Liberty Memorialin sijaan, ja vaikka siirrolla oli hyvät puolensa (sisävessat), iso osa Rockfestin persoonallisuutta hävisi. Olisi ollut paljon kivempi katsella downtownin pilvenpiirtäjiä kuin parkkipaikkoja ja parkkipaikkoja.

Festarialueelle menossa.

Keli oli kuuma ja kostea, eikä se, että suuri osa alueesta oli asfaltin peittämää, auttanut juurikaan asiaa. Hiki virtasi. Hauskaa kuitenkin oli, vaikka ruokajonot tosiaan olivatkin aivan älyttömiä (sai helposti seisoa tunnin odottamassa apetta).

Pusipusi.

Buckcherry.

Ironista kyllä, auringon laskeutuessa aloin tuntea sen mukaan nimetyn pistoksen oireita. Päätä särki aivan älyttömästi, eivätkä lääkkeet auttaneet siihen ollenkaan. Harmitti ihan vietävästi, etten voinut nauttia täysin siemauksin Volbeatin loistavasta setistä, ja illan pääesiintyjä, Godsmack jäi näkemättä kokonaan, sillä oli pakko lähteä kotiin. Silmät olivat niin valoarat, että pidin pimeässä autossa aurinkolaseja.

Minulla oli kyllä hattu mukana. Repussa.

Kotona istuin pitkään kylmässä suihkussa, enkä lopulta sitten mennyt sinne saunaan ollenkaan - mitä nyt kävin laittamassa sen lämpiämään yövieraita ja Scottya varten. Menin pimeään huoneeseen makaamaan "hetkeksi" sängylle, mutta sinnehän minä sitten lopulta jäin. Havahduin kahdelta siihen, kun Scotty kömpi viereen ja sanoi laittaneensa lihakimpaleen grilliin hautumaan sunnuntaita varten.

Perjantai 2.6.2017 (Seiskahaaste osa 1)

Haastoin ihan ite itseni viime vuoden maaliskuussa kirjoittamaan siitä ihan tavallisesta, harmaasta(kin) arjesta, joka meinaa ainakin tästä blogista puuttua, jokainen päivä viikon ajan. Se oli itselle jotenkin virkistävä kokemus, mukava muistutus entisestä kirjoitusaktiivisuudesta, joten päätin vetäistä uusintakierroksen. Seiskahaaste lähtee tästä.

Kuva täältä.

Aloitetaan eilisestä, eli perjantaista 2.6.2017. Aamu alkoi aivan liian aikaisin pienen miehen herättyä heti auringonnousun jälkeen, mutta onneksi kaapista löytyi kahvia ja Mörkö-muki. Koska marakatin ollessa hereillä on aivan turha haaveillakaan saavansa mitään näkyvää aikaiseksi, päätin tehdä vielä muutaman tunnin töitä, vaikka tuntitavoitteeni olikin viikolta jo kasassa. Jos aamupäivä kerran menisi sohvalla istuskeluksi, sama siitä olisi saada palkkaa. Sain minä sentään repäistyä sängystä lakanat pesukoneeseen.

Sain pari tyyppiä heti sohvalle kaveriksi.

Lounaan jälkeen kävi niin harvinainen juttu, että pelkäsin joutuneeni johonkin rinnakkaisulottuvuuteen. Vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen apinalapseni a) meni päikkäreille (!) b) omaan pinnasänkyynsä (!!!!) c) eikä kiivennyt sieltä pois (!!!!!!!!!!). Käytin tilanteen hyväkseni, istutin isomman lapsen vuoden äidin tapaan telkkarin eteen ja painuin ulos näyttämään sateista riehaantuneelle nurmikolle ruohonleikkuria. Hikoilin helteessä ja vilkuilin odottavasti tielle. UPS:n kuriiriauton pitäisi tulla pian.

Ja tulihan se, kesken etupihan keritsimisen! Olin tilannut pari päivää aiemmin Garminin GPS-kellon ja juoksinkin heti sisälle purkamaan pakkauksen. Viritin kellon ranteen ympärille ja menin takaisin ulos hommiin. Ehdin ajella nurmikon, viskellä paljaisiin kohtiin ruohonsiemeniä, sarjamurhata muurahaisia JA käydä suihkussa, ennen kuin pinnasängystä kuului minkäänlaista ähinää. Kyllä kolmessa tunnissa ehtii vaikka mitä, kun lapset ovat yhteistyökykyisiä.

Scotty tuli kotiin puoli neljän maissa, juuri kun olin menossa lasten kanssa vähän paremmin manikyroidulle takapihalle. Olimme hieman suunnitelleet menevämme puistoon leikkimään ja lenkkeilemään, mutta lämpömittari näytti 28 astetta, ja se tuntui vähän liian lämpöiseltä helteisiin tottumattomalle. Juttelimme naapureiden kanssa reilun tunnin, ennen kuin mahat kurnivat jo niin kuuluvasti, että oli pakko ruveta miettimään illallista.

Päätime kävellä läheisen ravintolan varjoisalle terassille. Vaikka keli ei olisi enää voinut olla parempi ulkona syömiselle, ja sisällä asiakkaita riitti, olimme hetken aikaa terassin ainoat asiakkaat.

Mätimme mahat täyteen ja kävelimme ähkyssä takaisin kotiin. Koska auringon painuessa kohti taivaanrantaa keli oli huomattavasti viileämpi, minun teki mieli kokeilla uuden kellon GPS-ominaisuutta ja urheilusuoritusten tallentamista, joten päätin käydä vaihtamassa kotona juoksulenkkarit jalkaan ja käydä juoksemassa mailin. Ähkyssä. Viisasta.

Kotimatkalla.

Maili venähti lopulta kahdeksi. Kotona oli vastassa riehuvat lapset ja kärsimätön mies, joka halusi kovasti mennä viimeinkin asentamaan suojakaiteen kiukaan ympärille. Olisi pitänyt vain jatkaa juoksemista kuin Forest Gump konsanaan.

Lapset kuitenkin rauhoittuivat nopeasti, ja kiuas sai suojuksensa. Kun pienempi meni yöunille, pääsimme nauttimaan löylyistä. Kävimme muka viilentelemässä ulkonakin, mutta kostea edelleen yli 20-asteinen ilma ei paljon lievitystä lopulta tuonutkaan.

Puolen yön jälkeen napsautimme kiukaasta virrat pois ja raahauduimme raukeina yläkertaan, valmiina rojahtamaan sänkyyn... Vain huomataksemme, että lakanat olivat edelleen kuivausrummussa ja peti petaamatta.

Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut

Vaikka juhannustakaan ei ole vielä juhlittu, en voi olla hehkuttamatta sitä, että meillä päästään tänä vuonna ikiomaan joulusaunaan.

Tilasimme saunapaketin huhtikuun puolessa välissä, ja toimitusta on odotettu kieli pitkällä siitä asti. Arvioitu toimitusaika (3-4 viikkoa) venyi ja paukkui, ja asiakaspalvelusta sai ristiriitaista tietoa. Pahimissa skenaarioissa saunaa olisi saanut odottaa kesäkuulle asti. 

Eilen kuitenkin koitti se päivä, kun iso rekka pysähtyi meidän talon eteen, ja iso, mutta samalla kuitenkin yllättävän pieni paketti siirrettiin autotalliin odottamaan purkua.

Siinäpä se, melkein saunomiskunnossa.

Semmoinen palapeli!

Eipä paketti ehtinyt autotallissa kovin kauaa homehtua, sillä sormet syyhysivät päästä rakennushommiin. Raahasimme saunan elementti elementiltä ja pala palalta kellariin. Pelot ahtaista oviaukoista ja mutkaisesta porraskäytävästä olivat turhia, sillä siirto onnistui ongelmitta.

Kokoaminen oli suht helppo homma, ja olisimme ehkä siitä selvinneet ihan kahdestaankin, ellei meillä olisi noita pieniä "apulaisia", jotka ovat maailman parhaita löytämään itsensä jos jonkinlaisesta kiipelistä joka viides sekunti. Joskus useamminkin. Onneksi saimme pizza- ja olutpalkalla ihan oikeita apukäsiä paikalle, ja rakennus kohosi sille varattuun nurkkaseen nopeasti.

Kiukaan asennus vei suhteellisesti eniten aikaa, mutta pienen lattialla mönkimisen ja piuhojen yhdistelyn jälkeen Scotty oli valmis napsauttamaan virrat päälle ja toivomaan parasta.

Ja niin meillä oli toimiva sauna! Ja suomalainen kiuas!

Tanssin ehkä pienoista riemupolkkaa saunan edessä ja halusin hypätä heti lauteille, mutta kemikaalihuurut oli ensin pakko saada polteltua pois. Eipä askartelu-urakka edes ollut illalla (tai ole vieläkään) aivan ohi, sillä paketin mukana tuli kaikenlaista tilpehööriä. Osa tarpeellista, kuten kiukaan suojus, osa vähemmän tarpeellista, kuten lehtiteline ja juomahylly...

Hyvin lämpesi. Mittari taitaa näyttää tässä 80 astetta.

Huuruodotteluista ja pienoisesta keskeneräisyydestä huolimatta ehdimme saunoa eilen monta tuntia. Ja haaveilla seuraavasta kellariurakasta/investoinnista, suihkusta. Nythän lähin suihku on kaksi kerrosta ylempänä, mutta ei passaa antaa sen haitata. Jos olisimme edenneet alkuperäisen suunnitelman, eli projektin "Tee-kaikki-ihan-ite" mukaan, saunaa olisi saanut odottaa varmaan vielä muutaman vuoden. Se olisi ollut perberistä.

Tuohon tulee suihku ja vessa. Sitten joskus.

Tällä välillä nurkka saa toimittaa pukuhuoneen/vilvoittelutilan virkaa.

Kävin juuri napsauttamassa saunan päälle, joten menen tuijottamaan lämpömittarin (nopeaa!) kohoamista ja tanssimaan lisää riemupolkkaa.

Meillä päästään joulusaunaan! Tai ihan-mikä-päivä-tai-ilta-tai-aamu-vain-saunaan!

Ulkosavolaisen muinainen päähänpisto

Siivosimme muutama viikko sitten käsiin räjähtänyttä kellaria tulevaa saunaa (!!!!!!!!!!!!!!!) varten. Varastotilasta löytyi jos jonkinmoista "aarretta", jonka olimme kokeneet jostain ihmeen syystä tarpeelliseksi säilöä. Oli isoäidin miniviinilaseja, vanhoja tietokoneita, risaisia matkalaukkuja, kodittomia kaukosäätimiä, leipäkonetta, leluja, leluja, lisää leluja. Kaatopaikalle ja kierrätykseen, mars.

Löysinpä eräästä pölyisestä sopesta, heti siitä rikkinäisen tulostimen vierestä, Suomesta kuljetettuja helmiä. Piirroksia ja maalauksia viime vuosituhannelta ja aivan tämän alusta. Suupielet vääntyivät korvia kohti, kun muistelin lattialla vaikeassa asennossa kynä kädessä könöttämistä. Silloin teini-iässä se tuntui vielä luontevalta -- nythän en enää varmaan kykenisi kävelemään suorassa sellaisen taidesession jälkeen.

Batman ja Ryydman. Eiku Batman. Vuosilukuja en löytänyt, mutta veikkaisin näiden sijoittuvan jonnekin 90-luvun lopulle, eli yläasteelle.

Tämä lienee lukion ekalla (2000-2001) tuhrattu vesiväriteos. Esittää tietysti savusaunasta aukeavaa näkymää.

Psykedeelinen omakuva. Vasemmasta kädestä. Akvarellipuuväri, 2000.

Nostalgiahuuruissa selasin pikkuisen pinkan loppuun, ja meinasin viimeisen paperin kohdalla pissata housuuni. Mitähän ihmettä minä oikein olin ajatellut, kun olin tämän a) askarrellut b) säilyttänyt c) laukkuuni sullonut viemään kallisarvoista tilaa?

Hieno kollaasi. Hyvä Anni.

Vuoden 1999 MM-kisojen tilastot, Savon Sanomista talteen leikattuina.
Finaalin tulokset puuttuvat, syystä että Suomi hävisi sen Tshekille. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Kaikenlaista sitä olen Suomesta vuosien varrella tänne rapakon toiselle puolelle kuljettanut. Hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä. Pieniä palasia entisestä elämästä, asioita, jotka tuntuvat tutuilta ja turvallisilta uudessa ympäristössä ja arjessa. Kuinka kiva onkaan juoda aamukahvi muumimukista. Tai Juha Lind -mukista. Sytyttää tuikku välkehtimään Iittalan Kiveen. Pukea lapsen päälle Marimekkoa. Katsella Muumi-DVD:tä. Tai Kummelia, jumankauta juu nääs päivää. Tarjoilla graavilohta Teema-vadilta. Ottaa sinivalkoiset Fiskarsit varuilta viereen Suomi-USA-jääkiekkopelin ajaksi, jos paikallinen alkuasukas ei osaakaan käyttäytyä. Ja niin edelleen.

Tämä tilastopläjäys kuitenkin ns. vie kakun, ylivoimaisesti. Naurattaa vieläkin, ihan tuhottomasti. Harmi, että tuommoisia pitkulaisia A3+A3-kokoisia kehyksiä on vaikea löytää. Muuten laittaisin tuon kyllä paraatipaikalle esille. Enpä kyllä osaisi edes päättää, kumpaa puolta tuosta lähtisi näyttelemään. Molemmat ovat niin hienoja.

Vanhempien kotoa taitaa löytyä myös kaikki Jokereiden pelitilastot, jälleen kerran Savon Sanomista saksittuna, kaudelta 1998-1999. Notta toisinkohan sen kansion sitten seuraavalla kerralla Atlantin yli?

Kunnes tapaamme taas

Hei. Vieläkö muistatte minut? Olen se kohta 33-vuotias kansasilaistunut lapinlahtelainen, jolla, kuten useimmilla melkein 33-vuotiailla, eivät vuorokauden tunnit meinaa riittää mihinkään. Kaukaiselta tuntuvat ne ajat, kun kesken päivän pystyi vetäisemään neljän tunnin päikkärit ja sen jälkeen vielä teki jotain. Tai oli tekemättä. Oli muka kiirettä, mutta se kiire oli ihan itse aiheutettua. Laiskottelun ja jahkailun seurausta. Tai päikkäreiden. You knew nothing, Jon Snow.

Blogille on siis valitettavasti jäänyt todella vähän aikaa sängystä karkailevan marakattilapsen, esiesiesiesiteineilevän kohta viisivuotiaan, töiden ja erityisesti mahtavan isovanhempien kanssa vietetyn kaksiviikkoisen vuoksi. Jos joku on käynyt kurkkimassa päivityksiä turhaan, pahoittelut. Elossa kuitenkin ollaan. Monta kokemusta rikkaampina. Pari hiusta harmaampana.

Mummo ja ukki -lomaan mahtui taas niin paljon, ettei varmaan näin melkein viikko sen päättymisen jälkeenkään ole osannut sisäistää ihan kaikkea. Vetäistiin mm. tämmöinen turnee viidessä päivässä, auto täynnä ihmisiä ja tavaraa, vähän tähän tyyliin:

Kirjoittelen reissusta lisää erikseen.

Lapset saivat melkoisen kielikylvyn. Pieni mies oppi uusia sanoja joka päivä. Määrällisesti eniten suusta taisi kuitenkin kuulua jo entuudestaan tutut "kukkiiiii" (ukki) ja "up". Ukin syli oli kova juttu. Isompi sanoi aika monesti "minä rakastan sin(j)ua", ihan selvällä suomella. Lentokentälläkin. Sen reissun jälkeen hän halusi Mäkkärin Happy Mealin, koska hän oli surullinen, ja se tekisi hänet vähän iloisemmaksi.

Hyödynnettiin myös halpaa ulkomaalaista työvoimaa ja paranneltiin takapihan terassia.

Kaksi viikkoa menee aina aivan liian nopeasti. Seuraavaksi onkin sitten meidän vuoro saapua ja lähteä. Onhan tämä kahden kulttuurin elämä melkoista luopumista, mutta toisaalta myös niin valtava rikkaus. Meille ja lapsille. Toivotaan, että kun tammi-helmikuussa suuntaamme hiihtolomalle Suomeen, siellä on vähintään yhtä paljon lunta kuin nyt.

Varjojen yö

Huh haipakkaa. Ikuisuudelta tuntunut Suomi-vieraiden (mummo ja ukki!) odotus on nyt siinä pisteessä, että alkaa nousta hiki, kun miettii niitä hommia, jotka pitäisi/haluaisi saada valmiiksi ennen vierailua. Viikon päästä lasketaan jo tunteja ja minuutteja.

Ne lattialistat sentään saatiin paikoilleen. Maalannut niitä en kuitenkaan ole. Tietenkään.

Meidän tehtävälistalla on ollut myös kellarin varastonurkkauksen siivoaminen. Pimeään soppeen on ollut hyvä viskellä vanhoja vauvatarvikkeita, joulukoristeita, maalaustarvikkeita, käsipainoja, nuoruuden särkyneitä unelmia. Poissa silmistä, poissa mielestä -varastointimenetelmä ei kuitenkaan toimi kovin hyvin silloin, kun a) jotain pitäisi löytää ja b) kun roinat eivät enää pysy poissa silmistä, vaan alkavat vyöryä oleskelutilojenkin puolelle.

Vaikka nuo viikon päästä (apuva!) saapuvat matkalaiset tuskin varaston sotkuisuudesta häiriintyisivät, niin itseä kuitenkin ahdistaa. Kansainväliset ja verrattain harvinaiset vieraat asettavat aina kivan tulen hännän alle, joten hommia tulee tehtyä vähän erilaisella pieteetillä ja teholla. Onpa meillä toinenkin syy saada nurkkaus siivottua.

Tilattiin eilen sauna.

Kellarisaunasta on puhuttu kauan. Suunniteltu, jahkailtu, pähkäilty. Haaveissa oli rakentaa sellainen alusta asti itse, mutta tällä viikolla silmiin sattui aivan sattumalta saunapakettitarjous, josta oli vaikea kieltäytyä. Kun samoihin aikoihin tilille kilahti Scottyn yllätysbonus, ei lopulta tarvinnut kamalasti miettiä.

Meillä siis saunotaan muutaman viikon päästä, mutta sitä ennen pitäisi saada saunalle sopivan kokoinen alue raivattua roinasta vapaaksi. You guessed it, justiinsa sieltä kaatopaikalta varastonurkkauksesta. Sitten jääkin enää jännitettäväksi, mahtuvatko seinäelementit portaikosta läpi ja alas kellariin.

Ollaanpa täällä tehty muutakin kuin tehty valmisteluja (tai vältelty niiden tekemistä...) - kävimme keskiviikkona Scottyn kanssa katsomassa ja kuuntelemassa suomalaista metallimusiikkia Swallow the Sunin ja Amorphisin muodossa. Kun Swallow the Sun soitti pätkän Topi Sorsakosken Varjojen yötä lavalta poistuessaan, meinasi eräältä suomalaiselta tirahtaa suomalainen kyynel. Meinasi.

Meillä on myös tehty selväksi, kuka on pomo:

Kovis (ennen tshekkitukanleikkuuta).

Nyt pitää kai mennä loihtimaan lapsille lounasta ja pakata kamppeet mökkiviikonloppua varten. Mökille toimitetaan tänään melkoinen läjä kestopuuta, niistä pitäisi askarrella vissiin jotain.

Huh haipakkaa.