tiistai 4. joulukuuta 2018

Ulkosavolaisen joulukalenteri: 4. luukku

Kansas Cityn, tai yleensäkään Keskilännen, keleistä ei oikein ikinä tiedä. On ollut talvia, kun lunta on tullut yhteensä kaksi senttiä ja talvia, kun yhden päivän aikana valkoista kamaa pyryttää metritolkulla (no melkein, puolimetritolkulla ainakin).

Talvi yllätti tänäkin vuonna - ei siinä mielessä, että se tuli, vaan pieneksi jääneiden talvikamppeiden suhteen. Pikkujätkälle vielä viime talvena menneet toppahousut näyttivät naurettavan pieniltä, eikä takkitilannekaan ollut paljon mairittelevampi, joten kun kiitospäiväviikonloppuna oltiin lumimyrskyvaroituksen kourissa (blizzard warning), piti turvautua kerrospukeutumiseen ja Suomesta tuotuihin välikelinvaatteisiin. Koska ulos piti päästä.

Nyt tyypillä on uusi rotsi. Kuva tämän päivän siskonhakureissulta.
Pakkasessa nukutti hyvin.

Vaikka koko osavaltioon oli julistettu myräkkäsunnuntaina hätätila ja valtateitä oli pitkät pätkät kiinni, me päätimme uskaltautua autolla liikenteeseen, sillä meillä oli elokuvaliput ostettuna ja vähintäänkin malttamaton tyttö, joka oli odottanut Räyhä-Ralfin jatko-osaa kuukausikaupalla. Onneksi nelivetoisella ja hyvärenkaisella autolla lumiset tiet eivät olleet ongelma. Samaa ei voi sanoa takavetoisista lava-autoista, jotka jäivät sutimaan risteyksiin.

Niin, täällä ei käytetä talvirenkaita.

Teatterissa mesefiltteröitynä.

Varmistimme teatterin aukiolon ennen pyryn läpi porottelua, ja vielä silloin vastaus oli hölmistynyt "totta kai olemme auki", mutta siinä vaiheessa, kun me poistuimme teatterista, ovilla oli kirjaimellisesti laput ja pahoittelut aikaisesta sulkeutumisesta. Lähes kaikki ravintolat olivat kiinni, ja koko suurkaupunkialue hiljainen. Paikalliskanavat seisottivat toimittajia koko päivän ulkona mittailemassa maahan kertyvää lunta. Suomalaisena sitä ei edes hätkähdä kymmenestä sentistä lunta, mutta täällä pitää muistaa se, ettei aurauskalustoa ole läheskään yhtä paljon kuin arktisilla teillä, eikä niitä kannata paljoa hankkiakaan. Monella on myös aika häävisti kokemusta talvisilla keleillä ajelusta. #kahdensentintalvet

Kotiin tullessa maisema oli tällainen.

Koulut olivat koko Kansas Cityn alueella kiinni maanantaina ja Missourin osavaltion puolella vielä tiistainakin. Kansasissa luisteltiin tiistaiaamuna kouluun - minä mukaanlukien, sillä tuputin ison auton Scottylle työmatkalle, joka kulkee enimmäkseen vilkkaiden valtateiden kautta, joten me mentiin alle kilometrin koulumatka jäisillä naapurustoteillä hitaasti ja kieli keskellä suuta manuaalivaihteisella pikkusedanilla.

Koululle kävelemisestä oli turha haaveillakaan, sillä jalkakäytävien huolto ei kuulu kaupungille vaan tontinomistajille, joiden pihan läpi väylä kulkee. On varmaan turha sanoakaan, ettei esteetöntä kulkua koululle ollut, ennen kuin lumet sulivat.

Tästäkin huolimatta meidän pikkuvekara toivoo lunta joululahjaksi. Lapsia ei pyryt pelota. Heidän ei tarvitse huolehtia siitä, töräyttääkö joku ajokykyihinsä liikaa luottava teini työmatkalla kylkeen, vaan he ovat riemuissaan kaikista lumen tuomista mahdollisuuksista. Koskemattomaan puuterilumeen voi tehdä lumienkeleitä, ja seuraavana päivänä ilman yleensä lämmetessä pullautella lumiukkoja sarjatuotantona. Tai tapella isukin tekemän lumikinoksen päällä jostain tosi typerästä asiasta niin, että koko naapurusto raikaa.

Noin niin kuin esimerkiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti