perjantai 17. helmikuuta 2017

Köhivät kansasilaiset ja kipeät kannikat

Kerroin viime viikolla alakerran kokolattiamattojen kohtalosta. Tänään on luvassa pitkä jatko-osa. Jos et jaksa lukea sitä, se ei haittaa, sillä alla olevasta kuvasta löydät tiivistelmän:


Mihin jäinkään? Ai niin. Scotty kävi vuokraamassa lauantaina lattioille tarkoitetun naulapyssyn, ja toivoimme, että piskuisessa kompurassamme riittäisi tehot sen käyttämiseen. Meni kuitenkin vielä hetki, ennen kuin pääsimme itse tositoimiin, sillä meidän piti varmistaa, että saamme olohuoneen laudat kulkemaan tasan samassa linjassa keittiön lattian kanssa. Mittailimme, merkkasimme lattiaan liituviivoja, tuskastuimme. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että olisi vain parasta alkaa korvata poistamiamme lautoja keittiön liitoskohtaan, ottaa siitä suunta ja toivoa parasta.



Niin siinä sitten aika yllättäen kävi, että summassa hoidettu aloitus toimi täydellisesti. Olipa sekin kiva huomata, että talomme on suht suora (esim. ikkunanpuitteethan eivät ole), sillä uudet laudat olivat lopulta täysin linjassa seinien kanssa. Nakuttelimme ensimmäisenä iltana noin kolmasosan olohuoneesta ja ihmettelimme, kuinka ihmeen hyvät unenlahjat lapsillamme on, kun alakerrasta kuului vasarointi, sirkkelöinti ja kompurointi.


Sunnuntaina koitti sitten jännittävin hetki: Miten kävisi väliseinän toisella puolella odottavan saumakohdan kanssa? Kun lähestyimme kohtalokasta paikkaa, näytti siltä, ettemme saisi olohuoneen lautoja kohtaamaan keittiön olemassaolevan lattian kanssa, vaan siihen jäisi parin sentin ruma rako. Se oli onneksi kuitenkin vain optinen harja, ja todellinen rako oli alle millin. Sen saimme peitettyä käyttämällä hieman sorkkarautaa apuna, ja läpsäytimme huojentuneet ylävitoset.

Koko sunnuntai meni latomishommissa, ja kun illalla kapusimme yläkertaan, kyykkäilystä suutahtaneet reidet, nivuset ja selkä huusivat hoosiannaa. Aktiivisuusranneke meinasi lentää seinään, kun väitti minun olleen laiska koko päivän. Just joo. Eikö sahaus-kyykky-asennus-sahaus-kyykky-asennus-sahaus-kyykky-asennus-yhdistelmä ollut tarpeeksi tehokasta, häh?

Maanantaille, joka oli Martin Luther King Day ja sen vuoksi vapaa, jäikin enää pieni siivu asennusta, ja uusi lattia oli paikoillaan.

Timpurin takamus.

Remontointi näytti oikeasti tältä.

Lähempää tarkastelua.

Maanantai-iltana yritimme imuroida kaikki sahanpurut ja ninjaniitit, jotta voisimme elää hetken seminormaalia elämää ennen lattioiden hiomista ja lakkaamista. Pistimme sohvan takaisin paikoilleen ja poksautimme auki ansaitun kuohuviinipullon. Vertailimme myös remontoinnin aikana saatuja haavoja, mustelmia ja kilpailimme siitä, kummalla oli kipeämpi kroppa.

Normaalia elämää ei jatkunut kovin pitkään, sillä Scotty muisti pari päivää myöhemmin, että hänellä oli kaksi lomapäivää edelliseltä vuodelta käyttämättä, ja ne pitäisi kulutella pois ennen kuun loppua. Hänpä päätti siis ottaa perjantain ja maanantain vapaaksi, joten tuli kiire päättää, minkä sävyiseksi petsaisimme lattian ja millä aikataululla hoitaisimme hiomisen.

Alunperin halusin vaalean lattian ja haaveilin valkolakkauksesta, mutta koska keittiön lattia oli punatammea, ja sen myötä myös uusi olohuoneen lattiakin, lopputuloksesta tulisi kyllä vaalea - vaaleanpunainen. Se ei houkutellut, joten päädyimme kokeilemaan harmaata sävytystä.

Koekappale vanhan lattian päällä.

Sekään ei näyttänyt hyvältä, sillä tietyssä valossa harmaa olikin violetti. Sanoin monta kertaa Scottylle, että haluaisin vain pitää lattian raikkaana, vaaleana puuna, enkä kellastuttaa sitä lakalla, kuten keittiössä oli käynyt - lattialle ja Scottyn tekemälle pöydälle. Pienoisen tutkimuksen myötä löysimme vesipohjaisen polyuretaanin, jonka ei pitäisi muuttua kellertäväksi kuten öljypohjaisen kaverinsa. Muutama gallona sitä kiitos, ja petsihaaveet pois. Lattia saisi loistaa omana itsenään ilman meikkiä.

Piano piti siirtää paikoilleen ennen lattian varsinaista hiomista, sillä emme yllättäen jaksaneet kantaa sitä kahdestaan. Se piti ujutella varasijoituspaikastaan keittiöstä narisevien pyöriensä varassa takaisin omalle paikalleen, eikä siitä hommasta selvitty ilman naarmuja. Hioimme ja käsittelimme keskiviikkona siis pianosopukan, ja olin enemmän kuin tyytyväinen siihen, miltä viimeistelty puu näytti.

Torstai-iltana kävimme vuokraamassa pelottavan näköisen hiomakoneen, mutta lopulta sen käyttö ei ollut ollenkaan vaikeaa. Aikaavievää puuhaa, toki. Ja kovaäänistä. Laitoimme lapset nukkumaan ja aloitimme uuden lattian jyystämisen.

Vaikka remppareiskalla onkin tässä hengityssuojain, sitä ei oikeastaan ison hiomakoneen
kanssa tarvittu, sillä siinä oli tehokas imuri, joka piti pahimmat partikkelit poissa ilmasta.

Vuorottelimme ison masiinan kävelyttämisen ja pikkuvessan lattian nauhahiomakoneella rapsuttelun kanssa. Kun vielä aamukahden maissa koneet ulisivat, pelotti, että naapurit soittavat poliisit paikalle meluhaitan takia. Ehkä se melu ei kuitenkaan ollut ihan niin korviahuumaava muualla kuin heti koneiden välittömässä läheisyydessä, sillä lapset vetelivät taas kerran sikeitä oikein autuaasti.

Seuraavana aamuna oli sitten keittiön hionnan vuoro. Sitä olimme pelänneet, ja syystä. Kaapistojen ja erityisesti saarekkeen aluset piti hioa käsin - käsin! - sillä mitkään sähkökäyttöisistä vehkeistämme eivät sinne ylettäneet.

Lapsiperheessä remontoidaan.

Taas piti edetä vuorovedoin. Ensin vaihtelimme läpsystä hiomista ja lasten viihdyttämistä, ja kun pienempi jantteri meni päikkäreille ja isosisko huoneeseensa leikkimään, ison koneen ja pienten vempeleiden välillä.

Massiivinen pöytä ei mahdu mitään kautta talosta ulos ilman purkamista,
joten siirtelimme sitä sitten selkä vääränä edestakaisin tieltä pois.

Pääsimme/jouduimme siihen käsinhiontavaiheeseen vasta lauantaina, ja siihen menikin sitten koko... hemmetin... päivä. 


Kaveri oli sattuneesta syystä "putkassa" ennen päikkäreille menoa.
Ei tuntunut vankeus haittaavan - päinvastoin! Lapset nauttivat autiosta olohuoneesta,
koska siellä sai juosta sydämensä kyllyydestä.

Pölyiset pöksyt.

Pölyinen hella ja jonkun hölömön rakkaudentunnustus.

Käteni ja käsivarteni näkevät tästä painajaisia vielä pitkään.

Lauantai-iltana imuri huusi, kun yritimme saada pölyä kuriin. Pienemmät laitteet ja käsin hionta olivat lennättäneet erittäin hienoa hiomapölyä yläkertaan asti, ja siitä enenevissä määrin jokaiselle tasolle mitä alemmas mentiin. Kellarissa oli myös melkoinen sotku, sillä naulapyssy oli ampunut olohuoneen lattiasta ja samalla kellarin kattovanerista kunnon säpäleitä irti, ja ne kaikki olivat lattialla, sohvalla, biljardipöydällä.

Piti tehdä melkoisen tarkka suunnitelma siitä, miten ja missä järjestyksessä käsittelisimme lattian. Polyuretaania tarvittaisiin kolme kerrosta, ja kerrosten välissä lattian pitäisi antaa kuivua kaksi tuntia, eikä siinä luonnollisesti saisi hiihdellä ollenkaan kuivumisen aikana. Paras aika sille hommalle oli siis luonnollisesti lasten nukkuma-aika. Jouduimme myös tekemään urakan osissa, sillä sohvarykelmä ei mahtunut minnekään muualle säilöön kuin olohuoneeseen tai "ruokasaliin" (eli lasten leikkitilaan), ja sitä keittiönpöytää ei tosiaan tästä talosta saa ulos kuin palasina.

Ensimmäinen kerros oli lattiassa yhden maissa. Parin tunnin päikkärit (voiko yöllä nukkua päikkärit?) ja toinen kerros. Aamulla hipsuttelimme aamutoimet niin varovasti kuin voimme, Scotty meni lasten kanssa ulos ja minä vetäisin vielä kolmannen kerroksen olohuoneeseen ja keittiöön, ennen kuin liukenin itsekin talosta ulos. Olimme koko päivän liikenteessä, sillä lattialla ei olisi saanut olla edes kevyttä liikennettä 24 tuntiin, ja meidän liikenne ei ole mitenkään kevyttä. Kävimme moikkaamassa kavereiden vauvaa Emporiassa, minkä jälkeen painuimme Ikeaan matto-ostoksille. Ja sieltä vielä syömään. Senpä jälkeen lapset olivatkin valmista kauraa petiin.

Kahden polyuretaanikerroksen jälkeen.

Asettelimme illalla sohvan varovasti takaisin paikoilleen (vaikka viimeisestä kerroksesta oli vasta 12 tuntia, öhöm...), sillä loput lattiasta pitäisi päästä käsittelemään, ja mallailimme vähän uutta mattoakin (vaikka mattoja ei olisi saanut laittaa lattialle viikkoon...).

Meillä ei ole yleensä ihan näin valoisaa, mutta lattiaa olisi ollut vähän erikoista sutia pimeässä.

Katselimme pari hölmöä elokuvaa kuivumistaukojen aikana, ja kahden maissa pääsimme nukkumaan. Maanantaina ei ollut tarkoitus tehdä mitään, mutta keittiön tasot tursuivat remppatavaraa, ja sitä pölyäkin löytyi vielä vaikka mistä, joten siivoilimme sitten. Ei kuitenkaan tarvinnut enää hioa, joten kaikki oli hyvin.

Poika ja koira.

Varsinaisia jälkeen-kuvia minulla ei vielä ole. Lupaan laittaa ne, kunhan listat ovat paikoillaan, eli palataan asiaan joskus ensi vuonna. Tässä kuitenkin pari satunnaista otosta:

Tämä taitaa olla maanantain siivouspäivältä, koska kuvassa näkyy harja.

Lasten uusi lempipaikka sotkuille leikeille.

Poika ja koira.

Koira, hoitokoira ja timpurin pyjamapeppu.

Olihan se urakka, ja pölyä löytyy vieläkin, mutta voi että se on ollut kaiken sen arvoista. On ollut ihanaa (???) imuroida alakerta, kun ei tarvitse jyrätä kahden eri imurin kanssa (puulle kanisteri-, kokolattiamatolle pysty- eli tuttavallisemmin möhkäleimuri). On niin paljon puhtaampi olo, kun ei tarvitse elää vuosikertaeritteiden kanssa. Ja erityisesti: onhan tämä omaan silmään (ja nenään!) paljon kivempi kuin ennen.

Yläkerran kokolattiamaton on parempi olla varuillaan. I'm coming for you next!

8 kommenttia:

  1. Kaiken näköisen remontin suunnittelu on kivaa aikaa, mutta sen aloittaminen, huh huh. Pitkitelläänkin alkua usein. Mutta kun työ on valmis, niin voi miten ihanaa! Upea tulos ja raikkaan puhdasta! Hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan ihan kamalan huonoja suunnittelemaan. :D Idealampun sytyttyä tehdään eikä meinata, ennen kuin on edes kaikki yksityiskohdat selvillä haha. Onneksi tuo mies on samanlainen hätähousu kuin minä, niin ei tule ongelmia (siitä).

      Työmäärä on kuitenkin aloitustavasta riippumatta ihan yhtä iso, joten tosiaan, kun urakka on valmis, niin tunne on aika uskomattoman hieno! Kiitos, tykätään ihan tosi paljon! :)

      Poista
  2. Vautsi miten hieno lopputulos! Eipä ihme että siellä on timpurit nyt tyytyväisiä kätösinsä jälkeen.
    Lattiarempan aloittaminen ei ole ihan helpoimmasta päästä.
    Mitä koirat tykkäsivät uusista lattioista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Usvaa ei taida kiinnostaa (mikään), mutta tuo isompi roikale vetää edelleen aivan uskomattomia hepulikohtauksia, vaikka puulattialla ei saakaan ihan yhtä tehokkaasti rallia aikaiseksi, kun jättikäpälät vetää sutia.

      Poista
  3. Vau mikä muutos! Te ootte kyllä toiminnan ihmisiä, ihailen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Ollaan kyllä oltu niiiiiiin tyytyväisiä.

      Poista
  4. Ai että siitä tuli hieno! Ootte kyllä melkonen tehokaksikko, voin kuvitella kun kaks idealamppua välähtää niin saattaa pölistäkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tosiaan pölisi! :D Tässä on käynyt pari kertaa mielessä, että miksei ryhdytty tuumasta toimeen jo aiemmin, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

      Poista