maanantai 24. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 24. luukku

Jouluaaton tunnelmia:

Täällä on tainnut olla kilttejä lapsia...
...ja aikuisia.
Joulumuoria väsytti.


Meillä vietettiin tänään miehen perheen kanssa suomalaista joulua, joka koostui laatikoista (punajuuri-, lanttu-, porkkana-), kinkusta, graavilohesta, sienisalaatista, ruisleivästä, pipareista, tortuista, Raskaasta joulusta ja saunasta. Hulinaa riitti muutaman tunnin ajan, ja kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä supisuomalaisten elämysten jälkeen.

Melkein repeatillä soinut Sylvian joululaulu on itkettänyt tänään minua vain neljästi. Tähän mennessä.

Vietettiin toki joulua Suomen-perheenkin kanssa. Lahjat olivat erittäin mieluisia puolin ja toisin, ainakin enimmäkseen. Joulupukkeiluhetkien kohokohtia oli mm. se, kun meidän 3-vuotias jätkä avasi ensimmäisen paketin, jonka sisällä oli mummon tekemä heijastinlankapipo. Suu meni mutruun ja pipo lensi kaaressa lattialle. "I don't like it!"

Pehmeät paketit...

Aika hersyvän huvittava hetki oli myös se, kun kaveri maistoi velipojan paketista paljastunutta wasabisuolaa. Se ilme -- priceless.

Lapset avasivat juuri meidän omat paketit, ja asenne onneksi parani pienellä miehelläkin, sillä mitään ei viskelty lattialle. Hän halusi leikkiä jokaisella lelulla piiiiiitkään ennen seuraavan avaamista, ja spontaaneja "I love it!", "Oh my gosh!" ja "I've been dying for this!" kuului vähän väliä. Kuinka amerikkalaista.

Me aikuiset syödään vielä karjalanpaisti ja toki sama setti kuin lounaallakin ennen omia lahjoja ja saunaa.

Joulupukki tulee vasta ensi yönä edellisvuosista poiketen. Äiti ei malta odottaa.

Hei, kiitos joulukalenteriseurasta! Oikein hyviä joulunpyhiä, ja pitäkää peukkuja, ettei miehen pakkoloma jatku kovin pitkälle ensi vuoden puolelle, jotta palkallisia lomapäiviä jäisi vielä ensi kesällekin. Muuten Kuopiorockiin osallistujista jää puuttumaan yksi Sylvian joululaulun takia vuosi toisensa jälkeen kyynelehtivä lapinlahtelainen ja yksi kansasilainen, jonka lapsuuden lempibändi oli pääesiintyjä The Offspring. (Kiitos eräälle lukijalle/FB-ystävälle vinkistä, you know who you are. Toivottavasti nähdään Vänärillä!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti