perjantai 21. lokakuuta 2016

Maanteiden sankarit osa 7: Yhteenveto, eli kuinka selvitä 5510 kilometristä (suhteellisen) järjissään

Kun läksimme ajamaan Detroitista Chicagoa kohti, emme olleet vielä aivan varmoja, jäisimmekö alkuperäisen suunnitelman mukaan Chicagoon pariksi yöksi vai paahtaisimmeko täysillä kotiin. Edellisen päivän pakkomarssi Torontossa oli imaissut varsinkin perheen pienimmistä mehut, emmekä oikein itsekään olisi jaksaneet enää samanlaista kaupunkipäivää, joka meitä Chicagossa olisi vääjäämättä odottanut.

Koska kaupunki oli meille vanhemmille jo entuudestaan ainakin hieman tuttu, teimme päätöksen ajaa Chicagosta ohi ja kohti Kansas Cityä. Yön läpi. Torkuimme ja ajoimme Scottyn kanssa vuorotellen muutaman tunnin pätkissä, ja öinen ajomatka meni jopa ehkä paremmin kuin se matkan aloittanut trekkaus. Ajoimme siis käytännössä samoilla silmillä Torontosta Kansas Cityyn. Kotona olimme aamuseitsemältä, ja vastassa oli pari pyörivää karvaista pyllyä.

Viimeinen erikoiskoe.

Taputtelimme tallissa 3424 mailia, eli 5510 kilometriä meitä kahdeksan päivän aikana kuljettanutta maantielaivaamme. Reissussa rähjääntynythän se oli, likainen kuin mikä, ja tuulilasin alalaitaan jossain vaiheessa reissua kilahtaneen kiven aiheuttama lommo repesi niin isoksi railoksi seuraavana päivänä pesun jälkeen, että koko lasi meni uusiksi. Silti koko matkan kokonaiskustannukset jäivät samoihin summiin, kuin mitä pelkät lennot Etelä-Carolinaan meidän poppoolta olisivat maksaneet. Bensaan upposi noin $300.

Olin lukenut jostain juuri ennen matkaa, että pitkä lomamatka, erityisesti autolla tehty, voi olla parisuhteelle kova paikka. Kotona ei kuitenkaan tarvinnut alkaa googlata avioeroihin erikoistuneita asianajajia, vaikka olimme viimeisen kuukauden aikana olleet kaksi viikkoa Suomessa ja vielä reilun viikon tien päällä, joko vierekkäin autonistuimiin köytettynä tai samassa pienessä hotellihuoneessa. Vaikka oma sänky oli maailman mukavin paikka reissurupeaman jälkeen, ei mennyt montaakaan päivää, kun matkakärpänen puraisi taas ja kaasujalkaa kutitteli. Koko hullu matka meni niin älyttömän hyvin, että tässähän uskaltaa haaveilla samanmoisesta vaikkapa tuonne länteen päin. Sitten joskus.

Ai jahas, tuo olisi ajettavissa reilussa kahdessa vuorokaudessa. Challenge not accepted.

Vinkkejä meiltä teille (pun intended):

USA:ssa ajaminen:
  • Varaa mukaan käteistä. Ellet ole suunnitellut reittiä tarkkaan ja erityisesti aikonut välttää tulliteitä, niitä sattuu kohdalle jossain vaiheessa. Useimmiten tietullia ei pysty maksamaan kortilla, joten ilman fyysisiä dollareita olet lirissä.
  • Jos ajelee Interstate-valtateitä pitkin, levähdyspaikkoja ja bensa-asemia on tasaisin väliajoin. Jos haluaa kuitenkin poiketa pois paljon tallatulta polulta, kannattaa huolehtia, että tankissa on tarpeeksi löpöä, sillä huoltamoita ei ole välttämättä joka nurkan takana. Tämä on iso maa.
  • Ajokulttuuri eroaa hyvinkin paljon osavaltiosta toiseen liikuttaessa. Ruuhkaisemmilla alueilla kuskit tuppaavat olemaan röyhkeämpiä, joten kannattaa hengitellä jo valmiiksi paperipussiin, jos omaa taipumusta road rageen (moikka vaan!).

Great Smoky Mountains.


Rajanylitys Kanadaan:
  • Vaikka Kanadakin vaatii nykyisin elektronisen matkustusluvan (eTA) ennen lentokoneeseen astumista, Suomen (tai USA:n) kansalainen ei tarvitse anoa erillistä lupaa tai viisumia, jos matkustaa maitse tai meritse.
  • Rajavartija haluaa nähdä kaikkien autossa olevien passit/matkustusasiakirjat sekä varmistaa, montako matkustajaa on kyydissä. He pyytävät suullisen selvityksen siitä, mitä autossa on mukana, ja sen tarkkuus ja laajuus riippunee rajavartijasta. He haluavat myös tietää, kuinka pitkään maassa on tarkoitus oleskella, ja mikä on matkan tarkoitus. Autosta ei tarvitse nousta kuin erikoistapauksissa. Meidän tarkastus oli ohi parissa minuutissa.

Niagara Falls.

Lomailu Kanadassa:
  • Monet paikat, erityisesti lähellä USA:n rajaa, hyväksyvät USA:n dollarit maksuvälineinä. Emme käsitelleet missään vaiheessa Kanadan dollareita, vaan maksoimme kaiken kortilla - ja paljon näppärämmin kuin täällä kotimaassa. En tiedä, miksi täällä luottokorttien luvatussa maassa on niin hemmetin vaikeaa saada pankkiasiat ja erityisesti sirukorttiostokset tehokkaaksi...
  • Suomalaiselle ei tule minkäänlaisena shokkina nähdä tienvarsiopasteissa kilometrejä tai bensa-asemilla litroja, mutta amerikkalaiselle kylläkin. Onneksi paikallisten autojen nopeusmittareissa on melkein järjestään myös ilmoitettu km/h, joten ylinopeussakoilta on helppo välttyä.
  • Suurimmaksi ongelmaksi lyhyen Kanadan-pyrähdyksemme aikana muodostui se, että haluan edelleen muuttaa sinne.

Toronto.

Paluu Kanadasta USA:han:
  • Elektronista matkustuslupaa (ESTA) ei vaadita, jos pyrkii Yhdysvaltoihin maitse.
  • Kuten Kanadaankin mennessä, rajavartija haluaa nähdä kaikkien autossa olevien matkustusasiakirjat (passit ja minun tapauksessa myös pysyvän oleskeluluvan, eli Green Cardin). Rajalla tehdään suullinen tulliselvitys matkan aikana ostetuista hyödykkeistä, mikä yleensä riittää. Virkailija saattaa kuitenkin kurkata auton sisään ja tutkia takakontin, sekä pyytää pysäköimään auton tarkempaa tutkimusta/kuulustelua varten. Meidän rajanylitys meni kuitenkin helposti, ja vaikka setä olikin vähän tiukempi kuin kanadalainen kollegansa, myös nopeasti. 

Pittsburgh.


Pienet lapset takapenkillä:
  • Yritä hyödyntää lapsukaisten uniajat. Jos takapenkiltä kuuluu kuorsausta, älä pysähdy kuin äärimmäisessä (vessa)hädässä tai tankille. Älä pysähdy.
  • Hommaa kannettava DVD-soitin per lapsi (jos lapsi on tarpeeksi iso ymmärtämään niiden päälle). Vaikka joudutkin ehkä kuuntelemaan samaa rallatusta, esimerkiksi vaikka nyt "Creature report, creature report, creature report!" koko matkan ajan, kun kullannuppunen vetäisee kuulokejohdon pois soittimesta, se on sen arvoista.
  • Vaikka auto muuttuukin matkan aikana helposti murojen hautausmaaksi, en voi korostaa tarpeeksi pienten naposteltavien tärkeyttä. Omenasosepussukat, murot, myslipatukat, you name it, you bring it.

Atlantti.
osa 1 | osa 2 osa 3 osa 4 osa 5 | osa 6

2 kommenttia:

  1. Uskon, että olette kaikkien sankareita tuolla reissulla - edelleen nostan olematonta hattuani !
    Tästä on jo useampi vuosi aikaa, mutta asuessamme NH:ssä kävimme Montrealissa aika usein, ja vein veljentyttäreni sinne myös viikonlopuksi. Passintarkastuksessa kysyttiin useampaan kertaan, mistä nyt oikein tiedän, että ovat veljentyttäriäni ? Hyvin me kuitenkin päästiin, mutta nykyisillä tiedoilla varmasti ottaisin jonkun paperin mukaan, josta selviää, keitä muut matkustajat ovat....ja että minulla on heidän vanhempiensa lupa heidän kuljettamiseen.
    Nämä autoilut Kanadaan olivat itsellä se vaikein asia kansalaisuushakemuksessa, kun niitä ei välttämättä passissa näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, todella hyvä pointti! Meillä varmasti vältyttiin lisäuteluilta sen vuoksi, että kaikilla autossaolijoilla oli sama sukunimi.

      Olen nyt meinannut laittaa kansalaisuushakemusta sisään jo hyvän tovin. Pitänee viimein ruveta tuumasta toimeen - ainakin ennen kuin noita "epämääräisiä" Kanadan-reissuja tulee useampi. ;)

      Poista