lauantai 3. kesäkuuta 2017

Perjantai 2.6.2017 (Seiskahaaste osa 1)

Haastoin ihan ite itseni viime vuoden maaliskuussa kirjoittamaan siitä ihan tavallisesta, harmaasta(kin) arjesta, joka meinaa ainakin tästä blogista puuttua, jokainen päivä viikon ajan. Se oli itselle jotenkin virkistävä kokemus, mukava muistutus entisestä kirjoitusaktiivisuudesta, joten päätin vetäistä uusintakierroksen. Seiskahaaste lähtee tästä.

Kuva täältä.

Aloitetaan eilisestä, eli perjantaista 2.6.2017. Aamu alkoi aivan liian aikaisin pienen miehen herättyä heti auringonnousun jälkeen, mutta onneksi kaapista löytyi kahvia ja Mörkö-muki. Koska marakatin ollessa hereillä on aivan turha haaveillakaan saavansa mitään näkyvää aikaiseksi, päätin tehdä vielä muutaman tunnin töitä, vaikka tuntitavoitteeni olikin viikolta jo kasassa. Jos aamupäivä kerran menisi sohvalla istuskeluksi, sama siitä olisi saada palkkaa. Sain minä sentään repäistyä sängystä lakanat pesukoneeseen.

Sain pari tyyppiä heti sohvalle kaveriksi.

Lounaan jälkeen kävi niin harvinainen juttu, että pelkäsin joutuneeni johonkin rinnakkaisulottuvuuteen. Vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen apinalapseni a) meni päikkäreille (!) b) omaan pinnasänkyynsä (!!!!) c) eikä kiivennyt sieltä pois (!!!!!!!!!!). Käytin tilanteen hyväkseni, istutin isomman lapsen vuoden äidin tapaan telkkarin eteen ja painuin ulos näyttämään sateista riehaantuneelle nurmikolle ruohonleikkuria. Hikoilin helteessä ja vilkuilin odottavasti tielle. UPS:n kuriiriauton pitäisi tulla pian.

Ja tulihan se, kesken etupihan keritsimisen! Olin tilannut pari päivää aiemmin Garminin GPS-kellon ja juoksinkin heti sisälle purkamaan pakkauksen. Viritin kellon ranteen ympärille ja menin takaisin ulos hommiin. Ehdin ajella nurmikon, viskellä paljaisiin kohtiin ruohonsiemeniä, sarjamurhata muurahaisia JA käydä suihkussa, ennen kuin pinnasängystä kuului minkäänlaista ähinää. Kyllä kolmessa tunnissa ehtii vaikka mitä, kun lapset ovat yhteistyökykyisiä.


Scotty tuli kotiin puoli neljän maissa, juuri kun olin menossa lasten kanssa vähän paremmin manikyroidulle takapihalle. Olimme hieman suunnitelleet menevämme puistoon leikkimään ja lenkkeilemään, mutta lämpömittari näytti 28 astetta, ja se tuntui vähän liian lämpöiseltä helteisiin tottumattomalle. Juttelimme naapureiden kanssa reilun tunnin, ennen kuin mahat kurnivat jo niin kuuluvasti, että oli pakko ruveta miettimään illallista.

Päätime kävellä läheisen ravintolan varjoisalle terassille. Vaikka keli ei olisi enää voinut olla parempi ulkona syömiselle, ja sisällä asiakkaita riitti, olimme hetken aikaa terassin ainoat asiakkaat.


Mätimme mahat täyteen ja kävelimme ähkyssä takaisin kotiin. Koska auringon painuessa kohti taivaanrantaa keli oli huomattavasti viileämpi, minun teki mieli kokeilla uuden kellon GPS-ominaisuutta ja urheilusuoritusten tallentamista, joten päätin käydä vaihtamassa kotona juoksulenkkarit jalkaan ja käydä juoksemassa mailin. Ähkyssä. Viisasta.

Kotimatkalla.

Maili venähti lopulta kahdeksi. Kotona oli vastassa riehuvat lapset ja kärsimätön mies, joka halusi kovasti mennä viimeinkin asentamaan suojakaiteen kiukaan ympärille. Olisi pitänyt vain jatkaa juoksemista kuin Forest Gump konsanaan.

Lapset kuitenkin rauhoittuivat nopeasti, ja kiuas sai suojuksensa. Kun pienempi meni yöunille, pääsimme nauttimaan löylyistä. Kävimme muka viilentelemässä ulkonakin, mutta kostea edelleen yli 20-asteinen ilma ei paljon lievitystä lopulta tuonutkaan.

Puolen yön jälkeen napsautimme kiukaasta virrat pois ja raahauduimme raukeina yläkertaan, valmiina rojahtamaan sänkyyn... Vain huomataksemme, että lakanat olivat edelleen kuivausrummussa ja peti petaamatta.

2 kommenttia: