tiistai 16. joulukuuta 2014

En voittanut lotossa

Istuin vähän venähtäneiden itsenäisyyspäiväjuhlien jälkeisenä aamuna uunin edessä lattialla ja odotin krapulamätön valmistumista. Verestävät silmät vaeltelivat pitkin kulahtaineita ja rumia keittiönkaappeja. Otsalohkossa orastanut jyskytys yltyi, kun verenpaine kohosi. Näille on tehtävä jotain.


Koska en voittanut lotossa, reissu IKEAn keittiöosastolle ei tullut kuuloonkaan. Muistin kuitenkin joskus hipelöineeni Rust-Oleumin Cabinet Transformations -pakettia, joka lupasi helppoja, nopeita ja ammattimaisia tuloksia verrattain pienellä investoinnilla. Toisin sanoen päätin maalata keittiökalusteet.

Päädyin tilaamaan muutaman paketin, sillä Home Depot'n nettikaupassa tuote oli 40%:n alennuksessa. Taistelin silti hätähousujeni kanssa, sillä olisin halunnut ruveta hommiin heti, ja oli näin lähellä, etten ajanut rautakauppaan ja pulittanut turhaan ylimääräistä. "Onneksi" vatsatauti imaisi kuitenkin mehut pois, joten oli pakko odottaa suosiolla perjantaina, jolloin paketti saapui.

Lähtötilanne oli jotakuinkin seuraavanlainen (kuva otettu tämän maalausrupeaman jälkeen):


Puuseppäukilta perityt geenit saivat minut epäröimään ensimmäiseen sutaisuun asti tammikalusteiden maalaamista. Eihän oikeaa, vaikkakin tajuttoman rupsahtanutta ja aikansaelänyttä, puuta nyt saisi peittää! Ryhdyin kuitenkin irrottelemaan ovia ja laatikoita Scottyn vielä ollessa töissä, jotta pääsisin perjantai-iltana tositoimiin. Kyllähän puiset kalusteet olisivat puuta maalaamisen jälkeenkin.

Kännykällä räpsittyjä vaihekuvia.
Kellari hyötykäytössä.
Parasta Rust-Oleumin paketissa oli se, ettei pintoja tarvinnut hioa ennen maalaamista. Topakka kuuraus kamalanhajuisella litkulla riitti. Pohjamaalaustakaan ei vaadittu, vaikka nyt jälkikäteen vähän kadun sen väliin jättämistä, sillä kuluneesta tammesta vuosi paikoittain jotain öljyä pintamaalin läpi ja muutti sen kellertäväksi.

Lisää vaihekuvia...
Käsittelin rungot ensin, sillä halusin saada keittiön edes jotenkuten takaisin käyttöön. Jättimäinen jääkaappi keskellä kulkuväylää ei ollut ideaali, joten jo perjantai-iltana (okei, erittäin aikaisin lauantaina) olin maalannut vaadittavat kaksi kerrosta ja vielä sutinut jääkaapin taakse jäävän pinnan suoja-aineella ennen nukkumaanmenoa.

Lauantaiaamuna oli selvää, että kaksi kerrosta ei riittänyt. Vaikka pidinkin valkolakkausefektistä, se olisi näyttänyt kaikkien muiden, ja vähän omiinkin, silmiin laiskan maalarin tekosilta. Sipaisin kolmannen maalikerran runkojen pintaan ja suuntasin kellariin kuuraamaan ovia. Scotty meni pelaamaan frisbee golfia ja vei lapsen mennessään golffikaverin tyttöystävälle hoitoon.

Tässä ollaan jo sunnuntaissa. Go Chiefs!
Meidän käsitykset lauantain kulusta eivät menneet aivan yksiin, sillä Scotty oli ajatellut tekevänsä minulle palveluksen pitämällä kaksivuotiaan apulaisen poissa maalaustarvikkeista, ja minä taas olisin kaivannut paklaus- ja hiomisapua. Arvostin kyllä sitä, ettei tarvinnut vahtia pieniä käsiä ja niiden tekemisiä, mutta kun mies seitsemän tuntia myöhemmin soitti, että voi tulla kotiin, jos haluan, niin hermostuin ihan huolellisesti. Pikkuneiti oli vielä ottanut päikkärit hoitopaikassa, joten minä sain uurastaa kellarissa koko päivän ja illan ihan yksin, sillä mies joutui taistelemaan virkeän lapsen kanssa myöhään iltaan. Ja sitten kun apua lopulta yhdentoista aikaan oli tarjolla, en sitä tietenkään itsepäisesti huolinut, vaan könysin pensselin kanssa aamukahteen asti. 15 tuntia jynssäystä, maalausta, hiomista ja konttaamista tuntui ihan jokaisessa lihassäikeessä ja nivelessä.

Sunnuntaiaamuna kellarissa odotti 18 puolivalmista ovea ja 11 melkein valmista laatikkoa. Edellisen illan eripurat oltiin soviteltu niin hyvin, että Scotty tarttui porakoneeseen ja teki laatikoihin uudet reiät vetimille sillä aikaa, kun minä maalasin ja lapsi leikki kellariin piilotetuilla vauvaleluillaan. Vasta kymmenen jälkeen illalla suoja-aine oli viimeisessäkin ovessa paikoillaan, ja minä pääsin liottamaan kipeitä jäseniä kuumaan kylpyyn kylmä kuohuviinipullo kaverina.

Mutta urakkahan ei todellakaan ollut ohi, sillä maanantaina, eilen, piti ruuvata ovet takaisin paikoilleen. Ei ollut ihan parin tunnin homma sekään, mutta onneksi lapsukainen jaksoi puuhastella yksin ja antoi äidin heilua ruuvimeisseli ja akkuporakone kädessä. Ikäväkseni sain todeta, että edes reilun 40 tunnin työrupeaman jälkeen keittiö ei edelleenkään siivonnut itse itseään, joten ruuvit löysällä -show'n jälkeen jouduin tarttumaan rättiin ja möhkäleimuriin.

Tältä meidän keittiössä näytti illan jo hämärtyessä:


Pöydällä on meneillään dinosaurusleikit.
Ja tältä tänä aamuna:

Uudet vetimet. Scotty uhkasi käydä kääntelemässä nuo ovennupit joka yö vinoon. Eikös siinä ole jo perusteet avioerolle? Vai mitä sanovat lainoppineet?



Scottyn tekemä punatammipöytäkin pääsee ihan eri tavalla oikeuksiinsa, kun ei huku massaan.
Olen kyllä melkoisen tyytyväinen tähän kasvojenkohotukseen. Sain "uuden" keittiön parilla sadalla dollarilla (maalit satasen, vetimet satasen). Välillä kävi kyllä mielessä, että puolitoista viikkoa ennen joulua voisi tehdä muutakin kuin räjäyttää keittiön kappaleiksi -- esimerkiksi leipoa pipareita tai tehdä laatikoita pakkaseen -- mutta toisaalta (vasta) nyt on ihana ruveta laittamaan joulua, kun minulla on keittiö, jossa viihdyn.

Ymmärrän muuten, miksi maalausohjeissa oli kehotus sulkea lapset ja lemmikkieläimet remontin ajaksi pois maalattavasta tilasta...

12 kommenttia:

  1. Ei mahoton sentaan minka urakan oot tehny!! Hattua nostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä viikonloppu männä hujahti melko tehokkaasti! :D

      Poista
  2. Vau! Onpas muuten eri näköinen. Tuli tosi hieno :) Aikamoisen duunin teit, kyllä sä oot vaan kätevä emäntä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) On kyllä paljon valoisampi! Kroppa kiittelee edelleen tästä urheilusuorituksesta. Auts. Onneksi ei tarvii ihan heti ruveta uudestaan tuohon hommaan... ;)

      Poista
  3. Upealta näyttää! En kyllä olisi itse varmaan moiseen suoritukseen pystynyt, joten hatunnosto täältäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nyt jälkikäteen tuntuu, että meni hirmu helposti, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että välillä iski ihan rehellinen epätoivo. ;)

      Poista
  4. Voi hitsi, luulin lähettäneeni hurjan pitkän kommentin, mutta taisi lähteä karkuteille...

    No, joka tapauksessa, klikkailin itseni tänne jonkun toisen ulkosuomalaisblogin kautta ja tykästyin niin kovasti, että olen ehkä reilussa viikossa selaillut koko blogisi läpi. Melkein jäi pakkaamatta joulureissuun ja lahjat ostamatta, kun "mä luen vielä tän yhen jutun" ja sitten hups, kello onkin aina 23.30.... Minä olen siis luultavasti syy siihen, jos lukijaluvut Belgiassa ovat räjähtäneet käsiin. :D

    Tosi ihana, aito ja rehellinen blogi, jota lukiessa vuorotellen herkistyy ja vuorotellen kiemurtelee naurusta. :) Olen myös melkoisen kateellinen kädentaidoistasi (ja viitseliäisyydestäsi!) näiden DIY-projektien suhteen, ja taidatpa olla tosi hyvä piirtämäänkin?

    Tais nyt tulla hyvin epäsuomalainen ylikehukommentti, mutta totta joka sana. ;) Jään jatkossakin seurailemaan. Mukavaa joulunaikaa sinne valtameren toiselle puolen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nyt tulee supisuomalainen nöyrä ja hampaiden välistä mutistu kiitos. :) Kylläpäs tulinkin hyvälle mielelle tästä kommentista. Tosi kiva, että olet tykännyt lueskella - toivottavasti nähdään kommenttiboksin puolella uudestaankin!

      Oikein mukavaa joulunaikaa sinne Belgiaan!

      Poista
  5. Onpa muutos, ja positiivisen suuntaan! Tulisitko remppaamaan meidänkin keittiön? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EN! :D Käsivarressa on edellelleen tosin maalia, joten samoilla sotkuillahan se menisi. ;)

      Poista
  6. Häh, on se ihmenainen. Siis sanoin tuon ihan ääneen kun näin nuo kuvat. Olet kyllä, ei voi muuta sanoa.
    Hieno lopputulos, kyllä tuolla keittiössä on nyt ilo kokata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, se on jännä, mihin kaikkeen sitä uloke otsassaan pystyykään. ;)

      Just paistelin piparit! Olipa kiva puuhastella. :)

      Poista