keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 19. luukku

Hei nyt kyllä rastia seinään ja isosti! Meidän joulupaketti meni tänään vastaanottajalle perille -- ehjänä! Amerikkalainen posti USPS ilmoitti maanantaina, että paketti olisi pitänyt tullata Suomen päässä (eli maksaa ALV lahjasta), mutta onneksi näin ei kuitenkaan lopulta käynyt, vaan joululahjat ehtivät helposti perille. Sanoinko jo, että myöskin ehjänä?

Tänään piti jo hieman tehdä listaa, mitä kaikkea pitääkään tehdä (ts. leipoa ja kokata) ennen joulua. Yksi kohta oli pakko rastia jo pois, sillä kinkku piti saada suolattua, jos sen meinaa paistaa tulevana viikonloppuna.

Amerikkalaiset kinkut ovat useimmiten hieman makeita (honey baked ham) tai vähintäänkin esipaistettuja, eli raaka potka pitää hommata jostain muualta kuin ruokakaupasta. IKEAsta sai jossain välissä aivan hirveän hintaisia pieniä harmaasuolattuja kinkkurullia ($50+), jotka olivat joinakin vuosina raakoja, joinakin vuosina kypsiä, ja joinakin vuosina näkymättömiä. Nej tack. Vaikka passasi se ihan jättekivasti silloin, kun muutakaan ei ollut tyrkyllä.

Scottyn sisko, eli nato-ohjus meni tässä muutama viikko sitten naimisiin, ja nyt meillä on ollut melko loistavat possukytkökset jo toista joulua peräkkäin. Mies on töissä isossa lihanjalostamoyrityksessä ja saa meille raa'an potkan ihan puoli-ilmaiseksi. Tänä vuonna melkein 10-kiloinen kinkku maksoi kokonaiset 12 dollaria. Mutta: Se on ihan oikeasti niin tuore, ettei sitä kukaan ole meille ehtinyt suolailla, vaan se pitää tehdä ihan ite.

Eipä hätä ole kuitenkaan kummoinen, sillä suolaa ja vettä saa kyllä tältäkin puolelta rapakkoa. Ruiskuttelin tänään siis kinkun täyteen suolavettä, ja nyt se saa muhia 10-prosenttisessa natriumkloridiliuoksessa perjantai-iltaan asti.

Salakuvaaja Scotty taitaisi tarvita uuden puhelimen/kameran...
Huomatkaa hienot hanskat. Olen katsonut liikaa Greyn anatomiaa. T: Wannabe-kirurgi

Nyt lähden saunaan miettimään, mitä tässä vielä pitää ehtiä tekemään ennen aattoa, iik. Tänä vuonna en kuitenkaan ole ollut aikeissa maalata yhtään huonetta. Tai keittiönkalusteita.

Vaikka eihän sitä ikinä tiedä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti