keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Tiistai 6.6.2017 (Seiskahaaste osa 5)

Heräsin horroksesta kahdeksan jälkeen. Puoli kuuden ja kuuden herätyksiin viime aikoina valitettavasti turtuneena tuntui, että olin nukkunut pommiin. Scottyn piti herättää minut, kun lähtee töihin. Mitä ihmettä hän teki vielä kotona?

"Good morning, sunshine. I thought I'd let you sleep in. I think I'm going to work from home today."

Etäpäivä. Tarkoittaisi sitä, että minulla olisi kyllä parhaassa tapauksessa kaksi apukättä paimentamassa lapsia, mutta pahimmassa tapauksessa yksi lisäsuu tuottamassa älämölöä, mikä tekisi työskentelystä hankalampaa. Sain kuitenkin tehtyä viisituntiseni verrattain kivuttomasti. Kaduin vain sitä, että olin jättänyt aamukahvit juomatta.

Pienin ipana oli jälleen kerran nukahtanut sohvalle, joten päätin painaa pään hetkeksi itsekin tyynyyn. Ihan vain silmiä lepuuttaakseni. Tuntia myöhemmin heräsin aivan sikiunesta siihen, kun se aiemmin nukkunut kaveri veti tyynyn pääni alta pois. Joutikin siitä nousta. Lapset pitäisi saada ruokittua ja puettua ennen kevään ensimmäisiä jalkapalloharjoituksia.

Lämmittelin makaronilaatikkoa ja hoputin jalkapalloijitartamme syömään. Keli oli niin mukava, että voisimme kävellä kentälle, mutta se tarkoittaisi sitä, että sitä pastaa olisi tungettava ääntä kohti hieman nopeammalla tahdilla. Matkaa oli kuitenkin melkein kolme kilometriä, ja rattaissa istuvan taaperon ja kikkailevan neljävuotiaan kanssa siihen menisi vähintään puoli tuntia aikaa.

Pikku-Litti lähti harjoituksiin nälkäisenä, sillä reilussa puolessa tunnissa hän oli lopulta saanut syötyä ehkä kolme haarukallista makaronilaatikkoa. Niistä hoputteluista (ja uhkailuista...) huolimatta.

Valmentaja oli sama, kuin viime syksynäkin, enkä ollut ihan varma, oliko se hyvä vai huono asia, että hän muisti meidän kullannuppumme.

Intoa piisasi.

Jätin Scottyn ja lapset odottelemaan harjoitusten alkua ja läksin hölkkäämään puistoa ympäri. En yhtään tiennyt, mimmoinen lenkki siitä tulisi, mutta kun vajaa vartti myöhemmin palasin lähtöpisteeseeni, kelloni ilmoitti minun liikkuneen 2,5 kilometriä. Vaihdettiin Scottyn kanssa läpsystä soccer momin pestiä, ja minä jäin kentän reunalle huolehtimaan nesteytyksestä ja kannustamisesta. Miehet läksivät kiertämään puistoa rattaiden kanssa.


Kävelimme harkkojen jälkeen kotiin kaupan kautta, ja lapset (ja me isommatkin) halusivat kovasti ostaa tiistain synttärisankarille, Usva-koiralle, lahjan. Napattiin mukaan purulelu, jonka olisi tarkoitus puhdistaa hampaita. Tasapuolisuuden ja aivan äärettömän mustasukkaisen vaikkakin valkosukkaisen toisen koiran takia ostimme niitä kaksi kappaletta.

Sisun käsittelyssä se kepakko kesti ehkä kaksi minuuttia, ennen kuin meidän piti viheltää peli poikki. Isoleukainen koira pureskeli "luusta" niin isoja paloja irti, ettei viitsitty ottaa tukehtumis- tai tukkeutumisriskiä.

Synttäritypy.

Maailman vanhin seitsemänvuotias koiruutemme sen sijaan jyrskytteli menemään vaikka kuinka kauan. Oli niin innoissaan, että otti oikein juoksuaskelia! Kun se lopulta kyllästyi pureskeluun, tarkistimme "vahingot". Muutama hassu naskalinjälki. Ovat nuo vain niin erilaisia, luonteeltaan, vireystasoltaan ja purukalustoltaan.

Koska pienin kaksijalkainen oli vetäissyt myöhäiset päikkärit rattaissa, hän jaksoi kukkua aivan liian pitkään. Puoli kymmenen maissa hän kuitenkin viimeinkin simahti, ja me pääsimme, yllätys, yllätys, saunaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti