Arkinen haaste

Kirjoittaminen on tökkinyt viime aikoina. Ei ole (muka) aikaa tai (oikeasti) aiheita. Päätinpä siis haastaa itseni ja samalla kaikki halukkaat kirjoittamaan ihan joka päivä viikon ajan; kertoen siitä ihan tavallisesta arjesta, kuten ainakin minulla oli ennen tapana. Ennen kaikenlaisia estoja ja filttereitä.

Aloitan tänään kertomalla eilisestä, eli ihan tavallisesta helmikuisesta keskiviikosta.

Keskiviikko 24.2.2016 (Arkihaaste 1/7)

Päivä meinasi alkaa aikaisin, kun pienin mies heräsi puoli kuudelta syömään. Yksitoista tuntia unta ei kuitenkaan hänelle riittänyt, vaan tyyppi veteli sikeitä eväshetken jälkeen vielä puoli yhdeksään. Siinä välissä sitkeän mahataudin viimein selättänyt isosisko oli kömpinyt isänsä tyhjäksi jättäneelle paikalle torkkumaan.

Tekaisin itselleni pikaisen aamupalan ja aloitin päivän palkkatyöt vähän yhdeksän jälkeen. Viime aikoina tehtäviä ei ole ollut runsaanlaisesti, joinain päivinä ei ollenkaan, joten en odottanut istuvani tietokoneella kovinkaan pitkään. Kuusi ja puoli tuntia myöhemmin kuitenkin suljin läppärin epäuskoisena - viikon minimituntimäärä, kymmenen, oli tältä viikolta täynnä.

Työasuna pyjamat.

Kuuteen ja puoleen työtuntiin mahtui myös vaipanvaihtoa, imettämistä, isomman naperon viihdyttämistä ja ruokkimista, joten aivot olivat aikamoisessa solmussa. Roskainen kokolattiamatto vaati kuitenkin imurointia, ja Scotty pääsikin heti siivouskaveriksi kotiin tultuaan.

Siivoilun jälkeen kokkasimme tiistailta tähteeksi jääneen quinoa-salaatin kylkiäisiksi kananrintaa ja lehtikaalisalaattia. Katsoimme ties monennenko Castle-jakson tälle viikolle (miten niin koukussa?), minkä jälkeen minä kävin hakemassa kellarista ystävänpäiväksi ostetun kuohuviinipullon. Katsoimme viimeinkin Scottyn minulle Valentine's Day -lahjaksi antaman Ant-Man-elokuvan (Paul Rudd, aaah), joten kuohari kuului jotenkin asiaan. Syy se on tekosyykin.

Elokuvan jälkeen istuimme hiljaisessa talossa ja ihmettelimme, miten on mahdollista, että meillä on kaksi lasta, ja pystymme silti viettämään suht' hiljaisen elokuvaillan ihan kahdestaan. Pienempi meni normaaliin tapaansa heti seitsemän jälkeen unille, ja isompi katsoi omassa huoneessaan piirrettyjä. Vain hepulikoira Sisu aiheutti häiriöitä työntymällä syliin.

Meidän piti mennä aikaisin nukkumaan, mutta jotenkin vielä yksi jakso Castlea tuntui hyvältä ajatukselta. Humppasin makuuhuoneessa vielä edestakaisin, sillä aktiivisuusrannekkeeni kertoi minun laiskotelleen, eikä päivän askelmäärä ollut lähellekään täynnä. Vähän yhdentoista jälkeen olin saanut ravattua puuttuneet 2000 askelta, pestyä hampaat ja kaivauduttua peiton alle. Suljin silmät ja näin unta mökkisaunasta.

*****

Tagaan Instagramiin haasteen kuvat tunnisteella #arkihaaste16, joten jos haluat ennakkomaistiaisia tulevista postauksista kuvien muodossa, ne löytyvät sieltä. Lähde sinäkin haasteeseen mukaan!