Luulin, ettei mulla oikein ollut tänään mitään suurempia urakoita jäljellä, mutta olin vähän väärässä. Ei se tietysti auttanut asiaa, että valvottiin viime yönä melkein neljään. Käytiin "naapurissa" viettämässä iltaa, ja se vähän venähti Cards Against Humanityn parissa.
Ja kotona piti tietysti vielä katsoa uusin Outlander. Järki hoi.
Tänään piti vielä tehdä tortut, valmistella punajuurilaatikko huomista lounasta varten, pestä vähän pyykkiä, ja joku sai kuningataridean tehdä kaiken lisäksi juustokakunkin. Siis elämän ensimmäisen sellaisen. Mikäs siinä.
Scotty kävi pelaamassa lasten kanssa frisbeegolfia, koska keli oli mitä mainioin, ja minä urakoin keittiössä (eli sotkin sitä). Leipomusten jälkeen oli aika paketoida vähän (!?) lahjoja ja katsoa jouluelokuvia, kuten Gremlins ja Die Hard.
Lapset menivät tänäkin vuonna isovanhempien luo viettämään Grandkids' Eveä, eli ovat siellä yötä serkkujensa kanssa. Me kävimme Scottyn kanssa syömässä tulisen kanasämpylän kuten viimekin vuonna, mutta tällä kertaa emme menneet sen jälkeen elokuviin, vaan tuohon meidän paikalliseen katsomaan Seahawks-Chiefs-pelin (NFL). Ilta tihkui romantiikkaa.
Huonostihan siinä pelissä kävi, mutta piisaapahan kauden viimeiselle runkosarjan ottelulle ainakin jännitystä. Olemme menossa paikan päälle huutamaan, jos joku ehti huolestua.
Nyt täytyy rientää paketoimaan tuon miekkosen lahjat (meillähän oli tänä vuonna sopimus, ettei käytetä X-summaa enemmän rahaa toistemme lahjoihin HAHAHAHAHAHAHAHAHAHA) ja sen jälkeen käydä pikasaunassa. Aamulla pitää nimittäin nousta ajoissa keittämään riisipuuro mummolasta kotiutujille.
Tämä joulu on aiheuttanut ihmeellisiä väreitä selkäpiissä, enkä malta odottaa pyhistä nauttimista perheen kanssa. Ehkä nuo lapset ovat sellaisessa iässä, että oman lapsuuden joulutunnelma pursuu muistin lokeroista läpi. Tuo hersyvä onni ja jännitys on erittäin tarttuvaa sorttia.
Näitä jouluja toivottavasti muistellaan vielä vuosikymmenten päästäkin.
Joulun taikaa, itse kullekin säädylle.
Tuleeko teille lahjat suomalaisittain vai amerikkalaisittain? Siis aattona vai joulupäivänä? Ja tuleeko pukki ihan henkilökohtaisesti lahjat tuomaan vai jättääkö joulusukkaan tai kuusen alle?
VastaaPoistaMeillä on vähän hybridi Suomen ja Amerikan välillä. Pukki ei tuo kaikkia lahjoja, vaan pari tarkkaan valittua isompaa lahjaa. Omat lahjat avataan aattoiltana suomalaisittain, ja yleensä Pukki on käynyt esimerkiksi meidän ollessa saunassa, mutta tänä vuonna hän tuleekin vasta ensi yönä, eli Korvatunturilta tulevat lahja(t) ovat odottamassa jouluaamuna innokkaita lapsia. Ja aikuisia. :) Joulusukkia meillä ei (vielä) ole.
Poista