maanantai 29. joulukuuta 2014

Sainpa imurin joululahjaksi

Sain mieheltä joululahjaksi imurin ja kokolattiamattopesurin. Meillä on siis siirrytty liikunta-aiheisista lahjoista (mm. kuntopyörä, juoksurattaat ja -matto) siivousvälineisiin. Jatka lukemista, jos haluat tietää, joko avioeroprosessin harkinta-aika on täynnä.

Vaikka söin tänään vielä aamupalaksi kinkkua ja ohrarieskaa, niin pakko kai se on myöntää, että joulu alkaa viimeinkin olla ohi. Scotty palasi aamulla töihin lapsen suureksi järkytykseksi (käveli aamulla meidän makuuhuoneeseen, kysyi "Daddy?", ja kun sanoin, että daddy on töissä, lapsi huusi "No!", juoksi takaisin huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni), viikonloppuna piti syödä jo muutakin kuin laatikoita ja karjalanpaistia (mm. joulukinkkupizzaa) ja jotkut naapurit ovat riipineet jouluvalaistuksensa takaisin säilytyslaatikoihin ensi vuoden lokakuuta odottamaan.

Uunituore IKEAn, tuon ulkosuomalaisen parasiitin paratiisin kinkkurulla.
Meidän joulu oli mitä mainioin ja ihanan perinteikäs. Aatonaattona lapsi meni anoppilaan yöksi serkkujensa kanssa viettämään Grandkids' Eveä, ja me isommat lapset saimme käydä ulkona syömässä. Illalla oli tarkoitus vielä paketoida lahjat, mutta ulkoilu Martin City Brewing Companyssä venähti sen verran pitkäksi, että meikämamma paketoi ruhtinaalliset kolme pakettia, ennen kuin Nukku-Matti vei voiton.

Aamulla Scotty kipaisi hakemaan yökyläläisen, ja minä jäin kotiin keittelemään riisipuuroa ja laitoin karjalanpaistin tulille. Aamupalan ja pienen laiskotteluhetken jälkeen otettiin Skype-yhteys Suomeen ja mummolaan, jossa vietettiin oikein tunnelmallista aattoiltaa. Avasimme Atlantin yli reissanneet paketit, joista lapselle mieluisin taisi olla se, jonka sisältä paljastui Koiramäen väkeä.

Tavallista totisempaa hommaa.
Juteltiin vielä toiselle enolle, ennen kuin talo täyttyi amerikkalaisista sukulaisista, jotka tulivat ihmettelemään suomalaista joulunviettoa. Kinkkua, rieskaa ja pipareita upposi napaan, ennen kuin he lähtivät valmistelemaan aattoillan ruokaa -- lasagnea.

Minä odottelin pimeyden saapumista. Vaikka aatto oli sateinen ja ankea, niin se ei silti ollut tarpeeksi synkkä ja pimeä tämän suomalaisen mielestä. Ympäri taloa sytytellyt kymmenet kynttilät eivät päässeet oikeuksiinsa. Vasta viiden jälkeen alkoi olla tarpeeksi hämärää täydelle kynttiläsouville ja perinteiselle kävelylle naapuruston ympäri.

Tänä vuonna ei ollut ollenkaan lunta, mutta ihan kunnon talvikamppeisiin piti silti sonnustautua. Joidenkin talojen kohdalla olisi saattanut tarvita jonkinlaista suojaa silmillekin.

Meidän mökki.
Aika perus.
Ja sitten naapuruston Clark Griswold.
Takapihalta, eikä tässä ollut edes kaikki puhallettavat barbarat.
Siellähän on Pukki ite taas kylvyssä.
Pikkureippailun jälkeen syötiin itsemme ähkyyn ja siirryttiin sohvalle seuraamaan lapsen lahjojen avausta. Vähän nolotti, kun tajusin, että minulla ja Scottylla oli toisillemme enemmän lahjoja kuin meiltä yhteensä lapselle, mutta onneksi se ei pikkutonttua tuntunut haittaavan. Ei se määrä vaan se laatu? Ensi vuonna voisi aloittaa pakettien avaamisen vähän aiemmin. Puoli tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa ei ollut ihan viisain veto... Miten niin hitaita syöjiä?

Uuden työkalupakin tutkintaa.
Kun uusien lelujensa perään itkevä lapsi oltiin saatu onnellisesti uinumaan, oli meidän aikuisten vuoro lahjoa toisiamme. Minua odotti kuusi numeroitua pakettia. Ensimmäisestä paljastui mattopesuri. Toisesta säilytyslaatikko paristoille. Kolmannesta imuri.

Ei tehnyt edes mieli täräyttää miestä mattopesurilla ohimoon, sillä lahjoista paljastui hyvin pian teema. Scotty oli kuunnellut valitusta minua koko vuoden ja kerännyt kuusen alle juttuja, joista tietäisi minun ilahtuvan. Vihaan meidän kokolattiamattoa, ja se on ollut erityinen murheenkryyni pissavaivaisten eläinten kanssa. Vihaan meidän jättimäistä imuria, jolla ei saa noita valitettavasti ja toivottavasti toistaiseksi vähemmistössä olevia puulattioita puhtaaksi. Vihaan myös siivoamista, joten kaikki, mikä tekee siitä pakollisesta pahasta helpompaa, on erittäin tervetullutta.

My precious! Olin niin innoissani, että imuroin heti jouluaamuna.
Se paristokotelo oli löytänyt tiensä lahjapakettiin sen vuoksi, että olen kehittänyt itselleni pakkomielteen siitä, että meidän talo palaa varmasti maan tasalle, koska säilytämme ladattavia paristoja väärin. Neljännestä paketista löytyi Bonnie Tylerin kokoelmalevy, koska olin joskus kerran sanonut, että haluaisin sellaisen. Viidennestä dvd-soitin, jolla voi toistaa suomalaisia levyjä.

Saatoin katsoa joulupäivänä pari jaksoa Kummeleita. Artisti maksaa.
Kuudes paketti, joka saapui muuten vasta aattona, toi kyyneleet silmiin niin antajalle kuin saajallekin. Scotty oli teettänyt minulle palapelin, jonka mukana oli pieni pala, tai paremminkin tuhat palaa, koti-Suomea.

Mökin savusauna ja lapsen ukki, minun isä paistamassa varmaan makkaraa lapsukaiselle. Valkoiset viirut ovat heijastuksia kellarin valoista. Ei mökillä sentään noin erikoisia valoilmiöitä olla nähty.
Ei alle kolmevuotiaille, kahdesta kolmelle tekijälle, eikä aikaa mene kuin puoli tuntia. Eipä...
Lahjoissa oli niin paljon ajatusta takana, että minua hävetti miehelle antamat lahjani. Onneksi saaja oli erittäin onnellinen. Pian päästäänkin maistelemaan itse pantua olutta uusista tuopeista ja pelaamaan lautapelejä.

Joulupäivänä luettiin lahjakirjoja ja käytiin anoppilassa syömässä ja nauramassa toisiaan villitseville serkuksille. Tapaninpäivänä pääsimme viimeinkin joulusaunaan, kun kokoonnuimme syömään herkullisia tähteitä oikein pitkän kaavan mukaan.

Aika ihana ja ikimuistoinen joulu. Toivottavasti kaikilla tämän lukijoilla oli myöskin sellainen.

6 kommenttia:

  1. Mauno Ahonen :D :D. Minä en saanut ollenkaan lahjaa mieheltäni. Kiltit tytöt saavat lahjoja, tuhmat saavat ostaa itselleen mitä ikinä haluavat, hmph. Muuten kyllä tuli kivoja lahjoja, ehkä ne Suomessa eivät tiedä kuinka kilttinä täällä on oltu... Hienot jouluvalot teillä naapurustossa, olisipa tosi kiva joskus nähdä ihan livenä tuollaiset yltiöpäiset jouluvalohässäkät Amerikassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mauno on ihana!

      Mekin saatiin Suomesta todella mukavia lahjoja! Onkohan niin, että suomalaiset tontut eivät käy täällä asti kurkkimassa ikkunan takana...

      Meidän naapuruston valothan ovat vielä aika kesyjä. Ollaan joskus käyty katsomassa semmoisia taloja, joissa ei näy enää seiniä, kun roinaa ja vilkkuvaloja on niin paljon. :D

      Poista
  2. Tuo palapeli on ihana - en ole edes tiennyt, etta tuollaisen voi tilata ! Me taas huomasimme uuden merkin siita, etta olemme tulleet vanhaksi. Avasimme aattona molemmat vain yhden paketin ja kuusen alle jai viela muutama. Paatimme saastaa ne joulupaivaksi, kun ainokainen lapsemme tulisi kotiin. Ei olisi joskus tullut mieleen jattaa yhtaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana yllätys! :)

      Mukavampihan ne lahjat on avata tärkeiden ihmisten kanssa -- olkoonkin sitten vaikka merkki vanhuudesta. ;)

      Poista
  3. Tykkään sun imurista! Meillä on nääs samanlainen. :D Ja tyytyväisiä ollaan edelleen melkein vuoden jälkeen. Joskus ällöttää sen tyhjentäminen, ja joskus sitten ryhdyn pakkomielteiseksi säiliön osien pesun kanssa.

    Ihana palapeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että imuri on hyvä peli! Voiskin vähän huristella tuossa kohta... ;)

      Ihanan vaikea palapeli!

      Poista